sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Sopiiko parkamainen takki ja hame yhteen? Stailistin apua siis kaivataan!

Onko siellä ihmisiä, jotka eivät ole niin pahasti tyylillisesti rajoittuneita kuin minä? Jos on, niin otan vinkkejä vastaan takkiasiassa! Tyylillisesti rajoittunut tarkoittaa sitä, että minulla on tietty mielikuva tietyistä tyyleistä ja vaatteista ja on vaikea tulla täältä kuplasta pois ja pukeutua uudella tavalla, vaikka sitä olenkin harrastanut viime aikoina paljon. Katsokaas kun tilanne on se, että löysin vihdoin viimein Vero Modalta mieleisen syystakin, jota välikausitakiksikin voi kutsua.

Minulla on tapana ihastua aina kaikkeen kummalliseen ja yllättää itseni ihastuksillani ja nyt yllätyin siitä, että tykästyin tällaiseen erilaiseen takkiin, millaista minulla ei ole aiemmin ollut. Olen kokeillut monet trenssit, viitat ja vaikka millaiset takit ja kun sain tämän takin päälleni, niin tiesin, että tämä on minun - kyllä sen vaan tietää, kun se oikea sattuu kohdalle! Olen ihan tyytyväinen siihen, että en ostanut jotain perustrenssiä, sillä tämä on enemmän minunnäköiseni ja niin paljon parempi malliltaan ja materiaaliltaan kuin kaikki sovittamani trenssit ja muut ja myös edullisempi. Siksi minulle naisen matematiikalla laskettuna jäi vielä rahaa toiseenkin takkiin, jos siis sattuu jokin oikein tyylikäs ja kukkarolle sopiva vaihtoehto tulemaan vastaan :) 
(Yritimme ottaa minusta kuvia takki päällä, mutta oli sellainen hämäryysaste, että valkoinen naamani ylivalottui ja jos kameran asetuksia sääti paremmaksi naamani kannalta, niin muut värit menivät vituralleen ja siksi täytyy tyytyä netistä napattuihin kuviin.)

Olen aina pitänyt lähtökohtana tyylikkyyttä eikä tämä takki ole ehkä kaikkein tyylikkäin vaihtoehto vaan näyttää überchicin kaupunkitakin sijaan pikemminkin ulkoilutakilta. Parka-takiksi tämä on luokiteltu, vaikka parka tarkoittaa mielestäni ihan muunlaista takkia. Vaikka takistani tykkäänkin kovasti, niin minun on vähän haastavaa päästä ulkoilutakkiajatuksesta eroon ja yhdistää takkia erilaisten vaatteiden kanssa. Farkut joo, mutta mitenkäs muut vaatteet? Perusasu tyyliin "joka toisella vastaantulijalla" olisi kapealahkeiset farkut, saapikkaat tai nilkkurit jalkaan ja kaulahuivi rullattuna takin kauluksen päälle. Mutta minkä muun kanssa takkia voisi käyttää? Minusta on ihan mahdoton ajatus yhdistää tuollaista takkia hameeseen, mutta mitä mieltä olette, sopiiko parkamainen takki ja hame yhteen? Entä kenkäosasto, käykö korkkarit vai pitääkö lompsia matalakantaisissa popoissa? 

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kaupungilla karvaliivissä kaverina Elmo

Lauantait ovat mielestäni ihan parhaita shoppailupäiviä. Olen erikoistunut suorittamaan shoppailua hyppytunneilla, mutta kiireisessä kaupoissa pyörimisessä ei ole lauantain lupsakkaa fiilistä. Ainoa huono puoli lauantaisin on, että Forumin edusta on täynnä koulumme oppilaita ja myös Forumin penkeillä maleksii sätkiä kääriviä tuttuja teinejä, jotka kylläkin ystävällisesti minua tervehtivät. Ei tuttujen oppilaiden kohtaaminen minua hirveästi häiritse tai haittaa, mutta en haluaisi heitä kuitenkaan vapaa-ajallani nähdä.

Tänään tapahtui sellainen harvinaisuus, että kävin kahvilla. Kyllä, kahvilla! Minä en juo kahvia muuten kuin jouluaattona, se on perinne, josta pidän kiinni. En ole kahvilaihmisiä, sillä ensinnäkin kahviloiden leivonnaiset ovat lähes poikkeuksetta pahoja ja toiseksi en tykkää kahvista ja juonkin aina makukahvia, joka on kallista. Limulasi, kahvi ja täytepulla maksoivat yli kahdeksan euroa ja tuollainen rahasumma onkin kolmas syy siihen, miksi en kahviloissa aikaani kuluta. Kaikesta huolimatta ehkä noin kerran-kaksi vuodessa tulee hinku päästä juomaan jotain makukahvia ja istua kahvilassa. Jyväskylän kahvilatarjonta on mielestäni aika suppea ja koska minulla ei ole suosikkikahvilaa, niin Jyväskeskuksen Elonen välttää vallan mainiosti. 

Lähti se pullanhimo tälläkin, mutta seuraavan kerran leivon itse...
Kotipulla peittoaa teollisen makuiset baakkelsit 6-0.

Tämä syksy on ollut pukeutumisen kannalta ihan huippu. Viime syksyn viipotin menemään sateenkestävässä asussa, tuulipuvussa ja farkuissa ja kaikenlaisessa muussa kylmän- ja säänkestävässä epämuodikkaassa vaatetuksessa, mutta nyt ilmat ovat suosineet vähän erilaista pukeutumista ja olenkin ollut onnellinen siitä, että takki ei ole ollut pakollinen vaan neuleet, ponchot ynnä muut vastaavat ovat voineet toimittaa takin virkaa. Takki päällä saakin turnuttaa taas kevääseen asti ja nyt onkin riipaistava ilo irti takittomuudesta. Tänään oli oivallinen päivä koota vaatetus karvaliivin ympärille. Karvaliivi on kiva vaate, mutta vähän hankala. Talvella sitä on vaikea saada mahtumaan takin alle, kylmällä syksysäällä käsivarsia palelee eikä liivin alle voi kuitenkaan tunkea kovin paksua neuletta ja lämpimämmällä säällä tulee turkasen kuuma. Mutta kiva ja nätti se on, vai mitä?

"No yritä nyt hymyillä." "Mä hymyilen koko ajan, tää on mun hymy!
Ai kiire, no nytkö sulla on pissahätä, no ota vielä pari kuvaa...
Olis pitänyt ottaa nää kuvat ennen kuin mun hiukset räjähti
 ja kun mulla oli vielä huulikiiltoa... Joojoo mennään!"

Karvaliivi sai kaverikseen harmaat asusteet. Ja mustat housut, jotka kuluvat varmaan kohta puhki. Onpa muuten aikamoiset polvipussit, mutta en raaski pestä pöksyjä kovin usein. Kaulahuivi ei ole tähän aikaan vuodesta tarpeellinen asuste monelle ihmiselle, mutta minulle on, koska kurkkuni kipeytyy ja kylmyttyy helposti. Kuvassa huivi ei suojaa kaulaa, mutta yleensä vedän huivit niin, että ne lämmittävät herkkää kaulaani. Harmaa Bagsacin laukku on ollut minulla ahkerasti käytössä ja se on jo vähän kulahtanutkin, samoin Mustangin saappaat. Tuollaisia spesiaaleja kenkiä toivoisin löytäväni enemmänkin, mutta aika surkeilta kauppojen valikoimat näyttivät. Ja jestas sentään, mitkä hinnat! Kylmännihkeät, halvannäköiset keinonahkasaappaat maksavat satasen ja aidot nahkasaappaat ovat jo Anttilassakin lähemmäs parisataa. 
Bagsac bag

Mustang boots

Muhkealla liivillä on läskistävä vaikutus, mutta voin sanoa kuten Ice Agen Manny-mammutti: "I'm not fat. It's all this fur. It makes me look... poofy."

Sain tänään uuden kaverin, sillä Elmo tarttui mukaan H & M: lta. Ja kuten ilmeestä huomaatte, olen tosi onnellinen pehmoisesta pikkukaveristani! Elmo vilkuttaa ja toivottaa mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Nälänhätäahdistus - where is the love?

