keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää uutta vuotta!

Kohta sanotaan heipat vuodelle 2014 ja otetaan innolla vastaan uusi vuosi. Tsekkasin, mitä olen blogiin kirjoitellut tasan vuosi sitten ja muistin, että vuoden vaihtuminen kävi tuolloin vähän erilaisissa merkeissä. Vuosi 2013 oli tuonut mukanaan hurjaa myllerrystä ja elämän muuttavia suuria kriisejä ja katselin mennyttä hyvin pohdiskelevassa mielentilassa. Nyt minun ei tarvitse lähteä purkamaan kulunutta vuotta vaan voin todeta, että kun vuosi sitten kirjoitin, että vuodesta 2014 tulee onnen ja rakkauden täyteinen, niin sellainen siitä myös tuli. Toki elämä välillä kolhii ja koettelee ja kriisit kuuluvat elämään, mutta vuoden 2014 saldo jäi ihanasti plussan puolelle ja sain kokea sellaista rakkautta ja onnea, mitä en ole koskaan aiemmin tuntenut ja tuo tunnetila jatkuu edelleen.

Julistan vuoden 2015 rakkauden vuodeksi ja lupausten sijaan päätän, että vuodesta tulee onnekas ja se tuo mukanaan kaikkea hyvää ja ihmeellistä! Tiedän jo nyt niin tapahtuvan ja voin tässä vihjaista, että piakkoin aionkin paljastaa teille yhden jymyuutisen ;)

♥Tässä uuden vuoden toivotukset Veeti-nöffiltä ja myös minä toivotan
 koko sydämestäni  oikein mahtavaa ja huikeaa vuodenvaihdetta ja uutta vuotta ♥ 

tiistai 30. joulukuuta 2014

Hänen Kuninkaallinen Skottiruutuhuivinsa

Saanko esitellä: Hänen Kuninkaallinen Huivinsa:

Jaa että mikä? No tässäpä selostus, ettei tarvitse kummastella. Kuten blogini nimikin kertoo, pukeudun usein tummiin tai siis mustiin vaatteisiin. Toki värejäkin käytän, mutta aika usein päävärini on musta ja värikästä on vain laukussa, käsineissä tai huivissa etenkin syys- ja talviaikaan. Huivien avulla olenkin piristänyt pukeutumistani ja ahkerana huivinkäyttäjänä tarvitsen joskus uusia huiveja. En oikein tiedä, mistä sain päähäni hinkua skottiruudullista huivia. Olen aina tykännyt skottiruudusta ja klassinen kuosihan se on, mutta mielipiteitä jakava. Jo kesän alennusmyynneistä etsin huivia, mutta puoli vuotta meni ennen kuin löysin sopivan. Bikbokilla ja Lindexillä ja muilla peruskaupoilla oli ainakin ollut myynnissä skottihuiveja ja ajattelin, että olen mennyt onneni ohi. Monissa kaupoissa huivin materiaali oli akryyliä, jota yritän välttää, koska en siedä huonolaatuisia vaatteita. Halusin kunnollisen ja lämpöisen huivin, joka kestäisi mahdollisesti vuosia. Jossain vaiheessa haaveilin suuresta, neliön muotoisesta ruutuhuivista, mutta mielleyhtymä villavilttiin oli liian ilmeinen ja hylkäsin ajatuksen ja aloin metsästää suorakaiteen muotoista huivia. En sitä aktiivisesti etsinyt vaan silloin tällöin googlettelin ja vähän aikaa sitten löysin sattumalta Scotwebstore-nettikaupan. Ennen tilaamista ja innostumista toki piti tutkia, toimittaako firma Suomeen, mitkä ovat toimituskulut ja miten verohommelit hoidetaan. Tilaan jonkin verran tavaraa ulkomailta, joten tilaaminen sinänsä ei ole ihme juttu, mutta veroasia kannattaa aina tarkistaa ja myös se, että ei tule ylimääräisiä toimituskuluja.

Scotwebstoressa on aika mieletön huivivalikoima ja onneksi tiesin, että halusin perinteisen punaisen skottihuivin, joten värin päättämiseen ei mennyt aikaa. Valikoimassa kun on kymmeniätuhansia eri tartan-kuvioita eri firmoilta! Tämä minun  Classic Scottish Cashmere Scarfini huivini maksoi 49 puntaa, mikä ei mielestäni ole paljon kashmirhuivista, jota mainostettiin vielä laadukkaaksi. Tartan-kuvio on mimeltään Royal Stewart ja huivin valmistajamerkki on Royal Speyside - siinäpä kuninkaallisuutta kerrakseen! Minua suuresti houkuttanut luxury scarf olisi maksanut 85 puntaa, mutta minulle ei selvinnyt, mikä huvista teki luxuryn. Huivi oli 100 % kashmiria kuten tämä minunkin, mutta ehkä luksushuivissa materiaali on hienompaa. Halvin villahuivi olisi irronnut 19 punnalla ja Luxury Fine Wool Tartan Scarf 35 punnalla, villahuivit olivat siis edullisempia. Kun huivivaihteoehtoja pyörittelin, niin aloin jo mennä sekaisin sanoista luxury, fine, classic, essential jne. En tiedä, oliko valitsemani huivi paras vaihtoehto, mutta se oli budjettiini sopiva ja houkutuin kashmirista niin, etten perusvillahuivia tilannut. Nähtäväksi jää, miten kashmir nyppyyntyy, se kun kuuluu tämän hienon ja pehmeän materiaalin ominaisuuksiin.

Tilasin huivin 16.12. ja se toimitettiin minulle tasan viikon päästä. Aika hyvin siihen nähden,että paketti tuli jouluruuhkassa Skotlannista asti! Huivin toimituksessa vaadittiin mielenkiintoista ja soveltavaa logistiikkaa. Minä kun olin jo joulun vietossa toisella paikkakunnalla vanhempieni luona enkä ollut vastaanottamassa pakettia Jyväskylässä. Eksäni lunasti paketin ja toi sen tullessaan minulle, kun tuli piipahtamaan vanhempieni luona aatonaattoiltana. Hienoa, että eksäni ymmärtää, miten ehdottomanäärettömän tärkeää minun oli saada huivi ennen joulua ja oli myös hienoa, että DHL tarjoaa eri vaihtoehtoja  paketin noutamiseksi. Joululahjoja sain vain muutamia ja tämä oli lahja itseltä itselleni ja hyvä lahja olikin. Mitä vähemmän mitään ostan, sitä enemmän ihastelen ostoksiani ja tämä huivikin, vaikka pelkkä huivi onkin eikä mitään luksusmerkkiä, ilahduttaa minua ihan hirmuisesti.

Huivi on lämmin ja ihanan pehmoinen ja muistan aina mainostaa, että se on Hänen Kuninkaallinen Huivinsa - kuin Hyacinth Bucket (Bukée) konsanaan. Ja onhan se kieltämättä aika prameeta, että minulla on ihan aito skotlantilainen kashmirhuivi! Valitettavasti asukuvia huivista ei (vielä) ole, mutta ei vaadi kovinkaan paljon mielikuvitusta nähdä, miltä huivi näyttää mustan villakangastakin kanssa. Mitä tykkäätte asusteostoksestani? Onko skottiruutu jo aikansa elänyt kuvio, jota tulisi käyttää vain Ylämailla vai oletteko samaa mieltä kuin minä, että kyseessä on klassikkokuosi?

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Elmon joulu/Elmo's Christmas

Hei kaikki! Elmo tuli kertomaan, miten hän viettää joulun. 
Elmon mielestä se on kaikkein paras aika vuodesta.
Hello everyone! Elmo came to tell how he spends Christmas. 
Elmo thinks it's the most wonderful time of the year.

Elmo on koristellut kuusen. Miten kaunis kuusi! 
Elmo has decorated the Christmas tree. What a beautiful tree!

Elmo löysi konvehtikulhon. Joulukukan alla Elmo voi syödä salaa.
Elmo found a bowl of chocolate. Under the Christmas flower Elmo can eat secretly.

Elmo sytytti kynttilän lyhtyyn. Mutta Elmon mielestä jouluna pitäisi olla lunta!
Elmo lit a lantern. But Elmo thinks that there should be snow at Christmas!

Lunta! Elmo tykkää leikkiä lumessa.
Snow! Elmo likes to romp in the snow.

Elmo rakastaa joulua ja perinteistä joulutunnelmaa.
Elmo loves Christmas and traditional christmas atmosphere. 

ELMO TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! 

