maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kliseisiä tsemppaussanontoja, joihin olen totaalisen kyllästynyt

Olen yrittänyt olla vatvomatta asioita, mutta vaikeaa se tällä luonteella on... Olen aina ollut pohdiskelija ja miettinyt kaikkea miettimästä päästyänikin. Monet kun pakenevat asioita kaikenlaiseen tekemiseen, niin minulta se ei onnistu, sillä mielessä rallaa kuitenkin aina jotain puuhastellessanikin. Samalla, kun olen tehnyt rästihommia, on päässäni pyörinyt monenlaisia ajatuksia. Kun järjestin vaatehuonetta ja papereita, mietin, että miten saisin elämäni isoimmat asiat järjestykseen. Monet ihmiset etsivät apua elämäntaidon oppaista, jotkut hankkivat life couchin tai lähtevät jotain muuta kautta etsimään ratkaisua. Niin minäkin olen tehnyt, mutta todennut, että vaikka mitä teen, niin en saa elämääni yhtä hyvin järjestykseen kuin ruokaohjeita, vaatteita tai maustepurkkejani. Monesti yritän tsempata itseäni erinäisillä lauseilla kliseillä ja monesti saan kuulla muidenkin erinäisiä voimalauseita käyttävän, mutta olen aika kypsä niihin. Kerronpa lausekohtaisesti miksi:

KAIKKI JÄRJESTYY
Kuka tämän on keksinyt? Ei sitten mitään latteampaa keksitty? Jos joku sanoo minulle vielä, että kaikki järjestyy, niin kysyn, että miten. Että hyvin sanottu, mutta sanoppa uuvestaan! Ja kerro, että miten kaikki järjestyy, jos olet niin satavarma tästä asiasta? Ha, anna tulla jokin konkreettinen keino asioiden järjestämiseksi! Olen kuullut tuota "Kuule, kyllä kaikki vielä sun elämässä järjestyy" -hokemaa ihan liikaa ja joutunut myöhemmin sanomaan, että eipä ne asiat sitten järjestyneetkään. Toki asiat jollain tavalla aina järjestyvät, mutta eivät niin kuin ihmiset olettavat ja toivovat. Joillakin asiat menevät jopa huonompaan suuntaan ja silloin tekisi mieli sanoa, että niin, tällä tavallako ne asiat sitten järjestyivät?! Kun on tavoittelemassa uutta työpaikkaa parempien tienestien toivossa, niin sitä paikkaa ei saakaan ja käykin niin, että palkka putoaa tai irtisanotaan... Että tätäkö se asioiden järjestyminen olikin? Kun on muuttanut pienestä asunnosta haaveasuntoon ja asunto paljastuukin homeiseksi, koko perhe sairastuu ja menettää omaisuutensa... Että sitäkö se asioiden järjestyminen oli? Toki on lohduttavaa sanoa, että kaikki järjestyy, mutta lisäisin tuohon lauseeseen sanat "hyvin tai huonosti". Uskon kuitenkin siihen, että vaikka kaikki ei järjesty kuten toivomme tai tahdomme, niin ne järjestyvät siten kuin niiden pitääkin olla, vaikka se ei mielekäs lopputulema olisikaan.

AJATTELE POSITIIVISESTI
Joojoo, kyllä, olen iloinen siitä, että en ole pyörätuolissa, että minulla ei ole syöpää, että on katto pään päällä jnejne., mutta on joitain asioita, joista on vaikeaa löytää mitään hyvää tai edes niiden tarkoitusta eikä siis mitään positiivistakaan voi silloin löytää. Toki uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa, mutta kun on olemassa joitain asioita, joista ei kertakaikkiaan löydy mitään hyvää. En tiedä, mitä positiivista on siinä, että otsani on nyt täynnä kipeitä finnejä? En kiistä positiivisen ajattelun merkitystä ja jos joku on mestari etsimään asioista hyviä puolia, niin minä. Se taito on ollut pakko elämä myrskyissä oppia. Tosin hyvien puolien etsiminen vaatii harjaantumista, mutta tuo taito pitäisi olla kaikilla. Elämä ei kuitenkaan voi olla sitä, että joutuu jatkuvasti elämän heinäsuovasta etsimään positiivisuuden neulaa. Elämään kuuluvat myös vastoinkäymiset ja ikävyydet eli hetket, jolloin positiivisuus ei ole ykkösjuttu.

KAIKEN KANSSA OPPII ELÄMÄÄN
Tämä on taas niitä lauseita, joita kuulee sellaisten suusta, joilla ei itsellään ole ollut mitään ongelmia. Toki ihan kaiken kanssa oppii elämään, koska on pakko eikä ole vaihtoehtoa eikä valittaminenkaan auta. Yleensä vain kohtalotoverit ovat niitä, jotka todella ymmärtävät, mitä on elää vaikkapa jonkin sairauden tai raskaan asian kanssa. Ihminen, joka kärsii vaikka kroonisesta sairaudesta, varmasti oppii elämään sairautensa kanssa, mutta suurin osa heistäkin toivoo joskus olevansa terve ja haaveilee elämästä ilman rajoitteita.

ASIAT VOISIVAT OLLA HUONOMMINKIN
Elämässään epäonnistunutta ihmistä tai huonoissa oloissa elävää tuo lause voi lohduttaa, mutta lauseen lohduttava vaikutus voi jäädä sivuseikaksi silloin, kun elämä menee täysin päin mäntyä. Ei elämän lähtökohta voi olla se, että ajattelee, että asiat voisivat olla huonommin. Aina löytyy joku, jolla menee huonommin ja toki se, että osaa suhteuttaa oman elämänsä hankaluuksia muihin, voi olla useinkin tarpeellista. Pikkuongelmat eivät hetkauta niin paljon, kun niitä suhteuttaa. Kun sanon first world problems, niin ymmärtänette, mitä tarkoitan. Toki elämän hyvistä asioista pitää olla kiitollinen ja on sääli, että monet ihmiset eivät ymmärrä olla kiitollisia vaan pitävät asioita itsestäänselvyytenä.

Jos elämässä tahtoo päästä eteenpäin, niin pitäisi ajatella, että asiat voisivat olla paremmin. Olen erittäin kiitollinen siitä, että minulla on katto pään päällä ja elintasoni on globaalilla mittapuulla hyvin korkea, mutta maksan kuitenkin aika kohtuutonta vuokraa kämäisestä kämpästä ja haluaisin oman asunnon. Jos joka päivä mietin, että olen nyt ihan tyytyväinen tähän vuokrakaksiooni ja siihen, että en asu lehmänlannalla vuoratussa savimajassa, niin se ei edistä minua saavuttamaan haavettani.

