tiistai 28. tammikuuta 2014

Niiden kaikkien puolesta, joiden elämässä on jatkuvasti vastoinkäymisiä

Elämän pitäisi olla ihanaa, mahtavaa, onnellista ja kaikin puolin upeaa. Ei kai kenenkään elämä ole joka päivä pelkkää riemua eikä sen pidäkään olla, mutta on olemassa ihmisiä, joiden elämässä tuntuu olevan enemmän vastoinkäymisiä kuin kukaan jaksaisi kestää. He eivät välttämättä pidä meteliä ongelmistaan, koska ne voivat olla henkilökohtaisia ja kipeitä asioita ja he suoriutuvat arjesta siinä missä muutkin. Ainoa erottava tekijä on se, että tällaisten ihmisten elämä on hankalaa ja ajoittain hyvinkin raskasta. Kaikkien ihmisten elämä on joskus vaikeaa, mutta näiden ihmisten elämä on sitä liian usein eikä kyse ole negatiivisesta asenteesta vaan siitä, että joutuu kohtaamaan hyvinkin traagisia, jopa traumaattisia tapahtumia tai sellaisia päivittäisiä asioita, jotka vaikeuttavat elämää huomattavasti. Läheisille tällaisten ihmisten vierellä kulkeminen voi olla rankkaa, sillä se vaatii kykyä hyväksyä se tosiasia, että vastoinkäymisiä kokevan ihmisen hankaluuksia ei voi estää. Sellaisen ihmisen, joka ei ole kokenut samaa määrää ikävyyksiä, on helppo sanoa, että kaikki on asenteesta kiinni. Toki asenne vaikuttaa, mutta haluan nähdä sen ihmisen, joka on vastoinkäymisten, murheiden ja kaikkien mahdollisten ikävyyksien edessä täysin lannistumaton. Hankaluuksien pitäisi vahvistaa ihmistä ja varmasti koettelemukset opettavat meille paljon, mutta jos niitä on liikaa, niin ne alkavat murentaa uskoa elämään ja sen hyvyyteen. Kun ei enää yksinkertaisesti jaksa uskoa siihen, että voisi olla onnellinen tai että jotain hyvää tapahtuisi. Kun on joskus niin täysillä uskonut, ollut onnellinen ja sitten yhtäkkiä, kaikki onkin hetkessä kadonnut. Ei ole enää syytä uskoa muuhun kuin siihen, että on tässä elämässä tuomittu epäonneen.
Sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä. Olen huomannut, että nämä ihmiset, joille ikävyyksiä on langennut taakaksi asti, yrittävät takoa omaa onneaan sen minkä ehtivät, mutta aina, ihan aina tulee jokin ulkopuolinen tekijä, joka pistää tien pystyyn tai saa kaiken hajoamaan. Joidenkin mielestä ihmiset vetävät puoleensa ihan kaiken, mitä he elämässään saavat. Aika syyllistävä ajatus ihmiselle, joka joutuu rämpimään vastoinkäymisten suossa... Hänkö veti puoleensa vakavan sairauden/lapsensa menettämisen/auto-onnettomuuden? Hänkö kaikesta yrittämisestään ja onnistumiseen uskomisestaan huolimatta veti puoleensa epäonnistumisen, taas kerran? Tiedän ihmisiä, jotka eivät edes yritä mitään ja he saavat kaiken kuin hopealautasella. Heidän elämänsä on tasaista ja ihan onnellistakin, mutta sitten on näitä ihmisiä, jotka elävät jatkuvassa myrskyssä ja myrskyn silmässä. He aivan varmasti yrittävät elää hyvin ja toimia niin, että eivät omilla teoillaan aiheuttaisi itselleen ongelmia ja tuntuukin enemmän kuin epäoikeudenmukaiselta, että tällaiset ihmiset joutuvat kohtaamaan toistuvasti epäonnea. Nämä ihmiset eivät ole välttämättä suupielet alaspäin kulkevia mököttäjiä vaan heistä loistaa kaikesta huolimatta elämänilo ja siksi monen ulkopuolisen voikin olla vaikea uskoa kaiken sen tuskan määrää, mitä nämä ihmiset ovat joutuneet kokemaan. 
Vanhan sanonnan mukaan kellekään ei anneta enempää taakkaa kuin jaksaa kantaa, mutta minusta tuo sanonta yhtä diipadaapaa kuin "Kylmä kahvi kaunistaa" -lausahdus. Toisilla ihmisillä voi olla liian suuri taakka, joka venyttää jaksamisen äärirajoille asti ja siihen pisteeseen, että ei enää vaan jaksa. Jokaisella meillä on oma elämänpolkumme ja toisilla meistä se on hyvin kivikkoinen ja mutkainen. En voi tällaisten ihmisten taakkaa poistaa, mutta voin vain kuunnella ja ymmärtää. Positiiviset asiat saavat nykyisin paljon enemmän huomiota kuin negatiiviset ja hyvä niin, mutta mielestäni on tärkeää, että myös jatkuvassa kurjuudessa kärvistelevän ihmisryhmän tunteet tuodaan julki. Löysin vanhasta blogistani ja muistitikultani pari runoa, jotka kuvaavat hyvin sitä tunnetta, mikä on epätoivoon vaipuneella ihmisellä. Ja ihmisellä, jonka suurin kirjallinen vaikuttaja on ollut L. Onerva. Näiden runojen perusteella on aika selvää, mihin ihmisjoukkoon minäkin mahdan kuulua.

TAKATALVI 
Taivas tiputti pilvet alas,
ne roikkuvat matalalla.
Kylmä tuuli arvaamatta palas,
saapui hyytävä halla.
Kevään kirkkauden sumu peitti,
harmaaksi kaiken värjäsi.
Yön keskelle päivää heitti,
vain vaivoin suojaton pärjäsi.
Jäätyi versot ja varret hennot,
kukkimatta kaunokit lakastui.
Katkesi perhosten leikkisät lennot,
ne hileharsoksi pakastui.
Kovetti mullan raivoisa routa,
eivät jaksaneet taimet itää.
Valkeneeko koskaan enää pouta?
Kasvaako täällä milloinkaan mitään?

VIIMEINEN LENTO

Raskas on kantaa elämäni taakka,

en tiedä jaksanko perille saakka.

Huolet niin synkät mieltäni painaa,

voi kunpa voisin olla jo vainaa.

Levätä tuskaa ja murhetta vailla,

nukkua rauhassa lapsosen lailla.

Ei hauras sielu murtumatta kestä,

kun pala on revitty sydämestä.

Peittää polkuani kuoleman verho,


vain yötä kohti lentää päiväperho.


IHMISKIVI 
Kylmä on kiven pinta,
eloton sormieni alla.
Tuskasta huutaa rinta,
mikä voima on kuolemalla!
Yhtä pyydän, en mitään muuta,
jos vielä sen kokea saisin
ett’ päivät ois kuin norsunluuta,
vahvana kun kulkea taisin.
Vaan mistäpä voimia keräisin,
kun poikki on elämänlanka?
Mitä varten aamulla heräisin,
minä onneton ihmisranka?

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Daim-palat mokkapalojen tyyliin

Näin viikko sitten perjantain ja lauantain vastaisena yönä enneunen, joka toteutuikin... Eikö olekin mystistä? :) Tein unessa Daim-paloja ja aamulla kun heräsin, niin ajattelin, että olen kyllä todella pro, kun unissanikin kehittelen leivontaohjeita. Ja kuten enneunilla on tapana, tuokin uni toteutui, koska sitten lauantaina leivoin Daim-palat unessa näkemäni ohjeen mukaan! Aika meediomaista, etten sanoisi :) Etenkin kun onnistuin laatimaan näin hyvän ohjeen, vaikka itse sanonkin. Leivonnaiset ovat tietysti makeita, mutta arvioijaraadin mukaan eivät liian makeita ja sopivat erinomaisesti nautittavaksi kahvin kanssa. Minun mielestäni nämä sopivat nautittavaksi sellaisenaan, pikkupaloiksi leikattuna, jälkkäriksi tai jopa karkkipäivän herkuksi.
Kyseessähän on vähän modattu mokkapalaohje eli ihan perushelppo toteutettava. Tässä ohjeessa jujuna on pieni suklaamäärä, joka tekee taikinasta mehevän ja maukkaan. Pohjaan ei tule Daimia, mutta pinnalle rouhitaan perinteisiä Daim-patukoita ronskilla kädellä. Onko kukaan muu muuten minun lisäkseni muuten huomannut sitä, että Daimin kova karamellipohja on nykyisin pehmeämpää kuin ennen? Ennenhän se oli todella kovaa, mutta nyt rasahtaa ihan helposti rikki ja murenee helpommin. Liekö tullut Maraboulle kuluttajapalautetta siitä, että huonot hampaat lohkeavat Daimia haukkaistessa? 

Tässäpä teille ohje, jota suosittelen kokeilemaan: 


DAIM-PALAT

Pohja: 
150 g margariinia/voita
50 g tummaa suklaata

4 munaa
3 dl sokeria

1 1/2 dl maitoa

4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3 rkl kaakaojauhetta

Kuorrute:
5 rkl voita
 5 rkl maitoa
n. 4 dl tomusokeria
 3 rkl kaakaojauhetta

n. 4 Daim-patukkaa

1. Sulata margariini ja lisää joukkoon suklaa. Sekoita tasaiseksi.
2. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita munasokerivaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja margariini-suklaaseos.
4. Levitä taikina syvälle uunipellille.
5. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia ja jäähdytä.

6. Rouhi Daim-patukat palasiksi.
7. Sulata rasva kattilassa ja sekoita joukkoon muut ainekset (paitsi Daim-rouhe!) 
Tomusokeri ja kaakaojauhe kannattaa siivilöidä.
Jos kuorrute on liian paksua, lisää maitoa ja jos se on liian löysää, niin lisää tomusokeria.
8. Levitä kuorrute pohjan päälle ja ripottele pinnalle Daim-rouhe.
9. Leikkaa palasiksi, kun kuorrute on jähmettynyt.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Vähempikin riittää -blogihaaste

Minishow-blogissa on mielenkiintoinen haaste, joka on tavarahamstraajille varmasti todella haastavaa. Haasteen idea on se, että kun ostaa yhden uuden tavaran, täytyy luopua yhdestä vanhasta. Minulle osallistuminen on helppoa, koska olen noudattanut tuota periaatetta jo vuosia ja elän sen mukaan niin automaattisesti, että sitä ei tarvitse edes miettiä. Haasteeseen kuuluu, että kerrotaan, kuinka pitkään aiotaan olla mukana, mutta minun kohdallani se on vähän hankalaa, koska kyseessä on elämäntapani. Voinko siis vastata, että olen mukana loppuelämäni? 