ELMO WISHES A MERRY CHRISTMAS AND A HAPPY NEW YEAR!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Asiakasilta Decolassa = hurahdus keittiötarvikkeisiin ja sisustamiseen

Jokin aika sitten Keski-Suomen Kotitalousopettajat ry. järjesti asiakasillan Decolassa Jyväskylän kauppakeskus Forumissa. Decolasta olisi helppoa käyttää sanaa keittiötarvikeliike, mutta Decola on paljon enemmän kuin pelkkä keittiötarvikkeita myyvä kauppa! Illan aikana saimme tutustua liikkeen monipuoliseen valikoimaan ja vaikka olen silloin tällöin Decolassa ostoksilla käynyt, niin en ole oikein älynnyt, että valikoima on niin laaja ja kattaa keittiötarvikkeiden lisäksi sisustusesineet ja lahjatavarat sekä liikelahjat.

Aloitimme illan kahvittelulla ja herkuttelulla jouluisissa tunnelmissa. Mallikattaus oli Askartelupuoti Pian käsialaa ja Decola ja Askartelupuoti Pia tekevätkin yhteistyötä juhlien suunnittelussa.

Tässä toinen kiva mallikattaus, jonka teemana on nuoren parin joulu. Pieni lusikallinen purkki on aivan ihana ja herätti jo monen monituista lahja-ajatusta mielessäni... Purkki olisi käytännöllinen ja kiva pikkumuistaminen, jonka voi täyttää mielensä mukaan esim. rusinoilla ja manteleilla, joulusinapilla, makeisilla...

Decolan liiketilat ovat aika suuret ja mielestäni on ollut suuri vääryys, että Jyväskylässä ei  ole ollut tällaista liikettä jo vuosia, vuosia sitten. Ulkomaan reissuilla eksyn aina tällaisiin kauppoihin ja naisen logiikalla päättelin jo, että nyt kun ei ole mahdollisuutta matkustella, niin voin siis periaatteessa käyttää reissurahat kaikkiin kivoihin juttuihi, mitä Decolasta löytyy. Decola on taivas kaltaiselleni keittiöihmiselle, mutta vaikka ei keittiöorientoitunut persoona olisikaan, niin suosittelen silti käymään tutkimassa valikoimaa. Erityisesti suosittelen Decolaa lahjapulmissa. Valikoimista löytyy ihan huippuja lahjaideoita niin naisille kuin miehille, opiskelijoille, omaan asuntoon muuttaville, gourmet-kokeille... Aivan varmasti jokaiseen tilanteeseen!

Sanoin moneen kertaan illan aikana, että voisin ottaa Decolasta ihan minkä vaan tavaran ja olisin tyytyväinen. Sanoin myös, että jos joku etsii minulle lahjaa, niin Decolasta voi ostaa mitä tahansa. Sainkin sitten ystävältäni, joka myös tuolla illassa oli, kivan jouluisen lahjan. Tämä pannuosasto ei ole ehkä minun juttuni, mutta en pistäisi pahakseni, jos sattuisin saamaan violetin pannun. Noita kirkkaita värejä ei voi vastustaa!

Leivontatarvikeosastolla pyörin pitkään ihmetellen, mihin kaikkia tarvikkeita käytetäänkään. Marketeissakin on jo ilahduttavat valikoimat tarvikkeita leivontahirmuille, mutta suosittelen silti aina alaan erikoistunutta liikettä, josta saa ideoita ja neuvoja.

Tässä tutkailen toinen toistaan ihanampia juttuja... Kädessäni paketti, jossa on kaksi vaaleanpunaista, silikonista teekupin muotoista muffinivuokaa - aika mieletön lahjaidea joko sellaisenaan tai sitten niin, että leipoo vuokiin kauniit muffinit. Koristelutarvikkeetkin löytyvät helposti!

Hurahdin Decolassa ihan täysin ja olisin voinut ostaa vaikka mitä ihania juttuja, etenkin kun saimme asiakasillan ansiosta hyvät alennukset, mutta jälleen kerran olin vain järkevä. Olen nykyisin aivan liian järkevä ja nuuka shoppailija enkä osta oikeastaan mitään ylimääräistä, vaikka illan aikana uhkasinkin pistää astiavarastoni uusiksi. Sitä en sentään tehnyt, mutta ostin jotain, mitä olen halunnut pitkään... Pastakoneen! Vielä en ole sitä kokeillut, mutta kunhan vauhtiin pääsen, niin alan varmaan valmistaa aina omat makaronini. Ostin myös vihdoin viimein lämpömittarin, jota ahkerana sokerileipurina tarvitsen. Mittari ei ole kuvassa, sillä se kotiutui heti keittiön laatikkoon ja on ollut käytössä jo useasti. Olen vuosia tuskaillut mittariongelman kanssa ja olin aika riemuissani, kun löysin Decolasta myyjän asiantuntevalla avustuksella useamman eri vaihtoehdon ja kaikki erittäin edullisesti.Kuvasta puuttuu myös pari kivaa lahjaa, jotka annan ystävilleni myöhemmin. Minulla on tapana ostaa lahjoja hyvissä ajoin etukäteen ja se ei olekaan yhtään huono tapa! Sen verran turhaa ostin, että nappasin nätin kansion parilla eurolla mukaani ja kansiokin on jo käytössä. Juuri tuon tyylisistä retrojutuista tykkään ja jos jonain päivänä saan ihkaoman keittiön, niin se saattaa näyttää ranskalaiselta herkkupuodilta. Kuvassa näkyy myös kiva paketti, aivan ihana asiakaslahjapaketti, jonka sisällölle tulikin heti tarvetta. Jouluinen lusikanlepuuttaja on muuten oiva lahjaidea.
.
Jos et pääse käymään Decolan liikkeessä, niin suosittelen tutustumaan verkkokauppaan, jossa sielläkin on hyvä valikoima kaikkea tarpeellista, kaunista, kivaa ja jännää. Tässä kuvakollaasissa vain pieni osa Decolan monipuolisesta valikoimasta ja huomaat varmaan, että tavaraa löytyy moneen eri makuun. 


perjantai 19. joulukuuta 2014

Itse tehdyt joulukortit ja peruspaketointia

Joulu lähestyy ja ainakin minulla pahin hässäkkä on jo takanapäin, mutta monella se on kai vielä edessä. Sain tänä vuonna hoidettua monet asiat ajoissa ja vaikka en ole lunkisti päässyt ottamaan, niin olen välttynyt onneksi kamalalta kiireeltä. Olen joutunut akuutin selkäkivun vuoksi tinkimään monista jutuista, jotka kuuluvat joulunalusaikaani. En päässyt Kauneimpiin joululauluihin, en ole käynyt kaupungilla kiertelemässä, en Toivolan vanhalla pihalla... En ole saanut edes tehtyä kaikkia ostoksia vaan on pitänyt tyytyä tekemään lahjat itse keittiössä. Mutta hei, joulu tulee silti! Yksi asia, josta en halua joulun alla tinkiä, on joulukorttien askartelu. Joinain vuosina olen lähettänyt valmiskortit, mutta se on ollut vähän mälsää, koska korttiaskartelusta tulee kunnolla joulufiilis ja askartelu rentouttaa. Kuuntelen askartelun ohessa joululauluja ja aloitan aina Loirin joululevyllä. Ensimmäinen kappale levyllä on Sydämeeni joulun teen ja siihen koko jouluni kiteytyykin hienosti.

Olisi helppoa tehdä kortit liukuhihnatekniikalla, mutta en vaan kykene sellaiseen. Tuskin kykenen tekemään kahta samanlaista korttia! Tämän vuoden korttitarvikkeet löytyivät kätevästi Tokmannilta jo marraskuussa. Löysin jouluisen nauhapakkauksen, sydänpaperit ja vihkosen, jossa oli useita erilaisia jouluaiheisia kuviopapereita. Oli karhuja, tonttuja, tähtikuvioita, kuusikuvioita, tekstejä, karhuja jne. ja inspiraatio iski heti vihkon nähdessäni. Kaikkia papereita en käyttänyt vaan maltoin rajata aiheet. Kortteihin tuli kolme eri teemaa ja ensimmäisenä tässä karhuiset kortit, jotka ovat mielestäni hirmu suloisia.

Tonttukortit edustavat perinteisempää linjaa. Nämä ovat jopa ehkä hitusen jouluisempia kuin karhukortit.

Värssykortit ovat sitten niitä "virallisempia". Mielestäni oikein ihania nämäkin. Ihme narsisti minäkin, kun tällä tavalla kehun omia aikaansaannoksiani. Kovinkaan ihmeellinen idea tämän vuoden korteissa ei ollut, sillä on helppoa liimata nauhanpätkä, sydänpaperi ja kuvaosio kartongille. Haluaisin aina kirjoittaa jonkin ihanan joulurunon korttien taakse, mutta siihen minulla ei riitä ikinä energiaa. 