Kun ihmisellä on paljon vastoinkäymisiä elämässään, niin hän ei enää jaksa kovinkaan paljon ajatella siinä hetkessä muita kärsiviä, koska oma elämä on niin solmussa. Minulla  onkin tapana verrata elämäntilannetta omaan aiempaan elämääni. Olen nyt varakkaampi kuin opiskellessani, olen itsenäisempi, minulla on vakituinen työpaikka, kukaan ei ole viime aikoina kuollut eli asiat ovat hyvin itseeni verrattuna. Mutta asiani ovat erittäin huonosti siihen verrattuna, että miten haluaisin niiden olevan. Tällainen ajattelutapa ei sulje pois sitä, ettenkö todella kärsisi itsekin nähdessäni kuvia hädänalaisista ja lahjoitankin vähistä rahoistani hyväntekeväisyyteen.

USKO VETOVOIMAN LAKIIN
Positiivinen vetää puoleensa positiivista ja negatiivinen negatiivista, näin sanotaan. Maailmankaikkeudessa vallitsee kuulemma vetovoiman laki. Jos ajatukseni ovat negatiivisia, vedän puoleeni ikäviä asioita ja jos olen onnellinen ja iloinen, niin minulle tapahtuu kivoja asioita. Miksi sitten kävi esim. näin: olin menossa lääkärin vastaanotolle ja jännitin sitä todella. Pelkäsin, hermoilin, olin stressipaniikissa, en saanut nukuttua edellisenä yönä, vatsaa alkoi vääntää ja ajatukseni olivat todella negatiivisia ja sekoilin auton ratissa niin järkyttävästi, että on ihme, etten ajanut kolaria matkalla lääkäriin. Ja sitten, kaikki menikin todella hienosti! Lääkäri oli mukava ja asiantunteva ja olin helpottunut, että pitkään mieltäni vaivannut asia saatiin notkahtamaan eteenpäin. Että eikö nimenomaan kun olin niin kurjalla asenteella liikkeellä, niin olisi pitänyt käydä niin, että lääkärikäynti olisi ollut karmea kokemus? Koska minulla ei ollut yhden yhtä positiivista ajatusta vastaanotolle mennessä. Ja ihan älyttömän usein on käynyt niin, että olen suhtautunut johonkin asiaan positiivisesti ja kaikki on mennyt ihan päin honkia. Olin varma, että pääsen yliopistoon lukemaan psykologiaa, latasin kaikki odotukseni siihen ja oho, en tullutkaan valituksi. Olin ostamassa asuntoa ja minä niin tiesin, että se on minun ja sisustin asunnon mielessäni valmiiksi, olin onnellinen ja varma siitä, että nyt minua lykästi ja sitten kapsahdin katajaan. Muutama viikko sitten olin todella, todella negatiivinen, kiukkuinen, ärsyyntynyt ja jopa ihan raivotar. Ja ta-daa! Sitten yhtenä päivänä sain tietää, että olen voittanut 250 euron shoppailulahjakortin ja että työkuvioni järjestyvät. Että voiko joku nyt selittää minulle, miksi vetovoiman laki ei aina toimikaan?

NIIN KUIN TAHDOTTE IHMISTEN TEKEVÄN TEILLE, TEHKÄÄ TE SAMOIN HEILLE
No miten tämä muka toimii? Huhuu, haloo, milloin minä saan takaisin kaiken sen, mitä olen toisten ihmisten vuoksi tehnyt? Olen välillä ollut kuin loppuun tiristetty sitruuna, antanut itsestäni ihan kaiken ja huomannut, että en olekaan saanut mitään takaisin. Olen auttanut pyyteettömästi, ollut kiva muille ihmisille ja sitten yhtäkkiä jostain tulee ihminen, joka vihaakin minua sydänjuuriaan myöten, vaikka en ole häntä edes aiemmin tavannut. Eihän sen niin pitänyt mennä! Ja olen aina ollut valmis auttamaan toisia, mutta sitten kun itsellä olisi avun tarve, niin eipä löydy kovin montaa ihmistä, jotka olisivat valmiita auttamaan. Odotanko seuraavaa elämää ja karmaa, että se vielä minut joskus palkitsee?

JOKAINEN ON OMAN ONNENSA SEPPÄ
Onko todellakin? Varmasti jollain tavalla. Teemme päätöksiä, jotka vaikuttavat ratkaisevasti loppuelämäämme, mutta kaikki ei ole aina meidän omien valintojemme seurausta. Elämässä tapahtuu nimittäin yllättäviä asioita, jotka tulevat itsemme ulkopuolelta eivätkä johdu mitenkään siitä, mitä me olemme valinneet. Läheisten kuolemat, tulipalot, vakavat sairaudet, potkut... Ulkopuolinen tekijä X voi ilmestyä yhtäkkiä sotkemaan ihan kaiken. Usein vaikuttaa siltä, että tuurilla, onnella, sattumalla, miksi sitä ikinä kutsummekaan, on osuutta asiaan. Ajatellaanpa tyttöä, joka latasi Youtubeen videon, jossa hän puhuu siansaksaa eri kielillä. Hän teki sen huvikseen ja nyt nimi Sara Maria Forsberg on tunnettu Amerikkaa myöten. Kaikki, jotka tekevät videoita, eivät kuitenkaan menesty, vaikka he tekisivät kaiken yhtä hyvin. 

ÄLÄ VALITA, VAAN TEE ASIOILLE JOTAIN
Tätäkään en ole koskaan täysin ymmärtänyt. Sen ymmärrän, että jatkuva asioista valittaminen ei ole hedelmällistä ja jos asioille on olemassa ratkaisu ja jos tilannetta voi muuttaa paremmaksi, niin silloin pitäisi keskittyä käyttämään energia siihen eikä valittamiseen. Mutta entäpä jos tilannetta ei voi muuttaa? Saako sitten valittaa? Vai pitääkö silloinkin olla vain valittamatta? Koska elämässä on sellaisia asioita, jotka eivät ikinä muutu miksikään. Pitkäaikaiset sairaudet, läheisten sairaudet, vammainen lapsi jne... Omasta elämästä voisi olla esimerkkinä vatsavaivani. Niitä on ja tulee aina olemaan. Amen. Ruokavaliolla ja elämäntavoilla voin vaikuttaa paljonkin, mutta joskus kipu on niin sietämätöntä ja vaivat vaikeuttavat elämääni niin paljon, että sitä on vaikeaa kestää ja silloin tekee mieli sanoa ihan ääneen, että masu on pipi. Ja sitten joku tokaisee, että älä valita. Juu, kiitos empatiasta. Että minäpä pistän tulikuuman sukkapuikon sinun vatsaasi ja virkkaan suolistasi patalapun ja sanon, että älä valita! Kehotus olla valittamatta vaikuttaa vähän kohtuuttomalta. Kuka sen määrittelee, että mistä saa valittaa? Mikä on valittamista? Onko se valittamista, että kroonisesti sairas haluaa kertoa ihmisille sairaudestaan? Joidenkin mielestä on, sen olen itse kokenut. Saako valittaa, jos on flunssaa? Jos lapsi on sairaana? Jos iho paloi auringossa ja on nyt kipeä? Jos ei saanut hakemaansa työpaikkaa?

