perjantai 30. tammikuuta 2015

Hurmaava Teasting Teeleidissä


"Aina on aikaa hyvälle teelle" lukee liitutaulussa teehuone Teeleidin puodissa. Kliseiseltä fraasilta kuulostaa, mutta kun olin käynyt teemaistiaisissa eli Teastingissa, niin lauseen sisältö avautui minulle ihan uudella tavalla... Haluatko kuulla miten? Kerron kohta, mutta ensin kerron, mikä Teeleidi oikein on. Se on paikka, josta saa teetä, ei siis kahvia. Kaikki kahviorientoituneet ihmiset varmaan kaikkosivat jo, mutta jos joku vielä tänne jäi, niin suosittelen lukemaan jutun ennakkoluulottomasti loppuun asti. 

Teeleidi on perustettu vasta viime vuonna, mutta jo lyhyessä ajassa se on vakiinnuttanut paikkansa kaupunkimme kahvilatarjonnan (vaikka ei ole siis kahvila) joukossa. Suosiota ei tarvitse ihmetellä, sillä Teeleidin nätit ja persoonalliset puitteet, ihana tee-, tarvike- ja lahjatavarapuoti, erittäin runsas ja monipuolinen teevalikoima sekä ystävällinen henkilökunta takaavat sen, että vaaleanpunaiseen rakennukseen päätyy aina uudelleen. Teeleidi sijaitsee Jyväskylän Lutakossa, 102-vuotiaassa kauniissa talossa, jota Lutakon Leidiksi kutsutaan. Talo on remontoitu vanhaa kunnioittaen niin pinnoiltaan kuin rakenteiltaankin. Sisäilmasairasta ilahduttaa suuresti se, että talo vaikuttaa olevan kunnossa ja terve ja siellä on herkistyneenkin miellyttävää asioida ilman pelkoa oireilusta ja sairastumisesta.

Teeleidissä voi käydä nauttimassa teekupillisen tai pikemminkin pannullisen ja paikan päällä valmistettuja leivonnaisia - erityisruokavalioihinkin sopivia leivonnaisiakin on tarjolla. Teeleidiin ei pidä mennä kiireellä hörppäämään pikaisesti jotain kuin ostoskeskushälinäkahvilaan vaan teehuoneessa voi tutustua eri teelaatuihin, istua ihan rauhassa ja fiilistellä. Etenkin viimeinen kohta on minun suosikkini! Jos tee kiinnostaa enemmän, niin kannattaa käydä Teastingissa tai teekurssilla, joita räätälöidään tarpeen mukaan niin yksityisille kuin yrityksillekin. Meidän teeiltamme oli Keski-Suomen Kotitalousopettajat ry:n järjestämä.

Teasting-ilta alkoi "rouva Teeleidin" Anne Savelan inspiroivalla kertomuksella siitä, miten hän innostui teestä ja miten yritys on saanut alkunsa. Illan aikana saimme kuulla lukuisia teetarinoita ja muita juttuja ja oli ilo kuunnella selkeästi soljuvaa puhetta, ja olisin voinut kuunnella mukaansatempaavia tarinoita vaikka kuinka pitkään. Tunnelma teeillassa oli mukava ja välitön ja maistiaisten lisäksi parasta oli, että saimme tutustua teen historiaan ja kuulimme paljon mielenkiintoista tietoa ja yksityiskohtia kaikesta teehen liittyvästä ja saimme myös erinomaisia vinkkejä, joista on teenjuojalle hyötyä. Minun tekisi ihan älyttömästi mieli kirjoittaa tosi yksityiskohtaisesti Teastingista ja kaikesta siitä, mitä teestä opin, mutta hillitsen itseni, koska en halua spoilata niiden tee-elämyksiä, jotka Teastingiin ovat menossa. Mutta jos ihan vähän jotain kerron...

Maistelu (ja haistelu) aloitettiin maustamattomalla valkoisella teellä ja voi miten suunmukaista ja pehmeää se olikaan! Kaikki, jotka ovat turruttaneet makuaistinsa esanssisilla juustokakku-mustikkakeksi-korvapuusti-teepusseilla, eivät ehkä usko, miten makoisaa puhdas valkoinen tee voi olla. En tiedä, johtuuko sokerittomasta elämästäni vai mistä, mutta valkoinen tee maistui jopa herkulliselle. Olen opetellut juomaan teeni ilman minkäänlaista makeutusta, joten siitäkin voi johtua, että monet teet maistuvat mielestäni makealle. Mutta minä en ollut ainoa, joka ylisti teen pehmeää suutuntumaa.

Toinen maisteltava tee oli vihreä tee, tuo kaikkien itseään kunnioittavien hyvinvointi-ihmisten juoma. Vihreää teetä olen urhoollisesti monessa paikassa juonut, mutta se on mielestäni aina maistunut siltä, että ottaisi ruohonleikkurista tulleen vihreän ruohoköntin ja lilluttaisi sitä teekupissa. Siksi olin aika epäluuloinen tämänkin maistamiskerran suhteen. Vihreä tee ei ole edelleenkään suosikkini, mutta oli jopa häkellyttävää tajuta, että ne "ruoho"litkut, joita olen ennen juonut, ovat olleet kaukana tästä täyteläisestä maistamiskokemuksesta!

Kolmas tee oli oolong, joka on minulle kyllä sanana tuttu, mutta en ole ihan varma, olenko sitä aiemmin maistanut. Jos valkoinen tee oli makeaa, niin kyllä oli tämäkin ja tätä luonnehtisin sanalla vaniljainen - jotkut käyttävät sanaa toffeemainen. Kuten kaikista maistamistamme teelaaduista, myös tästä saimme kuulla paljon tietoa. Teen historian, keräämisen, teollisen valmistamisen ja tarjoilun lyhyt oppimäärä siis!

Viimeinen tee oli hyvin mielenkiintoinen ja täyteläinen pu'erh. Teen mausta en nyt sano mitään, koska jätän jotain yllätykseksi siltä varalta, että joku haluaa Teastingiin osallistua ja kokea elämyksiä itse... Tummanpuhuva pu'erh on oikea terveysvaikutteinen supertee. Yleensä olen hyvin skeptinen, kun mainitaan jonkin tietyn juoman terveysvaikutukset, sillä nykyisin suurin osa jutuista perustuu höpöhöpötietoon. Teen kohdalla täytyy kuitenkin muistaa se, että kyseessä on käyttäjäkokemukset tuhansien vuosien ajalta ja teen terveysvaikutukset on tieteellisestikin todistettu.

Teet olivat täyttäviä ja ihan oikeasti auttavat makeanhimoon (ja moneen muuhunkin vaivaan), vievät näläntunnetta pois, sellaista turhaa mässytysnälän tunnetta ja teestä tulee myös hyvä olo. Pussiteellä en ole huomannut olevan sellaisia vaikutuksia kuin näillä aidoilla teelaaduilla ja jos satut olemaan yhtä herkkä kuin minä, niin kannattaa teepuodissa kysellä eri teelaatujen vaikutuksista. Minulle nimittäin kävi Teastingin jälkeen niin, että kukuin yöyhteen asti, koska ilmeisesti teen sisältämä vähäinenkin kofeiinimäärä piti minua ylhäällä. Mutta samalla minulla oli myös hyvin rauhallinen olo eikä mikään dingdingding-olensaanutliikaakofeiinia-silmätseisoopäässä-fiilis. Kahvia en juo ollenkaan ja joskus kyllä kaipaisin jotain piristävää ja virkistävää ja joskus taas rauhoittavaa. Teestä on molempiin tarkoituksiin!

Vaikka teen terveysvaikutukset ovat yleisesti tiedossa, niin haluan silti vielä korostaa niitä, koska Suomen kahvinkittaajakansa kärsii närästyksestä, väsymyksestä, ruoansulatusvaivoista ja vaikka mistä vaivoista ja illan aikana puhuimmekin siitä, että olisiko näitä ongelmia niin paljon, jos ihmiset joisivat kahvin sijaan antioksidanttipitoista teetä?

Niin, se liitutauluun kirjoitettu teksti... "Aina on aikaa hyvälle teelle" tarkoittaa sitä, että meidän pitäisi löytää arjesta jokin hiljainen hetki, pysähtyä teekupposen ääreen, hengittää syvään ja olla edes lyhyt hetkonen ihan hissukseen. Tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa se on vaan hirvittävän vaikeaa, mutta ei onneksi mahdotonta. Teekulttuuriin kuuluu tietynlainen hiljentyminen eikä se tarkoita sitä, että meidän pitäisi järjestää tuntikausia kestävä teeseremonia itämaiseen tyyliin. Kesken kiireisen päivän ihan pienikin nollaus teekupillisen äärellä rentouttaa ja rauhoittaa. "Aina on aikaa hyvälle teelle", ei pahalle. Huoltoaseman pussitee kertakäyttömukissa on joskus ainoa vaihtoehto, mutta löträhtävässä pahvikupissa lilluva teepussi on teen aliarvioimista. Samoin kuin kalliin hienostokahvilan haudutettu tee, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että perusteepussien etiketit roikkuvat design-teekannun ulkopuolella. Teen ystävänä vaadin haudutettua, aitoa teetä ja makuaistia hiveleviä elämyksiä! Onneksi on Teeleidi.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Tulenko enää koskaan olemaan näin onnellinen ja vapaa?

Ensin meinasin otsikoida tämän jutun sanoilla: "En ole koskaan ollut näin onnellinen". Kun vähän aikaa pohdin asiaa, niin totesin, että on aika mitätöivää sanoa tuolla tavalla. Koska olenhan minä ollut elämässäni hyvin onnellinen, minulla on ollut ihan uskomattoman huikeita kokemuksia ja onhan arkikin ollut usein aika jees. Jos sanoisin, että en ole koskaan ollut näin onnellinen, niin se olisi aikamoista vähättelyä kaikkea menneisyydessä tapahtunutta kohtaan. Sanonkin siis, että olen ollut ennenkin onnellinen, mutta eri tavalla kuin nyt. Tällä hetkellä onnellisuuteni on puhdasta ja kaikkivoipaa ja haluaisin kovasti tietää ja eritellä, että johtuuko tämä pelkästään raskaushormoneista vai myös muista asianhaaroista, jotka lisäävät hyvinvointiani.

Toivoisin, että tämä tasapainoinen ja onnellinen olotila jatkuisi vielä raskauden jälkeenkin. Minua ei pelota mikään synnytyksessä eikä vauvanhoidossa, mutta se pelottaa, että mitä jos tämä onnellisuus on vain hormonien tuottamaa? En haluaisi luopua tästä jopa pyörryttävän upeasta olosta ja mietinkin, että jos onnellisuus johtuu vain raskaudesta ja hormonitasojen romahdettua palaan ahistuneeseen olotilaan, niin alan tehtailla muksuja ihan vain siitä ilosta, että saan kokea näin huippua onnellisuutta useammin. (Tosikoille tiedoksi, että en ole tosissani, ja että tiedän kyllä, että lapsia ei voi tehtailla blaablaablaa.)

Nautin tällä hetkellä elämästäni valtavasti. Olen vielä täysin vapaa menemään miten lystään ja jaksan huidella ympäriinsä eikä minua rajoita mikään (paitsi tietysti työ ja arjen velvollisuudet, mutta niitä ei lasketa). Vapaus on ollut minulle aina tärkeää ja vaikka olen tiiviisti parisuhteessa ollutkin, niin silti olen kokenut ihan ykkösasiana sen, että saan säilyttää oman vapauteni ja tunteen sieluni riippumattomuudesta. Eräänä päivänä mieleeni tuli L. Onervan runo, joka kuvaa minua hyvin: "En vapauttani kultaan myy, se tiedä harmaja hiisi, sillä valon ja varjojen vaihtelu, on kulkijan paratiisi". 

Olen tottunut omaan itsenäisyyteen ja vapauteen ja olen juuri niitä naisia, joita julkisesti paheksutaan... Me kun teemme lapset näin myöhäisellä iällä ja meidän on kuulemma siksi vaikea luopua vapaudestamme. Totta hitossa se on vähän vaikeaa, kun on niin kauan elänyt vain itselleen ja yhtäkkiä mukana onkin joku avuton olio, josta pitää huolehtia 24/7 ja koko loppuelämän. Toisaalta taas pitäisi tarkastella asiaa siitä näkökulmasta, että kun on saanut näinkin pitkää elää mukamas vain itselleen, niin on jo aika valmis ja kypsä toisenlaiseen elämään. Mukamas-sanalla viittaan siihen, että ulkopuolisen silmin elämäni on ollut näennäisesti itsekästä, kun ei ole ollut perhettä, mutta olen lähes koko elämäni ajan asettanut kaikkien muiden tarpeet omieni edelle.

