tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pyörryksissä vauvan syntymästä ja rakkaudesta

Edellisestä postauksesta on hujahtanut aikaa ja minusta tuntuu, että päivät ovat menneet kuin siivillä... Lähes kaksi viikkoa sitten kirjoitin aiheesta Olen viimeisilläni raskaana enkä vieläkään... ja kirjoitus käsitteli sitä, miten en oikeastaan edes tunne olevani raskaana, en ole pakannut sairaalakassia, hankkinut kaikkia vauvatarvikkeita ja hehkutin taas kerran raskauden onnea. Toivoin, että saisin nauttia äitiyslomaviikoista ja fiilistellä pullistuvan masuni kanssa, mutta Minna Canthin päivänä (tämä täytyy aina muistaa erikseen mainita) meni lapsivedet ykskaks yllättäen ja auringonpimennyksen päivänä (tämä se vasta täytyykin muistaa mainita erikseen) syntyi ihana pieni poika! Hän saapui maailmaan yli kolme viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta kaikki meni hienosti ja poikanen on terve ja hirmuisen suloinen.

Olen nauttinut äitiydestä ja ihmetellyt, että miten kaikki on muuttunut maailmassani ja silti mikään ei ole muuttunut. En koe mitään suurta äitiyden mullistusta, koska olen kai kasvanut äitiyteen pikkuhiljaa. Ja suurinpiirtein jokainen vastaantulija on sanonut, että olen luotu äidiksi. Jos joku olisi sanonut tuon minulle muutama vuosi sitten, niin olisin puistellut päätäni ja tokaissut, että "ei ikinä, ei sitten kuuna päivänä lapsia minulle". Mutta nyt... Mikään maailmassani ei ole tuntunut näin mahtavalta ja luonnolliselta kuin äitiys.

Raskaus ja synnytys olivat minulle erittäin positiivisia kokemuksia ja parasta ikinä ja aionkin kirjoittaa molemmista aiheista vielä, jahka imetys- ja vaipparumbalta ja torkkumisiltamme ehdin. Olin jo raskausaikana ihan ylionnellinen, mutta en osannut aavistaa, että onnen määrä voi multiploitua vauvan syntymän myötä. Olen ollut kuin pilvessä ja voisin vain tuijotella tuhisevaa pienokaista pää pyörryksissä. Se hetki, kun sairaalassa rinnalleni nostettiin sinertävä, pikkuinen olioinen, jää ikuisesti mieleeni elämäni uskomattomimpana hetkenä... "Hei vaan pikkuinen, äitin ja isin kulta, sinäkö se olet minun masussani majaillut... Hauska tutustua, vaikka minusta tuntuu, että tunnen sinut jo nyt pikkurakas". Vauva on piirteiltään kaunis kombinaatio sekä äidistään että isästään ja ihmettelen joka päivä, miten olemmekaan saaneet aikaan jotain noin kaunista ja ihmeellistä. Kun vauva oli ensimmäistä kertaa rinnallani, tunsin, että meidät kaikki kolme on ympäröity niin valtavan suurella rakkaudella, että avaruuden äärettömyyskään ei riitä sitä mittaamaan.

Blogi on nyt ihan toisarvoinen ja epätärkeä juttu pikkuhurmurin rinnalla. Mielelläni kyllä kirjoittelisin ja kirjoitankin, jos aikaa löytyy, mutta haluan nyt keskittyä ainutlaatuisiin ja kallisarvoisiin hetkiin, joita en saa koskaan takaisin. 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Olen viimeisilläni raskaana enkä vieläkään....

... ole tajunnut, että aika on mennyt näin nopeasti (vastahan oli loppukesä ja vauva oli pelkkä solurykelmä!)

... ole käsittänyt, millä viikolla/kuukaudella olen menossa (nyt on siis rv 36+3,  mutta en vaan ymmärrä, olenko 36 viikolla vai 37 viikolla enkä tietäisi olevani viimeisilläni, ellei minulle olisi niin sanottu)

... tunne olevani raskaana (no ehkä vähän, mutta näillä viikoilla tuntemuksia pitäisi kai olla enemmän)

... koe kehoni muuttuneen radikaalisti (mitä nyt masu on kasvanut ja painoa tullut vähän lisää)

... murehdi ja pelkää synnytystä (miksi pelkäisin?)

