lauantai 30. huhtikuuta 2016

Hauskaa vappua!

Jee, vappu! Jaksaako kukaan muu aikuinen olla yhtä innoissaan kuin minä? En varmaan koskaan kasva aikuiseksi, kun kyse on mistä hyvänsä sesonkijuhlista tai teemabileistä. Eilen kävin kaupassa ja innostuin ostamaan itselleni gerberakimpun vapun kunniaksi. Kukkia ihasteli eräs  rouva ja hän sanoi, että kyllä sitä aina muille ostelee, mutta ei ikinä itelleen. Ajattelin, että ehkä minä ihan ite olen sen arvoinen, että voin kimpun ostaa, etenkin kun ei ollut kovin kalliskaan. Oranssit ja keltaiset kukat sopisi vappuun, mutta päädyin näihin vaaleanpunaisiin. Nyt olen jostain syystä ihastunut vaaleanpunaiseen väriin. Nämä kukat ovat kyllä ihan mieletöntä väriterapiaa.

Eilen kipitin varastoon hakemaan vappukamat eli kassilliset peruukkeja, hattuja ja kaikenlaista sälää. Viime vuonna olikin välivuosi, kun en imetys- ja vaipparumbalta jaksanut hassutella. Mutta muuten joka vuosi kaivan vappukamat esille yhtä innoissani ja sanon ihan samat asiat... Tuo on muuten yksi merkki siitä, että on tullut vanhaksi! Olen ihan varma, että kun lapseni kasvaa, niin hän oppii tietämään jo etukäteen, mitä aion sanoa. Aivan kuten minä tiedän, mitä äitini sanoo esim. jouluaattona, kun tullaan hautausmaalta: "Ai miten hyvältä kinkku tuoksuu" ja kun katson Lumiukkoa ja Walking in the air alkaa soida, niin äiti sanoo, että "Tää sit on nätti kappale". Joka vappu äitini sanoo, että pitäisi olla niitä työväenlauluja ja juhannuksena, että nonni, nyt se kesä on sit ohi. Ja joka vappuna minä vedän ruskean peruukin päähän ja kikatan, että "Kato, Martti Servo". Vappuperuukkien tutkiminen herättää aivan huippuja muistoja railakkaista vapuista ja noiden muistojen parissa on ihan pakko viivähtää.

Vappuperinteisiini kuuluu myös tietysti ilmapallot ja serpentiinit ja tänä vuonna pääsin halvalla, koska ei tarvinnut ostaa uusia. Entisiäkin oli ja ihmettelin jopa, että miten minulla oli niin paljon serpentiiniä. Uskotteko, että olen säästänyt serpentiinejä omasta lapsuudestani? Öööööö. Ne on siis noin 30 vuotta vanhoja! Enkä niitä raaski käyttää, mutta ehkä sitten, kun taapero älyää serpentiineistä jotain, niin raaskin ne hänelle lahjoittaa. Ilmapallot on roikkuneet ikkunassa jo lapsen synttäreistä asti eli maaliskuusta sillä ajatuksella, että kohtahan se vappu on. Eteisen kaapissa oli serpentiinirulla viime vapusta asti, koska silloin ajattelin, että eipä toinna viijä varastoon, koska kohta on taas vappu! Ja nythän se on ja ihmettelen, että miten aika rientää näin!

Vappuuni kuuluu myös munkit ja sima ja eilen illalla myöhään tein pienen satsin munkkeja perintöreseptillä. Tein myös salaattia, jonka ohjeen bongasin Beach house kitchen -blogista. Sovelsin vähän, koska ei ollut juustoa joten laitoin korvaavaksi elintarvikkeeksi kinkkua :) Ei ihan sama kuitenkaan, mutta toimi niinkin ja onpahan nyt hyvin ruokaisa pasta-kinkku-selleri-salaatti, jota tulen aivan varmasti tarjoamaan seuraavissa illanistujaisissa.

Simaa en tehnyt itse, koska en jaksa alkaa väsäämään ja sitäpaitsi Porvoon Vanhan Fabriikin sima on niin hyvää, että on ihan turha tehdä itse. Tuo Porvoon sima sopii myös vatsalleni. Oma sima kun on sen verran tujua tavaraa, että vatsani menee siitä serpentiinille. Ja omassa simassa on myös se riski, että siihen tulee prosentteja, kuten minulle kerran kävi ja tulin vahingossa pieneen hiprakkaan vappubrunssilla. Suklaakakkuakin meillä on, koska se oli miehen toivomus ja ohje on Maizena-paketin kyljestä aikanaan bongattu. Kakusta tuli vähän ruma, mutta kunhan siihen lätkäistään kermavaahtoa ja jätskiä, niin kakun ulkonäöllä ei ole väliä.

Minä menen nyt herkuttelemaan salaatilla, broileripihveillä ja munkeilla ja sitten suunnataan kaupungille katsomaan Minna Canthin patsaan lakitus. Huomenna mennään ihmettelemään vanhojen autojen kulkuetta ja sitten möllitään, sitä ei olekaan tullut tehtyä aikohin. Mitä teillä on suunnitelmissa tänään ja huomenna?

Hauskaa vappua!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Mekko UFFilta, korut ja laukku luksusta

Ihan huvikseni selailin erään nettikaupan valikoimaa ja haaveilin uudesta kesämekosta. Oli hirmu ihania mekkoja, mutta jokainen, mikä minua vähänkin enemmän viehätti ja vaikutti omantyyliseltä, oli musta tai ainakin mustapohjainen. Mustat vaatteet ovat minulle hyvin tunnusomaisia, mutta mielenkiintoistahan on se, että en pukeudu aina mustaan vaan minulla on kirkkaanvärisiä vaatteita, on kukallisia ja kirjavia ja silti musta väri on se, mistä minut tunnetaan. Kun kerron blogini nimen, niin se herättää hymähdyksiä ja lausahduksen "Niinpä tietysti". Olen jonkun kerran kuullut myös jonkun sanovan: "Hei sä olet se Nainen tummissa" ja tuohon liittyy  katsahdus päästä varpaisiin, jolla henkilö toteaa, että kyllä, sillä on mustaa päällä, siis kokomustaa eikä se ole edes menossa hautajaisiin.

Meillä jokaisella on jokin oma tavaramerkki, jokin, mistä meidät tunnetaan ja muistetaan. Joillakin se voi olla se, että on ala-asteella mössinyt jotain ja raukkaparkaa kutsutaan koko loppuelämän jollain inhalla lempinimellä. Yläasteen ATK-opettaja on jäänyt mieleen, koska hänellä oli aina pörröisiä neuleita. Jos housut nousevat korkealle vyötäröstä, niin sanotaan, että ovat mallia Matti Nykänen. Kun ollaan ystävän kanssa shoppailemassa, niin saatetaan sanoa jonkin vaatteen kohdalla, että tää on ihan senjasen -oloinen vaate. 

