keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Jo joutui armas suvivirsikeskustelu

Kahdesta asiasta tietää kevään koittaneen: koirankakkakeskustelusta ja suvivirsikeskustelusta. Joka kevät siis samat narinat ja samat argumentit ihmisiltä, jotka eivät halua ymmärtää toistensa mielipiteitä. Koirankakoista olen joskus muinoin kirjoittanut, joten nyt keskityn Suvivirteen.

Minä pidän Suvivirrestä. Ihan oikeasti pidän! Ja tiedän, että siitä pitää moni muukin opettaja sukupuolesta riippumatta. Ja myös oppilas. Suvivirsi lauletaan silloin, kun käsillä on lukuvuoden odotetuin ja onnellisin hetki. Koivut ovat hiirenkorvilla, ilmassa on kutkuttavaa kesän odotusta, olo on kevyt, onhan taas saatu yhden lukuvuoden mittainen työ päätökseen. Minulle Suvivirsi symboloi loman aloitusta ja ahkeroinnin päättymistä ja kun se on laulettu, huokaisen syvään ja tekee mieli kirmata ulos kuin talven jälkeen navetasta ulos pääsevä vasikka. Minulla on tunneside Suvivirteen ja jos joku sanoo, että se on hirveä veisu, niin hänen mielestään se on, sillä tietenkään kaikki eivät siitä tykkää. En lähde makuasioista kiistelemään. Kunpa kyseessä olisikin vain keskustelu siitä, että onko Suvivirsi hyvä biisi vai ei, mutta keskustelussa on paljon vakavammat aiheet, jotka herättävät tunteita. Suvivirren poistamista vaaditaan siksi, että se on uskonnollinen kappale ja loukkaa uskonnonvapautta ja on ongelmallinen yhdenvertaisuuden kannalta. Nykyisin muuten kaikki loukkaa aina jotakuta... Suvivirsikiistassa toiset ovat sitä mieltä, että virren laulaminen on kaunis perinne ja osa kulttuuriamme ja toiset ovat sitä mieltä, että virret ja uskonto eivät kuulu kouluun ja että julkisissa tilaisuuksissa ei saisi olla uskonnollisia elementtejä. 

Olen samaa mieltä siitä, että kenellekään ei pidä pakkosyöttää mitään uskontoja, en minäkään pidä siitä, että Jehovan todistajat tulevat oveni taakse tai se yksi innokas mummo täällä hyökkää aina kauppareissulla kimppuuni ja pyytää mukaansa herätysiltoihin, mutta mihin vedetään raja? Haluan nyt tietää, että ovatko ne ihmiset, jotka kannattavat Suvivirren poistamista, sitä mieltä, että kaikki uskonnollisuus pitää poistaa koulusta? Koska jos niin on, niin sitten eri kulttuureja edustaville tulee hieman vaikeat oltavat. Jos uskonnollisuus ei saa näkyä koulussa tai työpaikoilla, niin sitten on vaadittava, että muslimitytöt eivät käytä huiveja, kukaan ei saa käyttää ristikoruja ja kaikki ristitatuoinnit on peitettävä. Käytännössä uskonnosta täysin luopuminen tarkoittaa myös sitä, että luovumme monista kulttuurisista perinteistämme. Monet ovat vaatimassa Suvivirren poistamista, mutta viettävät silti joulua ja syövät mämmiä. Koska joulua kuulemma vaan kuuluu viettää eikä tarvitse ajatella, että mämmi olisi mitenkään uskonnollista, sehän on vain mämmiä. Samalla logiikalla Suvivirsi on vain laulu eikä sitä tarvitse kokea uskonnolliseksi, jos ei jouluakaan koe. Missä logiikka, kysyn minä!

Jos uskonto ei saisi näkyä missään muodossa, niin sitten meillä menisi kotitaloustunneilla ohjelmat uusiksi. Teemme paljon perinneruokia, joilla on uskonnollinen tausta ja kausijuhlien huomioiminen piristää oppitunteja. Oppilaat odottavat pipareiden, joulutorttujen ja muiden jouluherkkujen tekemistä ja valinnaiskurssilaiset alkavat jo alkusyksystä toivoa, että tekisimme ihan oikeaa, perinteistä jouluruokaa ja nauttisimme jouluaterian joululauluja kuunnellen. Mutta hyvät lapset, kuulkaas, kun nyt on sellainen juttu, että joulua ei saa mainita täällä koulussa, koska joku saattaa kokea, että se loukkaa hänen uskonnonvapauttaan ja siksi teemme joulun alla paistettuja silakoita emmekä koristele luokkaa mitenkään eikä kuunnella muuten mitään musiikkiakaan, koska emme löydä kappaleita, joista kaikki pitävät. Joulukoristeet ja iloiset pääsiäiskoristeet joutavat roskiin. Turha on uskonnonvapautta kannattavien yrittää selittää, että voihan joulua juhlia jonain talvipäivän seisauksen juhlana ja pääsiäistä pakanoiden ostarana ja sillä perusteella voidaan laittaa koristeita. Samanlaista uskontoa/uskoa/uskomusta se pakanuuskin on, koska siinäkin uskotaan johonkin ja sitäpaitsi jos näkokulma on pakanallinen, niin eikö se sitten loukkaa kristittyjä? Ja yleinen perustelu "ruoka on vain ruokaa" on hieman ontuva. Jos tekisimme jotain perinteistä jouluruokaa ja oppilaat kysyisivät, että mikä on ruoan historia (eräs oppilaiden lempikysymyksistä), niin vastaisinko, että kun ope ei voi nyt kertoa sitä, kun se liittyy uskontoon. Peräänkuulutaan logiikkaa edelleen!

Minun näkökantani on, että Suvivirsi on perinne ja mielestäni sellaisena se saa pysyäkin. Jos kuitenkin jokin taho päättää, että virttä ei lauleta, niin alkaa se lomani siitä huolimatta. Suurin osa ihmisistä kannattaa Suvivirren laulamista ja ihmettelen, että mitä demokratiaa se on, että vähemmistö saa päättää asioista. Tiedän kyllä ne yhdenvertaisuuslait ja muut. Minua hirvityttää se, että jos Suvivirsi poistetaan, niin pikkuhiljaa lähdetään raivaamaan pois kaikkia vanhoja, kauniita traditioitamme. Lapset ja nuoret eivät koe monia asioita kovin uskonnolliseksi vaan perinteiksi ja kotitalousopettajana olen huomannut, että perinteet ovat nuorillemme erittäin tärkeitä. En minäkään pienenä tyttönä Jeesusta jouluisin ajatellut vaan lähinnä lahjoja ja sitä, että sai mussuttaa konvehteja ja herkkuja masun täyteen ja raahustaa pyjama päällä iltapäivään asti (tarkemmin kun ajattelee niin jouluni ovat edelleen tuollaisia). Sitä kysyn, että missä ovat minun oikeuteni kristittynä ja kirkkoon kuuluvana? Minä haluan laulaa Suvivirttä ja jos sitä ei lauleta, niin eikö se loukkaa minun yhdenvertaisuuttani! Onko tässä mitään logiikkaa? Onko missään mitään logiikkaa?

Vaikka kirkosta eroaminen on kiihtynyt, niin kristittyjä on silti Suomessa paljon. Suurin osa häistä, ristiäisistä ja hautajaisista vietetään uskonnollisin menoin ja uskonto vaikuttaa kalenteriimmekin. Mitenkä on, te, jotka vastustatte valtauskontoamme ja sen näkymistä, jätättekö menemättä juhliin siksi, koska ne ovat uskonnolliset? Jos minä järjestäisin juhlat, vaikka jonkun rakkaan hautajaiset tai vaikka omat häät ja joku kieltäytyisi tulemasta sinne siksi, että kyseessä on uskonnollinen juhla, niin kyllä minä vähän loukkaantuisin ja toivoisin, että se ihminen pääsisi edes yhdeksi päiväksi yli omista näkemyksistään ja kokisi kaiken muun tärkeämmäksi kuin sen, että hänellä on tiukka näkemys jostain asiasta. Minulle ei ole ongelmaa mennä ei-kristillisiin juhliin ja on ihan sama, saanko kutsun ristiäisiin vai nimiäisiin, koska kunnioitan juhlien järjestäjien vakaumusta tai vakaumuksettomuutta.

Monissa keskusteluissa on noussut esille se, että lapsia raahataan väkisin joulukirkkoon ja koulun jumalanpalveluksiin ja pakotetaan kuuntelemaan seurakunnan aamunavauksia. Hei haloo, missä maalaisjärki? Ei ole kovin vaikeaa järjestää omaa juhlaa niille, jotka eivät jumalallisiin menoihin halua osallistua. Ai niin, mutta sehän oli se yhdenvertaisuus-jutska! Pitäisi siis olla jotain sellaista, joka sopii kaikille, kun yhteiskunnassa pitää nyt niin kovasti yrittää miellyttää kaikkia ja olla loukkaamatta ketään.