Haasteessa on kiva idea ja kaikki, mikä saa pohtimaan omia kulutustottumuksia tässä tavaraa pursuavassa maailmassa, on hyvästä. On vaikeaa ryhtyä haastamaan itseään niin kuin Tavarataivas-elokuvassa eikä meidän mielestäni tarvitsekaan ryhtyä niin radikaaleihin toimenpiteisiin, sillä vähempikin riittää :). Ekoihmisten mielestä tavara tavarasta -ajattelutapa voi olla tekopyhää, koska jos tavaraa on paljon, niin silloin on myös mistä luopua ja voi jatkuvasti ostaa uutta, kunhan vaan pistää vanhaa kiertoon. Minulla tavara tavarasta -periaate on toiminut ja se on estänyt niin astiakaappieni kuin vaatehuoneeni täyttymisen. Oikeastaan minulle on käynyt jopa niin, että olen luopunut useista tavaroista, mutta en ole hankkinut mitään tilalle, joten olen tavallaan miinuspuolella. Olen miettinyt, että mitä jos alan tehdä niin, että kun ostan yhden uuden tavaran, luovunkin kahdesta! Sekin varmasti onnistuisi. Olen myös tehnyt niin, että kun jokin siivousaine tai kosmetiikkatuote on loppunut, olen ostanut tilalle ekologisemman vaihtoehdon ja näin siis pikkuhiljaa aineet korvautuvat paremmilla vaihtoehdoilla.

Haasteessa tarkoitetaan tavaraa eikä esim. ruokia tai muita käyttötarvikkeita, mutta minä olen ulottanut usein tavara tavarasta -ajattelutavan niidenkin puolelle. En osta uutta erikoisjauhopussia ennen kuin edellinen  on käytetty enkä osta mitään siivousainepulloja ennen kuin entiset on kulutettu loppuun. Minulla on ihanteellinen tilanne siinä mielessä, että minulle ei ole edes kertynyt tavaraa niin paljon kuin ihmisille yleensä. Olen vuosia ajatellut sitä päivää, kun pääsen muuttamaan tästä asunnosta pois ja haluan, että muuttokuormani on mahdollisimman kevyt. Asuntoni on pieni, mutta luulen, että vaikka asuisin isommassa kämpässä, niin tavaramäärä pysyisi kohtuullisena, koska taidan olla sen verran kontrollifriikki, että haluan tavaramääräni olevan hallittavissa.

Pohdin nykyisin ehkä liiankin tarkkaan kaikkea, mitä ostan ja esimerkiksi tänään katselin kaupassa lehtihyllyä sillä silmällä, että ostaisinko jonkin kivan akkalehden, mutta sitten arvelin, että vaikka se maksaa vain muutaman euron, niin onhan se aika turhaa. Luin joskus jutun perheestä, jossa kaikki turha on pannassa ja mies on ihan puritaaninen kulutuksen suhteen. Ai miten niin? Kun mies menee kylään, niin hän ei ota pullaa, koska sekin on hänen mielestään turhaa. Whaaat? Totta on, että ilman pullaakin pärjäisi ja jos ajatellaan tarvehierarkiaa, niin aika vähällähän me ihmiset tulisimme toimeen. Joskus olisi kiva pitää kirjaa kuluttamisestani ja olen ajatellut pitää kulutuskuukausi-blogipäiväkirjaa, johon kirjaisin ylös ostokseni, tavarat, joista luovun ja myös ostopäätökset eli sen, kuinka päädyin ostamaan jotain tai kuinka päädyin olemaan ostamatta. Tässä kuussa olen pitänyt terveys- ja liikuntapäiväkirjaa innokkaasti, joten ehkä helmikuu voisi sopia kulutuspäiväkirjan pitämiseen.

Kiitän Melinaa haasteesta ja haastan mukaan bloggaajat aminimalistista ja Juhlahuumasta. Muutkin saavat osallistua, ovatpa bloggaajia tai eivät. Toivon, että kertoisit osallistumisestasi tämän blogin kommenttiosiossa ja voit myös kertoa niistä ajatuksista, joita tällainen haaste herättää. Tässä ohjeet haasteen vastaanottamiseksi:

VÄHEMPIKIN RIITTÄÄ -HAASTE

- KERRO BLOGISSASI HAASTEESTA JA SIITÄ, KUINKA KAUAN AIOT OLLA MUKANA

- LIITÄ BLOGIN SIVUBANNERIIN VÄHEMPIKIN RIITTÄÄ -LOGO,
JOTTA NÄHDÄÄN, KETKÄ OVAT MUKANA

- KERRO MINISHOW'N VÄHEMPIKIN RIITTÄÄ -POSTAUKSEN KOMMENTTIBOKSISSA ELI täällä MUKANAOLOSTASI 

- HAASTA MUKAAN VÄHINTÄÄN KAKSI BLOGIA


torstai 23. tammikuuta 2014

Vapaaehtoinen lapsettomuus tarkoittaa sitä, että...

... en ole halunnut lapsia enkä tiedä, tulenko koskaan haluamaankaan.

... minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta.

... oletetaan, että koska olen nainen, haluan automaattisesti lapsia.

... oletaan, että minun ikäiselläni naisella on lapsia.

... oletetaan, että koska olen nainen, niin haluan pitää vauvoja sylissäni ja tiedän, miten niiden kanssa ollaan.

... minut leimataan itsekkääksi ja biologisestikin epänormaaliksi.

... minun on siedettävä sitä, että ihmiset pohtivat jopa ääneen, että olenko ihan vinksahtanut, tunneköyhä, puolikas nainen ja elämässäni epäonnistunut.

... minun pitää sietää sitä, että ihmiset tuijottelevat mahanseutuani ja jos olen lihonut, luullaan, että olen raskaana (toki tätä kokevat kaikki naiset).

... minun pitää sietää vuodesta toiseen vihjailua ja nälvimistä.

... minun pitää olla sanavalmis ja kyetä näpäyttämään takaisin: -Mitäh? Miksi sulla ei ole lapsia? -Mitäh? Miksi ihmeessä sulla ON???

... minun pitää vastata typeriin kysymyksiin: "Kuka susta huolehtii sit vanhainkodissa?".

... joku tunkee syliini pulauttelevan vaippapöksyn ja sanoo: "Ota tästä nyt vauvanhajua".

... joudun kuuntelemaan omituisia keittiöpsykologisia ajatelmia: "Kyllä sulle se vauvakuume tulee, kunhan tapaat Sen Oikean". Vaikea uskoa, koska en usko Sen Oikean olemassaoloon. Enkä myöskään vauvakuumeeseen.

... minua ei uskota. Epäillään, että  onko minussa kuitenkin jokin fyysinen vika, että en voikaan saada lapsia ja sanonkin vain, etten halua.

... minua psykologisoidaan ja saatetaan sanoa, että kyllä sinä oikeasti haluat lapsia kuten kaikki muutkin naiset, mutta sinulla on vaan jokin kieltoreaktio/traumoja/petät itseäsi.

... minun pitää valmistautua siihen, että kun sanon: "Minulla on uutisia", niin joku hihkaisee, että nyt se on raskaana.

... minun täytyy toimia ehkäisyvalistajana aikuisille ihmisille. Ihmiset, jotka hokevat: "Kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa", "Kyllä se vauva sieltä tulee, kun on tullakseen" ja "Lapsia saadaan, ei tehdä", eivät ilmeisesti ole koskaan kuulleet e-pilleristä tai muista erittäin tehokkaista ehkäisymenetelmistä.

... en koe jääneeni paitsi mistään. En osaa kaivata sellaista, mitä minulla ei ole koskaan ollut. Äitien on turha tulla tänne lässyttämään, että lapset ovat parasta, mitä heille on tapahtunut ja että en tiedä, mistä jään paitsi. En tiedä, eikä kiinnosta.

... olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni ilman lapsia.

... voin olla hoivaava, huolehtiva ja äidillinen.

... arvostan äitejä, vaikka en itse sellainen ole.

... en loukkaannu, jos minua pidetään jonkun äitinä. Oppilaat sanovat usein "Hei äiti, eiku ope". Eräs rock-henkinen tyyppi oli minut tavatessaan sitä mieltä, että minulla on pakko olla lapsia, koska olen kuulemma kaikkein äitimäisin henkilö, jonka hän on koskaan tavannut. Hän vielä varmisti: "Oletko ihan täysin varma, että sulla ei ole lapsia?"

... voin pitää lapsista, vaikka minulla ei omia olekaan.

... vaikka minulla on koira, niin se ei ole lapsen korvike. Se on koira. KOO-OO-II-ÄRR-AA: koira! 

... olen erittäin surullinen ja pahoillani niden puolesta, jotka eivät voi omia lapsia saada. Usein vapaaehtoinen lapsettomuus koetaan loukkaukseksi "oikeasti" lapsettomia kohtaan. En ole koskaan tätäkään ymmärtänyt! Eikö se ole vähän sama kuin se, että minä koen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi sen, että jollakulla on Chanelin jakkupuku. Minäkin sellaisen haluan, mutta en voi saada.

... minulla ei ole mukamas oikeutta sanoa minkäänlaisia mielipiteitä lasten kasvatuksesta. Tuolla perusteella kellään avaruustutkijalla ei ole oikeutta edes tutkia avaruutta, koska hän ei ole itse siellä käynyt. Eikä kellään ole oikeutta arvostella musiikkia, ellei itse ole muusikko, ei kirjallisuutta, ellei ole kirjoittanut (vähintään) yhtä kirjaa jne. Olen yläkoulun opettaja ja kun kerron, että minulla ei ole lapsia, niin monien mielestä olen täysin kykenemätön opettajaksi, koska minulla ei ole kokemusta lapsista. Kukaan ei ole vieläkään osannut selittää, miten oman vauvan hoitaminen lisäisi kykyjäni toimia murkkuikäisten kanssa. Ja jos joskus käy niin, että saan lapsen, niin heti kun se on vetäisty minusta pihalle, niin ilmoitan kaikille, että nyt minulla on lapsi ja nyt minä voin siis osallistua keskusteluihin lasten kasvattamisesta ja olen paljon nohevampi angstaavien teinien kanssa. Tajusitteko pointin?

... minun on pitänyt oppia, että ihmisten on erittäin vaikeaa sulattaa normeista poikkeamista.

...minun pitää olla niin vahva, että voin kulkea omaa polkuani välittämättä ympäröivän yhteiskunnan normeista ja sosiaalisista paineista.