PYSTYT MIHIN VAIN, JOS USKOT NIIN
Aina kyse ei ole uskosta. Tämän sain karvaasti huomata, kun kurottelin laittamaan makuuhuoneen verhoja. Uskoin, että yletän ja että vatsassani olevat kiinnikkeet joustaisivat sen verran, että venyn vielä ja vielä... En venynyt vaan rojahdin kivusta ulvoen sängylle. En tiedä, repesikö jokin kiinnike vai venyikö vaan pahasti, mutta kipu oli helvetillinen ja se myös jatkui pitkään. Ei auttanut usko, ei! Mielestäni tämä sanonta on huono siinä mielessä, että jos ihminen ei saavuta jotain, niin sittenkö hän ei ole uskonut tarpeeksi? Että jos joku ei ole saanut työpaikkaa, niin hän ei uskonut riittävästi itseensä? Voihan se toki niinkin olla, mutta en kykene ajattelemaan, että se menisi aina noin. Koska minäkin olen ladannut uskoni 100 %: sesti johonkin asiaan eikä se ole tapahtunut ja kun joku tulee sanomaan, että sinä et vain uskonut tarpeeksi, niin silloin menetän viimeisenkin uskonrippeeni, sillä en tiedä enää, miten paljon enemmän olisin voinut enää uskoa. Usko ei myöskään auta minua saamaan asuntolainaa eikä paranna sairauksia. 

ÄLÄ MIETI VAAN TOIMI
"Mä mietin ehkä liikaa, kun mun pitäis elää vain, ehkä syntymässä sielun liian rikkinäisen sain" laulaa Anna Erikson ja kuten tuolla alussa kerroin, olen yli-innokas miettimään asioita. Minua on usein neuvottu tekemään asioita ja olemaan miettimättä. Se on vaikeaa, mutta olen niin tehnyt. Tosin eipä se ole mitään hyödyttänyt, sillä kuitenkin on tullut se kuuluisa tekijä X ja siinä vaiheessa on ollut ihan sama, olenko pähkäillyt pääni puhki vai en, koska asiat eivät ole onnistuneet ja vaikuttaa siltä, että muidne elämässä noita x-tekijöitä ei ole niin paljon kuin minun elämässäni, jossa on myös aina tekijät Y, Z, ja Ö, jotka sekoittavat pakkaani, vaikka kuinka toimisin tomerasti ja ajattelematta.

'''''''''''''''''''''''''''

Ymmärrän kyllä, että edellämainitut lauseet ovat osa ihan normaalia kanssakäymistä ja on kuitenkin kiva, että ihmiset edes sanovat jotain ja yrittävät olla empaattisia. Epäempaattisuutta olenkin kohdannut liian paljon. Sorrun itsekin joskus käyttämään noita kliseisiä lauseita, mutta yleensä yritän sanoa jotain persoonallisempaa ja henkilökohtaisempaa ja nähdä asiat kyseisen henkilön näkökulmasta. Ihmiset, jotka ymmärtävät elämää syvemmin ja jotka ymmärtävät minua/sinua, osaavat valita juuri oikeat sanat ilman kliseitäkin.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Uskon vielä rakkauteen ♥

Siitä on jo viisi vuotta. Oli helteinen aamu, heräsin kukonlaulun aikaan kampaajalle ja ahtauduin tummansiniseen samettipukuuni. Päivää oli valmistelu pitkään, sitä oli odotettu, oli jännitetty ja välillä vähän stressattukin. Tuon päivän aamuna tiesin, että päivä jäisi elämään iäksi kirkkaana muistona mielessäni ja vielä viiden vuoden jälkeenkin voin palata rakkaimman ystäväni hääpäivään kuin eiliseen. Muistan myös häävalmistelut - aamulla seitsemän aikaan soitettuine puheluineen, reissun Helsinkiin hääpukua ostamaan (voi mielettömyys, en ole kellään nähnyt niin upeaa pukua!), Sinkkuelämää-teemalla vietetyt polttarit... Miten vuodet vierivätkään näin nopeasti ja miten muistot voivatkaan säilyä näin elävinä?

En ole mikään hääihminen, mutta viisi vuotta sitten vietettyjen häiden ajatteleminen saa minut todella liikuttumaan ja kun etsin runoa korttiin, valuivat kyyneleet vuolaasti poskillani. Diagnoosina akuutti romanttinen herkistyminen. (Runoksi valikoitui niinkin lässy teksti kuin Mötley Crüen If I die tomorrow.) Pelkkä hääpäivän muisteleminen sinänsä ei saa minua räpyttelemään ja nieleskelemään vaan sen asian ajatteleminen, että on olemassa ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan myötä- ja vastamäessä, for better and for worse ja in heaven and in hell. En usko Disney-satuihin enkä siihen, että papin aamen on parisuhteelle pakollinen tai autuaaksi tekevä ja minua ärsyttää se ajattelutapa, että kaikkien pitäisi mennä naimisiin, sillä en oikein kykene sulattamaan yhteiskunnan asettamia normeja, mutta jos joku pariskunta viettää hääpäiväänsä, niin olen onnellinen heidän puolestaan. Etenkin tällaisen pariskunnan, jonka rakkaustarinaa olen saanut seurata ihan ensitapaamisesta lähtien. Siitäkin hetkestä on jo kymmenen vuotta!