Viimeisenä spesiaalikortti prinsessaystävälleni. Kun olin tämän tehnyt, niin ajattelin, että olisin voinut tehdä kaikki kortit tällaisiksi. Tämä on henkilökohtainen suosikkini! Vaikka perinteisistä joulun väreistä tykkäänkin, niin on virkistävää käyttää ihan muita varejä. Ehkä jonain vuonna voisin askarrella pinkit kortit! Vai olenkohan tehnyt sellaisia joskus?

Sitten paketointiin... Rakastan kauniita paketteja, sellaisia oikein överiDIY-paketteja, mutta en kykene sellaisia itse tekemään, koska olen niin nuuka. Käytän monta vuotta paperia samasta rullasta. Tuon selittää se, että ostan vain muutaman lahjan eikä paperia kulu paljonkaan. Mutta mielestäni Mauri Kunnaksen joulupaperi toimii aina niin isoille kuin pienille! Kummipoikaani varten ostin ihan erityistä paperia, kun satuin bongaamaan Cars-rullan Sokkarilta.

Tässä nuukuuden lisäksi toinen syy, miksi en DIY-paketointia harrasta. Olen tunnettu tahmatassu ja kun postipaketteja teippailin, niin taas kävi näin... Teippi ihan rutussa, Scotchin teippi takertunut pakkausteippirullaan, jokin sininen randomi paperinpalanenkin päätti kiinnittyä mukaan, teippi kaikissa viidessä sormessa tiukasti kiinni, mutta ei paketissa! Onneksi ystäväni ovat tottuneet siihen, että minulta tulee suttuisia paketteja... Kerran eräs ystäväni kyllä sanoi, että olipas harvinaisen siisti paketti ja jouduin tunnustamaan, etten ollut sitä itse teipannut kiinni. Olen kuitenkin aika urhoollinen, koska tahmatassuominaisuudestani huolimatta jaksan askarrella ja jopa nautin siitä!

Minusta on ihanaa saada sekä itse tehtyjä joulukortteja että valmiskortteja ja kun korttien määrä harvenee joka vuosi, niin arvostan ja ihailen jokaikistä saamaani korttia riippumatta niiden valmistustavasta. Kortit tuovat joulumielen ja joulun alla on kiva odottaa postia! 

torstai 18. joulukuuta 2014

AAVAma-koruihanuudet aktiivikäytössä

*Korut saatu blogin kautta*

Muistatteko, kun hehkutin tässä postauksessa ihastustani AAVAma-koruihin? Jyväskyläläisen äidin ja pojan yhteinen korumallisto hurmasi minut viime keväänä ja minä, joka en ole koskaan puukoruista perustanut, olin täysin myyty ja olen edelleen. Olin erittäin ilahtunut ja otettu, kun sain kutsun Kotipajaan ja pääsin tutustumaan korujen valmistamiseen ja niiden huikeaan värimaailmaan. Aika usein puukoruissa on valittavissa vain muutamia sävyjä ja sanoinkin leikilläni, että monet korutaiteilijat käyttävät ns. käsityön opettajien värejä eli maanläheisiä ja murrettuja värejä. AAVAma-koruista löytyy varmasti jokaiselle oikea väri ja arvatkaa vaan, oliko minun vaikea valita itselleni sopivaa, sillä korut ovat herkullisia kuin karkit! Osaisitko sinä valita vain yhden korun tuosta värikirjosta?

Minun oli helppo bongata mielessäni ystävilleni sopivia koruja, mutta pohdin pitkään, mikä olisi minun värini. Olin jo hätäpäissäni ottamassa näytekappaletta, johon on kerätty kaikki eriväriset mallihelmet :). Turkoosi olisi ollut ihanan raikas tai mikä muu sinisensävyinen hyvänsä... Ikisuosikkini violetti houkutti ja tumma viininpunainen - se olisi ollut kuin karpaloita kaulalla. Vaaleanruskean sävyihin olen edelleen tykästynyt ja siksi harkitsin myös hillittyä ja eleganttia hiekanväristä sekä maitokahvin väristä settiä. Mietin asiaa sitä kautta, että mitä omat ystäväni olisivat minulle valinneet ja muistelin myös ensikohtaamista korujen kanssa. Ensimmäisenä ihastuin fuksian värisiin koruihin ja arvelin, että siinä on väri, joka minuun parhaiten yhdistettäisiin ja onhan se "pinkki" juuri se minun värini. Käytän paljon mustia vaatteita ja vaikka mikä hyvänsä väri sopii mustan kanssa, niin fuksia on juuri se, joka omaa silmääni viehättää. Fuksianvärinen setti lähtikin mukaani ja se on ollut käytössä syksyn aikana useasti tai pikemminkin jatkuvasti. Olen käyttänyt koruja muun muassa simppelin neule-/farkkuasun piristäjänä, pikkumustan kanssa juhlavasti, harmaan työmekon kanssa, lilansävyisen paitapuseron kanssa, virallisemmassa jakkuasussa... En oikein keksi mitään vaatetta, jonka kanssa korut eivät sovi (no ehkä verkkapuku!)

Verkkosettiin kuuluu kaulakoru, rannekoru ja korvakorut ja on viisasta hankkia koko setti kerralla ja yksivärisenä, jotta kokonaisuudesta tulee yhtenäinen. Yksivärisen korusetin avulla pukeutumisesta saa helposti ja nopeasti huoliteltua ja tyylikästä. Vaikka ei laittaisi päälleen muuta kuin mustan peruspaidan ja farkut, niin korujen ansiosta näyttää siltä kuin olisi oikein panostanut pukeutumiseensa - testattu on! Korut ovat pelastaneet monet huonot vaatepäiväni.

Toki pelkän rannekorunkin avulla voi piristää pukeutumista ja rannekoru on mielestäni oiva lahjaidea, sillä se sopii vähän krantummallekin korujen käyttäjälle - etenkin jos valitsee lahjan saajan persoonaan sopivan värin. Tässä siis vielä viime hetken lahjaidea, jos joku sellaista kaipailee...

Jaksan aina yllättyä siitä, miten nerokkaasti verkkokoru istuu kaulalla. Pitkät ja ohuet korut eivät minulle sovi ja monesti lyhyet korut saavat kaulani näyttämään tanakalta. Verkkokaulakorun muoto on sellainen, että se ei voi olla kaulalla väärin vaan asettuu aina kauniisti. Verkkokaulakorulle onkin myönnetty mallioikeus Patentti- ja rekisterihallitukselta. Kaulakoru oli juuri se, mihin setissä ihastuin ensin ja rannekorustakin tykkäsin heti, mutta korvakoruista olin aluksi sitä mieltä, että ne eivät ole ihan minun juttuni, mutta koska ne kuuluvat settiin, niin lähinnä muodon vuoksi aluksi niitä käytin. Mutta arvatkaas miten kävi? Olen käyttänyt korviksia jopa kauppareissulla! Ihan totta! Kun omituisten syyssäiden vuoksi piti pukea päälleen kaikkea tylsää ja järkevää, niin oli aika pirtsakkaa, että korvissa killui kirkkaanväriset korut.

Korut ovat olleet minulla aktiivikäytössä ja olen vakuuttunut siitä, että helmet ovat laadukkaita ja koruissa käytetty silikoninauha kestävää. Muutaman kerran kaulakoruni on päässyt takertumaan johonkin ja venymään pahasti ja olen pelännyt, että silikoninauha paukahtaa poikki ja helmet sinkoilevat pitkin lattiaa, kuten minulle on niin monen muun koruni kanssa käynyt. Jos niin huonosti sattuisi, että  onnistuisin hajottamaan AAVAma-koruni, niin voisin viedä ne korjattavaksi Kotipajaan.



Kun olen koruja käyttänyt, niin olen aina kuullut kehuja ja ihastuneita kommentteja ja myös kyselyitä siitä, mistä voisi hankkia omat AAVAma-korut. Minulta on myös kyselty muista värivaihtoehdoista (ihan niin kuin niitä ei olisi tarpeeksi) ja olen kertonut, että korusettejä kannattaa kysellä eri väriyhdistelmissäkin, sillä niitä valmistetaan myös uniikisti asiakkaan toivomuksesta. Olen muutenkin suositellut koruja lämpimästi, sillä haluan kannattaa kotimaista käsityötä ja yrittäjyyttä.

Lisätietoa koruista ja niiden historiasta löytyy tämän postauksen alussa olevasta linkistä ja osoitteista:


logo

maanantai 15. joulukuuta 2014

En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta...