Minä en nyt tiedä, olenko tässä kirjoituksessa puhunut aidasta vai aidanseipäistä, mutta pääasia, että olen puhunut, koska monet kysymykset ovat pohdituttaneet minua ja toivoisin, että joku niihin vastaa. Minua kiinnostaa muuten myös sellainen asia, että käydäänkö muissa maissa tällaista keskustelua? Tietääkö joku? Vai onko tämä Suomen kukkahattutätikaikkienmiellyttämisvoiettäjokuloukkaantuu -mentaliteetti ainoa laatuaan? 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Schwarzwälder Kirschtorte eli Black Forest cake eli Schwarzwaldin suklaakakku

Kun joku sanoo Schwarzwald, niin minulle tulee mieleen Vuoristosairaala. Onko kellään muulla tällaista mielleyhtymää? Todennäköisesti ei... Vuoristosairaala oli lempiohjelmani joskus vuosikymmeniä sitten ja ihastelin ohjelmassa pääasiassa kauniita maisemia. Kun pääsin käymään Itävallassa vähän samantyyppisissä maisemissa, niin minuun iski parantumaton alppihulluus. Alppimaisemat ovat tehneet minun lähtemättömän vaikutuksen ja sen lisäksi olen ihastunut moneen muuhunkin keskieurooppalaiseen juttuun. Eräs niistä on Schwarzwaldin suklaakakku. Siitä on ollut kuva äitini eräässä keittokirjassa ja kun kuvan pienenä tyttönä näin, niin minusta kakku oli kaunein kakku ikinä. Se oli siihen aikaan, kun sokerimassoista ei ollut tietoakaan vaan kakkuihin käytettiin kunnon kermaa ja voita ja ne koristeltiin taidokkaasti ilman massoja ja mössöjä. En valehtele, kun sanon, että olen lähes 30 vuotta haaveillut tuon kakun tekemisestä! Siis siitä asti, kun sen äitini keittokirjassa näin. Kakku on aina jäänyt tekemättä eikä sille ole oikein selitystä, se on vaan jäänyt. Sittemmin Itävallan reissullani sain maistaa aitoa kirsikkakakkua ja se oli taivaallista. Ja petollista... Inhoan kirsikoita, mutta tässä kakussa ne ovat hyviä. Ne on kyllästetty kirsikkaviinalla ja kun söin pari isoa palaa, niin olin hieman hiprakassa. Tuli vähän déjà vu, kun söin omatekemääni kakkua... Hiphei!
Kakkuohjetta en tähän laita, sillä se on pitkä enkä jaksa sitä näpytellä. Ohjeita löytyy netistä, tosin saksan kielen taito voi olla tarpeellinen, jos etsit alkuperäistä ohjetta. Otin oman ohjeen Seitsemän sortin leivonnaiset -kirjastani, jossa ohje oli hyvin lähellä alkuperäistä. Kakkuohje on melko monivaiheinen, koska pohjaksi tulee sekä muropohja että sokerikakkupohja, kirsikoita pitää marinoida ja kakun väliin keittää kiisseli ja liivatettakin liotella. Mielestäni kakku oli kuitenkin helppotekoinen. Jos ei lukuun oteta sitä, että kerma ei vatkautunut ja että suklaan pilkkominen on kuumilla käsilläni erittäin haastavaa, sillä suklaa sulaa heti veitseen kiinni, koska käteni kuumentaa veitsen terän. Pidin jopa veistä pakastimessa ennen suklaan pilkkomista, mutta eipä se paljon auttanut. Seuraavan kerran täytyy laittaa kädet pakastimeen! Kakun päällä olevan suklaan "raastoin" kuorimaveitsellä ja reunoilla olevat murut rouhin ronskisti veitsellä, mikä selittää erikokoiset palat. Tumman suklaan, kerman ja kirsikoiden yhdistelmä on muuten kieltä ja mieltä hivelevä!

Kakkuun pitäisi käyttää Kirschiä, mutta kappas vaan, minä kun olisin jotain ostamassa, niin sitä ei löydykään. Ostin siis reilumman kokoisen pullon kirsikkaviiniä. Hyi olkoon. Tuoreita kirsikoitakaan ei löytynyt, joten piti tyytymän Sauerkirscheneihin, joita kakkuun monesti käytetäänkin. Ne ovat vähän outoja, eivät makeita eivätkä nimensä mukaan happamia. Kaadoin viiniä kulhoon, sekoitin joukkoon sokeria ja pistin kirsikat liemeen marinoitumaan ja se oli kuulkaas huikee idis. Kirsikat saivat makeaa makua ja sellaista aidon kirsikkakakun kirsikoitten makua. Kun kakun ainekset olivat pöydällä, niin mietin, että mikä saa kirsikoita inhoavan ihmisen tekemään kirsikkakakkua? Vastaus: alppihulluus, makumuistot ja se, että olin luvannut kakun eräälle henkilölle tehdä. Ja myös se, että kakussa ei tavallaan maista niitä kirsikoita, koska siinä maistuu alkoholi. Pirkan kirsikkahuoman ostin varulta, koska en tiennyt, mitlä Kirsberry maistuu, mutta kirsikkajuoma jäi käyttämättä.

Kerman kanssa tuli hieman ongelmia, sillä Flora Vispi ei vatkautunut kunnolla. Tässä kakussa pitäisi olla korkeat ruusukkeet, mutta mitenkäs pursotat vetelää kermaa? Ei auttanut, että kerma oli jääkylmää, ei auttanut pitkä vatkaus ei mikään! Kuohukermaa en halunnut käyttää, koska en pidä siitä, että se ei pysy sileänä vaan pursotuskovanakin näyttää ikävän rakeiselta. Tietääkö joku oikeasti hyvän kerman pursotuksiin? Kakkuihmisten vaniljakreemisysteemi ei ole vaihtoehto tällaiseen kakkuun, johon tulee vain pelkkää kermaa. Ei ne siellä Alpeillakaan mitään vaniljakreemejä käytä!

Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu, että kakun väliin keitetään kiisseli, johon kirsikat sekoitetaan. Keitin kiisselin sokeroidusta, siivilöidystä viiniliemestä, jossa kirsikat marinoituivat ja kylläpä tuli hyvvee! Kiisselin joukkoon lisätään lopuksi kirsikat ja tässä on se kakun "hillo". Monissa ohjeissa mainitaan kirsikkahillo, mutta se on perinteiden vastaista ylimakeaa jenkkihapatusta. Tämän kakun ei kuulu olla ylimakea vaan pikemminkin kermainen ja alkoholillinen ja kirsikkainen kakku aikuiseen makuun.

Kakku kootaan siis niin, että alimmaiseksi tulee kaakaoinen muropohja, sitten kirsikkatäytettä ja kermavaahtoa. Seuraavaksi kaakaoinen sokerikakkupohja, kirsikkatäytettä ja kermavaahtoa ja toinen osa sokerikakkupohjasta. Päälle kermaa, rouhittua suklaata ja cocktailkirsikoita. Enpä muuten tajunnut ottaa kuvaa leikatusta kakusta, mutta jos googlettelee, niin saa kyllä käsityksen siitä, miltä kakun sisuksissa näyttää.

Olen muuten suunnitellut perustavani firman, jossa tehdään erilaisia ruokia ja leivonnaisia makumuistojen perusteella. Olen nimittäin niin monesti onnistunut tekemään jotain sellaista, mikä on tismalleen aidon ja alkuperäisen makuista. Replica food voisi olla firmani nimi. Onnistuin tavoittamaan tässä kakussa hyvin autenttisen maun ja olin aika ylpeä itsestäni. Aion tehdä tätä kakku ihan varmasti toistekin, sillä olen lopen kyllästynyt niin moniin kakkuihin, että etsin aina uusia vaihtoehtoja kutkuttamaan makuhermojani. 





maanantai 17. maaliskuuta 2014

American Dinerissa asussa, joka on näkynyt lähes jokaisessa blogissa

Tämän postauksen aiheena on kaksi asiaa: American Diner ja päivän asu. Aloitetaan American Dinerista, koska se kiinnostaa minua enemmän. Minulla oli ilo käydä oppilaideni kanssa syömässä. Tässä vaiheessa voin sanoa, että pidän työstäni. Minulle maksetaan palkkaa välituntien aikana, lomilla (myös ihan koko kesälomalta) ja myös silloin, kun istutaan ravintolassa ja jutellaan mukavia tai otetaan blogikuvia. Kiitos sille ihanalle oppilaalleni, joka kuvia otti :). Voisi kuvitella, että kun yläkoulun opettaja on oppilaidensa kanssa liikenteessä, niin ilme olisi jotain muuta kuin hymyilevä ja rauhallinen. Mutta minulla oli kivaa ja vaikka teineistä ei saa kovin paljon irti, niin arvelin, että hekin viihtyivät.