... ymmärrä, että minun pitää pukertaa sisälläni kasvava olio ulos (voiko edellisessä kohdassa mainittu pelottomuus johtua tästä?)

... edes tajua, että sisälläni kasvaa toinen ihminen (tämä ajatus on aina yhtä scifi)

...ole saanut kaikkia hankintoja tehtyä (vaipat, imetysliivit, amme ja sen sellaista puuttuu...)

... ole päässyt täysin irtautumaan töistä, vaikka olen ollut äitiyslomalla puolitoista viikkoa (vielä muutama rästihomma jäljellä)

... ole puhunut negatiivisesti raskaudesta enkä masusta, en edes leikilläni (en ole käyttänyt edes ylistä ilmaisua "paksuna")

... ole valittanut oikein mistään (en siitä, että en saa kenkiä jalkaan, että maha on tiellä tms.)

... ole saanut huushollia siistiksi/järjestykseen, että täällä olisi tilaa vauvan tarvikkeille (näin pienessä asunnossa on pakko järjestää jokaikinen neliösentti)

... ole kokenut kauheita raskausvaivoja ja -oireita (mitä ne edes ovat?)

... ole kohdannut omituisia ruokahimoja (niitä minulla on ollut aina)

... ole kärsinyt nukkumisongelmista (koisin kuin pieni possu ja herään aamuisin virkeänä)

... nähnyt kummallisia unia (tai no, normaalia kummallisempia)

... ole lakannut ihastelemasta masuani ja kroppaani (kyllä, joka ikinen päivä ihastelen vartaloani peilin ääressä ja totean, että olen überfabulous)

... ole ehtinyt käyttää kaikkia niitä vaatteita, joita suunnittelin käyttäväni raskausaikana (eikä kyseessä ole edes äitiysvaatteet vaan omasta vanhasta vaatevarastosta löytyvät)

... ole kärsinyt mielialavaihteluista (mielialani on ollut tasaisempi kuin normaalisti)

... ole saanut yhtään raskausraivaria tai edes kiukutellut (voiko tämä johtua hormoneista vai mielenhallinnan taidoistani?)

... ole kokenut liikutusta nähdessäni vauvoja tai vaippamainoksia (sen sijaan akustisella kitaralla minulle soitettu House of the Rising Sun sai kyyneleet silmiin)

... ole vaatinut erityiskohtelua (raskaus ei ole mikään syy heittäytyä avuttomaksi)

... ole miettinyt sitä, mitä vauva-arki tuo tullessaan (tuo mitä tuo, eipä sitä toinna etukäteen pohtia)

... ole pakannut sairaalakassia (en tiedä, mitä ja minkäkokoisia vaatteita vauvalle pitäisi pukea enkä voi kuukaudeksi jemmata eväitä saatikka omia kotiinlähtövaatteita kassiin)

... ole pohtinut jonninjoutavia asioita kuten sitä, että saako raskaana oleva käydä baarissa tai voiko äiti meikata tai mitä äitityyppiä olen (en vaan jaksa vaivata päätäni tällaisilla asioilla)

... käsitä täysin, miten mahtavaa kaikki on!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Peruskakut kunniaan!

Olen ajatellut aloittaa uuden leivontatrendin, johon kaikki kohta hurahtavat! Kyseessä on Peruskakut kunniaan -buumi. Taidokkaat sokerimassakakut ovat olleet pitkään in ja tällä hetkellä raakakakut ovat leivontamaailmassa kuuminta hottia. Raakakakuissa ravinneköyhät höttöhiilarivehnäjauhot korvataan ravinteikkaammilla taateleilla, viikunoilla ja pähkinöillä ja kerma kookosvalmisteella tai banaanivaahdolla. Raakakakuissa on kieltämättä ideaa, sillä jos syö kakkua, niin miksei voisi syödä sellaista, mikä sisältäisi vaan terveellisiä raaka-aineita? 