Viime joulun alla olin Tarja Turusen joulukonsertissa Taulumäen kirkossa, jota myös enkelten kirkoksi kutsutaan. Konsertti oli vaikuttava, sillä Tarja on vahva, mutta samalla herkkä tulkitsija ja hänen äänensä kuulostaa livenä paljon voimallisemmalta kuin taltioinneissa. Hän herättää laulujen syvimmän olemuksen eloon ja saa kuulijankin tunnetilan vaihtelemaan ilosta kaipaukseen kappaleesta riippuen. Kun Varpunen jouluaamuna lähti soimaan, kuuntelin sitä kuten muitakin kappaleita mutta kun kuulin sanat: En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta, olen pieni veljesi, tulin taivahasta, parahdin itkuun. Nyt tiedän, miltä kuulostaa ja tuntuu, kun jokin patouma lähtee liikkeelle ja syvälle sielun sopukoihin tukahdutettu suru saa vallan. Se kuristaa kurkussa ja pakottautuu ulos eikä itsehillintä ehdi toimia. Ystäväni kietoi kätensä ympärilleni ja tarjosi nenäliinaa ja itkin lämpimässä kainalossa suruani pois. Sain itseni kuitenkin hillittyä, ettei loppukonsertti mennyt ihan vollottamiseksi.

En ole 21 vuoteen kyennyt kuuntelemaan laulua varpusesta ilman liikutusta. En tietenkään aina käy itkeä pillittämään niin vuolaasti kuten konsertissa, mutta esimerkiksi Kauneimmissa joululaluissa joudun monesti sulkemaan suuni viimeisen säkeistön kohdalla, sillä sanat takertuvat kurkkuuni. Jos kuulen kappaleen jouluaattona, niin herkistyn ihan liikaa ja mietin edelleen yhtä tyhjää paikkaa joulupöydässä ja yritän pyristellä tähän hetkeen lapsuusmuistoista, jotka tulvahtavat mieleeni liian kirkkaina.

Me kaikki, jotka olemme menettäneet jonkun läheisemme, kuljetamme surua mukanamme koko loppuelämän. Suru hälvenee ajan myötä, se saa uusia muotoja, joskus se tuntuu kaukaisemmalta, joskus se tekee yllätyshyökkäyksen ja ryöpsäyttää kaikella voimallaan koko kehon tuntemaan menetyksen tuskan. Suru ei koskaan katoa. Minä oletin, että oma suruni alkaisi liueta vuosien saatossa, että en enää tuntisi niin suurta kipua, mutta jokin laulu, jokin tapahtuma, jokin ihan pienikin asia voi laukaista minut tuntemaan ikävää ja tuskaa, jota en kykene kuvailemaan ja jota ei voi ymmärtää kuin toinen sellainen, joka on joskus jonkun rakkaan menettänyt. 

Kaikesta huolimatta elämässäni kantava voima on kiitollisuus enkä märehdi surussani, en vatvo sitä vaan annan sen elää omaa elämäänsä. Keskityn tuntemaan kiitollisuutta ja iloitsemaan kaikesta siitä hyvästä, mitä olen elämältä saanut. Olen tavannut jonkin verran ihmisiä, jotka eivät anna kiitollisuudelle sijaa elämässään ja jotka eivät käsitä koko kiitollisuuden ideaa. Heille kai moni asia on niin itsestäänselvyys, että he eivät vaan älyä olla kiitollisia mistään. On myös niitä, jotka ajattelevat kaikkea hyödyn kautta ja he kysyvät, että mitä hyötyä on kiitollisuudesta. No eihän se tilipussia kasvata eikä sen avulla saa mainetta ja kunniaa, mutta henkistä pääomaa ja elämänlaatua kiitollisuuden kokemisesta saa. Kiitollisuuden harjoittamisesta voi tehdä elämäntavan ja elämä onkin sen jälkeen paljon ihanampaa ja onnellisempaa ja jotenkin täydempää.

Varpunen jouluaamuna muistuttaa minua surun ja menettämisen lisäksi myös antamisesta ja kiitollisuudesta. Kappaleessa kiteytyy eräs tärkeä jouluun liittyvä sanoma, joka valitettavan monelta tuntuu yltäkylläisyydessä unohtuvan. Meidän kaikkien, joilla pyyhkii hyvin, tulisi jollain tavalla muistaa vähempiosaisia ja avun tarpeessa olevia. Heitä on tässä maassa ja maailmassa paljon. Minua on aina koskettanut se sanoma, että tyttö pirtin portailla ruokkii koditonta, onnetonta varpusta ja että varpunen on siitä kiitollinen. Olen myös aina ajatellut, että varpunen voisi olla meistä kuka tahansa. Ihmiset tormuuttavat menemään arjessa sellaista vauhtia, että harva tulee ajatelleeksi sitä, että kenelle hyvänsä voi käydä mitä hyvänsä ja joskus juuri sinä voit olla se, joka onkin avun tarpeessa. Pieni sai sun veljesi, enkeleitten maasta.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Gluteenittomat perinteiset piparkakut

Halleluja! Olen löytänyt erinomaisen gluteenittomien pipareitten ohjeen! Tai no, en sitä löytänyt vaan sovellettiin kotitaloustunnilla perusohjetta hyvinkin ex tempore. Alkuperäinen ohje on Kotitalouden perustaidot -kirjasta (sivulta 239 - onkohan huolestuttavaa, kun muistan ohjeiden sivut ulkoa...?). Monet gluteenittomat pipariohjeet ovat mielestäni vähän kummallisia ja ajattelin, että kokeillaanpa, miten pelkkä jauhojen vaihtaminen toimisi. Yleensä kun tavallisia jauhoja ei voi vaihtaa gluteenittomiin suoraan vaan ohjetta täytyy rukata muutenkin. Käytimme Jyttejauhoja ja Sunnuntain gluteenitonta jauhosesosta (pussissa suklaakakun kuva), kun niitä sattui varastossa olemaan. Taikina näytti hyvältä, mutta olin ihan varma, että leipomisvaiheessa ilmiintyy gluteenittoman taikinan perusongelmat eli tarttuvuus/murenevuus. Mutta katso ihmettä! Taikina oli helposti käsiteltävää ja piparit onnistuivat niin hienosti, että olimme kaikki aika yllättyneitä. Päätin kokeilla samaa ohjetta kotona ihan varmuuden vuoksi.

Huono puoli tässä ohjeessa on, että Sunnuntain jauho ei ole luontaisesti gluteenitonta eli se ei sovi kaikille keliaakikoille. En tiedä, onko pipareitten onnistumisen salaisuus juuri tuossa Sunnuntai-Jytteseoksessa, mutta veikkaan, että näin on, sillä olen seurannut sivusta useita gluteenittomia piparkakkukokeiluja eikä niistä mikään ole onnistunut. On sekoiteltu psylliumia, ksantaania ja eri jauhoja, mutta taikina on aina ollut jotain kivikovan pallon tai tahmean tarttuvaisen väliltä ja mahdotonta käsitellä ja piparit murenevia kasoja, jotka maistuvat vain maustetulle jauholle tai sitten uunista löytyy yksi iso pipari, kun taikina on levahtanut.

Tällä ohjeella tulee tavallisen piparitaikinan oloinen taikina, jota on älyttömän helppo leipoa. Kaulimeen sipaisin vähän jauhoja, mutta muuten en leipomisessa jauhoja käyttänyt. Taikina irtoaa muoteista nätisti eivätkä piparit leviä uunissa vaan säilyttävät muotonsa. Rakenne on rapsakka eikä näistä tunnista, että ovat gluteenittomia. Tämä testattiin jo koemaistajalla ja itsekin hyvin kriittisenä olen sitä mieltä, että näitä kelpaa tarjota myös ei-keliaakikoille. Joskus niinkin päin, että mennään vähemmistön ehdoilla eikä niin, että keliaakikkoparoille on jossain pöydän kulmassa kuppi, missä on jotain kaupan kuivaa käkkänää ja vieressä hätäisesti kirjoitettu lappu "GLUTEIINITON" (se on sitäpaitsi gluteeniton!!!). Jos innostut näitä tekemään, niin suosittelen ohjeen noudattamista orjallisesti. Mausteiden määrää voi toki säädellä oman makunsa mukaan.

