Lista asioista, joista en pidä

Tällainen oudohko aihe on pyörinyt mielessäni ja ihmettelen aina välillä, että miten aivoni toimivat. Juuri kun olen keskittynyt välttelemään kaikkea negatiivista, niin päässäni alkaa pyöriä lista asioista, joista en tykkää. Eikä näistä asioista kirjoittaminen helpota minua yhtään, koska inhoan noita juttuja joka tapauksessa. Ihmettelen myös sitä, miten pitkä listani onkaan! Kun pienenä koululaisena kirjoitin kaverini ystäväkirjaan, niin minun piti kysyä äidiltäni, että mitä inhoan. Ei keksitty millään vastausta, mutta sitten äiti sanoi "ötököitä". Tuolloin inhokkeja ei ollut yhtä paljon kuin nyt. Jokaisella meillä on inhokkiasioita ja monille inhokeille ei löydy edes järjellistä selitystä, mutta omille inhokeilleni olen yrittänyt keksiä perustelut. Tässä listassa ei ole mitään henkisiä asioita vaan lähinnä pinnallisia, koska nyt en jaksa olla kovin syvällinen. Eikä tässä ole myöskään inhottavia itsestäänselvyyksiä. Tässäpä siis inhokkilistani:

KAHVI.
En tykkää. Juon joskus kahvia, mutta siinä on silloin 1/4 kahvia, 1/4 sokeria ja 2/4 maitoa. Kahvinmakuisista leivonnaisista, kuten mokkapaloista pidän ja myös kahvinmakuisista karkeista. Överimakeita erikoiskahvejakin juon, mutta kahvi ei saa maistua liian kahviselle.

RYAN GOSLING
Ihme puunaama, ei edes komea. Sanokaa yksikin hyvä elokuva, jossa tämä tyyppi on näytellyt? Ihmettelen naisten hullaantumista häneen.

BIG BROTHER
En kestä katsoa sekuntiakaan. Mutta jos joskus haluan tuntea itseni fiksuksi, sivistyneeksi ja elämässä pärjääväksi, niin voin ehkä vilkaista.

LOUIS VUITTON
Rumat ruskeat laukut. Toki arvostettu merkki, mutta monogrammilaukut ovat kärsineet erittäin pahan inflaation.

BURBERRYN RUUTUKUVIO
Skottiruutu on mielestäni nätimpää. Kun näin Nizzassa miehen, joka oli pukeutunut päästä varpaisiin Burberry-ruutuun (ja jolla oli ruskea Vuittoni), olin yökätä. Mielikuva tuosta miehestä ei katoa verkkokalvoiltani koskaan.

IITTALA JA ARABIA
Tylsää, so boring, liian skandinaavista. Minä pidän eurooppalaistyylisistä, koristeellisista astioista. 

MARIMEKKO
Unikot. Niin nähty. En ole eläissäni törmännyt yhteenkään Marimekon tuotteeseen, johon olisin ihastunut. Ei kun olenpas! Löysin kerran Savonlinnan Marimekolta Ressu-pehmolelun, jolla oli päällään valko-vihreäraidallinen Marimekkopuku. Se taitaakin olla ainoa omistamani Marimekko-tuote.

YHDYSSANAVIRHEET
Pää meinaa räjähtää aina, kun joku ei osaa kirjoittaa yksinkertaisia yhdyssanoja. Kaikki se, mitä ei kirjoiteta erikseen, kirjoitetaan yhteen! Maailmassa on vakavampiakin asioita kuin yhdyssanavirheet, mutta olen pilkunviilaaja enkä voi sille mitään.

SANOJEN LAUSUMINEN VÄÄRIN
Omenoiden monikko on omenoita, ei omeneja... Eikä George Thorogood ole zöözz thöugööd. Olin jo soittaa erääseen radio-ohjelmaan, jonka juontaja  puhui miten sattuu eikä osannut sen kummemmin suomea kuin englantiakaan (esimerkit ovat tuolta juontajalta). On myös ärsyttävää, kun pöydän kattamisesta sanotaan "minä kattasin".

DOWNSHIFTAAMINEN  JA MUUT VASTAAVAT EI-KOTIMAISET TEENNÄISET TERMIT
Suomen kieli on kaunis kieli ja kielitoimisto voisi toimia rivakammin kuin kansalaiset ja keksiä uusiosanoille hyvät suomenkieliset vastineet.

SUOMI-ISKELMÄ
Jää rasittavasti päähän soimaan. Mä tykkään susta niin että halkeen. Minun pääni halkee kun kuulen tuollaista tyhjänpäiväistä renkutusta. Ja kuitenkin kun olen vain muutaman kerran kuullut jonkin Kake Randelinin tai Frederikin biisin, niin niiden sanat jäävät loppuiäkseni sisäiseen jukeboksiini ja sitten yhtäkkiä saatan laulaa luikauttaa suomi-iskelmä -potpurin..."Kirkonkylän kioskille, myymään tuli kaunis nainen, näöltänsä ulkomainen, uhkea niin muodoltaan... Volga, volga, rakkaus tai kuolema, pelkoa ja vainoa... Niin pienen hetken rakkaus on lumivaaalkoinen... ". Vanhemmasta iskelmästä pidän ja klassikot, kuten Paratiisi, ovat sitten ihan eri juttuja.

