Terkkuja Oriflamen inspiroivasta My Red -illasta

Olen viime aikoina siirtynyt käyttämään yhä enemmän luonnonkosmetiikkaa, mutta valitettavasti en löydä kaikkia tarvitsemiani ja haluamiani tuotteita luonnonkosmetiikasta. Eräs ongelma on myös se, että Jyväskylän kauppojen valikoimat ovat tältä osin hyvin suppeat. Nettikaupoista voi tietenkin tilata, mutta kosmetiikkaostoksilla olisi tärkeää, että tuotetta pääsee testaamaan. Olen joitakin virheostoksia tehnyt etenkin värikosmetiikassa eikä ole ekologista, että ostaa tuotteen, jota ei voi käyttää. Kosmetiikan ostamisen yksi viehätys on testaamisessa ja joskus on vaan ihana päästä hölväämään kaikkea tuoksuvaa, kimaltavaa, kiinteyttävää ja muuta naisellista. Minulla oli tällaiseen loistava tilaisuus Oriflamen My Red -asiakasillassa Jyväskylässä. 

Varhainen mielikuvani Oriflamesta on muutaman vuosikymmenen takaa, kun olin äitini kanssa esittelyssä silloisella koulullani. Muistan hajuvesien tuoksun, vaaleanpunaiset pakkaukset ja erityisesti pienen Tender Care -purkin, jonka äitini osti. Hän osti myös huulipunan, jonka kaivoin esille hänen laatikostaan 90-luvun lopulla ja käytin silloin loppuun enkä ole niin erikoista ja kaunista sävyä löytänyt mistään. Tutustuin Oriflameen uudelleen opiskeluaikana, kun ystäväni markkinoi tuotteita ja köyhälle opiskelijalle jo pelkästään kuvaston selailu oli erityistä, saatikka sitten kutsut, joissa pääsi tutkimaan tuotteita ja sai vähän luksusta opiskelijan arkeen. Sitten koko Oriflame unohtui vuosikausiksi, kunnes muutama vuosi sitten löysin erään mielenkiintoisen tuotteen Oriflamelta ja laitoin nettisivuille viestin, jossa pyysin lähintä edustajaa ottamaan yhteyttä. Pian sainkin erään edustajan yhteystiedot ja hän onkin todellinen lähiedustaja, koska hän asuu parin talon päässä. En olisi ikinä uskonut, että voin löytää tuollaisen sattuman kautta ihmisen, jonka kanssa on helppoa tulla toimeen ja jonka kanssa juttu luistaa mutkattomasti. 

Minulla oli pitkään mielikuva siitä, että Oriflame on halpaa ja laadutonta tätitavaraa. Mielikuvani muuttui sen jälkeen, kun kokeilin monia erilaisia tuotteita. Oriflame on pystynyt uudistumaan, pysyy ajan hermoilla ja meikki -ja tuotelanseeraukset noudattavat samaa linjaa kuin muillakin kosmetiikkamerkeillä. Jokaisessa kosmetiikkasarjassa on laadukkaampia ja vähemmän laadukkaampia tuotteita enkä väitä, että kaikki Oriflamen tuotteet ovat maailman parhaita enkä hehkuta tuotteita varauksetta, koska en voi tehdä minkään sarjan kohdalla niin. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle, mutta olen itse löytänyt Oriflamelta sellaisia helmiä, joita en saa mistään muualta. Olen kokeillut esimerkiksi kaikki apteekeissa myytävät deodorantit ja aika monet markettimerkitkin ja aina kammottavasti saanut huomata, että kainaloissani lemahtaa liikuntasuorituksen jälkeen tai kesäheltellä pistävä hiki. Oriflamen deodorantti on ainoa toimiva. Sama koskee ripsiväriä. Kanebon huippusuosittu ripsari on mielestäni ihan surkea ja leviää pitkin poskia ja Lancomenkin ripsarit jäävät kakkoseksi Oriflamen Wonderlashille. Ja olen kokeillut tuota ripsaria sumussa, tuulessa, tuiskussa, helteessä ja muissa ääriolosuhteissa eikä se ole koskaan minua pettänyt. Myös muutama muu tuote on löytänyt vakiintuneen paikkansa kosmetiikkahyllystäni.