Jotkut ihan luovat oman lookinsa ja tyylinsä, mutta minulle oma (musta) tyyli on muodostunut vaivihkaa. En ikinä oikein edes päätä, että nytpä laitan kokomustat vaatteet, mutta sitten peiliin katsoessani tajuan, että olen jälleen kerran päätynyt luottoväriini. Mustassa asussa olin liikenteessä pari viikkoa sitten, kun kävin Huviretkessä syömässä. Olisin halunnut laittaa housut, mutta koska mahani pullahtaa aina syödessäni enkä siedä kiristelyä vyötäröllä, niin piti laittaa jokin mekko. Nykyisin en siedä ollenkaan kiristäviä vaatteita ja haluan valita mukavat vaatteet. Miksi muuten aina, kun puhutaan mukavista vaatteista, ajatellaan niiden olevan jotain tyylitöntä ja lököä? Tämä asuni oli mukava, koska mekko ei kiristänyt mistään ja pitsiselkämyksinen, trikoinen neuletakki oli kiva päällä.
 Mekko UFF, alunperin Citymarketista
Neuletakki Anttilasta
Sukkikset Lidl
 Kengät Aleksi 13: a 
Laukku Chanel
Vyö Michael Kors
Kello Michael Kors
Rannekoru Dior
Eräs hyvin tyypillinen  piirre pukeutumisessani on kierrätysvaatteiden, halpismuodin ja luksuksen yhdisteleminen eikä se tuota minulle minkäänlaista "moraalista"ongelmaa, vaikka joidenkin mielestä onkin tekopyhää käyttää kalliita asusteita ja mainostaa pukeutuvansa kierrätysvaatteisiin. Joidenkin fanaatikkojen mielestä on väärin etenkin Chanelin laukkua kohtaan, että se joutuu samaan asukokonaisuuteen halpisvaatteiden kanssa! Ymmärrän toki pointin, mutta en usko, että laukku loukkaantuu :D. Tässä asussa on UFFilta ostettu mekko, on Lidlin sukkikset, vanhat kengät ja asusteet ovat sitten luksusta. Mekkoon lainasin toisesta mekostani ketjuvyön ja muistelin 90-lukua, jolloin minulla oli usein jonkinlainen metallinen vyö lantiolla. Michael Korsin mallistossa on metallisia ketjuvöitä näkynyt paljon ja nyt kun minullakin on jotain näin muodikasta, niin ajattelin käyttää tätä muidenkin asujen kanssa kuin sen, mihin vyö kuuluu. Diorin rannekorua en ole käyttänyt kovinkaan usein, koska olen arastellut sen massiivisuutta. Kyseessähän on Gourmette bracelet eli n. 10 vuotta sitten myyntiin tullut koru, jonka sisällä on kaksi huulikiiltoa. Ostin korun käytettynä ja pari kertaa olen rahapulassani sen meinannut myydä, mutta en ole raaskinut. Vaikka olen luopunut monista aiemmin tärkeinä pitämistänikin vaatteista, koruista, kengistä ja laukuista, niin en ole kyennyt luopumaan tietyistä jutuista ja miksi pitäisikään?

Asusteissa oli siis ketjuja ja arvelin, että on parempi jättää kaulakoru pois, ettei tule liian ketjuuntunut olo. Mutta alaston olo minulla on aina ilman kaulakorua, joten kertokaapas, että millainen kaulakoru sopisi ketjuasusteiden kanssa? Minulla olisi ollut eräs 3-kerroksinen pitkä kaulakoru, jossa on samanlaista ketjua kuin laukussa, mutta mielestäni se olis ollut tårta på tårta ja jätin kaulakorun kokonaan pois. 

Koska minulla oli kiire ennen lähtöä enkä ehtinyt panostaa meikkiin, niin sutaisin violettia rajaustussia ripsirajaan. Yleensähän käytän luomiväriä tai siis luomivärejä, mutta nyt sipaisin vain vähän sävyä luomille ja kokeilin, että miltä olo tuntuu vähemmän meikatuilla silmillä. Omasta mielestä silmäni tarvitsevat kunnon varjostukset, etenkin kun minulla on raskaat luomet ja ei-minkään-muotoiset silmät, siis ei ole sellaiset kauriinsilmät ja ilman kunnollista silmämeikkiä näytän valjulta ja uniselta. Violetti rajaustussi on kyllä kiva ja sitä olen käyttänyt nyt arkenakin. Se sopii hyvin silmälasien käyttäjälle, koska silmät jäävät aina kehyksien varjoon ja värikäs rajaus tuo silmät hyvin esille. Ja rajauksen vetäminen käy aamulla sukkelampaan kuin luomivärin sutiminen! 

Mitä mieltä olette asusta? Pitäisikö minun kehittää joskus jotain värikkäämpää ja erikoisempaa vai voinko olla vaan Nainen tummissa? Onko sinulla jokin ns. tavaramerkki pukeutumisessa?

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Tapaus polyaminopropyl biguanide

Aamulla kirjoitin misellivesistä Facebookiin ja kun menin käymään iltapäivällä Citymarketissa, niin bongasin sieltä Garnierin miselliveden, joka oli tarjouksessa hintaan 4,17,-. En ollut tuotetta ostamassa vaan ajattelin ihan huvikseni tutkia sitä ja kappas vaan, mitä INCI-listasta löytyi: polyaminopropyl biguanide! Tämä kosmetiikassa säilöntäaineena käytetty ainesosa, toiselta nimeltään PHMB (= polyheksametyleenibiguanidi) herätti pari kuukautta sitten kohua ja siitä uutisoinkiin kohtalaisen laajasti. Aineen epäillään aiheuttavan syöpää, häiritsevän lisääntymisterveyttä ja  se on ympäristölle ja soluille vaarallinen biosidi.


PHMB on kielletty EU:n kemikaalilainsäädännössä jo tammikuussa 2015 ja tämähän kuulostaa yksinkertaiselta. Monimutkaiseksi asian tekee se, että aine on edelleen EU:n kosmetiikka-asetuksen liitteessä V sallittujen säilöntäaineiden listalla enimmäispitoisuudella 0.3 %. Eli tuote on siis sekä kielletty että sallittu, koska kemikaalilainsäädäntö ja kosmetiikka-asetus ovat kaksi eri asiaa. EU: ssa selvitellään parhaillaan, miten kemikaalilainsäädäntö vaikuttaa kosmetiikka-asetukseen. Ymmärsitkö? Vähän vaikeasti tajuttavaahan tämä on ja sekava lainsäädäntö sekoittaa kuluttajia ja kauppiaitakin. Kosmetiikkayritykset tulkitsevat tilannetta niin, että PHMB olisi edelleen sallittu ja siksi tuotteita on vielä myynnissä. Suomessa Tukesin näkemys on, että ainetta sisältävien kosmetiikkatuotteiden myynti on kiellettyä. Tukes ei kuitenkaan suorita valvontatoimia, koska EU-komissiolta ei ole tullut selvää ohjeistusta asiaan, mutta kuluttajia kehotetaan ilmoittamaan kauppiaalle PHMB: tä sisältävistä tuotteista. Pallo onkin nyt yrityksillä ja peräänkuulutan kosmetiikkayritysten ja kauppiaiden vastuullisuutta! Minä lähetin netin kautta palautetta Citymarketiin ja nyt odottelen suurella mielenkiinnolla, että mitä minulle vastataan.

Oman lusikkansa myrkkysoppaan on tuonut kosmetiikkajätti L'Oréal, jonka monista tuotteista PHMB: tä löytyy edelleen ja joka kieltäytyy luovuttamasta tuotetietoja Cosmethics-tietokantaan ja joka kieltäytyy myös reagoimasta lainsäädäntöön. Me Naiset -lehden nettisivuilta löysin artikkelin, missä L'Oréalin edustaja vastasi, että PHMB on tunnettu ja tutkittu aine, se on ollut pitkään käytössä ja on sallittujen aineiden listalla eikä sen käytöstä tarvitse olla huolissaan. Tietysti Lorskun edustaja sanoo noin, koska PHMB on "helppo" säilöntäaine eli se toimii ja sille on vaikeaa keksiä korviketta ja kyseessä on mysö taloudelliset seikat. Teknokemian yhdistyksen lausunto on samansuuntainen kuin L'Oréalin edustajan, joten en nyt tiedä, mitä tässä uskoisi. Teknokemian yhdistyksen lausunnossa sanotaan, ettei markkinoilla oleviin PHMB:tä sisältäviin tuotteisiin liity turvallisuusriskiä.

