lauantai 31. elokuuta 2013

Tänään on hyvä päivä tehdä jotain kivaa ja ihanaa

Lauantaipäivät on luotu kaiken kivan tekemistä varten. Varsinkin tällaiset aurinkoiset, kauniit alkusyksyn lauantait. Viime viikolla väitin, että vielä on loppukesä, mutta punertavat vaahteranlatvat ja maahan pudonneet lehdet sekä kalenteri (oho, elokuun viimeinen päivä!) kertovat siitä, että kesä on ohi. Toki kesää voi käydä leikkimässä vielä ja veikkaan, että monet suuntaavat tänään vielä rannalle imemään itseensä auringonpaistetta ennen talven harmautta. Minä en ole rantaihmisiä, mutta ajattelin ulkoilla tänään paljon. Kävinkin jo reippaalla lenkillä koiraeläimen kanssa. Kuulaat syyspäivät ovat ihan parhaita ulkoiluun, vaikka rakastan myös kesäaamuja, jolloin voi sännätä aamulenkille topissa ja sortseissa. Nythän ulkona oli jo kylmä ja kaipasin varjoisilla kohdilla hanskoja ja kaulahuivia, mutta kun pääsimme auringonpaisteeseen, niin heitin takin pois. Hengittelin raikasta, syksyntuoksuista ilmaa oikein syvään ja päätin, että tästä tulee positiivinen päivä ja tein päätöksen, että olen tänään magneetti, joka vetää kaikkea hyvää puoleensa. Onnistuisiko sinultakin tällainen päätös?

Olen luonteeltani (yli)aktiivinen ja siksi elämäni keskittyy tekemisen ympärille ja minulle rentoutuminen on sitä, että teen jotain kivaa. Toki välillä on hyvä vaan lötköttäämötköttää, katsella leffaa tai lukea kirjaa, mutta pääasiassa tarvitsen jotain toiminnallista. Vähän niin kuin beagleni, joka on aina valmis lenkille ja riehumaan ja syömään, mutta kaivautuu hyvin mielellään pehmeisiin vällyihin makoilemaan ja kun se on huilannut, niin johan pitää taas olla jotain aktiviteettia. Jos muistatte Scatmanin, sen  viiksekkään ukon, niin saatatte muistaa, että hän lauloi "skibidibibabadabadabadabadom", mutta lauloi myös, että I wanna be a human being not a human doing. Hyvin sanottu, eikö vaan? Tarkoitus ei ole, että täytämme elämämme tekemisellä ja paikasta toiseen ravaamisella ja kiireen tunnulla vaan joskus on terveellistä ottaa aikaa itselle ja relata. Minun on pitänyt ihan opetella relaamista, koska aktiivisuus+paljon hommia aina ja koko ajan=kiire ja ahdistus. Mummot tuppaavat sanoa, että ei ne työt tekemällä lopu ja niinhän se on, niska limassa saa raataa ja kun yhden asian saa tehtyä, niin kohta pitää olla jo toisen kimpussa. 

Tärkeää ei mielestäni ole se, tekeekö jotain vai onko tekemättä vaan se, että kuuntelee itseään ja harrastaa sitä, mikä on se ihan oma juttu ja mistä tulee onnelliseksi. Jollekin se on tänään aivan varmasti marja- ja sienimetsään lähteminen (suosittelen!), joku menee Muotipäiville (suosittelen!) joku pakkaa bikinit laukkuun ja menee biitsille, joku naatiskelee terassilla, joku tekee perheen kanssa jotain (ympäripyöreä lause, mutta en tiedä, mitä perheen kanssa yleensä tehdään), joku kattaa pöydän ulos... Ulkona syöminen on aina hyvä vaihtoehto, söipä sitten ravintolan terasilla, omalla parvekkeella tai pihalla. Tänään aion muuten syödä jotain mielettömän hyvää! Herkut söin jo ahneuksissani eilen, joten tämän viikon namikiintiö on täysi, mutta omena-kaurapaistoksen voisin tekaista ja tietenkin jotain ylihyvää sapuskaa. 

Haastan nyt kaikki mukaan onnellisen lauantain viettämiseen. Olisi kiva kuulla, mitä sinun lauantaipäivääsi kuuluu ja mikä on sinulle se juttu, joka antaa sinulle voimaa ja saa sinut rentoutumaan. 

Mukavaa lauantaita!


maanantai 26. elokuuta 2013

Kynnet, jotka eivät sovi kotitalousopettajalle


Viime viikolla tein jotain, mitä en ole pitkään aikaan tehnyt. Ostin ei-ekokosmetiikkaa, silleen vaan marketista kuten suurin osa ihmisistä. Yleensä istun tietokoneen ääressä tuntikausia, vertailen tuotteita, luen ainesosaluetteloita ja sitten pitkän pähkäilyn ja salapoliisityön jälkeen tilaan tuotteen. Marketista ostaminen on paljon helpompaa, mutta koska olen pikkuhiljaa siirtymässä ekokosmetiikkaan, täytyy hankinnat tehdä netistä, sillä risma ja sitimarketti ei ekomeikkejä myy. Viime viikolla tein jotain poikkeuksellista ja ostin kynsilakan ihan normikaupasta. Ihan vain siksi, että tahdoin tuotteen heti, en jaksanut/ehtinyt istuskella koneella ja siksi, koska tuote vaikutti niin kivalta, katsokaas vähän glamouria elämään glitterin muodossa! Harvinaista minulle nykyisin, siis sekä glamour että glitter.

Ostin Lumene Natural Code Nail Styler 3D Glitter -kynsilakan ja tietenkin tunsin huonoa omatuntoa, koska en valinnut ekoisampaa tuotetta. Mutta tämä lakka ei sisällä tolueenia, DBP:tä eikä formaldehydiä. Toki muita myrkkyjä ja liuottimia se sisältää, kuten kynsilakat aina, mutta tämä olikin nyt minulle sellainen välimallin vaihtoehto. Lakka on väritöntä, mutta siinä on paljon pieniä hileitä ja isoja hileitä. Yksi hile karannut muuten sormenpäähänkin!


