torstai 31. joulukuuta 2015

Another year over and a new one just begun

Heippa pitkästä aikaa! Aloin eilen illalla kirjoittaa postausta siitä, miten vuosi 2015 on mennyt ja syynäsin ruusut ja risut ja huomasin, että nostin esille aika paljon kaikkea ikävää. Tekstin kirjoittamisen jälkeen minua ärsytti - niin käy usein, kun alan vatvoa jotain. Haluanko, että muistan vuodesta 2015 vain kurjat asiat? EN! Koska vuosi oli kuitenkin aivan ihmeellinen ja yksi elämäni merkittävimmistä ja ihanimmista lapseni (tuon suloisen taaperon, joka just nyt leikkii muoviläviköllä ja jutustelee "ähäää--äääää---ää-ää-ää--öööäää--hiii") syntymän vuoksi.

Tänä aamuna heräsin erittäin makoisasti nukutun yön jälkeen onnellisena, tasapainoisena ja tyynenä ja ajattelin, että pyyhin koko eilen riipustamani tekstin pois ja päätin, että voin pohtia kaikkea myöhemmin tai jättää pohtimatta, jos siltä tuntuu. Minulla on mielessä asioita, joita haluaisin kertoa ja joita pitäisi kertoa, mutta nyt on niin hyvä fiilis, että en saa edes kiinni mistään ikävästä ja pääni on vaaleanpunaista hattaraa kuin Maria Montazamilla konsanaan!

Olin aamulla pirteä, mikä on vallan ihmeellinen tunne. Olen persoonaltani touhukas ja kun sattuu tällainen energeettinen olo, niin silloin haluan puuhata kaikkea kivaa ja hääräilen kaikkea mahdollista. Tänään keskitin energiani keittiössä hääräilyyn. Oikeastaan aloittelin kettiöhommia jo eilen illalla tekemällä pastasalaattia täksi illaksi, tein vauvalle kaikenlaisia ruokia, valmistin hiivataikinapohjan, josta paistoin aamulla rapsakkakuorisen spelttileivän ja tein ohimennen appelsiinisuklaamoussea ja tänä aamuna sain päähäni, että haluan mousseleivoksia. Pyöräytin äkkiä gluteenittoman suklaakakkupohjan, otin siitä pyöreällä muotilla leivospohjia ja pursotin päälle moussea (kermavaahto+appelsiinituorejuusto+1 levy tummaa suklaata). Nyt on illaksi aika ihanat herkut! 

Minä olen siinä mielessä vähän höperö, että olen aina innoissani kaikista juhlista. Olen ihan lapsellisen täpinöissäni! Eilen aivan yhtäkkiä tuli se sama maaginen uudenvuodentunne, joka on vallanut minut niin kauan kuin muistan. Ilmassa on taikaa ja on kutkuttavan jännittynyt olo ja odotan alkavaa vuotta aina yhtä innokkaasti ja positiivisella mielialalla. John Lennonin Happy X-mas -biisi alkaa sanoilla: "So this is Christmas and what have you done. Another year over and a new one just begun" ja kun kuulen tuon ennen joulua, niin alan jo odottaa vuoden vaihtumista. Kappale pistää myös miettimään, että mitä olen kuluneena vuonna tehnyt. Se luo myös mielikuvan siitä, että vuodet vierii, mutta taas alkaa uusi vuosi. Uusi! Tarkoittaa siis sitä, että taas tarjoutuu uusia mahdollisuuksia ja voimme kohdata asioita, joita emme ole ennen kokeneet. Tuo kappale luo ihan hirmu positiivisen fiiliksen ainakin minulle ja sen merkityssisällöt ovat niin syviä, että en kykene niitä edes avaamaan niin, että kaikki tajuaisi.

Muistan hyvin lapsuuden joulut ja uudetvuodet, välipäivät ja sen, miten joulun jälkeen aloin odottaa uuttavuotta. Uutenvuotena sai syödä sipsejä ja juoda limpparia ja edelleenkin perussipsien+Spriten yhdistelmä vie minut makumuistoissa lapsuuden uusiinvuosiin. Uutenavuotena sai myös valvoa pitempään ja tietysti raketit oli illan kohokohta ja tähtisädetikut! Niitä ilman en ole viettänyt yhtäkään uuttavuotta. Monesti niitä on pitänyt lähteä ostamaan uudenvuodenaattona hirmu kiireessä, kun ovat unohtuneet. Tänä vuonna käytän siivouksen yhteydessä löytyneitä tikkuja, olin muuten taas ihan ylionnellinen, kun tein tuollaisen löydön. Kuten sanottu, olen höperö.

Olen myös siinä mielessä vähän höperö, että vaikka en lähdekään mihinkään ihmisten ilmoille, niin haluan pukeutua juhlavasti. Uudenvuodenaattoon kuuluu mielestäni glitteri ja kimallus ja tämä kirppikseltä ostamani paljettibolero saa säihkyä illalla päälläni. Osaako joku sanoa, mikä tuo erikoinen väri on? Kun se ei ole harmaa, ei beige, ei roosa. Boleron kanssa laitan mustan, mukavan neulemekon, joka päällä on hyvä temmeltää ja voi ahtaa massun täyteen herkkuja. Tänä vuonna siis juhlitaan vuodenvaihtumista ihan perhepiirissä ja se tuntuu mukavalta. Toki hyvät ja isot bileet on aina hyvä vaihtoehto, mutta bileitä on elämässäni ollut sen verran, että olen ihan valmis perheen kesken juhlimiseen ja juuri nyt se on paras juhlimistapa ikinä!

Hei sellainen vinkkaus kaikille, että katsokaahan telkkarista Illallinen yhdelle, TV1 klo 14.40. Mustavalkoinen, yli 50 vuotta vanha ohjelma näytetään vain kerran vuodessa. Olen katsonut ohjelman joka vuosi ja aina se naurattaa yhtä paljon, aina yllätyn samoissa kohdissa ja lopuksi kikatan vedet silmissä. Illallinen yhdelle on vähän vastaava kuin jouluaaton Lumiukko ja vaikka voi tuntua hassulta, että miten muka jokin telkkariohjelma voi luoda juhlan tuntuna, niin kyllä se vaan luo. Toki juhlan tuntu tulee monista muistakin asioista ja toivon, että sinullakin on nyt mukava uudenvuoden juhlafiilis!

Toivotan huikeaa vuodenvaihtumista 
ja toivon koko sydämestäni sinulle ihanaa vuotta 2016 ♥

torstai 24. joulukuuta 2015

Ihanaa joulua!

Mietin, että mitä sanoisin, mutta mitäpä tässä muuta voi sanoa kuin että jouluaatto! Tässäpä siis hyvänjouluntoivotukseni kaikille. Minä hiljennyn ja rauhoitun nyt joulunviettoon ja otan joulun levon ja lomailun kannalta. Tajusin, että kotiäidillä ei ole lomaa eikä vapaa-aikaa sillä tavalla kuin työssäkäyvillä ja hoksasin, että minunhan pitää siis itse asentaa itseni lomamoodille. Se tarkoittaa, että teen vain pakolliset asiat ja muuten otan rennosti. Blogikin saa olla ensi viikkoon asti jouluhorroksessa.

Kuvituksena olen tässä postauksessa käyttänyt marraskuussa otettuja kuvia ja olipa hyvä, että tänä talvena on nähty edes vähän lunta! Nyt voi vaan laulaa, että I'm dreaming of a white Christmas, koska valkea joulu on ainakin täällä unelma vain. Kuvissa seikkailee kolme tonttu-ukkoa, jotka yllätin mummolan pihamaalta. Olivat varmaan tarkistuskierroksellaan ja raportoivat Korvatunturille havaintojaan. Onkohan tontuilla enää muistivihkoja vai ovatko he siirtyneet sähköisiin järjestelmiin?

Runo on Immi Hellénin ja sen laitoimme joihinkin joulukortteihinkin. Runo on mielestäni kaunis, henkii jouluun liittyvää jännitystä, salamyhkäisyyttä, odotusta ja jos runolla olisi väri, niin se olisi sininen ja hopeinen. Tietysti sanat poikanen ja pieni tähystäjä saavat sydämeni sulamaan ja vaikka vauva ei vielä mitään joulusta ymmärräkään, niin tämä on hänen ensimmäinen joulunsa ja itsellenikin siis siksi aivan erityisen ihana joulu. Toivotan kaikille oikein ihanaa joulua <3

Jääkitehet ruudussa kimmeltää,
kun kuu niihin hohtoa valaa.
Niitä poikanen tarkaten tähystää,
koko illaks’ hän ikkunanpielehen jää
niin ääneti, aivan kuin salaa.
Mitä lukee se ruudusta poikanen,
mitä piirteli tähtöset hälle?
Koko maailma siellä on ihmeitten,
jäätähtöset talven ne omisti sen
sille pienelle tähystäjälle.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Ranskalaiset piparkakut (eli itsetehdyt bastogne-keksit)

Tässäpä erinomainen pipariohje kaikille niille, jotka tykkää napsahtavan rapeista pipareista ja bastogne-kekseistä (esim. LU candy sugar & cinnamon-keksit). Minä olen ihan hulluna bastogneihin ja arvatkaa, olinko innoissani, kun maistoin leipomiani ranskalaisia piparkakkuja?Vastapaistettuna ne olivat todella kuin kotitekoiset bastogne-keksit ja vatsakivun uhallakin söin pari piparia. Nämä eivät ole perinteisiä piparkakkuja vaan enemmänkin maustettuja pikkuleipiä, jotka maistuu piparille ja pääasiassa kanelille. Kaksi maistajaa kyllä sanoi, että nämä eivät eroa tavallisista pipareista mitenkään, vaikka minun mielestäni nämä kyllä olivat erilaisia maultaan ja rakenteeltaan. Valmistustapakin on paljon yksinkertaisempi, vaikka tämäkin taikina pitää laittaa yöksi jääkaappiin. Ohje on löytynyt jostain mainoslehdykästä, mutta en tarkemmin muista mistä. Se ainakin on varma, että tämän ohjeen pistän talteen kopioiden kera. Minulle kun käy joka vuosi niin, että etsin sinappiohjetta ja joululimppuohjetta, jotka olen kyllä kirjoittanut siististi, mutta löydän aina vaan epämääräisellä käsialalla suhatut ohjeet. 