PHMB:tä löytyi monista tutuista ja turvallisiksi mielletyistä tuotteista, kuten Helosanista ja Tummelista ja apteekissa myytävistä La Roche Posay- ja Vichy -sarjoista sekä marketkosmetiikassa mm. Garnierin tuotteista ja hiustuotteissa mm. Wellaflex-sarjasta. Sitä on myös ns. paremmilla merkeillä, kuten Cliniquella ja Korresilla. Minulle oli järkytys, että sitä on myös luonnonkosmetiikassa ja olin puoli päivää suurin piirtein shokissa, kun vauvan kosteuspyyhepaketissa luki aineen nimi! Olin mieltänyt Naturaverden turvalliseksi, sillä se on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, se on allergiatestattu ja parabeeniton ja tottakai ajattelin, että tuollaisessa tuotteessa ei ole mitään vaarallista. Kunnes PHMB nousi otsikoihin ja olin varma, että olen aiheuttanut lapselleni syövän. Sen jälkeen tavasin suurennuslasin kanssa ja silmät solmussa kaikkien kosmetiikkapurkkieni ainesosaluettelot, mutta en onneksi löytänyt PHMB:tä. Monet yritykset ovat poistaneet PHMB:n tuotteistaan jo aikoja sitten ja esim. lasten Elmex-hammastahnassa sitä ei enää ole. Netistä löytyy listoja PHMB:tä sisältävistä tuotteista, mutta tieto ei ole välttämättä ajan tasalla ja parasta onkin itse tiirata kosmetiikkaputelinsa ja etsiä sieltä sanat polyaminopropyl biguanide.

Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät jaksa lotkauttaa korviaan kosmetiikan yksittäisestä ainesosasta nousseelle metakalle ja että monet pitävät PHMB-uutisia  hysterisointina ja turhana pelonlietsontana, mutta fakta on, että PHMB on biosidi ja EU on sen kieltänyt ja siksi asia on otettava vakavasti. Toki maalaisjärjellä ajateltuna tuskin siitä saa syöpää, jos jossain tuotteessa on PHMB: tä pieninä pitoisuuksina - aineelle on kuitenkin luokiteltu turvallisen käytön rajat. Ja aika helposti meistä jokainen ajattelee, että "no kaikestahan saa kuitenkin syövän". Itse vaan mietin sitä, että kun tuote on niin laajasti ja käytetty, että millaisen altistuksen olemme  elämämme aikana saaneet... Vaikka PHMB on yksittäinen ainesosa, niin se on lisänä kemikaalikuormassa, jolle olemme altistuneet ja altistumme koko ajan ja kun muutama vuosikymmen sitten monien aineiden, kuten ftalaattien, käyttöä ei ollut rajoitettu niin kuin nykyisin, niin kehomme on ehtinyt jo kyllääntyä eri kemikaaleilla. Kun PHMB: tä sisältäviä tuotteita vielä kaupoissa myydään, niin kuluttajat ajattelevat yksioikoisesti, että ne ovat turvallisia ja että olisihan ne vedetty välittömästi pois markkinoilta, jos ne olisivat tositosivaarallisia... Tälläkin hetkellä PHMB: tä sisältäviä tuotteita löytyy kaupoista ja usein tuotteet ovat tarjouksessa, mikä on hyvin kyseenalaista, kuluttajia harhaanjohtavaa ja jopa epäeettistä. 

Hysteriaan ei ole aihetta, mutta kehottaisin jokaista pohtimaan omalla kohdalla, haluaako käyttää PHMB:tä sisältäviä tuotteita. Minä en sitä suosittelisi. Kosmetiikassa on toki muitakin vastaavia ainesosia, mutta se onkin taas jo ihan toinen juttu! 

Miten sinä suhtaudut tällaisiin uutisiin? Kiinnitätkö huomiota siihen, mitä kosmetiikkasi sisältää?

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Ravintola-arvostelu: Huviretki Jyväskylä

Pari viikkoa sitten tuli käytyä Huviretkessä syömässä ja ajattelin, että voisin kirjoittaa arvostelun kyseisestä ravintolasta ja etenkin ruoasta. Koska olen aina vaan huono kuvailemaan kaikkea eli en älyä kuvata kaikkea, mitä bloggaajan pitäisi kuvata, niin saatte tyytyä vain ruokakuviin. 

Minulla oli 30 euron arvosta etuseteleitä ja siksi päädyin ystäväni kanssa Huviretkeen viettämään lauantai-iltaa. Huviretkihän on hotelli Cumuluksen yhteydessä ja hotellien ravintoloita on yleensä totuttu pitämään kohtuullisen hyvätasoisina paikkoina, joista saa takuuvarmasti hyvää ruokaa. Ravintola oli täynnä, mutta muutama pöytä oli onneksi vapaana ja saimme kivan ikkunapöydän. Huviretki on miljööltään miellyttävä ravintola, sellainen, joka voisi olla jossain Keski-Euroopan kaupungissakin. Muistelin, että ravintola olisi ollut kulahtaneempi ja kämäisempi ja nyt olin yllättynyt siitä, että paikka olikin niin viihtyisä, siisti ja tunnelmallinen. Minusta ravintoloiden tunnelma on kyllä aina kiva, pidän puheensorinasta, ruoantuoksusta ja ylipäätään ravintolafiiliksestä ja totesimmekin, että joskus voitaisiin lähteä ulos niin, että ensin käydään syömässä hyvin ja sitten mennään baariin. Eli etkot jossain kivassa ruokaravintolassa ja sitten bilettämään. Tämä onkin ensi kesän to do-listalla.

Tällä kertaa annoksen päättäminen oli minulle helppoa ja tilasin chilillä maustettua ylikypsää possun savukassleria, viski-bbq-kastiketta, lämmintä coleslaw-salaattia, friteerattua bataattia ja savupalsternakkapyreetä ja odotinkin mielenkiintoista makuelämystä. Makuelämys ei valitettavasti ollut kovin kummoinen. Annos oli seisonut jonkin aikaa keittiössä ennen kuin se tuotiin. Sen huomasi siitä, että ruoka ei ollut riittävän kuumaa ja friteeratut bataatit olivat nahistuneet ja sitkistyneet ja niitä oli vaikea leikata nahkeutensa vuoksi. Tuli mieleen vanha vitsi "just otin mikrosta", jota hoettiin meidän kotitaloustunneilla ja myöhemminkin, kun epäiltiin, että ruoka ei ole vastavalmistettua.

Kassler oli suussasulavan pehmeää, mureaa ja hyvänmakuista ja annoksen paras osio olikin liha ja hyvä niin, koska kotona harvoin kokolihaa teen ja on sääli, jos ravintolassa saa pahanmakuista ja huonosti valmistettua lihaa. Niinkin on monesti käynyt. Kun tarjoilija toi annoksen, niin jäin tuijottamaan sitä, koska annos oli mielestäni pieni ja vähän aneeminenkin väriensä puolesta. En tiedä, mitä odotin, mutta ehkä olin odottanut jotain vähän päräyttävämpää ja taiteellisempaa. Tarjoilija huomasi, että toljotin annosta ja kysyi, että oliko tämä oikea ruoka ja kakistelin, että joo-oo kyyllää oon, enkä kehdannut sanoa, että olin hämmästynyt. Hyvältähän annos kuvassakin näyttää, mutta minä olin todellakin odottanut jotain vähän hienompaa - olisivat edes jonkin vihreän rehun tyrkänneet koristeeksi! Kastike oli melko makeaa, mutta sopi kyllä annoskokonaisuuteen hyvin. Viskin makua en kastikkeesta löytänyt, mikä on sääli, sillä olisin toivonut mukavan tujakkaa viskinpotkua ja myös enemmän bbq-makua, sellaista jenkkien barbeque-kastikkeen makuista. Lihakaan ei maistunut savulle kuin pinnasta ja tajusin vasta myöhemmin, että kyseessä piti olla savukassler. Savupalsternakkapyreestäkään en löytänyt savun makua enkä hirveästi muutakaan makua. Meillä on taaperolle tehty palsternakasta vaikka mitä ja omat pikaiset arkisoseetkin ovat täyteläisempiä kuin tuo ravintolassa tarjoiltu, joka oli vähän vetinenkin. Mutta jos tykkää miedosta ja suunmukaisesta mausta, niin silloin tuo kyllä menettelee. Coleslaw oli hyvin peruskauraa ja siihenkin olisin kaivannut jotain potkua. Eihän tuo annos huono ollut, ei siis ollenkaan, vaan söin kyllä hyvillä mielin ja kehuin vielä syödessäni, että hyvää on. Nimenomaan hyvää, mutta ei erinomaista.

