torstai 24. huhtikuuta 2014

Masukuvia

Masukuvat ovat blogeissa hyvin suosittuja ja minäkin ajattelin laittaa tänne kuvia omasta masustani. Peilin ohi kävellessäni järkytyin siitä, miten pyöreä pallukka mahani onkaan ja olen aina sanonut, että sitten kun mahani on ulompana kuin tissini, niin sitten mahani on suuri. Ja nyt se on! Katsokaa vaikka: 
Ai että mitenkäs tässä näin pääsi käymään? No kuulkaa sillä tavalla, että minä olen homealtistunut ja sisäilmasairas. Nuo kaksi asiaa herättävät ihmisissä hämmästystä ja kummastusta, omituisia ennakkoluuloja ja vähättelyä. Minun on pitänyt aiheesta kirjoittaa aiemminkin, mutta en ole kyennyt, koska kaikki aiheeseen liittyvät, vuosikausia mielessäni velloneet asiat pukkaavat yhtäaikaa aivoihini enkä saa järkevää tekstiä syntymään. Pelkään myös, että tekstistä tulisi niin pitkä, että kukaan ei jaksaisi sitä lukea, koska jo pelkästään oirelistassani on öpaut 80 eri oiretta (joita ei muuten ilmene silloin, kun olen terve!). Avaan aihetta nyt vain akuuteimman asian kannalta ja kerron taas jotain henkilökohtaista. En kerro tässä koko tarinaani vaan pienen siivun siitä.

Olen siis elämäni aikana altistunut ja herkistynyt monissa eri paikoissa ja tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että reagoin voimakkaasti joissain rakennuksissa ja joillekin aineille. Ennalta en oikein voi tietää, missä oireet tulevat, mutta on tiettyjä paikkoja, joissa tiedän oireilevani ja niihin on kohtalokasta mennä. Minulla on monenlaisia erilaisia oireita, mutta viime syksystä alkaen olen kärsinyt neurologisista oireista. Kun menen erääseen tiettyyn rakennukseen, niin minulle tulee melko pian sumea olo. Minua ei varsinaisesti huimaa eikä heikota, mutta maailma tuntuu pyörivän (no pyöriihän se :) ) ja olo on epätodellinen ja "humalainen". Puheeni alkaa sopertaa ja tuntuu, kuin puhe tulisi oman itseni ulkopuolelta. Minulle tulee myös näköhäiriöitä, silmissä vilistää mustia tai kirkkaita palloja, välillä näyttää siltä kuin kuva olisi epätarkka ja sitten taas tarkentuisi ja näen myös ns. jälkikuvia. Tietokoneen ruudun toinen reuna saattaa näyttää kapeammalta kuin toinen ja lehteä lukiessa kirjaimet vilisevät silmissä ja lukiessa tulee paha olokin. Kirjoittaminen ei onnistu, koska kädet eivät tottele aivojeni käskyä. Saatan joutua kirjoittamaan saman sanan monta kertaa ennen kuin se menee oikein enkä sittenkään ole varma, mitä kirjoitin. Jos joku sanoo pitemmän lauseen, unohdan, mitä lauseen alussa oli. Sama juttu kirjoittaessani. Pää tuntuu kuumalta, kuin sen läpi menisi pieniä salamoita, mutta sitä ei kuitenkaan koske. Koko kroppa tuntuu oudolta, vähän kuin olisin huumattu, olen tokkurainen ja hönttyräinen, aivot ovat jumissa. Sitten kroppaa alkaa särkeä. Se ei johdu huonosta ergonomiasta tai huonosta kunnosta eikä kipu ole mitään tavallista lihaskipua vaan tuntuu luissa ja ytimisissä ja joka ikisessä mitokondriossa. Tästä muuten vertailukohtaesimerkkinä se, että viime viikonloppuna tein rankkaa fyysistä hommaa ja tunsin ihan tavallista lihaskipua sen jälkeen ja aika nopeasti tokenin siitä. Mutta tuo sisäilmaongelman aiheuttama kipu on täysin erilaista kuin lihaskipu, se on voimakasta särkyä, johon ei auta mikään. Se tekee minut toimintakyvttömäksi, sillä jokaikinen liike sattuu. Liikunta pahentaa tuota särkyilyä huomattavasti, vaikka yritänkin aina käydä edes pienellä kävelyllä raittiissa ilmassa. Sen jälkeen tosin on niin paha olo, että on pakko mennä pötkölleen. Eikä siinäkään ole hyvä olla. Migreeniä sairastavat osaavat ehkä samastua olooni, mutta migreeniä tämä ei ole eikä päätäni koske ikinä. Ruoka ei maistu eikä mikään muukaan, mutta janottaa ihan vimmatusti. Suu on kuiva koko ajan. Henki saattaa salpautua ja tuntuu siltä kuin keuhkot räjähtäisivät. Portaissa täytyy tukeutua kaiteeseen, koska jalkani eivät havaitse kaikkia portaita ja saatan astua tyhjän päälle. Käveleminen tuntuu siltä, kuin olisin ilmapatjan päällä ja tie saattaa nousta ja laskea edessäni. Kun liikennevaloissa palaa punainen, niin en tajua jarruttaa tai kun kävelen kadulla, niin saatan törmätä johonkin. Jossain vaiheessa päivää hyökkää invalidisoiva väsymys ja nukahdan sikeään uneen kellonajasta riippumatta ja herääminen on vaikeaa ja päikkäreiden jälkeen olen entistä tokkuraisempi enkä virkoa millään. 

Näkyvin oire on turvotus. Se näkyy kasvoissa ja koko kehossa taikinamaisena löllönä ja myös vaa'an lukemassa. Parissa päivässä paino nousee 3-4 kiloa, aivan täysin riippumatta siitä mitä syön tai miten liikun ja tuo tila ja nuo kaikki edellämainitut oireet saattavat kestää monta päivää tai jopa monta viikkoa. On erittäin turhauttavaa, kun joku neuvoo liikkumaan tai olemaan nestedieetillä, sillä tuohon turvotukseen ei tepsi mikään ja suoraan sanoen käy vituttamaan, kun ihmiset kuvittelevat tietävänsä, että jokin rankka fyysinen suoritus tai jokin tietty ruokavalio tai rohto auttaisi ja se, että ihmiset eivät ymmärrä tilannettani ja sairauttani, jopa loukkaa minua. Pari kuukautta sitten en kyennyt syömään viikkoon juuri mitään ja normaalisti siinä tilanteessa paino putoaisi keltä hyvänsä rajustikin, mutta minä olin vaan turvonnut löllöpallo. Eikä minulle tullut edes heikotusta, kroppani oli ihan sekaisin. Olin tuolloin taas joutunut vakavan altistuksen uhriksi ja syy-yhteys oireisiini oli päivänselvä. Enkä voinut muuta kuin odottaa, että turvotus ja paino laskee. 