...olen tehnyt oman valintani eikä kellään ole oikeutta arvostella sitä. En minäkään arvostele ketään siitä, että hän on lapsia hankkinut/tehnyt/saanut.

... olen kyllästynyt selittelemään asiaa, koska olen tehnyt sitä jo toistakymmentä vuotta. En pahastu, jos joku tuntematon kysyy asiaa, mutta jos tutut alkavat jauhaa, niin koen, että he eivät ymmärrä minua.

... jos joskus haluankin lapsia, saan varautua ähäkuttimiseen ja "mitäs minä sanoin" -kommentteihin. Toivoisin kyllä, että sellaisia kommentteja ei tulisi, koska ne kertoisivat taas ihmisten itsekkyydestä ja pohjimmaisesta halusta päästä olemaan oikeassa.

... riippumatta parisuhdetilanteestani olen tästä asiasta itseni kanssa samaa mieltä.

... minulla on täysi oikeus olla asiasta sitä mieltä, kuin olen. Ja minulla on myös oikeus muuttaa mielipiteeni.

... se on jo niin sisäistynyt minuun, ettei minun tarvitse sitä itselleni selitellä. Tämä kirjoitus olikin tarkoitettu kaikille muille.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Pelaisinko shakkia pulun kanssa? En, mutta kerron sanoista, jotka ovat koskettaneet minua

Kamerani laturi on kadoksissa tai eihän se kadoksissa ole, mutta minä en vaan tiedä, missä se on! Laturin löytymiseen asti tulee siis pelkkiä tekstipostauksia...

Olen tänään ollut iloinen, onnellinen, energinen ja positiivinen, mutta se ei estä minua miettimästä syntejä ei kun syntyjä syviä. Olen tänä satumaisen kauniina talvipäivänä miettinyt sellaista, että mitenkähän pärjäisin tässä elämässä ilman viisaita, sanavalmiita läheisiäni? Ilman ystäviä, jotka antavat minulle uusia näkökulmia, ilman työtovereita, jotka auttavat minua ammatillisissa asioissa ja paljon muissakin, ilman niitä ihmisiä, jotka puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä ja ilman niitä ihmisiä, jotka pudottavat minut sanoillaan maan pinnalle tai nostavat taivaisiin. Ilman ihmisiä, jotka osaavat valita juuri oikeat sanat.

Kun on aikuinen, ei enää jaksa kuunnella kliseitä vaan tarvitsee jotain koskettavampaa eli jotain sellaista, mikä kolahtaa juuri omaan tilanteeseen. Minulle sanat ovat hyvin tärkeitä ja joskus saatan jäädä miettimään jopa liikaakin sitä, mitä joku ihminen sanoi ja varsinkin sitä, mitä hän sanoillaan tarkoitti. Muistan useita kertoja, jolloin jonkun ihmisen sanat ovat pysäyttäneet minut tai laittaneet liikkeelle. Koska olen päättänyt, että en revittele intiimeintä yksityiselämääni blogissani, niin en voi mitään kovin henkilökohtaisia esimerkkejä kertoa. Sen voin vaan sanoa, että olen suuren kiitoksen velkaa kaikille niille ihmisille, jotka ovat minua sanoillaan tukeneet ja osoittaneet ymmärtämisensä. Joskus kuulen merkittäviä sanoja kanssaihmisiltäni, mutta joskus sanat löytyvät musiikista tai elokuvista. Tässä muutama esimerkki minulle tärkeistä sanonnoista:


AS GOD IS MY WITNESS, AS GOD IS MY WITNESS, THEY'RE NOT GOING TO LICK ME. I'M GOING TO LIVE THROUGH THIS AND WHEN IT'S ALL OVER, I'LL NEVER BE HUNGRY AGAIN. NO, NOR ANY OF MY FOLK. IF I HAVE TO LIE, STEAL, CHEAT OR KILL. AS GOD IS MY WITNESS, I'LL NEVER BE HUNGRY AGAIN.

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka tunnisti repliikin? Aivan oikein, Tuulen viemää -elokuvassa Scarlett O'Harahan se vannoi nyrkki pystyssä, että tekisi mitä vaan, ettei olisi enää koskaan nälkäinen. Tuulen viemää on minulle hyvin merkittävä elokuva ja Scarlett O'Hara, vaikka fiktiivinen hahmo onkin, on antanut minulle voimaa jaksaa eteenpäin uuvuttavissa elämäntilanteissa. Kun minusta on tuntunut, että minut on lyöty maahan, olen alkanut toistaa mielessäni: "As God is my witness..." Kyse ei ole siitä, että olisin tuntenut nälkää vaan siitä, että on ollut hetkiä, jolloin olen tuntenut itseni niin väsyneeksi, etten ole tiennyt, miten jaksaisin jatkaa. Ja kun katson videoklipin tuosta elokuvan kohtauksesta tai toistan tuon repliikin sanoja, saan ihan merkillisesti voimia. En olisi varmaan koskaan saanut graduani valmiiksi ilman tuota elokuvan  kohtausta. Ja silloin muuten todella tunsin nälkää, kiitos KELA:n sähläyksen, ja päätin, että eihän minua niin vain nujerreta ja että kunhan graduhelvetistä selviän, niin en näe koskaan nälkää ja olen valmis tekemään mitä hyvänsä sen eteen. No en ihan mitä hyvänsä, mutta noiden sanojen ponnekkuus muistuttaa minua siitä, että aion aina pyrkiä tavoitteisiini ja tarvittaessa keinoja kaihtamattakin.


SE ON SAMA KUIN PELAISI PULUN KANSSA SHAKKIA

Tästä lauseesta on tullut suosikkini siitä syystä, että se on niin hauska ja siitä syystä, että se on pelastanut minut jo monesta tilanteesta ja monelta ärsytykseltä. Kun kuulin tuon lauseen uutenavuotena, olin ratketa naurusta. Ei, ei tuo sanonta sinänsä ole mitenkään hauska, mutta kun on tällainen mielikuvitus, niin näkee heti shakkilaudan, jonka toisella puolella istuu mietteliäs valkopartainen, hapsutukkainen ukko ja laudalla kävelee siniharmaa, pyöreäsilmäinen pulu, joka kaatelee nappuloita. Ystäväni käytti tuota sanontaa, kun puhuimme siitä, millaista on väitellä asioista uskovaisten kanssa. Hänen mukaansa uskovaisilla on niin tiukat näkemykset asioista, että väittely on turhaa eli tilanne on kuin shakinpeluuta pulun kanssa. (Kaikella kunnioituksella uskovaisia kohtaan siis...)

Pelkkä sanonta ei ole mikään kummoinen, mutta minulle merkittäväksi sen tekee se, että sen sanoi ystäväni. Hän vain heitti humalapäissään jutun, joka sai minun mielessäni suuren merkityksen. Olen viime aikoina saanut kummastella sitä, että miten olen vetänyt puoleeni ihmisiä, jotka antavat asioille oikeanlaiset mittasuhteet. Tällaisella taivaanrannanmaalarilla kun lähtee pensselit käsistä helposti. Ja sitten joku vain tokaisee jotain, mistä on minulle suuresti apua. Kiitos.

Olen jo tässä muutaman viikon aikana (siis uudenvuoden jälkeen) joutunut tilanteeseen, jossa olen kokenut väittelyn ja vänkäämisen täysin turhaksi. Aiemmin olisin jankannut omaa mielipidettäni loputtomiin, vaikka toisen pää olisi umpiluuta, mutta nyt kuvittelen sen toisen olevan pulu ja sitten minua alkaa naurattaa mielikuva pulusta shakkilaudalla. Että hittojako minä tässä pulun kanssa shakkia pelaamaan, sehän on ihan turhaa. Olen välttynyt jo monilta turhilta vänkäämisiltä ja minun onkin ollut helpompi olla, kun en ole tuhlannut voimavarojani. Voinhan minäkin toki joskus olla se pulu!



I JUST DON'T GIVE A FUCK

Tämäpäs kuulostaa teiniagstaavalta, mutta juuri siksi niin hyvältä. Olen sitä mieltä, että jokaisen meidän pitäisi löytää tietyissä tilanteissa sisäinen teinimme, joka sanoo ilman suodatinta sen, mitä ajattelee tai on välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Liian usein sorrumme pohtimaan, mitä mieltä muut ihmiset ovat meistä ja ratkaisuistamme. Olen pienestä pitäen tiennyt olevani oman polkuni kulkija, mutta siltikään en ole osannut olla ajattelematta muiden mielipiteitä. Todellista my wayn kulkemista on se, että ei välitä muiden ihmisten mielipiteistä. En tarkoita sitä, että pitäisi täysin itsekkäästi porskuttaa menemään vaan toki pitää ottaa huomioon läheiset ja omien tekojen vaikutukset heihin. Mutta turha vatvominen saisi jäädä ja sen pohtiminen, että mitähän se siskonserkunkaima tästä tuumaa, jos nyt teen näin tai väärinpäin. Kun aloin toistaa tuota lausetta, aloin pukeutua omaperäisemmin, pitää blogia, kirjoittaa paremmin ja tehdä niitä asioita, joita haluan tehdä. Tämä on minun elämäni ja se, mitä teen, ei kuulu muille. I just don't give a fuck.



OLE SE VALO, JOKA OLET

Tämä on Kirsi Rannon kirjan nimi. Muuta en kirjasta tiedäkään, koska en ole sitä lukenut (vielä), mutta pelkkä kirjan otsikko on ollut mantranani ja antanut sisältöä arkipäiviini. Ei tarvitse olla mikään hippi, että lauseen sisältö avautuu. Meissä jokaisessa on oma valomme, jota voimme säteillä ympärillemme. Valitettavasti monet ovat ankeuttajia, jotka imevät meistä kaiken valon. Tällaisia ihmisiä kohdatessani olen päättänyt säteillä vielä enemmän. Tämä on kieltämättä vähän abstraktia ja niille, jotka eivät hippijuttuja ymmärrä, on syytä antaa konkreettinen esimerkki. Kun tapaan ihmisen, haluan tehdä kohtaamisesta miellyttävän. Hymyilen, otan tuon ihmisen huomioon ja keskityn häneen juuri siinä hetkessä. Ja kun tiemme erkanevat, toivon, että hänelle jää hyvä mieli kohtaamisestamme. Kun teen jotain, teen sen sydämelläni ja ilolla. Hippikielellä sanottuna haluan säteillä iloa ja valoa ja levittää universaalia rakkautta. 