Oppilaat tekivät tänään kokkikerhossa afrikkalaista ruokaa ja kun nautimme pöydän antimista, puhuimme nälänhädästä ja maailman eriarvoisuudesta. Olin pohtinut aihetta koko päivän ja etsinyt tietoa keskustelun pohjaksi. Nyt toivon, että saan pienten, laihojen afrikkalaislasten kuvat pois silmistäni ennen kuin käyn nukkumaan. En tiedä, oliko minulla jokin akuutti hormonihäiriö, koska minua alkoi itkettää lukiessani sairaista ja kuolevista lapsista. Tunsin ihan liikaa empatiaa, ihan liikaa tuskaa ja ihan liikaa ahdistusta. Maailman epäoikeudenmukaisuus tuntuu väärältä! 

Olen vähän avuton, koska en tiedä, mitä tällaisen pienen ihmisen pitäisi tehdä. Avustusjärjestöjen toimintaa on kritisoitu siitä, että rahasummista vain pieni osa menee avustettaville ja suurin osa organisaation pyörittämiseen. Mutta onko parempaakaan vaihtoehtoa? Onko kolikon pudottaminen keräyslippaaseen vain anekauppaa ja puhtaamman omatunnon ostamista? Minuun on iskostettu ajattelutapa "hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan" ja olen tunnollisesti lahjoittanut rahaa erilaisiin avustuskohteisiin. Keräyslippaaseen pudottamani kaksieuronen tuntuu pieneltä summalta ja joskus ärsyyntyneenä ajattelen, että joutaisi vaikka "Iiloppi" ja muut ökyrikkaat lahjoittamaan niitä suuria summia.

Lapsia kehotetaan syömään lautanen tyhjäksi, koska maailmassa nähdään nälkää. Jossain vaiheessa muksut tajuavat, että näillä kahdella asialla ei ole konkreettista yhteyttä ja että söipä lautasen tyhjäksi tai ei, niin ei se kaukainen sielunsisko tai -veli saa yhtään enempää ruokaa. Rakkaat nuoret ystäväni tänään olivat yhtä mieltä siitä, että meidän tulee arvostaa ruokaa ja olla kiitollisia siksi, koska meillä on ruokaa yllinkyllin ja kaikkialla ei ole. Nuorten mielestä on väärin, että me heitämme syömäkelpoista ruokaa pois. On aina upeaa huomata, että murkkuikäiset osaavat ajatella tällaisia asioita, sillä kaikkien aikuistenkaan moraalintaju ei ole noin pikälle kehittynyt.

Kun puhumme kaukana elävien ihmisten ongelmista, vedotaan helposti siihen, että miksi rahaa pitää lähettää ulkomaille ja että Suomellakin menee huonosti. Totta, totta, mutta ajatellaanpa vähän laajemmin. Me emme voi tuijottaa vain omaan napaamme, vaan koska me kaikki elämme tällä samalla maapallolla, on meillä myös globaali vastuu. Universumi on arponut meidät syntymään hyvinvoivaan länsimaahan ja on sääli, että monet eivät osaa olla siitä kiitollisia. Se perustelu, että Suomella menee nyt huonosti, ei vapauta meitä globaalista vastuusta. Meidän ei tarvitse syytää miljoonia kehitysmaihin, koska omassa maassammekin on suuri rahantarve, mutta jokainen kohtuullisesti toimeentuleva voi arjessaan tehdä valintoja, joiden ansiosta kaakaonviljelijä Ecuadorissa tai pippurinkasvattaja Intiassa saa kelvollisen toimeentulon. Älysitte varmaan, että tarkoitan reilua kauppaa. Reilu kauppa -aiheen yhteydessä mainitsen aina erään oppilaani kysymyksen: "Onko muu kauppa sitten epäreilua kauppaa?" Hetkeäkään empimättä vastasin, että on. Meillä hyvinvoinnin kultalusikka suussa syntyneillä on mahdollisuus auttaa arjen valinnoilla ja vain kaksi sanaa riittää: eettisyys ja ekologisuus. Eivät nuo kaksi taikasanaa poista nälänhätää, mutta pointtini oli, että me voimme tehdä edes jotain, koska meillä on siihen mahdollisuus. Ja velvollisuus.

Olen tänään kärsinyt kaikkien omien ahdistuksenaiheitteni lisäksi syvästä globaalista ahdistuksesta. En halua ummistaa silmiäni hädältä ja kärsimykseltä, mutta tällaisten tunteiden saadessa liikaa valtaa toivon, että nämä ajatukset eivät jää pitkäksi aikaa päälle. Minun oli tarkoitus kirjoittaa vähän fiksummin, vähän pidemmin ja enemmän faktapohjalta, mutta nyt en siihen kykene. Siksi linkitän tähän biisin, jota en ole kuullut enkä muistanut aikoihin, mutta joka soi tänään radiossa ja kertoo fiilikseni ja toivottavasti herättää sinutkin kysymään, että missä on rakkaus ja välittäminen? 


What's wrong with the world, mama
People livin' like they ain't got no mamas

I think the whole world addicted to the drama
Only attracted to things that'll bring you trauma
Overseas, yeah, we try to stop terrorism
But we still got terrorists here livin'
In the USA, the big CIA
The Bloods and The Crips and the KKK
But if you only have love for your own race
Then you only leave space to discriminate
And to discriminate only generates hate
And when you hate then you're bound to get irate, yeah
Badness is what you demonstrate
And that's exactly how anger works and operates
Nigga, you gotta have love just to set it straight
Take control of your mind and meditate
Let your soul gravitate to the love, y'all, y'all

People killing, people dying
Children hurt and you hear them crying
would you practice what you preach
or would you turn the other cheek

Father, Father, Father help us
send us some guidance from above
'Cause people got me, got me questioning
Where is the love (Love)

Where is the love (The love)
Where is the love (The love)
Where is the love
The love, the love

It just ain't the same, always unchanged
New days are strange, is the world insane
If love and peace is so strong
Why are there pieces of love that don't belong
Nations droppin' bombs
Chemical gasses fillin' lungs of little ones
With the on going suffering as the youth die young
So ask yourself is the loving really gone
So I could ask myself really 
what is going wrong
In this world that we livin' in 
people keep on giving in
Making wrong decisions, only visions of them dividends
Not respecting each other, deny thy brother
A war is going on but the reason's undercover
The truth is kept secret,
it's swept under the rug
If you never know truth 
then you never know love
Where's the love, y'all, come on (I don't know)
Where's the truth, y'all, come on (I don't know)
Where's the love, y'all

People killing, people dying
Children hurt and you hear them crying
would you practice what you preach
or would you turn the other cheek


Father, Father, Father help us
send us some guidance from above
'Cause people got me, got me questioning
Where is the love (Love)


Where is the love (The love)
Where is the love (The love)
Where is the love
The love, the love

I feel the weight of the world on my shoulder
As I'm getting older, y'all, people gets colder
Most of us only care about money making
Selfishness got us followin' in the wrong direction
Wrong information always shown by the media
Negative images is the main criteria
Infecting the young minds faster than bacteria
Kids act like what they see in the cinema
Yo', whatever happened 
to the values of humanity
Whatever happened 
to the fairness in equality
Instead in spreading love we spreading animosity
Lack of understanding, 
leading lives away from unity
That's the reason why sometimes I'm feeling under
That's the reason why sometimes I'm feeling down
There's no wonder why sometimes I'm feeling under
Gotta keep my faith alive till love is found

People killin', people dyin'
Children hurt and you hear them cryin'
would you practice what you preach
or would you turn the other cheek


Father, Father, Father help us
send us some guidance from above
'Cause people got me, got me questionin'
Where is the love (Love)