En pelkää synnytystä, en komplikaatioita, en sitä mitä vauva-arki tuo mukanaan, en edes ajattele mitään sellaisia perusjuttuja, mitä kaikki tulevat äidit pohtivat. Minä sen sijaan pyörittelen mielessäni muun muassa tätä vapausasiaa ja sitä, että voinko edelleen olla sielullisesti vapaa, kun vauva syntyy. Mielestäni voin, koska olen ollut tähänkin asti, mutta minun pitää vain lakata kuuntelemasta niitä ihmisiä, jotka jankkaavat, että vauvan kanssa ei pääse mihinkään, ja sitten loppuu reissaamiset ja omat menot ja oma elämä ihan täysin. En minä mikään ääliö ole, tottakai tajuan, että elämä muuttuu eikä se minua hirvitäkään, koska tiedän saavani jotain ennenkokematonta ja mahtavaa tilalle. Kun elämääni tuli pikkuinen beagle vuosia sitten, niin monet sanoivat, että koira rajoittaa menoja. No eipä ole paljon rajoittanut. Olen tottunut huolehtimaan koirasta ja vaikka koiraa ei missään nimessä pidä verrata vauvaan, niin koira on opettanut sen, että on aina joku pikkuinen, jonka tarpeet ovat omieni edellä.  Beaglesta tuli erittäin sopeutuva reissueläin, se matkustaa erilaisissa liikennevälineissä (autossa, kuorma-autossa, veneessä, jopa traktorissa) mielellään ja pelotta ja on kotonaan joka paikassa. Monet veikkasivat sopeutumisongelmia, mutta he eivät tienneet, että beaglella oli "emo", joka teki sen olon turvalliseksi tuttujen riepujen, hellimisen ja hyräilyn avulla. Koiranpentu on yksinkertaisempi kokonaisuus kuin ihmisvauva, mutta ehkäpä uskon siihen, että jos lapsellani ei ole erityistarpeita, niin hänestä voi tulla reissutar kuten äidistään. Minut pakattiin reilun kuukauden ikäisenä kantokoppaan ja matkustin tyytyväisenä auton takapenkillä isäni luo laivalle. Mötköttelin kopassani olimmepa missä hyvänsä ja sopeuduin paikkaan kuin paikkaan. Kun muutimme ollessani muutaman vuoden ikäinen, olin kaivautunut ompelukoneen tyhjään kantokoteloon nukkumaan, kun äitini järjesti tavaroita uuteen kotiimme.

Kyse ei ole siitä, että olisin sitoutumiskammoinen vaan olen ollut aina luonteeltani äärettömän vapaudenkaipuinen. En kestä kahlitsemista, en sitoutumista, en pakottamista. En voi luvata kellekään mitään sanalla "loppuelämä" tai "kunnes kuolema meidät erottaa", sillä minulle tärkeää on vain tämä hetki. Ja taas kerran minun on vaikeaa olla, sillä en tiedä ketään, joka olisi samanlainen. Ei kun hei, kerran vuosia sitten tapasin erään merimiehen tyttären ja hän kertoi ihan samanlaisista tuntemuksista!

Toki lapsi on elämän suuri sitoumus ja joku voi ehkä ajatella, että minkä ihmeen takia minä sitten olen mennyt hankkiutumaan raskaaksi, jos ahdistun sitoumuksista. Ehkä kyse onkin pohjimmiltaan taas siitä, että mitä sydämessään haluaa. Kun kokee jonkin asian täysin oikeaksi ja se on oma valinta, niin silloin ahdistusta ei tule (lievää pohdiskelua vain)!

Minulle tärkeää on vapauden tunne eikä se riipu mitenkään siitä, olenko parisuhteessa, onko minulla vakituista työpaikkaa tai asuntolainaa vaan se on vain se tunne siitä, että olen oman itseni rouva. Se, mikä minua hirvittää, on absurdi ajatus siitä, että persoonani ja perimmäinen olemukseni muuttuisi lapsen myötä. Että kadotankin itseni ja etsiskelen tukka sotkussa minuuttani vaippojen ja tuttipullojen keskeltä. Ja että kapinallishenkinen oman tien kulkija huomaakin, että on jumiutunut perheautossa neljän ruuhkaan matkalla Prismaan ja kuuntelee Juha Tapiota tai Yön itkuvirsiä. Worst case scenario todellakin! Luottaisin kuitenkin siihen, että vaikka elämässäni on tapahtunut aiemminkin suuria muutoksia, niin sisimpäni ei ole muuttunut, joten miksi se muuttuisi nytkään? Jossain vaiheessa yritin asettua tiettyyn muottiin ja tehdä kaiken niin kuin normien mukaan pitäisi tehdä, mutta totesin, että Never gonna be nobody's wife, mieluummin I'm a bitch, I'm a lover, I'm a child, I'm a mother!

P.S. Jos etsit tästä jutusta punaista lankaa, niin sitä ei taida olla. Joskus tajunnanvirran kirjoittaminen ilman kielellisesti suotavia johdonmukaisuuksia tekee hyvää.

torstai 22. tammikuuta 2015

Raskausajan ensimmäinen (ja viimeinen) asukriisi

Yhtenä aamuna se sitten iski. Klassinen asukriisi. Lähinnä se johtui työkuvastani ja siitä, että olen sotkumagneetti. Tiedän kotitalousopettajia, jotka pitävät ns. parempia vaatteita töissä, mutta minulle se on lähes mahdottomuus. Aina, kun minulla on jokin uusi tai tahroille altis vaate päällä, niin on varmaa, että joku roiskauttaa siihen mokkapalakuorrutetta, sulaa margariinia tai tiskivettä. Haluaisin kuitenkin näyttää töissä ihan siistiltä enkä miltään ryönäpirkolta. Yhtenä aamuna olin laittamassa peruskuteita eli äitiysfarkkuja, trikoopaitaa ja neuletta. Kävin istumaan ja farkut painoivat alamahaa, auts. Sitten taas vaatehuoneeseen mylläämään vaatevarastoa. Arkiaamujeni aikataulu on melko tiukka eikä asukriiseily oikein sopisi  kiireiseen aamuun. Kun olin vihdoin löytänyt jotain lämmintä ja mukavaa vaatetta ja kävin istumaan, niin huomasin, että alavatsaa kiristää ihan samalla tavalla kuin farkkujenkin kanssa! Argh. Kiristely johtui siis jostain sisäisestä seikasta eikä vaatteesta.

Raskausviikkoja minulla on jotain 28 tai 29 ja maha on nyt vasta ihan kunnon maha. Tätä en olekaan tajunnut kuin vasta tämän akuutin asupaniikin myötä. Raskauden alussa ajattelin, että väljimmätkin t-paidat ja hölttähelmaiset vaatteet menevät raskauden loppuun asti, mutta ne kiristävätkin jo nyt kummasti ja kun vaatehuoneen hyllyltä kiireessä tempoo päälleen kiristäviä paitoja yksi toisensa jälkeen, niin huomaa, että vartalolle on tapahtunut jotain. Äitiysvaatekauppaan en kuitenkaan mene, sillä loputtoman tuntuisesta vaatevarastostani löytyy kuitenkin aina jotain sopivan väljää ja onhan minulla muutama ihan oikea äitiysvaatekin. Housut ovat tietysti resorillisia ja yksi äitiysmekkokin minulla on ja tällä vaatevarastolla aion pärjätä. Veikkaukseni siitä, että joutuisin käyttämään äitiysvaatteita jo kolmannella kuulla, meni mönkään, sillä mutta en vieläkään ole tarvinnut mitään erityisiä äitiyspaitoja vaikka olen jo... Ööö.. Monennella kuulla? Osaako joku laskea?

Asukriiseistä en ole kärsinyt aikoihin ja siksi tämä tuli minulle aika yllättäen. Olen päättänyt, että en asukriiseile ja tuo päätös on pitänyt jopa liiankin hyvin siihen nähden, että yhteen aikaan pukeutuminen oli hirveän hankalaa. Nyt päätin, että tämä saa tasan tarkkaan olla ensimmäinen ja viimeinen pukeutumispaniikki - en aio tuhlata energiaa moiseen turhuuteen enää yhtenäkään aamuna tai muunakaan vuorokaudenaikana. Raskausajan asukriiseilyttömyyttä helpottaa erittäin positiivinen ja mutkaton suhtautuminen omaan kehooni ja sen muuttumiseen. Toki vaikea on sulattaa sitä, että syksyllä sain kiinteän ja pyöreän pepun kolmen kuukauden treenillä ja meni vain kuukausi, kun peppu oli taas lössähtänyt. Mutta eipä tuokaan paljon napppaa, minua ei nimittäin yhtään nappaa nämä kehon muutokset enkä niistä stressaa. Sanoin jo raskauden alussa, että en aio kertaakaan tulla valittamaan sitä, että maha kasvaa tai on suuri enkä löydä sopivia vaatteita. Vaatteita löytyy aina ja jopa tyylikkäitä sellaisia. Ja ruumiinrakenteeni tuntien tiesin jo alussa, että minulle ei tule söpöä pikkupalloa vaan levahdan tasaisesti joka ilmansuuntaan. Mutta rakastan ihan hirmuisesti masuni jokaista neliö- ja kuutiosenttiä! 

Miten asukriisini sitten ratkesi? Värivalinnan järjen köyhyydelläni eli musta-beigellä taas kerran! Onkohan tämä yhdistelmä minulle jokin turvaväri? Siltä voisi vaikuttaa tai sitten olen vaan liian tykästynyt tähän väriyhdistelmään. Voisin melkein järjestää blogikilpailun, jossa lukijat saisivat muistella, miten monesti olen tätä sävy-yhdistelmää käyttänyt.

Kaikkien pukeutumiskriisien pelastaja ja luottovaatteeni on Espritiltä vuosia sitten tilattu mekko, joka ei ole ahkerasta käytöstä huolimatta kulahtanut. Toisin kävi Day Birger et Mikkelsenin vastaavalle mekolle, joka oikeasta pesusta huolimatta kutistui ja jopa vähän huovuttui ja nyt siinä on myös reikiä! Lumppukoriin joutaa tuo erittäin huonolaatuinen merkkivaate, jolla oli lähtöhintaa lähes parisataa  euroa (huom! ostin 70 % alennuksella). Laitoin mekon alle alle beigen normipaidan, joka väljyytensä vuoksi mahtuu vielä. Paksut sukkikset jalkaan, ranteeseen jokin randomikoru ja korviin ne samat Snö of Swedenin korvikset, jotka minulla on aina, kun puen jotain beigeä.

 Lämmikkeeksi heitin hartioille Oriflamelta tilatun viitan, joka toimi ulkona kaulahuivina. Kätevää!

Pahoittelut epämääräisistä kuvista, mutta en löytänyt kuvaajaa ja alkoi olla jo kiire kotiin. Kuvat on otettu siis omatoimisesti työpaikalla (työajan jälkeen, että ei tässä veronmaksajien rahoilla oteta blogikuvia). Viime aikoina olen lueskellut juttuja useita blogijuttuja selfieistä ja pohtinut omaa näkemystäni. Taidan olla sitä sukupolvea, jolle selfiet ovat vähän teennäisiä ja narsistisia. Mutta hirveän käteviä silloin, kun ei löydy kuvaajaa!

Mitä tykkäätte asusta? Onko tuo beige-mustayhdistelmä tylsä vai tyylikäs vai kumpaakin? Kiinnostaa myös tietää, että miten pitkälle muut odottajat ovat selvinneet ilman äitiysvaatteita vai olenko tässäkin asiassa poikkeus, kun yritän selvitä mahdollisimman vähillä vaateostoksilla?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Luonnonkosmetiikalla ihon kuivuutta (ja raskausarpia) vastaan

Huomio kaikki kuivaihoiset (ja toki muutkin)! Kosmetiikkafanina (ei friikkinä!) ajattelin kirjoitella käyttämistäni luonnonkosmetiikkatuotteista. Niille, joille luonnonkosmetiikka ei ole tuttua, kehotan lukemaan postaukseni aiheesta Luonnonkosmetiikka for dummies.

Tykkään itse tällaisista postauksista, koska näistä saa aitoja käyttökokemuksia ja hyviä vinkkejä. Esittelen siis minulla tällä hetkellä käytössä olevaa vartalonhoitoon tarkoitettua luonnonkosmetiikkaa. Ekologisinta olisi olla käyttämättä minkäänlaista kosmetiikkaa, mutta kuivaihoisena on pakko jollain ihoansa rasvata. Kun lajittelin purkkeja kuvausta varten, niin ajattelin, että onpas paljon erilaisia tuotteita, että tämäkö muka ekologista? Mutta pieni seikkailu blogimaailmassa paljasti, että purkkieni määrä on kohtuullinen, jopa vähäinen ottaen huomioon sen, että kuvassa on tuotteita eri käyttöön. Joillakin kun saattaa olla sama määrä pelkkiä jalkavoiteita tai vartalovoiteita. Onhan tuollainen muovin määrä aina ahdistavaa, mutta koska elän muuten niin askeettista elämää, niin olen perustellut ihanien purkkien ja purkkien ostamisen sillä, että pysyn edes jotenkin tolkuissani, kun arjen ihonhoidossa on jotakin ihanaa. 