Tuo lause, tuo yksi ainoa lause auttoi minua ymmärtämään, että vaikka ulkona oli niin pimeää, että omat jalat nähdäkseen tarvitsi taskulampun ja vaikka oma mielikin tuntui yhtä pimeältä, niin silti minussa oli valo. Tuon lauseen avulla minä sen löysin. Muistelin, miten ihmiset ovat sanoneet minua aurinkoiseksi, pirtsakaksi, energiseksi ja säteileväksi ja pohdin, että miksi en näe itse itseäni sellaisena vaan mörrimöykkydyn hautomaan melankolisia ajatuksia. Ei minusta koskaan Päivänsädettä saa, koska toiset vaan ovat valon lapsia ja toiset yötä rakastaa, mutta tämän mörrimöykyn elämään tuli lisävaloa vain yhden lauseen avulla. Kun minulla on jossain sosiaalisessa tilanteessa epämukava olo, niin hoen itselleni: "Ole se valo, joka olet" ja kuinka ollakaan, minä olen se valo, joka olen ja kaikki muutkin ovat omia valojaan. Huomasin muuten sellaisenkin mukavan seikan ihan käytännössä, että minulla on enää vähän ihmisiä, joiden kanssa kemiat eivät pelaa. Eräskin ihminen, johon en oikein ole osannut suhtautua, on nyt ollut paljon mukavampi minua kohtaan ja yllätyin, kun hän kosketti minua ystävällisesti. Vastaavia esimerkkejä on paljon. Ole se valo, joka olet. 



Minulle nämä mantrani ovat itsestäänselvyyksiä ja jos lähtisin pohtimaan elämääni taaksepäin, löytäisin lisää tällaisia esimerkkejä biiseistä, runoista, sanonnoista tai ystävän lausahduksista. Onko sinulla jotain voimalausetta tai sanoja, jotka ovat vaikuttaneet elämääsi voimakkaasti? 

torstai 16. tammikuuta 2014

Mentaaliharjoitus v-olon poistamiseksi. Kiitos Giulio, Eric ja Arthur!

Minulla on ollut tänään paha päivä. Tosi paha. Suomeksi sanottuna minua on vituttanut. Se onkin hyvin harvinainen fiilis, sillä useimmiten kun minulla on jokin negatiivinen olotila, niin se on jokin lievempi kuten ahistus, väsymys tai ärsytys. Tänään koin niin suunnatonta vitutusta, että en edes muista, milloin olen viimeksi sellaista tuntenut. Enkä kyennyt mitenkään kääntämään ajatuksia positiiviseksi. Sain paljon vertaistukea ja empatiaa ja se auttoi, mutta koska ikävän olotilani aiheuttama asia ei tänään ratkennut, niin vielä on v-oloa jäljellä enkä kykene tällä hetkellä löytämään asiasta mitään hyvää. 

Palatte varmaan halusta tietää, mistä on kyse ja spekulaatiot siitä, onko kyseessä ihmissuhdeongelma, taloudellinen probleema, oppilasasia (kaikki opettajat tietävät, että jotkut oppilasasiat aiheuttavat hermoromahduksia) vai jokumuumikä, niin vastaan, että kyseessä on taas vaihteeksi monimutkainen itsestäriippumaton sohlaus liittyen terveyteeni tai siis lähinnä sen tutkimiseen. Mutta ei siitä sen enempää. Olen saanut itseni vähän rauhoittumaan eikä enää tunnu siltä, että pää kuumenee ja poksahtaa ja verenpaine räjäyttää suonet, enkä siksi kirjoita tästä asiasta enempää, vaan kerron, miten sain oloni tasapainottumaan. Se onnistui erään harjoituksen avulla. Tätä mentaaliharjoitusta suosittelevat monet ihan oikeat psykologit ja ei-oikeat terapeutitkin. Kyseessä on siis kivojen asioiden ajattelu eli mielikuvaharjoitus asioista, jotka saavat aivot taas virittymään onnellisuuden taajuudelle. Suklaata söin jo aiemmin ja harrastin muutakin mielihyvää lisäävää, nautinnollista, fyysistä, rentouttavaa aktiviteettia (siivosin koko kämpän, mitäs te oikein kuvittelitte :) ) eli konkretian tasolla olen jo purkanut aggressioni ja kropassa tuntuukin tuo aherrus. Mutta mieli tarvitsi vielä asioita, joiden avulla se pääsi taas mukavaan ja normaaliin olotilaan.

Olin ehkä liian ylikierroksilla mielikuvaharjoitukseen, koska se ei ottanut onnistuakseen tai sitten minulla on vaan liian vilkas mielikuvitus... Karibian hiekkaranta, palmut huojuu, oooh, tänne oon aina halunnut, mereen uimaan, onko täällä haita?Ai ei? No varmaan joku ameeba eiku meduusa polttaa ihoon rakkulat, au... Hmmm, jos jokin muu paikka... Metsä! Kesäinen vehreä metsä, joo ihanaa, niin helppo hengittää, lämmintä, aurinkoa... Käki! Miksi täällä kukkuu käki? Voitko olla hiljaa, minä yritän nyt tehdä mentaaliharjoitusta! Kukkuu! Eitästämitääntuu... Nyt jokin sellainen, mitä voin ajatella pitkään ja hitaasti ja aina uudelleen ja uudelleen... Jooo! Jooo! Jooo! No nyt tuli jo hyvä mieli... 
Oi Giulio, sinä tumma ja tulinen Italian imagination lover.

Yes Mr. Northman, I'll invite  you in...

Arthur Pendragon/Bradley James, kumpikin käy!

P.S. Olo on nyt paljon parempi, mutta harmittaa vähän, että postauksen alkuperäinen idea meni mönkään kuvien tekijänoikeussäädösten vuoksi, joita haluan kunnollisenatunnollisena noudattaa... Mutta eipä liikkuvassa kuvassakaan mitään vikaa ole. Ja koska olen kunnollinentunnollinen kansankynttilä, niin sanonpahan loppukaneettina, että on ihan luonnollista tykätä kaikesta kauniista. Tai oikeastaan komeasta.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Vuoden sketsihahmo: sisäilmasairas

Putous on taas alkanut ja uudet sketsihahmot on esitelty. En ole hahmoihin tutustunut, mutta kehittelin itse erään sketsihahmon. Hahmo on tietysti fiktiivinen, mutta kuten kaikilla Putouksen tyypeillä, myös tällä hahmolla on vastineensa tosielämässä  - heitä on yhä enenevässä määrin. Vuoden sketsihahmoehdokkaani on....... Sisäilmasairas!

Nimi: 
Voiollaihankukavaanmeistä.

Ammatti/työpaikka:
- Opettaja. 
- Lukuisia työpaikkoja, työkokeiluja, uudelleenkoulutusta ja kuntoutusjaksoja.

Asuinpaikka:
- Jyväskylä.
- Jo neljäs vuokra-asunto vuoden sisällä.

Pukeutuminen: 
- Jotain sellaista, minkä on voinut pelastaa homeisen omaisuuden joukosta.
- Jotain, minkä voi pestä soodalla ja etikalla kuudessakympissä. 
- Jotain, mitä voi huoletta tuulettaa/pestä jokaisen oireita aiheuttavassa paikassa vierailun, oireita aiheuttavan ihmisen tapaamisen jälkeen tai työpäivän jälkeen.
- Jotain, mikä ei ole ulkona tuulettumassa tai pakattuna odottamaan muuttoa terveeseen asuntoon.

Erityistuntomerkit: 
- Nykimisoireet.
- Änkytys ja sanoissa takeltelu. 
- Hengityksen vinkuminen ja rohina. 
- Hoipertelu, voi pyörtyä ihan yhtäkkiä. 
- Yskiminen, jatkuva niistäminen. 
- Verestävät silmät.
- Turvonnut naama.
- Iho-ongelmat ja ihottumat.

Käytös: 
- Yleensä normaalia, mutta usein vähän väsähtänyttä.
- Voi muuttua äkillisesti.
- Raapii itseään usein (ks. Erityistuntomerkit, viimeinen kohta).
- Ahdistuu, jos sanotaan luulosairaaksi ja/tai oireita ei oteta vakavasti. 
- Hermostuu välittömästi, jos mainitaan nimi Sainio.

Kuljettaa mukana: 
- Astmapiippua, hengityssuojainta tai -maskia sekä matkailmanpuhdistinta.
- Lääkelaukkua.
- Asiakirjasalkkua, jossa mapillinen epikriisejä, oirepäiväkirjoja, korvausvaatimuksia, käräjäoikeuden päätöksiä ja erinäisiä selvityksiä vakuutusyhtiölle ja  sosiaalitoimistolle  (tämä lähinnä lapsiperheillä huostaanottotapauksissa).

Vältettävä hahmon lähellä
- Hajusteiden käyttöä.
- Tupakointia.
- Typeriä ja suppeakatseisia kommentteja sairaudesta.
- Ohjeiden antamista tyyliin: "Mitä jos siedätät itsesi."

Lempiasiat:
- Hajusteettomuus.
- Hyvä ilmanvaihto.
- Homekoirat.
- Terve sisäilma.
- Terveet rakennukset.
- Onnistuneet remontit.
- Ammattitaitoiset lääkärit.

Inhokit: 
- Home ja kaikki muu oireilua aiheuttava.
- Pöly.
- VOC-yhdisteet.
- Kosteusvauriot.
- Turkiskuoriaiset ja sokeritoukat.
- Väistötilat, evakkokoulut ja -asunnot sekä jatkuvat muutot.
- Epäonnistuneet remontit.
- Ammattitaidottomat lääkärit.
- Kaupungin Tilapalvelu.

Tunnusbiisit:
- Breathless (Shayne Ward).
- Sweet home Alabama (Lynyrd Skynyrd).

Hokemat
- Mie en saa henkee.
- Mie en jaksais enää tätä.
- Nyt riitti!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Burgundinpunaiset mokkasaappaat ja puumamainen paitis

Tarvitsin uudet talvisaappaat ja kun olin lähettänyt jo aika monta kenkäparia takaisin eri nettikauppoihin ja kun olin moneen kertaan kolunnut Jyväskylän kaupat läpi, niin luovuin toivosta. Sitten piipahdin joulun alla Mikkelissä asioilla, minulla oli 20 minuuttia ylimääräistä parkkiaikaa ja lipsahdin kenkä- ja laukkukauppa Antilopiin. Ja tiedättekö mitä? Sain yksilöllistä palvelua! Myyjä oli mukava, sillä tavalla oikeasti ja teeskentelemättömästi mukava ja hän tiesi tismalleen, mitä halusin, mutta esitteli toki eri vaihtoehtoja, joista ensimmäinen oli se, mitä olin etsinytkin. Kunnolliset, klassiset, tyylikkäät nahkasaappaat, kiitos-minulle-nämä-heti-onpa-tosiaan-mahtavat. Näistä kengistä tulee postaus ehkä myöhemmin, sillä nyt haluan esitellä toiset kengät, jotka ostin samalla kerralla. 