Tässä pari mestariotosta by 15-vuotias innovatiivinen teini. Huom! Tämä ei ole mainos, mutta kun ollaan American Dinerissa, niin Cokis on ainoa mahdollinen juoma. Ja sitten minä menen tilaamaan maitoa ja rakkaat teinit häpeävät. Nyt tiedän, miltä vanhemmista tuntuu silloin, kun he tekevät jotain lastensa mielestä siis niin nolooo.




Kävin ensimmäistä kertaa American Dinerissa ja kun astuin sisään, niin toivoin, että Marty McFly hyppäisi jostain tiskin takaa. Olettehan tekin katsoneet elokuvan Paluu tulevaisuuteen? Ravintolan sisustus oli juuri sellainen kuin jenkkileffoissa ja vaikka sisustus on pelkkää kitschiä, niin ainakin minuun se teki vaikutuksen, kuten aina jokin sellainen, mitä ei ole ennen eläissään nähnyt. Tai sitten olen katsonut sen Paluu Tulevaisuuteen liian monta kertaa... 

Ruokalistalla on burgereita, pihvejä ja salaatteja ja aika monessa annoksessa oli sana smoky, bacon ja/tai crispy. Minä valitsin hampurilaisen, jossa on ananasta ja juustoa sekä guacamolea ja aika peruspurilainenhan tuo oli, mutta eipä sitä kotona tuollaisia makuja saa aikaiseksi. Annoskooksi olisi riittänyt tuosta 1/5 ja väkipakolla ahdoin itseni ylitäyteen, mutta riitti sapuskaa vielä dogibagiinkin. Seuraavan kerran tilaan lasten listalta!

Sitten toiseen aiheeseen eli asuun. Käsi ylös, kuka on nähnyt tällaisen asun jossain muussa blogissa tai jonkun päällä? Saanko nostaa molemmat kädet ja jalatkin ylös? Tämä on katsokaas se asu, mikä puetaan silloin, kun haluaa näyttää sekä rennolta että skarpilta ja pukeutua kuin monet muutkin. Tai kun haluaa pukeutua aikuismaisesti, mutta kuitenkin nuorekkaasti. 

Minulla on tuollainen uusi hieno jakku, joka on täydellisesti mittojeni mukainen ja istuu kuin räätälin ompelema. Se on erittäin laadukasta kangasta ja sopii monenlaisten vaatteiden kanssa. Lisäksi se on Made in Finland - aika harvinaista, eikö? Hintaa oli kaksi euroa ja viisikymmentä senttiä kirpputori Timantilla. Jakun alla on viime kesänä jonkin verkkokaupan alennusmyynnistä tilattu B.youngin t-paita erittäin katu-uskottavalla tekstillä "Rock Crazy Living Fast". Paita on muuten oikein kiva, mutta takakappale on oranssia tiheää verkkokangasta (en tiennyt tilatessa) ja siksi pidänkin paitaa vain juuri tuolla tavalla. En ole nimittäin oranssin enkä läpinäkyvyyden ystävä. Mutta eipä se maksanutkaan kuin jotain kympin! Kenkinä on harmaat saapikkaat, joissa on semimittainen varsi eli puoleen pohkeeseen ja jotka pysyvät hyvänä vuodesta toiseen. Housuiksi valikoitui löysimmät lökärit, jotka kuuluvat minulla lähinnä vapaa-aikaan ja ällöläskipäiviin, mutta jotka kuuluvat muotimaailmassa trendikkääseen tyyliin käärittyine lahkeineen. Se näyttää ihan ok: lta saapikkaiden kanssa, mutta en oikein tajua lahkeiden käärimisen ideaa muodikkaassa tyylissä. Ehkä yhdistän käärityt lahkeet niin voimakkaasti omaan ysiluokkaani ja sulkavalaisiin torttupäärokkareihin. Minulle ei tule skarppi olo jakusta vaan ilmeisesti ennemmin aina housuosastosta ja noissa lökäpöksyissä oli jotenkin epämääräinen olo ihmisten ilmoilla, vaikka mukavathan ne on. Skarppiudesta ei voinut muuten tuona päivänä puhua, koska olin todella überväsynyt. Ja kun ihminen ei ole enää kovin nuori, niin se näyttää väsyneenä paljon vanhemmalta ja lurpsahtaneemmalta kuin onkaan ja koska olin niin elähtäneen ja väsähtäneen näköinen, niin päätin kylmän viileästi rajata pään pois noista kuvista. Eikö olekin kätevää? Ja sitäpaitsi nämä ovat asukuvia, ASUkuvia eikä naamakuvia!

Minä en oikein tiedä, pidänkö tästä asusta vai en. Pidän siksi, koska paita, jakku ja ja Hilfigerin farkut (aidot, UFFilta) ovat maksaneet kaikki yhteensä vähän yli kolmekymppiä! Repikää siitä! Eikä nuo kengätkään kalliit olleet ja ranteessa on Oriflamen hyvätekeväisyysrannekkeet, jotka maksaa reilun vitosen per kappale! Pidän asusta myös siksi, että se on helppo ja mukava sekä rento, mutta kaipaisin kyllä asteen verran enemmän tyylikkyyttä. Tykkäisin pitää tiukempia housuja ja klassisia saappaita tuollaisen yläosaston kanssa ja silloin asu näyttäisi ohkä omammalta ja nimenomaan tyylikkäämmältä. Jakkua tulen ihan varmasti käyttämään paljon, koska minulla on ollut akuutti puute hyvin istuvasta jakusta, mutta ehkä hylkään tällaisen lookin. Vai mitä tykkäätte, onko tämä asu no no vai go go?

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Lontoon tuliaisena hiekkaa espanjalaisessa paketissa

Ostin Lontoosta viime syyslomalla tällaisen kunnon turistituliaisen hätäpäissäni ja myös varmuuden vuoksi, jos pitäisi jollekulle jokin tuliainen viedä. Kiva rasia englantilaisia herkkuja, eikö? ...Ne mitään englantilaisia olleet! Made in Spain luki takakannessa ja tunsin itseni ihan typeräksi. Koska tuote ei ollut aito englantilainen, niin en sitä ilennyt kellekään lahjaksi viedä. Rasia on ollut kaapissani viisi kuukautta odottamassa jotain spesiaalihetkeä, jolloin raaskisin sen avata.  Naistenpäivänä sen sitten avasin, sillä oli akuutti pula jälkiruoasta. Jo oli aikakin avata paketti, koska nuo olisivat menneet ensi kuussa vanhaksi.

Omnomnom... Odotin vesi kielellä, että saisin maistaa herkkuja... Tiedättekö, kun oikein odottaa makunautintoa... Kun zoomaa paketin kannesta kuvan, että jäisi jokin muisto ihanasta makuelämyksestä. Leivokset näyttivät niin herkullisilta.... Odotin suussasulavaa tumman kaakaon makua, aidon englantilaisen voikeksin makua, butter biscuitit on niiiin hyviä... Olin siis jo herkkuhurmiossa unohtanut, että keksit ovat Made in Spain. 

Rasian avattuani minusta olisi voinut näppäistä kuvan ja kuvatekstiksi laittaa: "Tältä näyttää pettynyt ihminen". 
Olin odottanut, että paketissa olisi useampi keksi ja että keksit olisi kauniisti aseteltu kuin konvehtirasiassa. Ja että aniskeksejä olisi ollut vain yksi, jos sitäkään. Niitä oli kolme. Mielikuvani oli aika kaukana todellisuudesta:

Oma hölmöyshän se oli, että odotukseni olivat niin korkealla...Tällainen herkkupettymys ei ole maailman suurin katastrofi, mutta hieman typeräksi sitä itsensä tuntee. Ja jokainen, joka on joskus kokenut saman, tietää sen karvaan pettymyksen tunteen, kun paketista paljastuu jotain muuta kuin odottaa. Pitihän noita keksejä maistaa ja kuten arvata saattaa, ne olivat teollisen makuisia. Ainesosaluetteloa en ole hirvinnyt lukea, vaikka tavaan ne aina ja usein googlen avulla. Ahneuksissaan keksejä piti toki maistaa ja myöskin siksi, koska en tiennyt, mitä muuta olisin niille tehnyt. Oli paketissa sentään pari ihan menettelevääkin yllätystä; kookos-suklaanami oli hieman Bounty-tyylinen ja viskinamikin oli kuulemma ihan syötävä, mutta keksikeksit... Miksi minä ostin tämän? Miksi?