Kosmetiikassa minulle tärkeää on ihoystävällisyys, kemikaalien välttely, ettisyys ja ekologisuus, mutta keskityn nyt vain lähinnä käyttökokemuksiin enkä ala eritellä jokaikistä raaka-ainetta enkä jokaisen tuotteen kohdalla sitä, mikä ekomerkintä purkissa on enkä analysoi syvällisesti tuotteiden eettisyyttä ja ekologisuutta. Mutta tässäpä siis esittely tuote kerrallaan:

1. Frantsilan luomu virkistävä jalkavoide
Sain tämän ystävältäni joululahjaksi ja olin enemmän kuin onnellinen siitä, että ystäväni ajatteli jalkojeni hyvinvointia ja ennakoi tulevia turvotuksia ja suonikohjuja. Mielestäni kaikki Frantsilan tuotteet ovat takuuvarmoja enkä ole törmännyt vielä yhteenkään huonoon tuotteeseen. Ominaista Frantsilan kosmetiikalle on yrttimäinen tuoksu, mutta en koe sitä häiritsevänä. Jalkavoiteenkin tuoksu on yrttinen ja raikas ja minulle tulee mielikuva siitä, miten tällä voiteella hemmotellaan jalkoja kesämökkisaunomisen jälkeen. Voide tekee ihon silkkisen pehmeäksi ja mikä parasta, se todella virkistää ja työpäivän jälkeen jalat saavatkin ihan uutta eloa, kun sivelen tätä voidetta. Tuote saa ison plussan kotimaisuudesta!

2. Deep Steep Candy Mint Foot Cream
Tässäpä kilpailija Frantsilan voiteelle. Deep Steep ei ole sertifoitua luonnonkosmetiikkaa, mutta koko sarja on tuotekehittelyn ansiosta onnistuttu valmistamaan ilman haitallisia kemikaaleja. INCI-listaa on mielenkiintoista ja erikoista lukea, koska ainesosat ovat helposti tunnistettavia kasvien nimiä eivätkä mitään sellaista, minkä ymmärtämiseen vaaditaan kemistin tutkinto. Voiteen tuoksu on nimensä mukaisesti ihanan piparminttukarkkimainen ja herkullinen ja olenkin ihan rakastunut siihen. Pelkän tuoksun takia en voidetta käytä vaan myös siksi, että se pitää jalat pehmeinä ja korppukantapäät loitolla! Käytän tätä iltaisin ennen nukkumaanmenoa vain jalkateriin, jolloin virkistävä vaikutus ei ole niin voimakas. Jos haluan elvyttää verenkiertoa ja virkistää nuupahtaneita kinttuja, niin sitten tätä pitää tietysti levittää koko koiville. Voidetuubi on yöpöytäni piristys!


3. Urtekram uudistava aloe vera -vartalovoide
Toimivaa perusluonnonkosmetiikkaa, jota saa marketeistakin edullisesti. Tuotteen tuoksun pitäisi olla appelsiinimainen, mutta mielestäni se tuoksuu enemmän sitruunalle. Tästä voiteesta voin rehellisesti sanoa, että vaikka tuote sisältää öljyjä, sheavoita ja aloe veraa, ei se ole iholleni riittävän kosteuttava, mutta normi-iholle toimii varmasti hyvin. 

4. Urtekram uudistava käsivoide
Samaa sarjaa kuin edellinen ja samalla kerralla ostettu (oli Citymarketissa tarjouksessa ja ostin myös sahmpoota). Käsivoiteesta olen tykännyt ja nyt muistutankin, että jos kokeilee yhtä tuotetta jostain sarjasta eikä pidä siitä, niin ei kannata tehdä päätelmiä sen yhden tuotteen perusteella. Myös tämä voidetuubi on yöpöydälläni ja laitan voidetta käsiini ennen nukkumaanmenoa. Voide ei tahmaa lakanoita, koska se imeytyy hyvin. Mielenkiintoista Urtekramin tuotteissa on se, että niissä on Ingredients-lista ja sen alla INCI-lista. Osaisiko joku kertoa, miksi näin on ja miksi muiden sarjojen tuotteissa on vain jompikumpi? 


5. Estelle & Thild Preganacy Body Oil
Jossain elämävaiheessa (tai siis suurimman osan elämästäni) olen saanut ällötyspuistatuskohtauksia sanasta raskaus, mutta kun syksyllä näin tämän pullon apteekissa, niin ostin sen heti! Kuten Estelle & Thildin purkit yleensä, tämäkin on hirmu söötti ja naisellinen. Ja siinä luki "pregnancy", mikä tuntui niiiiin ihanalta alkuraskauden flow-tilassa. Asettelin pullon kylppärin hyllylle, ihastelin sitä ja ajattelin, että olen ihan oikeesti raskaana! Minun on edelleenkin vaikea uskoa, että olen raskaana, etenkin kun en sitä fyysisesti mitenkään rajusti tunne, niin on hyvä olla purkki kylppärin hyllyllä muistuttamassa asiasta. Olen käytellyt erilaisia öljyjä iholleni ja voin sanoa, että öljyissä on eroja. Pelkkä kookosöljy ei imeydy kunnolla ja monet muutkin, olivatpa keittiön puolelta tai kosmeettisia, ovat olleet minulle sopimattomia ja tahmanneet. Estelle & Thildin öljy imeytyy ihanasti ja sitä on myös helppo levittää. Tuoksu on öljymäinen ja erittäin mieto, tässähän ei ole mitään hajustetta vaan vain raaka-aineiden oma tuoksu ja uskallan tätä suositella hajusteyliherkillekin. Tuotteessa on vain kuusi ainesosaa ja aika luottavaisin mielin tätä mahani iholle hölvään. Kehotan kaikkia raskaana olevia vaihtamaan  Bio-Oilit sun muut mullistavia kemikaaleja sisältävät tuotteet tällaiseen aitoon ja turvallisempaan tavaraan! Tuote on tarkoitettu raskausarpien ehkäisyyn ja käytettäväksi myös synnytyksen jälkeen. Minä en ole kovin huolissani raskausarvista, sillä äkkäsin niitä reisistäni jo 15-vuotiaana ja sisäilmaturvotuksen ja äkillisten painnonousujen vuoksi raskausarvet ovat minulle tuttuja. Raskauden aikana arpia kuulemma tulee jos on tullakseen ja minulla kun on ohut iho, niin on todennäköistä, että en arvitta selviä. Uskon kuitenkin, että ihon öljyäminen auttaa lievittämään arpien ilmiintymistä ja jos öljyllä ei vaikutusta siihen olisikaan, niin ainakin tuntuu kivalta, kun massun iho ei ole kuiva ja kutiava. Venyessään kun ihoa saattaa alkaa kiristellä. Ja minä raskaushöppänä saan suurta mielihyvää, kun voin levittää kasvavalle masulleni pregnancy body oilia. 

6. Kart Laboratoires arganöljy 100 ml/21,49 €
Arganöljy on nyt trendikästä ja sitä tuntuu olevan joka tuotteessa, missä mainitaan sana öljy. Arganöljyllä on todettu olevan useita terveysvaikutuksia sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä. Siinä on paljon antioksidantteja, sen pitäisi rauhoittaa ihoa, normalisoida talin tuotantoa eli auttaa akneen ja parantaa suurin piirtein kaikki mahdolliset iho-ongelmat. No eipä parantanut! Kyynärpäät ja polvet olivat yhtä karheat kuin ennenkin ja kasvojeni iho tukkeutui ja ärtyi. Hiuksiinkin öljyä kokeilin, kun sitä kovasti oltiin eri lähteissä kehuttu, mutta klöntteihinhän hiukset menivät pienelläkin öljymäärällä. Öljyn tuoksu on mielestäni ruokamainen, tulee mieleen jokin liharuoka tai mystinen umami ja ruoanlaittoon tämä soveltuisikin ja kun illalla lutrasin öljyä mahani iholle, niin tunsin tuoksuvani marinoidulle lihalle - beagleanikin kiinnosti tuo tuoksu, koska se tuli kieli lipoen kylppärin ovelle kurkistelemaan. Öljy on paksua, mutta siihen nähden se levittyy hyvin. Tosin käytössä Estelle & Thildin juoksevampi ja imeytyvämpi öljy on parempi ja kun tämä arganöljypullo kohta tyhjenee, niin en aio enää arganöljyä ostaa.


7. Attitude Skin Relief & Relaxing  vartalovoide 355 ml/8,09 €
Tylsä ja kliinisen näköinen purkki, mutta tämä on luottotuotteeni. Tuoksu on raikas, ei-ekotuotemainen vaan spa-tyyppinen ja voidetta onkin mukavaa laittaa suihkun jälkeen, tulee ekstrafreesi fiilis. Relaksoivaa vaikutusta en ole huomannut, mutta nuo relief ja relax-sanat lienee pikemminkin markkinointikikka kuin tieteeseen perustuvaa. Voide levittyy helposti ja imeytyy hyvin ja jättää ihon tosi pehmeäksi. Hinta-laatusuhde on erinomainen, koska tuote on todella riittoisaa! Sarjassa on myös laaja valikoima kodin siivous- ja puhdistustuotteita ja suosittelen tutustumaan tähän sertifoiutuun ja ympäristöystävälliseen sarjaan.

8. PHB Ethical Beauty Extra Mild Body Lotion Unscented 250ml/15,89 €
Tämä on täysin tuoksuton ja mieto, herkän ihon vartalovoide ja voin suositella tätä hajusteyliherkille ja erittäin herkkäihoisille. Hinta tosin on aika kova enkä nyt raaskisi näin kallista tuotetta ostaa. Tähän hurahdin silloin, kun raskaushaaveet olivat päällä voimakkaasti ja etsin myös laadukkaita ja kivoja hajustamattomia tuotteita. "Mums to be" olivat ne sanat, jotka saivat minut ostamaan tämä tuotteen. Minusta oli ihanaa orientoitua ajatukseen, että ehkä minusta tuleekin pian äiti (yhtä koukuttavaa mielikuvamainontaa kuin pregnancy body oil!). Voide kosteuttaa hyvin ja ainoa miinuspuoli on sen levittyvyys. Voide täytyy hinkata ihoon, jotta se imeytyy ja jos ei hinkkaa, niin iholla on valkoinen kerros. Ainesosien puolesta tätä voisi käyttää vauvoillekin ärtyneelle iholle ja vaippaihottumaan, mutta huonon levittyvyyden takia en tätä pikkuisille laittaisi. Monissa apteekin perusvoiteissa on mielestäni tuo sama levittyvyysongelma ja jos haluaa vaihtaa apteekin parabeenilliset ja yliarvostetut perusvoiteet luksuksellisempaan luonnonkosmetiikkaan, niin tässä on hyvä vaihtoehto. Siis mikäli kukkaro antaa myöten. Ihan vertailun vuoksi muuten mainittakoon, että tässä tuotteessa on yli 80 % luomuraaka-aineita, mutta Urtekramissa vain 20 %. 

9. Zoya goes pretty virgin cocoa butter 100 g/9,99 €
Myönnän, hurahdin! Mutta katsokaa miten ihana retrorasia! "Voide" sisältää aitoa kaakaovoita, pelkkää puhdasta ja käsittelemätöntä kaakaovoita, jota olisin saanut ekokaupan ruokaosastolta paljon halvemmalla... Mutku mie hurahdin! Jokainen, joka on käyttänyt kaakaovoita, tietää että se on kovaa. Siksi tätä "voidetta" täytyy rapsutellakapsutella veitsellä purkista, mutta kämmenellä voi sulaa nopeasti ja sitten sitä on helppo levittää. Parasta on huumaava tumman suklaan tuoksu ja herkkuhimoissani meinaankin syödä tätä välillä. Tosin maku ei ole kummoinen, olen siis kaakaovoita joskus maistanut enkä sentään ahneuksissani kylppärissä tuota voikakkua nuoleskellut. Elintarvike kun tämä ei kuitenkaan ole. Tämä sopii masun rasvaukseen ja kaakaovoi onkin tunnettu raskausarpien ehkäisyssä. Monet hehkuttavat Body Shopin kaakaotuotteita eivätkä ne huonoimmasta päästä olekaan, etenkin kun niissä on Reilun kaupan merkki, mutta suosittelisin kuitenkin näitä aitoja luonnontuotteita. Toki Body shopin kaakaopuikko on kätevämpi käyttää, mutta aidolle kaakaovoille antaisin pisteet luonnonmukaisuuden lisäksi siitä, että se sopii hajusteyliherkillekin, ellei sitten reagoi kaakaon tuoksuun. Kaakaon tehokkaat rasvahapot kosteuttavat ihon herkimpiäkin alueita, kuten huulia ja jopa nännejä! Testattu on ja ajattelin, että voisikohan imetyksen aikaan voidella nännit kaakaovoilla? En kykene ajattelemaan, että vauvani joutuisi imemään maidon ohessa parabeeneja, alkoholijohdannaisia ja muita aineksia, mitä monet perusvoiteet sisältävät. 