GLUTEENITTOMAT PIPARKAKUT

1 1/2 dl sokeria 
1 dl tummaa siirappia
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1/2 tl neilikkaa
125 margariinia/voita
1 muna
3 dl Sunnuntai gluteenitonta jauhoseosta
2 dl Jytte vaaleaa jauhoseosta
1 tl ruokasoodaa

1. Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa.
2. Ota kattila pois liedeltä ja lisää rasva palasina hyvin sekoittaen. Jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi
3. Vatkaa seokseeen muna sähkövatkaimella, kunnes seos vähän kuohkeutuu ja vaalenee.
4. Sekoita jauhot ja sooda kesekenään ja lisää siivilän läpi taikinaan puuhaarukalla sekoittaen.
5. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
6. Ota taikina huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen leipomista.
7. Kaaviloi taikinasta haluamasi muotoisia pipareita.
8. Paista 175 asteessa uunin ylätasossa n. 10 minuuttia.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Keikkalippuepisodi eli toisinsanoen Easy livin'

Juttelin taannoin erään ystäväni kanssa ja mihinkäs muuhunkaan aiheeseen keskustelumme menikään kuin menneiden muisteluun. Muistelimme sitä, mitä kaikkea kaveriporukkamme on yhdessä kokenut ja ystäväni totesi, että olemme kokeneet elämän tärkeimmät huippuhetket yhdessä. Ei, kyseessä ei ole kenenkään häät tai muutkaan kissanristiäiset vaan Iron Maidenin ja Metallican keikat. En ole täällä blogissa kovinkaan paljon musiikkijutuista kirjoitellut ja joillekin voi tulla yllätyksenä, miten tärkeää musiikki on minulle aina ollut. Ystäväni, joka minut hyvin tuntee, oli täysin oikeassa! Olen usein ajatellutkin, että olen etuoikeutettu, kun olen saanut nähdä niin monet bändit, nuo kaksi edellämainittua ja tuohon pyhään kolminaisuuteen kun lisätään vielä AC/DC, niin enpä voi valittaa. George Thorogood tuli nähtyä Puistobluesissa toissakesänä ja ainoa näkemättä jäänyt minulle tärkeä bändi on enää Lynyrd Skynyrd. LS :in keikalle olen halunnut jo liian pitkään ja kun bändi ensi keväänä Suomeen tulee, niin olen totaalisen estynyt osallistumaan keikalle. Pöh ja pah!

Eräs minulle merkityksellinen orkesteri, jonka näin Lappeenrannassa 10 vuotta sitten, oli Uriah Heep. Samainen bändi olisi tänään Jyväskylän Paviljongilla ja minäkin olin keikalle menossa. En pelkästään Lady in Blackia kuuntelemaan vaan myös Love hurtsia eli siis Nazarethia. Tilasin liput heti syksyllä, kun ne tulivat myyntiin ja olin täpinöissäni ja hehkutin asiasta. Joku kysyi, että vieläkö ne on hengissä. Alkuperäisjäseniä ei kummassakaan bändissä ole enää monta, mutta kyllä sitä klassikkokappaleita aina mielellään livenä kuuntelisi. Nooh, olin siis tilannut liput ja menin niitä Ärrältä noutamaan. Lippuja ei ollutkaan tullut ja olin ihmeissäni. Olin varma, etten ollut mössinyt mitään, sillä olin tarkistanut lippukaupan tilauksen huolella. Myyjän kanssa ihmeteltiin, että mistä moinen käpsäys voi johtua, mutta lähdin kioskilta hartioitani kohautellen. En tilannut uusia lippuja, koska aika pian aloin vakaasti uskoa siihen, että minun ei ole tarkoitus keikalle mennä. Mutta Nazareth... Mahdollisuus nähdä bändi livenä... Joo, mutta silti, minä en nyt vaan näe minkäänlaista visiota itsestäni tuolla keikalla... Kävin päänsisäistä vuoropuhelua ja päädyin siihen lopputulemaan, että en asiaa murehdi vaan luotan, että saan hyvän syyn sille, miksi lippuja ei tullut. 

Eilen olin lähdössä autolla liikkeelle ja ihan vahingossa käänsin radion radio Citylle. Olen kuunnellut viime päivinä Jouluradiota, mutta nyt jostain syystä vaihdoin kanavaa ja juuri sillä hetkellä juontaja alkoi kertoa, että Nazareth on perunut keikkansa. Halleluja! Siinäpä syy, miksi lippuja ei minulle tullut. Olisi nimittäin jonkin verran harmittanut, jos olisin pulittanut lipuista aimo summan ja sitten juuri se bändi, jota olin menossa katsomaan, ei olisikaan ollut paikalla. Ja sitäpaitsi ilmiintyi toinenkin akuutti syy, jonka vuoksi en olisi keikalle voinut mennä. 

Saatan olla liian kohtalonuskoinen, mutta tällaisia juttuja sattuu minulle hyvin usein. Eli sellaisia, että jotain asiaa pähkäillään ja ihmetellään, että miksi tämä ei nyt järjestynytkään mieleni mukaan, mutta myöhemmin käy ilmi, että asiat menivät juuri niin kuin niiden pitikin mennä. Yritän luottaa aina siihen, että asiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla eikä se tarkoita sitä, että kaikki kävisi kuten olen toivonut. Mitä enemmän olen luottanut tällaiseen ajattelutapaan, niin sitä paremmin se tuntuu toimivan. Tietenkin elämässä tulee yllätyksiä ja asiat menevät joskus vituralleen, mutta on helppoa luottaa siihen, että elämä kantaa. Se, jos mikä on Easy livin`!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Englantilaiset joulukeksit (tuunattuna)


Se on kumma juttu tuo pakollisten tehtävien välttely. Olen kyllä ollut hirmu reipas ja saan tänä vuonna muutamat joulupaketit postiin jo ennen itsenäisyyspäivää. Tuollaista ihmettä ei ole ikinä tapahtunut vaan olen aina jonottanut Postissa viimeisenä päivänä, kun paketit ja kortit on pitänyt postittaa. Tänään  välttelin pakollisia hommia ja kehittelin leivontapuuhaa. Menen piipahtamaan entisellä työpaikallani ja ajattelin ilahduttaa rakkaita ex-työkavereita pienillä herkuilla eli perinteisillä vaahtokarkeilla, mutta ajattelin tehdä jotain muutakin lisäksi siltä varalta, että joku on kyllästynyt vaahtiksiini. 

Koska minulla on aikamoisia arkikiireitä ja väsytystaistelu marrasharmauden kanssa on edelleen käynnissä, niin ajattelin tehdä jotain helppoa ja nopeaa ja myös jouluista. Olen etsinyt jouluksi kivaa pikkuleipäreseptiä, mutta taitaa olla niin, että olen lopen kyllästynyt kaiken maailman pikkuleipiin. Piparit ovat asia erikseen, sillä niissä on niin erilainen maku, että siihen ei kyllästy. En tiedä, mitä intialaisia ihmekeksejä pitäisi tehdä, että niissä ei maistu rasva, jauhot ja sokeri. Tuntuu, että kaikki maistuu samalle. 

Kun valitsen leivontaohjeita, niin turvaudun usein Seitsemän sortin leivonnaiset -kirjaan. Siinä on järkeviä ja toimivia ohjeita erityppisistä leivonnaisista ja aina olen jonkin kivan ohjeen kirjasta löytänyt. Tällä kertaa leivottavaksi valikoitui englantilaiset joulukeksit. Ohje on perushelppo murotaikinan ohje, jota tietysti vähän tuunasin. Lisäsin taikinaan vanilliinisokeria ja hitusen neilikkaa sekä inkivääriä jouluisemman maun saavuttamiseksi. Rusinat jätin pois, koska ne jakavat niin rajusti mielipiteitä. Keksit eivät ole kovin kauniita vaan ihan peruskeksin näköisiä ja minusta se oli vähän sietämätöntä. Päätin kuorruttaa keksit suklaalla, koska itse en nyt voi terveydellisistä syistä herkkuja juurikaan syödä ja sain käytettyä kuorrutukseen jämäsuklaat kaapista pois kiusaamasta. Pistin koristelun oikein överiksi ja ripottelin juhlasesonkiin sopivasti kultaisia ja valkoisia nonparelleja keksien päälle. Nonparellit olivat minusta vähän liikaa ja keksit olivat nätimpiä ilman niitä, mutta koska minulla on vimma tyhjennellä purkkeja, niin tulipa nuokin nonparellit käytettyä. 