Ystäväni otti vuohenjuustosalaatin ja se oli ihan perussalaatti. Ihmettelen suuresti, että miksi ravintoloissa salaattipohja on aina perussalaatti+kurkku+tomaatti. Toki hyvät perusaineksethan nuo on, mutta kun maukkaita erikoissalaattejakin on ja vaikka mitä vihanneksia ja itse tykkäisin, että salaateissa käytettäisiin edes vähän mielikuvitusta. Salaattien hinta on toinen asia, mitä ihmettelen. Vuohenjuustosalaatin hinta oli 16,50 ja minun liha-annokseni maksoi 18,90 ja joko salaatti oli suhteessa tosi kallis tai minun annokseni oli halpa.

Huviretken palvelu oli perustasoa, tarjoilija ohjasi pöytään jne., mutta minä tykkäisin, että tarjoilijat olisivat vieläkin ystävällisempiä ja että heistä välittyisi hyvä fiilis. Mielestäni perustason palvelu ei nykyisin riitä vaan asiakasta pitäisi huomioida enemmän ja monesti ihan pienillä jutuilla saadaan asiakas tuntemaan itsensä erityiseksi. Pienillä jutuilla saadaan asiakkaan fiilis myös latistumaan. Meille sattunut eräs pieni käpsäys oli se, että toinen saamamme ruokalista oli englanninkielinen, mutta pärjäsimme sillä oikein hyvin ja tutkin sitä ihan huvikseni. Ruokia saimme odottaa vähän turhan kauan, mutta ymmärrän toki, että keittiössä oli kiirettä. Kun menen ravintolaan, niin minulla ei ole mitään hoppua eikä ruoan odottaminen haittaa, ellei siinä nyt ihan puoltapäivää mene. Kun ruoat oli tuotu pöytään, niin sen jälkeen saimme olla ihan oman onnemme nojassa. Mielestäni hyvään palvelukulttuurin kuuluu, että tarjoilija käy kysymässä, onko kaikki hyvin ja maistuuko ruoka. Tarjoilijalle olisi ollut tarve, koska ystäväni tilasi pääruoan kanssa toisen lasillisen viiniä, mutta hän ei sitä saanut. Yritimme ottaa kontaktia tarjoilijoihin, joilla oli vähän turhan kiire korjata astiat muista pöydistä. Tarjoilijan ja tiskarin hommia tehneenä tiedän varsin hyvin, että on helpottavaa saada astiat kerättyä pois, mutta kun pöytiin ei ollut edes tulossa uusia asiakkaita eikä tarjoilijoilla näyttänyt olevan mikään superkiire, koska parin isomman seurueen lähdettyä ravintolasali tyhjeni. Onneksi viinilasi hyvitettiin laskussa, mutta  silti tuollaisesta unohduksesta jää vähän ikävä fiilis. Ikävää on myös se, että edelliselläkin kerralla juuri palvelun vuoksi Huviretki sai miinusta. Tarjoilija oli olevinaan vitsikäs huumorimies, mutta hän meni henkilökohtaisuuksiin ja oli jopa tökerö. Asiasta olisi toki pitänyt valittaa jo silloin ja sanoa suoraan, mutta en halunnut pilata kaunista kesäpäivää ja sitä on aina vähän nihkeä sanomaan tuollaisesta.

Koska meillä oli etusetelit käytössä, niin raaskin tilata myös jälkiruokaa. Valitsin Black crème brûléen eli lakritsinmakuisen crème brûléen + sitruunasorbettia. Jos pääruoka oli hienoinen pettymys niin jälkiruoka korjasi kyllä potin! En kertakaikkiaan ymmärrä, miten crème brûléehen oli saatu niin samettinen koostumus! Lakritsi maistui täyteläisenä ja hienostunut on sana, joka kuvaa makuelämystä parhaiten. Himoitsen edelleen rapsahtavaa sokerista kuorta, jonka alta paljastuu pehmeä ja jopa viettelevä, suuta hellivä lakritsiyllätys. Eihän sitä meinannut hennoa edes syödä! Ja samalla kuitenkin mietin, että olisikohan sitä voinut saada suurempana annoksena. Monesti erilaiset paahtovanukkkaat maistuvat aivan liikaa kananmunalle, ovat rakenteeltaan munakasmaisia, liian vaniljaisia tai liian jotain, mutta tuo oli kyllä täydellinen.


Limesorbettikin oli hyvää; aidon ja raikkaan limen makuista ja limenpalaset tai mitä lieneekään, antoivat mukavan suutuntuman. Koska lakritsisorbetti oli niin täydellistä, niin ainakaan minä en olisi kaivannut enää toista makueksploosiota. Lakritsin kaveriksi olisi mielestäni sopinut vaniljasorbetti, mutta sitten olisin ehkä valittanut liian tavanomaisesta makuyhdistelmästä. Ja kyllähän laku ja lime yhteen soppii ja limen kirpsakkuus oli hyvä kompensaattori (onko tuo edes oikea sana?) pehmeän makuiselle ja kermaiselle lakritsille. Tämä jälkiruoka nousi kyllä kaikkein aikojen top kymppiini ja se on aika paljon se! Voikohan ravintolaan mennä syömään pelkkää jälkiruokaa? Minulle kun jäi himo tuohon vanukkaaseen.

Mitään ylisanoja en Huviretkestä käyttäisi vaan sanoisin, että kyseessä on hyvä perusravintola. Vaikka minun annokseni olisi kaivannut pientä hienosäätöä eikä mitään foodgasmia tullut, niin voisin silti suositella Huviretkeä. Kaikki kun eivät ole yhtä kriittisiä syöjiä kuin minä, mutta toisaalta ruoka-alan ihmisenä minulla on varaa olla kriittinen ja voin toivoa ravintolaruoan tarjoavan huikeita makuelämyksiä. Parasta meidän huviretkeilyssä oli tietysti se, että pääsin ulos syömään ihanan ystävän kanssa, että saatiin syödä pitkän kaavan mukaan ja että sain jonkun toisen tekemää ruokaa. Ja olihan sekin aika mahtavaa, että maksettavaksi jäi etusetelien hyödyntämisen jälkeen vain 13,20 euroa. 

Onko Huviretki teille tuttu ravintola? Niitähän on ympäri Suomen ja olisi mielenkiintoista kuulla, millaista palvelua ja ruokaa muut ovat saaneet. 

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Lähes vuosi ilman deodoranttia

Luit otsikon oikein, en ole nimittäin vuoteen käyttänyt deodoranttia kuin silloin tällöin. Jo raskausaikana vähensin deodorantin käyttöä, synnytyksen jälkeen en käyttänyt dödöä ollenkaan lähes puoleen vuoteen enkä ole palannut päivittäiseen dödön käyttöön vieläkään. Raskausaikana laitoin dödöä työaamuina ja jos oli menoa johonkin muualle kuin lähikauppaan, mutta kotipäivinä en dödöä käyttänyt. Ai miksi? Siksi, että olen halunnut vähentää käyttämäni kosmetiikan määrää terveys- ja ympäristösyistä ja etenkin raskaus- ja imetysaikana halusin niin tehdä. Deodoranttien yhteys syöpiin ja ihon herkistymiseen, dedoranttien sisältämän alumiinin ja muiden aineiden, kuten esim. parabeenien vaarallisuus nousee silloin tällöin uutisotsikoihin ja tottakai sitä miettii, että onko deodorantin käyttäminen jotenkin vaarallista ja onko olemassa jokin turvallinen vaihtoehto. 