10. Skin perfect gel 120 ml/16,79 €
Ja taas hurahdus! Tälläkö saisin täydellisen ihon? Niin taas kerran uskoin... Geelin pitäisi pehmentää ja rauhoittaa ihoa sekä tehdä ihosta heleä ja tasaisen värinen vähentämällä arpia, tummia läiskiä ja punoitusta. Tuotteessa ei pitänyt olla mitään, minkä vuoksi se ei olisi kasvoilleni sopinut vaan tämän luvattiin sopivan nimenomaan ruusufinni-iholle, mutta niin vaan kävi, että iho ärtyi tästäkin. Tässä tuotteessa on erittäin voimakas ruusuntuoksu, mutta tuoksu on luonnollinen eikä esanssiäitelä. Kyseessä on kirkas geelimäinen tuote, joka imeytyy hyvin ja jos on siunattu normaalilla iholla, niin tämä olisi ihan huippu kasvovoide. Tällä hetkellä kaunis, vanhanaikainen purkki on kylppärini hyllyllä lähinnä koristeena ja aika kallis koristehan tuo on. Joskus laitan geeliä aromaterapeuttisessa tarkoituksessa iholle, sillä ruusun tuoksu on niin huumaava, että sillä täytyy olla jokin mielialaan vaikuttava funktio. Nyt tuli muuten mieleen, että tilasin viime kesänä tällaista kalliimpaa kosmetiikkaa, kun lomarahat olivat kilahtaneet tilille. Tällä hetkellä nuukailen omissa kosmetiikkaostoissa ja tutkin, mitä voiteita vauva tarvitsee. Ja varmaan hurahdan taas joihinkin söpöihin purkkeihin ja nuukailu loppuu siihen.

11. Badger balmit 21g/n. 6 €
Nämä ovat ihania! Voisin ostaa näitä koko sarjan! Badger balmilla on liuta erilaisia tuotteita eikä vain näitä pikkurasioita. Tuotteissa on luonnollinen tuoksu ja niiden vaikutus on aromaterapeuttinen. Cheerful Mind Balm tuoksuu vähän purkalle ja kun joskus vähän ahistaa, niin sipaisen sitä ranteisiin ja korvien taakse. En tiedä, onko lumevaikutusta vai mitä, mutta heti tulee hilpeämpi olo. Voiteet ovat rasvaisia, vähän tyyliin Vitalis, mutta imeytyvät ihmeen hyvin. Rasvaisuutta ei tarvite ihmetellä, sillä pääainesosina on oliiviöljy ja mehiläisvaha. En ole tarvinnut erikseen kynsinauhavoidetta, kun sipaisen vähän mäyrärasvaa sormiin illalla. Enkä myöskään iltalukemista kun tuijottelen suloisen, nukkuvan mäyrän kuvaa. Minusta erityisen ihania ovat tekstit purkkien takana; Tension Sootherissa tämä: "Good stuff to promote calm, courage & relaxed awareness when times get tough". Saisikohan tätä suurpakkauksessa tulevaa perhearkea varten? :)

Toivottavasti tästä postauksesta on iloa ja hyötyä edes jollekulle. Minua ilahduttaisi, jos vinkkaisitte hyvistä luonnonkosmetiikkatuotteista! Olisi myös mielenkiintoista kuulla, millä perusteella valitsette kosmetiikkatuotteenne ja merkitseekö ekologisuus/eettisyys/kemikaalittomuus/tuoksuttomuus jotain?

maanantai 19. tammikuuta 2015

Elmon talvihupailuja/Elmo's winter fun

Hei kaikki! Elmo haluaa jakaa muutaman talvisen kuvan
Hello everyone! Elmo wants to share some winter pictures.

Elmo pitää talvesta, lumesta ja erityisesti lumessa telmimisestä. Ulkona oli niin kylmä, että Elmolle piti pukea villapaita. Elmo pitää paidasta, koska siinä on Englannin lippu ja se tuo Elmon mieleen Lontoon matkan.
Elmo likes winter, snow and especially romping in the snow. It was so cold outside that Elmo had to wear a pullover. Elmo likes the pullover because there is a flag of England it reminds Elmo of his trip to London.

Elmo tekee lumienkelin.
Elmo makes a snow angel.

Pikku enkeli.
A tiny angel.

Elmo ei saa pudota.
Elmo must not fall.

Elmo kiipeilee.
Elmo is climbing.

Lumi tarttuu Elmon turkkiin, mutta Elmolla on hauskaa.
Snow sticks on Elmo's fur, but Elmo is having fun.

Elmo toivottaa mukavia ja onnellisia talvipäiviä!
Elmo wishes you nice and happy winter days!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kuka onkaan lapseni isä? Eksä, nyksä vai Alejandro?

Raskausuutisen olettaisi olevan niin ihana, että odottaja saisi kuulla pelkästään onnitteluita, kannustusta ja positiivisia kommentteja. Niitä on tullutkin valtava määrä ja olen ihan häkeltynyt niistä, mutta valitettavasti olen joutunut kuulemaan myös aivan älyttömiä tölväisyjä ja kysymyksiä. Tässä niistä TOP7 ja myös vastaukseni ja hieman pohdiskeluakin.

1. Mitäs sinä nyt meinasit tehdä?
- No kuule, aattelin ihan kantaa vauvaa sisälläni ja sitten synnyttää sen ja hoitaa ja rakastaa sitä! Että mitä muutakaan tässä pitäisi tehdä? Abortti? Muuttaa Timbuktuun? #tyrmistynyt #idiootit

2. Onhan se vähän noloa, kun juuri olet vaihtanut työpaikkaa ja olet heti raskaana.
- Ei ole. Työantajani on ollut kuusi vuotta yksi ja sama ja vaihdoin vain toimipistettä. Tuliko mieleen, että olen ollut viimeiset viisi vuotta sairas? Että ehkä raskauteni ei olekaan itsestäänselvyys ja että jotkut saattavat kärsiä vaikeudesta saada lapsia? Että mitä jos tilanteeni onkin se, että olen yrittänyt saada lasta vuosia ja nyt vain tärppäsi? (Asia ei noin ollut, mutta teoreettisesti/hypoteettisesti olisi voinut olla ja on hyvä ainakin yrittää saada suppeakatseisia ihmisiä ymmärtämään asioita laajemmin). #suppeakatseiset

3. Turha valittaa kivuista tai mistään, kun olet itse päättänyt hankkiutua raskaaksi.
- Ai että jos lapsi olisi vahinko, niin sitten saisin valittaa? Minua niin sieppaa tuo ajattelutapa, että mistään ei saisi valittaa. Tietysti saa, olipa jokin itseaiheutettua tai ei. Jatkuva purnaaminen ei hyödytä mitään, mutta jos minulla on kipuja enkä voi tehdä jotain asiaa sen vuoksi, niin pakkohan se on sanoa ääneen. Ja raskaana oleva tarvitsee myös empatiaa, jopa minunlaiseni vahva ja omillaan toimeen tuleva ihminen. Joskus helpottaa, kun saa sanoa, että on ötlö olo tai että väsyttää, olipa raskaana tai ei. Tiedän kyllä, että raskaus on oma valintani, mutta koen silti, että jos vihloo, särkee tai ahistaa, niin saan sen julki tuoda. Ihan samalla tavalla kuin maanantaiaamuna purnataan siitä, miten väsytti tulla töihin (hei se  on muuten sun oma vika, kun olet työpaikkasi itse valinnut!). #asennevammaisethittoon

4. Milläs sinä meinasit elää?
- Pyhällä hengellä! Ei kun menen varmaan myymään itseäni tuohon lähiöostarille! Haloo, millä kaikki muut elää? Minulla on vakituinen työpaikka ja vähän säästöjä ja olen nuuka, että en usko, että tämä on kovinkaan suuri ongelma. #moneytalks

5. Oletko ajatellut, miten elämäsi tulee muuttumaan, kun saat vauvan? 
- No en siis varmaankaan joo... Kuljen ruusunpunaiset lasit silmillä ja ajattelen, että mikään ei muutu. Haloo, totta kai olen ajatellut! Mitään muuta en ole ajatellutkaan ja vauva-ajatus on kyllä ehditty punnita perin pohjin ja olen valmis suureen elämänmullistukseen ja myös siihen, että hyppään tuntematonta kohti. #siisdaa

6. Hahaa, kyllä se luonto sittenkin tikanpojan puuhun ajoi.
-Hahaa, minä ajan puuhun seuraavan, joka käyttää tuota kielikuvaa! Olen joutunut kuuntelemaan sitä vuosia, kun olen kertonut vapaaehtoisesta lapsettomuudestani. Kannattaa kuitenkin muistaa, että a) kaikki naiset eivät koskaan halua lapsia ja tämä kommentti on erittäin loukkaava heitä kohtaan b) ihmisellä on oikeus muuttaa mieltään c) elämä ja tilanteet voivat muuttua radikaalistikin ja mahdollistaa asioita, joihin ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta. Jos joku nyt oikein kovasti nauttii siitä fiiliksestä, että on ollut oikeassa tikanpoikuuteni suhteen, niin siitä vaan! Nauti oikein sydämesi kyllyydestä. I just don't give a fuck. #enjaksaenääjankatatätä

7. Kuka on lapsesi isä?
- Ai että onkin kutkuttavan kiinnostava kysymys! Mutta keneltä oikeasti mennään kysymään tuollaista?! Ehkä joltain sellaiselta, josta tiedetään, että hän on huolimaton housuistaan. Itse koen tuon kysymyksen hyvin loukkaavana, mutta ymmärrän (ehkä), että ne ihmiset, jotka eivät elämäntilannettani tiedä, saattavat asiaa kysyä. Monilla kun on vielä se käsitys, että olen eksäni kanssa, vaikka erosta on jo aikaa. Minua hirvittääkin se tilanne, että joku menee onnittelemaan eksääni perheenlisäyksestä! Ne, jotka tietävät erosta, eivät ehkä tiedä nykyisestä suhdekuviostani mitään - minä kun en tällaisista asioista meteliä pidä. Jos kerron, että koska olen raskaana, niin se tarkoittaa sitä, että joku mieshän tässä kuvioissa on, niin sitten kysytään, että mikä mies, mitä hän tekee elääkseen, missä tavattiin, ollaanko oltu pitkään yhdessä ja udellaan muita täysin epärelevantteja kysymyksiä. Isäkysymykseen saatan sanoa suppeita asenteita ihan huvikseni ravistellakseni, että lapsi on yksin minun, että minusta tulee tarkoituksella yksinhuoltaja, sekin kun on nykyisin naiselle mahdollista, mutta niin monia  ihmisiä pöyristyttävää. Saatan myös sekoittaa soppaa vielä kertomalla sen faktan, että neuvolan yksinkertaisen ja yksilöllisiä poikkeuksia huomioimattoman matematiikan mukaan lasketaan raskaaksi tulemiseni tapahtuneen juuri niinä päivinä, kun hummailin kesällä Barcelonassa. Että olisiko se isukki sittenkin Alejandro tai joku ranta-Juan? #yliuteliaisuus #minunasianieivätmuillekuulu

Onko kellekään muulle odottajalle tokaistu yhtä hölmöjä juttuja? Vai onko vain minulla
taipumus kerätä ympärilleni ihmisiä, jotka päästelevät suustaan sammakoita ja muita niljakkeisia juttuja?

tiistai 13. tammikuuta 2015

Rapeapohjainen gluteeniton kinkkupiiras

Kokeilevassa gluteenittomassa keittiössä oli tällä kertaa työn alla täydellisen rapsakka suolainen piirakkapohja. Gluteenittomien leivonnaisten tekeminen kun on välillä aika haastavaa ja lopputulos voi olla mitä hyvänsä kivikovan koppuran tai murenevan hiekan väliltä ja suurin ongelma on se, miten saa taikinan pysymään kasassa. Minusta on kiinnostavaa kokeilla erilaisia jauhoseoksia ja niiden yhdistelmiä ja parasta on se, kun saa kehiteltyä oikeasti toimivan ohjeen. Viimeksi onnistuin kehittelemään idioottivarman perinteisen piparkakkuohjeen ja tällä kertaa tämän suolaisen piirakkapohjan, jollaista minulta usein kyselläänkin. Tämä pohja on erittäin rapea ja myös murea sekä maukas. Jotenkin olen alkanut uskoa Jyttejauhon taikaan, sillä kaikki leivonnaiset, mihin Jytteä laitan, onnistuvat poikkeuksetta. 