Onnettomia parisuhteita ja avioliittoja on liikaa ja kun erouutiset ovat yleisimpiä kuin pariutumisuutiset, niin uskoni rakkauteen on välillä kovalla koetuksella. Onneksi tällaiset päivät valavat uskoa siihen, että rakkaus voi polttaa kielen rakoille vielä vuosienkin jälkeen eikä tarvitse turvautua vakuumiin!*
*Martti Servo: Samba kuppi kuumaa

torstai 26. kesäkuuta 2014

Nopeat raparperimuffinit

Kotitalousopettajana olen saanut huomata, että sana nopea on ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa suhteellinen käsite. Oppilas saattaa kuoria raakaa (tai kypsää) perunaa vartin ja nopeaksi tarkoitetun leivonnaisen tekemiseen voi kulua pitkälle toista tuntia ja kun toiset kirmaavat välitunnille, niin jotkut laittavat vielä väkerryksiään uuniin ja sitten huomaavat, että jauhot unohtuivat ja että uuni ei ole päällä. Nopeus on siis suhteellinen kysymys ja jokainen tekee leivonnaisia omalla tahdillaan, mutta uskallan kyllä väittää, että tässä on todella nopeasti valmistuvien raparperimuffinien ohje. Olin nimittäin lähdössä eräänä päivänä ystäväni luokse kylään ja minun piti olla siellä klo 17.30. Varttia vaille viisi sain päähäni ryhtyä leipomaan muffineita ja aika räväkästi ne valmistuivatkin, sillä ehdin kyläilemään ihan ajoissa tuliaisena lämpöiset ja herkulliset muffinit.

Ohje on Kotilieden sivuilta, mutta muokkasin sitä vähän. Raa'at raparperit eivät kypsy mielestäni tarpeeksi tällaisessa leivonnaisessa ja siksi suosittelen pehmittämään niitä pienessä määrässä vettä joko mikrossa tai kattilassa. Laitoin veden joukkoon vähän sokeria ja se maistui lopputuloksessa, sillä raparperien ärhäköin hapokkuus oli taittunut. Muista valuttaa ylimääräinen neste pois ennen raparperipalojen lisäämistä!

RAPARPERIMUFFINIT
2 1/2 dl raparperikuutioita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl sokeria
1-2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
3 munaa
1 dl öljyä
2 dl kermaviiliä 

1. Pehmennä raparperikuutioita sokerilla maustetussa vesitilkassa mikrossa tai kattilassa.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Sekoita munat, öljy, kermaviili ja jäähtyneet raparperikuutiot keskenään ja lisää seos kuivien aineiden joukkoon.
4. Laita taikinaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Raparperi näyttää vähän purjolta ja suosittelisinkin kuorruttamaan tai koristelemaan muffinit. Kovin herkulliselta ne eivät näytä sellaisenaan (vaikka nätisti kohosivatkin) ja siksi supervauhdilla kaulin sokerimassaa ja otin siitä muotilla kukkaset koristeeksi. En ole ihan varma, onko leivonnan kirjoittamattomien sääntöjen mukaista laittaa koriste suoraan muffinin päälle, siis ilman kuorrutusta, mutta koska ei ollut vaihtoehtoa eli ei aikaa eikä kuorruteaineksia niin oli pakko länttäistä kukkanen sellaisenaan.

Kukan koristelin vielä hätäisesti muutamalla sokerihelmellä ja kun tassut tahmassa helmiä asettelin, niin ajattelin, että miten ihmeessä muilla kestää hermot pipertää kaikkea pientä koristusta leivonnaisiin?

Ihan salonkikelpoisia muffineista tuli huippunopeaan aikatauluun nähden. Tällaiset pikaohjeet ovat tarpeellisia ja olisi hyvä, jos "takataskussa" olisi aina jokin nopeasti valmistettavan leivonnaisen ohje vaikka yllätysvieraita varten. Silloin, kun yllärivieraita tulee, ei ole ikinä mielessä mitään nopeaa juttua, jonka voisi tekaista. Ellei kaupan raakapaistoleivonnaisia lasketa :)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannusmekko varustettuna Hermèsin huivilla, Michael Korsin trenssillä ja paksuilla sukkiksilla

Sanasta juhannusmekko tulee mieleen kukallinen, kirkkaan värinen tai valkoinen ohutkankainen kesähepene tai jokin pitsirimssukka, mutta koska kirkkaat värit eivät iske minuun juuri nyt eikä sään vuoksi ole kesähepenissä keikistelemistä, niin juhannusmekkoni oli vähän epäkesäinen. Olen ostanut Creamin mekon pari vuotta sitten ja käyttänyt sitä ihan liian vähän, en tiedä miksi. (Tiedänpäs! Siksi, koska minulla on liikaa vaatteita enkä kerkiä käyttää kaikkia, ellen ryhdy diivaksi ja vaihda asukokonaisuuttaa kuusi kertaa päivässä). Tällaiset vaatekappaleet ovat hyviä siksi, että ne eivät ole oikein koskaan muodissa eivätkä myöskään pois muodista. Jos minun pitäisi valita persoonallisuus tai muodikkuus, niin valitsisin ehdottomasti persoonallisuuden! Valitsen myös (liian) usein sävysävyyn -pukeutumisen... Mutta kun nuo Oriflamen muovihelmikorut sattuvat sopimaan väreiltään niin kivasti mekon kanssa!

Vaikka pidän mustasta väristä ja lämpimistä vaatteista, niin kyllä minä kuitenkin kesällä haluaisin pukeutua vähän eri tavalla kuin syksyllä ja keväällä. Mutta pakko on laittaa mekon kanssa paksut sukkikset, koska jalkojani palelee muutenkin lähes koko ajan ja myös huivi on pakollinen, jotta kaulani ei palellu ja kilpirauhasparkani pysyy suojassa. Myös kunnollinen takki on näillä kesäkeleillä tarpeen ja välikausitakiksi tarkoitettu Michael Korsin trenssi toimittaa kesätakin virkaa. Värikkäitä takkeja en omista, joten mustaan on tyytyminen olipa vuodenaika mikä tahansa. Tässä siis vuoden 2014 juhannuslookini. Tai siis se look, jota käytin ihmisten ilmoilla. Minun kuten niin monen muunkin juhannuksen epävirallisempaan vaatekertaan kun kuului villapaita ja villasukat sekä kumsuappaat.

Mustanpuhuvaa asua piristi kivasti rakkain huviaarteeni: Hermèsin huivi, jonka veljeni on tuonut Ranskasta tuliaiseksi äidilleni. Huivi on vuodelta 1989 ja se on suunniteltu Ranskan vallankumouksen 200-vuotisjuhlien muistoksi. Aikanaan huivi oli mielestäni vain tätimäinen ja vannoin, että en koskaan laittaisi huvia kaulaani. Kunnes minusta tuli sitten iältäni ja olemukseltani tätskä ja kunnes tajusin huivin symboliikan. Liberté! Égalité! Fraternité!  Vapaus! Tasa-arvo! Veljeys! Nepä ne, juuri ne, arvot, jotka ovat kulkeneet koko elämäni ajan mukanani ja joita jaksan toitottaa siihen asti, kunnes giljotiini kaulani katkaisee... Ei kun siis kunnes vedän viimeisen hengenvetoni. Minusta Ranskan vallankumous on pohjattoman kiinnostava aihe ja jos entisiä elämiä on olemassa, niin olen varmasti elänyt vallankumouksen aikoihin.