Lakkasin kynnet ohjeiden mukaan ensin aluslakalla, sitten kahdella kerroksella värilakkaa, glitteröin kynsien kärjet ja päälle laitoin vielä kerroksen päällyslakkaa. Lopputulos oli mielestäni enemmän kuin kiva ja olin onnellinen, että joskus minullakin on laitetun näköiset, erilaiset kynnet ja ihastelin kynsiäni innokkaasti. Työni vuoksi en voi käyttää lakkoja, ensinnäkin siksi, että se ei ole kovin soveliasta ja hygieenistä keittiöhommissa ja toiseksi siksi, että jatkuvan käsienpesun vuoksi lakat kuluvat helposti. Toki jos lakkakerros on kiiltävä ja kova, niin se suojaa kynsiä ja estää niiden lohkeilun ja ajattelinkin, että voisin töissäkin tällaista lakkausta pitää joskus, vaikka eiväthän nuo ihan tyypilliset kotitalousopettajan kynnet ole. 


Arvelin, että nyt kun kerrankin olen lakannut kynnet kaikkein suositusten ja sääntöjen mukaan, niin lakka kestää. Kissanviikset se mitään kestänyt! Enkä ollut edes töissä eli en pessyt käsiäni tavallista useammin, käytin kaikissa kotitöissä kumihanskoja ja varoin kynsiäni muutenkin. Lopputulos oli silti jo seuraavana iltana tämä: 



Eli lakka lohkeili kärjestä pois ihan kaikista kynsistä, etu- ja keskisormista pahiten. Poistin lakat ja kokeilin sitten lakata kynnet pelkällä glitterlakalla, mutta en tykännyt lopputuloksesta. Glitterhileet ovat suuria ja koko kynnelle levitettynä lakka näyttää lapselliselta, kuin viisivuotias prinsessanalku olisi innostunut lakkaamaan kyntensä. Äitini kuvaili kynsiä sanalla bilehile ja ehkä glitterkynnet sopisivatkin bileisiin. Tai estraditaiteilijalle. Sitäpaitsi lakka lähti lohkeilemaan taas ja vaikka olin laittanut päällyslakkaa, niin glitterhileitä löytyi koirien turkeista, omasta päästä, lattialta ja kalenterini välistä. Todellakin säkenöivää elämää, kun kaikki ympärillä kimaltaa! Päällyslakan pitäisi "lukita" hileet alleen, mutta eipä se niin tehnyt. Jos päällyslakka olisikin toiminut ja hileet pysyneet kynsissä, olisin voinut olla huolettomampi. Leivoin viikonloppuna paljon ja käytin suosiolla kumihanskoja, koska ajatus glitterisistä sämpylöistä ja piirakoista ei ollut kovin houkutteleva eikä hygieeninen. 

Ikävintä tuossa lakassa on se, että sen poistaminen on hankalaa. Hileet eivät meinaa lähteä millään pois ja kynsilakanpoistoainetta kuluu moninkertainen määrä tavallisen lakan poistamiseen verrattuna. Isommat hileet piiloutuvat kynsinauhojen alle ja pienemmät hileet ovat niin tiukassa, että kynsiä pitää jynssätä, että hileet saa kokonaan pois. Ja kyllä ne hileet kynsistä lähtevät, mutta kun kynsiä epätoivoisesti jynssää, niin hileet leviävät muualle sormiin ja taas pitää hölvätä kynsilkanpoistoainetta. 

Olen yrittänyt olla hurahtamatta mihinkään turhiin tuotteisiin ja kai sitä pitäisi pysytellä tylsässä ja totutussa ja olla ostamatta mitään ylimääräistä. Muutaman euron ostos ei talouttani kaada, mutta harmittaa, että tuotteet tuottavat pettymyksen ja ne täytyy pistää parin kokeilukerran jälkeen kirpparille. Mielessäni kävi ajatus siitä, että lakan lohkeilu ja kestämättömyys oli karmallinen palkka turhamaisuudestani ja siitä, että en ostanut ekolakkaa.

torstai 15. elokuuta 2013

Parisuhteen päättymistodistus

Selailin tärkeiden papereiden kansiotani ja lueskelin vanhoja työtodistuksiani. Työtodistuksethan kertovat työhistoriani lisäksi minusta paljon muutakin. Ne kertovat siitä, miten olen työskennellyt ja miten olen työni hoitanut ja jopa vähän siitä, millainen ihminen olen. Tärkein merkitys työtodistuksilla on tietysti uutta työpaikkaa hakiessa ja työhistoriaa esiteltäessä. Mistään muusta asiasta elämässämme emme tällaisia todistuksia saa ja siksi olisikin syytä laajentaa todistusideaa elämän toiseen tärkeään osa-alueeseen eli parisuhteeseen. Kun meille annetaan työsuhteen päättyessä todistus, niin vastaavanlaisen todistuksen voisi antaa parisuhteen päättyessä.

Todistukseen kirjattaisiin tietenkin perustiedot kuten parisuhteen kesto ja päättymisen syy ja etenkin se, onko ollut eroa haluava osapuoli ja onko erinäisiä neuvotteluja käyty (vrt. YT-neuvottelut). Työsuhteen päättymisen syytä ei saa yksilöidä henkilökohtaisella tavalla, mutta parisuhteen päättymistodistuksessa tämä seikka olisi se tärkein. Päättymisen syynä voisi olla esimerkiksi nalkuttava akka, saamaton ja laiska mies ja siksi vaimo kyllästynyt olemaan kotiorja, kumppanin vieraissa juokseminen tai alkoholiongelma, rakkauden loppuminen, suhteen yleinen toimimattomuus, erilaiset elämänarvot ja haaveet jne. Selitykseksi ja/tai lisäselvitykseksi riittää kevyemmätkin syyt, kuten sylkeminen suihkussa viemäriin tai likaisilla kengillä puhtailla matoilla talsiminen, alituinen shoppailu tai Facebookissa roikkuminen. Jos ei halua kertoa mitään hyvin henkilökohtaista, voi kirjoittaa "tuotannolliset ja taloudelliset syyt". Tuotannollisiksi syiksi voidaan katsoa se, että henkilö ei ole panostanut riittävästi yhteiseen elämään eikä ole kantanut korteaan kekoon eli ei ole esimerkiksi osallistunut kodin talouden hoitoon tai tuottanut mitään hyvinvointia lisääviä tekijöitä suhteeseen. Lapsettomuuserimielisyydet kuuluisivat siis tämän kohdan alle, sillä tuotannostahan siinäkin on kyse. Taloudelliset syyt tarkoittavat tietenkin tuhlaamista tai nuukailua tai muuta toimintaa, joka vaurioittaa tai hankaloittaa yhteistä taloutta ja elämää.

