lauantai 27. syyskuuta 2014

Ammattilaisen vinkit: näin kokkaat kokkiohjelmien tyyliin

Televisiosta tulee enemmän ruoka-aiheisia ohjelmia kuin koskaan. Näppärät kokit loihtivat käden käänteessä toinen toistaan upeampia ja maistuvampia annoksia, joita kotisohvalla ihastellaan huokaillen. Jotta jokainen kotikokki pääsisi samalle tasolle tv-kokkien kanssa, niin olen kerännyt tähän listan, jolla saat keittiötyöskentelysi ainakin näyttämään siltä, kuin olisit ihka oikea telkkukokki:

Keittiön sisustus: 
  • Asettele keittiön seinälle ja tasoille paljon välineitä, kattiloita ja pannuja, joita et koskaan käytä. 
  • Keittiön sisustukseen kuuluu myös viherkasveja ja/tai leikkokukkia design-maljakossa.
  • Käytä vain kalliita ja uusia design-astioita ja -välineitä.
  • Tarvitset myös kuppeja, joihin voit pilkkoa erikseen kaikki tarvittavat raaka-aineet.
  • Hanki vain puisia leikkuulautoja, ei missään nimessä muovisia.
  • Osta kallis ja suuri monitoimikone.
  • Veitsen tulee olla suuri kokkiveitsi, mutta yrtit hakataan japanilaisella kokkiveitsellä tai kaksikahvaisella yrttileikkurilla. 
  • Hanki yrttilaatikko, josta saat aina tuoreita yrttejä
Hygienia ja turvallisuus:
  • Pidä pitkät hiukset auki ja puistele niitä välillä seksikkäästi.
  • Kyntesi saavat olla pitkät ja koristellut.
  • Mitään erityistä vaatetusta et tarvitse, vaan voit käyttää koruja ja rimssuisia vaatteita. Essun voit toki laittaa.
  • Käsiä ei tarvitse pestä, sillä riittää, kun pyyhit ne keittiöpyyhkeeseen tai essuun.
  • Et tarvitse patalappuja vaan niiden asemesta voit käyttää pyyhettä (sama pyyhe, johon kädet pyyhitään).
  • Maista ruokia sormilla ja nuole sormiasi (muista imuäänet). Sormia voi käyttää kulhossa useaan kertaan. Jos et hallitse tätä, niin katso mallia Sara La Fountainista.
  • Mitään vihanneksia tai hedelmiä ei tarvitse pestä ennen käyttöä.
  • Voit käyttää samaa leikkuulautaa ja veistä kaikille raaka-aineille pesemättä niitä välillä. Ensin voit pilkkoa sipulin, sitten raa'an lihan, sen jälkeen käsitellä leikkuulaudalla salaattiainekset ja lopuksi rouhia jälkiruokaan tulevan suklaan.
  • Jälkiä ei tarvitse siivota.
Taloudellisuus:
  • Ruoan hävikillä ei ole merkitystä.
  • Vaikka syöjiä olisi vain kaksi, tee silti reilu määrä ruokaa.
  • Raaka-aineiden hinnalla ei ole väliä eikä kaupassa tarvitse vertailla kilohintoja tai hyödyntää tarjouksia. Kaupan omia merkkejä ei saa käyttää.
Tekniikat: 
  • Kaikki ruoka valmistuu alle vartissa.
  • Veitsen käyttö on nopeaa ja helppoa ja viipaleet, suikaleet ja kuutiot syntyvät silmänräpäyksessä.
  • Ohjeita ei tarvitse katsoa mistään, reseptit ovat turhia.
  • Aineksia ei tarvitse mittailla tarkasti. "Loraus" on sopiva määrä ja jauhot ynnä muut kuivat ainekset voi kaataa suoraan pussista mittaamatta. Voit käyttää omaa kämmentä mittavälineenä.
  • Sekoita ja ronki aineksia usein käsin. 
  • Jos kaadat jotain nestettä, niin kaada se mahdollisimman korkealta ja niin, että lopussa nostat kaatoastiaa  teatraalisesti.
  • Sitruunan ja limen mehu puristetaan käden avulla. 
  • Pannulla paistamiseen ei tarvita välineitä vaan ainekset käännetään pannua heiluttamalla.
  • Liekittäminen (flambeeraus) on yksi perustekniikoista.
  • Jonkin pienen yksityiskohdan viimeistelyyn voi käyttää suhteettoman kauan aikaa (esimerkkinä Sikke Sumari).
  • Sipuli silputaan hakkaamalla vimmatusti.
  • Paistinpannun voi lastata täyteen tavaraa, esim. pihvejä.
  • Kun laitat ruoan uuniin, voit jättää sen sinne ja ottaa kätevästi "tässähän meillä onkin tämä jo valmiina" -ruoan esille.
Käyttäytyminen:
  • Ylimielisyys ja oman ammattitaidon narsistinen korostaminen on tärkeää.
  • Käytä leikillisiä ja/tai coolilta kuulostavia sanoja, esim. kastike on soosi ja liha läskiä.
  • Viljele ammattitermistöä ja kokkien slangia. Esim. porkkanan laittaminen leikkuulaudalle leikkuupinta alaspäin on stanssaamista ja koriste on garnityyri. Muista myös, että sinapin tulee olla aina dizoonia.
  • Käytä hienolta kuulostavia raaka-aineita (joita ei saa lähikaupasta).
  • Työskentely on mukavaa, leppoisaa ja rentoa ja kokkailessa voi heittää hauskaa ja rentoa läppää.
hg hg hg hg hg hg hg hg hg hg hg 