Where is the love (The love)
Where is the love (The love)
Where is the love (The love)





tiistai 24. syyskuuta 2013

Negatiivisuuden kannustava voima

Voimaannuttavaa, valoisaa, positiivista. Sellaista pitäisi kaiken olla, että ihmisellä menisi hyvin. Pitäisi tehdä unelmien aarrekarttaa, keskittyä unelmiin ja lähettää niille positiivista energiaa, jotta ne toteutuvat. Pohdin tässä elämääni ja huomasin, että en ole saavuttanut juuri mitään positiivisuuden voimalla. Kun hain opiskelupaikkaa ja aloin olla epätoivoinen, niin tsemppasin itseäni ajatuksella, että minun on ihan pakko saada opiskelupaikka. En todellakaan tehnyt mitään aarrekarttoja enkä ajatellut positiivisesti vaan suuressa pakkoahdistuksessa menin pääsykokeisiin ja opiskelupaikka heltisikin. Jyväskylään muuttaessa minulla ei ollut ruusunpunaisia kuvitelmia tulevasta kotikaupungistani, mutta silti oli ikävää kuunnella ihmisiä, jotka olivat sitä mieltä, että muuttaminen ei ole järkevää, että se on pakkomielle, että Jyväskylä sitä ja tätä ja tuota ja onko siellä edes sukulaisia ja herranjestas eikö ole työpaikkaakaan tiedossa. Muuttaminen oli minulle tärkeää ja innostavaa, mutta enemmän kuin innostunut, olin ärsyyntynyt kaikista epäilyksistä ja ärsyyntymisen voimalla irtisanoin Savonlinnan asunnon ja koska uutta asuntoa ei ollut tiedossa niin jännitin, että sillan alleko sitä joutuu. Mutta kappas vaan, löysinkin jopa kaksi asuntovaihtoehtoa. 

Gradua en olisi saanut koskaan valmiiksi, jos minulla ei olisi ollut niin kova tarve näyttää muille, että minäkin pystyn johonkin. Että minäpä näytän vielä, että saan maisterinpaperit sittenkin! Graduntekovaihe on jäänyt mieleeni yhtenä elämäni hankalimmista ajoista. Kela sattui sähläämään opintotukipapereiden kanssa niin lahjakkaasti, että en saanut neljään kuukauteen minkäänlaista rahaa mistään ja puuron ja pakastemarjojen voimalla graduni syntyikin. Minulla ei ollut alkeellisintakaan intoa tehdä gradua, mutta ajatus: "Jumaliste, tämän minä teen vaikka henki menisi", ajoi minua eteenpäin. Sama homma oli äidinkielen approbatur-opintojen kanssa. Kiinnostus oli täysin nollassa, mutta ahdistus ja pakko piiskasivat minua uhraamaan viime vuoden lopun ja joulunodotusajan suomen kielen kiemuroiden tutkimiseen. Yhden kipinän approtervanjuonnille sain siitä, että eräs henkilö tokaisi minulle, että koska en ole approa saanut siihenkään päivään mennessä valmiiksi, niin en saa tulevaisuudessakaan. Kun olin uupua opiskelu- ja työtaakkani ja kaiken muunkin alle, ajattelin, että en suo minua lannistaville ihmisille iloa siitä, että he ovat olleet oikeassa. Ähäkutti.

Jokainen meistä varmasti tietää sen tunteen, kun on vihanpuuskassaan pistänyt hösseliksi ja saanut paljon aikaiseksi, mutta viha ei saisi kai olla aina se liikkeellepaneva voima. Mutta toisaalta, eikö ole sama, mistä energia on peräisin? Universumi on täynnä energiaa (kysykää vaikka fyysikoilta) ja monet ihmiset ovat sitä mieltä, että positiivisen energian voimalla ihminen voi saavuttaa haluamansa. Niinä kertoina, joina olen itse ladannut tavoitteeni täyteen positiivisuutta ja todella uskonut, että nyt, juuri nyt kaikki järjestyy ja tämä onnistuu huippuhienosti, olen epäonnistunut katastrofaalisesti. Toisinsanoen kuuseen kurkotettuani kapsahtanut katajaan. Nuo hetket ovat olleet ihan hirveitä ja muutama vuosi sitten epäonnistumisia ja takapakkeja tuli niin paljon, että henkinen sietokykyni oli äärirajoilla ja lakkasinkin tavoittelemasta mitään ja päätin, että en enää koskaan lataa odotuksiani korkealle ja innostu mistään asiasta. Se oli hyvä päätös, sillä sen jälkeen romahduttavia pettymyksiä ei ole tullutkaan. Olen ajatellut, että ei, tämä ei kuitenkaan onnistu ja kaikki menee mönkään ja kuinkas on käynyt? Monet suunnittelemani asiat ovat onnistuneet - jotkut odotettua paremminkin ja onkin ollut mahtava tunne, kun menestystä on tullut, vaikka sitä ei ole odottanut.

Olen erityisen kiitollinen kaikille niille ihmiselle, jotka ovat epäilleet kykyjäni ja osaamistani, koska heidän vuokseen olen elämäni suurimmat virstanpylväät saavuttanut. Kun joku on epäillyt, että en pysty tekemään jotain, niin minulle on tullut vahva näyttämisentarve ja siksi olen kyennyt entistä parempiin suorituksiin. En tiedä, millaista olisi, jos olisin kuullut epäilyjen sijaan positiivista kannustamista. Toki minua on kannustettukin ja olen iloinen siitä, että on olemassa ihmisiä, jotka uskovat minuun ja kertovat sen. Vaikka olen kokenut aivan liikaa lannistamista ja pärjännyt negatiivisuuden voimalla, aion silti kannustaa muita ihmisiä positiivisesti. 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Oho, minäkin sisustin, ihan pikkuisen vaan

Pidän kaikesta kauniista ja haluan ympäröidä itseni kauniilla esineillä, mutta en voi sanoa olevani sisustusihminen. Etenkin kun asun väliaikaisessa asunnossa, jota ei edes kannata sisustaa mitenkään erityisesti ja pidänkin tätä asuntoa vain kaikkien tavaroiden sijoituspaikkana ja välivarastona. En ole sisustusihminen myöskään siksi, koska en halua sulloa asuntoani täyteen krääsää vaan haluan pitää esillä vain muutamia kivoja juttuja. En halua ostaa turhaa tavaraa ekologisista syistä ja olen päättänyt, että vähemmälläkin pärjää. Ostan leikkokukkiakin erittäin harvoin niiden epäekologisuuden vuoksi ja olen ylionnellinen, kun joku lahjoittaa minulle kukkia tai ihan mitä vaan.

En kuitenkaan pysty olemaan täysin ostolakkoinen ekohippi vaan välillä ostan jotain pientä, mistä tulee hyvä mieli ja mistä on pitkään iloa. En ole aikoihin ostanut yhtään mitään kivaa pientä kotiin, koska haluan, että mahdollinen muuttokuorma olisi sitten joskus mahdollisimman kevyt ja minusta kaikenlaisen tilpehöörin hankkiminen on turhaa. On kuitenkin aika mälsää, jos ei ikinä osta mitään ja ihan esteettisen asumismukavuuden kannalta on hyödyllistä ostaa jotain - muutenkin ahistaa käkkiä tässä kämäisessä kämpässä.

Yleensä ostan lähes kaiken alennusmyynneistä tai sitten en raaski ostaa yhtikäs mitään, mutta kun käväisin eräänä sunnuntaina Puttipajan myymälässä, niin ostin normaalihintaisia kynttilöitä. Outlet-puolella olisi ollut tuoksukynttilöitä edullisesti, mutta niitä en voi polttaa, koska ne aiheuttavat hengitystieoireita ja silmien kutinaa. Puttipaja myy krääsää siinä missä muutkin sisustuskaupat, mutta yritys työllistää suomalaisia ja haluan kynttiläostoksillani kannattaa suomalaista yrittämistä. Vaajakoskella sijaitseva Wanha Paja on myös aika kiva kauppa ja ostosreissun ohessa voi käydä vaikka kävelyllä Naissaaren viehättävissä maisemissa. Myymälästä tarttui mukaan muutama kiva pikkujutska kynttilöiden lisäksi. Ostin koristusnauhaa ja yhden liinan ja kynttilänalusen ja on ehkä mielikuvituksen puutetta, että ostaa lähes samanlaisen lautasen, mitä jo omistaa. Paitsi että se aiempi on iso ja valkoinen ja uusi on pieni ja musta. Olin suunnattoman iloinen uusista sisustuselementeistäni ja myös kukkasista, joita olin saanut ja toivon, että tunnelma välittyy kuvien kautta teillekin.