Huivilla on ikää noin 26 vuotta ja sitä kutsutaankin jo vintageksi, mutta ajan hammas ei ole siihen purrut. Muutamasta kohdasta väri on levinnyt, mutta kaulassa ollessa sitä ei huomaa. Pinterestissä oli kuva tällaisesta huivista, josta joku oli kehystänyt seinälleen taulun. Ehkä kuitenkin mieluummin pitäisin tätä kaulassa kuin seinällä. Huivin aitouden voi muuten tunnistaa siitä, että huivin reunat on käsin ommeltu ja reunat ovat "pyöreät". Koneompelusta jää littanampi jälki. En tiedä, mitä huivi on alunperin maksanut, mutta nettihuutokaupoissa samojen huivien hinta lähtee sadasta eurosta ylöspäin eli arvokas tuo on edelleen. Minulle huivilla on erittäin suuri tunnearvo. Ja onhan se sentään Hermès!

Kuvat on otettu viime torstaina eli juhannuksen aatonaattona ja koska vaatteissa ei ollut kesätunnelmaa, niin hain sitä muuten eli leikkimällä hippiä ja poimimalla kukkasen, jonkin ihan peruspiennarkukan. Sitten kirmailin hippineitona kukka kädessä takaisin kuvattavaksi enkä tiennyt, että juuri tuolla hetkellä minusta otetaan kuvaa, mutta nyt tiedän ainakin sen, että kirmailutapani on yltiönaisellinen. En ole kenekään nähnyt juoksevan tuolla tavalla paitsi Uuno Turhapuron, joka matkii naista ja erään hyvä miespuolisen kaverini, joka matkii Uuno Turhapuroa, joka matkii naista.

Kelpasi sitä kirmaillakin hymy korvissa, sillä viime torstaina sain huokaista helpotuksesta ja aloittaa oikean loman. Kolme viikkoa loman alusta kului liian nopeasti rästissä olevien työjuttujen ja vähän muidenkin juttujen vuoksi ja olin vannonut, että juhannuksen viettoon en lähde ennen kuin hommat on tehty. Torstaina sainkin kaiken valmiiksi ja arvatkaas mitä, nyt olen niiiiin lomalla! Mitenkäs sinulla juhannus sujui? 

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Hauskaa juhannusta!

Kauhea juhannushössötys päällä vai onko? Minulla ei ainakaan! Nykyiseen elämäntyyliini kuuluu, että menen täysin fiiliksen mukaan ja hyvä niin, sillä vaikuttaa siltä, että suunnitelmillani on hyvin usein tapana mennä uusiksi. Yhtenä esimerkkinä se, että tässä eräänä päivänä minun piti aamulla mennä verikokeeseen ja olinkin laboratorion oven takana klo 8.00 vain löytääkseni lapun, jossa ilmoitettiin, että laboratorio on pistetty kiinni kesän ajaksi. Puhelimessa hoitaja oli minulle sanonut, että laboratorio on auki, että eipä ollut minun möhläykseni tuo. Hyödynsin kuitenkin aikaisen, aurinkoisen ja raikkaan (lämpöä jopa +1 astetta) aamuhetken ja kävin pyöräilemässä ja sitten palasin kotiin ja kohta tuli kosmetologiltani viesti, että parin tunnin päästä ollut aikani oli peruttu... Päivän suunnitelmat menivät ihan uusiksi, mutta koko ajan minulla oli tunne, että olen juuri siellä missä pitääkin ja juuri sillä hetkellä kuin pitääkin ja tuo tunne on nykyisin elämässäni hyvin voimakkaasti läsnä. Yleensäkin ajattelen nykyisin niin, että mikään ei mene pieleen vaan asiat menevät eri tavalla kuin olen suunnitellut ja juuri niin kuin niiden pitikin mennä. Tuollaisen ajattelutavan ansiosta minulla on tasapainoinen ja hyvä olo eikä suunnitelmien muuttuminen ahista.

Menipä höpötykseksi, kun tarkoitus oli vain tulla toivottamaan hyvää juhannusta! Kesäinen sää ei meitä oikein suosi, mutta katsokaapas ulos - mikä vehreys, kukkien loisto ja kauneus meitä ympäröikään! Kohta on taas syksy ja kylmää ja pimmeetä ja kaamosmasennus, mutta mitäs jos nyt, juuri nyt nautittaisiin tästä hetkestä, kun on kesä ja on valoisaa ja aika monilla loma..

Kikkailin oikein hienon juhannusaiheisen kuvakollaasin männä vuosien juhannuksista, mutta se katosi tallennusvaiheessa, joten laitan tähän vain yhden kuvan mökkirannan kokosta parin vuoden takaa ja alan laskeutua pikkuhiljaa juhannusfiilikseen herkullisten grilliruokien ja loikoilun parissa.

Hauskaa ja turvallista juhannusta kaikille!

torstai 19. kesäkuuta 2014

Mikä elämässäsi olisi toisin... -aforismikortti

Olen saanut eräältä rakkaalta ystävältäni kortin, jossa on minulle tärkeä teksti. En ala selostamaan ja avaamaan tekstiä vaan saat ihan itse pohdiskella sitä omalta kantiltasi ja poimia viisauden elämäsi evääksi, jos niin haluat. Kuvan olen ottanut Jyväskylässä Tuomiojärven rannassa viime kesänä.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Beagle ohjeistaa turvalliseen ja mukavaan veneilyyn

Ohoi veneilijät! Veneilystä pitävä beagle haluaa esimerkkien avulla muistuttaa tärkeistä asioista, 
jotka jokaisen vesillä liikkuvan tulisi muistaa.

VARAA PELASTUSLIIVIT KAIKILLE VENEESSÄ OLIJOILLE JA TARKISTA, 
ETTÄ LIIVIT OVAT SOPIVAT

MUISTA EVÄÄT 
(Eväsleipien tuoksu oli vastustamaton ja sai beaglen huolestumaan siitä, että jäävätkö ne laiturille.)