Jos kakuista puhutaan, niin niiden kohdalla en kuitenkaan lähtisi hifistelemään superfood-linjalle, sillä kakkuja syödään harvoin eikä yksi kakkupala silloin tällöin romuta kenenkään ruokavaliota. Oletuksena on siis, että ruokavalio on kunnossa eikä sokeria vedä kilokaupalla päivittäin. Ja sitäpaitsi, minä olen vähän täysin kyllästynyt ruoka- ja ravintoainehapatukseen! Kun ei tiedä, mitä voisi syödä ja esimerkiksi ruokaöljyviidakossa seikkailu vaatii kemistin tutkintoa ja tieteellisiin artikkeleihin tutustumista. Olenkin ajatellut, että nyt nostan vanhat kunnon raaka-aineet kunniaan - ei sillä, ettenkö olisi niitä aina arvostanut. Vanhoilla kunnon raaka-aineilla tarkoitan jauhoja, sokeria, kermaa, voita, hilloja ja muita perinteisiä aineksia, joista jo isoäitimme leivonnaisia valmistelivat. Epäterveellistä, mutta hyvää ja toimivaa! Epäterveellisyys on tosin suhteellinen käsite ja kakuissakin kaikki riippuu vertailukohteesta. Jos käyttää maustettuja rahkoja, leivontamassoja, vaniljakreemijauhetta ja karamellivärejä, niin lisäaineita kertyy aikamoinen määrä ja tuollaisista raaka-aineista valmistettuun kakkuun verrattuna perinteinen kermakakku on parempi vaihtoehto. Superfoodeja arvostava taas pitää kermakakkua huonona vaihtoehtona.

Tänään tein perinteisen, oikein klassisen kakun eräälle synttärisankarille. Sain kakkua varten seuraavanlaiset ohjeet:
- tavallinen mansikkakermakakku
- gluteeniton pohja
- koristeeksi pentagrammi ja minttusuklaarakeita (hevihenkinen päivänsankari kun tykkää mintusta)
- EI sokerimassaa (typerää laittaa pahanmakuista ja kallista massaa, jota kukaan ei edes syö, paitsi työpaikalla eräs mussuttaja)
- "Etkä sitten ala väsätä mitään koristeita ettei tuu hirmu ressi vaan teet ihan peruskakun!!!"

Viimeinen kohta ei ollut kehotus vaan komentokäsky, jota kiltisti noudatin. Enkä olisi jaksanutkaan /ehtinytkään ryhtyä mitään ihmeellistä värkkäämään vaan olin ihan tyytyväinen, että saan tehdä kakun, jonka valmistaminen käy vaikka vasemmalla kädellä ja unissaan. Tällaisen kakun tekeminen kun on äärettömän vaivatonta ja nopeaa. Gluteenittomien leivonnaisten valmistaminen aiheuttaa monille harmaita hiuksia, mutta olen sitä mieltä, että kyseessä on vain asennevamma, koska monet gluteenittomat leivonnaiset ovat yhtä helppoja valmistaa kuin tavallisetkin eikä maussakaan ole eroa. Tästäkään kakusta ei todellakaan maista, että se on gluteeniton. Pohjaan tuli 4 munaa, 1,5 dl sokeria, 1,5 dl perunajauhoja, 1 tl vanilliinisokeria ja vähän alle 1 tl leivinjauhetta ja se tehtiin samalla tavalla kuin tavallinen täytekakkupohjakin. Täytteenä oli mansikkahilloa ja kermarahkaa eli 1 prk kermaa vatkattuna + 1 prk rahkaa + sokeria + vanilliinisokeria. Tällä kertaa kermana oli Pirkan vähälaktoosinen vispikerma ja se pelitti oikein hyvin! Masukakkuun käytin S-ryhmän Kotimaista-kermaa ja kun Pirkkaan vertaa, niin koostumuksessa ei ollut eroa, mutta maussa Pirkka voitti. Olen tarkkamakuaistinen kermojen suhteen ja minulle kelpaisi vain kuohukerma, mutta vispikermaa on helpompi käsitellä ja pursotella. Flora Vispiä monet hehkuttavat, mutta minä en ole ainoa, jolla on ollut hankaluuksia sen vatkautuvuuden kanssa enkä siksi sitä enää käytä.

Pentagrammin ääriviivat tein sulatetusta suklaasta hienosti leivinpaperin päälle, mutta koska sulaa suklaata oli reilusti, niin täytin sakarat sillä eikä lopptulos ollutkaan enää niin hieno... Ääriviivakuvio olisi ollut paljon siistimpi. Mutta kahtokees, miten tasaisesti sain kerman levittymään kakun päälle! Minun kaltaiseni perfektionistikin voi olla tyytyväinen! Tietenkin minun mielestäni tämä kakku on muuten vain räpsäys, kuten eräs ihminen tällaisia nopeasti tehtyjä kakkuja nimittää. Joskus voisi vaikka huvikseen tehdä muunkinlaisen reunapursotuksen kuin tuon tavallisen, joka tässä kakussa oli aika huitaisten tehty. Pääasia kuitenkin oli, että kakku oli synttärisankarin toiveiden mukainen ja hän oli tyytyväinen kakkuun ja olihan kakku oikein hyvääkin! 