En ole laiha, mutta minulla on kuitenkin ihan kiva vyötärö ja normaalisti pikkuisen masua. Vartaloni malli on sellainen, että minulla on ollut aina ja iankaiken "pelastusrengas" alamahassani, jopa silloin parikymppisenä, kun olin lähes 20 kiloa kevyempi kuin nyt. Paino ei ole minulle se ongelma, että kukaan ei nyt käsittäisi väärin, että valitan täällä olevani läski. Se ei ole pointti vaan ongelma on se, että turpoan tällaiseksi palloksi:

Yksi syy, miksi tästä kirjoitan on se, että olen kyllästynyt kommentteihin tyyliin "Kaikillahan maha välillä turpoaa". Kyllä, kyllä minäkin tiedän miltä tuntuu, kun on syönyt liikaa, kun on mässäillyt, kun on menkat, kun on vaan lihonut, mutta 15-19 senttimetrin turvotus on pikkuisen eri juttu. Normaalisti vyötärönympärykseni on siis reilusti alle 80 cm. En ole missi enkä fitness-malli, joten alle 80 cm on ihan riittävä minulle ja on ihan sama, jos joku on sitä mieltä, että minun pitäisi olla laihempi. Terveyteni kannalta se alle 80 cm riittää. Tänään tämän pallomahan kanssa mittanauha näytti 93,5 senttiä! 
Uskotteko, että tuollainen mahan turpoaminen ihan sattuu? Juujuu, raskaana olevillakin maha kasvaa ja pullukoillakin on iso maha, mutta se ei pasahdakaan yhdessä yössä!!! Inhaa lisäkipua aiheuttaa se, että umppariarpeeni on kasvanut kiinnikkeitä, joihin kohdistuu mahan paisumisen takia painetta ja sitten alkaakin helvetillinen kipu, joka tuntuu siltä kuin mahaani tökittäisiin kuumalla sukkapuikolla. Kipu vaikuttaa koko vatsan toimintaan eli kyse ei ole vain paikallisesta kivusta, vaikka toki sekin olisi ihan riittävää, vaan siitä, että koko suolistoni ärtyy ja sillä on taas vaikutusta yleiseen hyvinvointiini ja vatsan toiminnan normalisoituminen kestää viikkoja. Usein olen kuullut kommentin: "Eihän tuollainen turpoaminen voi olla terveelistä". No ei se olekaan ja olisi erittäin kiinnostavaa tietää ne fysiologiset syyt, mitkä mahan äkkiturpoamiseen vaikuttavat homealtistuksessa. Ilmaa kun tuo turvotus ei ole eikä oikein nestettäkään, vaikka sitäkin varmasti kertyy, koska paino nousee.

Turvonneen mahan (ja kropan) kanssa on ikävää ja tuskallista olla ja tokihan sekin rassaa, että on vaikeaa löytää sopivia vaatteita, kun kaikki löysimmätkin vaatteet kiristävät. Toivon aina, että mitään juhlia tai tärkeitä menoja ei sattuisi silloin, kun massuni on pömpähtänyt, sillä juhlavaatteisiin sulloutuminen on tosi ahdistavaa tuossa tilassa! Ja vaikka on ihan sama, mitä muut ajattelevat, niin kyllä minulla välillä mielessä käy sekin, että en haluaisi, että mahani on tällainen, kun se ei oikeasti ole. Valitettavasti minulla ei ole kuvia normitilanteesta, mutta ainakin ne ihmiset, jotka ovat minut livenä nähneet, ovat huomanneet, että vatsani ei ole tuollainen pallura. Ja näkeehän sen monista blogikuvistakin. Enkä muuten pullistele mahaani tässä. 

Onpahan taas tämäkin antanut uuttaa näkökulmaa ja suhtautumista elämään... Nykyisin kun kaikkien pitäisi olla niiiiiin sutjakoita, lankuttaa tunti päivässä ja vatsassa olla komea sikspäkki, niin minulle on tärkeintä, että vatsani on terve. Toki vatsalihasteni kunnosta huolehdin silloin, kun pystyn, mutta tuon kipuilevan palluran + kiinnikevaivan kanssa ei tehdä minkäänlaisia jumppaliikkeitä. Monet naiset vetävät vatsaansa sisään näyttääkseen hoikemmilta, mutta tätä kumpua ei voi edes vetää sisään ja siksi minun pitää kulkea "maha pystyssä" ja monet varmaan luulevatkin, että olen raskaana. Siinähän luulevat. 

Voisi luulla, että tämä mahani pömppöys aiheuttaisi sen, että inhoan mahaani. Miksi minä sitä inhoaisin? En tykkää siitä, että minulla on kroonisten vatsavaivojen lisäksi vielä tämä sisäilmaongelman aiheuttama kipuilu ja turvotus, mutta en hyödy mitään siitä, että alkaisin mahaani inhota. Se on minun massuni ja olipa se lituskampi ta pömpömpi, niin se on silti minun massuni ja haluan kohdella sitä hyvin ja rakkaudella, kuten kohtelen kaikkia muitakin ruumiini osia. Hyväksyn itseni ja nämä kuvat ovat osoitus siitä. Minua ei haittaa, että ihmiset näkevät minut tällaisena "läskinä". Olen taas ylpeä itsestäni, kun minulla oli rohkeutta ottaa näitä ei niin imartelevia kuvia itsestäni. Uskon, että moni hoikka ihminen nipistelee mahanahkaansa peilin ääressä ja kärvistelee rikkinäisen itsetuntonsa kanssa enemmän kuin minä tämän ilmapallomassuni kanssa. Tai no enhän minä edes kärvistele muuten kuin fyysisesti.

Ennen kuin kommentoit, niin haluan huomauttaa, että tämän kaiken on todettu johtuvan sisäilmasairaudestani ja tarvittavat tutkimukset tiettyjen muiden sairauksien poislukemiseksi tehty. Krooniset normivatsavaivani pysyvät kurissa ruokavaliolla ja sisäilmaongelma sillä, että vältän paikkoja, joissa sairastun. Ja ennen kaikkea: EN OLE RASKAANA. Mutta jos joskus vahingossa olen (en siis varmaan ikinä aio hankkia lasta tarkoituksella), niin masun kasvaminen ei tule olemaan minulle ongelma, koska olen tavallaan saanut esimakua tällaisesta pallomahaisuudesta!

En nyt taas tiedä, oliko tässä jutussa punaista lankaa, mutta jos sitä etsit, niin tässä sinulle lopputiivistys:
- sisäilmasairaus on todellinen ja vakava sairaus, joka aiheuttaa erilaisia terveysongelmia
- jos et ymmärrä toisen tilannetta, niin älä tyrkytä mielipiteitäsi, empaattisena oleminen riittää
- itsensä hyväksyminen on aina tärkeää, oma keho ei ole vihollinen vaan ystävä!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pärstä liekeissä - väittämiä ruusufinnistä (sisältää järkyttävää kuvamateriaalia)

Minulla on ihosairaus nimeltä ruusufinni. Se todettiin minulla vasta vuosi sitten, vaikka olen kärsinyt siitä yläasteelta asti. Diagnoosi oli minulle helpotus, sillä nyt tiedän vähän paremmin, miten ihoani hoidan, mikä on sille hyväksi ja mitä täytyy välttää. Kuten kaikkien sairauksien ja vaivojen kohdalla, niin tämänkin kohdalla olen huomannut, että ihmisillä on ennakkoluuloja ja hyvin pahojakin virhekäsityksiä. Haluan korjata niitä tässä kirjoituksessa ja lähestyn aihetta väittämien avulla.

