perjantai 28. elokuuta 2015

Ruman finninaamaäidin pohdintoja

Facebookissa kiersi uutinen, joka kosketti minua henkilökohtaisesti ja väänsi puukkoa avohaavassa, joka ei koskaan umpeudu. Kauneusbloggaaja Em Ford kärsii aknesta, jonka vuoksi häntä on kiusattu ja arvosteltu. Hän teki pysäyttävän videon, joka kertoo ihmisten pinnallisuudesta ja typeryydestä:

Itken erittäin harvoin, mutta videota katsellessani minua ihan sattui ja tirautin muutaman kyyneleen. Otin ilkeät kommentit henkilökohtaisesti. Video kosketti minua syvästi, koska olen kroonisesti iho-ongelmainen. Olen 36-vuotias ja siksi voisi luulla, että iho-ongelmat eivät enää minua ja aikuista itsetuntoani hetkauta. Kyllä ne hetkauttavat eikä mene päivääkään, etten jollakin tavalla murehtisi ihoani. Olen toki oppinut sen kanssa elämään, koska on pakko, mutta rehellisesti sanoen haluaisin kasvoilleni ihan uuden ihon. Sellaisen, jonka päälle ei tarvitse lätkiä meikkiä, sellaisen, joka on edes suurinpiirtein nätti aamuisin, heleydestä ja hehkeydestä kun en uskalla haaveillakaan, sillä en tiedä, mitä ne käytännössä tarkoittavat. 

Em Ford oli saanut todella julmia kommentteja ja olen itsekin joutunut ihoni takia kärsimään. Kukaan, kenellä ei iho-ongelmaa ole, ei voi kuvitella, miten pelkkä katse voi satuttaa. Enkä minä kuvittele, koska olenhan huomannut, että kasvojani ei katsota samalla tavalla silloin kun olen meikannut. Jopa synnytyssairaalassa sain osakseni katseita, joihin sekoittuu sääliä, kummeksuntaa ja jopa inhoa. Tiedän, että ihmiset ajattelevat varmasti, että enkö pese kasvojani, enkö hoida ihoani ja että mikä on vikana, kun aikuisen iho on niin karmea. Minua helpottaa vähän se, että minulla on diagnosoitu ruusufinni, joka on ihosairaus. Ei onneksi mikään vakava, mutta riittävän vakava, koska kyse on jokapäiväisestä ongelmasta. Aiheesta olenkin vuodattanut täällä.

Iho-ongelmia vähätellään ja pidetään pinnallisina, mutta esimerkiksi Amerikassa tarjotaan psykoterapiaa aknesta kärsiville. Naurahdin minäkin, että Jenkeissä nyt tarjotaan terapiaa joka asiaan, mutta hymyni hyytyi, kun ajattelin, että iho-ongelmaisen henkilön psyyken hoito olisi todella tarpeellista ja tärkeää. Tämä ihoasia on minun akilleen kantapääni. Muissa asioissa olen oman tieni kulkija enkä välitä siitä, mitä muut ajattelevat, mutta en ole saanut samaa ajatusmallia koskemaan iho-ongelmaani.

Netissä on liikkunut erilaisia meikittömyyshaasteita ja minusta haasteiden idea on hyvä. Kaikki sellainen, missä kehotetaan ihmisiä olemaan sellaisia kuin he ovat, on hyväksi tässä ylipinnallisessa maailmassa. Sitten erehdyin lukemaan kommentteja, joiden mukaan meikittömyyshaasteet ovat väärin, koska on lähtökohtaisesti väärin, että tällaisesta asiasta pitää tehdä haaste. Että omana itsenä olemisen pitäisi olla itsestäänselvää eikä siihen haasteita tarvita. Totta sekin, mutta kun se omana itsenä oleminen ei ole aina ihan helppoa - sen tietää meistä varmasti jokainen! Minä toivon, että minut voidaan hyväksyä juuri tällaisena kuin olen, joko näppynaamana tai pakkeloituna. Vaikka näin toteankin, niin minusta ei kuitenkaan ole julkaisemaan itsestäni meikittömiä kuvia. Jos olen raukka, jolla on huono itsetunto, niin sitten olen. Deal with it! Joitain kuvia ihostani otin joskus, koska ajattelin, että ruusufinniläiset tarvitsevat vertaistukea ja olin oikeassa, sillä ruusufinniaihe on yksi blogini suosituimpia. Kirjoitus aiheesta ja pitsanaamakuvat löytyy täältä.