Ai niin, se maku. Noh, eivät mielestäni mitään erikoisia, mutta ehkä mielipidettäni ei oteta huomioon. Englantilaistyylisiä nämä todella ovat, ihanan rapeita ja rapsakoita ja kirjan mukaan mauku on pikantti ja sen kyllä allekirjoitan. Kanelia saisi olla enemmän...Tai sitten ei, koska kieleni on sen verran turtunut mausteisiin, ettei mielipidettäni oteta tässäkään huomioon. Täytynee kysyä arvio huomisilta keksien maistelijoilta tai sitten teiltä, hyvät lukijat, jos joku innostuu näitä tekemään. 
Englantilaiset joulukeksit

100 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 muna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
1 dl pähkinärouhetta
(1dl rusinoita)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna hyvin vatkaten. Kääntele joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Nostele taikinasta nokareita pellille leivinpaperin päälle. Keksit leviävät uunissa, joten jätä leviämisvaraa. Paista uunin keskitasossa 175 asteessa noin 8 minuuttia.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Pikkujouluasu espanjalaistyyliin Chanelilla höystettynä

Minulla on ilo tarjota teille upotuoreita asukuvia - kerrankin! Eilen vietettiin työpaikan pikkujouluja ja vaikka yöunet jäivät ihan liian vähiin, niin nyt on virkistynyt ja voimaantunut olo ja mikä parasta, mahalihakset kipeänä nauramisesta. Juhlapaikkana oli hurmaava Juhlatalo Humina Lievestuoreella ja olin yllättynyt paikan modernista ja tyylikkäästä ilmeestä. Erityisen kehun ansaitsee ruoka, joka ei pikkujouluteemasta huolimatta ollut jouluruokaa vaan olimme toivoneet jotain muuta. Meille tarjoiltiin alkuruoaksi täyteläisen ja runsaan makuista kasvissosekeittoa, jota syödessään monet pohtivat, että saisiko sitä dogibagiin mukaan. Ei tarvitsisi baari-illan jälkeen käydä nakkikopilla vaan voisi latkia yöpalaksi keittoa! Pääruoaksi oli juustotäytteistä broileria, jossa oli niin täydellinen rakenne ja kypsyys, että en muista, milloin olen saanut ravintolassa noin hyvää broileria. Ja minä muuten syön lähes aina ravintolassa broileria, että vertailukohteita löytyy! Tarjolla oli myös lohta (hurjan iso kala olikin!) ja tietysti salaattia sekä leipää. Jälkkäriksi oli myöhemmin illalla leivoskahvit. Se, mitä jäin kahvia juomattomana jouluihmisenä kaipaamaan, oli glögi. Siitä olisi tullut kivan jouluinen tunnelma, mutta en valita, koska kaikki oli muuten niin buenosti.

Yleensä pitäisi kai ainakin yrittää selittää juhlaan kuin juhlaan mennessä, että asun valitseminen tuottaa päänvaivaa... Ikävä kyllä en kykene niin sanomaan, sillä asun valitseminen oli liiankin helppoa. Olen ollut pitkään sillä linjalla shoppailun suhteen, että en osta juurikaan muuta kuin pakollista. Vähän mälsäähän se on toisaalta, mutta ansaitsen pisteet säästäväisyydestä, ekologisuudesta ja myös kekseliäisyydestä. Kummasti kelpaa vanhatkin vaatteet, kun uusia ei vaan hanki. Ja kelpaahan ne vanhat vaatteet hyvin, kun on kyse sellaisista, jotka ovat lojuneet vuosia käyttämättöminä. On ihan höpöhöpösääntö, että jos ei ole käyttänyt jotain vaatetta vuoteen, niin se pitää heittää pois. Minulle monet vaatteet ovat lähes ikuisia! Eilen käyttämäni juhlamekon olen ostanut Nizzasta yli kolme vuotta sitten enkä ole sitä kertaakaan pitänyt. Olen ajatellut, että se on liian juhlava, joskus se on ollut mielestäni liian rohkea ja välillä se ei ole istunut päällä kunnolla tai ei ole vain ollut sellaista fiilistä, että olisin halunnut käyttää näyttävää mekkoa.

Tältä se sitten näyttää päällä. Helma on lyhyehkö, mutta ei kuitenkaan vesirajamallia, mutta silti niin lyhyt, että tarvitsee alleen paksut sukkahousut. Ihonväriset sukkahousut olisivat muotiasiantuntijoiden mukaan paras vaihtoehto juhlavaatteen kanssa, mutta ei nuo mustat paksukaisetkaan mitenkään rumalta näytä ja sitäpaitsi ne ovat lämpimät, mikä on minulle aina tärkeää.

Lämmikkeenä oli Anne Linnonmaan röyhelöhelmainen viitta, jonka oikea väri on täydellisen joulunpunainen (kuva valehtelee ärsyttävästi). Äitini on ostanut viitan vuosia sitten ja mielestäni se oli silloin tätimäinen, mutta nyt kun olen jo hyvässä täti-iässä, niin voin huoletta käyttää viittaa. Sitäpaitsi se on mielestäni kaunis ja sen voi asetella monella tavalla. Tämänkin vaatten käyttöikä on vuosia tai jopa vuosikymmeniä! 

Olin jo häirinnyt tarpeeksi työkavereitani pyytämällä kuvailemaan ja lähdin ottamaan inhoamiani selfieitä vessaan. Ai että miksi otin kuvia, joita inhoan? Siksi, että kokeilin kameran toimintaa eri valossa, sillä meillä ei oikein synkkaa kameran kanssa enää. Mutta aika kiva sisustus toiletissa, eikö?

Minulla on vähän sellainen tunne, että pikkujouluasuni sai inspiraatiota viime kesän Barcelonan matkasta ja espanjalaisuudesta; naisellisuudesta, dramaattisuudesta, tulisuudesta, runsaudesta. Röyhelöruusuisen/pliseeratun mekon vastapainoksi sopisi yksinkertainen jakku tai bolero, mutta toisaalta viitta oli samaa rehevää tyyliä kuin mekko. Chanelin laukun sopivuutta asuun mietin, koska minulla olisi ollut mekon kanssa mätsäävä ruusulaukkukin, mutta Chanel kuulemma sopii asuun kuin asuun. Oletteko samaa mieltä? Kenkien kanssa oli ongelmia, sillä ahkeran pyöräilyn ansiosta mitkään saapikkaat eivät mahdu teräspohkeisiini. Jälleen kerran turvauduin ikivanhoihin Tapaksen mokkanilkkureihin, joita tosin luultiin Minna Parikan suunnittelemiksi. Aavistelin, että lähden kuitenkin riekkumaan baariin pikkujoulupaikasta ja niinhän siinä kävikin ja olin tyytyväinen, että jalassa oli hyvät kengät. Siitä huolimatta oli aika taivaallinen olo saada ne pois jalasta joskus klo 04 jälkeen. 

Hemmottelin itseäni turhamaisuudella ja käväisin ennen juhlia lähikampaamo Huhtahiuksessa. Minulla on pahoja kampaajatraumoja enkä ole uskaltanut käydä kuin luottokampaajallani, mutta nyt ajattelin, että rohkea rokan syö ja se kannatti! Kampaajalla oli silmää ja hän oli jo etukäteen suunnitellut, millaisen kampauksen hän minulle tekee. Toki kiharakampauksen osaisi kai itsekin tehdä, mutta halusin kerrankin, että minun ei tarvitse hermoilla hiusteni kanssa. Kampaaja laittoi hiuksiani reilun tunnin ajan ja jos itse olisin alkanut kähertää ja tupeerailla, niin olisin saanut kulumaan vähintään yhtä paljon aikaa. Kampaus olis toispuoleinen kiharakampaus ja poimin tästä hyvän idean seuraaviksi kerroiksi. Vielä kun oppisin käyttämään kiharrinta!  

Sokerina pohjalla jotain ihanaa... Sain tämän ihanan rasian ja korvikset lahjaksi rakkaalta ystävältäni, jonka mielestä minulla pitää olla Bree Van de Kamp-tyyliset korut ja oli hänellä jokin muukin perustelu, mutta olin lahjan saatuani niin liikuttunut, etten muista, mikä se perustelu se oli. Ystäväni kertoi, että pallokorvikset laitetaan korviin niin, että iso pallo tulee korvanipukan taakse ja pieni eteen. Häh? Kampaajan tuolissa istuessani luin lehdestä, että tällaiset korvakorut, joita BB-korvakoruiksi (tulee sanoista big ball) kutsutaan, ovat nyt kuuminta hottia! Tarkoitus on laittaa korun suurempi takaosa alas korvanipukan taakse. Ensin tietämättömänä laitoin ison pallon tiukasti kiinni kuin normikorviksen takaosan ja näytti siltä kuin minulla olisi alahörökorvat ja ajattelin, että eihän nämä tällaiset voi olla. Sitten laskin takaosaa vähän alemmas ja näytti jo paremmalta!