Jos et ymmärtänyt jutun pointtia, niin suosittelen suorittamaan hygieniapassin tai kysymään blogini kommenteissa oikeat tomintatavat. Jos ihmettelet, mistä sain idean tähän juttuun, niin tietysti kokkiohjelmista, oman työni puolesta ja kotitalouden tunneilla seitsemäsluokkalaisten kanssa käydyistä keskusteluista sekä tästä videosta:


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Runo "Uneton"

Pitääkö minun nyt pyytää anteeksi? Pyytää anteeksi sitä, että en ole kahteen viikkon kirjoitellut ja ladella hirveät selitykset päälle. Olisiko yksinkertainen selitys vain se, että en ole kirjoittanut? Olisi. Mutta nyt topistaudun ja olen tehnyt ihan listan seuraavista postauksista. Tarvitsisin myös aina jonkinlaisen deadlinen, että saisin jotain aikaan. Matkalaukkukin lojui kaksi kuukautta olkkarissa, mutta tänään sain sen vietyä varastoon, jee! Ehkä minun pitää ryhtyä asettamaan itselleni tiukkoja deadlineja ja sanktiot niiden noudattamatta jättämisestä, että saan arjesta paremmin kiinni. Olen myös taas käyttänyt aikaa siihen, että olen järjestellyt tavaroita ja tutkinut kaiken maailman papereita ja heittänyt turhia papereita pois. Syynä se, että olen etsinyt jo pari viikkoa erästä erittäin tärkeää kirjekuorta, missä on korvaamattomia juttuja. Kirjekuorta en ole löytänyt, mutta sen sijaan olen löytänyt paljon kaikkea muuta, kuten tämän erään paperin kulmaan riipustamani runon. Runo on siltä ajalta kun kärsin unihäiriöistä. Nyt unihäiriöistä ei ole tietoakaan, mutta tällaisten vanhojen juttujen löytäminen lisää taas arvostusta nykyelämääni kohtaan, missä moni asia on niin paljon paremmin kuin ennen.

UNETON

Käsi otsalla
nihkeässä hiusrajassa
Ajatus putoaa
kämmenelle
Sydämen syke
alaselässä asti
patja hakkaa takaisin
Hengitys
kuljettaa hissinä 
epätoivoisia ajatuksia
Yhtä pimeää
oli silmät auki tai kiinni
Tyynyssä ei enää kylmiä kohtia.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Hippimäistä hiusten värjäystä eli hiusekoilua vai pitäisikö sanoa hiussekoilua?