Olen aina ollut voimakkaasti hikoileva, ihan sitä asti kun aloin hikoilla eli neljänneltä luokalta saakka! Silloin suihkutettiin kainaloihin Rexonaa enkä edes muista, oliko kaupoissa muita deodoranttimerkkejä. Joitain pahanhajuisia tuoksudödöjä oli, mutta ne haisivat niin karmealle, etten halunnut niitä ostaa. Olen siis aina ollut voimakkaasti hikoileva, mutta en kuitenkaan kärsi liikahikoilusta eli en ole sitä tyyppiä joka joutuu laittamaan pikkuhusunsuojat kainaloonsa estämään märkiä plänttejä. Hikoiluni ei riipu siitä, olenko ollut laiha vai lihava tai hyvässä tai huonossa kunnossa vaan minulle tulee ihan ylihelposti hiki ja hikeni myös haisee pahalle. Hiki itsessään ei haise vaan haju johtuu bakteereista ja kai minä olen sitten hygieniasta huolimatta jotenkin erityisen bakteeripitoinen. Yök. Hyvällä hygienialla hikoilua saa tietysti vähennettyä enkä ala lemuta kevyen hikoilun jälkeen, mutta esim. normityöpäivä työmatkapyöräilyineen tai tavallinen kotipäivä, johon liittyy reipas lenkki, siivousta ja joskus tuskanhikoilua, aiheuttaa haisevat kainalot.

Eräs pikkuniksi joka auttoi hienhajuun oli se, että ryhdyin laittamaan dödöä heti suihkun jälkeen kuiviin kainaloihin. Tajusin vasta jonkin ajan päästä, että edes seuraavana iltana kainalot ei haise. Toisaalta tuntui ikävältä laittaa deodoranttia putipuhtaisiin kainaloihin, vaikka niinhän dödöpurkeissa neuvotaan. Minulla on vaan ollut tapana laittaa deodoranttia aamuisin enkä ollut ajatellut, että jos käy illalla suihkussa ja laittaa aamulla dedoranttia, niin kainalot eivät ole enää puhtaat, etenkin kun ihminen hikoilee yöllä noin litran verran! 

Nyt olen ollut siis lähes vuoden ilman deodoranttia ja mitä olen huomannut? Sen, että deodorantin käyttäminen on usein ihan pakollista, mutta myös sen, että dedorantin käyttäminen on usein vain turha tapa ja sitä ilmankin pärjäisi. Nyt kotona ollessa on helppo olla ilman deodoranttia, mutta en ole sitä laittanut silloinkaan, jos olen lähtenyt esim. kaupungille. Kainalot haisevat vain vähän ja hajun huomaa vain, jos joku nuuskuttelee kainaloitani, lähinnä koira tekee joskus niin. Olen miettinyt, että miksi me pidämme parempana keinotekoisia hajuja kuin luonnollisia? Tietenkään sellainen eltaantuneen sipulikeiton hajuinen hiki ei ole kiva, mutta pieni hiki ei mielestäni haise pahalle. Ja itse asiassa joidenkin nimeltämainitsemattomien mieshenkilöiden hiki, sellainen kevyt hiki, on haissut mielestäni hyvälle ja onhan ihan todistettukin, että ihminen valitsee kumppaninsa hajujen perusteella, vaikka se eläimelliseltä kuulostaakin :D

Kun palaan töihin, niin tulen varmasti käyttämään dödöä enemmän kuin nyt, mutta viikonloppuisin ja lomien aikaan elän ilman deodoranttia. Halusin jättää deodorantin pois myös siksi, koska halusin kokeilla, vaikuttaako se hienhajuuni. Olen nimittäin kuullut, että kun dödön jättää pois, niin menee jokin aika, että kainalot puhdistuvat ja sitten hienhaju vähenee. Minun täytyy kyllä sanoa, että hikeni ei haise niin pahalle kuin ennen, mutta en ole varma mistä se johtuu. Eräs syy voi olla se, että en ole enää sisäilmaongelmaisissa tiloissa ja kehoni on puhdistunut myrkyistä. Sisäilmasairastaminen kun kuormittaa kehoa monella eri tavalla ja pahimmassa sairastamisvaiheessa hikoilin paljon, olihan minulla koko ajan pientä lämpöä ja hiki myös haisi pahalle. Eräs syy voi olla e-pillereiden lopettaminen, mutta koska söin niitä niin pitkään, niin en osaa sanoa, ovatko ne vaikuttaneet hikoiluuni eri elämänvaiheissa. Raskausaikana hikoilussani ei tapahtunut muutoksia, mutta synnytyksen jälkeinen hikoilu oli jotain aivan järjetöntä! Haisin todella pahalle ja tuntui, että pahanhajuista hikeä tulee joka huokosesta. Kävin pari kertaa päivässä suihkussa, mutta olin pian hikinen ja lakanoita ja vaatteita piti vaihtaa useasti. Synnytyksen jälkeinen hikoilu kestää yleensä muutaman viikon, mutta minulla se kesti muutaman kuukauden. Onneksi viime kesä ei ollut hellekesä!

Mutta siis, koska deodorantti on pakollinen paha, niin olen halunnut etsiä hyvän ja toimivan sekä vähä"myrkkyisen" deodorantin. Se ei olekaan ollut kovin helppoa. Antiperspirantti on ollut tähän asti ainoa vaihtoehto, jos meinaan löytää deodorantin, joka ei petä. Antiperspirantit ovat vaan aika kyseenalaisia, koska tutkimusten mukaan ne tappavat hyviä bakteereita ja jäljelle jää huonot ja haisevat pöpöt ja niissä on paljon allergisoivia ainesosia. Niin, yleensähän puhutaan vain dödöistä ikään kuin yläkäsitteenä, vaikka, deodorantti ja antiperspirantti ovat kaksi eri asiaa; deodorantti peittää hienhajun, mutta ei estä hikoilua ja antiperspirantti nimensä mukaisesti estää hienerityksen. Koska antiperspirantti blokkaa hien tulon kainaloista, niin hiki puskee sitten muualta pois ja jos ihminen valeltaisiin antiperspirantilla, niin kehon lämmönsäätelyjärjestelmä ei toimisi kunnolla. Antiperspirantit estävät siis myös lämmön poistumisen kainaloista. Antiperspiranttia käyttäessä tulee muistaa, että se pitää pestä pois hyvin huolellisesti, jotta se ei jää huokosiin ja olen huomannut, että kun kainaloissa on antiperspiranttia ja pesen kainaloita, niin ne tuntuvat jäävän ihmeen tahmeapintaisiksi.

Olen kokeillut monia eri deodorantteja ja kaikista maailman tuotteista minulle paras on ollut Oriflamen Activelle-antiperspirantit. Oriflamen antiperspiranttia minulla on aina varalla ja laitan sitä silloin, kun on jokin tärkeä meno ja pitää olla varma, että kainalot ei ala haista. Olen kokeillut Activelle-sarjan kaikki tuoksut ja todennut, että kaikki ovat hyviä, sopivan raikkaita, eivät haise metrien päähän vaan tuoksu haihtuu pian. Activellet eivät myöskään tahmaa eivätkä tahraa. 

Ekodödöistä olen kokeillut Urtekramin hajusteetonta dedoranttia, joka oli paras kokeilemani ekodödö ja voin suositella sitä kaikille normaalisti hikoaville. Minulla se ei täysin toiminut vaan petti aina jossain vaiheessa. Raskausaikana sitä käytin, mutta deodorantti ei ollut niin toimivaa, että olisin ostanut sitä uudelleen. Työpäivän ajan sillä kyllä pärjäsin, mutta urheillessa ei toiminut. Toinen testaamani ekodödö on Laveran Neutral-sarjasta, mutta pettymyshän tämäkin oli. Tosin tästä monet ovat tykänneet ja hyvähän Laveran deodrantti on ominaisuuksiltaan, siis koska ei ole hajusteita eikä väri- ja säilöntäaineita. Urtekramin deodorantti ei haissut millekään ja se oli mielestäni hyvä siinä mielessä, että tuotteessa ei ollut hajustamttoman tuotteen tympeää hajua. Hajustamattomuus kun ei tarkoita hajuttomuutta. Laveran deodrantti haisee vähän tympeälle, kuin perusvoiteelle. Toisaalta on hyvä puoli, että ei tule ylimääräistä hajua kainaloihin, mutta huono puoli siinä mielessä, että Laveran deodorantin pettäessä tuloksena on epämääräisen tympeä hienhaju! Laveran dödössä on huonoa myös hidas kuivuminen ja se, että kainalot jäävät tahmeiksi ja käsivarren iho tarttuu kainaloon ihoon, jos ei ole puseroa välissä.