Minulla oli tarve myös nilkkureille "tai jollekin spesiaalille" kuten myyjälle sanoin ja sainkin sovitettavaksi mokkaiset burgundinpunaiset saapikkaat, joiden väriin ja olemukseen ihastuin rakastuin heti. Ja ne olivat jalassa kuin unelmat. Luulin näkeväni unta! Voiko olla kauniit kengät, joilla on hyvä kävellä ja jotka istuvat vaativiin jalkoihini sulavasti? Voi, ja nyt se on todistettu jopa kahden kenkäparin voimin. Kenkien laadusta ei nykyisin tiedä, mutta myyjä vakuutteli materiaalin laadukkuutta. Olen muuten Antilopista ostanut yhdet elämäni parhaimmista kengistä. Muistaakseni ne olivat keinomokkaa, mutta materiaali vaikutti aidolta mokalta ja saattoi sitä ollakin, en ole ihan varma. Joka tapauksessa kengät kestivät koulumatkat, maantiesuolat, keikkareissut, baari-illat ja ne olivat siis sen näköiset, että sopivat kaikkiin edellä mainittuihin aktiviteetteihin.

Ihmisiä kiinnostaa aina peruskysymys "Mistä ostit/paljon makso/oliko muita värejä?". Ostopaikka on jo kerrottu, muita värejä ei vissiin ollut ja tein lompakkoystävälliset kaupat. Voisi sanoa, että sain kahdet kengät yksien hinnalla, sillä kengille tuli yhteensä hintaa vain vähän alle kaksisataa. Lähtöhintaahan kengillä toki oli enemmän, mutta minulla oli kerrankin tuuria matkassa, sillä liikkeessä oli juuri edellispäivänä aloitettu alennusmyynti. Kannattava kauppa mielestäni, sillä kenkien hinnat ovat nousseet huimasti ja siinä missä ennen nahkasaappaat maksoivat satasen, maksavat keinonahkakengät nyt saman verran ja kunnollisten, aitojen nahkasaappaiden hinnat lähtevät paristasadasta eurosta. Jos olen ihan rehellinen, niin en olisi ihan 100 % välttämättä näitä kenkiä tarvinnut, mutta olen oppinut, että jos johonkin oikein tykästyy, niin siinä ei auta ämpyillä, muuten tulee myöhemmin harmitus. 

Juuri se ainoa ruskean sävy, josta pidän! Ruskeat ja metalliset yksityiskohdat tuovat vähän rouheutta ja asennetta kenkiin ja tällaiset jujut ovat juuri "se jokin", mitä kengissäni pitää olla.

Ja kuinkas siinä sitten sattuikaan, että tämä sävysävyyn pukeutumista fanittava henkilö löysi kaapistaan neuleen, joka on lähes kenkien värinen.... Jotta asussa olisi vähän eloa, kaivoin henkarista paitiksen, jonka olen jossain lievässä mielenhäiriössä tilannut. Tai oikeastaan kuviollisten vaatteiden kokeiluvimmassa. Olen pitänyt paitista vain kerran niin, ettei se ole jonkun neuleen tai jakun alla. Paitiksessa on kyllä kiva kuvio, mutta puumaefekti on niin huomattava, että mieluummin käytän paitaa vain väripilkkuna toisen vaatteen alla. Sanokaa nyt, että päässäs on puumaefekti! 

Nyt viikonloppuna olisi ollut loistava mahdollisuus ottaa kuvia päivänvalossa ja paremmassa tilassa, mutta koska monesti loistavat mahdollisuudet menevät sivu suun syystä tai toisesta, niin kuvat on otettu tyhjäksi raivaamassani eteisessä säälittävällä "kuvaan itse" -menetelmällä. Mutta eräs kuningasajatus tuli eilen mieleeni; ei se ole säälittävää, että joudun kuvaamaan itse, vaan se on säälittävää, että minulla ei ole juuri ketään, kuka olisi valmis kuvaamaan ja ymmärtäisi, miten tärkeitä blogikuvat minulle ovat. En ruikuta vaan jaan sen ahdistuksen, mikä aika monella muullakin bloggaajalla on. Tosin se täytyy sanoa, että tämä kuvausmenetelmä on hyvin kroppaystävällinen, sillä se hoikistaa! Ei sillä, että sillä olisi mitään väliä olenko paksu vai ohut, mutta näissä kuvissa näytän hoikemmalta kuin livenä olen. 

Kaulakoru ja pari koirankarvaa... Tarrarullasin vaatteeni, mutta ystäväni hellyyskipeä, pehmeäkarvainen koira nuohosi sylissäni ja tartutti minulle muutaman muiston itsestään tasaisesti jokaikiseen vaatteeseen ja asusteeseen, joka minulla oli. Kaulakoruun ei sentään tarttunut karvoja! Olen ostanut kaulakorun joskus Galleria Kivitaskusta ja innostuin ostamaan ystävillenikin sellaiset lahjaksi. Sitä en tiedä, ovatko he käyttäneet korujaan, mutta minulla koru on ollut melko usein käytössä, koska se sopii väriltään monen vaatteeni kanssa. Se on jänskä magneettikoru, jota voi pitää yksin- tai moninkerroin ja jonka saa kiedottua myös ranteeseen. 

Pidän burgundinpunaisesta, mutta siitä en pidä, että syksyllä henkkamaukalta ostamani neule on kulahtanut jo aika rumaksi ja on epäekologisesti käytössä vain tämän talven ja joutaa keväällä kierrätykseen :( Olen lukenut monia blogijuttuja neuleista enkä edelleenkään ole saanut tietooni yhtään sellaista merkkiä, jonka neuleet olisivat oikeasti hyviä, kestäviä, laadukkaita ja kukkarolle sopivia.

Suurin osa kengistäni on mustia ja nämä uudet ihanuudet piristävät kenkävalikoimaani kummasti ja jopa ihan yleisestikin pukeutumistani, joka talvella on musta-harmaapainotteista. Burgundinpunainen väri on aina muodissa ja malli on sellainen, että se ei ihan hetkessä ole out. Hyvä hankinta siis, jos ei oteta nyt huomioon kaikkia ole ekologisia pointteja. Vai mitä tykkäätte? 

lauantai 11. tammikuuta 2014

Suklaakiisseliä, kermavaahtoa ja kauramurua eli crunchya

Ilmeisesti joulun aikaan tuli syötyä sen verran suklaata, että jäi pahemmanpuoleinen addiktio päälle ja nyt on yritettävä tehdä pikkuhiljaa vieroitushoitoa. Konvehdit alkoivatkin jo ellottaa, mutta jostain suklaata on saatava päivittäinen annos. Katselin kaupassa vanukkaita, mutta ajattelin, että miksen tekisi itse hyvää, vanhaa kunnon suklaakiisseliä. Ostan valmisvanukkaita vain muutaman kerran vuodessa, vaikka voisinkin lipiskoida Pandan laku-suklaavanukasta jatkuvasti. Suosittelen sitä muuten kaikille, jotka tykkäävät suklaan ja lakritsin yhdistelmästä ja paksuista, sileistä vanukkaista.

Kun teen jotain tällaista perusjuttua kuten suklaakiisseli, niin käytän kotitalouden kirjan tai jonkin peruskeittokirjan ohjeita ja myös googlaamalla löytyy hyviä vaihtoehtoja, esim. Valion tai Kotilieden sivuilta. Joissain ohjeissa mainitaan kananmuna, mutta sitä en ole koskaan suklaakiisseliin käyttänyt. Enkä myöskään suosittele käyttämään perunajauhoja vaan maissitärkkelystä, joka tekee maitopohjaiseen kiisseliin paremman rakenteen. Olen muuten kehittänyt oppilailleni hyvän muistisäännön, jotta on helpompi muistaa, milloin käytetään perunajauhoja ja milloin maissitärkkelystä: mai-mai, mikä tarkoittaa Maizena maitoon tai maissitärkkelys maitoon. Maidosta puheenollen, suklaakiisseli onnistuu mainiosti myös riisi- kaura- tai soijajuomasta ja se onkin kiva ja onnistuva jälkkäri ruokarajoitteiselle. Kauramaidosta tulee mielestäni paras ja aidoimman makuinen.

Suklaakiisseli on sellaisenaankin hyvää, mutta lähes kaikki muuttuu mielestäni paremmaksi kuohukermalla ja vatkasinkin kiisselin päälle kermavaahtoa. Koska olin kaupassa katsellut kermavaahtopäällysteisiä vanukkaita, niin ajattelin kokeilla, että onko kotitekoinen lähelläkään kaupan versioita (olen siis niitä joskus syönyt). Ei ollut, ei sitten lähelläkään vaan ainaskin sata biljoonaa kertaa parempaa! Pidän suunnattomasti siitä, että ruoka-annoksessa on elementeiltään erilaisia aineksia ja sileän sekä samettisen kiisselin ja kuohkean kerman kaveriksi paahdoin kauramurua, jota trendikkäämmin crunchyksi kutsutaan. Olen hulluna kaikkeen rouskuvaan ja joskus olen kauramurua paahtanut karkinhimoonikin. Muruseos sopii myös jogurtin kaveriksi (no ei ehkä mysliä kannata tällä sokerisella versiolla korvata) ja vaikka mihin jälkiruokaan, etenkin sellaisiin, jotka kootaan laseihin kerroksittain (esim. banaani-suklaajäätelö-kauramuru, omenahillo-vaniljavaahto-kauramuru). Tässäpä muruohje, jos haluat kokeilla jotain liian helppoa ja yksinkertaista:

Kauramuru
Ruskista pannulla 2 rkl voita.
Lisää n. 1 dl kaurahiutaleita ja 1-2 rkl sokeria.
Paahda koko ajan sekoittaen, kunnes hiutaleet saavat hieman väriä. 
Lisää lopuksi 1/2 tl vanilliinisokeria.
Seos rapeutuu jäähtyessään.
(Huom! Valkoisesta sokeripahiksesta tulee rapsakointa, 
intiaanisokeri ei rapeudu niin hyvin).

Minulla ei ollut mielestäni mitään kivaa tarjoiluastiaa, johon olisin voinut kiisselin kasata, mutta lasipurkkeja minulla kuulkaas on! Lasipurkkini ansaitsivat jo ihan oman postauksenkin. Purkki-idea on mielestäni oikein hauska ja tiiviskantiseen laispurkkiin voi rakentaa tällaisen kiisseli-installaation (hahaa, pakko oli käyttää taas installaatio-sanaa!) vaikka retkievääksi! Joo, voi vitsi, kesäretkelle kylmälaukkuun raikasta tuoremansikkakiisseliä, kermavaahtoa ja kauramurua. Tulisipa jo kesä! (Ei, ei sittenkään, saisi ensin tulla kunnon talvi, että pääsisi hiihtämään ja pulkkamäkeen.)