Lähdetkö mukaan Peruskakut kunniaan -trendiin vai vannotko raakakakkujen tai kenties kakuttomuuden nimeen?

torstai 12. maaliskuuta 2015

Ylpeä äitiyspakkauksen käyttäjä

Tulipa joulu keskelle kevättä! Kävin hakemassa äitiyspakkauksen ja avasin laatikon ihan yli-innoissani. Mikä mieletön keksintö äitiyspakkaus onkaan! Ajatelkaa, että Suomen kansalainen saa tuollaisen ilmaislahjan! On huikeaa, että KELA lähettää joskus jotain muutakin kuin takaisinperintävaatimuksia.

Olen hyi, huono, hirveän huono bloggaaja, koska en älynnyt ottaa kuvia pakkauksesta vielä silloin, kun tavarat olivat siististi viikattuna. Mutta kun olin niin innoissani penkomassa ja purkamassa sitä pakkausta! Ja hetikohta tungin ensimmäisen satsin pyykkikoneeseen ja nyt vaatteet onkin jo laitettu vaatehuoneen hyllyille enkä enää edes erota, mitkä vaatteet ovat pakkauksesta ja mitä minulla oli jo ennestään.

Äitiyspakkaus jakaa mielipiteitä, mitä en ihan ymmärrä. Mutta kai hyvinvointivaltiossa elävällä on varaa valittaa siitä, että jokin ilmaiseksi saatu vaate on vääränvärinen. Kun pengoin laatikosta toinen toistaan kivemman näköisiä vauvanvaatteita, niin olin hyvinhyvin onnellinen ja kiitollinen. Tiedän kyllä, että kaupoissa on vaikka mitä ylisuloisia, värikkäitä ja hauskoja sekä muodikkaita vaatteita, mutta tiedän myös sen, että suurimmalla osalla maailmaan syntyvistä vauvoista ei ole päälleen kuin rääsyjä... Minä saan pukea lapseni puhtaisiin ja ehjiin vaatteisiin, jotka valtio on minulle kustantanut. On syytä olla kiitollinen.

Vanhemmat ihmiset arvostavat äitiyspakkausta ja olipa ihanaa, että anopilla oli vielä tallessa ruskea täkkipussi (viralliselta nimeltään kai peitemakuupussi), joka on peräisin vuosikymmeniä vanhasta pakkauksesta. Oma äitinikin kertoi, että  äitiyspakkaus oli aikoinaan kaikille erittäin tarpeellinen ja arvostettu eikä silloin olisi tullut mieleenkään purnata laatikon sisällöstä. Nykyisin kun jotkut ovat sitä mieltä, että on jotenkin köyhää ja noloa käyttää äitiyspakkauksen vaatteita. Että luulevat vielä köyhäksi, kun joutuu ilmaisvaatteita lapselleen laittamaan. Niin, sehän se onkin se elämän tarkoitus, että näyttää rikkaalta ja hyvin toimeentulevalta! Minulle jokainen säästetty sentti on tärkeä ja olisi pähkähullua mennä ostamaan kaupasta sama määrä vaatteita kuin mitä äitiyspakkauksessa on. Aikamoinen määrä vaatteita olikin - oli muun muassa 7 bodya, 5 potkuhousut, oli toppahaalaria ja joitain omituisia pieniä valkoisia juttuja, joista en aluksi tiennyt, ovatko ne sukkia vai lapasia vai mitä. Liivinsuojuksissa onneksi luki, mitä ne ovat.

Äitiyspakkauksessa oli kaikkea muutakin tarviketta, kuten paljon kehutut kynsisakset, hiusharja, hoitovoidetta, lorukirja (suomeksi ja på svenska, muksu heti kielikylpyyn siis) ja keskustelua herättäneet kondomitkin. Mielestäni kaikki tarvikkeet ovat hyvin tarpeellisia enkä kehtaisi ryhtyä valittamaan yhtään mistään. En valittaisi siltikään, vaikka jokin tarvike tai vaate ei minua miellyttäisi.

