Luulin säästyväni flunssalta, mutta....

Pari viikkoa on vierähtänyt siitä, kun olen viimeksi blogannut... Syy, miksi en ole kirjoitellut, on se, että olen joutunut jättämään elämästäni nyt kaiken ylimääräisen pois. Minulla on ollut kamalasti työkiireitä ja hommia on edelleen rästissä ja lisäksi olen ollut kipeä jo liian pitkään. Kolme viikkoa sitten alkoi olla vähän sellainen olo, että tulen varmaan sairaaksi. Tuollaista oloa minulla on ollut silloin tällöin, mutta kehoni nitistää taudit - yleensä. Nyt ei käynyt niin vaan sairastuin siitä huolimatta, että olen tankannut vitamiineja ja huolehtinut muutenkin vastustuskyvystäni. Kuinka toiveikas olinkaan, että minä säästyisin taudilta, joka tuntuu käyvän vuorenvarmasti jokaikisen tuttuni läpi!

Makasin sängynpohjalla yhden viikonlopun ja olin seuraavalla viikolla puolitoista päivää pois töistä ja sitten tunsinkin oloni melko terveeksi ja olin taas terhakkana töissä. Sitten oli ihanat babyshowerit (joista tulossa juttua) ja aika hulinaviikonloppu muutenkin ja vaikka hauskaa oli, niin minun pitäisi ehkä huomioida kehoni tila ja se, että en voi olla niin Duracell kuin aiemmin. Viime viikolla alkoi olla taas aika uupunut olo ja kaikenlaisia särkyjä, jotka kertoivat, että nyt on syytä höllentää tahtia. Sitä en kuitenkaan voinut tehdä, koska työtehtävien deadline kummitteli ja arjessa oli jos jonkinlaista ylimääräistä ja kuormittavaa, vaikka jätinkin kaiken vähänkin ei-välttämättömän tekemättä. Yöunet jäivät normaalia vähemmäksi ja loppuviikkoa kohden aloin olla kipeämpi ja lauantaina olinkin kuumeessa. Sunnuntaina nenä meni vähän tukkoon ja kuulostan edelleen flunssaiselta, mutta mitään räkäflunssaa ei onneksi ole, vaikka vähän normaalia enemmän niistänkin. Kuume nousi taas tänä aamuna, mutta nyt on jo laskenut. Mutta eipä sitä kuumettakan tarvitse olla, riittää, kun on vain kipeä olo! Pahin oire on raju yskä, joka pysyttelee poissa pitkiä aikoja, mutta hyökkää siten takovana. Puhumisen jälkeen saan kamalan yskänpuuskan ja nyt olenkin yrittänyt pysytellä hiljaisena. Yskiminen sinänsä ei ole mitään kamalaa, mutta jostain syystä se sattuu selkääni molemmille puolille kuin joku hakkaisi minua rautatangoilla. Onneksi selkään ei satu muuten enkä usko, että selkäkipu on mitään vakavaa, jotkut lihakset vaan ovat jumissa eikä ihmekään, koska en ole kohta kolmeen viikkoon kyennyt jumppaamaan. Teen säännöllistä yläkropan venyttelyä joka päivä ja olen joskus ajatellut, että sillä ei kai ole merkitystä, mutta nyt sen huomaa, että sillä onkin suuri merkitys.

Kävin eilen lääkärissä, koska ajattelin, että vaikka en olekaan ollut mitenkään pahasti sairaana ja sänkypotilaana koko aikaa, niin ajallisesti olen ollut enemmän tai vähemmän kipeä jo kolme viikkoa. Sain tämän viikon sairaslomaa ja sekin piti ihan kinuta, sillä lääkäri olisi kirjoittanut vain kaksi päivää. Ihan sama, mikä vaiva on, niin yleensä lääkärit ehdottavat juuri tuota kahta päivää. Jopa silloin, kun minulta meni nivelside ja sitten kahden saikkupäivän jälkeen könkkäsinkin kotitalousluokassa kyynärsauvojen kanssa! Onneksi nyt olin tiukkana ja vaadin koko viikon ja perustelin sillä, että tauti on jo nyt pitkittynyt ja koska töissä ei voi ottaa kevyesti ja joudun puhumaan paljon, niin minun pitää parantua kunnolla. 