Purkki tuli vähän täyteen eikä siihen olisi kantta mahtunut, mutta ei tarvinnutkaan, koska ahneahmattina aloin syödä kiisseliä heti. Tuohon purkin kaulaan sopisi jokin nätti nauha ja joskus tarjoan jälkkäriä lasipurkeista, niin panostan tarjoiluun enemmän.

Purkkiratkaisu oli mielestäni tyylikkään trendikäs ja kiva, mutta ei se sitten enää kovin kivalta näyttänyt, kun olin saanut vähän syötyä... Ensin piti syödä sitä kuivaa murua pois että pääsi käsiksi kermavaahtoon ja kiisseliin ja sitten kun upotti lusikan purkkiin, niin Arkhimedeen laki oli havaittavissa käytännössä, kun kaikki ylimääräinen muru pullahti lautaselle. Lasipurkkiratkaisu oli siinä mielessä kätevä, että kun olin syönyt tarpeeksi, niin laitoin kannen päälle ja kiisselin jääkaappiin. Joo hyihyi, lusikasta tarttuu siihen pöpöjä, jotka elävät purkissa, mutta omia pöpöjänihän ne on.

Jos mietit jotain hyvää ja  helppoa jälkiruokaa, niin otapas puuhaarukka kauniiseen käteen ja kiehauta suklaakiisseli vaikka sunnuntaipäivän ratoksi. Milloin olet muuten viimeksi tehnyt kiisseliä?

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kaksi mullistavaa, uutta dieettiä by tuleva ravitsemusguru

Viime viikonlopun iltapäivälehdet olivat taas täynnä laihdutusaiheisia juttuja. Samoin kaikki naistenlehdet ja jopa Hesarissakin asiaa sivuttiin. Nyt on se aika, jolloin pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja parantaa elämäntapoja! Nyt on se aika, jolloin pitää ryhtyä syömään terveellisemmin ja harrastaa liikuntaa! Juuri nyt, aivan kuten aina uuden vuoden vaihduttua ja joka syksy ja kevät...

Aseeksi kertyneitä kiloja vastaan otetaan tietenkin dieetit. Läskien pitäisi lähteä nopeasti ja vaivatta, mielellään ilman hikoilua ja työtä ja ihmiset ovatkin valmiita tekemään lähes mitä hyvänsä, jotta vaaka näyttäisi vähemmän. Erilaisia dieettejä on pilvin pimein ja myös asiantuntijoita. Nykymaailmassa on mielenkiintoista se, että jokainen voi olla asiantuntija ilman sen kummempaa koulutusta ja mielenkiintoista on myös se, että monet ihmiset nielevät heille syötetyt asiat faktana ilman kyseenalaistamista. Suurin osa tämän hetken ravitsemusasiantuntijoista on vain keksinyt pyörän uudelleen ja heidän puheissaan toistuvat sanat täysjyvävilja, kasviöljyt, kala, monipuolisus, vitamiinit ja muut ruokavalion kulmakivet, joiden vaikutuksesta hyvinvointiin on tiedetty iät ja ajat.

Minä ajattelin, että kun ihan työkseni opetan ravitsemusta ja olen sitä opiskellutkin, niin minulla olisi oikein hyvä ja "virallinen" pohja laatia ruokavalioita ja ryhtyä arvostetuksi ja tunnetuksi ravitsemusguruksi. Jos olisin itseäni esille tuova julkkis tyyliin Jutta Gustafsberg, niin kohta minunkin vetävästi nimetyllä Facebook-sivullani olisi tuhansia tykkääjiä ja ihmiset hehkuttaisivat sitä, kuinka pätevä ravitsemusihminen ja life coachkin olen ja kuinka olen muuttanut heidän elämänsä. Mitään muuta en tarvitsisi kuin taidon osata selittää asiat niin, että maallikot eivät niistä tajua hölkäsenpöläystä ja jos joku asiantuntija kysyisi jotain, niin en kommentoisi tai vetoaisin tehtyihin tutkimuksiin.

Aloitan ravitsemusguruiluni sillä, että esittelen teille kaksi mullistavaa dieettiä, jotka olen ihan itse kehittänyt: 

DIEETTI 1: SYÖ OMAN HIUSVÄRISI MUKAAN

Ensimmäinen dieetti on vähän samantyyppinen kuin "Syö oman veriryhmäsi/horoskooppimerkkisi tms. mukaan". Koska me naiset (pahoittelen stereotypistämistä) olemme turhamaisia emmekä välttämättä tiedä omaa veriryhmäämme, niin on syytä valita yksinkertaisempi lähestymistapa. Tässä dieetissä syödään oman hiusvärin mukaan! Se on helppoakin: katso peiliin ja hanki hiusten väriisi täsmäävät elintarvikkeet! 

Tässä muutamia esimerkkejä siitä, mitä tämän dieetin aikana voi syödä: 

Punahiuksiset: paprikaa, tomaattia, ketsuppia, porkkanaa (jos oranssi sävy), mansikoita, vadelmia, medium-lihaa, tuoretta tonnikalaa, omenoita, kirsikoita, punajuuria, punasipuleita

Mustahiuksiset: lakritsia, mustajuurta, mustia oliiveja, mustapapuja, mustikkaa, mustaa pastaa, mustatorvisieniä, kokista, mustaa teetä, mustaherukoita, tummia viinirypäleitä, tummaa suklaata, ankeriaita

Vaaleahiuksiset: maitotuotteita, kalaa, kesäkurpitsaa (kuorittuna), kurkkua, palsternakkaa, valkoisia papuja, vaaleaa leipää, sitruunaa, juustoa, valkoista teetä, hunajaa, valkosuklaata, kalaa

Ruskeahiuksiset: perunaa, suklaata, lihaa, maalaiskananmunia, kahvia, ruskeita papuja, sieniä, ruskeaa sokeria, ruisleipää, pähkinöitä, simpukoita

Harmaahiuksiset: kalaa ja muita mereneläviä (ei delfiiniä!), greippimehua, lonkeroa, Earl Grey -teetä, salmiakkia, joitain sieniruokia,

Kaljut: ei mitään, mikä on koskaan ollut karvaista eli eläinten syönti on kiellettyä. Kaljurotta voisi sopia, mutta se lienee syötäväksi kelpaamaton ja myös hankalasti hankittavissa. Myöskään litsit, rambutanit tai kiivit eivät käy. Muuten on syötävä sen mukaan, minkä väriset hiukset ovat olleet ennen kaljuuntumista.

Huom! Jos värjää hiuksia kesken dieetin, niin sitten on valittava ruoka-aineet uuden värin mukaan. 

Ajattelin hioa tätä dieettiä vielä ja teettää hienoja esittelytauluja, joissa on hiusvärikartta (yhteistyössä jonkun kampaamon kanssa) ja värikkäitä kuvia elintarvikkeista. Laadin myös pseudotieteellisen presentaation ja käyn luennoimassa erilaisissa tapahtumissa. Tuntitaksani on kaksisataa euroa, matkakulut ja ruoat korvataan (sekä mustia että ruskeita ruoka-aineita, kiitos). Sitten teen tästä kirjan, josta tulee vuoden 2014 bestseller. Perustan tietenkin nettisivut, missä on paljon tietoa elintarvikkeista, missä voi laskea painoindeksin ja missä on kertomuksia siitä, miten jonkun kestopullukan kilot ovat kadonneet ja elämänilo palannut tämän dieetin myötä. Dieettiin hurahtavat niin tavikset kuin julkkiksetkin ja saankin tämän erinomaisen ruokavalion puolestapuhujaksi jonkun turhan julkkiksen, joka esittelee sekä hiusväriään (L'Oréal tai Wella tai jokin sellainen) että hoikistunutta uumaansa Iltalehden viikonloppuliitteessä. 

Tällä kuurilla laihtuu takuuvarmasti, sillä millä hyvänsä yksipuolisella dieetillä, kuten kaalisoppa- tai ananasmehudieetilläkin hoikistuu. Ja kuten kaikkien muittenkin yksipuolisten dieettien aikana, tämänkin aikana tulee ravintoaineiden puutoksia, joten ravintoaineet on sitten haalittava purkista. Tämän dieetin tieteellinen perusta? Sama kuin kaikissa muissakin halvatun humpuukidieeteissä eli ei mikään, mutta kun asian tuo tarpeeksi ponnekkaasti esille, niin siihen aletaan uskoa. 

DIEETTI 2: 24/7

Viime vuoden hitiksi nousi 5:2 -dieetti eli viitenä päivänä viikossa syödään normaalisti ja kahtena paastotaan. Just joo. Kyllähän tuollakin menetelmällä laihtuu, koska kalorimäärä putoaa, mutta olisiko se niin vaikeaa jakaa kalorimäärä tasaisesti joka päivälle ja suhteuttaa se liikuntaan? Häh? Onko normaali syöminen niin vaikeaa? Häh?

Minun toinen mullistava dieettini on nimeltään 24/7 ja se on ihan satavarmasti parempi kuin tuo 5:2, mutta valitettavasti myös vaativampi. Ruokavalion toimivuus on taattu ja itsekin pysyn kunnossa ja pulskistumatta tämän avulla. Olen tämän dieetin puolestapuhuja ja tiedän myös monia muita, jotka tätä noudattavat - heihin kuuluu muun muassa ravitsemustiedon opettajia ja yhteispiirre tätä dieettiä noudattaville on normaalipainoisuus, jossa on tämän dieetin avulla helppo pysyä.

24/7 tarkoittaa sitä, että ihminen on ihan koko ajan hyvinvoiva, siis jokaisena vuorokauden aikana! Se tarkoittaa myös sitä, että koska hyvinvointi koskee jokaista sekuntiakin, niin vastuu itsestä ja omista valinnoista on suuri. Ei ole kenenkään toisen vika, jos et pysty ohittamaan kaupan karkkihyllyä heittämättä sieltä jotain ostoskoriisi, ei ole kenenkään vika, jos kätesi ihan vahingossa eksyy sipsipussiin eikä ole kenenkään vika, että otat toisen lautasellisen, vaikka sinulla alkaa olla jo täysi olo.