Työntekijän voi irtisanoa, jos hän ei enää selviydy työtehtävistään tai työntekijä laiminlyö työvelvoitteitaan eli suorittaa tehtäviä vastoin annettuja ohjeita tai jättää työtehtäviä tekemättä, vaikka aikaa niiden suorittamiseen olisi ollut. Parisuhteessa ja yhteiselämässä on tiettyjä tehtäviä ja velvoitteita ja niiden laiminlyöminen tulisi ehdottomasti kirjata parisuhteen päättymistodistukseen. Esimerkiksi näin: "Huomautettava aina roskapussin viemisestä", "Vaatekasa toistuvista kehotuksista huolimatta olohuoneen tuolilla", "Laiminlyö vakavasti avioliitolliset velvollisuudet ja unohtaa merkkipäivät". Työtodistuksessa on mainittava tehtävien laatu ja siksi parisuhteen päättymistodistuksessakin pitäisi ne mainita. Esimerkiksi näin: "lastenhoito, kodinhoito, kaupassakäynti, puutarhanhoito" tai "autoremontit, roskien vienti, nurmikon ajaminen, sulakkeiden vaihtaminen, polttopuiden tekeminen". Jos kumppani on ollut saamatonta sorttia, niin tehtäväksi voi kirjoittaa vaikka "yleinen seuranpito ja läsnäolo".

Todistukseen tulisi kirjata arvostelu ja tämän arvostelun kirjoittaisi tietenkin se suhteen toinen osapuoli. Työtodistuksissahan lukee yleensä esimerkiksi "Kiitettävää ja huolellista työtä työpaikan hyväksi " tai "On ollut ahkera ja oma-aloitteinen". Työtodistuksiinkaan ei saa kirjoittaa negatiivisia asioita eikä esittää työntekijää huonossa valossa. Siksi parisuhteen päättymistodistukseenkaan ei saisi kirjoittaa mitään ikävää vaan vain positiivisia huomioita. Todistukseen voisi siis rustata esimerkiksi "Henkilö X on hoitanut tehtävänsä tunnollisesti ja hän on huolehtiva ja rakastava perheenäiti" tai "Henkilö X on reipas ja rehti mies, joka hoitaa kodin askareet", "Henkilö X on vastuullinen ja hoitanut velvollisuutensa kiitettävästi" tai "Henkilö X on eloisa ja aktiivinen eikä pelkää uusia haasteita". Työtodistukseen voidaan kirjoittaa arvio myös työntekijän käytöksestä ja tietenkin käytösarvio kirjattaisiin myös parisuhteen päättymistodistukseen. Tässäkään kohdassa ei saisi mainita mitään negatiivista, vaikka erotessa ehkä ne toisen osapuolen käytöksen kurjimmat puolet ovatkin ensimmäisenä mielessä. Vaikka henkilö olisi suhteessa käyttäytynyt itsekkäästi, epäkunnioittavasti tai laiminlyövästi, niin näitä asioita ei saisi kertoa vaan hyvät puolet pitäisi vaikka kaivamalla kaivaa. Jotain hyvää sitä aina kuitenkin toisesta löytää ja jos ei löytäisi eikä keksisi edes mitään latteaa perusfraasia, niin kohdan voisi jättää täyttämättä.

Parisuhteen päättymistodistuksen voisi liittää työtodistusten joukkoon ja se kuuluisi luonnollisesti myös CV:hen. Työpaikkaa hakiessa todistuksista näkisi helposti, millainen ihmissuhdehistoria työnhakijalla on, että onko sitä hypitty kukasta kukkaan. Todistus täytyisi esittää aina uuden parisuhteen alkaessa, koska sen avulla saisi sellaista tietoa, mitä mahdollinen kumppani ei välttämättä oma-aloitteisesti kerro. Todistuksen voisi myös liittää netin seuranhakusivustoille. Eliittikumppania etsiessä todistus olisi hyvinkin luonteva lisä omia ominaisuuksia esitellessä.

Todistuksen ulkoasu olisi vapaa, mutta olisi hyvä olla olemassa yksi valmiiksi tulostettava lomakemalli. Eron sattuessa on muutakin järjesteltävää niin paljon, että silloin ei välttämättä jaksa ryhtyä laatimaan itse mitään lomakkeita. Todistus olisi pätevä ja hyväksyttävä vain, jos sen on allekirjoittanut kaksi todistajaa. Todistajien tulisi olla luotettavia ja objektiivisia henkilöitä, joten anopit olisi ehdottomasti poissuljettu. Toki todistuksen voisi laadituttaa jollakin virallisellakin taholla. Jos erotilanteessa jaetaan yhteistä omaisuutta pankissa, voisi pankkivirkailija täytellä lomaketta ja lätkäistä siihen virallisen leimankin.

Ainakin nuoret työntekijät ja urallaan etenevät ihmiset tavoittelevat hyvää työtodistusta ja siksi lyhyessäkin työsuhteessa on halu panostaa työhönsä, jotta saa paperiin hyvän arvostelun, mikä taas auttaa mahdollisesti saamaan parempia työpaikkoja. Jos jokaisesta parisuhteesta saisi todistuksen, voisi se kannustaa yrittämään suhteen ylläpidossa enemmän ja innostaa toimimaan aktiivisemmin suhteen hyväksi eikä todistus silloin olisi ollenkaan huonompi juttu.

maanantai 12. elokuuta 2013

Kesän 2013 flowerpower-paita


Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Nimittäin se, kun löysin keväällä Guess by Marcianon kukallisen maksimekon eli tämän. Tiesin heti, että mekon malli ei minulle sopisi ja löysinkin sitten samaa kuviota olevan paidan. En ole kukkakuosien ystävä, koska suurin osa kukkakuvioista on mielestäni tätimäisiä, lapsellisia tai retroja enkä olekaan löytänyt minua miellyttävää kuosia. Jonkun mielestä tuokin kuvio voi olla tätimäinen, mutta minun mielestäni se on erikoinen ja raikas.