Piirakan täytteitä voi varioida mielensä mukaan ja etenkin muna-maitotuoteseos on helposti muokattavissa. Yleensä käytän siihen kaikki jääkaapista löytyvät jämät ja olin vähän helisemässä, kun minun piti nyt ihan laatia kunnolliset määrät, miten paljon mitäkin laitetaan. Tärkeää on lähinnä munien ja muiden aineiden suhde, jotta täyte hyytyy. Itse en pidä kovin munaisesta piirakasta (haha, arvatkaa nauraisivatko teinit tälle) ja käytän yleensä tämän kokoisen piirakan täytteeseen vain kaksi munaa, vaikka monissa ohjeissa mainitaan kolme. Olen mainostanut itseäni suolaisten piirakoitten ekspertiksi enkä suotta, sillä aika hyvin summamutikassa ammattitaidolla osasin määrät oikein laskea.

POHJA
100 g voita/margariinia
2 dl vaaleita Jyttejauhoja 
2 dl Sunnuntain vaaleaa jauhoseosta TAI Semperin hienoa jauhoseosta
2 dl perunahiutaleita
n. 1 1/2 dl vettä

Nypi huoneenlämpöinen rasva, jauhot ja perunahiutaleet murumaiseksi seokseksi.
Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
 Painele taikina voidellun irtopohjavuoan (halk. 26 cm) pohjalle ja reunoille.

TÄYTE
200 g kinkkua kuutioina/suikaleina
1/2- 1 paprikaa kuutioina
pala purjoa tai kevätsipulin varsia hienonnettuna
 aurinkokuivattuja tomaatteja hienonnettuna

1 prk ranskankermaa
2 dl maitoa
n. 1/2 dl valkosipulituorejuustoa
2 munaa
mustapippuria, basilikaa
juustoraastetta

Ripottele kinkku, paprika, sipulit ja tomaatit pohjan päälle. 
Sekoita ranskankerma, maito, tuorejuusto, munat ja mausteet keskenään vispilällä ja kaada seos vuokaan.
Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.

Mun massulle tällainen piirakka on todella täyttävää ja tämä käykin salaatin kanssa ihan ruoasta. Kun piirakkata syötiin, niin pohdittiin, että on vähän hassua, että monet ihmiset eivät pidä tällaista ruokana vaan pikemminkin välipalana tai naposteltavana. Onko teidän mielestä tämä vain pikkusuolaista vai kunnon ruokaa (eikä nyt mennä ravitsemushifisteyllisiin yksityiskohtiin)? 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Miksi vapaaehtoisesti lapseton onkin raskaana?

Älkää peljätkö, kuten viime postauksessa kirjoitin, niin tästä ei ole tulossa pelkkää raskaus/-äitiysblogia, mutta tämä juttu on luonnollista jatkoa edelliselle postaukselle, jossa julkistin raskauteni. Jutun suosio löi minut ällikällä ja mietin, että aiheuttiko lukijaryntäyksen provosoiva otsikko vai raskausaihe, joka niin kovasti näyttää ihmisiä kiinnostavan. 

En koe olevani tilivelvollinen kellekään, en edes omalle äidilleni ja minua ärsyttää se, että olen saanut aina selitellä eräitä asioita. Miksi en juo kahvia, miksi en käytä alkoholia, miksi en syö sitätätätaituota, miksi välttelen homepaikkoja, miksi minulla ei ole lapsia, miksi asun vuokralla... Olen kokenut olevani täysin kummajainen jo pelkästään siksi, että en käytä alkoholia tai juo kahvia ja on ollut ihan sama, mitä ihmisille selitän syyksi, koska taivastelua riittää silti. Vielä kummajaisempi olen ollut lapsiasiassa, koska olen niin varmasti ilmoittanut, että en halua lapsia. Lähes parikymmentä vuotta olin vakaasti sitä mieltä, että ei lapsia, ei koskaan. Olen kirjoittanut aiheesta monesti ja aiemmasta blogista kaivelin aiheeseen liittyviä juttuja. Mielestäni niitä oli enemmänkin, mutta eiköhän pääajatus tule noistakin jutuista selville.

http://ahistaa.vuodatus.net/lue/2008/05/vastarannan-kiiski-iskee-aitienpaivana

http://ahistaa.vuodatus.net/lue/2009/05/lapsettomien-lauantaita

http://ahistaa.vuodatus.net/lue/2010/05/aitienpaivana-onnentoivotukset-korttiaskartelut-ja-pohdiskeluja-aitiydesta

http://ahistaa.vuodatus.net/lue/2011/05/anti-aitienpaiva

Olen siis ollut sitä mieltä, että lapset eivät ole minun juttuni enkä ole voinut ymmärtää kenenkään vauvakuumetta. Kun ystäväni sanoi vuosia sitten haluavansa vauvamasun, niin pidin häntä umpikahjona. Siis aivan täysin seinähulluna. Miksi hän haluaisi pilata vartalonsa ja koko elämänsä vauvalla? Ymmärrykseni ei riittänyt käsittämään moista järjettömyyttä. Ajattelinkin, että kaikkia asioita minun ei tarvitse ymmärtää. Minulle riitti, että olin itse sinut oman päätökseni kanssa ja että pystyin lyömään luun kurkkuun niille, jotka alkoivat jankata sitä, että lapset ovat elämän suola ja että parisuhde ilman lapsia ei ole mitään. Ymmärrän tietysti sen, että on luonnollista ajatella, että lapset kuuluvat elämään. Minäkin olen sitä mieltä, mutta olin myös sitä mieltä, että lapset eivät minun elämääni kuulu. Jos joku kertoo, että ei halua lapsia, niin ei sellaisen ihmisen päätä saa käännettyä sanomalla sukujuhlissa, että kyllä se luonto tikanpojan puuhun ajaa. Olen niin lopen kyllästynyt tuohon sanontaan, että toivon, että sen voisi deletoida koko maailmasta! Olisin aikanaan kaivannut kunnioitusta omaa arvomaailmaani kohtaan sen sijaan, että näkemyksiäni ja päätöstäni mitätöitiin ja halveksuttiin niin rajusti. Minä olin siinä mielessä onnekas, että olin vapaaehtoisesti lapseton enkä typeristä kommenteista juurikaan kärsinyt, mutta sympatiani ovat edelleen tahattomasti lapsettomien puolella, sillä hekin joutuvat ajattelemattomia tölväisyjä kuuntelemaan.

Nyt kun sitten olen raskaana, niin saan selitellä sitä, että miksi olen takkini kääntänyt. No kun se luonto ajoi tikanpojan puuhun, haha! Ja jos joku nyt naureskelee partaansa tai muihin karvoihinsa, että kyllähän tämä tiedettiin, niin naureskele vaan kaikessa rauhassa ja onnittele itseäsi siitä, että olet ollut todella pätevä ennustaja ja aavistit elämänkulkuni paremmin kuin minä itse. Vaikka en tilivelvollinen olekaan, niin minustakin tämä takinkääntöaihe on hyvin kiinnostava! Koska jos minä kuulisin, että joku, joka on ollut vapaaehtoisesti lapsettomien asialla toistakymmentä vuotta (kuulostaa muuten ihan vaalilauseelta!), onkin raskaana, niin tottakai minua kiinnostaisi, että miksi. Että onkohan käynyt vahinko, onko kyseessä äkillinen päähänpisto vai miksi sillä on maha pystyssä? Muutamat ihmiset ovat minulle tokaisseet, että eihän sinun pitänyt koskaan tehdä lapsia. No ei pitänytkään, mutta turha sitä nyt  on enää jankata, että koitapa nyt päästä asiasta yli, kun minäkin olen päässyt! Ja sitäpaitsi ihmisellä on oikeus muuttaa mielensä. Menihän Sinkkuelämää-Carriekin lopulta naimisiin. Eräs viisas ystäväni sanoi minulle, että jos joku vielä ämpyilee, niin kysy, että olisiko pitänyt järjestää kansanäänestys siitä, että saanko tehdä lapsia vai en.

Jotta minun ei tarvitse jatkossa selittää kellekään mitään siitä, että miksi muutin mieleni vauva-asiassa, niin kirjoitan tähän syyt ja tulostan ne A4: lle, jotta voin jakaa paperin kaikille, jotka jotain vielä kyselevät.

Koska siniset silmät. No se oli kuulkaas eräs ilta, kun oltiin vauvan isän kanssa menossa Dirty Deeds Indeedin keikalle (tämä lienee oleellinen yksityiskohta). DVD: llä taisi pyöriä AC/DC:tä, juteltiin niitä näitä ja katsoin kauniisiin sinisiin silmiin. Yhtäkkiä pääni tyhjeni. Ei yhtään ajatusta, pelkkä hiljaisuus ja sitten kumahti erittäin voimakkaana sanat: "Tässä on lasteni isä". Hei kuka puhuu? Häh, isikikö minuun akuutti skitsofrenia? WTF, lapsia? Oliko tuo nyt se kuuluisa sisäinen ääni, intuitio, joka minulle karjahti? Todennäköisesti. En uskaltanut tuolla hetkellä virkkaa asiasta mitään, koska olin järkyttynyt ja minusta tuntui, että olen sekoamassa, koska niin kaheli ajatushan tuo oli. Kelailin sitä, että niinkö tässä nyt käy, että tuo mies, juuri tuo mies on minun lapselleni sopiva ja paras isä. Että kaikista maailman miehistä juuri hän? Voi miesparkaa, kun ei aavistanut yhtään, mitä pienessä päässäni liikkui. Kummallinen on ihmisen hormonitoiminta ja evoluutiobiologinen perusta, jos nainen kykenee tuolla tavalla valitsemaan parittelukumppanin jälkeläisten toivossa! Tuona merkillisenä iltana en jäänyt asiaa sen kummemmin hautomaan vaan tapani mukaan jätin sen kypsymään...

Koska rakkaus. Tämä liittyy edelliseen, mutta on niin iso juttu, että vaatii oman kappaleensa. Rakkaushan se on, mikä pistää ihmisen pään pyörälle ja saa tekemään kaikenlaista. Mutta että minäkö rakastaisin jotakuta miestä niin paljon, että luopuisin lapsettomuusnäkökulmastani ja periaatteistani? No näköjään. Se, että olen halunnut lapsen juuri tuon tietyn miehen kanssa, on minulta suurin mahdollinen rakkaudenosoitus häntä kohtaan. Mielelläni käyttäisin mahassani majailevasta oliosta nimeä rakkauslapsi, koska hän on syntynyt rakkaudesta, mutta kuulin, että nimitystä käytetään vahinkolapsista. Ihan tyhmää, että kauniilla sanalla on tuollainen merkitys!

Koska vauvakuume. Tämä on yksinkertaisin selitys, joka yllätti minutkin. Minulla kun ei ikinä ollut vauvakuumetta vaan koin aina jotain päinvastaista, joka jopa raskausfobiaksi luokiteltiin. En ole koskaan ollut mikään vauvahössöttäjä ja edelleenkin pidän enemmän koiranpennuista kuin ihmisvauvoista. Olen luullut, että vauvakuume on sitä, että on ihan sekopäisenä kaikkiin vauvoihin ja vauvajuttuihin ja jollakin vauvakuume voi tuollaista ollakin. Minulla vauvakuume ilmeni yksinkertaisena haluna saada vauva. En ajatellut, että joku huolehtii minusta sitten, kun olen vanhainkodissa, en halunnut lasta täyttämään jotain aukkoa elämässäni, en ole ollut kiknä perheihminen vaan halusin vain vauvan. Asia tuntui niin päivänselvältä ja vääjäämättömältä, että en sitä edes vauvakuumeeksi kokenut, vaikka sitähän se oli. Ja kuten kuumeilu minulla yleensäkin, niin tuokin kuume nousi yllättäen ja äkisti hyvin korkeaksi eikä sitä voinut lääkitä millään muulla konstilla kuin ryhtymällä tuumasta toimeen.

Koska kuuntelin itseäni. Liian monta kertaa elämäni aikana olen tanssinut muiden pillin mukaan ja jäänyt itse kakkossijalle tai ihan jonon häntäpäähän. Olen asettanut muiden tarpeet itseni edelle, mutta tällä kertaa päätin olla terveesti itsekäs ja luottaa siihen, mitä haluan. Toki järki-ihmisenä kävin kaikenlaisia asioita päässäni läpi ja ihan miettimällä mietin kaikki mahdollisuudet ja mahdottomuudet. Mutta järki ja sydän olivat minulla kerrankin samaa mieltä ja siksi päätöksen tekeminen oli helppoa, vaikkakin kyseessä oli kokonaisuudessaan monimutkainen ja pitkä prosessi. Ulospäin saattaa vaikuttaa siltä, että ryhdyin vauvahommeleihin yhtä nopeasti ja helposti kuin tekisin jonkin heräteostoksen, mutta voi kunpa ihmiset tietäisivät, miten pitkään olenkaan käynyt kaikkea läpi tämän asian tiimoilta. Life couchit ja nykyisin jopa psykologit käskevät kuuntelemaan intuitiota ja sisäistä ääntään ja sanotaan, että sisäiseen ääneen pitäisi luottaa, sillä se on aina oikeassa. Uskon tuohon täysin ja olen myös taipuvainen uskomaan, että kun tekee niin kuin sydän sanoo, niin asiat myös järjestyvät hienosti ja helposti.