Tein osan pipareista ohjeen mukaan eli leikkasin taikinarullan viipaleiksi. Sitten kokeilin, että voiko taikinasta tehdä normipipareita ja sekin onnistui, kun laittoi pöydälle ja kaulimeen jauhoja. Taikina ei levinnyt uunissa juuri ollenkaan, mutta tuo leviäminen on henkimaailman juttu enkä voi mennä yhden leivontakerran perusteella vannomaan, että leviääkö nämä vai ei. Kannattaa aina kuitenkin jättää pellille pipareiden väliin leviämisvaraa. 

RANSKALAISET PIPARKAKUT
100 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1/2 dl vaaleaa siirappia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl inkivääriä
2 tl kanelia
1 maustemitta neilikka
(100 g mantelilastuja)

1. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. 
2. Sekoita joukkoon siirappi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
3. Sekoita taikinaksi ja kumoa jauhotetulle alustalle. Muotoile taikinasta n. 4 cm paksu rulla. Litistä neliömäiseksi, kääri kelmuun ja laita kylmään yöksi.
4. Leikkaa taikinarulla ohuiksi viipaleiksi terävällä veitsellä ja laita viipaleet uunipellille leivinpaperin päälle.
5. Paista 175 asteessa n. 10-12 minuuttia.
Jalkapohjamuotilla tehdyt piparit kuorrutin mansikkatomusokeri-vesimöhnällä, jonka ärtsyä väriä vaalensin "valkaisuaineella" eli vitivalkoisella nestemäisellä elintarvikevärillä, joka on tarkoitettu juuri tuollaiseen sävytykseen. Nämä piparit oli menossa lahjaksi perheeseen, johon oli syntynyt tyttövauva (iik, miten ihana pikkuprinsessa hän olikaan) ja siksi tuo vaaleanpunainen koristelu. Hirveästi en ehtinyt koristeluun panostaa, mutta ihan söpöjähän noista tuli. Mansikkatomusokerikuorrutuksen ansiosta näistä tuli lähinnä pumpernikkeleitä!


Olemme äitini kanssa tehneet joka joulu piparit perinteisellä ohjeella ja niiden piparien maku on minulle se ainoa oikea ja täytyy ihan objektiivisestikin sanoa, että meidän pipariohjeemme on yksi parhaimmista. Siitä huolimatta nämä ranskalaiset versiot valloittivat makuhermoni ja jos voisin mässäillä pipareita mielin määrin, niin tekisin kumpiakin. Viime vuonna etsin täydellistä gluteenitonta pipariohjetta ja olin tyytyväinen, että sellainen löytyy, ohje on täällä. Tänä jouluna meillä ei ole minkäänlaisia pipareita, mutta joulu tulee silti! Ja jouluaattohan on jo huomenna, ihanaa! Joko teillä alkaa olla joulukiireet ohi vai vieläkö on hössötys päällä?

maanantai 21. joulukuuta 2015

Koirien joulu

Moi! Tai siis hau!

Me ollaan Eemu ja Veeti ja ollaan parhaita kamuja. Rotuero ei meitä haittaa emmekä välitä siitä, että beagle on pieni, mutta kuvittelee olevansa suuri emmekä välitä siitä, että nöffi on musta. Värinsä vuoksi Veeti saa esittää Tiernapojissa Murjaanien kuningasta. Eemu tahtoo olla Herodes, koska se tykkää olla keskipisteenä. Meillä on ollut vähän pulaa roolituksesta ja emäntä on multiploitunut sekä Knihdiksi että Mänkiksi, mutta tänä vuonna meillä onkin ihan oma pieni tähtipoika. Emäntä kun tuli keväällä kotiin mukanaan jokin aivan ihmeelliseltä tuoksuva pikkuinen nyytti, joka nyt ryömii lattialla ja sanoo ee-ee-ee aina meidät nähdessään ja hymyilee meille ja tahtoo tunnustella turkkejamme. Mutta se Tiernapojista. Tässä meidän jouluperinteitä kuvien muodossa ja muistoja menneiltä jouluilta.

Jos Eemulta kysytään, niin joulun paras juttu on lahjat, lahjat ja lahjat! Eemu alkaa odottaa joulua jo heti, kun ensimmäiset koristeet kaivetaan esille. Lahjat on annettu yleensä yläkerrassa (siis siellä paikassa, joka nykyisin on mummola) ja Eemu testaa emäntäänsä aina ennen joulua, että joko paketteja saisi. Eemu menee nököttämään kirjoituspöydän ääreen, tuijottaa pöydälle ja heiluttaa häntää ja vinkuu, pöydälle kun paketit on aina laitettu. Ja emäntä sanoo, että ei vielä, Eemu-kulta, ei vielä. Muutamana viime vuonna lahjat on annettu illalla ja talon alakerrassa, mutta Eemulle on porautunut mieleen pentuajan joulut, jolloin lahjat ojennettiin kirjoituspöydältä. Pitkän odotuksen jälkeen koittaa se päivä, jolloin ihmiset käyttäytyvät eri tavalla kuin normaalisti, pistävät aamulla suuren lihaköntin uuniin ja hössöttävät. Olohuoneen nurkassa on puu (miksei sisällä voi aina olla puita?), jota Veeti ensimmäisenä joulunaan ihasteli. Se makasi kuusen edessä silmät suurina koko joulun ja sillä oli sellainen ilme, ettei se ollut koskaan nähnyt mitään niin ihanaa. Eemulle kuuset ja muut on tuttua joulurutiinia ja ne merkitsee vain yhtä asiaa: lahjoja. Siksi Eemu makaa koko aamun ihan rauhassa sohvalla, katselee piirrettyjä ja on kiltisti. Veeti on aina kiltisti, koska Veeti on nöffi. Beagle aktiivisempana koirapersoonana joutuu välillä ihan pinnistelemään, että malttaa käyttäytyä hyvin.

Lahjojen jakaminen alkaa! Se onkin jouluaaton riehakkain hetki. Tässä perheessä ei lahjoja jaetakaan muille kuin koirille. 

Kun Eemu rauhoittuu syömään lahjaluuta, niin Veeti voi ottaa sillä aikaa pienet torkut.

Ulkotemmellys lumessa on ihan parasta, oli joulu tai ei. Tänä vuonna taitaa tulla musta joulu ja Veetiä harmittaa, koska se rakastaa lunta. Eemu taas hyödyntää lumettomuuden ja harrastaa maansiirto- ja kaivamistöitä muhevassa mullassa ja hiekassa. Risu- ja käpyaarteitakin löytyy vielä kivasti, koska ei ole lunta niitä peittämässä. 

Emäntä antaa meille jouluherkkuja, ihan sellaisia koiramasuystävällisiä. Tänä vuonna olemme kaikki kolme dieetillä, mutta emäntä onneksi puhui sellaista, että jouluna voi vähän herkutella. Joulun jälkeen ryhdytään kaikki sitten yhdessä urheilemaan! Jaahas, Veeti protestoi ja sanoo, että hän ei ole lihava vaan ne on nuo karvat, jotka pörhistää!

Meidän koirien mielestä ihmisillä on jouluna ihan liikaa aikaa! Ne vaan makailee ja istuskelee ja niitten aivot on pehmittyneet liiasta kinkun ja Vihreiden kuulien ja konvehtien syönnistä ja sitten ne keksii, että laitetaan Veetikkä poseeraamaan pehmolelun kanssa! No onko tämä nyt sitten hauskaa? -kysyy omanarvontuntoinen Veeti.

 Veeti ja Eemu toivottaa kaikille HAUskaa joulua!



                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                               

Joulurentoutusmeditaatio lahjaksi Sinulle

Tässä tulee joululahjani blogini lukijoille. Olen tehnyt rentouttavan meditaation tai miksi sitä haluaakaan kutsua... Tiedän varsin hyvin, että kaikkiin tällainen ei uppoa, mutta olen saanut paljon hyvää palautetta rentoutushoidoistani ja siksi uskalsin tehdä tällaisen julkisesti. Tämä on siis ensimmäinen julkinen harjoitus, jonka olen tehnyt ja minua vähän jänskättää, että miten tähän suhtaudutaan. Jos et innostu tästä, niin tätä ei ole pakko tehdä, se on niin yksinkertaista. Jos kuuntelet harjoituksen, niin toivoisin, että jättäisit palautetta.

Minä olin ennen ihan surkea kuuntelemaan rentoutusharjoituksia ja päässä vilisteli kaikkea ylimääräistä, ajatukset harhailivat ja välillä jäin vatvomaan harjoituksen pitäjän äänenpainoja ja sanavalintoja. Jos piti kuvitella itsensä järveen uimaan, niin minä aloin miettiä, että minkälämpöistä vesi on ja paistaako aurinko ja meneekö kohta vene ohi ja aloin nähdä kaloja ja kohta päässä soi tappajahain tunnari ja todella harhauduin aina aivan ihmeellisille urille. Mitä enemmän yritin rentoutua, sitä jännittyneempi olin ja sydämen lyönnit jyskyttivät aivokoppaan asti. Sittemmin olen oppinut kaikenlaista tällä saralla ja olen oppinut hiljentämään mieleni ja ihan meditoimaankin. Mielen hallitseminen vaatii ihan yhtä lailla harjoittelua kuin kehon hallitseminen, vaikka täytyy kyllä sanoa, että kehon treenaaminen on paljon helpompaa kuin mielen.