Suklaakeksi, joka on paketin kannen kuvan tummin keksi, näytti livenä tältä. Siis hiekalta! Ja tuntuikin siltä. Ja minä tiedän, minä niin tiedän, että pari ystävääni kysyy jo mielessään, että miksi menin muussaamaan keksin tuon näköiseksi? Minäkö? Ettäkö minäkö olisin rapistellut pikkupussia ja puristellut keksiä? No niin minä tein! Mutta vetoan siihen, että keksi oli jo valmiiksi murskana ja kivan pehmeä puristella sormien välissä. "Mööh", sanoin, kun keksisanta levahti pöytäliinalle! 
Tarinan opetus voisi olla se, että lue aina pakkausmerkinnät ja myös se, että osta aina laadukasta tavaraa, olipa se mitä hyvänsä. Tai sitten, että älä ole hölmö turisti!

Nyt toivotan ihanaa viikonloppua! Minulle onkin tulossa oikein mahtava superviikonloppu!
 Toivottavasti sinullakin olisi jotain kivaa tiedossa!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

AAVAma-korut valloittavat muodollaan ja väreillään

Minulla oli ilo tutustua naistenpäivänä Palokan suurkirppiksellä mielenkiintoiseen korumallistoon nimeltä AAVAma. Korujen suunnittelija ja visionääri on 15-vuotias Matias, joka tekee ja markkinoi koruja kotipajassa yhdessä äitinsä kanssa. Esittelen blogissani harvoin mitään tällä tavalla, mutta nyt olen niin vaikuttunut ja ihastunut, että haluan AAVAman teille esitellä. Haluan kannattaa suomalaista käsityötä ja yrittämistä ja tässä tapauksessa myös nuorta, lahjakasta korutaiteilijaa.

Malliston timantti on mielestäni verkkokaulakoru, jolle on myönnetty mallioikeus patentti- ja rekisterihallitukselta. Koruissa käytetään valmiiksi värjättyjä, laadukkaita puuhelmiä sekä kestävää ja joustavaa silikonilankaa. Ihmettelin ensin, että miten koru toimii, koska siinä ei ollut lukkoa enkä oikein uskaltanut sitä venyttää, mutta silikonilangan ansiosta korun sai vedettyä kätevästi pään yli. Testasin korua kaulallani ja hämmästyin, että sen kanssa ei tarvinnut venkoilla vaan se asettui nätisti ihan itsekseen. Koru laskeutuukin sen muodon ansiosta erittäin kauniisti. Verkkokaulakoruja on nähty julkisuudessakin, muun muassa Maria-Kaisa Aulalla ja Henna Virkkusella. Matias on muuten suunnitellut kauniin, sinivalkoisen korun rouva Jenni Haukiolle ja luovuttanut korun hänelle Jyväskylässä.

Kokeilin mustavalkoista kaulakorua ja sanoin, että koska minulla ei ole varaa ostaa aitoja Chanelin helmiä, niin voisin ostaa sen sijaan samaa tyyliä edustavan puukorun. En kuitenkaan ostanut, koska tunnustan rehellisesti, että koru ei ollut ihan täysin oma juttuni (mustavalkoisuus on nyt vähän out pukeutumisessani). Muutama vuosi sitten olisin ostanut fuksianväriset korut, tai no, muutama vuosi sitten niitä ostelinkin ja siksi minulla niitä on enkä nyt sortunut tuohon hehkuvan väriseen viettelykseen. Fuksianvärinen verkkosetti olisi muuten upea vaikka pikkumustan kanssa! Tai kevääksi farkkukuosin kanssa, jolle se toisi heti pirteää ilmettä ja kontrastia. Verkkosettiin kuuluu kaulakoru, rannekoru ja korvakorut ja kaikkia myydään erikseen, mutta toki kannattaa ostaa koko setti, koska yhteneväisellä setillä saa helposti huolitellun ja harkitun näköisen lookin. 
Myynnissä on myös huopakoruja, jotka ovat väreiltään kuin karkkeja. Huopapallot ja puuhelmet on sommiteltu kauniisti ja korut ovat kepeän näköisiä - oikein pirteää elämäniloa huokuvia!

Korujen värivalikoima on laaja ja väreistä löytyy jokaiselle mieluisa. Yleensä tällaisissa koruissa on ongelmana se, että ne edustavat  suppeaa väriskaalaa, mutta AAVAma-korujen joukosta löytyy varmasti jokaiselle oma lempisävy; on kirkasta ja hehkuvaa, on murrettua ja luonnonläheistä, on klassista ja trendikästä. Olisin lauantaina ostanut itselleni puuhelmet, mutta en osannut päättää väriä. Fuksiaan ihastuin, mustavalkoinen oli upea, violetti olisi ikisuosikkini ja sitten yllätin itseni ihastumalla hiekanväriseen verkkosettiin ja olenkin nyt tässä pähkäillyt monta päivää, että ostaisinko sen vai en. Ostan koruja harvoin nikkeliallergiani vuoksi ja siksi, että minua ahdistaa korujen valmistuksen epäekologisuus ja epäeettisyys sekä kaikki turha rihkama ja mietin nykyisin jopa ylitarkkaan, että mitä ostan. Yleensä vetoan noihin seikkoihin ja jätän korut ostamatta, mutta nyt ostamista puoltaisi useampi seikka kuin ostamatta jättämistä. Mietin tässä myös kuumeisesti, että voisinko ostaa jollekulle lahjaksi korun, sillä nämä ovat kohtuuhintaisia tai oikeastaan hyvin halpoja työmäärään nähden. 

Tarina Matiaksen koruinnostuksesta on kannustava ja valloittava. Kotipajassa syntyi ensin lahjoja äidille, sitten tuli sateinen juhannus, jonka poika vietti mökillä korujen valmistamisen parissa. Lähipiirissä ihastuttiin koruihin, mikä innosti jatkamaan harrastusta ja kohta koruja esiteltiinkin äidin kanssa erilaisilla messuilla ja myyjäisissä meidän kaikkien iloksi.

Voit käydä ihastelemassa -koruja osoitteessa
ja Facebookissa

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Vähempikin riittää -haaste päättyy minun osaltani

Olen osallistunut  Minishow-blogin alulle laittamaan Vähempikin riittää -haasteeseen parisen kuukautta. Haasteen ideana on, että joka kerta, kun ostaa jotain uutta, pitää luopua jostain vanhasta. Tarkoituksena on myös haastaa jokaista pohtimaan omia kulutustottumuksiaan. Osallistuin haasteeseen, koska se oli minulle helppoa, sillä olen pitkään noudattanut tuota kaavaa, että kun ostan uuden tavaran, niin luovun jostain vanhasta. Olisi ollut kivaa pitää kirjaa omista ostoksistaan ja luopumisistaan tämän haasteen aikana, jotta olisi konkreettisesti nähnyt, miten homma toimii. Mutta koska minulla on ihan elämäkin ja pidin helmikuussa omaa budjettipäiväkirjaa, niin en jaksanut tuohon ryhtyä. Ja minun kohdallani on niin, että luovun paljon useammasta tavarasta kuin ostan. En tietenkään viskaa tavaroita pois vaan monet vaatteeni ovat niin kovass käytössä, että ne kuluvat puhki ja nyt käytän monet vanhat huulipunat, joita on muuten vielä aika paljon, enkä osta jokaisen tilalle uutta. Aion ostaa yhden tai kaksi laadukasta huulipunaa jostain hyvästä luonnonkosmetiikkasarjasta ja ne saavat riittää. Tämän talven jälkeen lumppukeräykseen lähtee kolme kulahtanutta ja elämänkaarensa päähän tullutta neuletta ja montakos olen ostanut talven aikana? Vain yhden. Olen muuten huomannut, että vaatepinoni madaltuvat kummallisesti!

Minusta haasteen idea on hyvä ja se on minulle se vähin, mitä teen. En ole tuudittautunut pelkästään haasteen ideaan vaan harkitsen aina, että tarvitsenko jotain tavaraa todella. Joskus tulee ostettua jotain hömppäosaston tavaraa, ihania turhuuksia, mutta nykyisin hyvin harvoin. Koen, että vähempikin riittää -haaste on minulle liian vähän ja jotta voisin todella haastaa itseni, pitäisi haasteen olla tyyliin "Kuukausi pelkkiä välttämättömyyksiä". Tai "Kuukausi pelkkiä ekotuotteita". Toisaalta elän hyvin nuukasti ja kohtuullisen ekosti muutenkin, että minun ei tarvitse haastaa itseäni, sillä arkipäivän ekologisuus, eetisyys ja harkitseva kuluttajuus on minulle elämäntapa. Ja niin sen pitäisi olla muillekin, eikös vaan?

Vähempikin riittää -haaste on vielä voimassa ja siihen voi vielä osallistua, joko kommentoimalla Minishow-blogissa tai sitten ihan vaikka omassa mielessäsi, jos et ole blogi-innokas. 