Paidalla oli ihan kivasti hintaa ja olikin viisasta odotella heinäkuun alennusmyyntejä. Olin tilaamassa paitaa Fashionstoren nettikaupasta, mutta yllätysyllätys Danske Bankin sivut jumittivat maksuvaiheessa eikä tilaaminen onnistunut. Sitten iski paniikki ja tilasin paidan Guessin omilta sivuilta suoraan Itaaaliasta. Parikymppiä enemmän se maksoi mitä Fashionstorella, vaikka toimituskuluja ei mennytkään. Harmitti taas vimmatusti tuo pankin sivujen toimimattomuus ja tuo oli viimeistään syy vaihtaa pankkia! Myönnän olleeni liian hätäinen, sillä Fashionstorella olisi vielä noita paitoja ollut, mutta koska olen liian tottunut epäonneeni ja siihen, että minulle jää käteen elämän jakojäännös lähes kaikessa, niin paniikinomaisesti tilasin paidan Guessiltä. Juuri tuona tilauspäivänä olin lukenut MouMoun blogia, minne hän oli sattumoisin laittanut kuvan Guessin kukkamekosta. Kirjoitin kommenttiboksiin tilausongelmistani ja sain sinne vastauksen Fashionstorelta! Tuollainen on mielestäni hyvää asiakaspalvelua ja olin iloisesti yllättynyt, vaikka en tuon firman kanssa sitten kauppoja tehnytkään.

Värikkään paidan saatuani ajattelin, että miten helppoa sen kanssa olisikaan yhdistellä kaikkea, mutta käytäntö osoittautui hankalaksi ja visioni kaatuivat taas kerran vaatehuoneeni sisällön puuteellisuuteen. Kaikki paitaan mätsäävät värikkäät laukkuni ovat satiinisia ja ne ovat turhan juhlavia ja pieniä arkikäyttöön, mutta olen varma, että tulen paitaa joissain kesäjuhlissa käyttämään ja silloin se saa parikseen pinkin tai turkoosin satiinilaukun. Minulla olisi tarvetta pinkille tai lilalle arkilaukulle ja kengille ja voi miten ihanaa olisikaan yhdistää pinkit kengät paidan kanssa! Nappasin mukaani korilaukun, joka saa pointsit siitä, että se sopii kaiken kanssa. Myös alaosan valitseminen oli hankalaa ja farkkusortsien tai valkoisten housujen kanssa paita sopisi ehkä parhaiten. Arkipäivinä olen pitänyt paitaa vaaleansinisten capri"farkkujen" kanssa, koska farkkusortseja en omista enkä myöskään tällä hetkellä mahtuvia valkoisia housuja. Olen käyttänyt paitaa myös sinertävän hameen kanssa, mutta hameeseen yhdistäessä tulee helposti täti Moonika -look.

Pidän siitä, että vaatteessa on jujuja ja yksityiskohtia ja tässä paidassa juju on hihoissa. Nettikaupan kuvissa ei näkynyt, että hihat olisivat pussimalliset ja että niissä on halkiot, mutta yllätyin positiivisesti paitaa sovittaessani. Käsiä pestessä tosin täytyy aina huomioida, että hihat saattavat roikkua lavuaarissa, mutta äkkiähän ne kuivuvat, nimim. kokemusta on jo! Paidan materiaali tuntuu laadukkaalta ja miinusta tulee ainoastaan siitä, että kangas on ohutta ja aluspaita onkin tarpeellinen. Vaate on ilmava ja tuon kesäisempää vaatetta ei voi ollakaan. Siinä on mielestäni 2000-luvun flowerpoweria!




Viime viikolla minulle sattui hirvittävä bad hair day ja taistelin sitä vastaan huivilla, joka ihan hyvin sopikin paidan sävyyn. Sitten laitoin isot hopeiset korvarenkaat ja hetken mietin, että mikä mielikuva minusta tuleekaan... Kyllä, huivista ja korvakilluttimista tuli ennustajaeukkoefekti, joten vaihdoin korvikset violetteihin sydämiin. En kai nykyisin enää pääse lähtemään mihinkään ilman ahistumista siitä, että minulla on liian vähän ja täysin vääränlaisia koruja ja nyt ahisti sekin, että kukalliseen paitaan olikin yllättävän vaikeaa yhdistää mitään koruja. Lisäksi minua ahisti se, että olin superturvoksissa  eikä edes huippuhyvä kuvaajani onnistunut otoksissaan, koska en viihtynyt omassa kehossani vaan ajattelin koko ajan ulkoista olemustani ja sitä, että jos mahaani tökkäisi neulalla, niin kävisikö minulle niin kuin ilmapallolle. 


Sanotaan, että ensirakkaus ei haalistu ja veikkaan, että tämä paita tulee pysymään luottovaatteenani kesästä toiseen!

perjantai 9. elokuuta 2013

Blogin ulkoasua päivitetty - kerrothan mielipiteesi

Olen aina sanonut, että en ole mikään tekniikan ihmelapsi enkä tietokonenörtti, mutta sen verran jotain osaan, että päivitin blogin ulkoasua. Kuvankäsittelyohjelmista Gimp ja Paint ovat tuttuja ja niillä on hirmuisen kiva kikkailla, vaikka Gimpin käyttö onkin välillä hermojaraastavaa ja Paintista tulee mieleen ne yläasteella piirretyt tikku-ukot, joita väritettiin maalipönttötekniikalla. Blogin bannerikuvat otin itse ja kuviin sinänsä olen tyytyväinen, mutta perfektionistina minua häiritsee, että kuvat ovat erikokoisia tai pikemminkin erimuotoisia. Mutta jos ajattelemme taiteellisen symbolisesti, niin Chanelin kuva on suurempi siksi, koska hän on muodin historiassa merkittävämpi henkilö kuin Carrie Bradshaw. Menikö tämä selitys läpi?

Omia saavutuksiaan ei pidä koskaan vähätellä ja minä olenkin nyt ainakin pikkuisen ylpeä siitä, että opin koko ajan lisää Bloggerin käytöstä, kuvien käsittelystä ja myös niistä kammottavan pelottavista CSS-koodeista ja että osasin tehdä joitain juttuja, mitä en vielä kuukausi sitten hallinnut. Suuri kiitos kuuluu niille, jotka jaksavat netissä ylläpitää aiheeseen liittyviä sivustoja ja jelpata meitä apua tarvitsevia. Nyt blogini ulkoasu on hitusen parempi kuin aiemmin ja  se vastaa vähän paremmin sitä käsitystä, joka minulla oli jo aikoja sitten. Olen tyytyväinen, ainakin toistaiseksi. Ja juuri nyt, kun olen hirmuisen ylpeä, niin joku huomaa jonkin omituisen ja nolostuttavan kirjoitusvirheen blogin otsikossa tai jossain muussa ilmiselvässä paikassa... Niin minulle käy aina!

