maanantai 15. kesäkuuta 2015

Testissä hajusteeton KMS California Hair Remedy Sensitive shampoo

*Tuote saatu blogin kautta parturi-kampaamo Groovestylesta*

Sain testattavaksi KMS California Hair Remedy Sensitive shampoon ja otin sen ilolla vastaan, koska olen kiinnostunut laadukkaista hajusteettomista tuotteista ja monet sensitive-tuotteet ovat sellaisia, että niistä ei juurikaan käyttäjäarvioita löydy, kuten ei tästäkään shampoosta. Herkkäihoisena kemikaaliyliherkkien risikiryhmään kuuluvana ja kemikaaleja välttelevänä olen kiinnostunut hajusteettomista ja hellävaraisista vaihtoehdoista. Käytän jonkin verran "neutraaleja" tuotteita ja ne on monesti hyvin mälsästi pakattu ja sitä tuntee itsensä ihan kakkosluokan kansalaiseksi, kun joutuu valitsemaan hajusteettoman, kalseanväriseen purkkiin pakatun tuotteen. Onkin aika kivaa, että KMS: n shampoopullo ei eroa tavallisista pulloista vaan on yhtä salonkikelpoinen kuin muutkin vastaavat tuotteet.

Shampoo on hajusteettomuuden lisäksi myös väriaineeton ja herkälle henkilölle kumpikin tuotteen ominaisuus  on hyvä, sillä hajusteet ja värit ovat tuotteissa monesti allergisoivimpia ainesosia. KMS shampoo on hellävarainen, se rauhoittaa herkkää hiuspohjaa, helpottaa hiuspohjan ärsytystä ja se onkin tarkoitettu herkälle päänahalle. Minulla ei ole ollut juurikaan ongelmia hiuspohjan kanssa, joten en osaa oikein sanoa rauhoittavasta vaikutuksesta. Voisin varovaisesti kyllä sanoa, että kun olen pessyt KMS: llä, niin päänahkaa ei ole kutittanut, mitä tapahtuu monien ekoshampoopesujen jälkeen. Sellaisen eron pistin merkille, että hiuspohja tuntui puhtaammalta kuin esim. värihiuksille tarkoitetulla shampoolla pesun jälkeen. Olen käyttänyt viime aikoina jonkin verran ekoshampoita ja niistä monet saavat aikaan sen, että hiukset ovat jo pesua seuraavan päivän iltana hyvin rasvaiset. Kun olen pessyt hiukset KMS: n shampoolla, niin olen saanut pesuväliä venytettyä jopa kolmeen päivään.

Parasta tässä shampoossa on tuoksuttomuuden lisäksi se, että hiukset tuntuvat putipuhtailta, mutta hoidetuilta. Luonnontaipuisa hiuslaatuni vaatii hoitavia shampoita, mutta valitettavasti monet hoitavat shampoot, etenkin värihiuksille tarkoitetut, tekevät hiukset raskaiksi. Kun ensimmäisen kerran kokeilin KMS: n shampoota tapani mukaan ennen nukkumaanmenoa ja aamulla katsoin peiliin, niin olin hämmästynyt: mitkä kiharat! Yleensä kiharaefekti tulee vain käyttäessäni kiharille hiuksille tarkoitettua tuotetta ja nyt olin todella yllättynyt. Säntäsin saman tien hakemaan kameran, jotta saan autenttista todistusaineistoa kiharoista. Ja siinäpä autenttista todistuaineistoa onkin, kun on kylppärin kelmeä valaistus, aamutakki päällä ja harjaamattomat hiukset. Olen kokeillut shampoota useiden eri hoitoaineiden kanssa ja lopputulos on aina kiharainen. Usein kuulee väitettävän, että shampoolla ei olisi merkitystä, koska se ei jää hiukseen vaan hoitoaine on se, joka kosteuttaa. Toki hoitoainekin kosteuttaa, mutta oli jännä huomata, että shampoollakin on aika iso merkitys. Talven pakkasilla huomasin myös sen, että KMS-shampoota käytettyäni hiukset pysyvät hyvin kuosissaan ja napakkoina eivätkä pörhisty sähköiseksi. Shampoon mainostetaan soveltuvan kaikille hiuslaaduille ja olisi mielenkiintoista tietää, miten tämä tuote toimii erilaisella hiustyypillä, kuten suoralla ja lasimaisella hiuksella. 