Tämän dieetin aikana tähdätään hyvinvointiin eikä kyse ole pelkästään syömisestä vaan myös liikunnasta, iloa tuottavista asioista ja riittävästä unesta. Päivittäinen hyötyliikunta ja urheilu otetaan tavaksi eikä koskaan tarvitse lähteä erikseen liikkumaan eikä patistautua siihen, koska liikunta on itsestäänselvä osa elämää. Dieetin ideana on, että ateriat jaetaan tasaisesti päivän mittaan eikä pitkiä syömättömyysjaksoja tule muuten kuin luontaisesti yöllä. Dieetin tärkein ajatus on se, että joka päivä valitaan ruoka-aineita, jotka ovat meille hyväksi ja joka päivä syödään järkevästi ja kohtuullisesti sopivia annoksia. Avainsanat ovat: säännöllisyys, kohtuullisuus ja monipuolisuus ja jos ryhdyn tätä dieettiä markkinoimaan, niin teetän noista sanoista jääkaappimagneetteja.

Kaksneljäseiskaa noudattavia suositellaan käyttämään tuoreita raaka-aineita ja kotimaisia elintarvikkeita. Luomuilu ja lähiruokailu sopivat tähän dieettiin erinomaisen hyvin ja koska kyse on hyvinvoinnista, niin silloin otetaan huomioon myös ympäristön hyvinvointi ja ekologisuus. 24/7 ei tarkoita tylsää syömistä vaan värikästä ja vaihtelevaa ruokavaliota, johon kuuluvat joskus myös herkutteluhetket. Herkkuja voikin syödä hyvällä omallatunnolla silloin, kun päivittäinen ruokavalio on kunnossa ja hallinnassa. Tähän dieettiin siirtymisen jälkeen et tarvitse mittanauhaa etkä vaakaa etkä kalorinkulutuslaskureita!

24/7 on todella mullistava ruokavalio, sillä jos kaikki ihmiset söisivät sen mukaan, ei meillä olisi niin paljon sydän- ja verisuonitauteja eikä kakkostyypin diabetestä sairastavien määrä kasvaisi niin räjähdysmäisesti kuin nyt. Kansanterveyden kustannukset olisivat paljon pienemmät, työssä jaksettaisiin paremmin ja kun 24/7 dieettiä alettaisiin noudattaa jo lapsena/nuorena, niin kasvuun ja kehitykseen ei tulisi ravitsemuksellisia häiriöitä. Aion laatia pitkän ja laajan raportin 24/7 -dieetistä ja anoa eduskunnalta rahaa sen julkaisuun, sillä on se järkevämpi ja tarpeellisempi kuin Himas-raportti!



P.S. Tulitko lukemaan tämän jutun siksi, että haluat laihtua? Jos vastaat kyllä, niin kokeilepa tuota 24/7: ää.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Ihanan joutilas joululoma! Tässä syyt (ja seuraukset)

Ehkäpä yksi rennoimmista joululomista sitten lapsuuden jälkeen on kohta vietetty! Ihan oikeasti, ja toivon, että olette onnellisia puolestani. Toivottavasti sinäkin olet saanut levätä joulun aikaan ja ladata akkuja edes vähän, vaikka lomaa ei olisi ollutkaan. Näin loman lopun häämöttäessä katselin elämääni pari viikkoa taaksepäin ja voi jumpe, miten kivaa minulla onkaan ollut! Ai mitenkä niin? No, lukekaapa tästä:

Päätin unohtaa murheet ja huolet loman ajaksi ja se oli erinomainen päätös. Tietenkään jatkuvasti ei voi sysätä ratkaisemista vaativia ongelmia syrjään, mutta koska tiesin, että asiat eivät ratkea jouluna mitenkään, niin en halunnut jouluani turhalla vatvomisella pilata. Se oli erinomainen päätös, koska nyt loman lopulla huomaan, että murheet ovatkin muuttuneet pienemmiksi ja painuneet taka-alalle ja tilalla on levollisuus ja rauhallisuus, sellainen, mikä tällä luonteenlaadulla voi olla.

Joulunpyhät kestävät minulla aina loppiaiseen asti ja olenkin näiden ihanan pitkien lomien vuoksi erittäin tyytyväinen ammatinvalintaani. Yli kaksi viikkoa lötköilyä, joutilaisuutta ja rentoutumista, joiden tarpeessa olinkin enemmän kuin tajusinkaan.

Kävin nukkumaan silloin kun halusin. Eräänä iltana jo puoli kymmenen, eräänä yönä vasta neljältä tempauduttuani romanttisen kirjan fantasiamaailmaan (Jude Deveraux: Herttuatar).

Pötköttelin sängyssä piiitkään... Niin pitkään, että ajattelin monesti, että jos olisin töissä, olisin ollut siellä jo monta tuntia. Ja koska oli pimmeetä ja harmaata, niin ei ollut intoa lähteä ulos riehumaan, joten saattoi vain vetää peittoa korville.

Haahuilin yöpaidassa ja fleecevilttiin kietoutuneena yli puolenpäivän. Miksei kaikki vaatteet voi olla fleeceä? Niin ihanan pehmeää! Levittelin fleecevilttiä kuin se olisi ollut supersankarin viitta ja sain lempinimen mansikkafleecekostaja.

Olin meikkaamatta ja/tai meikkasin muutenkin kevyemmin monena päivänä. Eikä runsaasta suklaansyönnistä tullut edes näppyjä! Jee!

En laittanut hiuksia muutamana päivänä. Kyllä hatut on hieno keksintö!

Katselin hömppäleffoja kuten Ansa vanhemmille, vanhoja musikaaleja, Tenavia, Late Lammasta ja tietenkin uudet Poirotit. Suosittelen! Istuin lattialla viltti niskassa ja töllötin telkkaria ja kun konvehtirasia alkoi uhkaavasti tyhjentyä, niin se vietiin pois julmasti, pöh. Mutta hahaa, mikään ei ole niin ovela kuin suklaanarkki, joka osaa piilottaa viltin alle jemmaan pari konvehtia!

Katselin elokuvia jo aamupäivällä ja samana päivänä jopa monta elokuvaa. Ihanan joutilasta ja aivotonta. Paitsi ne Poirotit, koska pää meinaa poksahtaa, sillä ne ovat niin kiemuraisia ja jännittäviä.

Söin sipsejä heti aamupalan jälkeen. Ja konvehteja! Söin konvehteja myös jokaisen muunkin aterian jälkeen. Join kokista. En suosittele! Ainakaan tällaisille mahaongelmaisille. Ei edes sillä periaatteella, että syön koska voin, koska en oikeasti voi.

En harrastanut liikuntaa kahteen viikkoon. Ja hahaa, en edes lihonut vaan päinvastoin vyötäröni kaventui ja housut holahtavat jalkaan kevyesti. Totta puhuen minua nyt hirvittää, että läskit kerääntyvät takautuvasti ja kuun lopulla olen hirmuinen pallura. Mutta lepotauko liikunnasta teki hyvää ja tuntui kivalta, että lihakset eivät olleet jumissa ja kipeät vaan nekin saivat joskus rauhassa palautua.

Luin monta hyvää kirjaa. Sain lahjaksi Riikka Pelon kirjan Jokapäiväinen elämämme ja se taitaa olla ensimmäinen Finlandia-kirja, jonka olen konsanaan lukenut. Yleensä luen hömppää höystettynä historialla eli tyyliin Angelika-sarja tai Ylämaa-sarja. Ai niin, luinhan minä yhden Sophie Kinsellan teoksen; Soitellaan, Soitellaan, joka oli huippuhauska ja juuri sopivaa lomalukemista. Eräs tuttuni taivasteli sitä, että luen täyttä roskaa, mutta olen samaa mieltä kuin Aira Samulin, joka sanoi, että hänellä on ollut niin rankka elämä, että ei tarvitse enää lukea rankkoja kirjoja.

Olin kotona vain kaksi yötä ja aloin pohtia, että onko silloin ollut liian paljon pois kotoa, kun oma suihku tuntuu omituiselle ja oma sänky lähes tuntemattomalle.

Paijasin ja nuuttasin koiria kyllästymiseen asti. Siis siihen, että ne kyllästyivät. 

Taannuin liian monesti tekemään kaikkea tosi lapsellista. Opin päästelemään snoopymaisia ääniä etenkin venytellessäni  ja ajattelin taas, että olisikohan hassulle ja monipuoliselle dubbaajaäänelle tarvetta. 

En käynyt alennusmyynneissä! Ihan totta! Enkä myöskään tilannut nettikaupoista mitään, vaikka valikoimia innokkaasti selailinkin. Jotta ette luule, että olen ihan seonnut tai vakavasti sairastunut, niin selityksenä alennusmyynnittömyyteen oli se, että ostin kaiken tarpeellisen jo ennen joulua, koska satuin pariin kauppaan oikein sopivasti  ja säästinkin sievoisen summan talvitakki- ja kenkäostoksilla. 

Ajelin loppiaisviikonlopuksi vanhempieni luokse ja leikin, että olen menossa joulunviettoon. Juujuu, ei se ole soveliasta, että 35-vuotias leikkii yhtään mitään, mutta mitä sitten? Oli satanut lunta ja kyllä se lumi vaan tekee jouluisen fiiliksen, joka oli lumenpuutteen vuoksi vähän hukassa tänä vuonna. Kun lunta vihdoin satoi, niin minulla oli erityisen jouluinen fiilis. Ja olin onnellinen! Jos sitä joskus pakenee omaan mielikuvitusmaailmaansa ja saavuttaa siellä onnellisen olon, niin onko se keltään pois? 

Siinäpä siis minun lomani pähkinänkuoressa. Toivottavasti sinullakin on ollut kiva loma/joulunaika! 
Mukavaa loppiaista!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Yhdestä mekosta kaksi tyyliä: klassinen lumikuningatar ja rokkitytsy miestennielijäsaappaissa

Tässä lomalla olen nukkunut, nukkunut, nukkunut ja huilinut urakalla, mutta myös tehnyt joitain rästihommia, kuten siivonnut sähköposteja ja muistitikkuja sekä käynyt blogiani läpi. Löysin yhden julkaisematta jääneen postauksen ja vähän myöhässähän tämä pikkujouluasujuttu tulee, mutta parempi myöhään...