Onnekseni ikä tuo itsevarmuutta, mutta en oikein tiedä, onko vaikeampaa olla näpyistä kärsivä teini vai näpyistä kärsivä aikuinen. Kummastakin kun minulla on kokemusta, t. nimimerkki Näppynaama vuodesta 1990. Teininä ihoni ei minua oikein edes häirinnyt ja olen onnellinen, että maailma ei minun nuoruudessani ollut niin ulkonäkökeskeinen kuin nykyisin. Nykyisin puhutaan kauneusstandardista, joka tarkoittaa virheettömyyttä ja täydellisyyttä. Minä voin sanoa hyvinkin painavasti, että kaikki, siis KAIKKI tuntemani naiset ovat ihanan virheellisiä ja siksi ihanan epätäydellisiä omia persooniaan ja jokainen omalla tavallaan kaunis. En tiedä ketään, joka vastaisi Hollywoodin, mainosten ja lehtien kauneusstandardia ja kysynkin, että emmekö voisi unohtaa jo koko halvatun standardin? Vaikeaa se on, koska meille pakkosyötetään kuvaa siitä, että naisen on oltava tietynlainen. Ja sitten on aina niitä miehiä, jotka latelevat vaatimuksia unelmiensa naisesta ja noihin vaatimuksiin eivät näpyt, selluliitti tai vatsamakkarat kuulu.

Videon tehneeltä tytöltä oli kysytty, että miten kukaan mies voi edes koskettaa sinua? Niinpä, sitä minäkin olen ihmetellyt omalla kohdallani! Ihoni kun on välillä omasta mielestäkin kuvottava ja epäilen, että kyse on joko parisuhteen peruselementistä eli pakkosietämisestä tai sitten mieheni täytyy olla sokea, mutta rakkaushan on! Toivon, että rakkaus sokaisee myös lapseni, ettei hänen tarvitse hävetä äitinsä kasvoja. Vauvani, tuo suurisilmäinen olio, jolla on liian viisas ja tutkiva katse vasta viiden kuukauden ikäiseksi, sai minut tässä eräänä päivänä ajattelemaan iho-ongelmaani. Vauva kosketteli kasvojani pikkuruisilla sormillaan ja jokelteli kovasti ja halusin ajatella, että jos hän puhuisi, niin hän sanoisi: "Äiti, olet rakas ja ihana". Aloin pohtia, että mitä sitten, kun lapseni alkaa tajuta asioista jotain ja hän alkaa varmasti ihmetellä, miksi olen niin erinäköinen meikattuna kuin ilman meikkiä. Ja varmasti pieni lapsi ihmettelee, miksi äiti meikkaa. Sanonko rakkaalle lapselleni, että kuule, kun äiti on niin saatanan ruma riihipiru ilman meikkiä ja että on pakko meikata, että ilkeän liikkua ihmisten ilmoilla ja ettei sinunkaan tarvitse hävetä. Kerronko sen sieluani riipovan tosiseikan, että tämä maailma on niin julma, että ihmisiä ei hyväksytä sellaisina kuin he ovat? Että äidin on pakko meikata, että häntä ei kiusata ja että hän pääsee helpommalla. Että äidin itsetunto ei kestä enää yhtään katsetta, josta paistaa inho ja ihmettely. Että äiti haluaisi elää maailmassa, jossa ihmistä ei katsota ulkokuoren perusteella, mutta se ei ole mahdollista. Tulin hyvin surulliseksi omista ajatuksistani eikä pohdintani johtanut mihinkään muuhun kuin ahistukseen.

Mitä mieltä olet Em Fordin tekemästä videosta? Tietysti minua kiinnostaa myös, onko minulla kohtalotovereita... Tiedän, että on, mutta vertaistuen vuoksi olisi mukavaa kuulla kokemuksia ja nimenomaan aikuisten ajatuksia ihovaivoista.

Hyvää ja kaunista viikonloppua kaikille :) 

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Meillä äideillä on unelma

Vaunulenkillä vastaani tuli nuorehko nainen, joka hänkin työnsi vaunuja. Vierellä käveli vähän vanhempi nainen ja yhteneväisestä ulkonästä päättelin heidän olevan tytär ja äiti (tai siis mummo). Hymyilin naisille, sitten varovasti moikkasin, he hymyilivät ja moikkasivat takaisin ja aloitin sutjakkaan savolaiseen tyyliin keskustelun kyselemällä, että minkäikäinen vauva vaunuissa mahtaa olla. Sitten kurkisteltiinkin vaunuihin puolin ja toisin, lässyteltiin pikkuisille ja juteltiin kaikesta mistä ensikertalaisäidit nyt vaan voivat jutella. Ihmeteltiin sitä, miten nopeasti vauvat kasvavat ja muisteltiin sairaalassoloa ja kehuttiin hyvää hoitoa. Vertailtiin vauvojen syömis- ja nukkumistapoja ja päivärytmejä. Todettiin, että vauvat ovat ihan hassuja ja että on niin suloista, kun vauva nauraa suu ammollaan punaiset ikenet paistaen. Puhuttiin lastenvaatteista ja erilaisista tarvikkeista ja huomattiin, että ollaan ihan samaa mieltä asioista. Toivottiin, että lapsemme saavat kasvaa turvallisessa ympäristössä elämässä pärjääviksi, fiksuiksi aikuisiksi ja kunnon kansalaisiksi ja että osataan antaa riittävästi rajoja ja rakkautta. Pudisteltiin päätä kaikille karmeuksille, mitä maailmassa tapahtuu ja toivoimme suojelusta lapsillemme. Toki hyvin suomalaiseen tapaan puhuimme myös säästä ja ihastelimme elokuun ilta-auringon kultaamaa maisemaa. 