Ekodödöistä kokeilin myös suuresti hehkutettua Schmidt'sin purkkidedoranttia ja toivoin, että se olisi ollut haisulin pelastus. Eipä ollut vaan se oli aivan hirveää! Monet ovat valittaneet, että on outoa kaivaa dedoranttia purkista lastalla ja että töhnäisen dödön levittäminen on hankalaa, mutta minulle tuollainen juttu ei ole ongelma. Ongelma oli se, että kainaloni haisivat ihan järkyttävälle tämän käytön jälkeen! Hajua kuvaa, jos sanon, että kuvittele, että vanha sitruuna olisi juossut maratonin ja se olisi sen jälkeen pistetty muovipussiin. Dedodorantin ominaistuoksu on kyllä ihan superihana, aito ja kirpsakka limen tuoksu, jossa on häivähdys bergamottia ja harmittikin, että tämä ei minulla toiminut. Nyt en tiedä, mitä tuolle dödölle teen. Jätän varmaan purkin auki ja pidän vessanraikastimena! Kallistakaa päätä, koska latasin kuvan monta kertaa enkä saanut sitä kääntymään oikein päin, pahoittelen.

Olen kokeillut myös kristallikivideodorantin, joka alkoi kirveltää kainaloa ja tuntui, että dödö vaan pahentaa hienhajua. Sama homma suoladödöllä! Jotkut vannovat kookosöljyn nimeen ja kunnon ekohipit sotköttävät omat deodoranttinsa kookosöljystä, ruokasoodasta ja eteerisistä öljyistä ja minäkin kokeilin sitä huonolla menestyksellä. Minulla ei hirveästi ole enää intoa moiisn sötkötyksiin, koska ne päättyvät aina huonosti - niin ideaalinen kuin ajatus kotikeittiöstä löytyvistä kosmetiikka-aineksista onkin. Olen satavarma, että kukaan, jolla ekodödöt toimii, ei kärsi pahanhajuisesta hiestä eikä voimakkaasta hikoilusta!

Olen myös kokeillut tujummat deodorantit eli apteekin Triple Dryn ja uskoin, että se nyt ainakin tukkii kainalot niin, että yksikään hikipisara ei pääse ulos. Sitä en tiedä, pääsikö hikipisaroita ulos, mutta kainalot haisivat ihan ihmeen pistävälle ja olin ihmeissäni, koska Triple Dryn pitäisi todistetusti toimia ja vieläpä usean vuorokauden ajan. Minulla Triple Dry petti alle vuorokaudessa. Sama vika Absolut Torrilla ja Batsilla. Kokeilin sitten muitakin apteekin dedorantteja, kuten Vichy, Louis Widmer, Aco, mutta olin aina vaan haisuli eikä mikään ole vielä päihittänyt Oriflamen Activellea. Tosin sen INCI-listaa kun lukee, niin vähän hirvittää, koska tuote sisältää arveluttavia aineita, kuten alumiinia ja silikoneja. Toiset tutkimukset varoittelevat alumiinin vaaroista ja yhteydestä rintasyöpään, mutta toisaalta taas alumiinia imeytyy niin vähän, että siitä ei pitäisi olla haittaa, näin ainakin joissain tutkimuksissa väitetään. Deodoranttiostoksilla pitää olla tarkkana, jos haluaa alumiinia välttää, koska monissa ekodödöissäkin voi olla alumiiniyhdisteitä! Silikoneja käytetään yleisesti kosmetiikassa, mutta kainaloista ne imeytyvät kehoon tehokkaamin kuin iholta. Syklopentasiloksaania, jota Oriflamen dödössäkin on, on epäilty ihmiselle ja ympäristölle haitalliseksi. Deodoranttien teho perustuu alkoholiin, joka hillitsee bakteereiden kasvua ja myös hajusteisiin, jotka peittävät hienhajun. Sekä alkoholi että hajusteet voivat ärsyttää herkkää ihoa ja hajusteet voivat myös allergisoida. Kuluttaja-lehdessä 1/2016 oli deodoranttitesti, jossa tutkittiin tuotteiden tehokkuutta ja sitä, onko niissä allergisoivia ainesosia ja muutamissa Rexonan, Nivean ja Doven naistendödössä niitä oli yllättävnä suuria määriä, Rexonassa jopa 12 eri allergisoivaa ainesosaa! Ei ihme, että eri deodorantteja käyttäessäni ja kokeillessani on kainalot alkaneet punottaa ja joskus on jopa kirveltänyt!

Minulla on siis edelleen haussa deodorantti, joka a) ei haise kovin voimakkaalle b) ei tee tahroja vaatteisiin c) ei petä!!! ja mielellään saisi olla jostain ekosarjasta. Olen todennut, että tokkopa kriteerit täyttävää deodoranttia on olemassakaa, mutta otan mielelläni suosituksia vastaan ja haluaisin myös kuulla, onko muilla kokemuksia deodorantittomuudesta.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Minusta tuli Avon-kauneuskonsultti

Hupsistakeikkaa, niin minä sitten hurahdin ja minusta tuli Avon-kauneuskonsultti. Eli siis mikä? Avon on kosmetiikan suoramyyntiyritys, mikä tarkoittaa sitä, että yksityiset ihmiset kauppaavat tuotteita. Kolmen viikon välein ilmestyy uusi kuvasto, jossa on kosmetiikkaa, asusteita, koruja ja muita tarvikkeita ja lisäksi sesonkikuvastoissa on vaatteita, kenkiä, kuntoiluvälineitä ja jopa keittiötarvikkeita. Avon on perustettu jo vuonna 1886, mutta Suomeen se on rantautunut vasta vuonna 2005. Minulle Avon on tuttu vuosien takaa, kun eräs entinen työkaverini sitä markkinoi aikanaan. Olen pitänyt Avonia täysin Oriflameen verrattavana yrityksenä, mutta totuus on, että Avon on maailmalla suositumpi ja tunnetumpi ja esim. Italiassa Avonin tuotteet kuuluvat joka naisen peruskosmetiikkaan.

Avon-tuotteiden myyjiä kutsutaan itsenäisiksi konsulteiksi ja minäkin nyt sellainen olen. Kuulostaa hienolta, mutta käytännössä konsultiksi pääsee niin yksinkertaisesti kuin hankkimalla itselleen nettitunnukset ja konsulttihommaa, olipa kyseessä mikä suoramyyntiyritys hyvänsä, onkin kritisoitu juuri siitä, että kuka hyvänsä pääsee myymään tuotteita. Toisaalta tuo on hyvä mahdollisuus ja voidaan ajatella, että työ tekijäänsä opettaa, mutta ymmärrän kyllä kritiikinkin. 

Voin sanoa ihan rehellisesti, että en kykenisi myymään kosmetiikkaa, jos en tuotteista ja ihonhoidosta jotain ymmärtäisi ja ymmärrän aika paljonkin. Verkostomarkkinoijat ts. suoramyyntiyrittäjät ovat aiemminkin ehdotelleet minulle konsultiksi ryhtymistä, mutta olen aina kohteliaasti kieltäytynyt. Olen tähän asti vältellyt mm. Oriflamea ja Mary Kayta vetoamalla siihen, että olisi tekopyhää markkinoida tuotteita, joita en voi itse käyttää. Aiemmin olen myös ajatellut, että en voi myydä tuotteita, joita en ole itse käyttänyt ja kokeillut, mutta tuo ajattelutapahan on vähän pöhkö. Ei kai kukaan kauppias ole itse testannut kaikkia tuotteitaan, olipa myyntiartikkelina sitten mitä hyvänsä! 