OTA MUKAAN JUOMISTA, ETTEI SUU KUIVU 
(Ei alkoholijuomia!)

ÄLÄ NORKOILE KANNELLA

ÄLÄ KUROTTELE LAIDAN YLI 

HUOMIOI MUUT VESILLÄ LIIKKUJAT

OLE VALPAS JA TARKKAAVAINEN 

  HUOLEHDI ERGONOMIASTA 

       ÄLÄ SEISO VENEESSÄ


KÄYTTÄYDY ASIALLISESTI

VARAA TYLSISTYVILLE TAPAUKSILLE TEKEMISTÄ 

LEPÄÄ TARVITTAESSA

NAUTI!

 TURVALLISTA 
JA
HUOMIOIVAA VESILIIKENNÖINTIÄ!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vaniljainen panna cotta mustaherukkakastikkeella lasipurkeissa

Edellisessä postauksessa mainitsinkin, että olin käynyt ystäväni luona syömässä ja vienyt mennessäni jälkiruokaa. Halusin tehdä jotain helppoa, nopeatekoista ja kesäistä ja noin kahden minuutin miettimisen jälkeen päädyin panna cottaan. Alun perin oli tarkoitus tehdä kirpsakkaa raparperikastiketta kermaisen ja vaniljaisen pehmeän panna cotan seuraksi, mutta koska minulla ei ollut tuoreita raparpereja, niin kaivoin pakastimesta mustaherukoita. Valmistin panna cotat suoraan lasipurkkeihin, jotta ne olisi helppo viedä. Purkit koristelin liimautuvalla pitsinauhalla ja purkit jäivät emännälle lahjaksi. Lasipurkeissa jälkiruoka on helppo ottaa mukaan vaikka kesäpiknikille ja tuliaisideana tämä on loistava. Jos muuten huomasitte, niin eräs kuva panna cotta -lasipurkeista päätyi myös blogin uuteen banneriin, tosin hieman modattuna.

Ylimääräiset kermat pursotin koristukseksi. Vaahdotettu kerma toimi hyvin rakenteeltaan tymäkän panna cotan ja myös marjakastikkeen kanssa, vaikka kermaiseen jälkkäriin ei välttämättä enää lisäkermoja tarvittaisi. Minä kyllä söisin kermavaahtoakin kermavaahdon kanssa, sen verran siitä tykkään.

Minulla on jokin ihme fiksaatio kerrosjälkiruokiin ja pidän siitä, että (jälki)ruoassa on yhdistetty erilaisia rakenteita. Kerroksittaisuus antaa myös näyttävyyttä.

Panna cotta tehdään yleensä muottiin, josta se kumotaan ja tähän tarkoitukseen halusin kokeilla silikonivuokia. Pelkästään puljauttamalla panna cotta ei vuoasta irtoa vaan vuokaa kannattaa käyttää kuumassa vedessä ja sitten koko komeus on helppo kumota lautaselle. Toki omankin annokseni koristelin ja siitä tulikin ihan taiteellinen. Ravintolassa tuollaisen annoksen hinta olisi jotain 6.20 €.

Panna cottaa on liivatetta kammoksuvienkin helppo valmistaa, sillä klimppiytymisen vaaraa ei ole. Jos haluat vähemmän tiiviimmän rakenteen, niin 3 liivatetta riittää. Neljällä liivatteella tuli mielestäni ihan oikeaoppisen jämäkkä hyytelö, mutta minä pidän vähemmän jämäkästä.  Panna cotta -ohje on helposti muunneltavissa ja nyt minulla kyteekin ajatus maitosuklaisesta versiosta. Kaikki kirpeät maut sopivat täyteläisen panna cotan kanssa ja mustaherukan ystävänä pidin tästä todella paljon. Kastikkeen ohejtta minulle ei ole, sillä heitin vain kattilaan vähän vettä, sokeria ja mustaherukoita ja keitin kokoon. Yleensä marjakastikkeet siivilöidään, mutta halusin jättää vitamiinipitoiset marjat mukaan ja tuleehan niistä myös vähän puruvastustakin. Tässäpä ohje teillekin, jotta pääsette valmistamaan yhtä maailman helpointa liivatejälkkäriä:

PANNA COTTA
3/4 dl sokeria
5 dl kermaa
1 vaniljatanko
4 liivatelehteä

1. Mittaa sokeri puolet kermasta kattilaan.
2. Halkaise vaniljatanko ja laita kattilaan (poista keittämisen jälkeen).
3. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. 
4. Pienennä lämpöä ja anna kerman porista noin 10 minuuttia.
5. Laita liivatelehdet kiehumisen aikana likoamaan noin 5 minuutiksi.
6. Purista pehmenneistä liivatteista vesi pois ja sekoita ne liedeltä nostetun kerman joukkoon huolellisesti.
7. Lisää loput kermasta ja jaa seos vedellä huuhdeltuihin annoskuppeihin tai silikonivuokiin.
8. Anna hyytyä kylmässä noin 4 tuntia.
9. Tarjoile marjakastikkeen ja kermavaahdon kera.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Aterioimassa ystävän luona ja pohdintoja siitä, miksi kutsumme ruokavieraita vain harvoin

Älkää kyllästykö, kun sanon taas, että olen onnellinen. Keräsin tänään muistojeni aarrearkkuun taas aivan upeita kokemuksia. Olin saanut kutsun erään työkaverini/ystäväni luokse syömään ja otin kutsun ilolla vastaan. Meillä oli paljon yhteisiä puhumisen aiheita ja leikillisesti sanoimmekin, että kyseessä on vertaistukipalaveri. Tapaamisemme teema oli "Tämä on elämää!" Erityisiin hetkiin ei tarvita kuohuvia juomia, ei hienoja vaatteita, ei monimutkaisia valmisteluja eikä lauantai-iltoja, sillä ainutlaatuisuus syntyy lämmöstä, luottamuksesta ja siitä, että kohdataan arjessa, ollaan omia itsejämme ja nautitaan niistä hetkistä, jotka meille on annettu. Arkisen juhlahetkemme kunniaksi oli kynttilä palamassa ja minä taas muistin, että kesälläkin voi kynttilöitä polttaa. Olen vähän torvi, kun en oikein älyä, että kynttilät palavat myös kesällä eivätkä ainoastaan syksyn ja talven pimmeillä!