Mummon (ei oman vaan sen ainoan elossa olevan tärkeän vanhan ihmisen) daaliat
 ja äidin auringonkukat, kultapiiskut ja syysasterit.

Koristeet itse kerättyä ekologista luomua, päihittää krääsäkauppojen blingbling-koristeet.
Asetelma epäpaloturvallinen, mutta poistan koristeet sitten, kun raaskin polttaa kynttilää.
Taustalla pihlajanmarjatabletti, jonka pummin äidiltä.
Ei yhtään minun värejäni, mutta niin ihanan syksyinen väriyhdistelmä, etten voinut vastustaa.
Alla se uusi musta lautanen.
Tämäkin syksyn värejä. Tykkään.
Alla se vanha valkoinen lautanen.
Tämä on jo übersisustamista minulle!
Vanha hurrikaanilyhty, jonka somistin uusilla nauhoilla
 ja vanhalla hopeisella koristehiekalla.
Liina, kynttilä ja nauhat Puttipajasta. 
Millaistahan olisi elää asunnossa,
jossa kaikki olisi näin omannäköistä ja kaunista?
Ween Maan Wiljaa -markkinoilta ostetut kuivakukat. Ilostuttavat pitkään.
Näitä voisi hyödyntää myös kranssiaskarteluun.


Viime keväältä jäänyt kynttilä eli vielä vähän vihreää.
Valoa parvekkeelle. Pienessä lasilyhdyssä poltan tuoksukynttilät,
joita en voi sisällä polttaa.
Kesää ja syksyä: kukkia, pimeyttä ja kynttilänvaloa.
Parvekkeen hämärät kukat.
                               
KAUNISTA JA VALOISAA SYKSYÄ!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Hurja muodonmuutos: haalistuneesta takkupörröstä geometriseen sileäkarvaisuuteen

Aika moni nainen on varmaankin haaveillut muodonmuutoksesta ja monet tykkäävät katsella erilaisia tyyliohjelmia, joissa jollekulle loihditaan uusi look. Olen monesti haaveillut, että pääsisin tyylinmuutospäivään, mutta eipä sellaisia oikein äkkiseltään tule vastaan. Siksi onkin itse kehiteltävä jotain ja viime kerralla kun menin kampaajalle, otin ennen/jälkeen -kuvat, jotta joskus saisin todistusaineistoa siitä, että en näytä aina ihan samalta ja että minulla olisi edes jonkinlainen wannabe-muodonmuutosleikki.

Ennen -kuva on hyvinkin luonnollinen ja jos joku ihmettelee, että miten ilkeän julkaista itsestäni ihan tavallisia kuvia tällä pärställä ja tällä kropalla (tällaisia kommentteja olen kuullut), niin vastaan, että tuoltahan minä näytän ja mielipiteitäni asiasta voi lukea täältä!

Suttuista kampausta selittää se, että olin juossut kuumeisena koko aamupäivän siellä sun täällä ja olin menossa kampaajalle enkä viitsinut panostaa kuontalooni. Jotenkin kahdeksankytluvun look mielestäni ja aika huoletonkin - ei sitä aina jaksa olla sliipattu ja chic. Ja joskus on niin halvatunmoinen kiire, että ei ehdi juuri peiliin vilkaista vaan kyttää kelloa, että ehtii hoitaa miljoona asiaa ennen kampaajan tuolille istahtamista.
ENNEN
Voisi sanoa, että hiukset ovat luonnontilassa ja äitini mukaan otsatukka on kuin kyntöruunalla.
 Kuitenkin rakastan luonnontaipuisia hiuksiani ja ne sopivatkin itsepäiseen ja kesyttämättömään luonteeseeni.

JÄLKEEN
Siistitty otsis ja suoristetut karvat. Ja jostain syystä pyöreämmän näköinen naama. Jotkut tyyliasiantuntijat
ovat sitä mieltä, että silmälasillisten ei pitäisi leikkauttaa otsista. Mutta ilman otsista näytän vielä pöllömmältä!


Heipat tasapitkille latvoille ja
 tervetulotoivotukset tsik-tsik-tsik -saksitulle kasvoja kehystävälle kampaukselle.
Geometrinen look
Taidonnäyte liukuvärjäystekniikasta.
Onko tämä sileä, kiiltävä, pitkä ja upeanvärinen karva oikeasti minun
vai laittoiko kampaaja päähäni kenties peruukin?
KAMPAUKSESTA VASTASI 
SANNA PIILI/GROOVESTYLE

maanantai 16. syyskuuta 2013

Anonyymin iho-ongelmaisen paljastukset: elämää ruusufinnin kanssa

Minulla on ongelma. Iho-ongelma. Ei, se ei ole suurin ongelma elämässäni eikä tässä maailmassa, mutta joskus iho-ongelmani on se korsi, joka katkaisee kamelin selän. Kun ihan kaikki muu menee päin honkia ja peilissä näkyy punaiset, näppyläiset kasvot, niin sillä hetkellä tulee tuska, itku ja ahdistus. Olen aikuinen ihminen eikä itsetuntoni ole ihostani kiinni, mutta huono iho kieltämättä alentaa itsetuntoa ja vaikuttaa elämänlaatuunkin. Joudun usein selittelemään ongelmaani ja kohtaan myös väheksyntää, mikä on raivostuttavaa. Miksi, miksi minulla ei voi olla normaali iho, jolle voisi käyttää mitä hyvänsä tuotteita ja meikkejä? Miksi juuri minun ihoni on niin hankala ja vaativa?

Ne ihmiset, joilla ei iho-ongelmia ole, eivät voi ymmärtää ahdistustani ja mielestäni onkin tärkeää kertoa, millaista elämä kroonisesti ihovaivaisena on. Olen kärsinyt iho-ongelmista jo yli parikymmentä vuotta ja kiikutin viime keväänä ihotautilääkärille kuudennen ja seitsemännen luokan luokkakuvani ja hän totesi heti, että eihän tämä normaali iho ole. Minulla diagnosoitiinkin ruusufinni, acne rosacea ja olin onnellinen siitä, että vihdoin viimein "taudilleni" oli löydetty nimi. Ihoni tilanne helpottuikin vähän, koska diagnoosin avulla ymmärrän ihoani paremmin ja mikä tärkeää, osaan välttää ihoa ärsyttäviä asioita. Olen ikuisesti kiitollinen sille kosmetologille, joka minulle asiasta mainitsi ja kehotti menemään ihotautilääkärille. Seuraavalla työterveyslääkärikäynnillä pyysinkin lähetettä ihotautilääkärille ja mieslääkäri katsoi ihoani ja sanoi, että hän ei näe siinä mitään vikaa. Ponkaisin tuolilta ylös, pesin meikkiä pois ja kysyin, että no onko nyt jotain vikaa?! Lääkäri myönsi, että kyllähän iho vähän punottaa. Yritin epätoivoisesti kertoa, että en pyytäisi lähetettä, jos ongelma olisi vain "vähän punottaa". Sanoin, että istun siinä tuolissa niin pitkään, kunnes saan lähetteen. Lähetteen sainkin ja olin tyytyväinen, että olin ollut niin vaativa ja itsepäinen. 

Tuntuu ärsyttävältä, että jopa lääkäri vähättelee iho-ongelmaa. Minäpä kerron, miksi sitä ei pitäisi vähätellä. Jos jonkun mielestä aihe on turhamainen, niin vedetäänpä esiin kortti nimeltä raha. Olen käyttänyt huikean summan kosmetologien palveluihin ja kosmetiikkakokeiluihin. En osaa summaa arvioida tarkalleen, mutta se on tuhansia euroja vuodessa! Yksi kosmetologikäynti maksaa noin satasen ja minun pitäisi käydä kosmetologilla kerran kuussa, mutta minulla ei ole enää siihen varaa. Rahaa on myös palanut erilaisiin tuotteisiin, joita olen aina toiveikkaana kokeillut, mutta sitten pettynyt. Ei paljon naurata, kun joutuukin hölväämään superkalliin kasvovoiteen kyynärpäihin tai muuhun ruumiinosaan, missä se ei aiheuta oireita. Testereistä ei aina saa kunnon käsitystä tuotteesta ja tuotteen vaikutukset alkavat näkyä vasta pitkän ajan päästä ja siksi alussa hyvältä vaikuttanut tuote ei välttämättä toimi. 