Sellaistakin kehitystä on tapahtunut, että blogiini on ilmestynyt mainos. Tai ei se ihan itsestään ilmestynyt vaan vaati yhteistyötä mainostajan kanssa ja vähän nörtteilyä. Blogimainonnasta on ollut viime aikoina hirmuinen kalabaliikki ja toivon todella, että mainontaan saadaan selvä ohjeistus, koska blogit ovat täynnä piilomainontaa ja tuotesijoittelua. Tosin onhan elokuvissa ja TV-sarjoissakin tuotesijoittelua, mainoksia on bussipysäkeillä ja niitä pompsahtaa netissä yhtäkkiä silmille ja naisten aikakauslehtien jutuista jopa puolet saattaa olla mainoksia. Mainoksilta emme voi välttyä ellemme mörköönny johonkin erämökkiin ilman telkkaria, lehtiä ja nettiä. Bloggerin kautta voisi liittyä Googlen mainostussysteemiin, mistä voisi jopa saada ylimääräistä tienestiä. Raha kiinnostaa kyllä aina, mutta tässä tapauksessa en halua myydä sieluani ylikansallisen yhtiön kaupallisuudelle. Haluan itse päättää, mitä mainostan, sillä yritän olla kriittinen ja harkitseva kuluttaja (vaikka ihan siltä en aina vaikutakaan). Mainostamalla mikkeliläistä kampaamoa sivullani tuen suomalaista yrittäjyyttä ja sen arvostusta, mikä on mielestäni tänä talouden synkkänä aikana melkoisen tärkeää.

Halusin tehdä blogista juuri omannäköisen, koska liian monet blogit ovat kuin samasta muotista. Ehkä blogini ulkoasu ei miellytä kaikkia, ehkä banneri on tylsä, ehkä blogin nimi on kirjoitettu liian pienellä... Ehkä minun pitäisi lakata ajattelemasta sitä, mitä muut ajattelevat! Toivon kuitenkin, että täällä vieraillessasi kävisit kommentoimassa blogin ulkoasua ja sisältöä muutenkin ja kertoisit, mistä tykkäät ja mistä et. Muutama sanakin riittää ja olen hyvin kiitollinen jokaikisestä kommentista! Hyvät vinkit otan ilomielin vastaan ja kritiikkiä kohdatessani ehkä hieman nieleskelen, mutta otan opikseni. 

Kivaa viikonloppua kaikille! Syksy hiippailee meitä kohti, mutta vielä voimme nauttia kesän ihanuuksista :)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Nuorten naisten blogitko pilanneet internetin?

Kansojenherra -blogia Uuden Suomen sivuilla pitävä Tuukka Kuru kirjoitti, että nuoret naiset ovat pilanneet internetin kevytmielisillä lifestyleblogeillaan. En ottanut tätä henkilökohtaisesti, etenkin en kuulu kategoriaan "nuori" vaan aloin ajatella asiaa ihan yleensä. Lifestyleblogit ovat muoti-ilmiö, mutta mielestäni tällaiset muoti-ilmiöt kertovat aina jotain yhteiskunnastamme ja ajastamme eikä näitä ilmiöitä olisi, jos niille ei olisi tilausta. Suomen valtiolla ei mene kovin hyvin, EU:lla ei mene hyvin ja Kuru ihmetteleekin, että nuoria naisia kiinnostaa Aleksi 13 -liikkeen ohessa syödyt sämpylät enemmän kuin maailman ja politiikan tila. No totta ihmeessä kiinnostaa! Me emme voi vaikuttaa Kreikan kriisiin, me emme voi sille mitään, että meitä uhkaa eläkepommi ja siksi me keskitymme asioihin, jotka meitä kiinnostavat ja joihin voimme vaikuttaa ja joista tulemme hyvälle tuulelle. Kivoja blogeja on kiva lukea, that's it! 

Kuru mainitsi huippusuositun Xenia's Day-blogin ja on sitä mieltä, että Xenian päivitykset ovat latteita. Kurun asenne on hyvin väheksyvä. Tiedän kyllä, että moni mies ajattelee muotiblogeista ja lifestyleblogeista samalla tavalla kuin Kuru, etenkin jos miehellä ei ole vaivaa ja viitseliäisyyttä nähdää pintaa syvemmälle. Xenian blogin etusivulla on nytkin juttu kohtalosta eikä se mielestäni ollut kovin pinnallista tekstiä, mutta juttua lukiessani ajattelin, että hiiskatti, juuri nyt viimeisenä kesälomapäivänä en jaksa mitään kohtalopohdintoja ja rullasin hiirellä niihin kevyisiin ja turhamaisiin asupäivityksiin.

Internet on siitä kiva, että me voimme ihan itse valita, millaisilla sivustoilla vierailemme. Kenenkään ei tarvitse lukea asupäivityksiä tai katsella ruoka-annoskuvia tai virtuaalista loma-albumia eikä varsinkaan kommentoida niitä, jos ei kiinnosta. En minäkään käy lukemassa mitään äijien juttuja, ei minua kiinnosta lukea auton moottoreista tai muista ukkojen hömpötyksistä. Tästä päästäänkin kaivertamaan asian ydintä ja pohtimaan sitä, miten me eri asioita arvostamme. Ovatko lifestyleblogit vähemmän arvokkaampia kuin vaikka ruokablogit tai poliittiset blogit? Kumpi on hömppää, se, että vertailee blogissaan eri laukkuja vai autojen alumiinivanteita? Ja kuka sen loppujen lopuksi määrää ja määrittelee, mikä on arvostettavaa ja mikä ei?