TANSSIMINEN
Not my cup of tea. Niin monesti olen todennut, että piuhayhteys jalkojeni ja aivojeni välillä pätkii ja minulla todella on kaksi vasenta jalkaa. Olen myös sitä mieltä, että ei ole pakko tanssia, jos ei halua. Baarissa sitä joskus rytkyttää menemään, mutta huonolla rytmitajulla varustetun persoonan olisi syytä jättää myös se väliin.

CHEEK
En ymmärrä valtavaa suosiota. Ynggh! Mutta en ole koskaan räppiä ymmärtänytkään. Eikö kukaan ole huomannut, että Cheekillä on s-vika? Cheekin s käy korviini yhtä pahasti kuin sen yhden mummon, joka rippikoulukirkossa sihautti terävän ja soivan, pitkän ässän joka virressä.

MASSAMUOTI
Voit ostaa muotia, mutta et tyyliä. En ole varma, sanoiko Coco Chanel noin, mutta joku viisas tuon lauseen on möläyttänyt ja olen täysin samaa mieltä.

TUMMA SUKLAA
Se on trendikästä, mutta minun mielestäni kitkerää ja karvasta. Ärsyttää, että kaikissa kaupoissa on pitkät rivit tummia suklaita, mutta maitosuklaiden valikoima on suppeampi etenkin sellaiselle ihmiselle, joka ei tykkää Marabousta eikä Fazerin sinisestä. Olisiko niin vaikeaa ottaa myyntiin Lindtin maustettuja maitosuklaita? Onneksi Milkaa sentään saa jopa Minimanista.

ALKOHOLI
En ole vielä löytänyt sellaista alkoholijuomaa, jonka mausta pitäisin ja vaikka löytäisinkin, niin en silti joisi. Minulla ei ole yhden yhtä syytä käyttää alkoholia.

LÄSSYT TYTTÖBIISIT
Esim. Sealin Kiss from a rose ja kaikki uudet, joiden nimeä en edes tiedä, mutta joita laulaa metroseksuaalin kuuloinen hipsteri.

OLIIVIT, SIENET JA MERENELÄVÄT JA IHAN KAIKKI, MIKÄ TUNTUU SUUSSA NILJAKKAALTA
Ovat myös pahanmakuisia.

VAUVAN HAJU
Se on haju, ei tuoksu. Etovaa. Hapan maito ja luiru "sinappi" ei ole hajuyhdistelmä, mikä herättäisi minussa mitään äidillisiä tunteita. Ja niitä mini-ihmispötkylöitä ei ole muuten pakko tunkea väkisin meikäläisen syliin.

CROCSIT
Ronksit tai roksit, kuten Savossa sanotaan. Turhaa muovijätettä ja järkyttävän huonot jalalleni.

KUIVAKAKUT
Ovat kuivia kakkuja. Tiikerikakusta minulla on trauma, kun kerran kakkupalassani oli pieni pätkä jotain elektroniikkakaapelia.

TEENNÄINEN ROMANTTISUUS
Kun näillä olis tässä nyt niinku yhteinen vapaailta ja sit näillä olis niinku illallinen ravintolassa kynttilänvalossa ja sit ruusunlehtiä vuoteella. Joopa joo. Elämäni romanttisimmat hetket eivät ole olleet koskaan ennalta suunniteltuja vaan aina spontaaneja, kuten ranujen syöminen syksyisessä puistossa.

HÄÄT
Koska olen nainen, niin minun pitäisi kai olla häähössö. Kaikki naisethan haaveilevat häistä, vai? Siitä, että saa olla päivän prinsessana ja että pääsee rouvaksi/vaimoksi. No thanks. En pidä edes häävieraana olemisesta.

SANA "MAMMA"
Mamma on yli 70-vuotias tukeva naistanttali, jolla on päällä kukallinen leninki ja käsivarrella nahkaveska. Sukujuhlia varten suonikohjuiset jalat on peitetty mattapintaisilla sukkahousuilla. Mamma juo mielellään kahvia ja syö letvehnästä sekä piimäkakkua. Mutta mamma-sana ei ole millään lailla sovelias silloin, kun on kyse äitiyteen liittyvistä asioista. Mammaloma, mammavaatteet... Arggghhh! Se on äitiysloma ja äitiysvaatteet. En tiedä, miksi juuri tässä yhteydessä sana mamma ällöttää noin kovasti.

SANA "FARKKU", KUN TARKOITETAAN FARMARIAUTOA
Farkut ovat farmarihousut ja kun joku puhuu farkusta, niin yksikkömuoto häiritsee kielikorvaani ja minua ärsyttää myös se, että vanha ja tuttu sana on valjastettu hölmöön uusiokäyttöön.