Jaoimme samoja tunteita ja minusta tuntui mukavalta löytää joku, joka on samassa tilanteessa ja puhua ihmisen kanssa, joka ymmärtää tismalleen ajatukseni. Olisimme voineet jutella vaikka koko illan, mutta vaunuistani kuuluva kitinä pakotti meidät lähtemään. Kun olin lähdössä, nainen kiitti minua kauniisti ja toivotti kaikkea hyvää meille. Koko keskustelun ajan hiljaa ollut mummo sanoi minulle vielä lähtiessään: "Kaunis lapsi, kaunis äiti". Minä kiitin ja toivotin kaikkea hyvää heillekin ja toivon todella, että he tunsivat, miten toivotin sitä koko sydämestäni.

Olin erittäin iloinen mukavasta juttutuokiosta ja uskon, että tunne oli molemminpuolinen. Kun katsoin taakseni, niin näin enää vilauksen kahdesta pitkiin kaapuihin pukeutuneesta huivipäisestä naisesta. Minun on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, mitä niin pahaa nuo naiset ovat tehneet, että heitä ja heidän viatonta lastaan tässä maassa niin kovasti vihataan.

lauantai 22. elokuuta 2015

Täydellinen piknikpäivä

Kesä hujahti niin nopeasti ja sateisesti ohi, että ei tullut käytyä piknikillä kertaakaan, mutta asia korjattiin tänään. Vielähän on siis kesä - tai nythän se paras kesä näyttää vasta olevan! 

Kävin eilen illalla lähi-Siwassa ostoksilla ja napsin koriin kaikkea sekalaista piknikeväiksi, vaikka en ollut ihan varma, mitä valmistaisin vai napsittaisiinko vain minitomaatteja, viinirypäleitä ja kukkakaalia ynnä muuta selaisenaan. Tänä aamuna päädyin tekemään broileri-pastasalaattia, keräsimme kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdimme Alban rantaan piknikille.

Voisikohan  noita meidän reissuja Alban rantaan sanoa jo perinteeksi? Ensimmäisen kerran kävin siellä kaksi vuotta sitten ja siellä otettiin myös ekat kuvat tähän blogiin ja silloin vielä kovasti pohdiskelin itselleni uudentyylistä bloggaamista. Juttu löytyy täältä. Viime kesän piknikreissusta on juttu täällä ja voin todeta olevani edelleen samaa mieltä kuin vuosi sitten. Referoituna siis, että elämän pikkuihanuuksiin pitää tarttua ja jos niitä ei ole näköpiirissä, niin niitä pitää järjestää. On myös aika huippua, että voin todeta myös, että oloni on vähintään yhtä seesteinen ja rento kuin vuosi sitten. Lyhyesti sanottuna: ei ahista!

Minusta olisi ihanaa kattaa kauniisti, olisi huippua, jos olisi vimpan päälle piknik-kori ja kauniit astiat ja vaikka jalalliset lasit, mutta lähes aina nuukuuteni voittaa esteettisyyden. Kaivelin siis vanhat kertsiastiat ja vihdoin pääsin eroon noista lautasistakin, jotka näkyy aika monessa blogijutussakin. Hello Kitty -kertsimukejakin on enää vain muutama ja kunhan ne loppuvat, niin hankin vähän katu-uskottavampia mukeja. Minä toki voin Hello Kitty-mukeista juoda, mutta aikuiselta mieheltä vaaditaan kanttia, että juo piknik-oluensa söpöstä vaaleanpunaisesta mukista. 

Salaatissa on siis pastaa, broileria, jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua ja fetaa sekä kermaviilikastike eli hyvin perussettiä. Jälkkärinä oli suklaakonvehti, siis yksi kummallekin, mutta lohnaistiin ne naamariin niin ahnaasti, etten kerennyt kuvata niitä.