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kuhinaa naistenpäivän suurkirppiksellä Palokassa

Mainostin viikolla suurkirppistä, jonne olin menossa myymään. Kirpputori pidettiin lauantaina, naistenpäivänä 8.3.2014 Palokan koululla ja sen järjestivät Jyväskylän Kokoomusnaiset. Kirppiksen käytännön järjestelyt oli hoidettu hyvin, sillä me myyjät saimme etukäteen selkeän infon ja maksuohjeet (pöytävuokra 10 €) sähköpostiin. Koulun ruokalaan oli nimetty valmiiksi pöydät, mikä helpotti oman pöydän löytämistä lauantaiaamun pöppyrässä. Pöydillä odotti alennuskuponki kauneushoitola Hyvän olon Siniseen ja pussillinen kuivattuja ruiskukkia, joista ilahduin suuresti. Tällainen pieni muistaminen ja huomioiminen tuntuu minusta ihan hirmu kivalta! Tässä välissä saanen taas huomauttaa, että olen poliittisesti sitoutumaton enkä mainosta enkä kannata puoluetta, mutta annan kyllä täydet pisteet puuhakkaille naisille, jotka tapahtuman olivat järjestäneet ja jotka iloisella olemuksellaan vaikuttivat kirppiksen ilmapiiriin positiivisesti. 

Käyn kirppiksellä myymässä tietenkin siksi, että pääsisin eroon vanhoista ja epäsopivista vaatteista ja tavaroista, mutta myös siksi, että minusta on mukavaa tavata ihmisiä ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kirppistelyhän on sosiaalista toimintaa parhaimmillaan! Minulla oli nyt myynnissä sesonkiin sopimatonta tavaraa, oli kesätoppeja ja talvitakkeja, jotka eivät tehneet kauppaansa. Useamman vaatekappaleen sain kuitenkin myytyä ja loput myyn nettikirppiksellä tai kesällä Sepänaukiolla. Minun oli tarkoitus myydä myös itsetehtyjä vaahtokarkkeja, mutta urani vaahtokarkkikauppiaana ei alkanut kovin lupaavasti, koska ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen idioottivarmat karkit epäonnistuivat ja karkeista tuli märkiä, vaikka muuten ihan vaahtokarkin makuisia ja oloisia. Ne ovat muuten vieläkin kuivumassa! Tässä myyntirekkini, täynnä persoonallisia ja hyväkuntoisia vaatteita, jotka eivät enää minulle sovi syystä tai toisesta.

Myyntipöydän takana päjöttäminen voisi olla tylsää, mutta minulle sattuu aina läheiseen pöytään joku mukava myyjä, jonka kanssa voi jutustella niinä hetkinä, joina asiakkaita ei ole. Tosin sellaisia hetkiä on harvassa. Olen huono kirppiskauppias, koska myyn kaiken ihan liian halvalla ja etenkin pienille tytöille, jotka tulevat tutkimaan koruja ja laukkuja ja kaivelevat pikkuruisia rahapussejaan, sorrun melkein antamaan tavarat. Tinkiminen on oleellinen osa kirppiskauppaa, mutta toisaalta arvokkaita tavaroita ei pidä myydä polkuhintaan. Minusta kirpputorin idea on päästä eroon tarpeettomista tavaroista eikä se, että yritetään saada mahdollisimman paljon "voittoa".

Pidän Palokan suurkirppiksestä erityisesti siksi, että siellä on muutakin ohjelmaa kuin pelkkä kirppismyynti. Kokoomusnaiset olivat järjestäneet arpajaiset, joissa oli runsas ja monipuolinen palkintopöytä ja arpoja ostettiinkin innokkaasti. Iloisena ja tehokkaana myyjänä toimi Sirpa Teräväinen. 

Toinen erityisen kiva juttu suurkirppiksellä on se, että pienyrittäjät voivat vuokrata myyntipöydän ja esitellä tuotteitaan. Käytin leikillisesti nimitystä minimessut ja sain ajatuksen, että miksi ei joskus voisi järjestää pieniä, paikallisten yrittäjien minimessuja? Suurilla messuilla on suuret myyntipöytävuokrat ja paljon tunnettuja kauppiaita, joiden jalkoihin pienyrittäjät jäävät. Eilen sain tutustua muutamaan mielenkiintoiseen, uuteen yrittäjään ja eräästä onkin tulossa myöhemmin oma postauksensa...

Kolmas kirppiksen houkuttelevuutta lisäävä tekijä on kahvio ja monet asiakkaat suuntasivatkin ensimmäisenä sitä kohti. Herkulliset leivonnaiset ja eritoten lauantaiaamuna leivotut tuoreet pullat tekivät kauppansa. Kahviossa myyjinä Sanna Jylänki ja Marjo Pakka.

Alla olevassa kuvassa kirppiskuhinaa! Kun olin lähdössä pois, niin minua hakemaan tullut tavaroiden kantaja/kuljettaja ihmetteli, että onpas hiljaista. Minun täytyi sanoa, että olisitpa kuullut puheensorinan pari tuntia sitten. Eräs aamupäivällä pöytäni ohitse kulkenut vanhempi mies taivasteli sitä, mikä melu kirppiksellä olikaan. Vilkkain aika tällaisilla kirppiksilla on heti ovien avauduttua, mutta uusia asiakkaita tuli vielä lähempänä kello yhtä, jolloin myyjät olivat jo pakkaamassa tavaroitaan. Innokkaimmat asiakkaat olisivat tunkeneet ostoksille jo ennen kymmentä, mutta järjestäjät pyysivät kohteliaasti odottamaan ulkopuolella, jotta myyjät saivat järjestää pöytänsä rauhassa.

Kirpputorit ovat äärimmäisen mielenkiintoisia paikkoja, koska on mielikuvitusta kutkuttavaa miettiä, miksi ihmiset myyvät tiettyjä tavaroita ja pohtia tarinoita tavaroiden takana. Kirppareilta tekee myös usein ihan ällistyttäviä löytöjä. Usein olen löytänyt kirpputoreilta upeita käsitöitä ja nytkin ihastelin virkattuja pikkuolioita. Kuvakollaasissa on omia ja naapuripöytien tavaroita. Arvaatko, mitkä kolme kuvaa ovat minun pöydästäni?
Mielestäni aina silloin, jos kiitoksen aihetta on, niin pitää kiitokset lausua ja lausun ne nyt Kokoomusnaisten toimeliaalle porukalle. Kuvassa  Kati Rinne, Arja Sahlberg, Marjo Pakka, Pia Nyman, Arja Mohr, Sanna Jylänki, Sirpa Teräväinen, Pia Tuomi-Sorjonen ja Jaana Latvanen. Kiitän vielä Marjoa monien kuvien (niiden parempien) ottamisesta!

Niin että mikä olikaan päivän tuottoni? Ihan riittävä siihen nähden, että olen myynyt jo aiemmin kaikki tuottoisimmat tavarani. Jotkut valittelivat, että on sääli, jos ei tule kunnolla voittoa ja on nähnyt hirveän vaivan tavaroiden lajittelemisessa. Minulla kirppiskamat ovat aina siististi pakattuna ja ne on helppo napata mukaan. Mielestäni on kannattavaa mennä myymään tällaiselle kirpputorille, missä ei ole suurta pöytävuokraa eikä sitä riskiä, että tavarat kulkeutuvat toisiin pöytiin tai että niitä varastetaan. Minua sanottiin eilen suurkirppiksen vakiomyyjäksi ja tottahan se on. Osallistun hyvin organisoituun kirppistapahtumaan mielelläni ja toivoisin, että tällaisia tapahtumia järjestettäisiin vähän useamminkin. Täällä Jyväskylässä on nimittäin ihmeen vähän suurkirppiksiä. Suosittelen lämpimästi Palokan suurkirppistä kaikille niille, jotka haluavat käydä ostoksilla siistillä kirpputorilla ja jotka haluavat myydä tavaraa miellyttävässä paikassa.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Asiaa tisseistä ja pepuista eli hyvää naistenpäivää

Se eräs ihku, jota ei saa missään nimessä kutsua elämäni valoksi,
 laittoi Facebook-seinälleni tämän biisin:
"The bigger the cushion, the sweeter the pushin' That's what I said 
The looser the waistband, the deeper the quicksand, Or so I have read
My baby fits me like a flesh tuxedoI'd like to sink her with my pink torpedo
Big bottom, big bottom, Talk about bum cakes, my girl's got 'em
Big bottom drive me out of my mind, How could I leave this behind?
I met her on Monday, 'twas my lucky bun dayYou know what I mean
I love her each weekday, each velvety cheek day, You know what I mean
My love gun's loaded and she's in my sights, Big game is waiting there inside her tights, yeah
Big bottom, big bottom, Talk about mud flaps, my girl's got 'em
Big bottom drive me out of my mind, How could I leave this behind?
My baby fits me like a flesh tuxedo, I'd like to sink her with my pink torpedo
Big bottom, big bottom, Talk about bum cakes, my girl's got 'em
Big bottom drive me out of my mind, How could I leave this behind?"