Pikkujouluihin ja muihinkin juhliin ehdottomasti käyttökelpoisin vaate on pikkumusta, koska sen voi asustaa lähes miten hyvänsä. Sattui kuitenkin käymään niin, että pikkumustani oli todella PIKKUmusta, koska olin kummallisesti paksuuntunut. Sain siis hyvän syyn ottaa käyttöön kesällä alennusmyynnistä tilaamani hopeisen mekon. Olen ihan liian nirso ja esimerkiksi kiva arkimekko on ostamatta, sillä en ole sellaista vielä löytänyt. Kun näin tuon hopeisen Vilan mekon, niin rakastuin siihen heti. Se oli niin minunnäköiseni. Olen aina pitänyt hopeasta enemmän kuin kullasta ja vaikka nyt olenkin tykästynyt kultaan, niin ei se koskaan hopeaa päihitä. Tästä mekosta tuli suosikkini ja olen ihan varma, että tätä tullaan näkemään päälläni paljon. Jos minun pitäisi valita kaikista mekoistani vain yksi, olisi se tämä, koska tässä on jotain sellaista, mitä pikkumustassa ei ole. 
Tältä mekko näyttää päällä ja vaikka malli on tyköistuva, niin se ei silti paksunna vaan päinvastoin. Ainoa huono puoli hieman pussilleen jäävä lantio-osa, mutta se peittää sopivasti alavatsamakkarani (en häpeä tunnustaa, että minulla sellainen on, koska se on ollut aina ja tulee olemaan, amen). Mekko on lyhythelmainen, mutta ei liian ja vaikka pohkeeni ja reiteni ovat paksut, niin en arastele näyttää niitä, koska paksuus on pääasiassa lihasta ja fysioterapeutin mukaan pohkeet on terästä. Toisin kuin käsivarret, jotka kaipaavaat kipeästi treeniä! Tästä mekosta asustin kaksi erityylistä kokonaisuutta kaksiin erilaisiin juhliin.

ASU 1: LUMIKUNINGATTARENA ITSENÄISYYSPÄIVÄN TANSSIAISISSA

Koulullamme eli siis työpaikallani järjestetään joka vuosi itsenäisyyspäivän tanssiaiset ja sekä opettajat että oppilaat pukeutuvat hienosti. Iltapuvunkin saa laittaa ja kerran minulla on ollutkin kaikkein hienoin pukuni päällä, mutta päädyin moppaamaan lattiaa illan päätteeksi ja olin kauhuissani samettihelmani ja swarowski-kristallikoristeideni puolesta ja silloin päätin, että en laita noihin juhliin ihan niin hienoa ja arvokasta asua. 

Kävin taas aikamoisen pähkäilyn koruvalinnoissa, mutta päädyin helmiin. Sitten meinasin jo tilata helmillisen laukun, mutta otin esille vuosia vanhan pikkulaukun, jossa kylläkin on tyyliristiriidallisesti strasseja. Tykkään nimittäin siitä, että on joko helmiä tai strasseja eikä kumpaakin yhtäaikaa.

Selailin nettikauppojen valikoimat myös siinä toivossa, että löytäisin hopeiset korkkarit, mutta mitäs minä sellaisia ostamaan, koska minulla on iki-ihanat vintage-kengät. Äitini on ostanut kengät vuosikymmeniä sitten ja pienenä tyttönä kengät olivat mielestäni maailman kauneimmat prinsessakengät ja jopa teiniangstaavanakin pidin niistä. Malli on jalkaani täydellisen passeli enkä aio noista kengistä luopua koskaan! Ja jos minun pitäisi valita loppuelämäkseni vain yhdet juhlakengät, niin ne olisivat nämä. Sorry vaan Manoloni, jäitte kuitenkin kakkoseksi!

Vilukissan hartialämmikkeeksi valikoitui vaatekappale, jota voi käyttää liian harvoin. Muistan aina mainita, että tekoturkisstoolani on ostettu Pariisista! Ah, Pariisista, onpas luksuksellista ja chiciä! Voi, kunpa tällä vaatteella olisi useamminkin käyttöä! Varmaankin tämän vuoksi monet kutsuivat minua lumikuningattareksi. Se oli kaunis kohteliaisuus.

Harventuneisiin hiuksiini yritin tehdä kauniita kiharoita, mutta koska en hallitse kähertimien käyttöä, niin tein jonkin sortin kampauksen. Tupeeraamisen kanssa tuli ongelmia, koska minulla ei ollut enää hiuksia peittämään tupeerausta ja jos ei muuten, niin kampauksia tehdessä huomaan karvaasti, kuinka tukkani on lähtenyt. Nutturakampaus on helppo tehdä, vaikka se näyttää siltä, että sen tekemiseen menisi paljon aikaa. Kauniin hiuspantakorun virka on peittää rumaa juurikasvua ja se toimittikin virkansa hienosti ja pantamaisuutensa ansiosta pysyi paikallaan kovassa menossa.

Juhlameikin onnistumisen A ja O: älä ajattele, että olet tekemässä juhlameikkiä. Ajattelin, että olen lähdössä töihin ja huiskishäiskis, yhtäkkiä kasvoillani olikin onnistunut juhlameikki. Kiersin päälistelemässä itseäni kaikista asuntoni peileistä ihmeissäni ja kyllä, se oli nopeasti tehty ja onnistunut meikki. Tosin tässä kuvassa jo vähän kärsinyt, koska otin kuvat työpäivän jälkeen. Siksi hiuksetkin ovatvähän räjähtäneet, vaikka kuinka suihkin pitävän lakkakerroksen. 

Harvoin sitä opettaja on näin hienona työpaikallaan! Mutta tuolta minä yleensä ilmeeni puolesta töissä näytän, koska pidän työstäni ja saan tehdä sitä niin mahtavien ihmisten kanssa - tarkoitan sekä opettajakollegoita että kivoja oppilaitani. Oppilaiden iloisuus ja energisyys tarttuu. Kiitos sille oppilaalle, joka tämän kuvan otti! Sait minusta iloisen puoleni esiin helposti! Ja kyllä minä tiedän, pulpeteilla ei saa istua.
Vähän niin kuin lumikuningatar olisi photoshopattu kotitalousluokan eteiseen. Koulun juhla ja arki yhdistyvät tässä kuvassa aika kontrastimaisesti.

ASU 2: ROKKITYTSY PIKKUJOULUISSA

Tyyli-ihmiset valittelevat sitä, että pikkujoulupukeutuminen näyttää halvalta ja lutkahtavalta, mutta onneksi minun pikkujouluasuni näyttää rikkaalta ja lutkahtavalta! Ihan sama nimittäin, mitä noiden miestennielijäsaappaiden kanssa pukee, niin aina näyttää vähän Red Light District -henkiseltä. Jos tanssiaisasuni oli klassinen ja hillitty ja enemmän Chanel, niin tämä asu menee Carrie Bradshaw -osastolle. Ainakin massiivisen vyön vuoksi. Tämä asu oli juuri sellainen, että olisin ehdottomasti halunnut, että otetaan kuvia seisaltaan, mutta kuvaajalla oli niin hirveä kiire baariin (milloin ei olisi), että kuvat jäivät ottamatta.

monien pikkujoulujen teema on ollut rock ja monet klassisesti pukeutuvat naiset taivastelivat, että miten ihmeessä voi pukeutua rokahtavasti. Minun pitäisi ehkä miettiä, miten ei pukeuduttaisi rokahtavasti, koska bileisiin lähtiessä tyylini on usein rokahtava ja jos tummaa silmämeikkiä tulee sudittua liikaa, niin näytän kuulemma bläckäriltä tai gootilta. Mutta minkäs pantteri pilkuilleen mahtaa!

Koruja ja asusteita, halpaa ja kallista. Kello DKNY, laukku Chanel, kaulakoru tehty katkenneesta ketjuvyöstä, rannekoru ilmaislahja Klingeliltä, vyö Vero Moda. Ja kuvan laatu taas jotain ihan surkeaa.

Tästä kuvasta tykkään itse tosi paljon, mutta kuvaajan mukaan näytän siltä kuin aikoisin sanoa viettelevällä äänellä: "Jos olet seuraa vailla, niin soita 123 123". En oikein tiennyt, oliko se loukkaus vai kohteliaisuus, mutta en ehtinytvaivata päätäni sillä, koska kuvaajani jatkoi, että minun pitäisi edes yrittää olla kuvissa hottis eikä aina vaan pitää pinkeää, opeteltua hymyä yllä tai näyttää tympääntyneeltä. Olen yrittänyt sanoa, että en ole koskaan tuntenut itseäni mitenkään hotiksi ja samalla sisäinen feministini heräsi vastustamaan sitä, että naisten pitäsi olla sexybabeja aina, koko ajan ja kaikkialla. Minä en ole koskaan yrittänyt olla sellainen, koska minusta se on liian alentavaa naiselle. Nainen voi tavoitella tyylikkyyttä ja kauneutta, mutta seksikkyyden tavoittelemisessa mennään alueelle, jossa miehet ottavat vallan määrätä. Minä en alistu sellaiseen vaan lähden baariin vaikka jätesäkki päällä, jos tykkään. Ehkä se johtuu siitä, että en ole koskaan ollut miesten huomiota vailla enkä erityisesti kiinnittänyt siihen huomiota. Kun olin käynyt tämän sisäisen monologinin, niin kuvaajani, miespuolinen siis jatkoi, että minun pitäisi ottaa kuulemma motokseni AC/DC:n Problem Child -biisistä kohta, jossa lauletaan: "I'm hot and when I'm not, I'm cold as ice". No, jospa keskityn vain olemaan se Problem Child.

Jos kuvaajani ei pelleilisi ja kehottaisi minua hymyilemään nättiä hymyä tai ottamaan jotain pöllöä ilmettä, niin näyttäisin joka kuvassa tältä. Tämä on nimittäin perusilmeeni. Kyllä, se on hieman surullinen, hieman tympeä, hieman jotain, mille en keksi edes nimeä. 

Koska kaikki muut kuvat ovat onnistuneet kohtalaisen hyvin (sumeudesta=kännisestä kuvaajasta huolimatta), niin laitetaan tähän se kuva, joka kuvaajan sanojen mukaan on "Vitun friikki". Ja niin se onkin. Luin vastikään kirjoituksen siitä, että rockmusiikki on saatanasta ja tuota kuvaa katsoessa herää epäilys, että itse vanha vihtahousu on ilmiintynyt minuun. Nyt olen muuten tasoissa sen yhden rakkaan ystäväni kanssa, jolta levisi valotuksen ansiosta eräässä pikkujoulukuvassa pää ja josta edelleen häntä tasaisin väliajoin muistutamme. Minulla levisi nyt silmä. Ja kyllä, minulla ei ole riittävästi itsekritiikkiä, että voisin jättää tällaiset kuvat julkaisematta! Tuo ilme kuvastaa muuten sitä ajatusta, joka minulle tulee siitä, että tiistaina pitäisi tokentua töihin. Voisin nimittäin jatkaa lomailua loputtomiin.


KIVAA VIIKONLOPPUA JA LOPPIAISTA 
JA MUKAVIA LOMANLOPPUJA NIILLE, 
JOTKA SAAVAT VIELÄ RENTOILUSTA NAUTTIA!