Lähiedustajani kutsui minut Oriflamen iltaan, jossa oli esillä kaikki tuotteet ja jossa sai tietoa ihonhoidosta, jos sitä sattui tarvitsemaan. Miten kauan siitä onkaan, kun olen päässyt tuollaiseen tapahtumaan ja antanut itselleni luvan vain nauttia kosmetiikasta ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa! Yleensä pohdin tuotteiden ekologisuutta, alkuperää ja aina niiden tarpeellisuutta ja olen oman iloni ilonpilaaja. Tietenkin ihan aina mietin, mikä on tarpeellista ja mikä ei, enkä nytkään sortunut ostamaan mitään turhaa. Kyllä, tällainen elämä on hieman mälsää, mutta ekologiset arvot ovat nousseet arvomaailmassani aika korkealle. Kuitenkaan en täysin pysty vastustamaan houkutuksia ja selitänkin itselleni, että satunnaiset syrjähypyt epäekologiseen maailmaan ovat ymmärrettäviä. 

Oriflamen syksyn väri on energisoiva ja inspiroiva punainen ja punainen on edustettuna ylellisessä More By Demi -sarjassa ja siitä myös asiakasillan nimi: My Red. Sarjan uutuustuoksu My Red by Demi Moore oli minun makuuni liian tuhti ja voimakas, mutta kunhan sitä ei supsauttele pullokaupalla, niin se sopii sydäntalven juhlien tuoksuksi. Taustalla näkyy huivi ja laukku, jotka ovat kuvassa vähän liian oransseja. Huivi on täydellinen pikkujouluhuivi kultakimalteineen. Pidän tavattomasti Oriflamen asusteista ja koruista ja olen ostanut Oriflamelta useita asusteita ja koruja ja aina joku on kysynyt, ihastellut ja ihmetellyt, että mistä ne ovat peräisin ja hämmästys on suuri, kun kerron alkuperän.

Olen viime aikoina ostanut vain tarpeellisia meikkejä, mutta kun näin More by Demi -meikkipaletin, niin sorruin. Se sortuminen ei ollut kuitenkaan turha, sillä meikkipaletti on ollut ahkerassa käytössä ja kerrankin minulla on paletti, jonka kaikki värisävyt sopivat minulle ja tulevat käytettyä. Sitäpaitsi meikit ovat kestäviä ja niissä on riittävästi pigmenttiä eivätkä ne aiheuta allergiaa tai muuta kutkaa.

More by Demi kynsilakat ja huulipunat. Arvatkaa, miten joudun koko ajan hokemaan itselleni, että en tarvitse, en tarvitse, käytän vanhat pois... Ja kuitenkin ajatus lähestyvästä talven juhlakaudesta kummittelee mielessä, että mitä jos sittenkin...?


Oriflamen ihonhoitotuotevalikoima on laaja ja tuotteita löytyy kaikenikäisille, on edullisempaa ja tyyriimpää, on enemmän tuoksuvaa ja vähemmän tuoksuvaa ja ilokseni myös EcoBeauty-sarja. Muuten, sen jälkeen, kun aloin käyttää Oriflamen vartalonhoitotuotteita, en ole kärsinyt talvella hilseilevästä ihosta. Enkä turhista voideostoksista ja niiden takia ylimääräisestä rahanmenosta!

Herkullisia ja houkuttelevia karkkivärejä.

Näytillä uutuussarja ikääntyvälle iholle. 

Myös lapsille jotain.

Meikeistä löytyy jokaiselle jotain ja toinen toistaan herkullisempia ja hehkuvampia sävyjä.