Shampoon koostumus oli vähän yllättävä ja sitä kuvaa parhaiten sana liimamainen, koska koostumus oli vähän venyvää ja "tarttuvaa". Olen käyttänyt vaikka mitä shampoita ja tutustunut erilaisiin koostumuksiin; saippuamaisiin ekovaihtoehtoihin, kalliisiin helmiäistä sisältäviin kampaamoshampoisiin, liruihin markettishampoisiin ja tietysti ihan perusshampoisiin ja meillä jokaisella on varmasti käsitys siitä, millaista shampoon koostumuksen pitää tavallisesti olla. KMS-shampoon koostumusta ei kannata säikähtää, mutta sitä pitää opetella annostelemaan oikein. Yleensä kaikkia shampoita käytetään liikaa ja varsinkin jos kyseessä on tällainen vähän huonommin levittyvä tuote, niin pullosta tulee puristettua ainetta ihan liikaa. KMS-shampoo on kuitenkin hyvin riittoisaa ja pieni määrä riittää. Tuote ei vaahtoa kovinkaan paljon ja voin tunnustaa, että minäkin kuulun siihen höhlään ihmisjoukkoon, joka uskoo sinnikkäästi, että vaahto on se, joka puhdistaa. Ei se ole, mutta vaahto vaan tuntuu kivalta ja on mukavaa ja jotenkin hemmottelevaa, kun päässä on suuri shampoovaahtopallo. KMS-shampoosta ei vaahtoa juurikaan irtoa, mutta pesutehoonhan vaahtoavuus ei vaikuta ja positiivisinta on se, että shampoo huuhtoutuu hiuksista helposti. Joitakin shampoita kun joutuu huuhtomaan huuhtomasta päästyään eikä veden hölvääminen tee hiuksille eikä päänahalle hyvää. 

Mutta mitenkäs ne kemikaalit sitten? Aikamoinen INCI-listahan tällä shampoolla on ja siitä löytyy jos jonkinlaista ainesosaa, joista osa näyttää olevan peräisin luonnosta. Pullon alaosassa on erikseen mainittu Natural ingredients: rosemary chamomile, mutta INCI-listasta löytyy myös salvia, peltokorte, nokkonen, humala ja sitruunamelissa ja nyt ihmettelen, että eivätkö nämäkin ole luonnollisia ainesosia? Osa shampoon ainesosista on täysin synteettisiä, mutta mitään mielestäni hirvittävän vaarallista kemikaalia shampoossa ei ole, mikä oli ainakin minulle helpotus (korjatkaa, jos olen väärässä). Mielenkiintoista on se, että tuotteessa on käytetty kasviperäisiä tuotteita, mutta tuote on silti tuoksuton. Yleensähän kasvit antavat tuotteelle ominaisen tuoksun. Sitä pähkäilin, että miten tuotteesta on saatu hajuton ja väritön? Että onko tuoksun ja värin poistamiseen käytetty erikseen jotain kemikaalia? Ja onko parempi, että tuotteessa on luonnolliset ainesosat hajuineen ja väreineen vai että niitä ei ole, mutta niiden tilalla on jokin kemikaali? Eksaktisti en osaa vastata, mutta omien tietojeni valossa tämä riippuu käyttäjästä. Jotkut kun oireilevat luonnon ainesosille ja jotkut taas kemikaaleille ja jotkut eli suurin osa ihmisistä ei välitä tuon taivaallista siitä, mitä tuotteet sisältävät.

Haluan olla tuotearvioinneissa rehellinen ja siksi käytän tuotteita pitkään enkä höngi heti ensimmäisen kokeilukerran jälkeen kirjoittamaan arvostelua vaan testaan huolella eikä lähtökohtani ole se, että minun on pakko kehua jotain tuotetta vain siksi, koska kirjoitan siitä blogissa. Rehellinen tuotearvioni on siis se, että KMS California Hair Remedy Sensitive shampoo on erittäin laadukas shampoo, joka tekee sen mitä lupaakin ja jopa enemmän. Kemikaalipuoli tosin mietityttää, koska haluan suosia luonnollisia ainesosia ja mahdollisimman lyhyitä INCI-listoja, mutta itsepäisen, luonnontaipuisan tukkani vuoksi ja shampoon tuoksuttomuuden sekä laadukkuuden ja minulle sopivuuden takia olen päätynyt siihen, että hankin tätä shampoota jatkossakin.

On ikävää todeta, että monet edulliset, hajusteettomat ja väriaineettomat tuotteet, kuten suihkusaippuat vartalo- ja kasvovoiteet ovat aika tehottomia ja olen aina niihin pettynyt. Olisikin kiva kuulla kokemuksia hyvistä, tuoksuttomista hiustenhoitotuotteista, jotka sopivat herkkäihoiselle ja kemikaaliyliherkille. Ja jos kukaan ei niitä kirjoittele, niin tiedän ainakin yhden älyttömän hyvän shampoon!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Henkilökohtainen uskontunnustus

Käsi ylös kuinka moni on eronnut kirkosta? Sitten käsi ylös, kuka uskaltaa tunnustaa olevansa kristitty ja kuuluvansa evankelisluterilaiseen kirkkoon? Sitten vielä käsi ylös ne, jotka tunnustavat uskovansa Jumalaan! Hyvä, hyy-vä! Pikainen gallup suoritettu ja tulokset voitte jakaa kommenttiboksissa.