Meillä jokaisella on omat kiinnostuksen ja arvostuksen kohteemme. Meillä kellään ei ole oikeutta ryhtyä väheksymään toisten ihmisten kiinnostuksen kohteita ja korottaa omia intressejämme toisia paremmiksi. (Toki jos ajatellaan globaalilla mittapuulla, niin onhan asioita, jotka ovat toisia asioita tärkeämpiä). Nuoret naiset ja varmasti kaikki muutkin kirjoittavat siitä, mikä heille on tärkeää ja jos joku harrastaa vaatteita, shoppailua ja meikkaamista, ei se tee hänestä huttupääbimboa ja mitä sitten vaikka jollakin olisi aivojen paikalla vain vaaleanpunaista hattaraa, mitä sitten? Onko se keltään pois? BTW, hyvät miehet, tiedättekö, että sananlasku "Kauneus ja järki eivät asu samassa päässä" ei pidä oikeasti paikkaansa? Kurun blogin kommentteihin oli joku nainen kirjoittanut, että antaa pissisten hörhöttää. Selvä pyy, siksi koska minulla on tällainen blogi, niin olen automaattisesti pissis. Olen 34-vuotias-akateemisesti koulutettu-yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut-yhdistystoimintaa harrastava-absolutisti-pissis! Minulla on ollut vähän eri käsitys pissiksistä. Voiko olla niin vaikeaa ymmärtää, että nainen voi olla kaunis, hän voi meikata, kähertää tukkaansa, shoppailla, olla kiinnostunut kauneudenhoitotuotteista JA olla kiinnostunut myös maailman politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista. Mutta meidän naisten kiinnostuksen kohteethan tuntuvat olevan aina vaan vähäarvoisempia kuin miesten, että se siitä tasa-arvosta! Olkoonkin, että muoti- ja kauneusbisneksessä pyörii niin suuria rahasummia, että niiden nollista olisivat perillä vain Roope Ankka ja Kroisos Pennonen.

Minulta on kysytty, että enkö voisi kirjoittaa jostain oikeasti tärkeästä. Kyllä minä välillä ihan vakavistakin asioista kirjoitan ja pohdin niin filosofisia, että Aristoteleelläkin menisi minua kuunnellessa aivot umpisolmuun. Ja se nyt vaan sattuu olemaan niin, että elämä, E-LÄ-MÄ itsessään on tärkeää ja kirjoitan omasta elämästäni niin kuin suurin osa bloggaajista. Jokaisen blogin lukija voi ihan itse päättää, onko hän kiinnostunut samoista asioista ja klikkautua nopeasti pois kiinnostavimmille sivuille. Sori paljon käyttämäni klisee, mutta sisäinen hippini haluaa sanoa, että annetaanpa täällä blogimaailmassakin kaikkien kukkia kukkia :)

maanantai 5. elokuuta 2013

Sarjassa uusia asututtavuuksia: sortsihaalari


Oma vartalo voi joskus yllättää. En tarkoita sitä, että se yllättää niin, että jokin vaatekappale ei mahdu päälle tai että sovituskopissa taivastelee, että tältäkö minä näytän. Tarkoitan sitä, että joskus sitä kaupassa kuvittelee, että jokin vaatekappale ei ainakaan minun kropalleni sovi ja sitten kun sitä kokeilee, niin hämmästyykin positiivisesti. Heitän lähes kaikissa asioissa ennakkoluulot romukoppaan ja kokeilen rohkeasti kaikkea uutta ja erilaista, niin myös vaatteissa. Suurin osa lempivaatteistani on sellaisia, joista olen ensin ajatellut, että ne eivät sovi malliltaan, mutta sitten olenkin ihastunut vaatteeseen. Tässä eräänä päivänä Citymarketin ruokaostosreissulla askeleeni ohjautuivat alerekin luokse ja poimin sieltä vaatteen, jota halusin ihan mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta sovittaa. Samantien kun se oli päälläni, tiesin, että se on minun, minun, minun! Hintaa oli vain kymppi, normaalihinta kolmekymppiä. Eihän niin halpaa vaatetta voi jättää ostamatta.

Haalari ei ole vartalolle imartelevin vaate, mutta nykyisin vaatteiden valintaperusteenani ei ole imartelevuus, sillä se aika oli noin kymmenen vuotta sitten ja sitä ennen. Nyt tarvitsen vaatteita, jotka ovat kapeita yhdestä kohdasta ja väljiä toisesta tai oikeastaan aika monesta kohdasta. Toki vaatteen pitää aina sopia vartalolle ja hyvän vaatteen idea onkin se, että korostaa hyviä puolia ja peittää huonoja. Tällaisen haalarin on tarkoitus olla vähän lökö, kissanaisen vartaloa nuoleva puku on sitten erikseen. Tykkään erityisesti haalarin yläosasta, joka istuu hyvin ja on selästä kivan väljä. Alaosa jää vähän pussilleen, mutta eipähän ainakaan kiristä haaroista! Sovituskopissa mietin, että voi kunpa olisin pitkä ja hoikka, niin haalari näyttäisi niin paljon upeammalta. Mutta jos aina miettisi noin, niin sitten ei voisi koskaan pukeutua mihinkään vähänkään erilaiseen tai ylipäätään yhtään mihinkään. Ja kun minä en satu olemaan pitkä enkä hoikka enkä voi tuhlata elämääni toivomalla, että olisin jotain muuta kuin olen.


En oikein osaa päättää, onko tällainen asuratkaisu tyylikäs vai ei, mutta kiva kesävaate haalari ainakin on! Sortsihaalari kelpuutetaan nykyisin kesäjuhla-asuksikin sukkahousujen, korkokenkien ja jakun kanssa, mutta kyllä minä pukisin juhliin päälleni jotain muuta. Tosin minulla on harmaa housuhaalari, jota olen bileissä käyttänyt, mutta ne olivatkin bileet eivätkä juhlajuhlat. Minulla oli tässä sortsihaalarissa sellainen olo kuin olisi yhtäkkiä jättiläiseksi kasvanut lapsi, jolle on jäänyt leikkihaalari päälle enkä siksi tuntenut oloani kovin chiciksi. Haalarissa erinomaista on se, että se on päällä hurjan mukava. Ei tarvitse nykiä paidan helmaa alaspäin eikä hameen tai housujen kaulusta ylöspäin vaan voi vaan olla. Ja taskut - ihan mahtavaa, kun voi laittaa kädet taskuun, omat tai toisen kädet. Haalari on hyvin simppeli, mutta kultaiset napit antavat tyylikkäämpää ilmettä. Taas vaihteeksi kaipailin koruröykkiöitä vaatteen kaveriksi, mutta laitoin kultaiset peruskorut, koska minulla ei niitä röykkiökoruja ole. Tilasin vaatteita Boozt.comista ja tuo pikkuinen sievä sydänkaulakoru tuli paketin mukana... Avasin paketin täpinöissäni kuin lapsi jouluaattona ja koru löytyi organzapussista. En tiedä, kuuluiko koru johonkin vaatteeseen vai oliko se kenties nettikaupan oma kylkiäinen.

Mitä mieltä olette, ovatko haalarit eli jumpsuitit vaatteita, joita aikuisten ei tulisi enää käyttää? Sopiiko haalari juhliin vai ei? Haalarit yleensä - kyllä vai nounou? (Eikä sitten mitään vitsailua Würthin haalareista tai opiskelijahaalareista!)