En ole liikkunut yli kahteenkymmeneen vuoteen ihmisten ilmoilla ilman meikkiä ja voin tunnustaa ihan suoraan, että itsetuntoni ei anna periksi julkaista meikittömiä kuvia koko kasvoistani. Olin kuitenkin rohkeampi kuin koskaan aiemmin ja otin muutaman kuvan ihostani teidän kauhuksenne tai iloksenne. Kuvat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita ja niitä ihmisiä, jotka ovat hämääntyneet pakkelistani ja tajuavat, miten karseassa kunnossa ihoni onkaan. Kohtaan liian usein vähättelyä tässä(kin) asiassa ja toivon, että näiden kuvien ja tämän jutun avulla läheiseni ymmärtävät iho-ongelmaani vähän paremmin ja toivon myös, että tästä kirjoituksestani on apua ruusufinnistä kärsiville ja riittävästi faktaa niille kaikkitietäville, jotka tulevat meitä ihonhoidossa (turhaan) neuvomaan. Olen aiemmin kirjoittanut ruusufinnistä ja kirjoitus on blogini luetuimpia juttuja ja blogitilastoista näen, että aihetta googletetaan paljon. Edellinen kirjoitukseni on luettavissa täällä ja se kannattaa lukea ainakin jos aiot kommentoida aihetta. 

Ruusufinni on sama kuin akne
Ruusufinni on ihan oma ihotautinsa eikä sitä tule sekoittaa missään nimessä akneen. Ruusufinni on krooninen aikuisiän ihosairaus. Sen oireina ovat ihon punoitus, laajentuneet pintaverisuonet, märkänppylät, ihon kuivuus/rasvaisuus, laajentuneet ihohuokoset, ihon paksuuntuminen, pistely, polttelu ja kirvely. Ruusufinni-iho voi olla välillä hyvässä kunnossa ja välillä se lehahtaa tulipunaiseksi ja näppyläiseksi. Minulla on kaikkien edellämainittujen lisäksi myös herkkä ja allerginen iho ja tällaisen ihokombinaation hoitaminen on suoraansanoen ihan helvetillistä, koska tuote, joka sopii ruusufinnin hoitoon, ei sovi herkälle iholle tai se aiheuttaa allergiaa.

Ruusufinnin voi diagnosoida itse oireiden perusteella 
Diagnoosin tekee aina ihotautilääkäri. Minut ihotautilääkärille ohjasi kosmetologini ja tulen olemaan hänelle ikuisesti kiitollinen siitä! Työterveyden lääkäri oli sitä mieltä, että ihossani ei ole mitään vikaa ja että valitan turhasta, että eihän pari näppyä nyt mitään haittaa. Yleislääkäreillä ei ole riittävää asiantuntemusta ihosairauksista, joten on syytä käydä erikoislääkärillä.

Ruusufinni esiintyy vain kasvoissa
Näppylöitä voi esiintyä eri puolilla kehoa ja olivatpa ne missä hyvänsä, niin ne ovat aina ikäviä. Usein näppyjä on kaulalla, päänahassa ja selässä. Itse olen saanut apua selän epäpuhtauksiin merisuolasta ja ruususuolasta, joilla kuorin ihoni kerran viikossa (kasvojen hoitoon suola ei sopinut). Ruusufinni voi aiheuttaa myös silmäoireita. Juuri ruusufinnin takia minulle ei voida koskaan tehdä silmien laserleikkausta, johon hinguin vuosikausia :(. Olen siis Hollywood-käsityksen mukaan todella ruma, koska minulla on finnejä ja silmälasit! 

Lisäravinteet ja vitamiinit parantavat
Kannattaa toki kokeilla, sillä terveen ihon kuntokin on riippuvainen ravintoaineista. Monilla valitettavasti monivitamiinivalmisteet pahentavat ruusufinniä ja minäkään en voi esim. Multi-tabsia syödä. Jotkut ovat löytäneet apua D-vitamiinista, B-vitamiinista, probiooteista tai joistain luontaistuotteista. Sinkkiä voi kokeilla, sillä ihon tulehdustila lisää sinkin kulutusta, sinkki korjaa ihoa ja auttaa tuhoamaan bakteereja jas olen kuullut paljon hyvää sinkin ihoa parantavasta vaikutuksesta. Minä en ehkä uskalla allekirjoittaa tuota sinkin toimivuutta, sillä sen jälkeen, kun aloin sinkkiä syödä, niin ihoni alkoi kuivua ihan kamalaksi ja näin kuiva ja hilseilevä se ei ole ollut ikinä. Ihoni kuivuu koko kropasta eikä vain kasvoista. Tässä esimerkkinä nenänpääparkani. Se luo nahkaa kuin käärme! Mutta se ei ole käärme vaan minun nenäni.
Ruusufinni paranee ruokavaliolla
Ruokavalio vaikuttaa kaikkien ihmisten ihoon! Valitettavasti ruusufinni ei parane täysin ruokavaliolla, mutta oikealla ravinnolla voi vaikuttaa ihon kuntoon. Hyvinvointimme lähtee suolistosta ja siksi on tärkeää huolehtia suoliston kunnosta. Tosin minä en ole huomannut mitään yhtäläisyyttä mahaongelmien ja naaman välillä... Joskus vatsa on reistaillut pitkään ja iho on ollut silloin hyvässä kunnossa ja nyt kun maha on ollut ookoo, niin naama ämpyilee. Joulun aikaan söin suklaata paljon eikä se näkynyt naamassani mitenkään. Juusto, sipsit tai mikään muukaan ruoka-aine ei tee näppyjä minulle, huomaisin sen kyllä, sillä syön juustoa ja sipsejä harvoin. Ruusufinnin taudinkuvaan kuuluu se, että se äityy punoittamaan kuumien ruokien ja juomien ja mausteisten ruokien ansiosta ja siksi niitä tulisi välttää. Myös punaviini saattaa lehahduttaa kasvot läikikkääksi. Erilaisia vinkkejä ruusufinnille sopivasta ruokavaliosta on, mutta mitään vankkaa tutkimusnäyttöä asiasta ei ole. Yleensä voisin kyllä suositella mahdollisimman puhdasta, monipuolista ja terveellistä ruokaa ja ehkä siksi en ole huomannut mitään vaikutusta, koska olen syönyt järkevästi ja puhtaasti pitkään. Täällä Kiitos hyvää -blogissa muuten lisää vinkkejä otsikolla Ruusun turmio, kannattaa lukaista!

Kosmetologiset hoidot auttavat
Olen saanut apua timanttimikrohionnasta ja valoimpulssihoidosta, on tehty hedelmähappohoitoa ja happihoitoa ja varmaan jotain muutakin, mutta ikävä kyllä kaikki hoidot eivät kaikille sovi ja jokaisen on kokeiltava, mikä hoito on itselle sopiva. Herkälle iholle tarkoitettu kosmetologin tekemä kauranaamio sai ihoni raivostumaan ja se ärtyili, punoitti ja näppyyntyi viikkoja hoidon jälkeen, mutta muuten kosmetologin hoidoista tai tuotteista en ole reaktioita saanut. Valoimpulssihoidolla on saatu ihoni tulehdusta hillittyä ja arpia vähentymään. Kalliitahan nuo hoidot ovat ja hyviin tuloksiin pääsee vain sarjahoidoilla, mutta minulla katastrofi pysyy hallinnassa harvemmillakin hoitokerroilla. Katkenneita verisuonia hoidetaan plastiikkakirurgien toimesta laserilla ja myös arpia ja punoitusta voi sillä hoitaa, mutta sekään ei ole halpaa lystiä. Lystiä... Kidutusta se on aina, kun ihoon isketään impulsseja, mutta vastapainoksi laitetaan aina myös jokin hoitava ja hemmotteleva naamio. Luottohoitola ja/tai luottokosmetologi on korvaamaton, sillä on tärkeää, että joku tietää, mitä iho vaatii eikä aina tarvitse selittää juurta jaksain ihon sielunelämää. Minun luottopaikkanani on ollut jo 7 vuotta kauneushoitola Eleganssi Jyväskylässä ja olen hoitolan henkilökunnalle erittäin kiitollinen siitä, että he jaksavat kuunnella "ei tämä tuote sopinut minulle" -lauluani ja etsiä aina uusia parantavia konsteja.