Monet vauvalliset ovat sanoneet, että pienokaisen kanssa on hankalaa lähteä eri paikkoihin. Minusta ei oikeastaan edes ole, vaikka toki tarviketta täytyykin ottaa mukaan totuttua enemmän. Meillä ylimääräiset tarvikkeet ovat pari vaippaa, kosteuspyyhkeet, riepu tai kaksi, tuttipullo+äidinmaidonkorvike ja nykyisin jokunen lelukin. Matkarattaat on ihan ykkösjuttu ja yleensähän vauvat niissä vissiin viihtyykin, mutta meidän pikku-alien ei viihdy vaunuissa eikä rattaissa. Otimme minikamun siis viltille pötköttelemään ja siinähän hän viihtyikin parisen tuntia, naureskellen, jokellellen, välillä torkkuen ja välillä toki syliteltiinkin ja ihmeteltiin rannan vilinää. Sitä minä muuten mietin, että missä kaikki vauvaperheet on, kun sellaisia ei liikenteessä juurikaan näy? Pysyttelevät vissiin piilossa kuin pikkuiset peikot kirkkaalla päivänvalolla! 

Myö tässä vähän möllitään! Tai no, tässä kuvassa vauva ei mölli vaan tutkii erittäin keskittyneesti Melli EcoDesignin pupuvilttiä. Ihanista Melli EcoDesignin lastenvaatteista ja tekstiileistä onkin tulossa juttua, joten pysykäähän kuulolla...

Minun oli tarkoitus ottaa paljon kuvia, ihan vaan vaikka siksi, koska oli niin kaunis päivä, mutta kamerasta loppui akku! Voi hiiskatti noita nykyajan vekottimia, kun koko ajan pitää olla lataamassa! Kuvien ottaminen siis jäi, mutta ei harmita, koska keskityin möllimiseen ja elämästä nauttimiseen. Ei sitä kovin ihmeellisiä juttuja tarvitse arjesta irtautumiseen eikä siihen, että saavuttaa kepeän ja rentoutuneen olotilan. Miten teillä renotudutaan viikonloppuisin? Oletteko fiilistelleet näitä upeita päiviä?

Otetaanpa ilo irti lämpöisistä ja aurinkoisista päivistä = kesästä! Mukavaa viikonloppua ♥

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Omituisia oireita koulujen alettua?

Päiväkodit ja koulut ovat taas avanneet ovensa ja nyt on syytä muistuttaa tärkeästä asiasta. Liian monessa rakennuksessä kärsitään sisäilmaongelmista, mutta oireet pistetään usein ihan muiden syiden piikkiin kuin sisäilman. Jos sinä tai lapsesi oireilette säännöllisesti, sairastamiselle ja omituisille oireille ei tunnu löytyvän mitään syytä ja/tai oireet helpottavat lomilla ja viikonloppuisin, niin kyse on todennäköisesti sisäilmaongelmasta. Oireiden kirjo on moninainen ja olen huomannut, että oireiden aiheuttajaa etsitään yleensä ensin muualta kuin sisäilmasta. Eikä se ole ihmekään, sillä monet viralliset tahot kieltävät sisäilmaongelmien olemassaolon ja Suomessa on paljon kouluja, jotka on remontoitu, jotka on hometutkittu ja todettu puhtaaksi ja silti niissä oireillaan vakavastikin. Oireilu on aina hyvin yksilöllistä ja riippuu siitä, mille on elämänsä aikana altistunut.

Jos epäilet sisäilmaongelmaa ja sinä tai lapsesi oireilette, niin puutu asiaan HETI, koska ainoa keino estää pahempi sairastuminen on välttää altisteita! Jos et tiedä, mitä tehdä, niin voit ottaa yhteyttä Terve Sisäilma ry: hyn tai vaikka minuun :). 
T. Sisäilmasta ja homeista sairastunut ja oireiden vähättelyyn kyllästynyt Terve sisäilma ry: n jäsen

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Helppo, makea ja kermainen kotijäätelö

Tässä tulee kesän paras herkkuohje kaikille sokerihiirille! Löysin kotitekoisen jäätelön ohjeen Karkkipurkki-blogista ja testasin heti. Jos et jaksa avata linkkiä, niin ohje kuuluu lyhykäisesti näin: vaahdota 4 dl kermaa ja sekoita joukkoon 1 purkki kondensoitua maitoa. Lisää makua antavat aineet, esim. keksinpalat, suklaata, karkkeja, turkinpippureita, marjoja... Kaada suureen silikonivuokaan tai kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan tai pieniin muotteihin ja pakasta. Ota sulamaan vähän ennen tarjoilua.