Herranjumala! Ja tasapuolisuuden nimissä kaikki muutkin maailman jumalat ja jumalattomat! Eihän noin voi tehdä, eieiei! Tämä ei sovi nyt mihinkää pirtaan, ei ollenkaan, tuollainen biisi. Sehän on loukkaavaa, ei naiselle voi kertoa, että sillä on iso pehva! Eikä tuollaista biisiä ladata kenenkään naisen Facebook-sivulle kaikkien nähtäville. Ei ei ja vielä kerran ei! Eikö?

Minusta tuo biisi oli ylistys pyöreälle pepulleni ja muillekin naisellisille ominaisuuksilleni. Mutta siinähän lauletaan big bottom, siitä on pakko loukkaantua! Ei ole. Voisin yhtälailla loukkaantua siitä, että joku sanoisi minun käyttävän silmälaseja tai että minulla on kymmenen varvasta. Minulla on muhkea pehva enkä ihan täysin voi sanoa, että I'm proud of it, mutta kun se on minun peppuni eikä se pienemmäksi muutu. Ja sitäpaitsi tuohon biisiin liittyy niin ihania inside-juttuja, että kun ajattelen niitä, niin hymyni venyy korviin saakka ja kun elämäni filmi joskus katkeaa, niin haluan muistaa tuohon kappaleeseen liittyvät hetket ja ne kädet, jotka koskettivat big bottomiani...

Minusta me naiset olemme aika outoja. Meillä on kaikenlaisia merkillisiä juttuja, mistä miehet ovat kiinnostuneet ja mihin me sitten kiinnitämme oman huomiomme? Siihen, että onko kynnet lakattu ja säärikarvat ajeltu. Ei miehiä kiinnosta sellaiset asiat vaan ihan muu. En tarkoita missään nimessä, että miehet ovat vailla vain yhtä tiettyä asiaa vaan tarkoitan sitä, että me näytämme miesten silmissä ihan erilaisilta kuin omissamme. Kun me katsomme peiliin, niin siellä on ensinnäkin vaakalukemasta riippumatta läski lössykkä, joka on toisekseen myös ruma ja jolla on liian vähän sitä ja vähän liikaa tota. Ja mitä mies näkee? Houkuttelevan olennon, jonka hiukset tuoksuvat lähes aina hyvälle, jonka iho on pehmeä, jonka kosketus on lämmin ja hellä ja joka on... nainen! Se riittää.

Me naiset kidutamme itsetuntomme kuoliaaksi pohtimalla, miltä näytämme ja mitä miehet meistä ajattelevat. Hyvät naiset: muistattehan, että miehet eivät ajattele, ainakaan kovin paljon ja syvällisesti. Mutta me naiset ajattelemme. Me ajattelemme sitä, miltä meidän tulisi näyttää, että kelpaisimme ja että miehet tykkäisivät meistä. Me puunaamme ja höyläämme, föönaamme ja harjaamme ja löydämme aina jonkin kohdan itsestämme, josta emme pidä. On olemassa miehiä, jotka vaativat naiselta kaikkia kummallisia ulkoisia ominaisuuksia, mutta suurin osa miehistä osaa arvostaa Ihan Tavallista Naista. Se riittää. Mutta ei meille naisille riitä. Onks hyvä näin? Oonks läski? Oon ihan varmasti lihonu, oonko *vatsamakkaroiden nipistelyä*? Miltä tää mekko näyttää mun päällä? Kato nyt ku oon ällöturvoksissa, enkö ookin! Rakastatsä mua? Nainen pommittaa miehen sirpaleiksi kysymyksillään ja ihan sama, mitä mies vastaa, niin se on aina väärin.

Me naiset saamme väännettyä jokaisesta ruumiinosastamme itkun ja hammastenkiristyksen ja sitten kohta miehellä on se itku ja hammastenkiristys eikä kannata ihmetellä, mikä suhteessa mättää. Miehille monet asiat ovat hyvin yksinkertaisia. Kuten vaikka tissit. Lause: "Ne on tissit", kertoo kaiken siitä, mitä meidän naisten tulee tietää miesten suhtautumisesta maitorauhasiimme. Sillä ei ole väliä, ovatko ne pienet vai suuret, terhakat vai roikkuvat, sillä ne ovat tissit. Pinkeäihoiset silikonitötteröt antavat meille väärän kuvan siitä, miltä normaalit tissit näyttävät. Kun saunoo naisten kanssa, niin näkee hyvin erilaisia tissejä ja minusta ne kaikki näyttävät kivoilta ja persoonallisilta enkä voi ymmärtää, että naiset itkevät peilin ääressä sitä, että heidän rintansa eivät kelpaa miehelle. Vika ei ole silloin tisseissä vaan miehessä. Normaali mies ymmärtää, että ne ovat ns. Luojan luomat, ne ikääntyvät siinä missä koko akka, ne voivat alkaa roikkua tyhjinä rukkasina imetyksen jälkeen, mutta niillä on sentään tehty jotain niin ihmeellistä kuin ruokittu ihmislasta. Ja jos tissit eivät meitä naisia ahista, niin sitten ahistaa perse. Se on aina vääränlainen ja liian suuri, vaikka olisi Hollywood-tähtösen lailla kokoa nolla. En ole tavannut vielä yhtään naista, joka olisi täydellisen tyytyväinen peppuunsa. Onkohan edes Jennifer Lopez? Niinpä. Hyvät naiset, jospa tänään naistenpäivänä yrittäisimme nähdä ihanat itsemme miesten silmin.

Happy Women's Day!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Denimiä & pinkkiä ja viiden minuutin kampaus

Ja taas tänään harmaa päivä, josta ei voi äkkiseltään päätellä, että mikä kuukausi onkaan menossa. Ei oikein jaksaisi tällaisia päiviä enää... Missä aurinko lymyilee? Kun ulkomaailmassa ei ole kirkkautta eikä väriä, niin värikkyyttä on luotava itse. Pinkki on jäänyt pahasti paitsioon pukeutumisessani, mutta tänään teki pitkästä aikaa mieli pukeutua pinkkiin. Ehkä tämä liittyy värihimooni, josta edellisessä postauksessa kirjoitin. Tarvitsen nyt kunnon väribuustausta ja -terapiaa, etten vajoa harmauteen, joka ulkona minua väijyy.

Olin ensin laittamassa tummmanpunaista paitaa, mutta minulle tuli niin voimakas eiiii-reaktio, että otin käyttöön viime kesänä alennusmyynnistä ostamani paidan ja ihmettelin, että miksi en ole näin ihanaa paitaa aiemmin pitänyt. Pinkin ja mustan yhdistelmä on ikisuosikkini, mutta kakkoseksi kiirii pinkki+tumma denim. Mihinkään kummalliseen paikkaan en ollut tänään menossa vaan pyörähdin töissä, vaikka olin saikulla. Koska ei ne opettajan hommat silleen pyöri, että ei valmisteltaisi tunteja ja kokeita!

Olen tänään ollut väsynyt ja sairas ja ihan vaan piruillakseni sairaudelleni laittauduin pikkuisen normaalia enemmän ja laitoin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen vähän värikkäämpää huulipunaakin. Ehkä minun pitäisi kulkea meikittä ja tukka takussa ja vanhoissa kulahtaneissa vaatteissa, jotta näyttäisin sairaalta. Olen sitä mieltä, että vaikka sairas olenkin, niin ei minun tarvitse näyttää peikolta, vaikka monesti jotkut vähän ilkeästi kommentoivatkin, että et sinä kovin sairas ole, kun jaksat tälläytyä.

Olin myös niin noheva, että kietaisin hiukseni kiinni ja koristelin syherökomeuden pinkillä kukalla. Kampauksen, jos tätä edes sellaiseksi voi kutsua, tekemiseen meni viisi minuuttia. Vedin hiukset ylös ponnarille ja nipistin ponnarin pinneillä tukevasti kiinni. Pörrötukkani ei tupeerausta tarvitse vaan hiukset jäävät tyvestä tuuheaksi, kun niitä vähän nostelee ja siksi Amy Winehouse -typppiset kampausratkaisut ovat minulle hyviä. Tällaisia kampauksia tulee harvoin väsättyä, koska töissä en voi näitä pitää ja kotona nyhrätessä tuntuisi aika turhalta pitää hiuksia näin. Jos voisin, niin pitäisi hiuksiani aina (siis muualla kuin kotona) ihanasti ja onkin vähän sääli, että minut nähdään yleensä luonnontaipuisa tukka epämääräisesti töyhöttäen eikä minua ole totuttu näkemään hiusten suhteen kovin huoliteltuna. Työkaveri kysyikin tänään, että mikäs hääkampaus sillä nyt on.
Kaulakoruksi valitsin statement-korun ja tässäpä taas yksi henkilökohtainen ihmetyksen aihe: miksi pidän tällaisiakin koruja liian harvoin? Isot korut saavat ihan yksinkertaisenkin paidan näyttämään hyvältä, mutta normiarkipäivänä tuollaiset korut voivat olla ehkä liian juhlavia. Tai no, makuasia ja tottumuskysymys tämäkin. 