"Joko se nyt nukahti?" (Pahoittelen amatöörimäistä virhettä eli kuvaajan jalkaa...)

Jospa tämä olikin supernaisen haalari, joka mahdollistaa vetten päällä kävelyn.


Tasapainoharjoituksia vaatekappaleessa, jossa on helppoa heilua.


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Oh, it's just a perfect day

Sain eilisaamuna ex tempore -idean lähteä käymään Laukaassa Varjolan tilalla. Varjolan matkailutila sijaitsee Laukaan Kuusassa ja tilalla voi järjestää perhejuhlia, kokouksia ym. tapahtumia, majoittua ja harrastaa elämysaktiviteetteja. Ihan lähellä sijaitsee Kuusan kanava ja sulku, joka kiinnosti minua enemmän kuin itse tila. En oikein tiennyt, mitä odottaa, ajattelin, että pällistellään kanavaa, käydään kahvilla/teellä ja silleen, mutta löysimmekin pienen metsäparatiisin. Joillekin tällaiset maisemat eivät ehkä merkitse mitään, mutta minä olin ihan taivaissa. Lähellä meni tie, mutta kosken kohina peitti liikenteen äänet ja jos ei katsonut "isolle" sillalle päin, niin saattoi kuvitella olevansa kaukana sivistyksestä. Kosken kohina oli rauhoittavaa ja pelkkä luonnon helmassa oleminen rentoutti enemmän kuin mitkään kuin keinotekoiset relaksantit. Otin paljon kuvia ja tässä iloksenne osa niistä.


Koskenlaskua, joka näytti niin hauskalta ja melko turvalliselta, että tuota voisi joskus itsekin kokeilla.


 Kävelimme tilalta kanavaa kohti ja pieneltä sillalta avautui tällainen näkymä. 



Metsästä löytyi vattuja enkä muista, milloin olisin mussuttanut vadelmia puskasta niin paljon. Löysimme myös tällaisen Äiti Maan tarjoaman aarteen, joita nykyisin tapaa harvoin. 



En ole tällaisia paikkoja nähnyt kuin elokuvissa ja odotinkin, milloin joku hobitti tai menninkäinen ryömii kivenkolosta. Tässä kuvassa valo on juuri sellainen kuin se tuolla oli. Auringonsäteet siivilöityvät puiden lehvästöistä ja voi sitä vehreyttä! 



Aika montaa kertaa tuli sanottua, että kato noita puita, miten ne kasvaa rykelmissä, kato nyt miten jänskää! 



Jaksoin myös päivitellä tuota punaista juurakkokasvustoa, joka näytti siltä, kuin maalle olisi kasvanut parta, jota vesi pyyhkii mukanaa. 



Mikään keinovalo ei voi koskaan olla niin kaunis kuin luonnonvalo, vai mitä?
.



Täysin huoletta ei ihminen voi olla koskaan... Piti huolehtia siitä, että kamera ei putoa veteen ja että aurinkolasit pysyvät päässä. Tuollainen lapsellisen ihastuneen onnellinen ilme minulla taisi olla koko ajan.



Metsässä liikkuminen ja kivillä hyppely tekee hyvää tasapainolle. Tämä hevilaulajatyylinen leveä haara-asento venytti sisäreisiä oikein murakasti. Tavallaan tuossa oli se tilanne, että jäin vähän niin kuin jumiin, koska en ollut varma siitä, että pitääkö tasapainoni, jos siirrän jalkaani vai mulahdanko veteen. En mulahtanut vaan ihan ketterästi pääsin loikkaamaan kiveltä toiselle. Asuvalintaani olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä ensinnäkin järkevät ja superhyvät sandaalit olivat ykkösvalinta ja toiseksi mukavat housut ja toppi mahdollistivat rennon olemisen. Olin nimittäin ensin miettinyt, että laitan kauniin mekon, mutta kerrankin se alipukeutuneempi vaihtoehto osoittautui hyväksi.



Voiko tällaista edes olla muualla kuin elokuvissa? Niissä, missä ratsastetaan hevosilla ja aseina on miekat ja neidot kulkevat  pitkissä hameissa. Ainakin Merliniä katsoneet tietänevät, mitä tarkoitan.

Kuusan kanava ei sitten ollutkaan niin kiinnostava, sillä luonnonympäristö päihittää mielestäni aina rakennetun ympäristön. Kovin pieneltä tuo näytti verrattuna Saimaan kanavan sulkuihin, joita lapsena tuli useinkin töllisteltyä. Juuri tällä sillalla oli sattunut kevytmoottoripyöräonnettomuus, joka vei 17-vuotiaan pojan hengen. Paikalle oli tuotu kukkia, kynttilöitä, kortteja ja muistoesineitä. Vaikka en poikaa tuntenutkaan, niin vietin silti hiljaisen hetken ja mietin, miten elämämme voi päättyä yhdessä hetkessä. Ja sitten olinkin äärimmäisen kiitollinen siitä kaikesta hyvästä, mitä elämässäni on. 

Ennen lähtöä kävimme kahvilassa ja puodissa. Söin suklaakakkupalasen niin haltioissani, etten älynnyt ottaa siitä kuvaa, mutta voin kertoa, että se oli mielettömän hyvää. Täytteenä oli reilusti aprikoosihilloa ja kuorrutteena kotitekoisen makuinen tummasuklaakuorrute. Kotitekoinen tarkoittaa sitä, että kuorrute maistui juuri siltä, miltä pitää eikä miltään valmisseokselta. Kahvilan terassilla istuessa tuntui siltä kuin olisi istunut jonkin maalaistalon pihalla. Piha oli kauniisti ja perinteitä kunnioittaen hoidettu. 



Puoti oli pikkuinen ja kiva ja jotain pientä tuollaisesta paikasta aina tarttuu mukaan. Puotirakennuksen sisustus oli vanhanaikainen ja kaunis ja olisi ollut kiinnostavaa käydä vilkaisemassa myös navettaravintolaa, mutta siellä juhlittiin häitä.


Varjolasta lähteminen ajoittui juuri optimaalisesti niin, että ehdin telkkarin ääreen katsomaan sarjaa Haukka ja kyyhkynen. Minulla itsellänihän ei telkkaria ole ja siksi käyn välillä "lainaamassa" telkkaria. Lähes kaikille televisio on itsestäänselvyys, mutta ei minulle ja siksi olenkin riemuissani, jos saan katsoa jonkin ohjelman ihan kunnon ruudulta enkä tietokoneen näytöltä.