Lääkärissäkäynti ei hirveästi mitään tointanut, sillä lääkäri kuunteli vain keuhkot ja katsoi kurkkuun. Verikokeita eikä pissanäytettä otettu ja myöhemmin tajusin, että olisihan hän voinut ultrata poskiontelot ja edes kysyä vaikka jotain supistuksista tai jotenkin huomioida sen, että olen raskaana. Jotenkin kun minä olen käsittänyt, että tämä tila on sellainen, että sen perusteella pitäisi ottaa kaikki kulkutauditkin vähän vakavammin. Korjatkaa, jos olen väärässä! Lääkäri sanoi vain, että vaikutan hyväkuntoiselta. En tajua, mihin lääkärit nuo mielipiteensä perustavat, mutta olen kaikkea muuta kuin hyvässä kunnossa! Ehkä puhun liian reippaasti, ehkä minun pitäisi jättää meikkaamatta lääkäriin mennessä, ehkä minun pitäisi valittaa enemmän tai jotain. Ulospäin kun ei näy se, että olo on tukala ja kaikkein parhaimmalta tuntuu päästä pitkälleen. Nytkin olen niin huonossa hapessa, että jopa valokuvaaminen tuntuu ylivoimaiselta ja siksi laitan tähän selfien viime syksyltä, jolloin olin todella huonossa kunnossa, paljon huonommassa kuin nyt. Päätin kerrankin ottaa todisteeksi kuvan, että joku oikeasti tajuaa, miten karmealta ja huonovointiselta zombilta voin näyttää joskus. Kuva epäonnistui täysin, koska totesin, että näytän ihan samalta kuin muulloinkin ja sama tilanne taitaa olla nytkin. Voisiko joku opettaa minut maskeeraamaan itseni sairaan näköiseksi?

Lääkärivisiitistä jäi vähän orpo olo, kun olisin halunnut, että lääkäri sanoo, että sikiöllä ei ole hätää. No, eipä tuo lääkäri sanonut mitään muutakaan, tuijotteli vain vaivaantuneena tietokonettansa! Jälleen kerran yksi kokemus lisää tumpelolääkäristä... En jaksaisi enää yhtään noita kokemuksia! Vauvan liikkeet ovat olleet nyt aika vähäisiä eikä hän ole liikkunut normaalirytminsä mukaan ja vaikka en annakaan peloille valtaa, niin totta ihmeessä mietin, että vaikuttaako tämä sairastaminen jotenkin kehittyvään vauvaan, jolla juuri näillä viikoilla on aivojen kehittymisen aktiivinen aika. Jostain kun luin uutisen, että raskaana olevan flunssa voi heikentää lapsen älykkyyttä! Apteekin täti huomautti, että flunssa voi aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen ja välillä, kun tunnen kovan vihlaisun tai supistukset jatkuu pitempään, niin apteekkarin sanat tulevat mieleeni, vaikka uskonkin, että masussa kaikki on ihan hyvin. Tämä on kuitenkin vain flunssa. Yskimiseen pikkuinen on jo kai tottunut, mutta ei varmaan ole kivaa, kun toinen köllii kaikessa rauhassa ja sitten tulee hirveä maanjäristys!