Minä tunnustan, että olen epäcool, koska en ole eronnut kirkosta. En ole eronnut, vaikka Haavisto oli presidenttiehdokkaana, en ole eronnut, vaikka Päivi Räsänen laukoo vanhoillisia kommentteja, en ole eronnut, vaikka olen monista asioista eri mieltä kuin kirkon edustajat, en ole eronnut, vaikka kirkossa saisi/ei saisi vihkiä samaa sukupuolta olevia pariskuntia. Jos minulta kysytään, että miksi kuulun kirkkoon, niin tekisi mieli vastata, että mitä se sinulle edes kuuluu. On ihan sama, mitä vastaan, sillä vastaukseni ei kuitenkaan tyydytä kysyjää. Jos vastaan, että siksi, että uskon Jumalaan, niin minulta kysytään, että enkö voi uskoa ilman kirkkoon kuulumistakin. No kyllä voin, eihän Jumala kirkossa asukaan eikä kyttää sitä, että maksanko kirkollisveroni. Jos vastaan, että kirkkoon kuuluminen ikään kuin kuuluu asiaan, niin minulle sanotaan, että enkö ole koskaan kyseenalaistanut sitä. Olen, elämässä ei ole sellaista asiaa, mitä en olisi kyseenalaistanut. Minusta tuntuu omituiselta, että on hyväksyttävämpää erota kirkosta Päivi Räsäsen mielipiteiden vuoksi kuin kuulua kirkkoon siksi, että uskoo Jumalaan, haluaa kuulua kirkkoon ja että kokee kirkon kulttuurillisena institutiona ja hyväntekijänä tärkeäksi.

Suuri osa suomalaisista on kai tapakristittyjä ja tapakristillisyyttä moititaan siksi, että se on TAPAkristillisyyttä eikä aitoa uskomista. Kuka sen määrittelee, mikä on aitoa uskomista? Monelle uskonto ja kirkkoon kuuluminen on kulttuurisidonnainen asia ja todellakin tapa. En ymmärrä miksi tapakristillisyys on niin huono juttu, onhan ihmisillä kaikkia muitakin tapoja, joita kukaan ei kyseenalaista. (Naiivisti ajateltu, mutta tällaisissa kysymyksissä taidan itsekin taantua omituisen lapselliselle tasolle). Ristiäiset, häät, hautajaiset - monet elämänkaaren tärkeät juhlat vietetään uskonnollisin menoin. Toki lapsi saa nimen ilman kasteveden kanssa läträämistä ja avioliittoja voi solmia ilman papin aamenta ja mullan allekin pääsee ilman kirkollisia menoja, mutta yllättävän moni haluaa kuitenkin edelleen järjestää juhlat vanhojen kristillisten perinteiden mukaisesti. Meidän poikasemme kastettiin kirkossa ja siellä enkelimaalausten alla ajattelin, että vaikka ei Jumalaan uskoisikaan, niin jokainen varmasti toivoo pienokaiselle varjelusta. Kirkossa varjelusten, siunausten ja suojeliusten pohtiminen ja toivominen tuntuu hyvin voimalliselta ja luonnolliselta.

Kirkkoon kuulumista ei tarvitse selitellä onneksi niin paljon kuin Jumalaan uskomista. Kun Jumalan olemassaoloa ei ole tieteellisesti todistettu. Hohhoijaa, vaikka minäkin olen globaalin tiedeyhteisön jäsen, niin en oikein jaksaisi tuota tiede vs. höpsismi -argumentointia. Eräs tuntemani "hörhö" kysyi minulta, että mitä jos tämä elämä onkin vain unta? Niinpä. Mistä me oikeasti voimme tietää elämän salaisuudet? Näitä asioita ei pidä liikaa pohtia, koska tulee helposti eksistentiaalinen ahistus ja olen sitä mieltä, että pienen ihmisen ei tarvitsekaan ymmärtää kaikkea. Kun olen kertonut uskovani, niin minulta on kysytty, että olenko niin taulapääidiootti (no ei nyt ihan tuota sanaa käytetty), että uskon vanhaan satukirjaan? No siis daa, minullahan onkin tapana lukea Raamattua joka ilta :). Kristittynä oleminen ei tarkoita sitä, että lukisin Raamattua ja että olisin sitä mieltä, että sitä tulee tulkita kirjaimellisesti. Valitettavasti monilla on se käsitys, että uskominen tarkoittaa sitä, että aviorikoksen tehneet pitää kivittää. Uskovaiset ovat saaneet saavat suvaitsemattoman leiman ja toki vanhoillisuus on minunkin mielestäni pahasta, mutta en toivoisi missään asiassa yleistämistä. En pidä siitä, että kun kerron uskovani, niin minut luokitellaan heti suvaitsemattomaksi. Enkä pidä siitäkään, että minua syyllistetään siitä, että jotkut tyypit lähtivät aikanaan verisille ristiretkille. Sekin kun kuulemma siis minun syntini kristinuskoisena. Toki uskontojen nimissä on aina tehty ja tullaan aina tekemään paljon verisiä tekoja. Ei tarvitse ihmetellä, miksi John Lennonkin lauloi: "Nothing to kill or die for and no religion too..."