Illalla suuntasimme vielä Tuomiojärven rantaan ja heitin talviturkkini melkoisen spontaanisti... En pidä uimisesta enkä uinutkaan vaan pulahdin ja se riitti minulle. Etenkin kun olimme juuri puhuneet simpukoiden lissäntymisestä ja minua ällötti ajatus, että simpukat ovat saattaneet suikkaista järveen... No tiedätte kyllä mitä! Keräilimme simpukankuoria ja ihastelimme sorsien touhuja ja fiilistelimme kesäillassa, jossa oli jo pieni aavistus tulevasta syksystä.


Illan päätti vielä huippuhauska leffa Morsiusneidot ja pussillinen irttareita. Kun köllähdin sänkyyn, niin mietin, että olin elänyt yhden elämäni Täydellisimmistä Päivistä. Kaikki oli niin ihmeellistä ja ihanaa, että kun kävin nukkumaan, niin olin varma, että yön aikana päälleni tippuu meteoriitti tai herään aamulla vähintään halvaantuneena. Elämä voi olla joskus vain hyvää ja onnellista, edes yhden päivän ajan. 


"Just a perfect day, problems all left alone, weekenders on our own, it's such fun. Oh, it's such a perfect day, I'm glad I spent it with you..."


perjantai 2. elokuuta 2013

Niittitennarit ja niihin sopivat korut

Kauan siihen menikin! Siis siihen, että löysin mieluisat tennarit. Edelliset tennarini on ostettu noin kuusi vuotta sitten kympillä Halosen outletistä ja ne ovat minulla vieläkin käytössä, mutta ne ovat ikävät jalassa enkä enää oikein pidä niiden väristäkään (ruskea pohjaväri/vaaleanpunaiset raidat). Saan sekä selkäni että kantapääni kipeäksi niillä kävellessä ja sama vaiva ilmiintyy lähes aina tasapohjaisia kenkiä käyttäessäni. En ole tennareiden enkä muidenkaan lättäpohjaisten kenkien ystävä, mutta aina ei voi korkkareitakaan käyttää.

Olen epätoivoisesti yrittänyt metsästää kivannäköisiä tennareita. Minulle on tärkeää, että kengät näyttävät hyviltä ja vähän spesiaaleilta ja että niillä on hyvä kävellä. Joskus riitti, että kengät sopivat jalkaan joten kuten, mutta jalkani ovat tulleet vuosien myötä vaativimmiksi. Olen käynyt sovittelemassa varmasti satoja pareja tennareita ja aina taivastellut sitä, miten kukaan voi jatkuvasti pitää kenkiä, joissa ei ole minkäänlaista tukea jalalle ja joilla käveleminen tuntuu siltä kuin olisi Aku Ankka. Ja jotka ovat vielä rumia tai eivät ainakaan mitenkään kauniita kenkiä. Ja kun näkee työpäivän aikana teineillä noin kolmesataa paria tennareita, niin ei hirveästi hotsita hankkia itselleen samanlaisia kenkiä. Tennarit kuitenkin puolustavat paikkaansa minunkin kenkäkokoelmassani siksi, koska ne eivät ole niin sporttiset kuin lenkkarit ja tennarit ovat mielestäni ihan jees vapaa-ajan kengiksi.

Minun jalkaani kiilakorkoiset kengät olisivat ne optimaalisimmat ja kaikkein paras onkin kävellä sellaisilla kengillä, joissa on muutaman sentin korkea ja koko kengän levyinen kiilapohja, ei siis mikään huippukorkea ja kapea kavio. Jos tuollaisia kenkiä löytyy, niin ne näytttävät lähes poikkeuksetta tätimäisiltä terveyskengiltä eivätkä kauniisiin kenkiin tottuneet jalkani suostu sujahtamaan moisiin ronttosiin. Matalahkoja, kiilapohjaisia tennareita ei ole olemassa ja siksi minunkin on tyydyttävä tasapohjaiseen malliin ja laitettava kantapään alle jokin pehmeä pohjallinen.

Tilasin kokeilun vuoksi Klingeliltä tennarit, täysin niiden ulkonäön perusteella. Noissa tennareissa on nimittäin asennetta! Kengät ovat aitoa mokkaa ja toivon, että mokka on hyvälaatuista ja kestävää. Minulla on mokkakengistä hyviä kokemuksia ja entiset tennaritkin ovat mokkaa ja vaikka en ole niitä niin ahkerasti hoitanut kuin muita mokkakenkiäni, niin ne ovat silti säilyneet hyvänä. Kenkiä olisi ollut saatavissa myös punaisena ja mustana, mutta päädyin harmaaseen, koska suurin osa kengistäni on mustia ja nämä näyttivät kivemmilta harmaana. Harmaa on hyvä valinta myös siksi, koska se on punaista helpommin yhdistettävissä muiden värien, kuten paljon käyttämieni violetin ja pinkin kanssa (tämä selittää myös kuvan taustavärin).

En tiedä, miten turhamaista ja pinnallista on hankkia koruja, jotka sopivat kenkiin, mutta sellaiset korut minulla nyt on. Kaulakorua en erikseen hankkinut, sillä se oli kenkätilauksen mukana tullut ilmaislahja. Yleensä ilmaislahjat ovat ärsyttävää krääsää ja myyn ne kirpputorilla, mutta tuo kaulakoru sattui olemaan samanhenkinen kenkien kanssa ja olinkin vähän hämmästynyt siitä, miten hyvin ne mätsäävät. Kun kävin Bijou Brigitessä pitkästä aikaa, tarttui mukaani rannekoru, joka ihan huusi minulle, että osta minut, kuulun yhteen niiden uusien tennareittesi kanssa! Tuollaiset rannekorut olen aiemmin kiertänyt kaukaa, koska niistä tulee ihottumaa, mutta nyt ajattelin kokeilla, pitääkö myyjien lupaama nikkelittömyys ja allergiavapaus paikkansa. Toivotaan, sillä tykästyin rannekoruun välittömästi ja yhtä ihastunut olen myös uusiin tennareihini, jotka sekä näyttävät että tuntuvat hyvältä.

Tennarit ja niihin mätsäävät korut.

Ne naisellisemmat yksityiskohdat














Ne rockimmat yksityiskohdat













Rannekoru