Koska aika oli oikea. Kun ensimmäisen kerran koin sen tunteen, että vauvan aika on nyt, niin en kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Sitten tapahtuikin kaikenlaista omituista, jopa niitä kuuluisia surkeiden sattumusten sarjoja, jotka saivat minut pohtimaan asiaa vielä enemmän ja sysäsivät minua oikeaan suuntaan, oikein potkivat välillä. Sitten alkoi tuntua, että kyseessä on vääjämätön asia, jota vastaan on turha taistella. Luotin koko ajan siihen, että kaikki on korkeammassa kädessä ja vauva tulee, jos on tullakseen. Monet ovat minulle sanoneet, että lapset pitää tehdä nuorena. Minä en usko mihinkään "pitää"-juttuihin vaan siihen, että jokainen kyllä itse tietää, milloin on sopiva aika millekin asialle. Kun jotain asiaa alkaa kypsytellä mielessään, niin se kyllä ratkeaa tavalla tai toisella. Uskon, että kaikki tapahtuu tässä Universumissa sekunnilleen juuri oikealla hetkellä.

Koska biologinen kello. Tämä voi olla monelle naiselle järkisyy ryhtyä vauvantekohommiin. Alle kolmikymppinen voi vielä hengailla, voi miettiä, voi tehdä yhden lapsen ja ihan suunnitella, miten monen vuoden päästä tekisi toisen. Reilusti yli kolmekymppisellä aikaa ei ole loputtomiin. En ikinä arvannut, että biologinen kelloni alkaisi raksuttaa niin lujaa, että en voisi olla kuulematta sitä. Vuodet vierivät niin nopeasti ja vaikka nykyisin aina vaan vanhemmilla naisilla on mahdollisuus saada lapsi, niin en kuitenkaan halunnut viivästyttää asiaa vaan kokeilla, josko luonto olisi vielä sen hiivatin tikanpojan puolella. Ja olihan se :)

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kaapista ulos eli elämäni shokeeraavin uutispommi

Vuosi on aluillaan ja tästä vuodesta onkin tulossa elämäni mullistava. Sellaisia ovat kyllä olleet muutamat edellisetkin vuodet, sillä suuria, loppuelämääni vaikuttavia muutoksia on ollut niin parisuhteessa kuin työelämässäkin ja muillakin elämänalueilla, mutta nuo muutokset tuntuvat pieniltä siihen verrattuna, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Jo nyt on jotain mitä odottaa, jotain, mitä ei ole koskaan aiemmin elämässäni tapahtunut...Suuret asiat tapahtuvat joskus aivan itsestään ja luonnollisesti ja niin, että tuntuu, että elämäni on palapeli, jossa jokainen pala loksahtaa ihmeellisesti paikalleen, kun aika on sopiva.

Jo viime vuoden puolella mietin, että kirjoittaisinko eräästä asiasta, mutta en kokenut sitä silloin tarpeelliseksi. Olen toki välillä hehkuttanut hyvää ja onnellista oloani, mutta en ole kertonut, että olen ollut ylitsevuotavan onnellinen, niin onnellinen, että meinaan välillä pakahtua ja olen nauttinut runsaana pulppuavasta onnentunteesta, jonka ansiosta hymyilen usein itsekseni. Olen rakastanut erinomaisen hyvin toimivaa kehoani, joka on tuntunut kevyemmältä ja voimakkaammalta kuin koskaan aiemmin ja lähes joka aamu aamulenkillä taivastelen sitä, miten reipas ja jaksava oloni onkaan. Olen tuntenut itseni siksi samaksi ihmiseksi (tosin vähän jalostuneemmaksi) joka olin joskus aikanaan. Olen ollut sinut tai siis minut myös oikukkaan mieleni kanssa, joka ei ole ollutkaan oikukas vaan tasapainossa ja rauhallinen. Olen vetänyt puoleeni positiivisia ja kannustavia ihmisiä, jotka ovat kohottaneet omaa positiivisuuttani. Olen hehkunut hyvää oloa ja onnellisuutta ulospäin ja säteillyt ja monet ovat sen huomanneet. Olen ollut yhteydessä samoin ajatteleviin ihmisiin ja uusia kontaktejakin on syntynyt aivan merkillisellä tavalla. Olen luottanut (lähes aina) siihen, että elämä kantaa ja kaikki järjestyy tässä Universumissa täydellisesti, vaikka siltä ei olekaan aina näyttänyt.

Olen hämmästyttänyt ihmisiä ja järisyttänyt heidän maailmaansa rajummin kuin ikinä aiemmin. Olen saanut nähdä typertyneitä ilmeitä ja on ollut superhuippua nähdä se reaktio, kun ihminen hämmästyy, suu loksahtaa auki ja silmät laajenevat täyttyäkseen sitten ilon ja riemun kyynelistä. "Pommien pudottaminen" on mielestäni negatiivinen sanonta, mutta ehkä tässä tapauksessa sitä voisi käyttää... Pudotan pommin nyt täällä blogissa ihan tuosta vaan, koska minulla on tapana paukauttaa asiat suoraan kiertelemättä ja kaartelematta. Paljastetaan siis jymyuutinen, elämäni ihanin, uskomattomin ja upein sellainen: odotan vauvaa!!!

Totta se on, ja aika monelle olen saanut tolkuttaa, että kyseessä ei ole pila eikä edes minun kierolla huumorintajullani mikään aikaistettu aprillipila. Ihan luonnollinen juttu tämä sinänsä on, etenkin ihmiselle, joka on parisuhteessa, jolla on vakituinen työ ja asiat kondiksessa. "Epäluonnollinen" juttu siinä mielessä, että olen kannattanut vapaaehtoista lapsettomuutta ja rummuttanut sen puolesta ja usein sanonut, että en aio hankkia lapsia tai en ainakaan tiedä, että haluanko lapsia koskaan ja monille olenkin saanut selittää, miksi olen mieleni muuttanut. Aion tosin jatkossakin olla vakaasti sitä mieltä, että naisen ei ole mikään pakko olla äiti ollakseen jotain ja kelvatakseen eivätkä lapset tee kenestäkään tippaakaan parempaa tai arvostettavampaa naista. Aion olla myös sitä mieltä, että on erittäin törkeää mennä vähättelemään lapsettomia sanomalla, että ilman lapsia elämällä ei ole merkitystä. Jokaisella elämällä on merkitys ja vaikka raskaus on tuonut elämääni uudenlaista onnea, ei see tee lapsettomana eletystä elämästäni yhtään vähempiarvoista. Piste.

Pohdin syksyllä jo ensimmäisen ultran jälkeen, että laitanko blogiin kuvat pienestä toukasta, mutta olen aina ollut huono huutelemaan omista, isoista asioistani ja olen päättänyt, että haluan suojella lapseni yksityisyyttä enkä tule yksityiskohtia blogissa kertomaan ja kuvia vauvasta jakamaan. Olen kyllä joutunut vastaamaan siihen kysymykseen, että liittyykö raskauteeni jotain hämärää, kun olen sitä salaillut. Ei liity, mutta ihan luonnollinen syy raskauden piilossa pysymiseen on ollut se, että masu pompsahti kunnolla näkyviin vasta noin kuukausi sitten. Monet olivat todella yllättyneitä, kun kerroin olevani raskaana ja jouduin selittämään, että kyllä, näin pitkällä se jo on. Kun menin nyt maanantaina joululoman jälkeen töihin ja olin käytävällä välituntivalvonnassa, niin eräässä tyttöporukassa joku kysyi, että miten toi on yhtäkkiä raskaana (teineillä on mahtava tapa puhua lähellä olevasta henkilöstä niin kuin tämä olisi kuuro) enkä ihmettele oppilaiden hämmästystä, koska todellakin näyttää siltä, että mahani on paisunut lyhyessä ajassa kuin limpputaikina. Minusta on myös ollut hauskaa olla kertomatta asiasta ja nyt tällaisella shokkiefektillä ilmoittaa, että raskaus on jo pitkällä - olen kalenterillisesti laskien ollut jo puoli vuotta raskaana! Blogikuvissakin kun on osattu ottaa niin ovelia kuvakulmia, ettei pyöristynyttä vatsaa huomaa. Eikä tämä muuten ole ensimmäinen kerta elämässäni, kun jätän jotain suurta ja tärkeää kertomatta ja tipottelen tietoa jos siltä sattuu tuntumaan. This is how I roll, baby!

Jos syksyllä tapasin jonkun ihmisen ohimennen, niin en edes kertonut raskaudesta, koska en kokenut sitä tarpeelliseksi enkä oikein kesken keskustelun olisi pitänyt järkevänä ja korrektina vaihtaa aihetta lennosta ja tokaista, että hei, arvaas mitä, olen raskaana. Vaikka monet hehkuttavat raskauttaan heti positiivisen testin tehtyään kaikille, niin minä en vaan ole sellainen. Alkuraskauden huikeassa flow-tilassa olisi kyllä tehnyt mieli huutaa koko maailmalle suuri uutinen ja onneksi tuolloin aika monille kerroinkin, sillä tietysti halusin jakaa mielettömän onnentunteeni ja tuossa vaiheessa se tuntuukin parhaimmalta. Mutta olen aina ollut sitä mieltä, että minun asiani ovat minun asioitani ja that's it. Kyse ei ole siitä, että olisin tarvinnut aikaa sulatella asiaa tai että olen odottanut sitä, että olen valmis kertomaan. Olen ollut valmis kertomaan asiasta jo siitä hetkestä lähtien, kun tunsin kesällä kiinnittymiskipua ja intuitiivisesti tajusin, että olen raskaana, ja jo ennen raskaustestin tekemistä olin satavarma siitä, että sisälläni järjestyy ihan uudenlaisia DNA-ketjuja.

Joulukuun alussa rakenneultran jälkeen kirjoitin Facebookiin näin: "Projekti ”With enough courage you can do without a reputation” on edennyt aikataulun mukaisesti ja ongelmitta jo yli puoleenväliin! Vaadittavat tarkastukset on suoritettu säännöllisin väliajoin ja niissä on todettu, että projektipäällikkö M. Vuorio on hoitanut tehtävänsä mallikkaasti ja erityisellä paneutumisella ja huolellisuudella. Erityistä kiitosta hän on saanut positiivisesta asenteesta. Kiitos kuuluu jo tässä vaiheessa myös projektin executive producerille." Vain harva varmaan tajusi, että kyse on vauva-asiasta eikä tuollaisesta voi kai tajutakaan. Päivitys on osoitus erittäin kierosta huumorintajustani ja joku "normaali" ihminen olisi kai vaan kirjoittanut, että rakenneultrassa käyty jne., mutta normaali ei ole minun mittapuuni.

Vaikka en raskaudesta numeroa teekään, niin koen kuitenkin, että raskaus ja äitiys ovat nyt niin kiinteä ja iso osa elämääni, että en voi enkä halua niitä täysin blogista pois sulkea. Mielestäni on myös parempi tulla rytinällä raskauskaapista ulos kuin yhtäkkiä lätkäistä pallomahaiset kuvat lukijoiden silmien eteen ilman sen kummempaa informaatiota. Ajattelin jossain vaiheessa, että perustaisin vielä erikseen raskaus-/äitiysblogin, koska minulla on mielessä monia kivoja juttuaiheita, mutta yhdessäkin blogissa on riittävästi tekemistä harrastelijabloggaajalle. Tästä ei kuitenkaan ole tulossa äitiysblogia, ei missään nimessä, sillä haluan edelleenkin kirjoittaa muistakin aiheista ja tarjota vaihtoehdon kaikille niille lukijoille, jotka eivät halua jatkuvasti äitiysjuttuja lukea. Itse kaipaan edelleenkin lapsivapaita blogeja vastapainoksi kaikelle äitiyshössötykselle ja kaipaan myös erilaisia äitiysjuttuja enkä tusinablogien jorinoita. Erityisesti kaipaisin meidän vähän vanhempien äitien blogeja, koska vaikka en ikärasisimia harrastakaan, niin nuorempien äitien jutut ja ajatukset poikkeavat jonkin verran meidän kypsempien jutuista. Sen voin taata, että mitään tavallisia raskaus- ja äitiysjuttuja en tule julkaisemaan vaan poikkean tässäkin asiassa massamuodista ja oletetuista normeista. Äitiysblogini teemana olisi ollut erilainen ja normit kyseenalaistava, perinteistä poikkeava äitiys, mutta sitten tajusin, että erilaisuus, kyseenalaistaminen ja perinteisten kuvioiden haastaminen ovat juurikin blogini keskeisimpiä teemoja, joten äitiysjutut sopivat tänne oikein hyvin.