Minulle oli etukäteen kerrottu, että luvassa on arkiruokaa ja minusta oli kivaa, että vuokseni ei alettu väsätä mitään omituisia gourmet-kokeiluja vaan sain rakkaudella tehtyä kunnollista kotiruokaa, sain istua perheen ruokapöydässä ja nauttia. Minä olen nimittäin usein se, joka väsää ruoat ja huhkii keittössä ja siksi on ihanaa, kun joku tekee joskus ruokaa minua varten. Tosin minulla on aina vähän vaivaantunut olo, kun joudun katsomaan sivusta sitä, kun joku puuhailee keittiössä. Sain minä sentään kattaa pöydän ja opastin perheen poikaa taittelemaan lautasliinoja.

Arkista, mutta ah niin herkullista ja myös turvallista, jotenkin perusturvallisuuden tarvetta tyydyttävää ruokaa. Ja myös makuaisteja tyydyttävää, sillä muusi ja luumutäytteiset lihapullat olivat niin maukkaita, että annokseni päihitti monet surkeat ravintolaruoat. Syödessäni tunsin syvää kiitollisuutta ja jälkeenpäin mietin, että sanoinkohan edes kertaakaan, että miten hyvää ruoka oli ja että miten paljon nautin? Olin niin haltioissani etten varmaan älynnyt sanoa mitään. Joten jos ystäväiseni luet tämän, niin suuri kiitos vielä!

Itsetehtyä peltileipää. Ihan harmittaa, etten saanut massuuni mahtumaan toista palaa.

Olin luvannut huolehtia jälkiruoasta ja tein vaniljaista panna cottaa mustaherukkakastikkeella ja kermavaahdolla. Tein jälkkärit kätevästi lasipurkkeihin ja purkit jäivät muistoksi emännälle. (Panna cotan ohjeen laitan blogiin myöhemmin.)

Meillä oli niin ihana tapaaminen, että jäin pohtimaan, että miksi ihmiset käyvät niin harvoin toistensa luona syömässä? Tai ainakin minun piireissäni ruokatapaamiset ovat harvinaisia, poikkeuksena ystäväporukkamme kokoontumiset, joiden pääteemana on aina ruoka. Suomesta puuttuu yhdessä syömisen kulttuuri, sillä täällä karussa Pohjolassa on pitänyt syödä henkensä pitimiksi ja jos yhdessä on syöty suuremmalla porukalla, niin silloin on ollut juhlat tai talkoot. Nykyisin käydään kahviloissa ja ravintoloissa ja toki sekin on ymmärrettävää, sillä on mukavaa, kun ei tarvitse huolehtia huushollin siivoamisesta tai ruokien valmistamisesta ja vieraiden passaamisesta. Jos vieraita kotiin tuleekin, niin silloin keitetään yleensä vain kahvit ja laitetaan letvehnästä tai raakapaistopasteijoita pöytään. Jotenkin sitä ajatellaan, että ei iletä tarjota perusruokaa eikä sille tietenkään ole aina tarvettakaan, kahvi/tee monesti riittääkin. Mutta jos pyytää ihmisiä kylään, niin silloin voisi laittaa vaikka bravuuriruokaansa, mitä se sitten olisikaan. Kunnollisen ruoan tekeminen voi muuten tulla halvemmaksi kuin erilaisten kahvipöydän tarjottavien valmistus.

Minusta olisi mukavaa käydä ystävieni kotona syömässä oikeaa ruokaa ja myös pyytää vastavuoroisesti ystäviä vaikka arkiselle lounaalle vain jakamaan kanssani ruokailuhetken. Olen aina ollut aulis tarjoamaan vierailleni ruokaa ja aikanaan meillä ramppasi ruokavieraita enemmänkin ja noilta ajoilta onkin hyvin lämpimiä muistoja. Nyt pitää oikein miettiä, että milloin viimeksi olen tarjonnut ruokaa jollekulle muulle kuin perheeseeni/lähipiiriini kuuluvalle? Voi apua, siitä on niin kauan, että en  edes muista! Jos joku ystäväni siis olisi ruokaseuraa vailla, ei vaatisi mieletöntä gourmet-safkaa, valkoisia pöytäliinoja tai kallista viiniä, niin minä voisin jotain kuvuntäytettä kehittää...

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kesälomaärripurriuden vastapainoksi lista onnea ja kiitollisuutta aiheuttavista asioista

Huhuu, onko siellä ketään? Täytyy vähän huhuilla teitä, sillä on tämä blogin päivittäminen vähän jäänyt. Minähän olen lomalla, mutta loma ei näköjään tarkoita minulle ikinä ainakaan näin alkukesästä lomalomaa vaan aikaa, jolloin tehdään kaikki rästihommat pois. Ja niitähän on kertynyt! Ensimmäisen lomaviikon olin suurimmaksi osaksi vanhempieni luona jos jonkinlaisissa puuhissa ja viime viikonloppu meni osittain kotona ja vähän muuallakin rötväillessä. Tämän viikon olen tehnyt hullun lailla kaikkea ja tuntuu ihan mahdottomalta, että vielä tulisi sellainen päivä, että voisin aamulla ihmetellä, että mitähän sinä päivänä tekisin. Monien erinäisten syiden vuoksi minulla on ollut paljon pakollista tekemistä ja on ollut ihan tajuton kiire. Odotan sitä, että pääsen tekemään kaikkea kivaa ja harrastusjuttuja - askartelua, maalaamista, valokuvaamista, kirjojen lukemista ja blogin kirjoittamista, sillä minulla on 31 julkaisematonta luonnosta ja uusia juttuja tulee koko ajan mieleen... 

Toki sitä voisi vaan relata, mutta se on pikkuisen vaikeaa, kun tekemättömät työt lojuvat työpöydällä ja olohuoneen lattialla ja muistuttavat olemassaolostaan ja siitä ärsyttävästä ja uskomattomasta vyyhdistä, mistä elämäni on koostunut muutaman viime vuoden aikana. Työpaikan vaihtuminen olikin aikamoinen hulabaloo ja se on yksi suuri syy siihen, miksi noita pakkotekemisiä on. Toinen suuri syy on se, että olen ollut pitkään sairas, kai sen uskaltaa sanoa, että viisi vuotta, josta viimeinen oli pahin ja toimintakyvyttömäksi tekevin ja siksi minulta on jäänyt tekemättä paljon arkisia asioita. Tiedän, että monet eivät usko minua vaan pitävät laiskana ja saamattomana tai ajattelevat, että olen käyttänyt aikani kaikkeen turhaan tai haalinut liikaa hommia. Minunlaiseni tekevä, tehokas ja aktiivinen ihminen ei jätä mitään tekemättä, ellei ole pakko eikä kukaan ole niin typerä, että jättäisi asioita tekemättä vain siksi, että saisi käyttää kesälomastaan päiviä rästihommailuun. Lisänä kaikkeen tuli vielä toukokuun viimeiset viikot, jotka olivat työn puolesta aivan hulluja ja olin monesti sitä mieltä, että heikompaa hirvittäisi sellainen touhu eikä heikompi olisi sellaista jaksanutkaan. Ja sitten on vielä kaikkea muutakin, mutta koska tämä ei ole päiväkirja, niin jääköön ne nyt kertomatta.