Lääkäriltä ei tullut myöskään mitään vinkkejä olon parantamiseen vaan hän sanoi vain, että lääkkeitä ei saa käyttää. Parasetamoli on kuulemma turvallinen, mutta senkin käyttö tuntuu olevan yhtä tyhjän kanssa. Kurkkupastilleja olen imeskellyt, vaikka kurkku ei olekaan kipeä, mutta ne auttavat yskään. Olen levännyt niin, että kohta saan varmaan makuuhaavoja, olen juonut kuumaa mustaherukkamehua ja tietysti litkinyt litrakaupalla vettä, hengitellyt vesihöyryä, kurlannut kurkkua suolavedellä, imeskellyt merisuolarakeita, nieleskellyt yskää "takaisin" ja yrittänyt välttää siten yskimistä, mutta joskus yskänpuuska on niin pakottava, että on vaan pakko köhiä. Iltaisin olen laittanut nenän alle Vicks VapoRub -voidetta, jonka käytöstä raskauden aikana on erimielisyyksiä. Apteekissa sanottiin, että voiteen käytöstä pitää kysyä lääkäriltä ja kun kysyin, niin lääkäri ei tiennyt koko tuotetta eikä osannut ottaa kantaa. Hän sanoi, että jos voidetta laitetaan iholle, niin yleensä ajatellaan, että siitä ei juurikaan mitään imeydy etenkin jos käyttöaika on lyhyehkö. Sanoin, että tuotteen vaikutushan perustuu siihen, että siitä irtoavia "höyryjä" hengitellään yön aikana ja nämä eteerisiin öljyihin verrattavissa olevat aineet eivät farmaseutin mukaan olisi hyväksi raskauden aikana. Sitten lääkäri sanoi, että jos apteekissa on sanottu, että tuotetta ei saa käyttää, niin älä sitten käytä. Minä olisin odottanut, että lääkäriltä tulisi se viimeinen ja painava sana, mutta tietäähän sen, että lääkärit eivät tiedä enää nykyisin mistään mitään, joten ainoa viisas, jota kannattaa uskoa on oma äiti (ja Google)! Äiti kun on samaa mieltä kanssani siitä, että olen käytänyt niin vähän mitään "myrkkyjä" raskausaikana, että voin käyttää Vicksiä aika huoletta. En ole ottanut koko aikana parasetamolia kuin kolme kertaa ja ampiaisenpistoihin kaksi allergialääkettä. Ja sitäpaitsi minun on punnittava myös sitä vaihtoehtoa, että jos jätän laittamatta Vicks-voidetta yöksi, niin en saa nukuttua, mutta jos laitan sitä, niin minua ei yskitä, on parempi hengittää ja nukun yöni kuin tukki, mikä on aika loistavaa näillä viikoilla ja tässä flunssatilassa.

En voi väittää, etteikö pitkällään oleminen ja loikoilu olisi mukavaa, kun kerrankin on mahdollisuus lueskella kirjoja ja lehtiä ja katsella leffoja ja sarjoja, mutta paljon mieluummin olisin kyllä jo terve. Makoilu käy hermoilleni ja siksi välillä virkistän itseäni istumalla koneen ääressä tai vaikka tiskaamalla. Sitten tuleekin jo niin hontelo olo, että on pakko päästä takaisin petiin. Haluaisin päästä jo ulkoilemaan, haluaisin, että minulla olisi normaali ruokahalu eikä tarvitsisi väkisin syödä, haluaisin, että pääsisin hoitamaan huushollissa edes kaikken tarpeellisimmat hommat. Työlista kun vaikuttaa loputtomalta ja ihmettelen, miten kummassa kykenen saada kaiken välttämättömän järjestykseen ennen vauvan syntymää. Syytä on siis toivoa, että pikkuinen pysyy mahassani riittävän pitkään, koska en ole ehtinyt valmistautua hänen maailmaantuloonsa. Tiedän, tiedän, että nyt pitäisi keskittyä paranemiseen ja olemaan stressaamatta, mutta on aika vaikeaa olla stressitön, kun joka päivä tulee mieleen kymmenen uutta ja pakollista asiaa, mitkä pitää hoitaa. "Jätä kaikki tekemättä" ei ole vaihtoehto, koska joitain asioita ei vaan voi jättää tekemättä. Tarvitsisin assistentin tai kotiapulaisen! Eikä kokki, hovimestari tai huonepalvelijakaan olisi pahitteeksi!

Tänä talvena on ollut sitkeää flunssaa/influenssaa liikkeellä ja harva on siltä välttynyt, Onko teillä sairastettu ja olisiko jollakulla hyviä poppakonsteja tämän viheliäisen taudin taltuttamiseksi?

Kommentit