Ja jos ette usko, niin tässä todisteeksi fotoa. Ei, en ole syönyt jouluna liikaa kinkkua, konvehteja ja leivonnaisia enkä altistunut homeelle (ks. tämä postaus) vaan kyllä se on ihan oikea vauvamasu!

torstai 8. tammikuuta 2015

Uuden vuoden ahaa-elämykset

Loppiainen meni jo, mutta minä en suostu vielä luopumaan joulusta. Vetoan siihen, että olen niin perinteinen, että haluan noudattaa vanhaa Nuutinpäivän perinnettä ja laittaa joulukoristeet laatikkoon vasta tammikuun 13. päivä. Minulle joulunaika ja vuodenvaihde on kalenterillisesti vähän epämääräistä aikaa... Se on vain joulun aikaa ja kun pidän esillä joulujuttuja Nuutinpäivään asti, niin tammikuu on jo lähes puolessa ennen kuin tajuan, että on edes tammikuu! Uutta vuotta toki juhlin ja uuden vuoden vaihtuminen on aina iso juttu. Uudenvuodenlupauksia en ole aikoihin tehnyt, koska niille ei ole tarvetta, mutta niinpä vain vuodenvaihde pisti minut pohtimaan asioita. Liekö kyse jostain puolivuotiskatsauksesta, sillä heinäkuussa koin voimakkaita ahaa-elämyksiä ja kirjoittelin niitä tähän postaukseen, joka kannattaa lukea, koska se pohjustaa näitä tämän päivän aatoksiani. Heinäkuisen itseni kanssa olen edelleen samaa mieltä, mutta nyt haluan lisätä muutaman kohdan, joita olen mielessäni pyöritellyt.

1) Älä murehdi mitään, mitä ei ole vielä tapahtunut

Olen joutunut terrori-iskun kohteeksi, löytänyt torakoita hotellihuoneesta, saanut ruokamyrkytyksen, sairastunut syöpään ja jopa kuollut, menettänyt läheiseni, käynyt monet hautajaiset läpi ja kaiken vain omassa päässäni. Miten taukki voi ihminen olla? Miksi murehtia asioita etukäteen ja pilata tämä päivä murehtimalla sellaista, mitä ei välttämättä koskaan tule tapahtumaan? Koska vastoinkäymisiä ja murheita me kohtaamme joka tapauksessa, mutta niitä on syytä itkeä vasta sitten, kun ne ovat kohdalle sattuneet. Olen onnistunut psyykkaamaan itseni hetkessä elämiseen, mutta toki välillä mieleen välähtää worst case scenariot aivan omituisistakin asioista. Välillä sitä myös kehittelee päässään eriskummallisia tapahtumaketjuja, joilla ei ole minkäänlaista yhtymäkohtaa todellisuuteen ja jälkeenpäin huomaa, että käsikirjoitti tapahtumat ihan päin pyllyä. Että olisi ollut parempi olla ajattelematta koko asiaa ja murehtimatta etukäteen. Seuraavan kerran kun sinä alat kehitellä jotain draamaa pienessä päässäsi, niin sanopas itsellesi, että älä murehdi mitään, mitä ei ole vielä tapahtunut.


2) Kaikki on täydellisesti juuri nyt 


Tästä olen maininnut aiemminkin. Kliseehän tämä on ja kliseitä on helppo jankuttaa, mutta on ihan eri asia uskoa niihin täysin. Elämäni on äärettömän helppoa siltä osin, että uskon 100 % siihen, että kaikki on täydellisesti juuri tässä hetkessä. Se ei tarkoita, että asiat ovat hyvin vaan ne ovat juuri siten kuin niiden pitääkin olla. En jaksa ämpyillä enää sitä vastaan, että jokin asia ei menekään mieleni mukaan vaan ajattelen, että näin kaiken pitikin mennä. Elämä on osoittanut minulle uskomattomilla tavoilla, miten monen mutkan kautta pitääkään ensin kulkea ennen kuin löytää sateenkaaren pään.


3) Keskity positiiviseen ilmaisuun

Puhumme toisille ihmisille usein ystävällisesti ja mukavasti, mutta millaista on ilmaisu päämme sisällä? Minä puhun itselleni ja keholleni hyvin kauniisti ja yleensä ajatteluni on muutenkin positiivista. Eräs heikko kohta minulla kuitenkin on. Hävettää tunnustaa, että kiroilen mielessäni tosi paljon. Nyt kun olen alkanut kiinnittää huomiota päänsisäiseen kommunikaatiooni, niin olen hämmästynyt kirosanojen määrästä. "Mee nyt helevettiin siitä", ajattelen, kun edessä oleva auto hidastelee... "Vittuku tääkään nyt mee kiinni", manaan takkini vetoketjulle... "Voi perse", sanon varmaan sata kertaa päivässä. En pidä siitä, että tyylikkään ulkokuoreni alla asustaa white trash -kieltä käyttävä tyyppi! Onneksi kukaan ei kuule ajatuksiani.

Vituiksmän joulupipareitten koristelut mustalla pikeerillä ja turhautunut leipuri purki tuntonsa pursottamalla
päällimmäiset ajatuksensa leivinpaperille.

On tärkeää keskittyä positiiviseen ilmaisuun myös pään ulkopuolella. Ei, koko ajan ei voi olla "hömpsispömpsiselämäonihanaa" -linjalla vaan ahistuksen aiheet saa tuoda julki ja pitääkin tuoda, koska jaettu harmi on puoli harmia. Ja joskus arjen pikkuärsytykset ovat niin raivostuttavia, että niistä on ihan pakko purnata. Purnataan silloin, kun purnaamisen aihetta on! Muissa tilanteissa voisin kannustaa ilmaisun hienosäätöön. Eli mihin? No, minäpä kerron. Usein me vedämme kaikki menneisyyden taakat tähän hetkeen ja se on ymmärrettävää, etenkin jos ihmisellä on raskaita taakkoja hartioillaan. Minäkin sanon esimerkiksi monesti, että olen kiitollinen siitä, että olen toipunut sisäilmasairastamisesta, mutta että kylläpä minä olinkin sairas. Tällä tavalla puhumalla vedän siis koko ajan tähän hetkeen  menneet negaatiot. Toki se on ymmärrettävää, koska vielä vuosi sitten olin pahasti sairas ja käyn edelleen läpi sitä ihmeellistä asiaa, että olen tokentunut. Olen syvästi kiitollinen parantumisestani ja olen ajatellut, että kun sanon olleeni sairas, niin arvostan enemmän tämän hetken terveyttä. Mutta mitä jos keskittyisin nyt vain siihen, että olen tällä hetkellä terve? Että en aina muistuttaisi itseäni ja muita siitä, että olen ollut sairas. Olen taipuvainen ajattelemaan, että jos pudotan puheestani pois negatiivisen osan, niin kerään ympärilleni vielä enemmän positiivisuutta. Tajusiko kukaan?


4) Välitä siitä, mitä muut ajattelevat

Heinäkuussa kirjoitin, että en välitä siitä, mitä muut ajattelevat, joten miksi nyt olen eri mieltä? No tavallaan olen, tavallaan en. Ajattelin, että en välitä siitä, jos joku dissaa minua, ei ymmärrä, antaa negatiivista palautetta, jolle joutuu vääntämään mielipiteensä rautalangasta. Se on hermoja raastavaa ja turhauttavaa, mutta se on myös osoitus siitä, että on olemassa täysin erilaisia ihmisiä kuin minä ja voin päättää, haluanko tuhlata energiaani sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ymmärrä minua. Jyvät erottuvat siis akanoista. Onneksi on olemassa ihmisiä, joiden näkökulmat ovat kultaakin arvokkaampia ja tällaisten ihmisten näkökulmista pitää välittää.

Olen viime aikoina pohtinut myös sitä, että onko jollakin tavalla yli-itsekästä olla piittaamatta toisten mielipiteistä? Mielestäni on, nimittäin siinä tapauksessa,  jos ei koskaan kuuntele ketään ja tuijottaa vain omaan napaansa ja pitää omaa mielipidettään ainoana oikeana. On terveellistä, kun joku kyseenalaistaa asioita, joita itse on pitänyt totuutena ja on kypsää ja terveellistä myös haastaa itsensä pohtimaan sitä, että onko oma näkökulma se ainoa oikea.

YYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYY

Nyt on taas pohdiskelut pohdiskeltu vähäksi aikaa... Kun tällaisia juttuja kirjoittelen, niin usein mietin, että pähkäileeko kukaan muu vastaavia juttuja?  Ja toki minua kiinnostaa myös, että älyääkö kukaan näitä mystisiä jorinoitani ja kiinnostaako tällaiset jutut edes ketään?

maanantai 5. tammikuuta 2015

Englantilaistyylinen yöasu Marks & Spenceriltä

Parikymppiseksi asti sain joka joulu lahjaksi uuden yöpaidan ja odotin aina kovasti, millaisen ihanan yöppiksen äiti onkaan minulle löytänyt. Koska yöpaidat eivät juurikaan kulu käytössä, niin jossain vaiheessa sovittiin, että uusia yöasuja ei osteta ja se olikin ihan viisas päätös, koska muuten niitä olisi alkanut kertyä liikaa. Minulla on nimittäin edelleen käytössä kaksi pyjamaa, jotka olen saanut joskus 90-luvun lopulla ja monet yöasuni ovat viime vuosikymmeneltä.

Kuten kaikissa vaateostoksissani, myös yöpaitojen suhteen olen hyvin nirso ja niiden kohdalla pohdin usein, että onko liian vaikeaa valmistaa a) nättiä b) mukavaa yöpukua. Ilmeisesti on. Nanso -tyylillä ja Kiroileva-siili-tyyppisillä ratkaisuilla on toki kannattajansa ja sitten on niitä, jotka nukkuvat virttyneissä t-paidoissa ja minäkin sorrun ajattelemaan, että yöasuksi joutaa jokin sellainen vaatekutale, mitä ei päivänvalolla voi käyttää.

Kun Marks & Spencer avattiin Jyväskylään ja kävin siellä ensimmäisen kerran, niin olin seota yöpaitaosastolla (ja kaikilla muillakin osastoilla). Niin kauniita yöpaitoja, niin ihania materiaaleja, niin mukavia malleja - juuri minun makuuni. Odottelin kuitenkin alennusmyyntejä ja kävin ostamassa 40 % alennuksella yöpaidan, johon olin ihastunut ensimmäisella käyntikerralla. Kierrätykseen on lähdössä minulta useampi yöpaita ja niiden tilalle tarvitsen uusia, mutta tällä kerralla raaskin ostaa vain yhden yöasun, vaikka olisin voinut ostaa vaikka koko osaston tyhjäksi. Perinteinen, kukallinen, englantilaistyylinen ja monilla yksityiskohdilla koristeltu (kuulostanko taas Hyacinthilta?) napitettava flanellipaitis oli itsestäänselvä valinta, mutta pyörittelin myös kaikkia muita vaihtoehtoja. Nallepyjamat ja kaikki sensuellit vaihtoehdot olisivat houkutelleet, mutta ohuita ritlakkeita minulla on ja nallepyjamia löytyy todennäköisesti M & S: in valikoimista aina, sikälimikäli putiikki täällä pysyy. Kukallisen paitiksen lisäksi ostin saman sarjan pyjamapöksyt. Ne voi yhdistää kätevästi jonkin topin kanssa, jos ei ole ihan niin kylmä, että tarvitsee flanellista yläosaa. Tällä hetkellä asuntoni on niin kylmä, että käytän sekä paitista että pöksyjä.

Eipä yksi yöpuku nyt mikään ihme juttu ole, mutta hitsi, että pehmoisista ja näteistä vaatekappaleista voi tulla onnellinen ja iloinen olo! Kun laitoin uuden yöpuvun päälleni, niin minulle tuli sama tunne kuin muinaisina jouluina, kun olin saanut uuden lahjapyjaman. Minusta tuntui, että nukuin yönikin paremmin ja kuten lomalla on tapana, hihhuloin yöppis päällä puoleenpäivään asti. Ja tämä postaus menee siis päivän asu -kategoriaan, koska tämä on taas huomisen vapaapäiväni asu. Rest. Relax. Dream.

torstai 1. tammikuuta 2015

Selostus uudenvuoden juhlista ja hoikistavasta mekosta

Miten minulle käy nykyisin aina niin, että kun lähden juhlimaan, niin olen nukkumassa vasta klo 04.30? Se taitaa olla merkki siitä, että kekkerit ovat niin kivoja ja aika rientää niin, ettei malta lähteä ajoissa kotiin. Uutta vuotta vastaanotettiin hyvässä, joskin määrällisesti pienessä seurassa, mutta laadullisesti sitäkin paremmassa. Iltaan kuului kaikki se, mitä uudenvuodenaattoon perinteisesti pitääkin kuulua.