Kaikki eivät pakkausta ota ja tietysti ymmärrän sen siinä tapauksessa, että jos vaatteita on jäänyt edelliseltä lapselta tai niitä on muuten tarpeeksi tai on upporikas, niin silloin pakkausta ei tarvitse. Mahtoikohan kaimani, se erään formulakuskin kihlattu, ottaa äitiyspakkauksen?

Minä aion ylpeästi pukea vauvani äitiyspakkauksen vaatteisiin ja nukuttaa vauvaani pahvilaatikossa, johon tuli sopivat vuodevaatteetkin pakkauksen mukana.


Kuka voisi vastustaa noin söpöjä terhoja? Ja tuota hassua runoa? Vaikka masuni (joka valtaa kehostani aina vaan suuremman osan ja alan muistuttaa jalallista Barbabapaa) onkin ihana, niin silti odotan jo innolla, että saan vaatteisiin täytteeksi vauvan. Millainen suhtautuminen teillä on äitiyspakkaukseen? Ovatko vaatteet tulleet käyttöön vai lähteneet heti eteenpäin?

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Runo syntymättömälle lapselleni

Minä toivon, että sinä vielä kohdussa kasvava lapseni,
et koskaan tulisi näkemään sitä päivää,
jolloin pandat, lumileopardit ja sumuisten vuorten gorillat
ovat kuolleet sukupuuttoon, 
kun elefantit, sarvikuonot ja amurintiikerit 
on ihminen ahneuksissaan
salametsästänyt viimeistä yksilöä myöten,
kun suurten valtamerien vesilinnut, kalat ja korallit 
ovat joutuneet muovipyörteeseen,
kun kilpikonnat, delfiinit ja valaanpoikaset on pohjatroolattu, 
kun sademetsät ja aarniokuusikot on maan tasalle hakattu,
kun jääkarhujen, pingviinien ja saimaannorppien kodit ovat sulaneet.
Minä toivon, että sinä vielä kohdussa kasvava lapseni,
tulisit näkemään
 paremman maailman
ja puhtaamman planeetan. 








lauantai 7. maaliskuuta 2015

KUKA ON NIIN V***N IDIOOTTI, ETTÄ LAITTAA HAJUVETTÄ MENNESSÄÄN SYNNYTYSVALMENNUKSEEN?!

Käämi paloi. Totaalisesti. Eikä johdu raskaushormoneista, sillä jos johtuisi, niin olisin saanut ihan livehepulin ja ryhtynyt räyhäämään. Tiedän että kuulun marginaaliryhmään, olen osa väheksyttyä vähemmistöä, mutta minulla on oikeus sanoa mielipiteeni, koska kyseessä on terveyteni. 

Olen sairastunut sisäilmasta ja homeista ja siksi reagoin monille hajuille ja hajusteille. Paino sanalla monille, koska kykenen käyttämään tuoksuvia tuotteita enkä ole siis täysin hajusteherkistynyt. Olen selvinnyt pitkästä sisäilmasairastamisesta melko vähällä, sillä minulle ei ole puhjennut esim. astmaa eikä kemikaaliyliherkkyyttä, mutta olen koko ajan hyvin ohuella trapetsilla noiden sairauksien kanssa. Mutta voimakkaat hajut, olivatpa ne siivousaineita, kosmetiikkaa tai vaikka uusien lakanoiden väriainetta, saavat minut oireilemaan. 

Menin tänään synnytysvalmennusluennolle ja sairaalan aulassa istui rivi naisia, joiden yllä leijui aikamoinen tuoksupölläkkä. Teki mieli ryhtyä pitämään luentoa kemikaalien vaikutuksesta sikiöön, mutta kuuroille korville ne olisivat kai kaikuneet, tämä on huomattu monesti ennenkin. Toki hajuvettä voi raskaudenkin aikana käyttää silloin tällöin, mutta sairaala ei ole sellainen paikka, mihin mennessä tuoksuja on järkevää tupsutella. Olen nyt ihan varma, että joku hormonihirviöäiti vetää herneet nenään ja ajattelee, että ei tasan varmasti lopeta tuoksujen käyttöä siksi, että joku ehkä saattaa niille reagoida. Ymmärrän kyllä, että asiaa ei tule ajatelleeksi ellei itse ole herkistynyt ja asiaa on helppo vähätellä. Toivon kuitenkin, että jokainen sairaalassa olija/kävijä huomioisi toiveet hajusteettomuudesta. Jos minäkin pystyn olemaan ilman hajuvettä, niin siihen pystyy kaikki muutkin! 