Kokeilin myös tämän hetken muotihittiä eli sitä, että kellon viereen laitetaan rannekoru. Olen kai niin vanhanaikainen, että mielestäni se on vähän hölmöä. Tämäkin on vaan jokin sellainen juttu, jossa minulla on jumiutunut asenne. Ei olisi ehkä minun tyylistäni käyttää megamuhkeaa kelloa ja sen vieressä koruröykkiötä, mutta never say never! Tuota Diorin nättiä sydänkorua aion kyllä kellon kanssa käyttää - se sopii mielestäni siihen oikein hyvin. Ja nyt kun olen saanut jään rikottua tällä alueella, niin aion kokeilla myös strassikoruja kellon pariksi. Mitä mieltä olette, onko tyylikästä käyttää rannekoruja ja kelloa samassa ranteessa?
Pinkillä värillä oli tänään toivottu vaikutus, sillä piristyin oikein kivasti ja muistutankin nyt siitä, että väreillä on suuri vaikutus mielialaamme. Onko sinulla tiettyjä piristysvärejä tai tarvetta pukeutua johonkin tiettyyn väriin?

Tähän loppuun vielä pakollinen pöllöilyilme, jonka myötä toivotan teille ihkua huomista naistenpäivää ja viikonloppua♥

torstai 6. maaliskuuta 2014

Vitamiinivimman ja värihimon kesytys välipalalla

Blogeissa on suosittua esitellä omia syömisiään, vaikka kyseessä olisi ihan tavallinen välipala. Minusta välipalat, salaatit ynnä muut ovat niin arkisia, että niitä ei toinna edes esitellä, mutta jos valmistan jotain spesiaalimpaa, niin sitten haluan leuhottaa, mitä olen tehnyt. Nyt teen kuitenkin poikkeuksen ja paljastan, millainen välipalani yleensä saattaa olla. Sormeni ovat muuten nyt näppäimistöllä varovasti, koska pelkään, että ne vallan riehaantuvat ja sitten saisittekin lukea pitkän ravitsemusaiheisen tekstin. Jätän nyt opettajamaiset vinkit ja neuvot tästä pois, koska jokainen ihan itse valitkoon, mitä syö, ja kerron, mitä minun välipalaani kuuluu. Mainitsen myös heti tässä, että välipalani raaka-aineet ovat suurimmaksi osaksi luomua ja kotimaista! Ihan samalla tavalla sieltä kaupan hyllyiltä ja hedelmälaarista voi poimia mukaan luomua kuin tavallisiakin tuotteita. Tai no ei ihan, sillä luomuleikkeleitä ei juurikaan saa ja vietinkin tänään liian pitkään lihatiskillä, kun tutkin, että eikö todellakaan ole olemassa esimerkiksi luomukeittokinkkua. Ostin sitten lihatiskiltä Savuhovin palvikinkkua ja kysyin myyjältä, että mistä liha heille tulee. Myyjä oli ystävällinen ja kertoi, että liha tulee HK: lta. Luomulle on niin vähän kysyntää täällä päin Suomea, että sitä ei kannata myydä. Etelä-Suomessa asiat ovat toisin ja odotankin, että milloin täällä havahdutaan lihaluomuiluun. Kompromissiin oli tyydyttävä ja ajattelin, että syön niin vähän lihaa ja ekoilen muuten niin paljon, että en tästä asiasta stressaa. 

Minulle on nyt tullut vitamiinientankkausinto! Kai kroppani luontaisesti kertoo, että se tahtoo ennaltaehkäistä kevätväsymystä. Vitamiinivimman lisäksi minulla on jokakeväinen värien himo. Alan kaivata talven jälkeen oranssia, vihreää ja keltaista eli värejä, jotka eivät tavallisesti kuulu sisustukseeni eivätkä vaatehuoneeseeni. Nuo värit eivät sovi kalpealle iholleni, mutta kodin koristukseksi ne sopivat ja kylläpä muuten huoneen ilme piristyy kummasti, kun johonkin tällää railakasta sävyä. Värihimo koskee myös ruokaa ja vaikka syön hyvin, niin nyt tekee mieli buustata ruokavaliota entisestään ja panostaa syömisiini, vaikka kuusi kourallista vihanneksia/juureksia/marjoja/hedelmiä päivässä onkin minulle normimäärä. Eli se yläkoululaisen sanoin "kuka hullu syö puoli kiloa jotain v***n rehuja" -määrä. Minä hullu. En annoksiani erikseen laske, sillä kasvikunnan tuotteet ovat ruokavaliossani niin itsestäänselvä osa, että niitä kertyy huomaamatta. 

Teen joka päivä jonkinlaisen smoothien enkä koskaan kyllästy voimajuomiini, koska makuvariaatioita on lähes rajattomasti. Suosikkini on vaniljajogurtti-mansikka, koska se on niin herkun makuista, vähän kuin mansikkapirtelöä. Kerran sekoitin piimää, puolukoita ja appelsiinimehua ja se oli mielenkiintoinen makuyhdistelmä, joka vaatii ennakkoluulottoman makuaistin. Piimä-karpalojuoma on niin hapanta, että sitä en sellaisenaan suosittele vaan lisään joukkoon esim. vadelmia ja makeutukseksi hunajaa. Yleensä laitan smoothieen marjoja, koska tykkään syödä hedelmät erikseen sellaisenaan. Käytän aina itse kerättyjä marjoja ja vaihdellen piimää tai (maustamatonta) jogurttia ja aina jotain kuitua. Tällä hetkellä ripsautan juomaani VALO24h Paahdettu rouhittu pellava+puolukka luomu -valmistetta. Lisäksi laitan smoothieen jotain kasviöljyä. Olen lukenut niin monta artikkelia kasviöljyjen vaikutuksista, että en enää tiedä, mikä on terveellistä ja mikä ei, joten ostan vuorotellen jokaista öljyä. Nyt on menossa kylmäpuristettu rypsiöljy ja sen loputtua arvon, että minkäköhän pullon ostan seuraavaksi. Viherpirtelöitä en kykene juomaan, vaikka aina silloin tällöin niitä urhoollisesti kokeilen, mutta ne menevät minulla samaan öklötyskastiin kuin ruoanvalmistuksen teknologian tunnilla valmistettu lihapirtelö. 

Toinen perusvälipalani on banaani. Sen ei minkään sääntöjen mukaan pitäisi sopia massulleni, mutta kuten kaverini sanoi, olen ehkä tullut immuuniksi banaanille. Pidän välillä banaanivapaita päiviä, etenkin viikonloppuisin, mutta työpäivinä ja reissuissa apinoiden eväs on minulle korvaamaton. Pyrin aina ostamaan Reilun kaupan luomubanaaneja, koska normibanaanit ovat torjunta-ainepommeja ja haluan tietysti myös edistää reilua kauppaa. Jos ylintä kuvaa tarkoilla silmillä tihrustaa, niin banaanin kyljessä voi huomata Reilun kaupan merkin.

Yleensä minulla on välipalana pelkkä smoothie+banaani ja pärjään niillä pitkään, mutta joskus tarvitsen tuhdimpaa välipalaa ja silloin syön itsetehtyä suolaista piirakkaa, näkkäriä tai joskus leipää. Tänään minulla oli ensimmäistä kertaa kuukauteen kunnolla sekä nälkä että ruokahalu ja olin niin innoissani, että ostin Citymarketin leipätiskiltä croissantin. Olin myös onnellinen siitä, että sain nautiskella välipalani kiireettömästi. Töissä kun suu pitää tunkea täyteen ruokaa, jotta kädet vapautuvat tekemään muuta ja on ihanaa, kun joskus arkipäivänä on aikaa keskittyä välipalaan.