Minulla on kuitenkin ollut yleensä ottaen hyvä olla, ihmisen on aina hyvä olla silloin kun on loma! En ole hirveästi ehtinyt kesästä nauttia, mutta ne pienet hetket, kun ihastelen kukkaan laskeutunutta perhosta, kun nuuskuttelen kielojen tuoksua, kun käyn lenkillä ja istun suolammen rantaan henkäilemään kesäilmaa, ovat minulle voimaa antavia, rentouttavia ja korvaamattomia. Tuollaisina hetkinä olen zen, mutta ikävä kyllä olen myös ollut niin kiukkumörkki, että olen itsekin ihmetellyt mielialaani. Olen tempperamenttinen ja helposti hermostuva, mutta tällaista ärtyneisyyttä minulla ei ole ikinä ollut. Yhtäkkiä keskellä päivää olen täysin raivoissani ja se on muuten aika hämmästyttävä olo! Etenkin kun tunteet vaihtuvat niin nopeasti ja yhtäkkiä onnellisesta olotilasta vajoan pahantuulisuuteen. Eikä mitään syytä sinänsä ole, ei ole ketään ihmistäkään, joka sen aiheuttaa, mutta minua vaan kiukututtaa. Mutta kuten aina, hyväksyn olotilani, en anna sen vaikuttaa tekemisiini enkä näytä oloani ulospäin ja kyllä se jossain vaiheessa ohi meneekin. En oikein tiedä, pitäisikö minun huolestua vai ovatko akuutit mielialan vaihtelut vain kertyneiden aggressioiden purkamista, kai ne purkautuvat itsekseen, kun niitä en muuten pura. En ole ollut yhteydessä juuri keneenkään, sillä en ole halunnut, että ystäväni joutuvat kuuntelemaan minun murmatustani. Olen siis mökötellyt omissa oloissani ja uskokaa pois, yksinolo tekee hyvää meikäläiselle.

Mietin jonkin aikaa, että julkaisenko tällaista postausta, mutta koska itse tykkään lukea tämän tyyppisiä juttuja, niin ajattelin kuitenkin uskaltautua tämän kirjoittamaan. Ja jos ihan suoraan sanon, niin tällaiset jutut kiinnostavat minua enemmän kuin asupostaukset. Toivon todella, että kellekään ei tullut nyt kurja fiilis tästä kesäloma-ahistusavautumisestani. Alunperin minun oli tarkoitus kirjoittaa juttu, johon keräisin erilaisia positiivisia ja negatiivisia asioita plussiksi ja miinuksiksi, mutta eiköhän nuo miinusmerkkiset jutut tulleet yllä luetelluksi. Alla siis vain luettelo positiivisista asioista, jotka saavat minut sillä ärripurrihetkelläkin tuntemaan iloa, onnea ja kiitollisuutta. Jos ihminen ei olisi tällaisista asioista kiitollinen, niin mistä sitten olisi? 

Olen saanut kuulla hyviä uutisia, joista tärkein on se, että työkuvioni järjestyivät paremmin kuin odotin. Taloudellinen huoli oli suuri ja sen verran voin paljastaa, että tulotasoni pysyy ennallaan eli en ainakaan köyhdy.

Voitin Klingelin kilpailussa 250 euroa shoppailurahaa Klingelille. Kyllä, 250 egee!!! Mieletöntä, eikö? 

Olen varannut matkan Barcelonaan, minne olen halunnut matkustaa jo kauan. Tosin hotellin etsiminen oli tuskallista, mutta siitä voisin tehdä ihan oman jutun... Mutta nyt on ihan keskustassa loistopaikalla hotelli, joka vastaa kaikkiin korkeisiin vaatimuksiimme (oma vessa ja kylpyhuone, jääkaappi, avattava ikkuna ja aamiainen).

(Nuo kaikki kolme asiaa tapahtuivat eilen, joten olen vieläkin vähän ällikällä lyöty ja aionkin ammentaa noin supereista jutskista voimaa koko kesäksi. Voitte kuvitella mikä fiilis on, kun tulee puhelu kilpailun voitosta, sen jälkeen ilmoitetaan työasiasta ja sitten vielä matka on varattu. Pelkäsin, että taivas putoaa niskaan ja epäilin, että onko kyseessä jonkun muun elämä, sillä tuo vaikutti liian hyvältä ollakseen totta).

Olen saanut tehtyä alta pois sellaisia ärsyttäviä pieniä rästihommia, jotka ovat roikkuneet liian pitkään. Sen jälkeen on ollut voittajafiilis ja aivoissa kevyempi ja järjestyneempi olo. (Psykologiassahan tunnustetaan, että kaikki tekemättömät tehtävät kuormittavat aivoja ja nakertavat voimavaroja). 

Olen saanut työhön liittyvää megalomaanista projektia etenemään, vaikka se on vielä aika levällään. Olen kiitollinen ihmisille, jotka ovat minua tuossa asiassa auttaneet. 

Olen ollut terve ja pystynyt harrastamaan liikuntaa ja sitä kautta hyvä olo on lisääntynyt. 

Olen jättänyt vähäisetkin herkut pois ja popsinut marjoja ja hedelmiä, mutta välillä kyllä miettinyt, että suklaa sopii herkälle masulleni paremmin kuin tietyt hedelmät.

+ Olen viettänyt laatuaikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja ollut puhelimessa ihanien ihmisten kanssa. 

Olen pelannut Afrikan tähteä ja se oli mahtavan jännittävää! Löysin Afrikan tähden ja voitin koko pelin, vaikka vastapelurilla oli hirveästi rahaa ja minulla ei yhtään.  

Yhtenä aamuna näin ritariperhosen lentävän kukasta kukkaan ja siitä tuli ihanan kepeä olo. (Kuva Ilmaisia kuvituskuvia -sivulta.)

Listasta puuttuu kaikki perusasiat, kuten koirien kanssa peuhaaminen tai auringonpaisteesta ja ulkoilmasta nauttiminen,sillä halusinkin kerätä siihen vain sellaista, mikä on ollut nyt vähän erityisempää. Mitä sinun listaasi tulisi?