Jos haluat osallistua harjoitukseen, niin ota mukava asento, laita silmät kiinni ja vain kuuntele. Jos haluat, niin voit alussa ajatella minua ja sanoa mielessäsi, että otat vastaan lähettämäni rentoutushoidon, tai millä nimellä tätä kutsutkaan. Lopuksi olisi hyvä kiittää, koska mielestäni aina on syytä kiittää, kun ottaa jotain vastaan. Tässä ei tarvita mitään sääntöjä eikä taikoja, vaikka ihan hippitouhuahan tämä on, mutta hei, nyt on joulu, joten peace & love ja piparkakkuja kaupan päälle!

Olen tehnyt harjoituksen Youtube-kanavalleni ja tässä linkki harjoitukseen, olkaa hyvät:

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulunalushöpötystä

GLUNK! Se on se ääni, joka kuuluu sarjakuvasankarin kurkusta silloin, kun hänelle on käymässä kalpaten. Jos minä olisin sarjakuvahahmo, niin tuo GLUNK olisi kuulunut kurkustani perjantaina. Tajusin silloin, että jouluun on enää muutama päivä ja kohta voi laulaa, että kolme yötä jouluun on. Apuaaa... Miten aika menee näin ylinopeasti? Oma sisäinen kalenterini on kolmisen viikkoa jäljessä ja joulukuun puolivälissä elin vielä marraskuuta. Katsoin aina kalenterista väärää kohtaa ja edelleen olen sitä mieltä, että joulu on vasta muutaman viikon päästä. Onneksi minun ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään joulua varten, joten mitään joulustressiä ei ole eikä mitään hössötystäkään - siis normaalia hössötystä enempää, mutta siinäkin on ihan tarpeeksi.

Joulukortit tuli lähetettyä ja paketit postitettua, mutta en voi mennä takuuseen siitä, mitä kenellekin lähti. Olin nimittäin melko väsynyt viime sunnuntai-iltana, jolloin paketteja ja kortteja kirjoittelin. Ai että miksi piti jättää viime tippaan? No siksi, koska ei pitänyt, vaan olin suunnitellut, että laitan kaiken valmiiksi jo lauantaina. Sitten minulle iski taas oireilu päälle ja koko lauantai meni ihan harakoille, koska en kyennyt tekemään mitään. Sunnuntaina piti tehdä kaikki ne asiat, jotka jäi lauantaina tekemättä ja tietysti lisäksi sunnuntaiksi suunnitellut asiat. Sitten maanantaina lähdinkin vanhempieni luokse ja kun tulin kotiin, niin täällä odotti sekaisin jäänyt kämppä, jota en edelleenkään ole ehtinyt saada järjestykseen. Oman lisänsä kaikkeen tuo lattialla mönkivä, konttaamista ja pystyyn nousemista harjoitteleva minitermiitti, joka parkuilee välillä toisen hampaansa tuloa ja jonka kanssa minulle menee nyt niin paljon aikaa, että toivon joululahjaksi yhtä ainoaa vapaailtaa. Yhtä iltaa, jolloin voisin olla klo 20 eteenpäin vain kotona puuhaamassa pelkästään omia juttujani. Vauva kyllä nukkuu hyvin, mutta hän käy nukkumaan myöhään ja unille laittaminen vaatii omat kommervenkkinsä ja pääsen itse nukkumaan usein vasta noin yhden maissa, mikä on minulle aivan liian myöhään. Ja todella kaipaan sitä, että saisin joskus istua telkkarin ääreen ja katsoa vaikka jonkin puoli tuntia kestävän sarjan tai kirjoittaa blogia rauhassa ja keskeytyksettä. En tiedä, mitä äidillä on oikeus vaatia ja vaadinko liikaa, mutta pidän mittarina sitä, mitä itse koen tarvitsevani.

Tiesittekö muuten, että yksihampaista vauvaa voi käyttää rei'ittimenä? :D. En minäkään tiennyt ennen kuin olin askartelemassa erästä korttia ja vauva nappasi suuhunsa paperin ja puraisi siihen reiän. Mielessäni kehittelin elokuvakohtauksen, jossa suloinen pikkutaapero istuu topakasti lattialla ja liukuhihnamaisesti haukkailee papereihin reikiä. Sitten kikattelin tuolle mielikuvalle - omasta mielestä hirveen hauska juttu! No ei oikeesti ollut, mutta olin juonut kahvia ja olin hyperaktiivisessa tilassa. Yleensä en juo ikinä kahvia, mutta nyt oli pakko, että virkistyin ja kykenin toimimaan.

Pahoittelen, että tässä postauksessa ei ole punaista lankaa vaan tämä on yhtä höpötystä, etenkin kun olen ajan puutteen vuoksi yhdistänyt tähän blogipostaukseen kolmelle eri kerralle suunnittelemani jutut. Olen tähän asti yrittänyt välttää höpötys- ja kuulumispostauksia, koska olen halunnut keskittyä ns. oikeisiin asioihin ja koska minulla on niin vähän aikaa bloggaamiseen, niin valitsen usein muita aiheita kuin omia kuulumisia. Toisaalta taas tykkään kirjoitella omia fiiliksiä ja etenkin jakaa hyviä fiiliksiä, joten tässä niitä tulee:

Kävin eilen kaupungilla ja olin hirmu onnellinen siellä kulkiessani! Monet hermostuvat jouluruuhkista ja juoksevat pää kolmantena jalkana kaupoissa ennen joulua, mutta minä käyn fiilistelemässä. Jouluihmisenä tykkään tietysti kaikista joulujutuista ja vaikka krääsän ja kaiken tavaran paljous ahistaakin, niin tykkään kimalluksesta ja joulun aikaan kaupoissa on kaikkea kivaa, kuten lahjapakkauksia ja kauniita suklaarasioita ja tavarat on kauniisti aseteltu. Kävin myös Toivolan vanhalla pihalla ja löysin ihan älyttömän ihania lahjaideoita. Harmi vaan, että tämän vuoden lahjat on jo ostettu. Meinasin olla niin hurja, että ostaisin jo tulevan joulun lahjat, mutta ehkä lahjoja löytyy ensi vuonnakin. Toivolan vanhalla pihalla kannattaa käydä aina joulun alla, koska sieltä saa oikeaa joulun tunnelmaa ja voi tehdä persoonallisia ostoksia. Jyväskylä on mielestäni hyvä joulukaupunki ja shoppailukaupunki, sopivan kokoinen, on kivoja pikkukauppoja, kuten Pienikamari, josta ostin vauvalle joululahjan, on Harjun Paperi, kivoja vaatekauppoja ja muita puoteja ja kaikki sopivalla etäisyydellä. Minä en kovinkaan usein enää ostoksilla käy, käyn vain ns. ikkunaostoksilla ja sekin on mukavaa.

Eilisen kaupunkireissun kruunasi se, että löysin talvitakin, Ainokainen kunnollinen takkini meni pesussa pilalle ja harmittelin sitä. Olin varma, että en löydä sopivaa takkia, mutta n. 5 minuuttia ennen pysäköintiajan umpeutumista pujahdin Forumin läpikävellessäni Vero Modalla ja löysin sieltä ihan huipun takin! Tarkoitus oli löytää ohut ja lyhyt takki, mutta ostin pitkän ja paksun :). Olen siis päättänyt, että en osta uusia vaatteita ennen kuin olen päässyt entisistä kirppiskamoista eroon, mutta talvitakkiin ja muutamiin muihin juttuihin minulla on optio.

Niin, joulufiiliksestä piti vielä kirjoittaa. Tosi moni on tänä vuonna valittanut, että ei ole tullut kunnon joulufiilistä ja minulla on ollut vähän sama homma. En tiedä, mistä joulutunnelman puuttuminen johtuu, varmaan planeettojen asennosta! Nyt olen ihan täpöllä joulunodotustunnelmassa ja tämä on ihan mahtavaa. Tämä sama tunne, joka tulee joka vuosi ja johon liittyy niin paljon muistoja. Joulun odotus on aikuisellekin aina jänskättävää. Enkä minä edes tiedä, mitä joulussa oikein odotan. Ehkä voin käyttää sanontaa, jota eksäni käytti lähes kaikesta eli "ihan yleisesti". Eli ihan yleisesti odotan jouluaaton perinteitä, jouluruokia, koirien touhotuksia, etenkin beaglen, joka on ihan kahelina paketteihin. Odotan ensimmäistä joulua vauvan kanssa ja tämä joulu onkin aivan erityinen oman minitontun vuoksi. Odotan aattoillan hiljaisuutta, pyjamassa lorvimista joulupäivänä ja piirrettyjen katsomista, herkuttelua ja kaikkein eniten odotan sitä, että saan vain olla. Töissä ollessa joululoma on tuikitärkeä, että jaksaa pakertaa kevätlukukauden, mutta kyllä nyt kotiäitinäkin tarvitsen jonkinlaista huilitaukoa ja akkujen lataamista. Nythän minä vasta sitä tarvitsenkin! Joulu katkaisee arjen kivasti ja tiedän jo nyt, että useamman päivän möllimisen jälkeen jaksan taas olla astetta parempi äiti.

Minulla oli mielessä paljon muutakin, mutta eiköhän tämä riitä tältä päivältä, etenkin kun en nyt muista enää, mistä kaikesta piti kirjoittaa. Toivottavasti kaikki muutkin ovat päässeet joulutunnelmaan ja jos ei, niin nyt äkkiä kehittämään sitä vaikka väkisin :)

perjantai 18. joulukuuta 2015

Elämäni on ihan perseestä enkä jaksa voimaantumispaskaa

Hei Sinä, joka tulit lukemaan tämän jutun. Miksi kiinnostuit? Miksi sinua kiinnostaa, jos jollakulla menee huonosti? Tiedän, että ystäväni huolestuivat otsikon luettuaan ja pyydän heiltä anteeksi ja toki muiltakin, sillä otsikko on harhaanjohtava, mutta sille on hyvä syy.