Tuoksut eivät olleet tänään suurin ongelmani vaan se, että ehdin olla luennolla kymmenisen minuuttia, kun aloin saada hyvinkin tuttuja homeoireita. Huulet alkoivat puutua - se tuntuu vähän samalta kuin hammaslääkärin tekemä puudutus, kurkussa kaihersi ja minun piti kröhiä, rintakehää alkoi painaa ja mietin, että pystynkö olemaan luennolla. En pystynyt. Kun kävelin ulko-ovia kohti, niin henki alkoi vinkua ja minulle tuli kiire ulos. Ulkona oloni helpottui ja onnekseni en ainakaan vielä ole saanut pahempia oireita, mutta riittävän pahoja nuokin olivat. Olin kiitollinen siitä, että selvisin tällä kertaa noin vähällä. Toki voi olla, että minulle nousee viikkokausia kestävä korkea kuume ja menen toimintakyvyttömäksi, mitä en haluaisi tässä raskauden loppuvaiheessa. Muistutan myös, nyt ihan ystävällisesti, kaikkia terveitä äitejä olemaan kiitollisia olotilastaan! 

Tähän aiheeseen sopiikin, että muistutan Terve Sisäilma ry:n #oikeestisairas -kampanjasta! Facebookissa tapahtuman sivuille pääset tästä

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Masukakku ensimmäisen äitiyslomapäivän kunniaksi

Wahoo, tänään on ensimmäinen äitiyslomapäivä! Kun on ollut pitkään vapaaehtoisesti lapseton, niin tällaisen asian sisäistäminen saattaa viedä aikaa ja FB :ia päivittäessä totesinkin, että enpä olisi koskaan uskonut, että juuri minä päivitän äitiysloma-aiheesta. Mutta on tämä aika mahtavaa ja aika hienosti aivot on orientoituneet siihen, että työt lopupvat ennen aikojaan - siis ennen lukuvuoden loppua. Meillä opettajilla kun on normaaleista muista ihmisistä poikkeava kalenterikäsitys, joka jaksottuu lukuvuoden mukaan. Sanoinkin jo, että kevätjuhlaan minun on kai pakko tulla, koska muuten en tajua kesän alkavan enkä älyä mennä tien varteen viheltelemään töihinmenijöille (https://www.youtube.com/watch?v=p-MlO89UHQU).

Ihan täysin en vielä lomailemaan pääse, koska minulle jäi vielä vähäsen työtätyötä tähän lomallekin. Ei siksi, että olisin työnarkomaani tai että en osaisi irrottautua töistä vaan siksi, että olin kuukauden on/off-kipeänä, niin en voinut kaikkia töitäni tehdä ja ne jäivät rästiin. Ne, jotka eivät tunne opettajan ammatin arkea, sanovat, että kun loma on alkanut, niin töitä ei saa tehdä. Niinhän se periaatteessa meneekin, mutta minun on nyt vaan pakko hoitaa muutamat hommat, koska esim. oppilasarviointi on täysin pakollinen juttu. Ja itsestänihän se oli kiinni, etten sitä aiemmin tehnyt. Tämä viikko on ollut aika kiireinen ja jossain vaiheessa minuuttiaikataulu muuttui sekuntiaikatauluksi. Monet olivat kauhuissaan ja kehottivat lepäämään, mutta kun deadlinet pukkaa päälle, niin eipä siinä paljon lepäillä. Viisas ja rakas ystäväni sanoi, että nyt rypistät kaikki työhommat urakalla loppuun, niin sitten pääset huilimaan. Kuuntelin häntä enkä niitä, joiden mielestä minun olisi pitänyt ottaa rennosti. Koska jos nyt otan lunkisti, niin työjutut siirtyvät taas eteenpäin enkä pääse niistä niin äkkiä eroon. Ja olen minä lepäillytkin silloin tällöin ja kroppa kyllä kertoo, milloin täytyy istahtaa tai mennä pötkölleen.