Olen aiemmin tehnyt erilaisia sorbetteja (marjoja+munanvalkuaista+sokeria), jäädykkeitä, rahka- ja tuorejuustopohjaisia "jäätelöitä", joista suosikkini on vaniljatuorejuusto+kerma+minttusuklaa, olen joskus lorauttanut jätskimassan joukkoon vodkaa, että koostumus olisi optimaalinen, olen mittaillut lämpötiloja, sekoitellut pakastettua massaa orjallisesti kahden tunnin välein tasaisen koostumuksen saavuttamiseksi... Kaikenlaista on tullut kokeiltua ja kun jäätelötehdaskeittiöni on ollut täynnä kippoa ja kuppia, niin olen pohtinut, että onkohan olemassa jäätelöä, johon tulisi vain muutama ainesosa ja joka olisi vielä hyvää...

Jotkut ohjeet ovat sellaisia, että jo niitä lukiessa tietää niiden olevan hyviä ja onnistuvan ja kun tämän ohjeen bongasin, niin tiesin, että ei voi mennä pieleen! Tosin lopputuloksen tietää jo: makeaa ja rasvaista, kun pääainekset koostuvat kermasta (=rasvasta) ja sokerista. Kondensoitu maitohan on hyvin sokeripitoista ja erittäin makeaa. Jäätelömassa oli ennen pakastamista niin ätläkkää, että ihan suuta "poltti". Pakastamisen jälkeen makeus onneksi tasoittui, mutta ylimakeaa tuo jätski silti on ainakin minun makuuni. Tosin Aino-jäätelötkin ja kaikki muut perusjätskit ovat mielestäni ylimakeita ja esim. Mars-patukoita en pysty enää syömään. Normaalille sokerirotalle tämä kotitekoinen jäätelö on varmaan ihan perusmakean oloista. Täyttävyyttä ajatellen kannattaa ottaa huomioon, että koostumus on rasvainen - jää kitalakeen kermainen tuntu ja sokerin ja rasvan ansiosta tulee helposti ellottava olo. Minulle riitti 1/4 dl kokoinen annos, enempää en olisi hirvinnyt syödäkään, kun olen nyt sokerikiellossa lääkärin määräyksestä.

Tein makukokeiluja ja maustoin massaa tummalla kaakaojauheella, tuoreilla mansikoilla ja lakrtitsijauheella. Kaakaolla maustettu maistui ihan tummalle kaakaojauheelle ja ehkä tuunaisin suklaaversiota niin, että laittaisin vähemmän kaakaojauhetta ja joukkoon suklaapaloja tai jopa suklaakastikeraitoja. Tuoreet mansikat sopivat jäätelöön hyvin, koska pakastuessaan mansikoista tulee vähän kirpsakoita. Kirpeys passaa makean massan kanssa mainiosti ja arvelen, että puolukkaakin voisi kokeilla esim. soseraitoina. Lakritsi oli pettymys, koska koostumuksesta tuli jauhoinen, minä kun salmiakkifriikkinä olen tottunut tuhtiin makuun ja mätkin lakritsijauhetta runsaalla kädellä, että sain edes vähän makua. Ehdotan joka paikkaan aina turkinpippureita ja aitolakritsiversion sijaan söisin paljon mieluummin suuta polttavaa turkinpippurijäätelöä. Tietysti tein myös muutaman maustamattoman version perusmassasta. Pelkän kerman ja kondensoidun maidon yhdistelmä maistuu karamellimaiselle, mutta ei liikaa. Marjapiirakan kylkeen ja esimerkiksi punaherukan kanssa jäätelö sopisi oivallisesti. Vanilliinisokeria en laittanut eikä jäätelö kaipaa yhtään enempää sokeria, mutta aitoa vaniljaa voisi perusmassan sekaan ripsauttaa aromiksi.
Kaakao - mansikka - lakritsi

Olin eilen niin karmean uhkarohkea, että menin parvekkeelle nauttimaan jäätelöä. Juuri ja juuri tarkenin siellä olla. Mutta onpahan nyt kerran kesässä syöty jäätelöä parvekkeella ja istuttu baden-badenissa ja leikitty, että on helle ja lämmintä.

Eräs ihminen kysyi, että miksi jäätelöä pitää tehdä itse ja nähdä vaivaa, kun jäätelöä voi ostaa kaupastakin. Vastaukseni kysymykseen on a) vatsani ei oikein siedä kaupan jäätelöitä b) haluan vältellä lisäaineita c) en pidä kaupan jäätelöistä, ovat liian sokerisia, esanssisia, keinotekoisia tai niissä on jokin muu vika (paitsi että nyt on tullut tosi hyvä vaihtoehtoja pieniltä jäätelötehtailta) d) jotkut tykkää tehdä kaikkea itse. Maistuuko sinulle kaupan jäätelöt vai väkerrätkö jätskit itse? Tämä ohje jää minulle käyttöön, mutta olisi kiva kuulla myös muita helppoja ja hyviä ohjeita.