Tämä postaus on vain empiirinen testi. Tietysti odotit, että avaudun elämäni kurjuudesta ja pahoittelen, että et joudu sellaista juttua lukemaan. Tai oikeastaan olen erittäin iloinen siitä, että minulla ei ole aihetta sellaiseen juttuun. Pahoittelen myös otsikon sivistymätöntä sanavalintaa.

Mikä tämän postauksen pointti sitten on? Se on se, että haluan testata, onko todella niin, että positiiviset jutut kiinnostavat enemmän kuin negatiiviset. Näinhän kaikki väittää, mutta blogini kävijähistoria kertoo ihan toista. Kiitollisuutta, onnellisuutta ja muita positiivisia asioita käsitteleviä juttuja on luettu todella vähän, mutta negatiivisesti sävytetyt otsikot ovat vetäneet huomattavasti enemmän lukijoita puoleensa. Miksi näin? Mitä tämä kertoo lukijoistani ja ihmisistä yleensä?

Olen kirjoittanut useita juttuja positiivisesta asenteesta ja hyvinvoinnista, mutta en tiedä, onko se vain ajanhaaskausta ja onko oikeasti niin, että monet ajattelevat tuollaisia juttuja voimaantumispaskana. Tällaista sanaa eräs ihminen nimittäin käytti enkä nyt lähde sanaa sen kummemmin analysoimaan, sillä jokainen voi tehdä analyysin itse. Suuremmat lukijamäärät saisin, kun kirjoittaisin provosoivasti ja keskittyisin valittamiseen. Sitä en kuitenkaan halua tehdä, koska en halua suunnata energiaani ikäviin asioihin (no ehkä välillä) ja koska lukijamäärä ei ole minulle itseisarvo. Kuitenkin varmasti kaikki bloggaajat ovat kiinnostuneita bloginsa kävijämääristä ja haluavat ainakin vähän kirjoittaa juttuja sen mukaan, mikä ihmisiä kiinnostaa. Vaikka monet kirjoittavat blogia mukamas pääasiassa itselleen, niin silti tuntuu turhauttavalta, jos juttua ei lue kovinkaan moni muu. Olen usein sanonut, että minulle on tärkeää, jos yksikin ihminen löytää jutuistani jotain tärkeää. Se on tärkeämpää kuin turhat klikkaukset ihmisiltä, jotka vain käväisevät sivullani eivätkä juttuja lue.

Olen hyvin kiinnostunut erilaisista sosiaalisista ilmiöistä ja ihmisten käyttäytymisestä ja nettimaailma antaa hyvän mahdollisuuden pohdiskella näitä asioita ja ottaa itse kantaa ja tehdä tällaisia empiirisiä testejä. Toivon, että kommentoisit ihan vaikka muutamalla sanalla, miksi kiinnostuit tästä postauksesta. Ja pahoittelen vielä, että tämä juttu on vähän negatiivinen... Tarkoitus oli säästää tämä myöhemmäksi, mutta tämänpäiväinen postaus katosi, kun klikkasin "Julkaise"-painiketta ja otin sitten jonosta seuraavan jutun!

Kivaa viikonloppua! Joulu on ihan kohta :)

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Onko joulupukki sittenkin nainen?

Kävin tässä eräänä päivänä lukemassa juttuja vanhasta blogistani (http://ahistaa.vuodatus.net/) ja voi jummijammi, miten hyviä juttuja siellä onkaan! Ne ovat ainakin omasta mielestäni niin hyviä, että olen päättänyt julkaista niitä uusintoina. Siitäkin huolimatta, että teksteissä olisi vähän viilattavaa ja tekisi mieli tehdä tarkennuksia, mutta toisaalta taas muutama vuosi sitten olin lahjakkaampi ja mielikuvituksellisempi kirjoittaja - sitten homesairastuminen vaurioitti aivojani enkä enää kykene kirjoittamaan samalla tavalla kuin ennen. Mutta ei siitä sen enempää. On mielenkiintoista, että monet asiat ovat edelleen ajankohtaisia ja olen edelleen samaa mieltä monista asioista. Tämä postaus on kirjoitettu  viisi vuotta sitten ja sopii myös Lucian päivään vuonna 2015:
"Viime aikoina sukupuolikeskustelu on vellonut kiivaana ja keskustelu perinteisistä naisen ja miehen rooleista on jäänyt taka-alalle, kun on puhuttu samaa sukupuolta olevien oikeuksista. Tänään on Lucian päivä ja se herätti minut ajattelemaan joulunajan nais- ja mieshahmoja. Oletteko ajatelleet, miten miehinen juhla joulu on? Joulupukki on mies, tontut mielletään usein parrakkaiksi miehiksi ja Jeesuskin oli mies. Missä ovat joulun naishahmot?
On sääli, että uskonnossamme ei palvota Äiti Mariaa, vaikka onhan neljäs adventti hänelle pyhitetty päivä. Minä tosin palvon pyhää neitsyttä, todennäköiseti enemmän kuin keskimääräinen luterilainen, mutta minä en olekaan mikään perusluterialainen. Ilman Neitsyt Mariaa meillä ei olisi Jeesusta eikä joulua, ainakaan siinä muodossa, missä sitä nyt vietämme. Luulisi siis, että Maria olisi vähän suuremmassa roolissa kuin pelkästään joulunäytelmien tallissa synnyttävänä naisena.
Jokaisen arvostetun ja menestyvän miehen takana on nainen ja niin on joulupukinkin. Hyvähän pukin on kerätä kaikki kunnia itselleen, kun muori on kuitenkin se, joka organisoi Korvatunturin arjen ja pitää piparikaulimellaan Pukin ja tontut ja kurissa ja nuhteessa. Pukin on jokseenkin helppo jakaa paketteja, kun niissä on nimet päällä, mutta jos pukki joutuisi tekemään jotain muuta siinä ohessa, niin pukin putkiaivoissa menisi pasmat sekaisin. Minulla on kyllä pieni epäilys siitä, että pukki saattaa sittenkin olla nainen. On vaikeaa uskoa, että mies selviytyy niin vaativasta tehtävästä niin nopeasti. Mutta toisaalta, kun joku aina saa niitä vääriä joulupaketteja, niin jakajan täytyy olla mies! Jos otetaan aiheeseen trendikästä näkökulmaa, niin meidän pitäisi kyetä ajattelemaan, että Joulupukki voisi olla sukupuolineutraali! Mitä jos pukilla ei olisikaan muoria vaan toinen pukki? 

Monissa joululauluissa sukupuoliroolit ovat hyvin perinteisiä: "On äiti laittanut kystä kyllä..."  , " Voi jospa isi sais tietääkään, että joulupukki suukon sai" ," Isän lämmittämän, saunan höyryävän kuusenoksin pihkaisin, äiti askareissaan, leipoi pipareitaan..."  Ja sitten on tietysti AC/DC:n Mistress for Christmas!"

Siinäpä siis mietteitä vuosien takaa ja ihan mielenkiintoistahan tätä on nytkin pohtia. Millaisia ajatuksia tästä joulun sukupuolikysymyksestä herää?
The Christmas tree got balls!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Liebster Award vol. 3

Sain Liebster Award -haasteen jo kolmatta kertaa ja mietin, että vastaanko ollenkaan, mutta tykkään haasteista ihan hirveästi ja siksi otin haasteen vastaan. Liebster Award -haasteessa on ideana haastaa pieniä blogeja ja tehdä niitä tunnetuksi ja "palkita" blogeja lähettämällä haaste eteenpäin. Kiitänkin Yhtä kuin kolme  -blogia palkinnostani ja tietysti haasteesta! Kiireisiini vedoten en lähde nyt etsimään haastettavia blogeja, etenkin kun olen aiemmin jo haasteeseen vastannut. Mutta tässä vastaukseni kivoihin kysymyksiin, joihin oli hauskaa pohtia vastauksia:

1. Mikä on joulun paras hetki, miksi?
Pienenä se oli tietysti lahjojen avaaminen. Mielestäni joulussa on monta ykköshetkeä jaetulla sijalla, mutta ehkä paras on se, kun voi istua kauniisti katettuun pöytään, kynttilät palaa, jouluruoat tuoksuu ja siinä vaiheessa kaikki hässäkkä on ohi ja tietää, että voi lojua massu pömpöllään sohvan jatkeena seuraavat pari päivää. Täytyy myös mainita toinen hyvä hetki eli jouluaattoillan kahvipöytä... Kun kinkkuannos on (melkein) sulanut, niin istahdetaan herkkujen ääreen ja juodaan kahvit  perintökupeista. Tuo onkin ainoa kerta vuoden aikana, kun juon kahvia.
2. Tyhmin/turhin vaateostoksesi?
En voi sanoa vain yhtä vaan aika paljon turhaa on tullut ostettua ja siksi minulla onkin aika iso urakka kirppismyynnin kanssa...

3. Pelottaako maailman nykytilanne sinua?
Välillä, ja etenkin oman lapsen myötä huoli on kasvanut. Välillä olen liiankin ahdistunut kaikesta ja olen katsonut parhaaksi pysytellä uutispimennossa. En kuitenkaan halua keskittyä ajattelemaan ikäviä asioita vaan päätän usein, että keskityn positiivisiin juttuihin ja suuntaan energian kaikkeen hyvään.

4.  Jos saisit nyt 200e, mihin käyttäisit?
Laittaisin säästöön kevättä ja hoitovapaaköyhäilyä varten.

5.  Mitä teet viimeisenä, ennen kuin käyt nukkumaan?
Annan vauvalle hyvänyönsuukon ja hellittelen häntä. Sitten mietin, miten kiitollinen ja onnellinen olen kaikesta ja nukahdan makoisasti.