Otin vielä pikkuprojektiksi kiitoskakun leipomisen työkavereille. Ihanat työkaverit ovat kakun ansainneet! Tein kaksi gluteenitonta kääretorttupohjaa hyväksihavaitulla Kinuskikissan ohjeella ja lätkäisin väliin sitruuna-kurpitsahilloa. Kurpitsa tuntuu aiheuttavan ennakkoluuloja monissa, myös minussa, koska en pidä pikkelsistä, mutta kurpitsasta saa niin paljon kaikkea muutakin. Kurpitsat ovat äitini kasvattamia luomukurpitsoja eikä niissä ei ole kurpitsalle ominaista maanläheistä makua. Hillo maistuukin lähinnä sitruunalle. Täytteenä on myös persikkaa ja perinteistä kermarahkaa. Kuorrutuksena on sokerimassaa ja kermaa. Kakun tekeminen sujui aika nopeasti ja  näpsäkästi, vaikka edelleenkään en ole mikään haka sokerimassan käsittelyssä. Enkä pidä koko massasta siksi, että se on niin keinotekoista ja lisäainepitoista tavaraa ja haisee kuvottavan teolliselle, mutta koska siitä saa melko helposti koristeita, niin siksi sitä käytän.

Alunperin ajattelin, että teen masunmuotoisen kakun, mutta minulla ei ollut tarkoitukseen sopivaa muottia/vuokaa, joten päädyin perinteisen muotoiseen kakkuun ja masukoristeeseen.

Masu on tehty sokerimassasta ja uhkeatmuhkeat tissit marsipaanista. Nekin tuli syötyä miespuolisten kollegoiden toimesta, oli kuulemma ollut imelät tissit! (Juu-u, tällaisia juttuja ne kansankynttilät vaan välitunnilla puhuu). Keittiön valaistus oli vähän heikko ja kun illalla masua pyörittelin, niin en huomannut, että siitä tuli vähän muotopuoli ja ryhmyinen, mutta kakun päällä koriste näytti ihan ok: lta.

Koristemasu ja oikea masu.

Vaaleanpunaiset kukat ovat surkean amatöörimäisiä, koska kakkuleipurin pitäisi osata tehdä muutakin kuin ottaa massasta muotilla kukkia, minkä viisivuotiaskin osaa. Osaan kyllä, mutta en jaksanut alkaa väkertää. Mustat sydämet on myös näpsitty muotilla, helppoa ja nopeaa!

Ja että mitenkäs ne pursotukset tällä kertaa? Olen usein blogissakin valitellut, että kerma tuppaa sulaa lörähtämään rakeiseksi kuumien käsieni ansiosta. Käytin lähi-Salesta ostamaani laktoositonta Kotimaista-vispikermaa ja se osoittautuikin aika hyväksi ja napakaksi. Silikoninen pursotinpussi on ollut loistohankinta ja nyt pursotusahistukseni alkaakin pikkuhiljaa hälvetä, paitsi että pursotustekniikoita täytyy harjoitella. Uskotteko, että kakussa on litra kermaa? Sekä täytteessä että kuorrutteessa siis. Illalla meinasi tulla paniikki, kun arvelin, että kerma ei riitä molempiin. Päällystin kakun sokerimassalla, jota minulla onneksi oli ja sitten pursotin reunat. Kermaa jäi ihan pikkuisen yli, niin vähän, että se ei olisi riittänyt kakun päällystämiseen ja olin tyytyväinen siihen, että olin osannut arvioida, että kerma ei riitä.

Aamulla käyty keskustelu: "Onko noi kassit?" "Ei, ku tissit". "A-haa, no niinpä onkin". Tällaisia syvällisiä keskusteluja syntyy kahden yläkoulussa työskentelevän välillä :D

Vaikka kakkujen tekeminen on välillä aikamoista tuherrusta, niin tykkään silti tehdä niitä. Saan samalla harjoitusta, voin ilahduttaa ihmisiä herkullisella kakulla ja lisäksi kakuilla on minulle psykologinen merkitys. Kun muistelen elämääni, niin kakut liittyvät vahvasti suuriin tapahtumiin ja juhliin. Tosin äitini kanssa tehdään täytekakkuja ilman sen kummempaa syytä, mutta yleensä kakut kuuluvat elämän tähtihetkiin. Kuulostaa vähän hassulta, mutta minusta tuntuu, että kakkujen avulla monista asioista tulee minulle enemmän konkreettisia. Vähän vaikeaa selittää tätä ajatustani, mutta käytännön esimerkki voisi olla se, että jos olisin tänään vain pyörähtänyt työpaikalla sanomassa heipat, niin se olisi ollut jotenkin orpoa. Kakun vieminen oli itselleni merkki siitä, että nyt on jokin isompi juttu kyseessä. Ja niinhän tämä onkin - yksi elämäni isoimmista!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Osallistu #oikeestisairas-kampanjaan ja tue sisäilmasairaita (koska sinä voit joskus olla yksi heistä)