perjantai 7. elokuuta 2015

The Liebster Award nro 2

Blogeissa kiertää kaikenlaisia haasteita ja The Liebster Award on kiertänyt jo pitkään ja minullekin se tulee toistamiseen. Haasteen ideana on tehdä pieniä blogeja tunnetuksi ja ainakin itse olen löytänyt tämän haasteen avulla muutaman kivan blogin, jota jäin seuraamaan. Haasteessa vastataan 11 kysymykseen, jotka haasteen antanut on keksinyt ja laaditaan uudet kyssärit 11 bloggaajalle. Minä olen nyt tosi mälsä enkä laita haastetta eteenpäin. Syykin on ihan ymmärrettävä: minulla ei ole nyt aikaa seikkailla blogimaailmassa, kun on tuo pieni ihmistakiainen ja nyt aika paljon kaikkea muutakin häsmäkkää ja rästityölistakin kasvaa kasvamistaan.

Kiitän kauniisti Kuiskauksia-blogin Niinaa, joka minulle tämän haasteen lähetti. Kysymykset olivat kivoja ja tykkään vastailla tällaisiin juttuihin. Tällaisten postausten avulla lukijat saavat myös vähän lisätietoa minusta ja ainakin minussa on sen verran uteliaan vikaa, että luen mielelläni myös muiden vastauksia.

1. Mainitse yksi asia, jonka aiot ehdottomasti tehdä tänä kesänä.
Minulla ei ollut minkäänlaisia kesäsuunnitelmia, koska elän nykyisin niin hetkessä. Ainoa suunniteltu juttu oli Savonlinnan reissu ja se tulikin tehtyä ja se olikin huipumpi reissu.

2. Mikä on lempijuomasi kesällä?

Vesi. Vähän heikkoa tuo juomapuoli minulla, kun en juo mehuja,  en limppareita enkä alkoholia enkä kahvia ja harvoin kaakaotakaan. Mitä jää jäljelle? Vesi ja maito. Joskus haaveilen polttavan helteisestä heinäkuun illasta, jolloin nautiskellaanja eksoottisen makuista drinksua, mutta kun alkoholittomia hyviä drinkkejä ei oikein tahdo mistään saada eikä helteitäkään ole, niin haaveiluksi jää.
"I wanna be where the sun is shining, amore mio..." Drinksut Gardajärven rannalla vuonna yksjakaks.
3. Entä kesän suosikkiherkkusi?
Suolaisisista grillatut pekoniin käärityt broilerit ja makeista erilaiset mansikkakakut. Sellaista mansikkakakkuohjetta ei varmaan olekaan, mitä en olisi kokeillut. Tuoreet marjat ovat aina kesän ykkösjuttu.

4. Valitsetko rantalukemiseksi kirjan vai lehden?

Lehden! Jonkin englanninkielisen muotilehden, ihan parasta reissu- ja rantalukemista.

5. Mikä on paras kesämuistosi viime vuodelta?

Ihan ykkösmuisto on se, että tulin raskaaksi. Sellaista kun ei joka kesä tapahdu :D 

6. Päivittyykö blogisi samaa tahtia kesällä, kuin muinakin vuodenaikoina?

Tänä kesänä ei, koska erinäiset itsestäni riippumattomat velvollisuudet vauvan ja muiden juttujen lisäksi ovat kutsuneet enkä ole välillä olut edes paikassa, missä netti toimisi kunnolla. 

7. Mitkä ovat kesäsi kolme tärkeintä kosmetiikkatuotetta?

+50 suojakertoiminen aurinkovoide,  Laveran vaalean kullan värinen luomiväri ja Oriflamen ripsari. Luomiväri ja ripsari ovat kyllä joka vuodenajan luottotuotteita.

8. Jos sinulle tarjoutuisi mahdollisuus matkustaa ihan minne vaan, mikä olisi kohde?
Pitääkö valita vain yksi? Haluaisin uudelleen Pariisiin ja taas Amsterdamiin... Italiaan ja Espanjaan tahtoisin, Kreikassa en ole käynyt joten sinnekin olisi kivä päästä... Alpeille johonkin ihanaan kylpylään, haluaisin myös Kanadaan ja johonkin lämpimään. En osaa valita vain yhtä kohdetta, joten käykö vastaukseksi maailmanympärimatka?

9. Mikä on paras koskaan lukemasi kirja? Ja miksi juuri se?
Scarlett. Roskaksi haukuttu Tuulen viemää -jatko-osa on antanut minulle usein voimaa ja innostusta ja tartun kirjaan aina silloin, kun itsetuntoni on matalalla tai kaipaan muuten vaan "uskonvahvistusta". 