6. Mihin aikaan vuorokaudesta yleensä kirjoitat blogia?
Silloin, kun vauva nukkuu. Postaukset julkaisen yleensä illalla, mutta olen valmistellut niitä aiemmin. Jutut joudun kirjoittamaan pienissä pätkissä eikä minulla ole ikinä aikaa syventyä kirjoittamaan.

7. Annatko katumuusikoille rahaa?
Riippuu muusikosta ja mielentilasta.

8. Millaisia blogijuttuja luet mieluiten?
Hyvin kirjoitettuja ja sellaisia, missä on jokin mielenkiintoinen näkökulma! Aiheella ei ole niin väliä, koska monet eri aihealueet kiinnostaa ja luen niin tyylijuttuja kuin pohdintojakin ja kaikkea siltä väliltä. Helpompi olisi ollut vastata kysymykseen, millaisia en tykkää lukea.

9. Laita alle kuva lempiesineestäsi.
Nyt täytyy todeta, että minulla ei ole lempiesinettä! Kiersin koko huushollin läpi eikä minkään esineen kohdalla tullut tunnetta, että jokin olisi lempiesine. Vaikka tavaraa minulla on, niin olen silti ainakin aatteellisella tasolla nähtävästi päässyt materialismista eroon.

10. Mikä sai sinut herkistymään viimeksi?
Sotaveteraanien laulu Linnan juhlissa. Herkistyminen on lievä sana kuvaamaan reaktioitani, koska minä ihan itkin, mikä on aika harvinaista.

11. Miten saat itsesi rentoutumaan?
Meditoimalla, ulkoilemalla, lukemalla kirjaa tai lehtiä, katsomalla leffaa, askartelemalla, kirjoittamalla blogia, olemalla vauvan kanssa, pötköttelemällä, telmimällä koirien kanssa... Monilla eri tavoilla, joista tässä vain muutama ensin mieleeni tullut.

Tässä oli siis vastaukseni, jotka näpyttelin aika haipakalla... Tarkoitus olisi päästä ajoissa nukkumaan, jotta olisin huomenna reipas lähtemään pienille jouluostoksille, jotka jäi tänään väliin ja huomenna olisi myös leivottava joululimput sekä kirjoitettava joulukortit ja laitettava postipaketitkin ja jos olen oikein reipas, niin kiikutan joulutervehdykset postiin (tai siis Citymarkettiin, jossa Posti nykyisin toimii). Nyt toivotan hyvät lauantai-illanjatkot!

perjantai 11. joulukuuta 2015

Stressittömät joulukorttikuvaukset, jotka eivät onnistuisi perfektionistimutsilta

Taas on se aika vuodesta, kun perheenäidit ottavat suloisia joulukorttikuvia suloisista lapsistaan. Sukulaiset ja ystävät saavat kortin, jossa lapsi on aseteltu täydelliseen asentoon täydellisesti sommiteltujen koristeiden keskelle. Eihän siinä, minustakin on ihanaa saada sellaisia kortteja, mutta vasta tänä vuonna minulle on blogien kautta paljastunut kuvien takana piilevä karu totuus eli jumalaton stressi, jonka korttikuvaukset aiheuttavat. Mitenkähän monta postausta olenkaan lukenut siitä, että kuvaukset ei menny niin kuin piti eikä kukaan lapsista eikä koirakaan katsonut kameraan ja oli hämärää ja kaikki on ihan pielessä ja haluan olla suorittajasupermutsi jonka joulukortitkin on ylitäydellisiä ja jos ei oo niin oon elämässä epäonnistunut. No eihän siinä, voin vain taas kerran todeta, että kukin tyylillään

Ymmärrän toki, että kortit ovat tärkeitä ja niihin halutaan panostaa, mutta miksi se kamala stressi? Ymmärrän myös, että jotkut harrastavat valokuvausta ja heille kuvien laatu ja kaikki yksityiskohdat ovat tärkeitä enkä itsekään laittaisi korttiin esim. tässä postauksessa olevia epätarkkoja/väärin tarkentuneita kuvia, mutta kuinka moni kortin saaja syynää kuvaa sillä silmällä, että onko jokin varjo väärässä paikassa ja onko kuvassa kohinaa ja koristenauha juuri oikeassa kulmassa? Liian usein viimeisen päälle mietityt kuvat ovat jotenkin kliinisiä ja niistä puuttuu aito ilo ja lämmin tunnelma eikä se ole ihmekään, jos äiti heiluu kameran takana nuttura tiukalla ja yrittää saada touhukkaat taaperot toteuttamaan huikeaa visiotaan. Nyt täytyy sanoa itsekin, että kuulostan tosi ikävältä, mutta en ole mielipiteineni ainoa.

Minulle ja monelle muulle lapsikuvakorteissa tärkeintä on se lapsi. Sellaisiakin juttuja olen lukenut, joissa lapsikortteja parjataan ja kritisoidaan vaikka mistä näkökulmasta. Että ne ovat kliseisiä ja kyseenalaistetaan, että miksi pitää ottaa korttikuvat omasta ipanasta, että halutaanko siinä pitää omaa lasta näyttelykappaleena tai jopa korostaa omaa vanhemmuutta. Sellaisenkin näkökulman luin, että vauvakortti loukkaa lapsettomia ja siitä tulee lapsettomalle paha mieli. Entisenä lapsettomana voin ainakin omalta kohdalta todeta, että minulla ei tuollainen ole käynyt edes mielessä. Minusta lapsikortit on kivoja ja söpöjä eikä asiaa tarvitse sen kummemmin analysoida! Kuitenkin vastarannan kiiski sisälläni nostaa päätään välillä ja ajattelin, että pistänkin korttiin vaikka koirakuvia enkä lähde mukaan vauvakuvahössötykseen. Arvelen, että jotkut odottavat meiltä vauvakorttia ja olisikin aikamoinen yllätys, jos kuoresta paljastuisikin joulukoirakuvat vauvakuvien sijaan. Jos protestoisin vauvakuvakortteja vastaan, niin tekisin sen tälläisilla kuvilla: 

En ollut suunnitellut teettäväni vauvakuvakortteja, en ollut itse asiassa ehtinyt suunnitella joulukortteja ollenkaan vaan asia ratkesi silloin, kun laitoin vauvalle päälle lahjaksi saadun tonttupuvun. Vauvasta tuli niin suloinen tonttupoikanen, että pakkohan sellaisesta on teettää joulukortteja. Ihan vaan siksi, että tuollaisen minitontun näkeminen joulukortissa ilahduttaa varmasti kortin saajaa ja ihan vaan siksi, että minulla oli taas ajatus, jonka olen huomannut viime aikoina hallitsevan ajatusmaailmaani eli "Miksipä ei?"

Meillä joulukorttikuvaukset meni ihan hauskasti ja ainakin minulla oli kikatus päällä, koska se tarttui vauvasta. Paikalla oli monien eri surkeiden sattumusten sarjasta johtuen vain minä ja vauvan kummisetä, joka valokuvausta harrastavana ja kunnon laitteet omistavana sai luvan toimia kuvaajana. Alunperin mukana piti olla myös toinen kummi ja tietysti mies, mutta nyt kuvaukset suoritettiin kahden ihmisen voimin. Tosin sitä en tiedä, mitä kuvista olisi tullut, jos vauvan ympärillä olisi häärännyt neljä tyyppiä. Vauva kun riemastui ja riehaantui setänsä näkemisestä täysin. Kun yritin laittaa vauvaa lampaantaljalle nätisti makaamaan, niin hän vispasi käsiään ja ajattelin, että enemmällä vispaamisella hän lähtee varmaan lentoon. Riehuvasta tonttuvauvasta olisi saanut hauskan videotervehdyksen!

Minun visioni oli se, että vauva olisi ollut nätisti kyynärpäiden varassa taljan päällä tai pötkötellyt taljalla ja koristeena olisi muutama tonttu ja lahjaksi saadut huovutetut töppöset... No, kun kuvaaja kävi lattialle makaamaan, niin vauva alkoi huutaa iloissaan hii-hii ja ryömi vauhdilla kameraa kohti. Silmät suurina vauva tohotti menemään ja kiljui mennessään!
Sitten setä keksi, että laitetaan vauva sohvalle ja minä nappasin vaalean viltin taustaksi ja yhden joulupehmon virikkeeksi ja niistä kuvista tulikin aika suloisia. 

Toki minun mielestäni kaikki kuvat olivat ihania ja oli älyttömän vaikeaa valita korttikuvia. Hauska moikkauskuva vai kuva, jossa vauva nauraa ikenet loistaen? Kuva, jossa vauva hämmästelee jotain silmät suurina vai kuva, jossa hän nyhtää tontun partaa? Yhden kuvan valitseminen oli täysin mahdotonta ja päädyin kolmeen. 

Tilasin kuvat Ifolorilta, mistä olen tilannut ennenkin ja vaikka muilla firmoilla voisi olla monipuolisempia korttivaihtoehtoja, niin Ifolor oli mielestäni ainoa, joka selkeästi ilmoitti, että itsenäisyyspäivänä tilatut kortit ehtisivät vielä joulupostiin. Itsenäisyyspäivän aamu menikin kikkaillessa Ifolorin kuvaohjelman kanssa ja totesin, että joskus asiat voisi tehdä muulloinkin kuin viime tipassa. Korttien tilaamisessa ja muissa vastaavissa jutuissa saa menemään ikuisuuden tai ainakin minä saan, koska en oikein ikinä tiedä, mitä haluan ja olen vähän tumpelo kaikessa tuollaisessa. Jotkut käsittelevät kuvat ensin jollain kuvankäsittelyohjelmalla ja minä ajattelin, että en siihen ryhdy, mutta kokeilin kuitenkin ja siinä menikin sitten aikaa. Kuvankäsittelyohjelman käyttäminen on kivaa, mutta aikaavievää, koska mahdollisuuksia on niin paljon. Testailin eri vaihtoehtoja ja sitten päädyin kliseiseen ja klassiseen eli reunojen häivyttämiseen valkoisella. Sekään ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin luulin, sillä Ifolorin oma kuvaohjelma sovittaa ja pienentää kuvat korttiin sopivaksi. Jos halusin mallata kuvan niin, että vauvan naama oli kuvan keskellä, niin sitten häivytykset jäivät epäsymmetriseksi eli toisessa reunassa oli paljon häivytystä ja toisessa ei yhtään. Minun piti käsitellä joitain kuvia monta kertaa, että sain häivytykset kohdalleen eikä ne ihan prikulleen menneet, mutta ainakaan minun silmääni ei pieni epäsymmetrisyys haittaa.