Kuten monet jo varmaan tietävät, olen luonnonkosmetiikan kannattaja ja kemikaalien välttelijä. Eräs asia, jossa en ole kemikaaleja kyennyt välttämään, on hiusten värjääminen. Värjäytän hiukseni noin 3 kuukauden välein kampaajalla. Ennen värjäysväli saattoi olla nelisen kuukautta, mutta nykyisin hiustenkasvuni on kiihtynyt ja joudun käymään vähän useammin. Minulle ei ole muuten selvinnyt, että mitä tarkoitetaan kohtuullisella värjäysvälillä. Jotkuthan värjäävät kerran kuussa ja siihen verrattuna minun neljä kertaa vuodessa on aika vähän ja kun värjäysten välillä en laittele mitään sävyjäkään, mutta joidenkin mielestä jokainen värjäyskerta on liikaa. Mitä mieltä olette ja osaako joku sanoa, mikä on kohtuullinen värjäysväli?

Vaikka kampaajalla käydessä saan aina 100 % onnistuneen lopputuloksen, niin luonnollisuus ja kemikaalittomuuden tavoittelu on saanut minut etsimään vaihtoehtoja hiusten kemialliselle värjäämiselle. Anja Nystenin kirjoitukset hiusväreistä ovat mielestäni mainioita tietolähteitä. Tässä niistä yksi, mutta lisääkin löytyy, kun vähän etsiskelee. Valitettavasti on niin, että mitä enemmän tietää, niin sitä enemmän vakuuttuu siitä, että parasta olisi olla värjäämättä kuontaloaan. Hiusvärien allergisoivuudesta löytyy paljon tutkimusnäyttöä ja minä ainakin otan vakavasti tällaisen asian etenkin kun olen kemikaaleille herkistynyt ja muutenkin helposti allergisesti reagoiva. 

Ekokampaamoita en ole vielä kokeillut, koska minulla on kampaamoihin liittyviä traumoja enkä uskalla mennä kuin luottokampaajalleni. Päätin aloittaa siis hiusekoilukokeilun kotivärjäyksellä. Olin lueskellut aiheesta paljon, mutta kuten yleensä, en ottanut mitään tolkkua ja tilasin yhden värin, jota oli kehuttu. Kyseessä oli Logonan jauhemainen väri. Pahoittelen, että pakkauksesta minulla ei ole kuvaa. Ekopaketit ovat kuitenkin hyvin samannäköisiä kuin muutkin hiusväripaketit. Luin ohjeet huolella läpi ja olin myös lukenut vinkkejä netistä. Käyttöohjeessa varoiteltiin, että jauhetta ei saa hengittää, joten varustauduin hengityssuojaimella. Se olikin ollut naamallani koko päivän, sillä minulla oli ollut siivouspäivä. Siivouspäivänä ekovärjäys kannattaa tehdäkin, koska aika sotkuista puuhaahan se on. 

Eräs vinkki, joka kuulemma toimii, on se, että jauhe liotetaan mustaan teehen, niin saa kuulemma syvemmän värin. Selvä. Ei muuta kuin pussit likoamaan. Laitoin randomisti kolme, koska en tiennyt, mikä olisi hyvä määrä.

Jauhe oli tällaista vihreää, sanoisinko hyvin hippimäistä ainetta. En erikseen haistellut, mutta hyvin maanläheinen tuoksu pussista tulvahti.

Jauhe sekoitetaan kuumaan veteen huolellisesti. Metalliastiassa sitä ei saa tehdä ja olin muuten aika järkyttynyt, kun tajusin, miten karmean vähän kulhoja minulla on! Muovikulhot ovat saaneet lähtöpassit sitä mukaa, kun ne ovat kuluneet ja tarjoilukulhojakin minulla on hyvin vähän. Sekoittelin siis värin juhlavassa ruusukulhossa ja mietin, että olisiko sitä saanut sekoittaa edes metallilusikalla. Haluan myös tietää, miksi metallia ei saa käyttää. Tietääkö joku?

Tällaista tököttiä seoksesta tuli ja ensimmäinen ajatus oli, että tämä muhjuko minun pitää päähäni laittaa? Urhoollisesti kävin taistoon ja huusin: ympäristön ja kemikaalittomuuden puolesta!

