Uskon vielä rakkauteen ♥

Siitä on jo viisi vuotta. Oli helteinen aamu, heräsin kukonlaulun aikaan kampaajalle ja ahtauduin tummansiniseen samettipukuuni. Päivää oli valmistelu pitkään, sitä oli odotettu, oli jännitetty ja välillä vähän stressattukin. Tuon päivän aamuna tiesin, että päivä jäisi elämään iäksi kirkkaana muistona mielessäni ja vielä viiden vuoden jälkeenkin voin palata rakkaimman ystäväni hääpäivään kuin eiliseen. Muistan myös häävalmistelut - aamulla seitsemän aikaan soitettuine puheluineen, reissun Helsinkiin hääpukua ostamaan (voi mielettömyys, en ole kellään nähnyt niin upeaa pukua!), Sinkkuelämää-teemalla vietetyt polttarit... Miten vuodet vierivätkään näin nopeasti ja miten muistot voivatkaan säilyä näin elävinä?

En ole mikään hääihminen, mutta viisi vuotta sitten vietettyjen häiden ajatteleminen saa minut todella liikuttumaan ja kun etsin runoa korttiin, valuivat kyyneleet vuolaasti poskillani. Diagnoosina akuutti romanttinen herkistyminen. (Runoksi valikoitui niinkin lässy teksti kuin Mötley Crüen If I die tomorrow.) Pelkkä hääpäivän muisteleminen sinänsä ei saa minua räpyttelemään ja nieleskelemään vaan sen asian ajatteleminen, että on olemassa ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan myötä- ja vastamäessä, for better and for worse ja in heaven and in hell. En usko Disney-satuihin enkä siihen, että papin aamen on parisuhteelle pakollinen tai autuaaksi tekevä ja minua ärsyttää se ajattelutapa, että kaikkien pitäisi mennä naimisiin, sillä en oikein kykene sulattamaan yhteiskunnan asettamia normeja, mutta jos joku pariskunta viettää hääpäiväänsä, niin olen onnellinen heidän puolestaan. Etenkin tällaisen pariskunnan, jonka rakkaustarinaa olen saanut seurata ihan ensitapaamisesta lähtien. Siitäkin hetkestä on jo kymmenen vuotta!

Onnettomia parisuhteita ja avioliittoja on liikaa ja kun erouutiset ovat yleisimpiä kuin pariutumisuutiset, niin uskoni rakkauteen on välillä kovalla koetuksella. Onneksi tällaiset päivät valavat uskoa siihen, että rakkaus voi polttaa kielen rakoille vielä vuosienkin jälkeen eikä tarvitse turvautua vakuumiin!*
*Martti Servo: Samba kuppi kuumaa

Kommentit

  1. Se on kyllä hyvä jos pariskunnat pysyy naimisissa edes sen 5 vuotta, mutta toivotaan että tämäkin pariskunta pääsee vielä viettämään 50-vuotishääpäiväänsä :) Minua niin aina surettaa, kun mummo puhuu miten jäi yhtä vuotta vaille, että hän olisi ollut papan kanssa naimisissa 60 vuotta. Yhdessä olivat olleet pitempäänkin, mutta olisihan se ollut ihana nähdä 60-vuotishääjuhlat.

    Minäkään en pakottaisi ketään naimisiin, koska omat vanhemmat ei ole vieläkään naimisissa. aina tasaisin väliajoin kun iskä pähkäilee mitä ostaisi äitille joulu-/synttärilahjaksi, ehdottelen että vihkisormus xD Kihloissa ovat, mutta eivät naimisissa. Minä itse haaveilen joskus häistä, mutta en menisi missään nimessä naimisiin vaan saadakseni häät. En halua joutua samanlaiseen erorumbaan kuin aivan liian monet parit, jotka lakkaavat yrittämistä heti ensimmäisen riidan tullen. Minkäs sille mahtaa jos ei tule toimeen, mutta eikö se kannattaisi ottaa selvää ennen pikahäitä?
    Pikkuveli on ollut kihloissa jo vuoden vissiin, joten niitä häitä odotellessa :D Taitaa ehtiä ennen minua papin aamenelle, jos minä sinne asti pääsen koskaan. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on ollut karmeaa kuulla, että monet menevät naimisiin vain häiden vuoksi tai siksi, että ovat koko ikänsä halunneet päästä vaimoksi ja sitten myöhemmin ovat tajunneet, että olisi kannattanut keskittyä ihan omaan itseen ja siihen, ettei lähde tekemään sitä, mitä olettaa yhteiskunnan vaativan... Mutta sitten kun on kyseessä tällainen pariskunta, jolle tämän jutunkin kirjoitin, niin heidän kohdallaan avioliitto on aivan ihan juttu :) Aika moni haaveilee häistä ja se onkin mielestäni ihan normaalia, vaikka avioliittovastainen olenkin, mutta pika- ja pakkohäitä en sulata.

      Tehän voitte pitää tuplahäät veljesi kanssa :D

      Poista
  2. <3 Kiitos Minttu <3 Minäkin toivon lukevani 45 vuoden päästä täältä blogista onnentoivotukset ja muistelot häistämme (mikäli sinulla vielä muisti pelaa :D ) " Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
    Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus." Pohjalaisen sisun ja savolaisen rempseän elämänasenteen voimin uskon liittoomme kestävän elämän karikotkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä <3 Jospa teen ensi vuonna jonkin kestojutun, jonka julkaisen joka vuosi hääpäivänänne! Siis siltä varalta, että muisti alkaapi pätkiä. Voin linkittää vaikka "Samba kuppi kuumaa"-kipaleen, se toimii aina :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)