Toinen pikkujuttu tai jonkun mielestä iso, on se, että unohdin kortin etusivulta joulutervehdyksen. Minun kun piti laittaa kortin kanteen teksti "Jouluiloa". Sen olisi voinut tehdä kuvankäsittelyohjelmallakin ja tietysti Ifolorin omalla ohjelmalla ja jossain vaiheessa kokeilin, että saako kanteen tekstin ja sen kyllä sai, mutta teksti siirsi kuvien paikkaa. Tarpeeksi kauan jos olisin kikkaillut ja klikkaillut, niin olisin saanut tekstin ja kuvat kohdalleen, mutta minulle tuli siinä välissä jokin muu ajatus päähän ja unohdin sen tekstin... Ehkä liimaan kortin kanteen Jouluiloa-tarran tai nuukana kirjoitan tussilla tervehdyksen ja ongelma on ratkaistu!

Joulukortit tulivat postissa eilen eli tosi nopeasti ja olin aika jännittynyt pakettia avatessani. Minä kun tilasin kaksiosaiset kortit, joihin laitoin tekstiä kahdelle sivulle ja kun tekstejä asettelin, niin tarkistin miljoonaan kertaan, että onko tekstit oikeilla sivuilla. Ettei olisi käynyt niin, että minulle olisi tullut kortteja, joissa on kuva takasivulla ja tekstit miten sattuu... Runoista tykkäävänä ihmisenä piti etsiä korttiin ja teemaan sopiva runokin.

Tuliko korteista sellaisia kuin oletin? En tiedä, koska en olettanut mitään ja minulle pääasia on, että kortissa on vauva. Kortit on painettu helmiäispaperille, mikä vähän syö kuvien tarkkuutta, mutta toisaalta joku voi luulla, että paperi on juuri tuollaiseksi tarkoitettu ja harkittu. Minusta se näyttää kyllä ihan hääkutsupaperilta, mutta toisaalta helmiäisen värinen vähän kimaltava paperi sopii jouluun ja joku, joka ei tätä blogia lue, voi ajatella, että kaikki on harkittua. Tiedoksi vaan, että minä en nykyisin harkitse yhtään mitään vaan töhellän vain menemään ja sitten ihmettelen lopputulosta ja olen aina tyytyväinen. Asenne ratkaisee. T. entinen 100 % superperfektionisti, nykyinen huithapeli ja aivosumusta kärsivä.

Joulukorttiin päätyi siis kolme kuvaa. Yhdessä vauva katsoo silmät suurina kameraan ja nykii tonttua parrasta, yhdessä hän pötköttää pehmolelun vieressä ja yhdessä on hassu nauruilme ja kädet levällään. Jos olisin perfektionistiäiti, niin en kai olisi korttiin tyytyväinen ja löytäisin siitä aika montakin korjattavaa asiaa, kuten sen, että mielestäni runon piti olla keskellä kakkossivua eikä sivun yläreunassa. Mutta oikeesti, kuka kortinsaaja kiinnittää tuollaiseen asiaan huomiota? Olen päättänyt, että en stressaa pikkuasioista ja se on ollut hyvä päätös. Korttien tekeminen, siis ihan koko projekti, oli mielestäni helppoa ja vaivatonta ja erittäin kätevää sekä nopeaa. Aiempina vuosina olen askarrellut joulukortit itse ja se on ollut ihanaa puuhaa, mutta paljon aikaavievämpää ja sotkuisempaakin kuin kuvakorttien tilaaminen. Täältä löytyy juttua ja kuvia viime vuoden joulukorteista ja olenkin maininnut, että korttien askartelusta tulee kiva joulufiilis. Minulle joulufiilis tuli nyt ihan yhtä lailla, vaikka en askarrellutkaan kortteja, ehkä se tuli jo siitä pyöreäposkisen tonttuvauvan touhotuksesta! Jos ensi vuonna olen oikein noheva, niin yhdistän sekä kuvaukset että askartelun eli tilaan jouluisen kuvan lapsesta ja liitän kuvan johonkin askartelemaani korttiin. Tämä olisi hyvä kompromissi minulle.

Tähän loppuun vielä pienet tontunvalpaat... AWWW ♥♥♥ Valpaista pitää mainita, että nyt vauvalle on tullut jo ihan oikeat, suorat varpaat... Tähän asti ne on olleet pelkät pyöreät pienet pallurat, jotka on tuntuneet minikokoisilta kumipalloilta. (Tämä siis tärkeänä tietona vauvan kasvusta ja kehityksestä.)

Olen lukenut jo aika monta postausta epäonnistuneista joulukorttikuvauksista ja kuvausrumbasta, joten en aio edes kysyä, että miten muilla on korttikuvaukset sujuneet. Voisin kyllä ottaa vastaan kuvausvinkkejä ja mielipiteitä siitä, millaiset korttikuvat on sinun mielestäsi kivoja. Ja onko vauvakuvat ylipäätään ok joulukorteissa vai ärsyttääkö ne?

torstai 10. joulukuuta 2015

Rocky road -kuorrutteiset joulumuffinit

Nyt tulee juttuja niin nopeaan tahtiin, että monet ei ole varmaan ehtineet edellisiäkään lukea! Olen laittanut tähän postaukseen linkkejä edellisiin juttuihin, jos haluat käydä niitä kurkkimassa. Kakkuohje löytyy täältä, eiliset höpinät kakkuvuoasta ja isänpäivän vieton myöhästymisestä kerroin täällä. Aluksi oli tarkoitus laittaa kaikki kolme eri aihetta samaan blogijuttuun, mutta ymmärrätte varmasti, miksi on parempi jakaa jutut näin. Informatiivisten ja pitkien otsikoiden harrastajana olisin ollut ongelmissa otsikon keksimisen kanssa ja monen eri aiheen yhdistäminen tekee postauksista sekavan ja pitkän. Minulla kun on muutenkin tapana kirjoittaa pitkästi.

Tämä muffinikuorruteohje ei ole minun mielestäni edes mikään varsinainen ohje, koska tässä ei tarvitse oikein osata mitään, mutta halusin jakaa teille helpon ja näyttävän idean, joka onnistuu tumpeloltakin. Tein maustekakun pienehköön Darth Vader -vuokaan ja koska taikinaa jäi yli, niin laitoin sitä suuriin muffinivuokiin.

Kaapissa oli vaahtokarkkeja, koska olin hankkinut niitä erästä kakkua varten. Minun on pitänyt kokeilla liivatteetonta hyytelökakkua, johon tulee vaahtokarkkeja, mutta en ole vielä kakkua innostunut tekemään. Kun löysin kaapista vaahtokarkit, niin äkkäsin, että hiiskatti, minähän teen muffineihin rocky road -tyyppisen kuorrutteen. 

Sulatin suklaata ja laitoin pienen tilkan öljyä suklaan joukkoon, jotta suklaa ei jähmety kovaksi. Sulan suklaan pinnalle ripottelin kuivattuja karpaloita, murskattuja saksanpähkinöitä (luomuja, ainoita pähkinöitä joita voin syödä) ja vaahtokarkkeja. Toki kuorrutteeseen käy vaikka mitkä ainekset, mutta nämä oli ne, mitä kaapistani löytyi. Tällaisissa rocky road -systeemeissä parasta on, että näitä voi soveltaa. Oooh, ihan juuri pälähti päähän piparminttuiset rocky roadit... Suklaan päälle kun murustaa polkkakarkkeja, niin näyttää superjouluiselta! Piparminttu -rocky roadiin sopii tietysti valkosuklaa... Ja päälle lumihiutaleen muotoisia koristeströsseleitä tai hopeisia koristepalloja (siis niitä pieniä ja kovia kakkukoristepalloja, ei kuusenpalloja!).

Vaikka itse sanonkin, niin nämä olivat niin törkeän hyviä, että täytyy käyttää sanaa muffingasm. En herkuttele kovin usein ja aika kauhulla katsoin isoa muffinia, mutta miehen kanssa teimme tasajaon eli mies söi pohjan ja minä kuorrutuksen - reilu peli! Eihän tuo pelkkä kuorrutus vastaa ehkä kuin yhtä suklaapatukkaa, että sinänsä ihan kohtuullinen määrä herkuttelua, mutta sokeria välttelevälle tuo on jo överiannos. Fiilis oli kyllä huipussaan, kun asetuin itsenäisyyspäivänä sohvalle ja edessäni tarjottimella oli herkkuleivos, itsetehtyä glögiä rusinoiden ja manteleiden kera ja otinpa ihan jouluservetinkin. Täydellistä kotoiluluksusta!