Vähättely loppuu usein siinä vaiheessa, kun kerron, että ihoni ei kestä saunomista. Suomalaisille saunominen on pyhä asia ja ihmiselle, joka ei voi saunoa, heruu sympatiaa. Kyllä minä periaatteessa saunoa voin, mutta se vaatii erityistoimenpiteitä eikä saunomista suositella ruusufinnisille. Minun pitää ensin putsata meikit, sitten levittää kasvoilleni paksu kerros kosteuttavaa naamiota tai laittaa märät pyyhkeet kasvoille ja huolehtia ihan koko ajan siitä, että kuumuus ei pääse polttamaan kasvojani ja aiheuttamaan punotusta. Muuten iho kirkuu purppuranpunaisena viikkokausia. Ja juuri kun olin uhrannut kosmetologille satoja euroja, että punotus saatiin vähenemään... Kuumuus ja kylmyys ovat iholleni pahaksi eikä kylmään ulkoilmaan ja pakkaseen ole menemistä ilman meikkiä tai muuta suojaa. Auringonpaiste ja pakkanen kirvelee ja varsinkin pakkasilma tekee ihostani kukertavanvioletin niin kuin ihoparkani olisi paleltunut. Minun on käytettävä lähes aina aurinkosuojaa ja pakkassäällä laitettava paksu meikkikerros. Suojavoide voisi olla parempi vaihtoehto kuin meikki, mutta en ole vielä sellaista voidetta löytänyt, joka ei huokosiani tukkisi. Jos joku on vielä sitä mieltä, että valitan turhasta, niin tässäpä vielä yksi syy, miksi kyseessä on aika iso asia. Minulla on silmälasit ja haaveilin pitkään silmien laserleikkauksesta, jotta pääsisin rilleistä eroon. Ruusufinniin liittyy myös silmäoireita ja niiden vuoksi en voi leikkaukseen mennä. Tuollainen asia ei voi olla aiheuttamatta katkeruutta, vaikka toki elämässä suurempiakin vastoinkäymisiä on. 

Kyseessä ei ole pelkästään esteettinen ongelma vaan näppylät, finnit ja tulehtunut iho sekä pinnalla olevat verisuonet aiheuttava kipua. Kosmetologin luona iho saa helpotusta, mutta olisi kiva käydä hoidossa joskus ihan vain hemmoteltavana eikä kidutettavana. Kun muut naiset tulevat kosmetologilta iho eläväisenä hehkuen, niin minä olen tyytyväinen siitä, että katastrofi on saatu vähäksi aikaa hallintaan. Olen joskus miettinyt sitä, että mitenkähän upea iho minulla olisi, jos se olisi normaali ja olisin käynyt hoidoissa yhtä ahkerasti. Tai sitten en olisi käynyt hoidoissa vaan käyttänyt rahani johonkin ihan muuhun

Voin sanoa, että olen kokeillut ihonhoidossa ihan kaiken. Tai en ihan, sillä suola on kokeilematta ja operaatio "suolalla iho kuntoon" onkin työn alla. Kyse on siis ruususuolasta, sen luulisi tepsivän ruusufinniin :) Laserhoito on myös kokeilematta, mutta siihen minulla ei ole rahaa, koska se on kallista lystiä. Suurin osa markkinoilla olevista kosmetiikkasarjoista on minulle tuttuja. Olen liian usein sortunut kosmetiikkamyyjien lupauksiin siitä, että tietyn tuotesarjan voiteita ja meikkejä käyttäessäni ihoni parantuisi ja näpyt ja muut ongelmat katoaisivat lopullisesti. Niin ei ole koskaan käynyt vaan vain muutamia mainitakseni Lancome, Dior, Chanel, Biotherm, Shiseido, Kanebo, Maria Entrich, Dermalogica, Mary Kay, Avon, Oriflame, Dr. Hauschka, Estelle & Thild, Exuviance, Avene, Lumene, Arbutin, Madara ja Clarins ovat saaneet iholtani hylätyn arvosanan.

Tällä hetkellä minulla on vain yksi meikkipohja, jota voin käyttää ja toivon, että tuo meikki pysyy markkinoilla iankaikkisesti. Meikki onkin loistava keksintö, vaikka sitä on lisättävä päivän mittaan, sillä se kuluu pois helposti eikä ole keksitty sellaista meikkiä, joka ihollani kestäisi. Olen aina huolissani siitä, että onko meikki kulunut pois ja näkyykö räikyvänpunainen ihoni ja arvet. Turhaanhan minä huolehdin, sillä silloin kun meikkikerroksen alta paljastuu "oikea" ihoni, niin kyllä siitä joku huomauttaa tyyliin: "Voivoi, onko sulla jotain ihottumaa tuossa leuassa, onpas pahannäköinen". Ei, ei se ole ihottumaa, se on IHO!

Olen kokeillut myös ekoluomukosmetiikkaa eli omatekoisia seoksia; kauraa, hunajaa ja sen sellaista, mutta nekin ovat pahentaneet tilannetta ja olenkin luopunut kotikosmetiikkakokeiluista (paitsi nyt testaan sitä suolajuttua). Kun iho pääsee ärsyyntymään, kestää pitkään, että se rauhoittuu ja asettuu ja taas varataan kosmetologille aikaa, että arpien syntymistä saataisiin ehkäistyä ja tili hupenee! Olen kokeillut myös lääkevoiteita - huonolla menestyksellä niitäkin. Eräs lääkärin kirjoittama aikuiselle iholle tarkoitettu aknevoide ei ollut tehokas muussa kuin siinä, että sen sisältämä vetyperoksidi valkaisi tyynyliinani  ja räjäytti leukani kukkimaan ja vaurioiden korjaamiseen kului kolme kuukautta ja neljäsataa euroa. Sehän tässä ihossa on hauskaa, että se on yhtäaikaa sekä kuiva että rasvainen, herkkä ja allerginenkin. Akneihon tuotteet ärsyttävät, koska ne ovat liian tujuja ja kuivan ihon tuotteet taas rasvoittavat eivätkä pure epäpuhtauksiin ja lähes kaikki tuotteet tukkivat huokoset.

Ruusufinnin hoitoon käytetään antibiootteja ja olenkin saanut ihotautilääkäriltä reseptin, mutta jouduin pitkään punnitsemaan sitä, että valitsenko mahdollisesti hyvän ihon (tuloksista kun ei ole mitään takeita) ja epäkuntoisen suoliston VAI huonon ihon ja terveen suoliston. Viimeeksi kun söin antibiootteja, niin kärsin kammottavista vatsavaivoista, pahoinvoinnista ja kaikenlaisesta epämääräisestä yli puoli vuotta lääkekuurin jälkeen, joten en mielelläni syö antibiootteja. Antibiootit saattavat toki ruusufinniin auttaa, mutta jotkut ovat syöneet lääkkeitä vuosia eikä heidän ihonsa ole kummemmaksi muuttunut. Uskon siihen, että ihoni pysyy parempana, kun huolehdin suolistoni hyvinvoinnista, sillä suolisto on hyvinvointimme alkulähde. Siksi yritänkin syödä puhtaasti, vältän sokeria, juon paljon vettä, käytän hyviä rasvahappoja ym. Tieteellisissä tutkimuksissa ei ole todistettu, että tietyllä ruokavaliolla olisi vaikutusta (paitsi että pitää välttää kahvia, mausteisia ruokia ja alkoholia) enkä ole itsekään huomannut, että syömisilläni olisi juurikaan merkitystä ihoni kuntoon. Esimerkiksi viime joulun aikaan söin järjettömän määrän suklaata, jouluruokia ja leivonnaisia ja normaalia enemmän lihaa eikä ihoni tilanne pahentunut yhtään. Toki me kaikki tiedämme sen, että huonot elämäntavat näkyvät ihossa kuin ihossa ja vaikka mitään tieteellistä yhteyttä ruokavalion ja ruusufinnin välillä ei ole löydetty, niin aion silti jatkaa terveellisellä ja puhtaalla linjalla. 