Värien himo tulee ilmi konkreettisesti siinä, että kiinnitän nyt enemmän huomiota tiettyihin asioihin kuin talvella. Tuoreita yrttejä on kaupassa aina ja säännöllisesti niitä ostankin ja myös tietysti käytän, mutta tänään nappasin persiljaruukun ostoskoriini ihan yli-innoissani - ihan kuin olisi ollut pakkomielle ostaa persiljaa! Jospa soluni huusivat minulle, että hei, me halutaan tuota vihreää,  nyt olisi tarvetta erinäisille kivennäisaineille. Tai sitten hintakyltissä ollut lause "Persiljää Närpiöstä" puhutteli minua syvästi. Laitoin persiljaa jo croissantin väliin ja täytyy sanoa, että makuyhdistelmä oli aika kesäinen. Ruokaruokana minulla on tänään kasvis-broilerikastiketta ja ihan varmasti silppuan siihenkin vihreyttä, koska nyt tuntuu, että värejä ei voi olla ruokavaliossa liikaa. Laskin huvikseni, että minulle kertyy tänään ainakin kahdeksan kourallista kasvikunnan tuotteita. Pystytkö sinä samaan vai jäävätkö vitamiinipommit syömättä? 


keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Pastel spring 2014


Spring fever on nyt oikein osuva termi... Jokin kuume, ihan sellainen fyysinen kuume minulla nyt on. Töihin en kyennyt, mutta koska en ole hirveänkamalan kipeä, niin aika meinaa käydä pitkäksi ja tein pitkästä aikaa kollaasin; aiheena kevään 2014 haaveasu. 

Kukkakuviot ovat nyt in ja kun on elänyt jo useammalla vuosikymmenellä, niin kuviot näyttävät tutuilta. Catwalkilla on vilahdellut samantyyppistä kuosia kuin mitä minulla oli pitkissä kalsareissa yläasteella ja mitä mummolla on 80-luvulla hankitussa silkkipaidassa. Lahjoittaisikohan hän paidan minulle :). Jos kukkakuosi ei tunnu ihan täysin omalta jutulta, niin suurehko, kukallinen huivi on tämän kevään must-hankinta. Jos mitään muuta ei halua/ole varaa ostaa, niin huivi päivittää ilmeen muodikkaaksi halvalla ja helposti. Suosittelen koluamaan kirppiksetkin (ks. edellinen postaus), koska ainakin minä olen löytänyt parilla eurolla upeita huiveja! Tahtoisin raikkaan värisen, mutta romanttisen tyylisen huivin ja tuo kollaasissa oleva huivi on aika lähelle sitä, mistä haaveilen. Toinen helppo, halpa, nopea ja piristävä konsti päivittää ummehtunut talvilook kevyempään keväiseen on vaihtaa kynsilakan ja huulipunan sävyä. Yritin kovasti etsiä kollaasiin muun merkkistä kynsilakkaa kuin Dioria, mutta siinä oli juuri täydellinen sävy. En ole pariin vuoteen ostanut kynsilakkaa ja aion myydä laatikon pohjalla pyörivät entiset lakkani pois, koska en enää kestä niiden hajua ja ostan tilalle jonkin vaalean ihanan sävyn Kure Bazaarilta, joka on niin lähellä ekokynsilakkaa kuin moinen tuote voi olla.

Haluaisin myös vaalean pitsitunikan ja yksi sellainen onkin taas tulossa. Pitsitunikoiden kanssa pitää olla tarkkana, sillä ne näyttävät helposti a) mummomaisilta b) hutsumaisilta c) valoverhoilta. Löysin vihdoin viimein kropalleni sopivat tummansiniset denim-legginsit eli jegginsit ja tahtoisin yhdistää pitsitunikan niihin ja tietysti myös kukalliseen huiviin. Jos pitsitunikan kanssa onnistaa, niin voi olla, että saan haaveasun puettuakin kevään aikana! 

Tykkään tehdä järkeviä kollaaseja, joissa on sellaisia vaatteita, joita oikeasti voisi käyttää. Tosin monien Polyvoren kautta löytyvien vaatteiden ja asusteiden hinta on hurja, mutta voihan sieltä ainakin poimia ideoita. Ehdoton suosikkini kollaasissa ovat upeat kengät, jotka ovat todellakintodellakintodellakintodellakin pelkkää haavetta... Gianvito Rossin vaaleat mokkanilkkurit maksavat 870 euroa (saa pyörtyä!) ja jos hinta ei päätä huimaa, niin vaalea väri sitten... Kuraloskassa voisi italialaiset kaunokaiset olla pian entiset! Harkitsin, että liitän kollaasiin noiden sydämensulattajakenkien sijaan Hunterin valkoiset kumsuappaat, sillä ne olisivat olleet realistiset kengät keväisille kaduille.

Tänä keväänä tupsukat ja tasselit ovat kovassa huudossa ja vaikka en niihin ihan niin hullu ole kuin Ruotsin tunnettu miljoonäriäiti Maria Montazami, niin kyllä minä tupsuista tykkään. Pienessä määrin. Ja jos löytäisin jostain irtotasselin (Eurokankaasta?), niin voisin sellaisenkin vaikka laukkuun kiinnittää! Uutta laukkua en aio ostaa, koska en löydä oikeanlaista sopuhintaan... Minulla on ihme vimma tykätä erikoisen värisistä laukuista eli sävyistä kuten magnolia, nudepinkki ja vaalea syreeni. Syksyllä haaveilin syklaamin värisestä laukusta ja nyt nude pinkki on se, mikä saa minut innostumaan. 

Millainen on sinun haaveasusi tälle keväälle? Oletko kukkakuosifani vai onko jokin muu kevään muoti-ilmiö enemmän sinun tyyliisi sopiva?
Pastel spring 2014

Menovinkki naistenpäiväksi: suurkirppis Palokassa



Hei kaikki kirppistelijät ja toki muutkin! Lauantaina 8.3. on Jyväskylän Palokan koululla supersuosittu naistenpäivän suurkirppis. Pöydät myytiin loppuun nopeasti eli kirppismyyjät tietävät, että tapahtuma on suosittu. Lisäpöytiä voi toki kysellä ja varapaikaltakin pöydän voi tuurilla vielä saada. Paikalla on kirpputorimyyjien lisäksi useita naisyrittäjiä markkinoimassa kiinnostavia ja persoonallisia tuotteitaan, kuten koruja. Tapahtumassa on myös kahvio, myyjäiset ja arpajaiset. Poliittisesti sitoutumattomana haluan huomauttaa, että tapahtumaa ei kannata karsastaa siksi, että sen järjestävät kokoomusnaiset. Mielestäni sillä ei ole väliä, mikä taho tällaisen tapahtuman järjestää. Jyväskylässä on vähän suurkirppiksiä ja minusta on hienoa, että kokoomusnaiset puhaltavat yhteen hiileen (vai pitäisikö sanoa ruiskukkaan) ja järjestävät yleishyödyllisen tapahtuman.

Olin viime vuonna suurkirppiksellä myymässä ja sain hyvän tuoton ja sen lisäksi tapasin mukavia ihmisiä. Kirppistelyssä parasta onkin se, että saa jutskailla ihan ventovieraitten kanssa ja jutunjuurta riittää ja siksi päivä yleensä kuluukin nopeasti. Olen lajitellut tavaroita ja poiminut vaatehuoneesta ja kenkäkaapista myytävää entisten tavaroiden lisäksi ja toivon, että kauniit laukkuni, kenkäni ja vaatteeni löytäisivät hyvän kodin! Tänä vuonna ajattelin kokeilla, että tekevätkö kotitekoiset vaahtokarkit kauppansa... Monesti olen suunnitellut leipoa kakkuja ja herkkuja myyntiin, mutta en ole koskaan jaksanut ja olen ajatellut, että ensinnäkään en raaskisi pyytää riittävää hintaa, ja toiseksi en ole ihan varma, ostaisiko niitä kukaan ja sitten jäisinkin tappiolle. Nyt kokeilen siipiäni vaahtiskauppiaana, joten katsotaan, miten käy!
Lisätietoja saat tapahtuman Facebook-sivuilta!
 Nähdään kirppiksellä!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Elmo jäällä ensimmäisenä kevätpäivänä / Elmo on ice on the first day of spring

Lauantaina oli kevään ensimmäinen päivä ja Elmo lähti viettämään sitä Jyväsjärvelle. 
Jäällä oli paljon ihmisiä kävelemässä, luistelemassa ja potkukelkkailemassa.
Saturday was the first day of spring and Elmo spent it on Jyväsjärvi. 
There were a lot of people on ice walking, skating and kicksledding.

 Vaikka aurinko paistoi, niin ilma oli melko kylmä ja  Elmo oli pukeutunut lämpöisiin talvivaatteisiinsa.
Although the sun was shining, the weather was still quite cold and Elmo had dressed in his warm winter clothes. 

Jää on liukasta. Ja kylmää. Elmon pylly jäätyy.
The ice is slippery. And cold. Elmo's butt is freezing.



Elmo ihastelee kirkasta auringonpaistetta. Auringon lämpö tuntuu ihanalta pimeän ja kylmän talven jälkeen.
Elmo is admiring the bright sunshine. The warmth of the sun feels wonderful after the dark and cold winter.

Elmo toivottaa Sinulle onnellista ja aurinkoista kevättä! 
Elmo wishes You a happy and sunshiny spring!