Ihan parasta tässä muffinissa oli se, että tämä maistui vähän samalle kuin Fazerin joulusuklaa. Siis se levy, missä on piparinmuruja ja jouluisia mausteita. Minä olen ihan kahjona siihen ja olen joka vuosi ostanut suklaalevyn ja mutustellut sitä samalla, kun olen askarrellut joulukortteja ja kuunnellut Vesa-Matti Loirin joululevyä (tämä on hyvin tärkeä yksityiskohta). Nykyisin jätän suklaalevyt kauppaan ja hoikempi puoliskoni saa pitää huolen suklaansyönnistä. Mutta tästä muffinista tuli siis se sama joulufiilis, mitä on tullut Fazerin joulusuklaan syömisestä! Jouluun liittyy paljon erilaisia aistimuistoja ja oli jännä huomata, että joulusuklaalla onkin ollut minulle merkitys yhtenä joulumielen tuojana. On myös ihanaa huomata, miten joulu rakentuu pikkuhiljaa monista eri asioista ja joulua kohti mennessä joulufiilis lisääntyy päivä päivältä. Juuri aamulla luin jostain mainoksesta otsikon "Parasta joulussa on odotus" ja niinhän se on, vaikka enää joulu ei tunnukaan niin hurjan kutkuttavan jännittävältä ja ihmeelliseltä kuin muksuna.
Tällaiset muffinit ovat helppoja ja näyttäviä tarjottavia ja näitä kelpaa viedä tuliaisiksikin ja voi olla, että hyödynnän tätä ideaa toisen ja kolmannenkin kerran. Ehkä siirrän tämän kuorruteidean pipareihin eli kuorrutan piparit suklaalla ja ripottelen päälle kaikkia tykötarpeita. Hätähousuisen ja ahneen herkkuhimoisen versio tästä on se, että ottaa yhtäaikaa palan suklaata ja palan piparia suuhun ja mutustelee niitä. Tiedän jo pari ihmistä, jotka todennäköisesti tätä vinkkiä testaavat.

Tykkääkö muut suklaan ja piparkakun yhdistelmästä? Aika monilta olen nimittäin kuullut, että se on liian erikoinen yhdistelmä ja ihan pyhäinhäväistys, koska joulupiparit pitää syödä erikseen eikä niitä saa tuunailla. Entä mitä makumuistoja sinun jouluusi liittyy? Tietysti kai ne perusjutut, mutta onko jokin tuollainen vastaava pikkujuttu kuin tuo minun joulusuklaamuistoni?

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Darth Vader -kakku ja -muki isänpäivälahjaksi sekä Tähtien sota -lahjavinkkejä

*Sisältää mainoslinkkejä*

Saan varmaan "Vuoden karmeimmat blogiotsikot" -palkinnon, mut ei voi mitään... Mutta arvatkaas, millä me herkuteltiin viikonloppuna? Isänpäiväkakulla! Olen sen verran boheemi, että voin tarjota isänpäiväkakkua vaikka itsenäisyyspäivän aattona. Nooh, vähän noloahan se tietysti on antaa maailman suloisimman lapsen isälle lahja ja kakku monta viikkoa myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös vaan? Minulle kävi siis niin, että pistin isänpäivälahjat tilaukseen viime tipassa ja kun yhtä tuotetta ei ollut, niin sen vuoksi koko toimitus viivästyi. Tällaiseen pitäisi ahkeran nettishoppailijan osata varautua, oma moka.

Olemme sopineet, että ostamme lahjaksi vain jotain pientä (poikkeuksena synnytyslahjaksi saamani telkkari :). Vaikka kyseessä oli miehen ensimmäinen isänpäivä, niin en lähtenyt toteuttamaan mitään huikeaa spektaakkelia vaan pitäydyn linjassa nimeltä "pientä kivaa". Tosin suunnitelmat olivat vähän suuremmat, mutta kuumeiluni esti niiden toteutuksen isänpäivänä. EMP: ltä löysin hauskan Darth Vader -mukin ja sehän oli pakko tilata. Me kun pohdimme vauvan nimeä keväällä ja mies ehdotti nimeä Luke, ihan vain siksi, että hän pääsisi sanomaan: "Luke, I'm your father". Luke-nimistä lapsesta ei tullut, mutta tuo juttu jäi elämään sisäpiirin vitsinä ja muki oli mielestäni hauska lahja. Tilasin myös Darth Vader -kakkuvuoan ja minulla oli hirmu kiva ajatus siitä, että isänpäivänä teen kakun ja juhlavasti sen ojennan mukin kera. Periaatteessa suunnitelma toteutuikin hienosti, jos ei olla kovin tarkkoja päivämääräasian kanssa.
Kakkuvuoasta sen verran, että vuoka on hauska ja sopii vaikka koristeeksi, mutta yllätyin, että se oli niin pieni. Olisi pitänyt lukea tuotetiedot - oma moka tämäkin. Hukkaan vuoka ei kuitenkaan mene, sillä siinä voi tehdä vaikka lapselle oman kakun, pienen uunimunakkaan tai muun vastaavan. Kakkuun jäi aika selvä kuvio ja jännäsin, että irtoaakohan kakku vuoasta ja miten kuvion käy. Joskus tällaisten silikonisten kuviovuokien kanssa on käynyt niin, että puolet kakusta jää vuokaan ja koko idea lössähtää. Täytyy joku kerta kokeilla vuoan voitelua, josko kuvio onnistuisi vielä paremmin. 
Darth Vader - Star Wars

Kakun päälle voisi toki laittaa mustaa marsipaania tai koristemassaa, mutta meille se on turhaa, koska emme kumpikaan sitä syö. Kakusta  laitoinkin kuvan ja ohjeen jo eiliseen postaukseen, mutta laitetaan se nyt vielä tähän. Kakku ei ole siis mikään leipurimestaruuden taidonnäyte vaan ihan peruskakku. Vinkkinä, että jos kakusta järsii leikkaa kypäräosan pois, niin saa sellaisen muinaisnaamion. Jos syö pelkät "korvat" eli tuon kypärän alaosan niin kakku näyttää sellaiselta 1. maailmansodan sotilaalta, jolla on kypärä ja jokin naamarihässäkkä. Monikäyttöinen vuoka siis tai sitten me ollaan vaan vähän pöllöjä!

Arvoin, että tilaanko kakkuvuoan vai muffinivuoat ja päädyin kakkuvuokaan, koska ajattelin isänpäiväkakkua, mutta muffinivuoillakin olisi varmasti ollut käyttöä. EMP :llä on älyttömän paljon kaikkia muitakin hauskoja Tähtien sota -tuotteita, jotka ehtivät vielä jouluksi. Minäkin harkitsin pukinkonttiin Darth Vader -pöytälamppua ja R2-D2-munakelloa, koska ne olisivat olleet kivoja ja käytännöllisiä lahjoja, mutta en halua kuluttaa yhtä ideaa loppuun ja kuormittaa miestä yhteen aiheeseen liittyvällä tavaralla ja keksin jotain muuta... Kunnes sitten just joulun alla äkkään, että hitsi, olisi pitänyt tilata jotain edes varulta...

Tähtien sota on monien mielestä ihan huikea elokuva, mutta minä en siitä  ymmärrä mitään ja putosin täysin kärryiltä miehen selittäessä, että ne 80-luvulla tehdyt leffat oli tavallaan jatko-osia ja niiden jälkeen on tehty alkuosat. Whaaat? Ei mene mun jakeluun eikä matikkapäähän moinen. Mutta enhän minä tajua Staar Woorsseista muutenkaan mitään, menee aina Star Trekin kanssa sekaisin. Sen tiedän nyt, että se pahis eli Darth Vader olikin sen hyviksen eli Luken isä. Mutta tuosta perhedraamasta en sitten tiedäkään enempää. Sen tiesin jo pienenä, että Harrison Ford esitti Luken kaveria ja oli siinä pienellä tytöllä ihmettelemistä, että miten Indiana Jones onkin yhtäkkiä avaruudessa! Kaikenlaista joutuu ihmettelemään kasvaessaan kahden isoveljen kanssa. Joskus pienenä Tähtien sota -elokuvia koko perheen voimin katsottiin, ihan videovuokraamosta haettiin filmit. En tajunnut elokuvien juonta silloin enkä tajua nytkään. Jotkut vaan avaruudessa taistelee enkä tiedä miksi, ketkä ja ketä vastaan. Lapsuuden leffaelämyksestä muistan sen, että ihmettelin, miten siellä aavikolla kulkeekin yhtäkkiä jotain luostarimunkkeja, niitä joilla on ruskeat kaavut päällä. Sitten muistan lauseen: "Obi-Wan Kenobi, olet ainoa toivoni" ja minua säälitti, että onpa kurjaa jos jokin on jonkun ainoa toivo. En kyllä ole edes varma, olenko keksinyt tuon itse vain oliko se oikeasti elokuvassa. Suosikkini hahmoista oli se iso karvanaama, koska tykkään kaikista karvaisista olioista. Tosin en senkään otuksen funktiota ymmärtänyt, sillä ajattelin, että se on lähinnä joku maskotti. Eikä ajatteluni ole noista ajoista paljonkaan kehittynyt vaan olen yhtä ulalla koko Tähtien sodasta kuin vuosia sitten! Minusta olisi hirmu kivaa, jos joku Star Wars -tietäjä voisi laatia lyhyen ja ytimekkään, selkokielisen referaatin aiheesta! Onko blogin lukijoissa Tähtien sota -faneja? 

tiistai 8. joulukuuta 2015

Hyvää! Gluteeniton keittiö -kirjan arvostelu (huippu kirja!) ja mehevän gluteenittoman maustekakun ohje

Kun aloin kirjoittaa tätä postausta, niin minulla oli mielessä kolme eri aihetta, jotka ymppäisin tähän samaan postaukseen, mutta koko jutun punainen lanka katosi pahasti enkä enää tiennyt, mistä aiheesta kirjoitan ja siksi jäsentelin tämän niin, että nyt tulee vain keittokirjavinkki ja kakkuohje ja ne kaksi muuta juttua kirjoitan myöhemmin. Ettei mene ihan sillisalaatiksi ja ettei otsikosta olisi tullut vielä pitempää ja monimutkaisempaa.