Akneihon tuotteet sopivat myös ruusufinnin hoitoon
Aknen hoitoon tarkoitetut tuotteet todennäköisesti ärsyttävät ruusufinni-ihoa. Ruusufinnin hoitoon ei saa käyttää tuotteita joissa on alkoholia, salisyylihappoa tai mentolia ja noitahan useissa aknetuotteissa on. Myös hamamelis eli taikapähkinä, piparminttu, neilikka ja eukalyptus ovat vältettäviä ainesosia kosmetiikassa. Ihoa rauhoittavat tuotteet ovat suositeltavia ja monet herkän ihon tuotesarjat voivat sopia. Minulla on käytössä Lumenen Sensitive-sarjan putsarit enkä ole parempia löytänyt.

Luonnonkosmetiikka ja kotikosmetiikka sopii iholle kuin iholle 
Jokaisella meillä on omanlaisensa iho ja sopivat tuotteet löytyvät vain kokeilemalla. Luonnonkosmetiikka ei ole mikään tae sopivuudesta. Voin kuitenkin suositella luonnonkosmetiikkaa siksi, että se sisältää vain vähän lisäaineita ja muuta ylimääräistä ja ainakin itsellä monet luonnonkosmetiikkatuotteet ovat toimineet hyvin keholla. Kasvoille ei ole sopivaa tuotetta löytynyt. Olen kokeillut myös kotikosmetiikkaa eli hunajaa, kauraa ja sen sellaista, mutta lopptulos on ollut aina katastrofaalinen. Öljyjen käyttöä ei suositella, vaikka monet vannovat nykyisin kookosöljyn nimeen. Toki öljyä voi kokeilla, koska sen voi sitten käyttää vaikka sisäisesti, jos se ei kasvoille sovi. Minulle mikään öljy ei ole sopinut vaan öljyt ovat tukkineet ihon täysin. 

Apteekkikosmetiikkaan voi luottaa 
Ihmisillä on jokin kummallinen käsitys, että apteekkikosmetiikka olisi erityisen puhdasta, turvallista tai hoitavaa. Jotkut tuotteet toki ovatkin, mutta se, että tuotetta myydään apteekissa, ei tee siitä juuri ruusufinniselle sopivaa. Monissa tuotteissa voi olla juuri sinun ihoasi ärsyttäviä ainesosia eikä taas auta muuta kuin kokeilla. Apteekeista saa onneksi ruinattua testereitä. Vähän aikaa sitten kokeilin La Roche Posayn tuotteita, joiden luvataan vähentävän ihon punotusta ja ärsytystä. Eivät toimineet vaan oireet pahenivat, taas kerran. Allergia- ja astmaliiton merkeillä varustettuja tuotteita pidetään yleensä herkälle iholle sopivina ja niitden käyttöä puoltaa monesti hajustamattomuus, mutta niissäkin on ainesosia, joita itse haluan välttää, kuten parabeenit.

Meikki pahentaa iho-ongelmia, joten kannattaa olla meikkaamatta
Tämä on erittäin vanhanaikainen käsitys! Aika usein joku neuvoo minua kokeilemaan meikittömyyttä ja nyt voin sanoa, että olen kokeillut. En ole laittanut otsaani meikkiä moneen kuukauteen (otsahiukset ovat olleet tässä ihmiskokeessa merkittävässä osassa) ja otsani on ihan samassa kunnossa kuin ennenkin. Meikki suojaa ihoa ja ihon suojaaminen on ruusufinniselle erittäin tärkeää. Minulla meikki on ihan korvaamaton ihoni suojana, sillä jos menen ulos ilman meikkiä, niin ihoni kyllä sen tietää ja muistuttaa siitä violetinkukertavalla värillään pitkään ulkoilun jälkeenkin. Posket ja nenä ovat minulla herkimmin reagoivat alueet. Toki suojana voi toimia myös jokin voide, mutta en ole yhtään sopivaa voidetta löytänyt. Meikin valinnassa kannattaa olla tarkkana ja aidot mineraalimeikit saattavat sopia parhaiten, koska ne eivät tuki ihoa ja niissä on vähän ainesosia. Minulla on käytössä Everyday Mineralsin meikkipohja ja olen sen hyväksi havainnut. Tavallisista meikeistä olen kokeillut viimeimmäksi Lumenen CC-voidetta, mutta se tukki ihoni täysin, teki näppyjä ja oli myös hankalaa poistaa. Kuvat ovat esimerkkinä siitä, millaisia ihmeitä meikillä voi saada aikaan. Ylemmässä kuvassa siis kirjava ihoni ilman meikkiä ja alemmassa kuvassa meikattuna. 

Kannattaa vaihtaa koko ihonhoitosarja kerralla 
Tämä on kosmetiikkamyyjien lempilause, mutta älä haksahda myyntipuheisiin! Pyydä aina testerit ja kokeile ensin pienelle ihoalueelle. Jos jollain olen saanut ihoni tasapainon järkkymään pahasti, niin sillä, että olen vaihtanut koko hoitosarjan kerralla. Pahimmat reaktiot ovat tulleet Exuviance-hoitosarjasta, jonka nimenomaan pitäisi sopia ruusufinnin hoitoon. Tuosta sarjasta olen kuullut joiltakuilta puolestaan paljon hyvää ja sillä on saatu punotus ja näpyt kuriin. 

Kaikki sairaudet ja vaivat on hoidettavissa lääkkeillä, joten kyllä ruusufinnikin on 
Ruusufinniä hoidetaan antibiooteilla, yleensä tetrasykliineillä ja hoito kestää pitkään, jopa vuosia. Antibioottien avulla ruusufinni voi helpottaa ainakin kuurin ajaksi, mutta monesti vaiva palaa uudelleen ja lääkkeitä joutuu syömään kuureittain koko loppuelämän. Minä en ole antibiootteja pystynyt käyttämään suolistovaivojeni vuoksi ja olen ajatellut, että on parempi, että naama on tällainen noidanpärstä kuin että olisi sekä karsea naama karsea että reistaava vatsa, mikä taas vaikuttaa osaltaan ihon hyvinvointiin. Toki odotan, että tulisi jokin ihmepilleri, joka poistaisi ruusifinnini hokkuspokkus tuosta vaan! Paikallishoitoon on tarjolla lääkevoiteita, jotka voivat hillitä tulehdusta. Itselläni mikään voide ei ole toiminut vaan iho on mennyt pahemmaksi. Ja tyynyliinat valkaistuneet, koska voiteet sisältävät vetyperoksidia.  

Saunomisesta on hyötyä, koska se puhdistaa ihoa
Saunomiselle ehdoton EI! Ihan sama, vaikka sinua pidetään hienohelmana, kun et voi saunoa, ihan sama, vaikka ihmiset eivät ymmärrä, että ihosi on kipeä ja punoittaa pitkään saunomisen jälkeen ja pintaverisuonet paistavat räikyvinä ihosta läpi... Älä mene saunaan! Tai jos menet, niin suojaa kasvot vaikka märällä pyyhkeellä tai paksulla kasvonaamiokerroksella. Vaikka sauna avaa huokosia ja saunalla on muitakin hyviä vaikutuksia, niin ruusufinnistä kärsivälle se on pahaksi. 