Mitäs pidätte pikkujoulutyylistäni? Minä itse tykkäsin ihan älyttömästi ja se onkin pääasia. Se, että viihtyy vaatteissaan, näkyy ulospäinkin ja eilen kuulin minusta käytettävä sanaa  "hehku" aika monta kertaa. Mutta osaako joku kertoa, minkä takia kuvat ovat noin epätarkkoja? Harmittaa todella aina tuo sama sumeusongelma!  Pohdin ihan tosissani uuden kameran hankkimista, että saisin muistoksi kunnollisia kuvia epätarkkojen otosten sijaan. En onneksi ole niin turhamainen ja blogiorientoitunut, että olisin antanut sumeiden kuvien pilata muuten niin ihanan ja huippuhauskan illan.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Mitä mieltä mummo on homoista?

Juuri kun eilen kerkesin mainostaa, että pohdiskelut riittää minulle, niin nyt olen jo kirjoittamassa päivänpolttavasta aiheesta... (Ei pantteri pääse pilkuistaan...) Tasa-arvoinen avioliittolaki meni eduskunnassa läpi ja osa kansasta riemuitsee asiasta ja osa taivastelee, että nyt tulee Suomesta uusi Sodoma/Gomorra. Mutta mitä sanoo mummo? Ihminen, joka on nähnyt sota-ajan, kantanut hameenhelmat kuurassa talvipakkasella vettä kaivosta lapsille, lehmille ja hevosille, joka on nähnyt Suomen nousun hyvinvointivaltioksi... Joka istuu kiikkustuolissa etsien asentoa, jossa työn kuluttamaa kehoa ei särkisi...

"No mänkööt minun puolesta naimisiin... Samallaesia ihmisiä nekkii on ko myö muutkii", sanoi mumsku tuttuun tapaan topakasti. Usein mummot ja papat ovat hyvin konservatiivisia eikä vanhusten päätä ja mielipiteitä käännetä helpolla. Usein me nuoret vain hymähtelemme hiljaa vanhusten mielipiteille, koska tiedämme, että heitä ei enää voi aivopestä emmekä halua pahoittaa heidän mieltään. Minusta on mukavaa, kun saan olla tekemisissä mummon kanssa, joka vanhaksi ihmiseksi on avarakatseinen. Hän ei ole oma mummoni, mutta sanotaan vaikka, että hän on varamummo ja minulle hyvin tärkeä ja rakas sellainen, sillä omia isovanhempia ei minulla ole ollut vuosikymmeniin.

Mummon mielipide samaa sukupuolta olevien avioliittolaista sai minut pohtimaan, että minkä hiivatin takia lakia pitää niin kovasti vastustaa? Että jos 80-vuotias mumetsu kykenee suhtautumaan homoihin ja lesboihin riittävän avarakatseisesti, niin miksi se on monille muille (nuoremmille) niin hirvittävän vaikeaa? Miksi? Sen mummo on tosin sanonut, että häntä ärsyttää, kun joka telkkariohjelmassa pittää olla aina joku homo tai lespo ja että asiaa korostetaan ihan liikaa. Tämän mielipiteen olen kuullut monelta nuoremmaltakin ihmiseltä ja itsekin kyllä välillä mietin, että onko kaikkialla pakko olla kiintiöhomo. Homoseksuaalisuudella kun ei pitäisi enää olla edes shokeerausarvoa, mitä männävuosina tv-sarjoissa ja elokuvissa haettiin. Mutta ilmeisesti shokeeraavaa ja hämmästyttävää homoseksuaalisuus edelleen on, sen on julkinen keskustelu viime aikoina näyttänyt.

Suuri osa tuttavistani on tasa-arvoisen avioliittolain kannalla enkä oikeastaan tiedä ketään, kuka sitä vastustaisi. Minä kannatin lakialoitetta samalla tavalla hiljaisesti kuin moni muu eli vaihdoin Facebookin profiilikuvaksi Tahdon-kuvan. Kuvassa on kahden naisen sormet ja ohhoh, sormukset nimettömissä! No ohhoh! Tarkkasilmäisimmät saattavat tunnistaakin oikeanpuoleisen käden... Tarina kuvan taustalla on sellainen, että kaksi naista lähti kesällä naistenkeskiselle voimaantumisreissulle. Kotimatkalla lentokoneessa he ajattelivat, että menevät pirruuttaan kihloihin! Että kun he ymmärtävät toisiaan paljon paremmin kuin miehet ja yhteisolokin sujui mutkattomammin kuin yhdenkään kaksilahkeisen kanssa. Ja että olisihan se helppoa, kun olisi kaksi naista hoitamassa huushollia ja lapsia ja olisi aina vierellä putkiaivoton ihminen, jolle ei tarvitse vääntää mitään rautalangasta. He pujottivat itsenäisinä naisina omat sormukset omiin nimettömiin ja pohtivat nauraen, että mitähän kaikki tuumaisivat, jos he kertoisivat, että tässä on meidän iloinen satteenkaariperhe!

Kihloihin he eivät oikeasti menneet, mutta ajatuksena se oli hyvin mielenkiintoinen ja olisi ollut enemmän kuin kutkuttavaa nähdä ihmisten reaktiot, jos uutinen olisikin ollut totta. Ja jos olisimme oikeasti kihlautuneet, niin olisimme joutuneet miettimään sitäkin, että pitääkö tehdä toinen reissu sellaiseen maahan, jossa samaa sukupuolta olevien avioliitto on sallittu. Nyt ei onneksi enää tarvitsisi.

torstai 27. marraskuuta 2014

En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain

Marraskuun harmaus ja kaamos on minulle aika hankalaa enkä ole ainoa pimeydestä kärsivä. Monet kokevat hidastuvansa, olevansa väsyneempiä kuin valoisampaan vuodenaikaan ja on ihan sama mitä tekee, koska fyysiset oireet ja velttous hiipii silti kehoon ja mieleen. Sitä tahtoisi vain karhuuntua nukkumaan ja herätä vasta keväällä, kun aurinko paistaa (ja jouluksi). Toki omilla valinnoilla voi vaikuttaa hyvinvointiinsa ja raitis ilma, vitamiinit sun muut perusjutut pitävätkin virkeänä. Tänä syksynä elämässäni on ollut enemmän positiivisia asioita kuin vuosiin ja niiden ansiosta olen ollut jaksavampi, mutta joudun silti taistelemaan kaamosväsymystä vastaan. Juuri kun pitäisi vähän hidastaa ja levätä, niin arkeni on niin hektistä, että en kertakaikkiaan kestä perässä. Levolle ja liikunnalle sekä kunnolliselle syömiselle kyllä järjestän aikaa, sillä olen päättänyt, että mikään muu ei ole elämässä niin tärkeää kuin oma hyvinvointini. Pakollisia ja myös pakottomia tekemisiä on nyt paljon ja on ollut pakko priorisoida ja ensimmäisenä taitaa aina kärsiä tämä blogi. Monia aiheita olen taas mielessä pyöritellyt - ajankohtaisia aiheita kuten avioliittolain käsittely eduskunnassa ja ydinvoima sekä epämääräisiä omia pohdintoja parisuhteesta, shoppailusta/shoppailemattomuudesta ja ikääntymisestä, mutta mistään en ole kirjoittanut. Enkä mistään muustakaan, vaikka tunnen omatunnon pistoksen siksi, koska olisi pari yhteistyöjuttuakin jonossa. 

Miksi en ole kirjoittanut? Siksi koska tämä kortti:

Sain kortin rakkaalta ystävältäni synttäripaketissa. Hain paketin Citymarketin SmartPost-automaatista ja täpinöissäni revin paketin auki jo paikan päällä. Sitten alkoikin kuulua niiskutusta ja huokailuja... Liikutuin jopa vähän liikaa ja vaikka olen hyvä hillitsemään tunteitani, niin aina en siihen kykene, vaan tihrustin korttia Cittarin käytävällä tippa linssissä. En osaa edes sanoa, mikä runossa on niin koskettavaa. Ehkä se, että se vaikuttaa juuri minulta, että kulkisin monta tietä mielelläni, että vilijonkkia näkee jos jonkinlaisia, että asioita on välillä vaikea ymmärtää... Mutta viimeinen kappale on se koskettavin... Koska olen kuin Muumipeikko, pieni vain, joka on liian suuressa maailmassa. Ja silloin kun ahistaa, ei auta kuin oikoa jalkoja. "En jaksa pohdiskella, mä tahdon olla vain" on lause, jonka otin ohjenuorakseni! Mitä hiiskattia minä vatvomaan aina syntyjä syviä, kun sitä voi vaan olla möllöttää. Enkä ihan oikeasti jaksa aina pohdiskellakaan, vaikka pohdiskelevaisuus on kai niin syvällä luonteessani, että en siitä mihinkään pääse. Kortti on missäs muuallakaan kuin jääkaapin ovessa ja se muistuttaa minua jalkojen oikomisen tärkeydestä ja siitä, että voin olla vain.