Olen liian usein kuullut sanottavan, että vain heikot uskovat Jumalaan. Sellaiset ihmiset, joilla ei ole voimavaroja selvitä yksin ja jotka ovat liian heikkoja pärjäämään täällä. Olkoon sitten niin, että olen heikko, mutta minulle usko korkeampaan voimaan tuo luottamusta. Eikä minusta ole ollenkaan väärin se, että elämän kriiseissä saa voimaa uskomisesta, sillä on tärkeää löytää asioita, joiden avulla voi selvitä eteenpäin. Kun 14-vuotiaana pudotin valkoisen ruusun veljeni hautaan, niin ajattelin, että tällä kaikella on pakko olla jokin tarkoitus. Teiniangstissani kirosin Jumalan ja koko helvetin maailman, mutta kun katselin taivaalle, niin mietin, että on ihan varmasti olemassa jokin korkeampi voima, sillä muuten elämässä (ja kuolemassa) ei ole mitään järkeä. Sittemmin uskontokäsitykseni on laajentunut ja sen selostaminen vaatisi ihan oman kirjoituksensa...

Kuulun evankelisluterilaseen kirkkoon, mutta uskon myös kaikkeen muuhunkin. Kun olen autolla liikkeellä ja tein reunassa mötköttää kuollut eläin, niin teen ristinmerkin ja teen sen myös kuullessani huonoja uutisia. Etelä-Eurooopan reissuilla katedraaleissa käydessäni on ollut kotoisa olo, kun muutkin tekevät ristinmerkkejä. Viime kesänä Barcelonassa kävimme hiljentymässä kahdessa katedraalissa ja se tuntui hyvältä. Minä rukoilin ja nyt sanottakoon, että rukous ei tarkoita aina Isä meidän -pajatusta. Minulle rukoileminen on sitä, että toivon läheisilleni hyvää, että hiljennyn ikään kuin hetkeksi meditoimaan. Rukoilen milloin mitäkin ja aika usein Äiti Mariaa, joka on minulle tärkeä hahmo ja tässäkin asiassa tunnen enemmän samuutta katolisten kuin evakelisluterilaisten kanssa. Otin myös mallia italialaisilta ja ostin Barcelonasta pari pyhimysten kuvaa lompakkooni. Lourdesin neitsyt sai paikan äitiyskorttikotelosta :). Mielestäni pyhimysten kuvien pitäminen lompakossa ei hirveästi eroa siitä, että aika monen kodin seinällä on enkelitauluja. Perinteinen suojelusenkelitaulu lienee monelle hyvinkin tuttu. 

Minulle uskonto on henkilökohtainen asia ja minua ärsyttää aina, kun joudun perustelemaan omia valintojani ja kun joku eri mieltä oleva tulee länkyttämään jotain muuta. Olen vuosia joutunut selittämään, miksi en juo kahvia, miksi en käytä alkoholia, miksi minulla ei ole lapsia (ja nyt selitän sitten, miksi on), miksi asun vuokralla jnejne. Ikävä kyllä on niin, että vaikka kuinka selitän, niin minua ei kuitenkaan ymmärretä ja tuntuu vähän siltäkin, että tämänkin kirjoituksen laatiminen on pelkkää ajanhaaskausta. Miksi juuri uskonto on sellainen asia, jota joudun perustelemaan niin paljon? Minua onnekseni ilahduttaa se, että tunnen paljon ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla. Uskonto koetaan kuitenkin niin henkilökohtaiseksi, että siitä ei ole tarvetta puhua. On myös ymmärrettävää, että uskomistaan ei halua tuoda esille himouskovaiseksi leimautumisen pelossa. 

Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen ja minulla on pokkaa sanoa se ääneen. Onko sinulla?