Möhnä haisi märälle, poltetulle ruoholle. Siis tarkennus: nurmikolle. Hyvin hippimäinen, alkukantainen haju siis. Mutta kuitenkin kaikessa aromaattisuudessaan parempi kuin markettihiusvärien lemu, joka kirveltää poskionteloiden seinämiä ja keuhkorakkuloita. Mössö levittyi huonosti. Massa oli hyvin tahmeää tököttiä ja kastelin väillä käsiäni, että sain massan levittymään paremmin. Vinkkinä olin lukenut, että värin pitää olla koko ajan lämmintä ja sitä kannattaa pitää vesihauteessa. Noudatin kaikkia lukemiani neuvoja, mutta silti värin laittaminen oli sellaista söhräämistä, että ihmettelen, että siitä ei ole kukaan kirjoittanut. Vai olenko minä maailmankaikkeuden ainoa tahmatassu, jolle ekovärjäys on noin vaikeaa? Välillä tuntui, että värimuhjua levittyy kaikkialle muualle kuin hiuksiin enkä ymmärrä, miten sitä pystyi olemaan metrin päässä kylppärin seinässä ja myös eteisen puolella... Yksi iso köntti lämmintä, ruskeaa moskaa putosi hartiani kautta ja plötsähti lattialle. Vaistomaisesti päästin "yääkgöää"-äänen, koska mielleyhtymä erääseen toiseen ruskeaan ainekseen oli hyvin voimakas! Kun väri oli levitetty, niin otin muutaman kuvan. Olin mielestäni levittänyt värin hyvin, mutta kuvista huomasin, että väri ei ollut edes tarttunut hiuksiini! Pelkäsin, että värjäystuloksesta tulee plaikukas.

Annoin värin vaikuttaa pari tuntia. Jos ajattelet, että kellään ei ole aikaa moiseen, niin kyllä on. Päähän laitetaan suihkumyssy ja sitten tuon parin tunnin ajan voi tehdä kaikkia kotipuuhia. Olin aika iloinen, kun pääsin huuhtelemaan hiukset. Osa väristä oli kokkaroitunut päänahkaani ja huuhteluun piti käyttää ihan järjetön määrä vettä. Ei kovin ekologista. Huuhteluvaiheessa hiukset haisivat pahalle ja kaipasin jonkin kemiallisen hiusväripaketissa olevan hoitoaineen tuoksua. Kaikkein eniten kaipasin kuitenkin sitä, että pääsisin kampaajan tuoliin istumaan eikä minun tarvitse söhräillä itse muhjujen kanssa.

Mikä oli sitten lopputulos? Lyhyesti sanottuna ei mikään! Väri ei tarttunut edes vaaleampaan juurikasvuuni, vaikka olin väriä hangannut siinä toivossa, että juurikasvu peittyy. Yhtenä syynä värin tarttumattomuuteen voi olla se, että hiuksissani on pohjalla pari kuukautta sitten tehty kemiallinen värjäys ja kerrostumat aiemmista värjäyksistä. Mutta sitten ihmettelen, miksi väri ei tarttunut juurikasvuun? Pesin hiukset syväpuhdistavalla shampoolla ennen ekovärjäystä, mutta siitäkään ei ollut apua. Hiukset eivät tuntuneet vastavärjätyiltä vaan entistä kuivemmilta ja hauraammilta ja sain laittaa niihin paljon hoitoainetta. Hoitoaine peitti onneksi hiuksiin jääneen ruohomaisen hajun. Haju ilmiintyy nyt aina, kun pesen hiuksiani tai kun hiukset kastuvat, esim. vesisateessa. Ei kiva. Kaikkein ikävin haittapuoli oli päänahan kutina, joka jatkuu edelleen. En tiedä, olenko jollekin ainesosalle allerginen vai mistä kutina johtuu.