Ruusufinni johtuu likaisuudesta 
Höpölöpö. Minä sanoisin, että sen eräänä päivänä lähiöostarilla vastaan tulleen narkkaritytön finnit johtuivat likaisuudesta! Ruusufinni kuten aknekin vaatii huolellista puhdistamista ja pahinta mitä voi tehdä, on mennä meikit naamalla nukkumaan. Sitä ei pitäisi koskaan kenenkään tehdä! Tyynyliina kannattaa vaihtaa kerran viikossa, vaikka yleensä se vaihdetaan parin viikon välein. Kasvojen koskettamista käsillä kannattaa välttää. Meikkisiveltimet on syytä pestä säännöllisesti, jotta niiden kautta ei leviä bakteereja. Nämä vinkit sopivat ihan kaikille, mutta hyväihoisen ei tarvitse olla ihan niin nökönuuka. 

Ruusufinnisen kannattaa ulkoilla paljon, sillä liikunta auttaa kaikkiin vaivoihin ja tunnetusti parantaa verenkiertoa ja siksi myös ihoa
Ulkoilu ja liikunta on kaikille ihmisille hyväksi ja se parantaa verenkiertoa ja hapensaantia, mutta ruusufinnistä kärsivälle ulkoilu ja liikunta on kaksiteräinen miekka. Pakkanen ja auringonpaiste lisäävät punoitusta ja tekevät ihon kipeän tuntuiseksi, hikoilu voi lisätä näppyjä ja pintaverenkierron lisääntyminen voi lisätä couperosaa. Kova fyysinen rasitus voi pahentaa oireita. Urheilevien ruusufinniläisten tulee huolehtia ihon puhtaudesta erittäin hyvin, jotta iholle ei jää hikeä/bakteereja. Minä olen käynyt lenkillä ja hiihtämässä asteen pakkasellakin, mutta silloin naamassa on ollut paksu pakkelikerros. Myös suojavaatetus auttaa tietenkin! En siis missään nimessä kannusta välttämään ulkoilua, koska hyödyt ovat suuremmat kuin haitat, mutta ihon suojaaminen on kaiken A ja O. 

On tärkeää suojata ihoa 
Kyllä, ehdottomasti! Tästä olikin jo tuossa edellä! Muista aina, joka päivä aurinkosuoja! Myös pilvisinä päivinä. 

Ruusufinni on vain kosmeettinen ja pinnallinen haitta
Höpölöpö! Ethän vähättele asiaa, jonka on näin henkilökohtainen ja vaikeasti hoidettava, arkeeni vaikuttava? Ymmärräthän, että tähän naamaan on kulunut tuhansia ja tuhansia euroja eli vaikutus on myös taloudellinen? Tiedäthän, miltä tuntuu, kun sinulla on rupi tai ärtynyt kohta ihossa? Kun suuri osa naamasta tai vaikka pelkkä leuka on täynnä näppyjä, niin se on myös kipeä, sitä kirvelee ja ihan sattuukin. Finnit eivät ole tavallisia finnejä vaan ne voivat olla todella suuria pokkuloita, jotka ovat myös äärettömän kipeitä ja ne ovat sitä myös pitkään. Ruusufinni ohjailee elämää ja vaikuttaa esim. sellaiseen asiaan, että en voi mennä saunaan tai että minun pitää pitää aina meikit mukana, varjella ihoa auringolta ja lukea kosmetiikkatuotteiden raaka-ainelistat, että osaan välttää tiettyjä ainesosia. Ja onhan pelkkä kosmeettinen haittakin ikävää, sillä se on subjetiivinen haitta. Katso vaikka tätä kuvaa ja aattele omalle kohdallesi! (Jos olet sitä mieltä, että kyseessä on pieni ongelma, niin lue aihetta käsittelevä aiempi juttuni, linkki tämän postauksen alussa!).

Näppylät ja huono iho eivät vaikuta aikuisen itsetuntoon 
On väärin ajatella, että aikuisella on automaattisesti niin hyvä itsetunto, että finnit eivät siihen vaikuta. Kun aikuiselle puhkeaa akne tai ruusufinni, niin silloin itsetuntoa koetellaankin, etenkin jos iho on aiemmin ollut hyvässä kunnossa. Jos ihon kanssa on ollut aina ongelmia, niin silloin on ehkä hitusen helpompi hyväksyä temppuileva iho, mutta silloin rassaa oireiden pitkäkestoisuus. Sitä kun odotti, että näpyt häviävät teini-iän jälkeen. Tai viimeistään kolmekymppisenä. Sitten täytyykin niellä se fakta, että ongelmaihon kanssa on elettävä koko loppuelämä. Minun itsetuntoni kärsii iho-ongelmastani enkä ilkeä liikkua ihmisten ilmoilla ilman meikkiä. Se on myös kanssaihmisten huomioimista, että en kulje näpyt punaisina loistaen. Tsemppaan toki täydestä sydämestäni niitä ihmisiä, joilla on niin vakavat iho-oireet ja allergiat, että he eivät voi mitään meikkiä käyttää ja heidän pitää liikkua naama ruvella ja kestää tuijottelu ja kuiskuttelu. Joskus pahimpina päivinä olen harkinnut, että pukeudun 1920 -luvun tyyliin ja hommaan hatun, jossa olisi kasvot peittävä harso. Myös burkhaan pukeutuminen on käynyt mielessä ja mehiläistenhoitajan hattuakin olen harkinnut. Tähän asti olen kuitenkin tyytynyt meikkiin. 

Kaikki on asenteesta kiinni  
Asenne toki vaikuttaa kaikissa asioissa enkä minä aio antaa ihoni ohjata koko elämääni. En pidä ihostani, mutta en hyödy mitenkään siitä, että ihoani vihaisin. Toki minua ärsyttää joka päivä se, että ihoni on tällainen ja haluaisin löytää joskus sellaisen konstin, jonka avulla saisin edes vähän paremman ihon. Asenne ratkaisee, mutta valitettavasti se ei poista näppylöitäni ja punoitustani. Kun minulla on sellainen päivä, että itken sitä, että ihoni on inhottava ja hankala, että siihen sattuu, että olen käyttänyt ihoni hoitoon sen verran rahaa, että olisin saanut niillä rahoilla henkilöauton tai pari Chanelin laukkua, kun tunnen itseni äärimmäisen rumaksi, niin ei siinä auta, että joku sanoo sisäisen kauneuden olevan tärkeintä. Se ei lohduta minua tippaakaan. Ihoni on kamala ja sen kanssa on elettävä. Etsin epätoivoisesti hoitokeinoja, sopivia tuotteita, kokeilen avoimesti uusia juttuja ja toivon, että vielä jonain päivänä löytyy konsti, jolla ihostani tulee edes vähän parempi. En koskaan anna ihoni määrätä menojani. Jos leukani on jonain tärkeänä päivänä ruvella, niin se on eikä iho-ongelmani tee minusta huonompaa ihmistä, rumemman vain. Toivon, että kukaan iho-ongelmasta kärsivä ei jää neljän seinän sisään surkuttelemaan vaan nauttii elämästä!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Elmo toivottaa hyvää pääsiäistä! Elmo wishes You a Happy Easter!

Elmo odottaa jo pääsiäistä, mutta monet pääsiäisperinteet herättävät Elmossa vähän hämmästystä. Kuten rairuoho.
Elmo is waiting for Easter, but many Easter traditions manage to astonish Elmo. Like Easter grass. 