En juurikaan ole kertonut ihmisille iho-ongelmastani, koska en koe sitä arkikeskusteluissa tarpeelliseksi enkä jaksa ottaa vastaan ihonhoitovinkkejä. Toki on hyvin ystävällistä, että joku antaa neuvoja, mutta neuvojen antajan tulisi olla perehtynyt asiaan. Sattuu olemaan nimittäin niin, että olen lukenut ruusufinnistä, ihonhoidosta, kosmetiikasta, ruokavalioista, ravintoaineiden imeytymisestä ja kaikesta muusta aiheeseen liittyvästä kaiken tarpeellisen eikä kukaan ole vielä onnistunut kertomaan vinkkiä, jonka avulla saisin ihoni kuntoon. Silti aina toivon, että löytyisi jokin taikakeino tai niksi, jonka ansiosta ihoni normalisoituisi ja elämälaatuni paranisi. 

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Uusi vaatetuttavuus: viitta, jossa voi tuntea itsensä tyylikkääksi tai jopa supersankarittareksi

Syysvaatehankintani ovat tänä vuonna minimissä niin henkilökohtaisista taloudellisista kuin globaaleista ekologisistakin syistä johtuen. Mutta kun sattuu löytämään jotain kivaa ja erilaista, niin se on ihan pakko ostaa. Ihan pakko. Oriflamen kuvastossa oli musta-beige viitta, materiaali polyesteriä, hinta 19,90, yksi koko sopii kaikille. Hieno homma tuo yksi koko, sillä tällainen jojopainoileva persoona tarvitseekin yhdenkoon vaatteita. Olen pitänyt viittoja lähinnä keski-ikäisten naisten vaatteina ja arvelin, että näyttäisin viitassa tanttaralta. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin olen toki lähempänä keski-ikää kuin teini-ikää, joten eipä sillä ole enää väliäkään, vaikka näyttää tantalta. Tosin henkisesti minusta ei tule keski-ikäistä ikinä, sen todistavat muun muassa alla olevat kuvat. 

Viitta on mahtava vaatekappale ja juuri sopiva tällaisina päivinä, jolloin ei välttämättä tarvitse takkia, mutta jonkin lämmikkeen hartioille. Miinusta vaan materiaalista, joka ahkeran tarrarullauksenkin jälkeen imi koirankarvoja. Mutta tyylikäshän tuo vaate on ja erinomaisen monikäyttöinen...

Viittanainen
Supersankaritar nousee jälleen
Harmi, kun kuviin ei saa äänitehosteita, jotka
olivat whhhhhooooa-whhhhooooa.... 
Supersankaritar levittää siipensä... 
...ja lentääääääääääää!!!
Teknillisiä vaikeuksia: astuminen viitan päälle
No nyt ne helmat roikkuu hiekassa
Ja sit sellanen wannabe-blogikuva,
jonka ei ollutkaan tarkoitus onnistua,
koska tuli niin epätarkka.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Epämukavaksi kehkeytynyt mukavuusalueasia

Mitä sanontaa me käytimme ennen kuin sanoimme "tulla pois omalta mukavuusalueelta?" Tämä sanonta on vallannut median ja ihmisten kielenkäytön ja minun puolestani koko sanonta olisi saanut jäädä keksimättä! Meillä jokaisella on omat inhokkisanontamme, joiden inhoamiselle ei ole järkiperäistä selitystä, mutta jotka saavat meidät ärsyyntymään ja varmaan jo hoksasittekin, että en pidä tästä sanonnasta, jolle kuitenkin omistan tässä yhden kokonaisen kirjoituksen.

Meistä aika monia on kehotettu tulemaan pois omalta mukavuusalueeltaan. Mutta se, mitä sillä tarkoitetaan, ei ole vielä minulle täysin auennut. Urheilussa comfort zone tarkoittaa aluetta, jossa on helppoa treenata, mutta joka ei tuota tuloksia eikä kehitystä. Mukavuusalueella on hyvä olla ja on ihmisiä, jotka omilla toimillaan ja ajatuksillaan rajoittavat omaa käyttäytymistään eivätkä koskaan kokeile mitään uutta. Mutta sitten on meitä, jotka jatkuvasti haastamme itseämme tekemään jotain, mitä emme ole ennen tehneet ja jotka ajattelevat, että ookoo, voin kokeilla, ei siihen kuole. Mutta mitään sellaista, mistä ei tykkää, ei pidä mennä tekemään vaan siksi, että joku kehottaa tulemaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Joskus on hyvä ainakin yrittää voittaa pelkonsa, tehdä jotain ihan päinvastoin kuin on tottunut tekemään ja joskus on hyvä sanoa, että ei kiitos, koska tiedän kyllä mihin kykenen, mistä pidän ja mitä haluan.

On surullista, että tämän hittisanonnan voimalla minua voidaan kehottaa tekemään jotain sellaista, mistä en pidä ja sitten kun kieltäydyn, olen nössö ja luuseri, koska viihdyn muka vain omalla mukavuusalueellani. Surullista on myös se, että tällaisissa tapauksissa huomaa, etteivät ihmiset tunne minua ollenkaan. He eivät tiedä, että teen ja joudun väkisinkin kokemaan jatkuvasti asioita, jotka ovat mukavuusalueeni ulkopuolella ja että ihmiselle ei ole terveellistä hakea koko ajan uusia kokemuksia vaan joissain asioissa on hyväkin pysytellä totutussa. He eivät myöskään tiedä, että olen kokeillut joitain asioita niin monta kertaa, että tiedän kyllä, mistä pidän ja mistä en pidä. Minä esimerkiksi inhoan oliiveja vaikka aina niitä urhoollisesti maistan. Onko oliivien syöminen oksennus kurkussa omalta mukavuusalueelta poistulemista? Tai se, että raittiina ihmisenä vedän kännit? Joidenkin mielestä olen vain tuudittautunut onnellisesti raittiiseen elämään ja minun pitäisi edes joskus ryypätä, että kunnolla rentoutuisin ja että edes joskus tulisin oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ehkäpä niiden ihmisten, jotka kehottavat tällaisissa asioissa tulemaan pois omalta mukavuusalueelta, pitäisi tulla sieltä omalta ajattelun mukavuusalueeltaan pois ja laajentaa näkökulmaansa.

Minä tiedän, mistä pidän ja mistä en pidä, joten miksi ihmeessä minun pitäisi tehdä asioita, mistä en pidä? Pidän esimerkiksi tietynlaisesta musiikista ja kuuntelen vähän sitä sun tätä, fiiliksestä riippuen. Toki musta sieluni tykkää tietyntyyppisestä musiikista enemmän kuin toisesta, mutta voin pelkästä mielenkiinnosta kuunnella jotain, mikä on minulle uutta ja joskus innostua jostain sellaisesta, minkä en ole kuvitellut olevan "my cup of tea", mutta mihin sitten ihastunkin. Esimerkiksi Emeli Sande on jotain sellaista, mikä on aivan varmasti oman musiikillisen mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta niinpä vain yllättäen tykästyin Emeliin niin paljon, että lähdin Pori Jazzeille häntä katsomaan. (Siinäpä muuten toinen hyppäys pois omalta mukavuusalueelta: Pori Jazz!) Meillä jokaisella on oma musiikkimakumme ja voimme kehottaa jotakuta tutustumaan johonkin uuteen bändiin tai musiikkityyliin, mutta pistäpä löppähousuinen räppäri pimeään koppiin, huudata Dimmu Borgiria kaiuttimet täristen ja kysy sitten, että hei eikö olekin tosi vapauttavaa tulla pois omalta mukavuusalueelta!