Olen hyvin pettynyt Logonan hiusväriin, mutta sisukkaana tai vaan pöhkönä ajattelin kokeilla vielä jotain muuta ekoväriä. Tämä oli vaan yksi kokemus ja kun aihetta googlettelee, niin löytää paljon onnistuneita kokemuksia ja kauniisti värjäytyneitä hiuksia. Tämän Noora Shinglerin jutun luettuani minäkin tietysti ajattelin, että ekoväri on yhtä toimiva kuin ekoton. Ekovärejä harrastava ystäväni tiesi kertoa, että monet kotivärjääjät keittelevät itse erilaisia seoksia, mutta minusta ei taida sellaiseen olla. Ekoväreistä löytyy myös voidemaisia kestovärejä ja sellainen voisi sopia minulle paremmin ainakin käytettävyyden puolesta. En vielä suostu luovuttamaan ennen kuin olen ainakin pari kertaa kokeillut!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Enää ei auta kapinoida syksyä vastaan

Miten minä aikuinen ihminen en ikinä opi? En ikinä! Minun on hirveän vaikeaa oppia sitä, että kesä loppuu ja sitten tulee syksy. Kesä loppuu aina liian äkkiä. Kun koulut eli työt alkavat, niin olen vielä sitä mieltä, että on täysi kesä. Elokuun alussa en tahdo mennä kauppoihin, koska mainokset kirkuvat "Back to school" -sanomaa. Postiluukusta tipahtelee mainoksia, joissa lukee "ihana arki" tai jotain muuta henkisesti ahistavaa. Minä haluan aina loman lopussa olla ajattelematta töiden alkamista ja nauttia vapaudesta ja kuvitella, että kesä jatkuu loputtomiin.

Kun muut opettajattaret ovat käyneet shoppailemassa opettajamaisia vaatteita, sellaisia klassisia ja auktoriteetillisia, niin minä otan uudet ryhmät vastaan kesähepenissä ja olen kuorruttanut itseni kesämeikeillä ja kesäkoruilla, mielellään jollain, mitä olen ostanut jostain kesäreissusta. Aivoni eivät kykene vastaanottamaan arjen rutiineja pitkän kesäloman jälkeen ja olen ihan töttöröö. Kun työt kuukausi sitten alkoivat, olin sitä mieltä, että ahistaa ja pännii, mutta orientoiduinkin aika nopeasti työkuvioihin ja olihan se mukavaa nähdä työkavereita ja olla osa mukavaa yhteisöä ja odotin kyllä kovasti uusia oppilaitakin, kuten aina. Ilmeisesti kiva kesäloma oli ladannut akkujani.

Töiden alettua päätin, että nautin vielä kesästä, että hellepäiviä tulee vielä ja kesä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Mutta mitä?! Mitämitä?! Yhtäkkiä alkoi sataa kaatamalla vettä, lehdet muuttavat väriään (tosin hyvin kauniiksi), illat pimenivät, aamullakin on jo hämärää ja koko ajan on ihan saakutin kylmää (siis alle +20 astetta). Syksy. Hitto. Miten se taas näin äkkiä tuli? 

Tänä syksynä on ollut sellainen harvinainen ilmiö huomattavissa, että vaikka kaipaan kesää kroonisesti, niin en harmittele, että jokin asia olisi jäänyt kesällä tekemättä. Viime kesää kuvaavat parhaiten sanat La dolce vita ja sopivasti Anneli Saariston samanniminen laulu:

 Sointu viimeinen lapsuuden laulun
 taivaanrantaan kun soimaan nyt jää
Niin en hahmoa enkelitaulun
enää turvan vierelläin nää
Silti ylitse tuhannen tuulen
Kuulen laulu soi niin huoleton
Ja sen mukana laulaa voi onnellinen 
lapsi kesän ja auringon
La dolce vita
On ollut kaikki tuo suloista niin
La dolce vita
Ei aihetta kyynellin
Minä sammutin elämäni janoa vaan
Minä osasin onnea anoa vaan
Jälkeen kaiken nyt saatan sen sanoa vaan
La dolce vita!