Kananmuna. Eikö pääsiäisenä muuta syödä? Elmo tahtoo herkkuja!
An egg. Don't we eat anything else at Easter? Elmo wants delicacies!

Elmon suuri pääsiäismuna. Elmo tuumii, että mitähän se sisältää.
Elmo's big Easter egg. Elmo wonders what's inside of it.

Kummallisia kavereita liikkeellä tähän aikaan vuodesta.
Weird friends on the move at this time of the year.

Tipuhyökkäys! 
A chick attack!

Mitä tämä on? Pitääkö Elmon syödä tätä? Mämmiä? Onko se ihan varmasti syötävää? Elmo ei tykkää.
What is this? Does Elmo have to eat this? Mämmiä(=malted rye pudding)? Is it certainly eatable? Elmo doesn't like it.

ELMO TOIVOTTAA KIVAA JA RIEMUKASTA PÄÄSIÄISTÄ!
ELMO WISHES YOU A VERY HAPPY AND JOYFUL EASTER!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Mämmimoussekakut pääsiäiseksi (alunperin kääretorttuohje)

Minulla oli koko viime viikon selvä visio, siis todella selvä visio! Tekisin viikonloppuna kääretortun, jonka täyttäisin mämmi-vanilja-appelsiinivaahdolla ja koristelisin marsipaanilla. Nopeaa ja helppoa valmistaa yksinkertainen pötkö ja koristella iisisti. Mutta yhden jutun unohdin. Sen, että visioni eivät koskaan toteudu eivätkä onnistu. Ensinnäkin koko kääretorttuhomma möhläytyi, koska minulla ei ole sopivaa uunipeltiä. Yksi on liian pieni ja uuden uunin mukana tulleet pellit ovat omituisen urakuvioisia pohjasta ja niissä kääretorttu epäonnistuu. Paistoin pohjan pienemmällä pellillä ja pohjasta tuli hirmu muhkea ja paksu, mutta eihän se rullaksi taipunut vaan taittui kolmeen osaan! Hetken taas epäilin, että mikä se minun ammattini olikaan... 

Minulla ei ole elämässä eikä leivonnassa koskaan suunnitelma B: tä vaan keksin ne aina lennosta ja niin tein nytkin. Leikkasin lättänäksi muotoutuneen pohjan kahtia ja siistin reunoja ja lopputuloksena oli kaksi erilaista suorakaiteen muotoista pääsiäiskakkua. Pääsin nyt kokeilemaan uutta lehtimuottia ja tyllaa, mutta olin taas unohtanut, että näillä tulikuumilla käsillä kerman pursottaminen on enemmän kuin hankalaa... Toisen kakun koripursotukset olivat kertakaikkisen karmeita, koska kerma alkoi sulaa välittömästi pursotuspussissa ja kakkupaperilla olikin sitten sulaa kermaa... Onneksi tuo kakku ei mennyt mihinkään viralliseen tarkoitukseen. Eikä kakusta ole hyvästä syystä johtuen otettu yhtään sivukuvaa. Olin myös unohtanut sen, että ahdistun suunnattomasti siitä, että marsipaania jää yli ja siksi kakuissa on lehtikoristeita, rusettia ja valkosipulipuristimen läpi tiristettyä marsipaania munien pesäksi. Juu kyllä, marsipaaniahan voi käyttää myöhemminkin ja siitä voi tehdä koristeita etukäteen, mutta ei niitä koskaan tule käytettyä (kaapissa on vielä kolme vuotta vanhat sokerimassakukatkin!) Mutta siis, ihan kivat pääsiäiseen sopivat kakuthan noista sitten kaiken sötköttämisen jälkeen tuli... Tosin huolellisuudessa on aina vaan parantamisen varaa, mutta ei voi olettaa, että tällainen kuumakätinen, vikkeläliikkeinen tahmatassu saisi kovin siistiä jälkeä aikaan.
Pohjana oli tavallinen kääretorttupohja ja tällä ohjeella tulee muuten ihanan pehmeä pohja. Täytteenä oli mämmimousse, josta oma juttunsa täällä, jos haluat jälkiruokaidean. Maistelin kakkua sunnuntai-iltana ja vaikka kääretorttuidea ei onnistunutkaan, niin olin tyytyväinen kakun makuun ja ihan semityytyväinen kakkujen ulkonäköönkin. Myös maisteluraati kehui kakkua ja tämä ohje jääkin nyt varmasti käyttöön, jos pitää leipoa pääsiäiseksi jotain helppoa ja hyvää ja mämmillistä. Tässä myös teille ohje, olkaapa hyvät!

 POHJA

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

1. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Siivilöi ja sekoita vaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
3. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa 6-8 minuuttia.
4. Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle.

TÄYTE 
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (esim. Flora Vanilla)
1 rove mämmiä
4-5 rkl appelsiinimarmeladia 

1. Vaahdota vaniljakastike.
2. Sekoita mämmi ja appelsiinimarmeladi vaniljakastikkeen joukkoon.
3. Tarjoa kylmänä.

Levitä täyte kääretorttupohjalle ja kääri rullaksi. Koristele pääsiäismäisesti ja tarjoa kylmänä.
Suklaakoristeet ovat siitä kivoja, että raaka-ainetta ei jää ikinä yli, se kun löytää aina tiensä tämän suklaanarkkarin massuun. Jos et muuten mitään muuta koristetta osaa tehdä, niin pajunvitsojen pursottaminen suklaasta onnistuu varmasti vaikka pakastuspussin avulla. Minulla oli metallinen tylla, vihdoin ja viimein ja on kyllä huomattavasti mukavampaa ja helpompaa tehdä kunnon välineillä kuin kaikilla kotitekoisilla virityksillä! Toki pursottaminen olisi pitänyt tehdä huolellisemmin ja kärsivällisyys olisi hyve, myös leivonnassa, mutta minä harrastankin yleensä paheita!
Olisi kiva kuulla, leivotaanko teillä pääsiäiseksi jotain? Tehdäänkö perinteistä kulitsaa tai babaa tai colombaa? Tai jotain modernimpaa? 

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Mämmi-appelsiini-vaniljavaahto = täydellinen kombinaatio

Tässäpä teille pääsiäisen suosikkiohje! Jos pidät mämmistä ja haluat uudenlaisen makuelämyksen, niin kokeile tätä. Tai jos et oikein pidä mämmistä, niin silloin juuri kannattaa kokeilla tätä! Ohje on alunperin kotitalouden oppikirjasta, mutta olen sitä vähän modannut. Alkuperäiseen ohjeeseen tulee enemmän mämmiä ja vähemmän vaniljavaahtoa, mutta ainesten keskinäistä suhdettahan voi jokainen säädellä maun mukaan. Appelsiinimarmeladi sopii uskomattoman hyvin mämmin kanssa, mutta vannoutuneet ja puritanistisimmat mämmifanit pitävät varmaan pyhäinhävästyksenä sitä, että mämmiä tällä tavalla tuunataan ja sen makua yritetään peittää. Mielestäni appelsiinin maku ei peitä mämmin makua vaan niistä muodostuu yhdessä täydellinen makuaistia hivelevä kombinaatio. 

Teemme tätä aina pääsiäisen aikaan kotitaloustunnilla valinnaiskurssin ryhmän kanssa ja suurin osa teineistä tästä tykkää ja sanoo, että ei olisi uskonut, että mämmistä saa jotain näin hyvää, suussasulavaa ja herkullista. Kaikki aikuiset, jotka ovat tätä maistaneet, ovat tästä kovasti pitäneet. Eilen maistatin tätä ystävälläni enkä laskenut, kuinka monta kertaa hän sanoi "IH-HAnaa, ihhanaa, siis voi että miten ihanaa." Suosittelen tätä helppotekoista ja maukasta herkkua pääsiäisen jälkiruoaksi! 