Vähän aikaa sitten koin jonkinlaisen valaistumiskokemuksen, kun ystäväni kanssa puhuttiin juhlien suolaisista tarjottavista. Minä kun olen vastustanut suolaisia piirakoita siksi, koska ne ovat minulle arkista ruokaa ja olen niihin kyllästynyt. Sitten ystäväni perusteli hyvin, että miksi suolaiset piirakat ovat ihan parhaita juhlatarjottavia ja minä valaistuin! Aloin ajatella, että olen ollut itsekäs ja hahmottanut asiaa vain omasta suppeasta näkökulmastani. Jos minä olen kyllästynyt piirakoihin, niin se ei tarkoita, että vieraani olisivat! Tämä kuulostaa vähän oudolta, mutta tämä oli minulle todellinen ahaa-elämys. Tätä voi soveltaa myös Avon-toimintaani eli jos minä en voi käyttää jotain tuotetta, niin se ei tarkoita, etteikö joku muu sitä voisi käyttää. Ja minun kohdallani kun on niin, että monien tuotteiden kohdalla joudun sanomaan "ei käy" ja tuosta onkin tullut ihan sisäpiirin vitsi. 

Eräs syy, miksi uskaltauduin konsultiksi on se, että koen, että minulla on riittävästi tietämystä kosmetiikasta ja ihonhoidosta. Olen joutunut tutustumaan kosmetiikka-asioihin iho-ongelmieni vuoksi ja se on todella suuri vahvuus. Jos jotain minulla on, niin ainakin paljon omakohtaista kokemusta! Ja onhan minulla myös tietoakin, koska parisenkymmentä vuotta iho-ongelmista kärsineenä on tullut perehdyttyä ihoasioihin niin laajasti kuin ei-kosmetiikan ammattilainen vain voi. Nykyisin tavaan tuotteista suurennuslasin ja joskus Googlen sekä EWG-tietokannan avulla INCI-listat (ainesosaluettelot) ja olen painanut mieleeni pahiten herkistävien kemikaalien nimet. Viime syksyn aikana luin joka ilta netistä ihonhoitoasioita etsiessäni apua ruusufinniongelmaani ja tekstiä tuli luettua niin paljon, että ansaitsisin muutaman hyväksiluettavan opintopisteen, jos menisin kosmetologikouluun!

Voin siis vakuuttaa, että Avon-konsulttina olen ihan kohtalaisen pätevä. Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin osaan auttaa asiakasta valitsemaan sopivat tuotteet. Tuntuu vaan ihan älyttömän kliseiseltä kirjoittaa viesteihin, että "neuvon mielelläni" ja haluaisin keksiä jotain syvempää ja sellaista, mistä asiakas ymmärtäisi, että olen tosissani enkä kirjoita tuolla tavalla vain muodon vuoksi.

Lähdin Avon-toimintaan mukaan hetken mielijohteesta ja harrastuksen vuoksi ja aionkin kirjoittaa siitä, mikä sai minut hurahtamaan. Alunperin oli tarkoitus kirjoittaa tähän samaan postaukseen, mutta yritän lyhentää kirjoitusteni pituutta ja siksi on parempi tehdä "Miksi hurahdin Avoniin" -aiheesta oma juttunsa.

Jos haluat tutustua Avonin tarjouksiin, niin mene nettikauppaani osoitteessa:


Sivun oikeasta yläkulmasta löytyy "Näin teet ostoksia" -kohta, jota klikkaamalla saat tilausohjeet. Tuotteen voi etsiä tuoteryhmittäin tai voi valita "Kuvasto" -kohdan, josta pääsee selaamaan kuvastoa netissä, siis sitä kuvastoa, jota meikäläinen on tottunut aina selaamaan paperisena. Nettiostaminen on kätevää, koska voit ihan rauhassa tutkia kuvastoa ja tuotteita eikä tarvitse olla konsulttiin yhteydessä, mutta toisaalta taas konsultti voi auttaa bongaamaan hyvät tarjoukset. Kun kauppaan kirjautuu asiakkaaksi, niin tilaustiedot säilyvät ja konsultin (siis minun, tsekkaa vielä, että olet valinnut minut konsultiksi, jos jostain syystä niin ei ole) on helppo suositella tuotteita entisten ostosten perusteella. Suosittelulla en tarkoita tyrkyttämistä vaan sitä, että voin löytää asiakkaalle tuotteita, joista hän pitää, bongata hyviä tarjouksia, joita Avonilla aina on, ja tehdä kosmetiikan ostamisesta helpompaa. Tämä kuulostaa nyt kunnon mainospuheelta, mutta katsokaas kun minä havahduin erään ystävättäreni kanssa sellaiseen asiaan, että kaikki naiset eivät välttämättä osaa ostaa kosmetiikkaa ja he tarvitsevat neuvoja ja vinkkejä, olipa kyse sitten värikosmetiikasta, tehotutotteista tai ihonhoidon perustuotteista. Minä kun olen ajatellut, että naiset jotenkin automaattisesti tietävät eri tuotteiden käyttötarkoitukset ja tietävät, mitä tarvitsevat/haluavat. Se piti vielä mainita, että vaikka kirjaudut asiakkaakseni, niin ei tarvitse ajatella sitä, että pitäisi tilata jatkuvasti, vaikka vakioasiakkaille onkin luvassa kivoja kaupanpäällisiä ja yllätyksiä! Tiedän ihmisiä jotka tilaavat vain hyvää hyvyyttään tutuiltansa ja minusta se on väärä lähtökohta ja myös se on ikävää, että asiakas ahdistuu siitä, että konsultti ottaa yhteyttä.

Jos nettiostaminen ei innosta ja joku tykkää minun laillani pläräillä perinteisiä kuvastoja, niin voin niitäkin toimittaa, ainakin tänne JKL:n seudulle. Minulta saa myös tuotenäytteitä ja itse en ainakaan osta oikein mitään ilman testeriä.

Muutamat ihmiset ovat jo kyselleet innostuneena, että "olisikohan siellä minulle mitään" ja olen luvannut, että katsotaan tuotevalikoima yhdessä läpi ja kartoitetaan asiakkaan toiveet ja tarpeet. Kauneuskutsujakin jo kyseltiin ja olen vähän jopa hämmentynyt (siis positiivisesti), että ihmiset ovat noin innokkaita. Huomenna onkin lähdössä jo toinen tilaukseni!

Onko Avonin tuotteet teille tuttuja? Olisi myös valaisevaa kuulla kokemuksia suorayynnistä sekä myyjän että asiakkaan näkökulmasta.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Viikonlopun ruokavinkkilinkki: parsakaalia sitruunaöljyssä

Hei kaikki parsakaalin, fetajuuston, sipulin, valkosipulin ja sitruunan ystävät! Tässä on teille ihana ohje, jota suosittelen kokeilemaan. Ruoan maut ovat sen verran voimakkaat, että alkuruoaksi en tätä laittaisi enkä tarjoaisi tätä ihmisille, joilla on konservatiivinen makuaisti, koska tässä on kohtalaisen tujakat maut. Välimerellisistä makuelämyksistä tykkäävät sen sijaan ihastuvat tähän varmasti!

Olen tehnyt tät usein ja yritin selata blogiarkistoa, että olenko jakanut ohjeen aiemmin, mutta en ainakaan löytänyt juttua. Tämä on yksi suosikkiruokani ja teen tätä joskus ihan pääruoaksikin, vaikka mielestäni parhaiten tämä sopii mielestäni illanistujaisiin tarjottavaksi rapeakuorisen maalaisleivän kera. Myös vappupiknikille tämä sopisi, vinksvinks! Tajusin nimittäin, että vappu on ihan muutaman viikon päästä ja hämmästelin, että mitä, eikös vasta ollut joulu! 