Ai että mikä tuo Barbapapa tekee kuvassa? No se on minun motivaatiopehmoni! Ihminen tarvitsee tässä kaamosharmaudessa kaikenlaisia erilaisia motivaattorikavereita. Jos oikein hurjaksi heittäydyn, niin saatanpa jossain vaiheessa kirjoittaa Barbapapa-mysteeristä vähän enemmän...

tiistai 18. marraskuuta 2014

Polish & peel -ekokynsilakka

Lähes neljä kuukautta kynsilakatonta aikaa takana! Kynnet kasvavat ja ovat vahvat eivätkä lohkeile, mutta ovat hiivatin mälsät ja ihan alastomat! Edellisen kerran ilahdutin kynsiäni kokeilemalla kynsitarroja, jotka ovatkin ihan käypäiset yhden illan jutuksi. Kynsitarrat ovat kuitenkin aika kalliit ja hankalat verrattuna kynsilakkaan ja koska olen vähän hömpähkö kaikkiin tyttöjuttuihin, niin haluaisin joskus lakata kynteni. Olen etsinyt mahdollisimman vähäkemikaalista, vähähajusteista ja ekologista sekä tietysti nättiä kynsilakkaa ja välillä on tuntunut, että olen mahdottoman tehtävän edessä. Monet ns. ekolakat haisevat yhtä tujulle kuin tavallisetkin ja monissa hajusteettomissa lakoissa on sama määrä kemikaaleja kuin normilakoissa. Kun löysin eräästä nettikaupasta (http://www.ecco-verde.com/) Suncoatin lakat, olin aika skeptinen. Vesipohjainen, myrkytön ja ekologinen lakka, sisältää luonnollisia mineraalipigmenttejä, poistetaan vetämällä, niinkö todella? Hintaa 7,49 euroa. Ei muuta kuin tilaukseen!

Ihan tavalliselta kynsilakalta se näytti eikä koostumuskaan ollut mikään erilainen verrattuna normilakkoihin.

INCI-lista on hyvin lyhyt ja sikälimikäli itseoppineena kosmetiikkaharrastajana ja kotikemistinä jotain ymmärrän, niin lakan pääaines on vesi ja muoviyhdiste (acrylic copolymer). Polyvinyyliasetaatti taas on hyvin yleinen aine, jolla on liimamaisia ominaisuuksia. Mica on silikaattimineraali, joka on minulle tuttu mineraalimeikeistä. Kävin toki tsekkaamassa ainesosat EWG :n Skin Deep -sivustolla, joka luokittelee tuotteet sen mukaan, aiheuttavatko ne yleistä haittaa elimistölle, syöpää, lisääntymis- ja kehityshäiriöitä ja allergiaa ja onko käyttörajoituksia. Polyvinyyliasetaatti saa asteikolla 0-10 arvosanaksi 3 eli on kuitenkin moderate hazard.  Acrylic copolymer saa arvosanaksi puhtaan nollan. Muita ainesosia en sitten tsekkaillutkaan, koska tuo tieto riitti minulle. Sivustolta voi myös hakea tuotteita niiden nimellä, mutta juuri tätä Suncoatin lakkaa en löytänyt. 

Lakka ei ole täysin tuoksuton, mutta tuoksu on erittäin mieto, vähän liimamainen. Paperiliima tuoksahtaa vähän samalle. Minua on ruvennut etomaan tavallinen kynsilakan haju ja välillä tuntuu, että se käy päähän, tai siis että saan siitä päänsäryn ja siksi olen metsästänyt haisuttomampia lakkoja. Suncoatin lakan ekologisuus on mielestäni vähän niin ja näin ja ekologisintahan olisi olla käyttämättä kynsilakkaa tai olla kaksi metriä mullan alla, kuten eräs yliopistossa toimiva lehtori kerran tokaisi. Mutta jos ajatellaan kynsilakkoja, niin jo pelkästään se, että ei tarvitse käyttää myrkkyjä lakan poistamiseen, on iso plussa. Mutta mitenkäs on, maatuuko tämä lakka? Koska muovihan ei maadu... Pitääkö minun ottaa yhteyttä Suncoatia valmistavaan firmaan ja kysyä asiasta? Taidan ajatella näitä juttuja ihan liian syvällisesti ja välillä mietin, miten helppoa olisi vaan marssia kauppaan ja ostaa sen kummempia ajattelematta jokin ihana glitterhilesparklingsugarcrush-lakka ihan vaikka vaan pikkujoulukaudeksi. Mutta ei, käytän illat pitkät siihen, että tutkin INCI-listoja ja pohdin ekologisuutta, vatvon perinjuurin kaikkea ekohenkisen ystäväni kanssa ja sitten kummatkin kuolemme kuitenkin syöpään, kun taas kemikaaleilla itsensä kyllästäneet kaverimme elävät varmaan satavuotiaksi!

Olisin voinut tilata jonkin muunkin lakkasävyn, mutta halusin kokeilla neutraalin väristä lakkaa, jossa vauriot eivät näy pahasti ja sitäpaitsi olen tykästynyt vaaleisiin lakkoihin. Yhdellä lakkakerroksella tuli sävyä vain himmeästi, mutta annoin kuivua ja laitoin toisen kerroksen ja kun vauhtiin pääsin, niin kuivattelun jälkeen vielä kolmannen. Ja ohops, ihan hyvältä näyttää! Luonnossa tosin kiiltävämmältä. Ja katsokaas muuten kynsiäni, ei tarvita tippejä eikä lisäravinteita vaan vain lakattoman elämän ja tietysti kunnon ruokavalion. 

Lakka on mielestäni oikein kaunis, hyvälaatuinen, helppo levittää ja nopeasti kuivuva, mutta kuten arvata saattaa, ei kovin kestävä eikä sitä luvattukaan vaan lakan kerrotaan kestävän 1-2 päivää. Kestävyyttä en tosin lakaltani halunnutkaan, sillä minulle riittää, jos lakka kestää vain yhden päivän tai illan. Olen tottunut siihen, että kynsissäni ei kestä mikään lakka eikä edes tekokynnet. Siis ne rakennekynnet, geelikynnet tai miksi niitä nyt kutsutaankaan hienommalla nimellä. Olen sellaisia kin joskus kokeillut ja se oli ihan rahanhaaskausta, mutta tulipa testattua! Suncoatin lakan väitetään kestävän varpaankynsissä viikkoja ja kunhan edelliset lakat kuluvat pois, niin testaan, miten Suncoat varpaissa toimii. (Edelliset lakat varpaankynsissä on laitettu heinäkuussa ja olen siitä asti arponut, että kumpi on pahempaa: se, että pitää lakanjämiä kynsissä, jolloin niistä liukenee koko ajan jotain elimistöön  vai se, että poistaa lakat?)

Kun lakka on ollut noin vuorokauden kynsissäni, se näyttää tältä: 

Polish & peel todellakin! Lakka peelautuu itsestään, mikä on vähän huono juttu enkä tätä lakkaa suosittelisi leipureille tai kokeille ja itsekin kokkailin kumihanskat kädessä. Lakka lähtee irti nätisti ja täysin kivuttomasti vain vetämällä. Parasta, siis ehdottomasti parasta tässä lakassa on, että ei tarvitse käyttää kynsilakanpoistoainetta! Tilasin samalla Suncoatin soijapohjaisen kynsilakanpoistoaineen, joka ei ole ihan täysin kemikaaliton, mutta parempi ja turvallisempi vaihtoehto kuin asetoni. Onneksi kumpaakaan ei tarvitse käyttää tätä lakkaa poistettaessa! 


Olen ollut vielä sen verran nuuka, että en ole raaskinut tilata Suncoatin lakkaa värillisenä, mutta Mulberryn värinen, syvän tummanpunainen lakka houkuttelisi ja myös sininen eikä pinkkikään olisi paha... Maltan kuitenkin mieleni ja teen periaatteeni mukaan eli käytän ensin tämän pullon loppuun ja ostan sitten vasta uuden. Tällä lakan käytöllä siihen saattaa kulua tovi, sillä lakkaan kynteni ehkä noin kerran kuussa.

Miltä tämä Polish & peel -lakka teistä vaikuttaa? Keksisikö joku kivan ja iskevän suomenkielisen nimen lakalle?