Huulipunavalikoimasta olisi löytynyt minulle montakin ihanaa, mutta olen päättäväinen ja käytän ensin kaikki meikkilaatikossani olevat punat ja kiillot pois ja sitten panostan johonkin laadukkaaseen huuliväriin.

Testissä uudet Palladium-kynsilakat. Vähänkö innostuin ja lakkasin joka kynnen eri sävyllä, sävyjä kun oli sopivasti viisi. Suosikkini on pikkurillin kynnen vaalea lakka, joka sopii talviseen tunnelmaan. Toiseksi eniten tykkään nimettömässä olevasta vaaleanpunaisesta lakasta. Lakat kuivuivat supernopeasti ja jo yhdestä lakkakerroksesta tuli peittävä ja tasainen väri, kuten huomaatte. Täydellisen juhlatyylin saavuttamiseksi voi valita kynsilakan sävyyn sopivan huulikiillon. Testasin kahta kiiltoa, mutta niiden väri hukkui omien huulteni syvänpunaiseen väriin ja näytti siltä, että huulilla on vain kimalletta, mutta tämä sama ongelma minulla on aina. Vaaleampihuulisella kiillot toimivat varmasti paremmin.


Uutuuksia... Keskellä kertakaikkisen ihanan pehmeän suklaisen tuoksuiset Chocolate Dream -tuotteet. Tykkäisin luksuksellisemman näköisestä pullosta, mutta sisältö on tärkein. Taidan ostaa itselleni joululahjaksi, sillä minulta puuttuukin kylpyvaahto... Suihkusaippuasta ei tule kovin kivaa vaahtoa ja omatekoiset luomu sokeri-/suola-/öljy-/piimä-/hunajakylvyt alkavat jo vähän tympiä.

Olen hyvin nirso tuoksujen suhteen ja esim Yves Rocherin tuoksut tyrmään täysin tai pikemminkin ne tyrmäävät minut... Oriflamen tuoksuista olen löytänyt monta mieluisaa. Tuoksuvalikoima on kattava ja mielestäni suurin osa tuoksuista on hyvin täyteläisiä, ei siis tuhteja vaan sellaisia ihan oikeitaoikeita tuoksuja eikä mitään halpahalliversioita.

Kuvastossa olleen tuoksuesimerkin perusteella olisin ostanut tämän, mutta livenä tuoksutellessani huomasin, että minulla on jo lähes samanlainen tuoksu.

Monet Oriflamen tuotteet ovat edullisia ja nyt kun yritän elää supernuukasti ja ekosti, niin on pakko tinkiä jostain tai oikeastaan aika monestakin asiasta ja kieltämättä elämä ilman mitään kivoja ekstrajuttuja on vähän mälsää. Oriflamelta saan juuri sitä pientä kivaa hyvin edullisestikin. Ja sitäpaitsi, jos saan tehokkaan ja toimivan käsivoiteen Oriflamelta hintaan 3,90, niin miksi ostaisin vastaavan voiteen jostain kympin kalliimmalla? Etenkin jos mitään sopivaa ekoversiota ei ole saatavilla. Eräs kiireiseen elämäntyyliini sopiva puoli on se, että saan tuotteet kotiini nopeasti ja helposti. Valitsen vain kuvastosta ja tilaan edustajan kautta. Olen nimittäin kyllästynyt ravaamaan kaupoissa ja selittämään myyjille kaikki iho-ongelmani ja vaatimukseni. Erinomaista on myös se, että saan edustajaltani tietoa tuotteista ja henkilökohtaista palvelua. Parasta Oriflamessa on, että voin tutkia hinnastoa kotona kaikessa rauhassa ja olen sen verran hömppäpömppä, että olen aina sitä selaillessani yhtä fiiliksissä kuin lapset joulun alla lelukuvaston parissa. 

 Jos kiinnostuit, niin ota minuun yhteys, niin välitän tietosi "kosmetiikkadiilerilleni". 

Kommentit