Minulla on kirjastosta lainassa keittokirja Hyvää! Gluteeniton keittiö (Kaarina Virtanen, Otava, 2015) ja jo kirjaa selaillessani huomasin, että kirja on mielestäni paras gluteenittomia ohjeita sisältävä kirja. Kirjan ulkoasu ja rakenne ovat selkeitä ja ohjeet löytyvät helposti. Kirjassa on monipuolisesti kaikki tarvittavat perusohjeet sekä arkeen että juhlaan ja ohjeet ovat nykyaikaisia ja sisältävät vaihtelevasti eri raaka-aineita. On pääruokien ohjeita ja ilahduttava määrä kasvisruokia, on pikkusuolaisten, salaattien, munakkaiden, leipien, piirakoiden ja kaikkien muidenkin leivonnaisten ohjeita. Äh, mitä minä tässä luettelemaan, koska mielestäni kirjassa on edustettuna kaikki kotikeittiön ruokalajityypit ja vähän enemmänkin! Erikseen täytyy mainita helposti ja nopeasti valmistuvat ruoat ja leivonnaiset, joiden ohjeita löytyy mukavasti sekä puuro-, mysli ja smoothieohjeet. Joudun aina etsimään netin tai kansioideni syövereistä ohjeita joko työkäyttöön tai omiin tarpeisiin. Jos ottaa netistä jonkin ohjeen, niin ei voi koskaan olla varma, onko ohje toimiva, vaikka jo ensisilmäyksellä yleensä näenkin, mikä on hyvä ohje ja mikä ei. Kun kaikki tarvitsemani ohjeet ovat yksien kansien välissä, niin ei tarvitse enää tuskailla ohjeiden etsimisen kanssa. 

Kirjan ohjeet ovat erittäin selkeitä ja riittävän yksityiskohtaisia, jotta aloitteleva kokkikin onnistuu. Kirja sisältää myös hyviä vinkkejä gluteenittomaan ruoanvalmistukseen ja leivontaan ja kirjan lopussa on lista keliaakikolle sopivista ruoka-aineista. Kirja on myös sopivan ja kätevän kokoinen. Minulla on nyt syksyn aikana ollut lainassa monenlaisia keittokirjoja ja olen huomannut, että painavat ja suuret opukset ovat hankalia käyttää. Joskus kun ihan lukemalla luen keittokirjoja ja suuren kirjan lukeminen on vaikeaa. En siis tietenkään tavaa jokaikistä ainemäärää ja ohjekohtaa vaan selailen ja silmäilen sivuja ja poimin ideoita. Kuvia kirjassa on aika vähän ja veikkaan, että nykykeittokirjoihin tottuneet pitävät kuvien vähyyttä huonona asiana. Minulle kuvia tärkeämpää on kirjan käytettävyys eli nuo kaikki asiat, mitä jo aiemmin mainitsin ja jos kirjassa olisi paljon kuvia, niin se olisi paksumpi. Toki kuvat voivat olla tarpeellisiakin, jos ei ole ennen jotain tiettyä ruokaa tai leivonnaista tehnyt eikä tiedä, miltä sen pitäisi näyttää. On minustakin kiva katsella ruokakuvia, mutta tämän kirjan kohdalla en edes kuvia älynnyt kaivata vaan vasta tätä juttua kirjoittaessani tajusin, että kuvia ei ole paljon.

Hyvää! Gluteeniton keittiö on erinomainen lahjaidea jokaiselle keliaakikolle. Minun kirjahyllyyni tämä tulee jossain vaiheessa päätymään ja on vähän sellainen kutina, että tästä tulee minulle gluteenittoman kokkauksen "raamattu", koska tässä on juuri  omiin tarpeisiini sopivat ohjeet. Vaikka kirja sisältää gluteenittomia ohjeita, niin suosittelen silti jokaista kotikokkia tai perheenäitiä tutustumaan kirjaan. Kirjan avulla saa laadittua perheelle muutaman viikon ruokalistan monipuolisista ja terveellisistä raaka-aineista ja resepteistä löytyy varmasti ihan uusiakin ideoita. 
Gluteeniton leivonta on periaatteessa ihan helppoa ja helpoimmillaan voi tehdä niin, että korvaa tavalliset jauhot gluteenittomilla jauhoilla, mutta lopputulos ei ole aina ihan onnistunut eikä ainakaan voi olla kovin varma, mitä saa aikaiseksi vai saako mitään. Minulle kun on jäänyt traumoja gluteenittomista juustomuffineista, jotka olivat kuin kumipalloja! Oppilaista se oli toki kivaa ja minä yritin selittää epätoivoisesti, että muffinilla on vähän eri funktio kuin se, että sitä heitellään luokan seinään tai kaverin selkään. Muistan myös sen pikkuleipätaikinan, jonka oppilaat olivat kaataneet pöydälle kaulimista varten. Pöydällä näytti olevan kasa hienoa hiekkaa ja kun kysyin, että tätäkö te meinaatte pystyä kaulimaan, niin oppilaat kirkkain silmin sanoivat, että joo, me aateltiin, että se silleen muotoutuu.

Työni puolesta minun pitää hallita gluteeniton leivonta, mutta nykyisin leivon gluteenittomia leivonnaisia myös kotona, vaikka itselleni käykin normijauhot. En leivo enää niin usein kuin ennen ja jotain leipomattomuudestani kertoo se, että tein isänpäiväkakunkin vasta viime lauantaina... Isänpäiväkakun valmistaminen oli hyvä syy ottaa testiin kirjan ylihelppo maustekakkuresepti, koska kakun olikin tarkoitus olla pelkkä kuivakakku. Yleensä muuntelen ohjeita vielä paremmaksi, mutta tämän kakun tein täysin ohjeen mukaan (paitsi rusinat jätin pois), mikä kertoo siitä, että ohje on ihan täydellinen. Ja miksi ei olisi, koska kirjan tekijä on eläkkeellä oleva kotitalousopettaja. Sattuneesta syystä itselläni on erittäin kova luotto näitä ruoanvalmistuksen ja leivonnan ammattilaisia kohtaan ja kun luin kirjan takakannesta tekijän ammatin, niin tiesin jo siitä, että kirja on varmasti hyvä ja asiallinen. Kirjan tekijä, Kaarina Virtanen on tehnyt muitakin ansiokkaita keittokirjoja ja häntä pidetään kasvisruokien uranuurtajana eikä syyttä.

Maustekakku onnistui erinomaisesti, mutta jos jotain huonoa sanottavaa kakusta löytyy, niin se, että maistettuani kakkua heti uunista ottamisen jälkeen siinä maistui sooda ihan liikaa. Olen kai jotenkin soodaherkkä, koska maistan sen niin helposti eivätkä muut maista mitään. Tai sitten vaan laitoin soodaa vähän liikaa. Seuraavana päivänä soodan makua ei ollut ja kakku oli muutenkin parhaimmillaan vasta silloin. Kakusta tulee ihanan mehevä, se kohoaa hienosti, pysyy erittäin hyvin kasassa eikä siitä huomaa, että se on gluteeniton. Toki gluteenittomuuden "peittäminen" ei ole itsetarkoitus, mutta ihan liikaa on nähty kahvipöydän kulmalla kököttäviä epämääräisiä käikäleitä, joiden edessä töröttää lappu "Gluteiiniton". Minun suussani monet gluteenittomat leivonnaiset maistuvat jotenkin jauhoisilta, mutta tämä kakku kertakaikkiaan suli suuhun ja maku oli tasapainoinen. Joskus maustekakuista puskee läpi liika kanelin, neilikan tai kardemumman tai mikä pahinta, inkiväärin maku. Tässä ohje takuuvarmasti onnistuvaan kakkuun:

GLUTEENITON MAUSTEKAKKU

1  1/2 dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
1  1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytin Semperin hienoa)
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl soodaa
1 dl rusinoita
1 muna
1 dl sulatettua margariinia tai vajaa 1 dl öljyä
3/4 dl kermaa tai maitoa


1. Voitele ja jauhota pienehkö kakkuvuoka.
2. Mittaa ainekset kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
3. Pane taikina vuokaan ja kypsennä 175 asteessa tunnin verran. 
4. Kumoa vähän jäähtyneenä.

Ja nyt jos odotatte superhienoa kuvaa erikoiskauniista kakusta, niin joudun tuottamaan pettymyksen... Koska on kuitenkin korrektia laittaa jonkinlainen kuva leivonnan lopputulemasta, niin tässä se on: 

Tein samasta taikinasta myös muffineja ja tästä kuvasta näkee, miten hienosti taikina kohosi. Vähänhän tuo repesi, mutta päälle tuli sellainen kuorrutuskerros, ettei repeämä haitannut.

Jos et innostunut  gluteenittomasta maustekakusta, mutta etsit vastaavaa reseptiä, niin täällä on ohje yhtä helppoon ja munattomaan maustekakkuun, joka sekin on mehevä ja onnistuu varmasti. Näin joulun alla (ja muutenkin) joku voi olla ihan kiitollinen ohjeista, joiden avulla saa nopsaan hyvän kakun. Jää sitten aikaa muuhun jouluhössöttämiseen!

Jos tuo Darth Vader -kakkuvuoka ihmetyttää, niin huomenna kerron selostuksen siitä, mikä tuo Darth Vader -juttu oikein on ja selostan myös, miksi meillä syötiin isänpäiväkakkua vasta itsenäisyyspäivän aattona. Luvassa on myös niin herkullinen muffininkuorrutusvinkki, että pelkkä ajatuskin ellottaa.

Onko sinulle gluteeniton leivonta tuttua? Entä harrastatko keittokirjojen pläräilyä? Kommenttiboksiin saa vinkata myös hyvistä gluteenittomista ohjeista.

Mukavaa päivää :) Toivon muuallekin samanlaista auringonpaistetta kuin mitä täällä on!