Todellakin, minä sammutin elämän janoa vaan, lapsi kesän ja auringon! Mutta eipä tässä auta kapinoida syksyä vastaan vaan on otettava uusi vuodenaika haltuun ja ajateltava, että taas yksi kesä on muisto vain. Onneksi ihana muisto ja siksi jaankin muutaman kuvan kanssanne. Vähään aikaan en olekaan kollaaseja tehnyt, mutta kesän muisteleminen innotti keräämään kivat kuvat kasaan. Samalla äkkäsin, että aika moni kesälomaan liittyvä postaus on vielä tekemättä, mutta syksyn pimetessä onkin kiva palata kesähetkiin. Tämä kollaasi koostaa kesäni sisällön aika kattavasti... Alkukesän kylmyydestä loppukesän helteisiin, muutamia reissuja lähelle ja kauemmaskin, herkkuja, erilaisia otuksia, luonnon kauneutta, rentoilua ja ultimaattinen zen-tilanne eli leppäkerttujen maalaaminen.

Suurin osa ihmisistä on varmaan jo niin syksyorientoitunut, että ei edes muistele kesää, mutta minusta olisi kyllä kiva kuulla sinunkin kesämuistojasi.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Olen laihtunut, olen nyt siis parempi ihminen ja minua pitää kehua ja ihailla

Minua pännii. Minua sitten pännii tietyt yleiset ajattelutavat. Kuten vaikka tämä älytön ja liiallinen laihuuden ihannointi.  Olen kyllä sitä mieltä tai no, eihän tämä ole edes mielipidekysymys vaan fakta, että ihminen on luotu liikkumaan ja ihmisen on tarkoitus olla sutjakka eikä mikään telkkarin ääressä kököttävä läskipallo. Kulttuurimme on kuitenkin ihan liian ulkonäkökeskeinen. Se on asia, jolle en mahda mitään ja minun pitäisi yrittää olla ärsyyntymättä pinnallisuuksista. 

Toki on aina hyvä juttu, jos ihminen pudottaa painoaan ja ymmärrän, että hoikistuttuaan haluaa tuoda uutta ulkomuotoaan esille. Mutta jälleen kerran tahdon olla niiden puolella, jotka jäävät jalkoihin... Niiden, jotka yrittävät laihduttaa siinä onnistumatta, niiden, joilla esim. jokin sairaus aiheuttaa sen, että laihdutusyrityksistä huolimatta paino ei vaan putoa. Minä muuten tiedän, mistä puhun. Olen ruoka- ja ravitsemusalan ammattilainen ja muutenkin aiheesta kiinnostunut ja minä jos joku tiedän kaiken, minkä hyvästä ruokavaliosta ja hyvinvoinnista tarttee tietää ja senkin, mitä ei tartte. Olen noudattanut oppikirjan tarkasti hyvää ruokavaliota ja olen liikkunut paljon, mutta silti en ole laihtunut. Olen kuullut jos jonkinlaisia laihdutusneuvoja, mutta yksikään neuvo ei ole tepsinyt eikä yhdenkään neuvojan kaaliin ei ole mennyt, että sisäilma- ja/tai homealtistuksesta tai ehkäpä jostain muusta sairaudesta kärsivän keho toimii eri tavalla kuin terveen ihmisen keho. Tämä voi kuulostaa yhtä epämääräiseltä meriselitykseltä kuin "mulla on isot luut", mutta pahintahan tässä on että kyseessä ei ole selitys. Minulla ei ole tapana selittää mitään eikä pettää itseäni. 