10. Mikä liikuntalajeista on suosikkisi?

Pyöräily ihan ehdottomasti, olen varsinainen himopyöräilijä, vaikka tänä kesänä pyöräilyt onkin jääneet aika vähiin. Enkä osaa selittää syytä, miksi pidän pyöräilystä, se on vain minun lajini.

11. Mikä on sinulle bloggaamisen kolme parasta antia? 
1. Lukijoilta tuleva palaute etenkin silloin, jos joku on saanut apua jostain jutustani.
2. Blogi kirjoittamisharrastuksena. Pidän kirjoittamisesta ja blogi on hyvä kanava pitää taitoa yllä.
3. Eri näkökulmien esilletuominen ja oman mielipiteen sanominen. Muuten kaikki jää vellomaan päähäni ja tuntuu, että pää poksahtaa.

Tässä siis vastaukset Niinan kysymyksiin. Pahoittelen vielä, etten jatka haastetta... Meni jo kuukausi siinäkin, että sain vastattua, mutta haasteita saa lähetellä! Seuraava haaste on eräs iso somehaaste, jonka aion pistää liikkeelle, mutta siitä juttua myöhemmin...

Hauskaa viikonloppua! Tämä on epävirallisesti viimeinen kesäviikonloppu, koska ensi viikolla alkaa koulut. 
Nyt ilo irti elämästä ja tekemään vielä kaikkia kivoja kesäjutskia :D

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Superyllätys kuin elokuvasta

Olen pökerryksissä. Minut, joka aina kehuskelen sillä, että tiedän asioita ennakolta, on yllätetty täysin! Mutta miten näin pääsi käymään...?

Ystäväni oli tulossa meille kylään. Hän viestitti minulle muutama viikko sitten, että hän tulee serkkunsa luokse Jyväskylään. Mietin, että mikäs serkku hänellä täällä mahtaa asua, mutta en kuitenkaan pähkäillyt asiaa sen enempää. Kyselin silti, että missäpäin Jyväskylää serkku asuu, että kun täällä on rallit ja voisin neuvoa ajoreittejä ruuhkien välttämiseksi. Ystävältäni tuli omituisen lyhyt ja kiertelevä vastaus, joka oli mielestäni jopa vähän tyly ja meinasin ihan närkästyä, mutta ajattelin, että hän on ehkä vain kiireinen.

Lauantaina ystäväni sitten tuli... Menin avaamaan rappukäytävän alaoven, halasin häntä ja sitten hän viittilöi jotain ja tajusin, että hänellä on joku mukanaan. Sekunnin sadasosassa kerkesin ajatella, että sieltä tulee koko perhe, mutta esiin astuikin kaksi muuta ystävääni! Iiiiik! olin niin hämmästynyt, riemastunut ja liikuttunut, että kävin melkein itkemään. Minulla meni aika monta tuntia sen tajuamiseen, että kolme kaverusta ilmaantui ihan yhtäkkiä ilahduttamaan minua.

Heillä oli tuomisinaan tuliaisia, kukkasia sekä kaikenlaista herkkua ja tietysti minä arvelin, että istumme iltaa ihan kotosalla. Sekin olisi ollut mukavaa, mutta koti-illan sijaan sain luksuselämyksen, sillä meille oli varattu pöytä ravintola Pöllöwaarista. Pöllöwaari on mielestäni Jyväskylän paras ravintola ja olen keväästä asti puhunut, että haluan sinne syömään ja päätin jo, että hiiskatti vie, menen vaikka itsekseni jos en saa ketään mukaan.

Pöllöwaari on fine dining-ravintola ja sen maine on tunnettu myös Jyväskylän ulkopuolella eikä suotta. Fine dining on käsite, joka saa monen ruokarahvaan karvat nousemaan pystyyn, mutta haluan painottaa, että fine dining ei ole (aina) älytöntä ökyilyä vaan hintaero perusravintolaan* verrattuna ei välttämättä ole suuri. Pöllöwaari on "hienosto"ravintolaksi todella edullinen ja kalliin ravintolan maine on vain urbaanilegendaa.
*Perusravintolalla en tarkoita ABC: tä enkä Buffaa, ne kun eivät minun kategoriassani mene edes ravintolamääritelmän alle.

Hyvän ravintolan tunnusmerkkinä on asiantunteva ja mukava palvelu ja hovimestari tarinoikin viineistä auliisti ja oli kiva kuunnella, mistä ruoan kanssa tarjottavat viinit ovat peräisin. Toinen paremman ravintolan tunnusmerkki on ns. tervehdys keittiöstä eli aterian alussa tarjottava miniannos, joka on usein jotain keittoa. Meille tarjoiltiin samppanjalla kuohkeutettua sienikeittoa ja jopa minä, joka en sieniä syö, nautiskelin samettista keittoa suu muikeana.