Toinen hyvä esimerkki on pukeutuminen. Suurimmalla osalla ihmisistä on oma tyylinsä ja ns. luottotyyli, mutta joskus tekee hyvää tulla pois omalta vaatemukavuusalueelta. Se ei tarkoita, että ostaa vaatteita, joita inhoaa tai jotka eivät sovi omaan tyyliin vaan sitä, että kokeilee jotain ihan uudenlaista. Minulla tällaisia kokeiluja on ollut viime aikoina tennarit hameen kanssa, sortsiasu, beige väri ja kuviolliset paidat sekä kaiken huippuna kapealahkeiset farkut. Ihanan virkistävää, kun uskaltaa kokeilla jotain ihan uutta! Eräs epäonnistunut pompsahdus oman mukavuusalueeni ulkopuolelle oli se, että ostin perusvihreän perustrikoopaidan. Rahat menivät hukkaan, koska en pidä koko paidasta, mutta yritys oli hyvä.

En kehota ketään kellumaan siellä oman mukavuusalueen autuaassa saaressa vaan kehotan kuuntelemaan itseä ja sisintä (jälleen kerran) ja pohtimaan, mikä se oma mukavuusalue on. Mitä tapahtuu, jos sieltä tulee pois? Jos uskaltaa kokeilla jotain uutta, niin hyvä, mutta jos ei uskalla ja tulee itku ja hammastenkiristys -olo, niin sitten omat tunteet kertovat jo siitä, että ei kannata edes lähteä kokeilemaan. Ja jos joku päättää pysytellä koko elämänsä omalla mukavuusalueellaan, niin mitä sitten, koska mukavaahan siellä on!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Itsekritiikin puutetta vai tervettä itsetuntoa? Toisinsanoen mukava syysasu kuvattuna Ooppelin konepellillä

Sanotaanpa nämä asiat nyt vielä kerran, koska joillekin tuntuu olevan epäselvää: en ole huippumalli, en ole hoikka enkä treenattu, minulla ei ole klassisen kauniita kasvonpiirteitä, minulla ei ole vitivalkoisia hampaita eikä täydellistä ihoa vaan krooninen iho-ongelma, en ole enää simpsakka kakskymppinen vaan kohta kolhiintunut kolmevitonen, minulla on välillä mustat silmänaluset ja silmäpussit sekä likaiset hiukset ja juurikasvua ja takkuja, minulla ei ole luksusvaatevarastoa vaan kasailen asuni milloin mistäkin, en ole valokuvauksellinen enkä veistoksellinen, mutta... Minä olen minä! Se ei ole kuulkaas helppoa, mutta minä olen silti minä ja joskus jopa ylpeä siitä.

Blogikuvieni tärkein tarkoitus on se, että ne rohkaisisivat jokaista olemaan juuri oma itsensä. Tapaan joka päivä töissäni nuoria, jotka kärsivät heikosta itsetunnosta, tapaan joskus vanhoja naisia, jotka eivät ole koskaan tulleet sinuiksi itsensä kanssa, tapaan synnyttäneitä naisia, jotka eivät hyväksy muuttunutta kehoaan, tapaan joskus peilissä naisen, joka ihmettelee, että kuka kumma sieltä tuijottaa vastaan...

Jokaikisen itsestäni otetun blogikuvani julkaiseminen vaatii minulta rohkeuden lisäksi taitoa olla dissaamatta itseäni. Olen tietenkin selaillut paljon eri blogeja enkä välillä erota mainoskuvien kaunottaria bloggaajista ja joskus ihan häkellyn siitä, miten täydellisen ja virheettömän kauniita ihmiset voivatkaan olla. Mutta, kuinka moni meistä kohtaa täydellisen virheettömän ihmisen katsoessaan peiliin? 

Löydän jokaisesta kuvastani jotain korjattavaa ja kun olen lähes koko ajan hirvittävän väsynyt ja uupunut, niin en voi odottaakaan, että näyttäisin hehkuvan terveeltä tai erityisen glamourilliselta. Korkeintaan hehkun kuumeisena, kuten alla olevissa kuvissa. Kaikesta huolimatta minulla on pokkaa julkaista kuvia itsestäni, olkoonkin, että ne jäävät internetin ihmeelliseen maailmaan ikiajoiksi. Haluan olla esimerkki siitä, että kenenkään meistä ei tarvitse olla muuta kuin sitä, mitä sattuu olemaan ja jokainen meistä on hyvä sellaisena kuin sattuu olemaan. 

Kyllä, minulla on itsekritiikkiä enkä julkaise epäonnistuneita kuvia, mutta en myöskään ala photoshopata kuviani vaan haluan, että kuvat ovat luonnollisia ja suht'koht' normaaleja. Tiedän, että tyylini ja lookini ei miellytä kaikkia, mutta so what? En halua olla samalla muotilla tehty kuin monet muut enkä halua, että bloginikaan sitä on.

Näinhän tässä kävi, että kirjoitin eri aiheesta kuin alunperin oli tarkoitus... Ajattelin, että aiheena olisi "Mukava syysasu", mutta kuvissapa se näkyy. Esittelen teille onnellisena uuden neuleeni, H & M: ltä öbaut 15 eurolla! Halusin syksyksi muodikkaan värisen neuleen ja kiva ja huippulämmin neule löytyikin. En ikinä uusi koko vaatehuoneeni sisältöä sesongin mukaan vaan ostan jonkin trendikkään vaatteen/asusteen ja yhdistelen sitä kaikkeen vanhaan. Tosin tässä tapauksessa uuteenkin, sillä vähän käytetyt harmaat korut ja tennarit passaa aika hyvin neuleen kanssa. Tämä taitaa olla tämän syksyn suosikkiasuni! Kuvaajaa on kiittäminen siitä, että Ooppeli pääsi kuvausalustaksi... 
Kyllä, minä se olen eikä kukaan muu vaikka kylmäpuristetussa kotimaisessa rypsiöljyssä paistaisi!
Neule H & M
Mekko S. Oliver
Kaulakoru ja rannekoru Klingel
Tennarit Klingel
Sukkikset Vila

Tää ois nyt niinku sellanen very sexy hottis autobabe,
jolla on huulet silleen houkuttelevasti töröllään. 
Rohkeutta on myös rikkoa omia rajojaan. T. Vannoutunut korkkareiden käyttäjä

perjantai 6. syyskuuta 2013

Syystakkiostos - ökykallis, keskihintainen vai halpa?


Eilen tein kollaasia syksyn vaatetoiveistani ja ihan tarpeellisistakin hankinnoista. Klikkasin kollaasiin kuvan eräästä takista ja ajattelin, että voi kun olisi sata biljoonaa euroa rahaa, niin voisin sen takin ostaa. Takin hinta on 755 euroa. Jäisi yhden kuukauden vuokra maksamatta, jos ostaisin tuon överikalliin takin! Tai sitten maksaisin vuokran ja söisin loppukuun ajan vesivelliä. Vaikka olisin rikkaampikin, niin en kuitenkaan maksaisi takista noin järjetöntä summaa. Koska se on vain takki.

Päivän aikana kävin useissa nettikaupoissa etsimässä syystakkia ja olin jo unohtanut tuon kollaasiin laittamani takin. Nettikauppojen valikoimia tutkiessani huomasin taas, että samat vaatemallit toistuvat aika monessa merkissä, hinta vain vaihtelee. Ensin vaate on nähty catwalkilla, sitten vaatevalmistajat kopioivat mallin ja kuluttaja voi valita, hankkiiko kalliimman vai halvemman version. En oikein jaksa uskoa, että ökykalliit takit ovat mitenkään laadullisesti parempia vaan niissä maksaa vain merkki. Tietenkin aivan halvoissa takeissa ompelutyö voi olla mitä sattuu ja kalliimmissa takeissa jälki on huolitellumpaa.