Oma ymmärrykseni asioita kohtaan on kasvanut paljon, sillä olen joutunut kokemaan sen, että en ole välillä voinut harrastaa sairastamisen ja kovien kipujen takia liikuntaa. Toisaalta taas en ole pystynyt syömäänkään, kun olen ollut sairas. Talvella olin pari viikkoa siinä jamassa, että söin vain noin 500 kaloria päivässä ja painoni vain nousi! Normaalisti tuollainen tehodieetti kuihduttaisi ihmisestä useamman kilon. Ja painoni on noussut homealtistumisen takia joskus päivässä 4 kiloa ja vyötärönympärys paisunut toistakymmentä senttiä, joten siinä tilanteessa ei  laihdutusgurujen vinkeistä ole apua. Ja jos terveellisellä, monipuolisella ruokavaliolla ja liikuntamäärilläni en ole tämän laihempi, niin sitten en ole. Itse en asiasta stressaa, koska olen tyytyväinen itseeni, mutta aina joku ulkopuolinen ottaa minun painoni ja kehoni asiakseen. Jos ei muut, niin terveydenhoitajat, joiden mielestä olen ollut lihava 10 kiloa sittenkin. Minun pitäisi olla laihempi ja lihaksikkaampi  ja minun pitäisi olla jotain muuta kuin pystyn olemaan. Tiedän itse, että minulla on hyvä olla, jaksan liikkua ja temmeltää ja saan ruoasta riittävästi ravintoaineita pysyäkseni terveenä ja vastustuskykyisenä ja siksi tuntuu aika ahdistavalta, että muut ihmiset puuttuvat painooni ja ruokavaliooni. Toki siitä pitäisi olla välittämättä ja suurimmaksi osaksi olenkin, mutta mietinpä vaan niitä ihmisiä, joilla ei ole näin terve itsetunto ja sopusuhtainen käsitys omasta kropasta... Arvostelun kohteeksi joutuminen ei tee sellaisille ihmiselle hyvää.

Mutta siis, kuten otsikossa kirjoitin. Minä olen laihtunut. Kesän aikana ihmeesti hoikistuin, vaikka söin samalla tavalla kuin aiemmin tai jos ihan rehellinen olen, niin söin ENEMMÄN suklaata, jäätelöä ja mansikkakakkuja ja liikuin VÄHEMMÄN. Ja silti laihduin. Ja taas lempparikyssärini: missä siis logiikka? En tiedä. Sen vain tiedän, että laihtuminen on aina hyvin yksilöllistä ja kiinni monesta tekijästä, jopa sellaisista, joita emme edes tiedä.

Nyt kun olen laihtunut, niin minun pitäisi hehkuttaa sitä kaikille ja ladata Facebookiin kokovartalokuvia, joiden tarkoituksena on saada ylistäviä kommentteja, jotta egoni voi paistatella ihailussa. Mutta tiedättekö mitä? Olen täysin se sama ihminen kuin ollessani pallomahainen ja turvoksissa oleva pullukka. Ihan täysin. Itsearvostukseni on pysynyt täysin samassa ja koen olevani aivan yhtä ihana ja rakastettava kuin ennenkin. Toki minusta on mukavaa, kun murheenkryyniulkoiluhousuni eli housut, jotka ovat aina olleet kireät, holahtavat jalkaan. En osaa myöskään arvostaa ketään toista ihmistä hänen fyysisten ominaisuuksiensa perusteella. Minulle on ihan sama, onko ihminen lihava vai laiha, lihaksikas vai löysä, koska minulle persoona on se, joka ratkaisee. Minusta tuntuu suoraan sanoen aika paskalta sellainen ajatus, että jotain ihmistä arvostetaan vähemmän vain siksi, koska hänellä sattuu olemaan pikkuisen enemmän kuormaa luidensa ympärillä. Toki itsestä huolehtiminen on aina tärkeää enkä missään nimessä kehota ketään löysäilemään. Toivon vaan syvästi, että tässä maailmassa riittää ymmärrystä monenlaisia kulkijoita kohtaan.

Jos et löytänyt jutustani punaista tai minkään muunkaan väristä lankaa, niin tässä se tulee: huolehdi itsestäsi, syö monipuolisesti ja liiku paljon. Jos silti olet pullukka, niin sitten olet, rakasta silti itseäsi. 

Tässä havainnollistamisen vuoksi kuvat ennen ja jälkeen, kuten nykyään on muodikasta itseään kuvata. Kommentteihin toivon älyttömästi kehuja siitä, miten hyvä ja super ja huippu ja arvostettava ihminen olen, kun olen onnistunut karistamaan muutaman kilon (ja samalla siis piiloviestin siitä, että pullukampana en ollut niin ihku).

ENNEN 
(homealtistumisen pullistama vatsa ja vähän muutakin ylimäääristä vyötäröllä)

JÄLKEEN 
(kesän jälkeen, jolloin olen harrastanut vähiten liikuntaa ikinä ja syönyt eniten suklaata ikinä):