TINAT
"Tinat" valettiin sokerista ja tinatinoja en olisi valanut mistään hinnasta niiden myrkyllisyyden ja epäekologisuuden takia ja suosittelen kaikkia muitakin unohtamaan myrkkytinat ja siirtymään sokeriin. Sokeri sulatettiin pannulla ja pannua kuumennettiin niin kauan, kunnes kiteet alkoivat sulaa ja sokeri ruskistua. Sokeri kuumenee nopeasti sen jälkeen, kun se on lähtenyt sulamaan ja kannattaa varoa, ettei pannu ala savuta. Jos savua huomaa, niin pannu pitää nostaa pois liedeltä. Sekoitusvälineenä kannattaa käytää puuharukkaa tai -lastaa, sillä muovi voi sulaa.

Kuuma sokeri kipataan kylmään veteen ja tämä on mielestäni homman vaarallisin vaihe. Sokeri kun on siitä pirullista, että iholle räiskyessään se tekee vakavat palovammat ja pikkupisarankin tekemä palovamma tuntuu kohtuuttoman kivuliaalta.

Pannu  kannattaa jäähdyttää ja laittaa sitten likoamaan ja myös sekoitusväline on hyvä laittaa veteen, jotta ei tarvitse jynssätä tiskiharjan karvoja tyngiksi.

Tällainen sokeritinastani sitten tuli. Toinen möhkömöntti on se, mistä ennustettiin ja toinen on vain epämääräinen kasa. Sitä voi tulkita kuin nykytaidetta!

Tinani oli hyvin moniulotteinen eikä mitään oikein selkeää kuvaa tullut. Tai no tuli kyllä, mutta tinan tulkinta on K-18 -osastoa. Tuttu viikatemies näkyi tinassani taas liian selvästi, mutta se on ilmiintynyt tinaani joka vuosi, joten en huolestu asiasta. 

Bart Simpson? Nuijamies? Frankesteinin hirviö?
Sellainen huono puoli sokeritinossa on, että alkavat sulaa sormissa, mutta oikein hyvin ehtii niistä ennustella. Sokerista ennusteleminen on myös tahmeaa puuhaa, mutta parasta on, että lopputulos on yhtä hyvä kuin normitinojen kanssa ja sokeritinat voi vaikka syödä rouskutella (no en kyllä suosittele!) tulkitsemisen jälkeen tai heittää biojätteeseen. 

TÄHTISÄDETIKUT
Ilman tähtisädetikkuja ei tule uutta vuotta! Kun olin lapsi, niin tikut olivat taianomaisia ja uudenvuoden paras juttu oli se, että sai piirrellä ilmaan kuvioita säkenöivällä tikulla. Ja onhan se edelleenkin kivaa. Tikkujen sytyttäminen oli eilen hirveän vaikeaa ja ilman sähellystäkään ei selvitty... Tulitikkuja meni askillinen, mutta takkikarvat eikä mikään muukaan kärähtänyt ja tikut paloivat nätisti ja säkenöivät pikkutähtiä pimeässä illassa.

RUOKA 
Ehkä liiankin perussetillä mentiin, mutta minulla ei ollut intoa ryhtyä piipertämään mitään gourmeeta. Ruoka-alan ihmisellä kun on aina paineita siitä, mitä upeaa, erikoista, ennensyömätöntä sitä keksisi... Mutta perussettikin toimii ihan hyvin! Itse tehty perunasalaatti (perunaa, kevätsipulia, cocktailkurkkua ja soosi kermasta ja ranskankermasta), Waldorfin salaatti (selleriä, omenaa ja pähkinää ja sama soosi kuin edellisessä, mutta sitruunalla maustettu), välimerellishenkiset valkosipuli-/yrttilihapullat, pikkuinen "tapas"-valikoima ja vihreä salaatti. Nakkeja meillä ei ollut, ei myöskään sipsejä, ei patonkia eikä muutakaan leipäosastoa. Mutta oli ihan huippua, että mahavammainen voi joskus laittaa 100 % täydellisesti vain sitä, mitä itse syö ja mikä kelpaa myös muille syöjille.

Juusto-osastoa edusti hollantilainen Fenugreek-luomujuusto, jota suosittelen kaikille juuston ystäville! Juusto saa makunsa sarviapilasta ja kun maistoin juustoa Citymarketissa jokin aika sitten, niin ihastuin sen erikoiseen makuun ja täyteläisyyteen. 

Ähkyannos, jonka voimalla jaksoi aamuyöhön asti. Huomatkaa kesäiset kertakäyttölautaset! Taas syynä nuukuus, mitä sitä uusia lautasia ostamaan, kun laatikossa on entisiäkin? Samalta se ruoka maistuu, olipa pahvissa kukkasia tai tähtiä tai Hello Kittyjä (sellaisiakin lautasia minulla on). Jälkkärinä oli juopotteleville irish coffeeta ja minulle (ja toki myös juopoille) Marks & Spencerin keksejä, jotka koukuttavat suklaanarkkarin paketin tekstillä "More chocolate than biscuit". Keksit ovat niin makeita ja suklaisia, että yksi riittää vallan mainiosti aterian makeaksi päättäjäksi. Josasin vaiheessa olin harmitellut sitä, etten tehnyt mitään jälkiruokaa, mutta keksiä mussuttaessani tuo murhe unohtui.

ILOTULITUS
Rakastan rakettien välkettä ja ihastelen räiskettä haltioissani kuin pieni lapsi, mutta samalla myös pelkään raketteja. Lähdimme kaupungille katsomaan ilotulitusta ja alunperin oli ajatus mennä Kirkkopuistoon, mutta "pommien" pelossa menimme Sepänaukion harjanteelle, mistä kaupungin ilotulitus näkyi hyvin. Paikalla oli kourallinen muitakin ihmisiä ja porukka, joka ampuili joitain sähikäisiä mäen päältä. Olen aina innoissani lähdössä ulos uudenvuodenaattona, mutta sitten jossain vaiheessa muistan pelkoni ja vaikka en hysteerinen olekaan, niin lähdin kalppimaan ripeästi autoa kohti, kun yksi sähikäinen suihkaisi lähistöllä maata pitkin.

UUDENVUODEN BEAGLE
Onni on koira, joka ei ole paukkuarka. Luulen silti, että koira vähän stressaa paukkeesta, mutta hyvinpä se näytti koisivan välittämättä ulkoa kuuluvasta jytinästä. Ulkonakaan se ei säpsyile, vaikka kuuluisi vähän kovempikin lojaus. Taivaalle se katselee silmät suurina ja kun välähtää, niin beagle räpsäyttää silmiään, mutta ei muuten reagoi. En tiedä, johtuuko rauhallinen käytös metsästyskoiran geeneistä vai mistä, mutta olen hyvin tyytyväinen, että koira ei ole paukkuarka. Koira oli kuitenkin kanssamme koko illan, koska ensinnäkin se linnoittautui eteiseen heti, kun vedin mekkoa päälle ja katseli minua "Et voi jättää minua yksin kotiin" -ilmeellä ja toiseksi olisin ottanut koirakamun joka tapauksessa mukaan. 


JUHLA-ASU
Kuka järkevä ihminen ottaa blogiin asukuvia kolmelta yöllä? Ei varmaan kukaan, mutta kun tajusin, että kuvat on ottamatta, niin en välittänyt kellonajasta. Naaman ja ilmeen kanssa sain kyllä temppuilla, koska pärstä meinasi lurpsahtaa yliväsyneen näköiseksi eikä kunnollista ilmettä oikein irronnut, koska oli vaikeaa keskittyä sekä pitämään silmiä auki että virittämään hymyä ja naama oli tuohon aikaan yöllä turvoksissa ja silmäpussit kuin Vesa Keskisellä. Kuvat ovat jälleen kerran sameita ja nyt tuo kamera alkaa ihan oikeasti ottaa päähän niin pahasti, että jos vain tietäisin jonkin hyvän kameramallin, niin säntäisin uuden aparaatin ostamaan. Olen totaalisen kyllästynyt sameisiin kuviin!

Olin päättänyt, että en tuhlaa vähiä rahojani mihinkään vaatteeseen ja olen ylpeillyt sillä, miten nuuka olen. Joulun alla en raaskinut ostaa edes Pirkka-kynttilää (3,90 €) enkä mitään muutakaan ylimääräistä. Alennusmyynneissäkään en käynyt, mitä nyt pakosta ostin pari tarpeellista juttua. Ajattelin, että en ole enää niin turhamainen ja pinnallinen, että ostaisin uuden mekon uuden vuoden juhlia varten etenkin kun löysin omista vaatevarastoistani ehkä noin kymmenen sopivaa asukokonaisuutta. Muttamutta... Eilen vain pyörähdin  Citymarketin vaateosastolla ja eräästä rekistä löysin mekon, johon ihastuin. Pinkaisin sovituskoppiin ja hetken ajan olin siinä samassa huumassa, mikä teki minusta aikanaan himoshoppailijan. Mekko oli alennuksessa ja aika kallishan mekko lähtöhinnaltaan oli markettimekoksi, sillä alehinnaksikin jäi vielä kolmekymppiä. Juhlamekosta se on kuitenkin melko vähän. Hintaa selittää ilmeisesti se, että se on Janina Frostell-mallistoa. Minulle se on markettimekko joka tapauksessa enkä osaa JF-kolttua merkkivaatteena pitää. Vaikka mekko oli heräteostos, niin sille tulee käyttöä aivan varmasti vielä monta kertaa. Se on ihan tajuttoman mukava ja joustava päällä, kuin yöpaitaa pitäisi. Kun vein mekkoa sovituskoppiin, niin en oikein uskonut, että moinen malli minulle kävisi, mutta mekko solahtikin päälleni kauniisti.

Koska en tule varmaan koskaan hallitsemaan kunnollista poseerausta vaan kädet tai jokin muu ruumiinosa on aina väärässä paikassa, niin tässä mekko sellaisenaan, näkyy laskokset ja mekon malli paremmin.

Jotenkin taas sorruin mustabeigeen sävy-yhdistelmään... Mikä ihme siinä minua niin kovasti viehättää?Mekkoon sopivan sävyiset asusteet ja korutkin löytyivät helposti, vaikka tuskailinkin sitä, että en omista vaaleaa laukkua, että miksi en ole sellaista ostanut, hitsiiii... No olihan minulla sellainen ja aloin taas ajatella, että eiköhän ihmisellä ole silloin tavaraa tarpeeksi, kun ei edes muista, mitä omistaa? Koruosastolla ei mitään uutta vaan korviin laitoin suosikkikorvikseni, joiden pinnoite alkaa olla kulunut ja ranteeseen kietaisin Ted Bakerin rannepannan. Olen sinnikkäästi opetellut olemaan ilman kaulakorua ja nyt se ei enää tunnukaan niin oudolta. Korujen käytössä saattaisin silti vielä kaivata ehkä opastusta ja uutta näkökulmaa eli jos jollain olisi ideaa, miten tämän mekon voisi asustaa, niin antaapi kuulua.

Niin, tuo otsikon hoikistava-sana kaipaa selitystä... Kuka tuli lukemaan tämän jutun siinä toivossa, että löytäisi vinkin hoikistavasta mekosta? Jos tulit, niin katsopa peiliin ja herää! Ei mikään mekko sinua tee hoikaksi. Toki kun vaate on malliltaan oikeanlainen ja oikean kokoinen, niin se myös istuu kauniisti ja tekee nätin siluetin, korostaa hyviä puolia ja hävittää huonoja. Minun mekkoni on kokoa XL ja vaikka monelle naiselle extra large vaate olisi kauhistus, niin minulle kirjaimet kokolapussa ovat yhdentekeviä. Vaikka tässä nyt dissaankin hoikistavia vaatteita ja naisia, jotka ovat niin pöhköjä, että epätoivoisesti silmät kiiluen ovat tulleet tätäkin blogijuttua lukemaan, niin pakko on myöntää, että mekko näyttää minua hoikistavan ja ainakin omasta mielestä näyttää hyvältä ja se onkin kai pääasia. Olen aina ollut sitä mieltä, että ihminen saa olla sen kokoinen kuin on eikä turhanpäiväinen hoikkuuden tavoittelu ole suotavaa, mutta hyvin istuvat vaatteet (ja hyvinvointi) sen sijaan ovat. Ja sitäpaitsi kun päällä on jotain, mikä tuntuu mukavalta ja missä viihtyy, näkyy se olemuksessa ulospäinkin.


Toivottavasti teilläkin meni vuoden vaihtuminen kivasti. Tuokoon uusi vuosi meille kaikille onnea, iloa ja rakkautta ♥