MÄMMI-APPELSIINI-VANILJAVAAHTO

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (esim. Flora Vanilla)
1 rove mämmiä
4-5 rkl appelsiinimarmeladia

1. Vaahdota vaniljakastike.
2. Sekoita mämmi ja appelsiinimarmeladi vaniljakastikkeen joukkoon.
3. Tarjoa kylmänä. 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Omituinen turhuuden kokemisen tunne. Mistä se oikein tuli?

"On aivan sama, minne kuljet ratsumies, on aivan sama, missä päättyy elon ties. Kuihtuu kauneimmatkin ruusut, henkii syksy kuolemaa, yö kerran kulkijalle levon lahjoittaa... Tunnuslauseenasi turhuuksien turhuus olkohon, ja mailla tuonen kaikki unhoittuva on."

Että oikein ihanaa, aurinkoisen kevätpäivän iltaa! Se tämä monimutkainen luonteeni tekee minulle aina tepposet. Suuresta ilosta, onnellisuudesta ja positiivisuudesta, äskettäin mainostamastani kepeästä olotilasta syöksähdän aina melankoliaan ja jonkinlaiseen eksistentialistiseen kriisiin ja alan kuunnella Sentencediä ja Viikatetta (jonka biisistä ylläolevat sanat ovat). Olen ollut viime aikoina täynnä energiaa ja intoa ja ollut ihmeissäni siitä, että olen ollut jaksava ja huolet ovat pudonneet harteiltani. Tai eivät ne ole, mutta en ole murhettunut niistä. Ja kuten aina, sitä kestää jonkin aikaa ja sitten taas vajoan siihen omituiseen tilaan, missä en jaksaisi mitään ja missä monet asiat tuntuvat yhdentekeviltä. Huolet ja murheet hyökkäävät täysin aseistettuna kimppuuni. Ihan kuin iloisena oleminen vaatisi minulta hirvittävästi voimia ja tämä väsähtäneempi masiksen tyylinen olotila olisi minulle luontaisempi. Ei, minulla ei ole kaksisuuntaista mielialahäiriötä (entinen maanis-depressiivissys), koska voin olla sekä maaninen että depressiivinen yhtäaikaa. Saatan olla tehokas ja touhukas ja hymyillä leveästi, tuntea onnea ja sitten kuitenkin samaan aikaan syvällä mieleni sopukoissa kannan hyvin suuria taakkoja ja koen olevani ahdistunut. Sellaista elämäni on ollut aina ja olen ihan varma, että kyse on vain luonteenpiirteestä. Lukekaahan muuten Eino Leinon tai L. Onervan runoja, niin huomaatte, että minä en ole maailmanhistorian ainoa synkistelijä. 

Viime aikoina monet asiat ovat alkaneet tuntua minusta hyvin turhilta, jopa tämä blogi. Minulla on ollut mielessä monia aiheita hömpästä yhteiskunnallisiin kysymyksiin, mutta en vain ole jaksanut kirjoittaa mitään. Ajattelin jakaa kanssanne ilon uudesta huulipunastani, joka teki minut ihan ylionnelliseksi, mutta sekin tuntui turhalta. Joskus pienet asiat tekevät onnelliseksi ja kai se on pääasia, että olen itse onnellinen jostain pikkujutusta. Sitten ajattelin tehdä postauksen luonnonkosmetiikasta, mutta sellaisia on tehty paljon ja ajattelin, että mikä järki koko bloggaamisessa on, jos jokainen kirjoittaa samat jutut vain uudelleen... Jyväskylän kaupungin henkilöstön lomautusuutinen herätti minussa paljon huolta ja ajatuksia ja kerkesin jo hetken kirjoittaakin, mutta en halunnutkaan jatkaa juttua. Sekin tärkeä aihe tuntui turhalta. Olin onnellinen, kun sain päälleni kevään haaveasun, mutta asun kuvaaminen blogiin oli ylitsepääsemättömän ahdistavaa ja taas ystäväni turhuus tuli mukaan kuvioihin. Että onpa vaan typerää jakaa kuvia omista vaatteistaan, kun maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita. Tämä kummallinen turhuuden kokeminen on inhottavaa, kun tutut ja ennen niin kivat asiat yhtäkkiä menettävätkin merkityksensä. 

Onkohan minulla jokin orastava kevätväsymys vitamiinitankkauksesta ja asenteen oikaisusta huolimatta? Vai onko elämässäni pohdittavana vain liian paljon ja liian suuria asioita, että en jaksa käyttää voimavaroja mihinkään muuhun? Vastaus: on. Kun koko ihmiselämän pyhä kolminaisuus: parisuhde, terveys ja asunto ovat pohdinnassa, niin on kai ihan ymmärrettävää, että voimavaroja ei riitä kovinkaan paljon muuhun. Tai riittää kyllä, sillä olen ollut aktiivinen kodin hengetär ja puunannut huushollia! Se tuntuu tärkeältä ja kun minulla on ollut päivä, jolloin olen voinut hyvin ja jaksanut, niin olen silloin halunnut käyttää energiani johonkin todella tärkeään. Tämänkin kirjoituksen kirjoittaminen tuntuu muuten hyvin turhalta enkä oikeastaan tiedä, miksi tämän jutun julkaisen. Ehkä vain silkassa epätoivoisuudessani ja siinä ajatuksessa, että olisi joku, jolla olisi samanlaisia kokemuksia.

Ja kuten ihan aina, näillä minun jutuillani on se tarkoitus, että haluan herättää ajattelemaan. Tarkoitus ei ole valittaa tästä olostani, että voivoikaikki on huonosti vaan kertoa, että hei, tältä minusta tuntuu juuri nyt ja että nämä ovat minun tunteitani ja ajatuksiani ja ne kaikki ovat minulle sallittuja. Jos tänään olen ollut alakuloinen, niin mitä sitten. Siihen ei ole auttanut yhtään mikään, vaikka kaikkeni olen yrittänyt. Omille tunteilleen pitää antaa aikaa, sillä tunteet tulevat ja menevät, etenkin jos sattuu olemaan tällainen vuoristoratahenkinen luonne. Ne tunteet, joita minulla nyt on, kielivät aina jostain ja jos haluan, voin pohtia sitä, miksi juuri tänään minusta tuntuu tältä. Tai  sitten voin vain olla pohtimatta ja olla juuri siinä mielentilassa, joka minulla sillä hetkellä on. Nykyinen ajattelutapa, jossa ikäville tunteille ei saisi antaa sijaa, ei ole meille erilaisille kulkijoille ja elämän pohtijoille kovin kannustava eikä toimiva. Minusta on väärin, että pakottaisin itseni johonkin tiettyyn mielialaan ihan väkipakolla. Toki esimerkiksi itsesäälissä rypeminen ei palvele ketään ja joskus onkin syytä tehdä ryhtiliike omien tunteiden suhteen. Kun kyse on vähemmän vaarallisista tunteista, niin niiden voi antaa tulla ja mennä. Tai sitten voi istahtaa hetkeksi, hengittää syvään ja nauttia sälekaihdinten välistä siivilöityvästä kirkkaasta auringonvalosta. 