Tässä oli minun inhokkilistani ja koska meitä ihmisiä on niin monenlaisia, niin voipi olla, että tämä onkin jonkun suosikkilista. Kenenkään ei pidä tästä listastani loukkaantuman vaan voi kirjoitella vaikka kommenttikenttään oman listansa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä asiat muita ärsyttävät.

Kommentit

  1. Haha, näistä niiin moni on mun suosikkilistalla, kuten Crocsit (en haluis enää pärjätä ilman), kuivakakut, tanssiminen ja Marimekko (oon tällä hetkellä totaalisen innostunut!). Tajusin myös listaa lukiessani että meillä on yleisestikin varmaan aika erilainen elämänasenne, mun ärsyyntymislista on nimittäin nykyäänkin melkein tota ala-asteen ötökät-tasoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu välillä, että olen todella vastarannan kiiski, koska tosiaankin monet mun inhokeista on varmaan suurimman osan suosikkeja! Mutta onneksi me kaikki ei ollakaan samanlaisia :)

      Poista
  2. Mieletöntä miten monta samaa inhotuskohdetta :D
    Mie en kanssa voi sietää mm. marimekkoa, enkä varsinkaan unikkoa, en ymmärrä raitapaitoja. Kahvista tulee paha olo, alkoholia inhoan (ja tottavie vähän niitä juoviakin), en kulje muodin mukaan enkä myöskään ymmärrä farkkujen tarkoittavan muuta kuin housuja. Tästä tulikin mieleen, että vihaan yli kaiken sitä että ihmiset menee möksälle, miksi mökki pitää vääntää niin typerään muotoon? Tai mönkijä mönkkäriksi.

    En halua naimisiin, enkä pidä vauvan hajusta (toista on koiranpennut ;)), en siedä minua sanottavan mammaksi, ja kuka ihme on Ryan mikäsenyt oli? Pitää vissiin googlettaa.

    Tää on niin mainio aihe, että taidankin joskus repästä ja tehdä omaan blogiini vastaavanlaisen, kaikkiin niihin mistä-pidän-blogipostauksiin kyllästyneenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, just tuo, että tavallisia sanoja väännetään typerään muotoon, ärsyttää minuakin. Möksä ja mönkkäri on myös mun inhokkisanoja ja mekosta käytetty meksa. Murre- ja slangisanat on sitten erikseen eikä ne ärsytä.

      Raitapaidoista en minäkään tykkää, vaikka pari sellaista mulla onkin (ihmettelen miksi). Meidänhän pitäisi lisätä listaan myös tuoksuilla itsensä kyllästäneet ihmiset :)

      Tällaiset listat on ihan hauskoja ja on mielenkiintoista huomata, että toisten inhokit ovat toisten suosikkeja ja että on olemassa myös samiksia ♥

      Poista
  3. Tuossa oli tosiaan jonkin verran asioita :D Itsekään en tykkää puhua mammavaatteista ja mammalomasta, ne on äitiysloma ja äitiysvaatteet, MUTTA vastaavasti oma äiti on mamma ja varmasti jos joskus saan lapsia, puhun itsestäni mammana muullekin kuin koiralle.
    Itsekään en tykkää Marimekosta, ne rytkyt on yleensä järkyttävän rumia ja sopii ehkä kuusikymppisille. Yhdyssanavirheet on suuri inhokki, ja vielä inhottavampaa on kun ihmiset tokaisee siihen, että riittää että ymmärtää meiningillä "who cares". Joopa joo. Samoin nuo väärät kuvaussanat, esim. farkku farmarista ja muut täysin turhat lyhenteet/väännössanat, esim. projekti = prokkis. En myöskään pidä stadin slangista, mutta minkäs teet.

    Sen sijaan pidän teennäisestä romantiikasta, jos sitä joskus olisikin :D Arvostan vastaavasti myös spontaania kävelyä järven rannalla ja sitä, että mies ilahduttaa vaikka tarjoamalla jätskin kesällä.

    Pitäisiköhän itsekin tehdä joku tämän tyyppinen lista, erilaisia listoja on nyt näkynyt blogeissa viimeaikoina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on hirmu mielenkiintoisia juttuja ja jos lähtee psykologisoimaan, niin on jännä miettiä, miksi jotkut asiat aiheuttavat ärsytystä.

      Kyllä minäkin tykkään romantiikasta, mutta sellaiset järjestetyt jutut, ruusunlehdet ja kynttilät ei saa mua fiiliksiin vaan ehkäpä nimenomaan spontaanit teot.

      Tällaisia listoja on kiva lukea ja olisin toki voinut tehdä tästä haasteenkin, mutta en älynnyt :) Mutta olisi kivaa lukea sun inhokeista ja katsoa, että onko siellä jotain, mitä minä olen unohtanut :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)