Edellinen postaus käsitteli sisäilmasairautta ja olin erittäin ilahtunut, että postaus nousi yhdeksi blogin suosituimmista. Ikävä kyllä olen huomannut, että sisäilma-asia ei yleensä kiinnosta kuin niitä, joita se koskettaa henkilökohtaisesti. En tiedä, ovatko ihmiset kyllästyneet siihen, että jaan Facebookissa aiheeseen liittyviä linkkejä tai kerron kokemuksistani, mutta minusta olisi ihan älyttömän kivaa, että kanssaihmiset osoittaisivat minua ja muita sairastuneita kohtaan ymmärrystä ja tukea edes painamalla FB: ssa "Tykkää". Tuntuu vähän kurjalta jäädä tykkäyksissä kakkoseksi kissavideoille ja sosiaalipornouutisille. 

Me sisäilmasairaat kyllästyimme jatkuvaan väheksyntään, jota saamme kokea myös terveydenhuollon henkilökunnan ja asiantuntijoiden taholta ja Terve Sisäilma ry päätti pistää hösseliksi. Tänään avattiin suuri ja monipuolinen some-kampanja otsikolla #oikeestisairas. Kampanjan tarkoituksena on herättää ajattelemaan hyvän sisäilman tärkeyttä ihmisen terveyden ja hyvän tulevaisuuden kannalta, tuoda esiin sairastuneiden heikot oikeudet ja lisätä tietoisuutta asiassa, joka koskettaa yhä useampia suomalaisia ikävällä tavalla. Kampanja kestää toukokuun loppuun asti ja sen aikana on tarkoitus haastaa mukaan kaikki, jotka haluavat olla mukana tukemassa tärkeää asiaa.

Kampanjan suojelijana toimii emerituspiispa Wille Riekkinen ja mukaan on lähtenyt muun muassa näyttelijä Tarja Omenainen. Vaikka asia ei sinua nyt hirveästi kiinnostaisikaan, niin kehotan miettimään sitä, että kuka hyvänsä voi sairastua huonon sisäilman ja homeongelmien vuoksi milloin hyvänsä. Se voit olla sinä tai sinun lapsesi (joka erittäin suurella todennäköisellä joutuu homekouluun). Kampanjan pääkasvona on vasta kolmevuotias Mei-tyttö, joka on sairastunut vakavasti huonon sisäilman vuoksi.

Mukaan kampanjaan pääsee osallistumalla tapahtumaan ja erilaisiin haasteisiin Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa tunnuksella #oikeestisairas. Tässä linkki tapahtuman FB-sivulle: https://www.facebook.com/events/838641162857194 ja tässä linkki tapahtuman nettisivulle: http://tervesisailma.wix.com/oikeestisairas, mistä löydät infoa tapahtumasta, kilpailut/haasteet (on muuten hyvät palkinnot) ja vertaistukea.

Minä haastan mukaan kaikki bloggaajat ja toivon runsasta osallistumista! Kampanjan aikana muistuttelen blogissani ajankohtaisista jutuista ja haasteista. Joka toinen sunnuntai heitetään uusi haaste, johon osallistumalla olet mukana palkintojen arvonnassa. Kampanjan avauspäivänä eli tänään julkistettu haaste tulee tässä: 

ILMIANNA HYVÄN SISÄILMAN PAIKKA!
Ota kuva sellaisesta paikasta, jossa sinun mielestäsi on hyvä hengittää ja jossa ei sinun tietääksesi ole sisäilmaongelmia. 
Jos kuvassa on ihmisiä, kysythän lupaa julkaisuun.
Laita kuva hästägillä #oikeestisairas Instagramiin/Twitteriin tai Facebookissa ensin omalle seinällesi, josta lisäät sen #oikeestisairas-tapahtumaan, niin olet mukana arvonnassa.
Haaste on voimassa 1.3.-14.3.2015 ja kampanja-avauksen kunniaksi tähän haasteeseen osallistuneiden kesken arvomme yhden palkinnoista!