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kevätpuuska ja kertomus kepeästä olotilasta

Olen ollut viime aikoina hyperaktiivinen ja tehnyt epätoivon vimmalla rästihommia pois ja myös laittanut asuntoa kevätkuntoon - vaihtanut siis pari värikkäämpää liinaa, järjestellyt paikkoja ja pistänyt rairuohot kasvamaan. Minulla taitaa olla jokin vallan ihmeellinen kevätpuuska. Olen ollut energinen ja jaksava ja jos en olekaan ollut jaksava, niin olen väkipakolla ryhtynyt tekemään jotain. Eilen sain kaamean väsymyskohtauksen iltapäivällä ja olin nukahtaa pystyyn ja ajattelin, että piru vie, minähän en anna väsymyksen lannistaa! Sitten aloin sulattaa pikkupakastintani ja kummasti piristyin. Sen jälkeen lähdin koiran kanssa lenkille, sitten touhotin taas menemään ja kun kello oli yhdeksän illalla, tajusin, että olen tohottanut yhdeksän tuntia. Minulla oli siis vapaapäivä eilen ja siksi oli hyvä mahdollisuus olla tehokas. Päivä alkoi kivalla puhelinsoitolla, mikä antoi iloa ja olen sitä mieltä, että joka aamu pitäisi olla jokin energiabuustaaja antamassa ekstraintoa koko päiväksi. Olin juuri kammennut itseni aamupalalle, kun puhelin soi ja sieltä kuului rakas ääni: "Tummitäti tuu meijje jeiggimää". Kummipoikani pyysi minua leikkimään ja yritin selittää, että ei täti voi nyt tulla, koska asuu kaukana, mutta että kesällä kyllä tulen. Miten ihanaa, kun päivä alkaa tuollaisella puhelulla!

Tänään olin jopa töissäkin, mutta olen ehtinyt myös puuhailla kotona kaikenlaista. Alkaa muuten kohta epäilyttää, että onko minulla jokin maaninen vaihe menossa vai voiko olla mahdollista, että muuten vaan olen näin reipas. Johtuuko tämä mahdollisesti sinkistä, seleenistä ja omegoista joita syön? Mielialani on ollut positiivinen ja olen jo pitkään käynyt joka ilta nukkumaan onnellisena ja hymyillen ja aamullakin ollut sitä mieltä, että asiat ovat ihan hyvin. Olen ollut hyvin positiivisella päällä ja minulle tuli viime viikolla hyvin voimakas tunne siitä, että asiat järjestyvät enkä kyennyt ajattelemaan mitään negatiivista ja tuo sama tunne jatkuu edelleen. Tottakai ikäviä asioita on aina enkä varmasti koskaan tule olemaan maailman superpositiivisin ihminen, mutta nyt ihan ilmiselvä muutos on tapahtunut mielialassani ja ehkä myös asenteessa. Faktat on faktoja, niistä ei pääse mihinkään enkä koe sitä negatiiviseksi, että kerron olevani kroonisesti sairas tai että en saa pankista asuntolainaa. Huonoja uutisia tulee aina ja tänään tullut lomautusuutinen huolestuttaa, mutta yritän elää hetken kerrallaan. Vaikka kuinka murehtisin, niin tiettyihin asioihin en voi vaikuttaa. Ainoa ikävä puoli mieleni syövereissä on nyt se, että ärsyynnyn ihan liikaa joistain asioista. Kuten tänään kun luin ihmisten kommentteja opettajien lomautuksesta. Ajattelin, että kirjoitan blogiin napakan vastineen kaikille suppeakatseisille ääliöille, mutta en sitten kirjoittanutkaan. En jaksa nyt jauhaa ikäviä asioita vaan yritän keskittymällä keskittyä kaikkeen positiiviseen. Jospa vetovoiman laki toimisi ja vetäisin magneetin tavoin puoleeni kaikkea hyvää.

Pitkäaikainen sairastelu ja vastoinkäymiset ovat näköjään aiheuttaneet sen, että olen unohtanut, millainen todella olen. Olen ollut viime kesästä asti väsynyt (tai oikeastaan lähes neljä vuotta) ja niin huonossa kunnossa fyysisesti, etten ole kyennyt tekemään kuin välttämättömät asiat, jos niitäkään. En tietenkään soimaa itseäni, mutta nyt kun olen parempikuntoinen, niin huomaan, miten paljon tärkeitä asioita on jäänyt tekemättä ja nyt yritän niitä tehdä. En voi koskaan tietää, milloin oloni muuttuu taas sellaiseksi, etten kykene tekemään mitään ja nyt otan kaiken ilon irti tästä mahtavasta fiiliksestä ja siitä, että voin tehdä asioita samalla tavalla kuin olen ennen tehnyt.

Sain myös päähäni, että minun pitää tehdä elämäntaparemontti. Että kun kaikilla on jokin ruokavalio, kuntokuuri tai muu vastaava menossa, niin mitäs jos minäkin ryhtyisin sellaiseen. Homma kaatui heti alkutekijöihinsä, koska en löytänyt parannettavaa ruokavaliostani ja liikuntaakin harrastan tarpeeksi ja jopa enemmän kuin fyysinen oloni sallisi. Ainoa remonttikohde on tietokoneella oleminen. Monesti illalla nukkumaanmeno viivästyy, kun tsättäilee jonkun kanssa tai jumiutuu katselemaan kummallisia videoita tai lukemaan mielenkiintoisia artikkeleita. Pahin koukuttaja on kuvankäsittelyohjelma PicMonkey, johon olen hurahtanut ihan täysillä ja voisin käyttää tuntikausia kuvakikkailuun ja rehellisesti sanoen olen käyttänytkin. Yksi suuri syy olla pois tietokoneelta on se, että minulle tulee välillä tosi huono olo koneen ääressä enkä edes tiedä, mistä se johtuu. Blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, mutta minulla on ollut parempi olo, kun en ole istunut tapittamassa tietokoneen ruutua. Blogipostausaiheita minulle pulpahtaa päähän päivässä useita, mutta koen nyt paljon tärkeämmäksi sen, että saan tehtyä todella tärkeitä asioita ja keskityttyä hyvinvointiini. Tekemättömät työt kuormittavat aivojamme ja haluan tehdä rästihommat pois, jotta kapasiteettia vapautuu muuhunkin ja että saan stressaavat ja rassaavat asiat pois mielestä. Ja kansiot lattialta pyörimästä.

Mielenkiintoista on se, että päässäni soi parin viikon ajan Rolling Stonesin Paint it Black ja se olikin harvinaisen sitkeä korvamato. Jokin psykologinen merkitys tuollakin varmasti oli ja tulin siihen tulokseen, että mieleni halusi pitäytyä vielä synkissä ajatuksissa. Minulla on nyt sellainen tunne, että ihan kuin jokin musta olisi huuhtoutunut sisältäni pois. Se perusmusta sinne jää, ihan samalla tavalla kuin vaatteissani musta on kaiken perusta. Mutta nyt jopa sana kepeä voisi kuvata olotilaani. Vaikka tämä olo olisikin ohimenevää, niin aion tästä nauttia. Aion nauttia nyt ihan oikeasta elämästä, kaikenlaisesta tekemisestä ja siksi blogi voi päivittyä vähän harvemmin. Liityin Facebookissa Huoleton huhtikuu -tapahtumaan ja kun aiemmin olen ajatellut, että huhtikuu on kuukausista julmin, niin nyt ajattelen, että se on huolettomin.

Iloisia, valoisia ja huolettomia huhtikuun päiviä kaikille!