Stockmannin verkkokaupassa oli oikein tyylikäs Ted Bakerin takki, jolla on hintaa 279 euroa. Se on vielä tarjoushinta, sillä normaalihinta on 349 euroa. Ajattelin, että jospa tuossa olisi kerrankin laadukas ja hyvä takki ja kun alennustakin saa, niin voisin sen tilata. Merkkitakiksihan tuo ei ole kallis, koska tavisketjuliikkeidenkin, kuten Espritin ja Benettoninkin takit maksavat lähes saman verran. Sitten kävin ihan piruuttani Zalandon sivuilla, missä en juuri koskaan käy, koska en ole ikinä löytänyt sieltä ikinä mitään mieluisaa (kertoo varmaan siitä, että olen ihan kaamean nirso). Zalandolta löytyi Tom Tailorin takki 129 eurolla ja ostopäätös oli tehty samantien. Sain vielä 10 euron alennuksen liittyessäni Zalandon uutiskirjeen tilaajaksi. Ted Baker on toki arvostetumpi merkki kuin perus-Tom Tailor, mutta en osta takkia merkin takia vaan ostopäätökseen vaikutti se, että sain Zalandolta takin 160 euroa edullisemmin. Minulle tuo on hirmuisen iso raha! Toinen ostopäätökseeni vaikuttanut seikka oli se, että Tom Tailorin takissa oli myös pinkki värivaihtoehto ja sen tilasinkin, vaikka olin ajatellut harmaata takkia. Ted Bakerin takkia olisi ollut saatavilla tummanpunaisena, joka olisi perinteinen ja hillitty syysväri, mutta pinkki on enemmän minua ja olen pitkään haaveillut pinkistä takista, mutta en ole sellaista rohjennut hommata.  Kaikki syys- ja talvitakkini ovat aina olleet mustia tai harmaita, joten nyt olikin aika räväyttää. Jos takin värikkyys jonain päivänä ahdistaa, niin silloin voi kaivaa kaappien kätköistä jonkun mustan takkini.

Halusin syksyksi jonkin värikkään huivin, mutta nyt olinkin todella järkevä, harkitseva ja taloudellinen kuluttaja. Takin tarvitsin nimittäin joka tapauksessa ja uutta huivia en enää tarvitsekaan, koska väri on takissa itsessään. Ja pinkin kanssa käy mustat huivini ihan törkeän hienosti ja myös eräs kirjava huivi, jota en ole edes paljon käyttänyt. Huiveja saa toki halvallakin, mutta olin suunnitellut jotain kalliimpaa, koska huivit kuuluvat kategoriaan "hyvät vaatesijoitukset" - ne mahtuvat aina päälle ja kestävät käytössä vuosia. Huiviostoksilla se harkitsevan kuluttajan ääni sisälläni usein vaimenee ja takkiostokseni oli niin kannattava siksi, että minulla oli suunnitelmissa ostaa takki ja huivi ja veikkaan, että molemmat olisivat maksaneet yhtä paljon. Nyt minulle jäi siis yhden huivin verran rahaa käytettäväksi johonkin muuhun. Ja myös se  160 euroa, koska valitsin halvemman takin. Naisellista matematiikkaa, eikö?

Illalla, kun aloin kirjoittaa erästä toista blogikirjoitusta ja vilkaisin syyskollaasiani, niin silloin iski älynväläys. Tajusin, että päivän aikana katselemani takit olivat samanmallisia kuin kollaasiin valitsemani eli takkimalli oli jäänyt alitajuntaani. Olinkin sitten tyytyväinen siihen, että löysin mieluisan takin, jollaisesta olin haaveillut eikä minun tarvitse lähteä kauppoihin tuskailemaan. Nyt vaan toivon, että pirtsakka takki sopii minulle. Nyt voinkin siirtyä metsästämään seuraavia syyshankintojani...
JOSEPH LIMITED Tie Waist Long Lisa Coat
Joseph Limited Tie Waist Long Lisa Coat 755 €
Ted Baker Adalya 279 € (349 €) Stockmannin verkkokaupasta
Tom Tailor - Villakangastakki - musta
Tom Tailor -takki Zalandolta 129,95 €
Tom Tailor - Pitkä takki - pinkki
Tom Tailor -takki pinkkinä

torstai 5. syyskuuta 2013

Ostoslistalla syksyksi (eka vaatekollaasini, jee!)

Olen jo aikoja sitten tutustunut Polyvoreen ja kollaasien tekemiseen, mutta minulla ei ole ollut inspistä tehdä kollaaseja eikä oikein hyvää aihettakaan. Kollaasien tekeminen on hirvittävän koukuttavaa ja siihen saa kulumaan paljon aikaa, joten ihan hyvä vaan, että en ole niitä tehnyt. Aina kiire ihmisellä muutenkin! Periaatteessa kollaasit syntyisivät nopeastikin, kun tietää mitä haluaa. Minulla aikaa menee kaikenlaiseen säätämiseen, koska olen sellainen, että fiksaan ja hion enkä ole ikinä tyytyväinen, koska olen liian symmetrisyyshakuinen, pedantti ja perfektionisti. Syystoivekollaasini syntyi melko helposti ja helppoahan se on etsiä kuvia ja klikkailla hiirtä, mutta lähdepäs sitten keräämään kollaasia livenä kaupoista...
autumn wishlist
  • Uuden syystakin, koska Vilalta vuosi sitten ostettu takki nyppyyntyi. Argh miten ärsyttävää!
  • Iloisenvärisen laukun piristämään mustaa ja harmaata syys- ja talvipukeutumista. Nyt  olen ihastunut väriin, jota syklaamiksin kutsutaan. Se on siis jotain pinkin ja violetin väliltä.
  • Iloisenvärisen huivin, syklaami sopisi myös huivin väriksi. Huiveja minulla toki on, muttta huivi on helppo ja halpa tapa uudistaa garderobia. Jos mitään muuta syysuutta en nirsouksissani tai nuukuuksissani hankkisikaan, niin ainakin hommaan uuden huivin.
  • Kapealahkeiset siniset farkut, koska sellaisia minulla ei ole. Vasta tänä vuonna olen löytänyt housumallin, joka sopii lantiolleni/pehvalleni/paksuille pohkeilleni ja olen uskaltautunut pitämään kapealahkeisia housuja.
  • Lämpimän neuletunikan/-mekon, jossa voisi olla trendikkäitä niittejä. 
  • Mustat matalakantaiset saappaat. Bikertyyliset niittibootsit ovat nyt in, mutta haluan jotain klassisempaa, mutta kuitenkin sellaista, missä on jokin juju tai näyttävähköjä yksityiskohtia.
  • Musta näyttävä rannekoru, joka sopii arkikäyttöön eli ei siis liian bling-bling eikä taas liian valjukaan. Jos en olisi nikkeliallerginen, niin koru olisi jo löytynyt, mutta halpiskorukauppojen nikkelittömätkin korut aiheuttavat kutkaa ja olen sitäpaitsi koruhankinnoissa äärimmäisen nirso.
  • Kauniit (ja lämpimät) neulehansikkaat paleleville sormilleni.
  • Ihkuja meikkejä! Omistan meikkejä ihan riittävästi ja nyt olen käyttämässä kaikkia vanhoja pois, jotta voin siirtyä luonnonkosmetiikkaan ja olen päättänyt, että en osta yhtään uutta huulipunaa tai -kiiltoa ennen kuin kaikki vanhat on käytetty. Mutta arvatkaapa houkuttaisiko ostaa jokin ihanansävyinen huuliväri syksyä piristämään? Ja jokin uusi luomiväri, vaikka entisiäkin on joka lähtöön. Kuvassa olevan Diorin luomiväripaletin sävyjä minulla on, mutta tarvitsen vaalean, luonnollisen sävyisen (esim. samppanja) luomivärin ja joudun valitettavasti ostamaan värin markettimerkeistä, koska haluamaani väriä ei ole missään ekommassa sarjassa. Myyjät ehdottelevat valkoista väriä, mutta en halua näyttää lunnilta
  • Uusi kynsilakka? Tummia kynsilakkoja minulta löytyy, mutta jos ei löytyisi, niin tummanharmaa lakka olisi syksyyn ihan must. Olen luopumassa myrkyllisistä, tavallisista lakoista ja seuraava hankinta onkin  Kure Bazaarin lakka. Suosittelen lämpimästi tutustumista terveellisempään ja ekologisempaan lakkavaihtoehtoon!
  • Kaikkien kollaasissa olleiden juttujen lisäksi tahdon syksyksi pirteää mieltä ja energistä oloa sekä ahistuksettomuuta. Samaa toivon myös Sinulle!