Alkuruoaksi minulla oli Ankka & omena, sipuli & hasselpähkinä, josta pyysin allergikkona jättämään pähkinän pois ja se onnistuikin hyvin, sillä pähkinä oli vain keksinä. Fine dining -paikoissa on se hauskuus, että koskaan ei tiedä, missä muodossa aineososat lautasella ovat. Olin arvellut, että ankka on jotain kypsää paistintapaista, mutta lautaselleni olikin aseteltu myös ankan maksaa ja ankkatartaria Tartari! Herraisä! Sehän on raakaa. Ensimmäinen ajatus annoksen nähtyäni oli, että onkohan raa'an ankanlihan syöminen riski ja selasin mielessäni "Ruokamyrkytykset"- kirjaa, mutta koska en löytänyt siitä oikeaa kohtaa, niin popsin raakaa ankkaa menemään. Sipulin kanssa se upposi oikein mainiosti, mutta täytyy tunnustaa, että inhoan kaikkia suussa nuljuavia ruoka-aineita.

Pääruokana oli "Härkä & sipuli, puikulaperuna, viherpippuri, portviini" ja voi taivas, mitä makujen sinfoniaa sekin oli! Jokainen suupala oli nautinto! Kypsyysaste ei olisi voinut olla täydellisempi enkä tämän jälkeen mene satavarmasti mihinkään ketjuravintolaan syömään känttypihviä (ei sillä, että olisin niissä ikinä pihvejä lautaselleni valinnutkaan). Syön harvoin kokolihaa, koska se on lähes aina pahaa, mutta nyt uskalsin ottaa härkää sarvista (haha, miten nokkela kielikuva!) ja täytyy sanoa, että en muista, milloin olisin noin maukasta lihaa syönyt. Tosin mietin, että onkohan liha kotimaista vai ulkomaista ja jotain epäeettistä antibioottilihaa, mutta päätin kerrankin unohtaa pohdinnat ja vain nauttia!

Scampi & canneloni, jokirapu, omena tilli ja taustalla Kyyhky & kukkakaali, selleri, karviainen & rakuuna. Kyyhkysannoksen meinasin minäkin ensin ottaa, mutta päädyin sitten härkään. Annokset ovat kuin taideteoksia. Syömisessä mielihyvä syntyy myös esteettisestä nautinnosta.

Ateria oli niin täyttävä, että en jaksanut enää syödä jälkiruokaa ja harmitti vähän, koska jälkiruoka-annokset olivat houkuttelevia ja kuulemma taivaallisia. Tässä kaverin lautaselta kuvattu Valkosuklaa & ananas, mango, marenki.

Hirveästi en jaksanut syömättä jäänyttä jälkiruokaa harmitella, sillä  jääkaapissa odotti ystävieni tuoma Ramin konditorian sitruunamoussekakku. Ramin konditoria oli kuulemma ollut voittaja telkkarissa käydyssä leipomokisassa (korjatkaa, jos olen väärässä) enkä ihmettele. Kakku oli niin täydellinen kuin vaan voi olla! Sitruunamoussea ja kirpsakkaa sitruunatahnaa ja päällä marenkikuorrutus. 

Kun neljä ruokafania kokoontuu, niin voi olla varma, että joku on aina leiponut jotain, ihan vaan kokeillakseen uutta reseptiä. Saimme tällä kerralla maistaa parmesaanikakkua, joka on siis suolainen kuivakakku. Tätä vähän erilaisempaa suolaista herkkua täytyy itsekin leipoa joskus.


Tämä meni nyt lähinnä ruokahehkutukseksi koko postaus, mutta minkäs teet, kun kaveriporukassa on 4 naista, jotka elää syödäkseen (jotkut kun syö elääkseen) ja kokoontumistemme pääasia on juoruilun ja naururätkätyksen lisäksi aina erilaiset herkut. Tapasimme tyttöporukalla vielä sunnuntaina ja kuten aina, on hirveän haikeaa sanoa heipat, koska haluaisimme jatkaa hauskoja juttuja ja maailmanparantamista. Oma maailmani on aina parempi paikka sen jälkeen, kun on saanut viettää aikaa ja ikimuistoisia hetkiä rakkaiden ystävien kanssa. Tänään kun ei ole ollut mikään paras mahdollinen päivä, olen saanut hymyn huulille muistelemalla viikonloppua, ammentanut siitä voimaa ja ollut ylikiitollinen elämääni piristävistä kamuista. Erityisesti minua hymyilyttää ajatus siitä, miten minut yllätettiin ja nyt jäi kytemään ajatus, että haluan joskus vielä yllättää jonkun vastaavalla tavalla.

Onko sinua koskaan yllätetty ja jos on niin miten? Vai kuuluvatko yllärit vain jenkkileffoihin?