Suosittelen tekemään ohjeen mukaan, koska olen pari kertaa vain huiskinut mausteita ja laittanut summittaisia ainemääriä eikä lopputulos ole ollut niin hyvä. Suosittelen myös käyttämään Pirkan öljymarinoituja salaattijuustokuutioita, koska marinadin makua ei saa kotikonstein kovin helposti matkittua. Minua viehättää tässä ruoassa erityisesti sitruunan maku, ja nimenomaan se, että sitruuna antaa uutta ja pirteää potkua parsakaalille. Toki nuo kaikki raaka-aineet yhdessä muodostavat pikantin makuyhdistelmän.

Ohje on siis alunperin Pirkan ruokalehdestä ja koska se löytyy K-ruoka -sivustolta, niin en lähde sitä uudelleen tähän kirjoittamaan vaan ohje löytyy täältä.

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille :) Minulle onkin tulossa erityisen kiva sellainen, koska olen lähdössä ravintolaan syömään! Kiinnostaisiko teitä lukea ravintola-arvosteluja? Mietin nimittäin, että voisin sellaisia kirjoittaa. 

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Balmuir Kid mohair -huivi: ihastusta ja kritiikkiä

Tulipa kiire kirjoittaa eräs juttu, koska tajusin, että talvi on ohi... Ulos katsoessa ei aina ihan siltä näytä ja koska vielä on kylmää, niin voin kirjoitella eräästä lämpimästä asiasta eli Balmuir Kid mohair -huivista. Huivin esittelin täällä ja lupasin, että kirjoitan huivista ihan oman postauksensa ja tässä se tulee.

Minulla oli todella tarve lämpimälle ja paksulle talvihuiville, koska huivivalikoimani on vähän heikko. Talvihuivieni keski-ikä on varmaan kymmenen vuotta ja monissa huiveissa on jokin vika, mikä tarkoittaa siis sitä, että huivi on joko liian lyhyt/kapea eli kaula jää paljaaksi jostain kohdasta, huivi on kylmä, nuhruinen, kulahtanut tms. Lahjoitin joitain hyväkuntoisia ja epäsopivia kaulahuiveja joulun alla pois ja osan olen myynyt kirppiksellä, osa mennyt lumppukeräykseen ja olen ajatellut, että en enää osta yhtään huivia (enkä mitään muutakaan), ellei se kolahda. Nykyisin en oikein saa "kiksejä" ostoksista tai saatan saada ostohetkellä, mutta kotona tulee plääh-olo ja tuote tuntuu yhdentekevältä ja alan hyvin nopeasti katua ostoksiani. Olen ajatellut, että ostamani tuotteen pitää olla sellainen, että plääh-oloa ei tule vaan ilahdun aina nähdessäni tuotteen. Tällainen ajatustapa aiheuttaa sen, että mitään ei tule ostettua hetken mielijohteesta, ellei tuote todella kolahda. Balmuir kolahti! Olen ihastellut Balmuirin huiveja reissuilla, verkkokaupoissa ja blogeissa ja pohtinut, että raaskisinko ostaa sellaisen ja ajattelin, että en raaski. Silti kävin välillä Balmuirin nettikaupassa ikkunaostoksilla huokailemassa. Sitten Mungolife-blogin joulukalenterissa oli 20 % alennuskoodi Balmuirin nettikauppaan enkä enää kyennyt vastustamaan kiusausta ja veronpalautuksetkin oli tulleet juuri sopivasti.

Huivin väriä ei tarvinnut kauan miettiä, vaikka olisin kyllä voinut ottaa kaikki sävyt. Huivini sävy on Silver Pink ja se on juuri hyvän kylmä vaaleanpunainen. Toinen suosikkini oli Heather, joka oli vähän lilahtava ja ihana sävy sekin, mutta arvelin, että se tekee minusta entistä kalvakkaamman. Huiville jäi hintaa 119 euroa, mikä ei mielestäni ole mikään paha hinta laadukkaasta huivista. Toki aina voi taivastella, että kuka idiootti maksaa huivista toistasataa, mutta minä taivastelisin ennemmin sitä, miten huonolaatuisia huiveja kaupat on pullollaan. Ja jos minulla on edelleen käytössä huiveja yläasteajoiltani, niin veikkaisin, että Balmuirinkin huivia tulee käytettyä aika monta vuotta.

Luksuksellista pakettia avatessani olin taivaassa ja ihastelin huivia koko illan. Ääh, mitä minä valehtelemaan... Huivi roikkui eteisen naulakossa koko talven ja ihastelin sitä joka päivä! Vasta vähän aikaa sitten siirsin sen vaatehuoneeseen. Huivi on superlämmin ja ihana ja asustaa mälsänkin takin. Tänä vuonna en ehtinyt huivia montakaan kertaa käyttää, mutta ensi talveksi minulla on huivi, joka kaulassa kykenen päjöttämään taaperon kanssa ulkona ilman, että kurkku alkaa tuntua kylmältä. Kaulani/kurkkuni ei siedä yhtään kylmää ja minua hirvittää aina, kun joku on kylmällä säällä paljain kauloin ja ajattelen, että eikö tuota muka oikeasti palele. näilläkin keleillä, kun muut viipottavat takki auki kaulaansa tuulettaen, niin minä pidän vielä toppatakkia ja paksua huivia. 

Balmuirin huivi on kyllä maineensa väärti, mutta pari huonoa puolta siinä on ja ihmettelen taas vaihteeksi, että eikö nyt jukranpujut kukaan muu ole törmännyt samoihin ongelmiin tätä huivia käyttäessä? Luin nimittäin aika monet blogipostaukset ja nettikeskustelut Balmuirin huiveista ja nimenomaan Kid mohairista, eikä kukaan esittänyt minkäänlaista kritiikkiä mistään. Olisihan minun pitänyt tajuta, että bloggaajat harvoin kritisoivat yhtään mitään... Huivi on ihanan pörröinen, mutta juuri se pörröisyys on hankalaa ihmiselle, joka käyttää huulikiiltoa. En haluaisi huuliini ylimääräistä karvakerrosta! Vähän sama tunne, kun joskus olen jossain kyläpaikassa löytänyt kissan ja mennyt paijaamaan ja pusuttamaan sitä ja sitten tajunnut, että a ou, minullahan oli huulikiiltoa ja saan loppupäivän nykkiä karvoja huuliltani pois. Huivin toinen huono puoli on se, että siitä irtoaa söheröistä vaaleaa karvaa myös vaatteisiin. Musta villakangastakki ja vähänkin pehmeäpintaisemmat vaatteet, kuten mustat farkut, ovat tosi epäsiistit, kun niitten pinnalla on vaaleita pörrökarvoja. Mutta nämä epäkohdat kyllä sietää, koska huivi on muuten niin ihana.

Nykyisin mietin ostoksien kohdalla, että ostanko jotain merkin takia ja olenkin tunnustanut rohkeasti, että kyllä, ostan! Toisaalta taas käytän paljon kirppisvaatteita ja halpahallivaatteitakin, joten en voi sanoa olevani merkkiuskollinen. Balmuirin huivia en ostanut merkin takia vaan siksi, että se oli niin ihana ja ihastuin siihen. Balmuir on Suomessa monille aika tuntematon merkki ja jos huivista ei paista logot kilometrien päähän, niin eipä sitä moni merkkihuiviksi tunnista. Balmuirilla on kuitenkin maailmalla luksusmaine eikä suotta. Pelkkä verkkokaupan ulkoasu antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole mikään halpisliike ja jos on Balmuirin tuotteita päässyt hypistelemään, niin laadukkuuden voi todeta ihan itse. Balmuirin tuotteet ovat todella ylellisiä enkä ihmettele, että niitä on myyty kuninkaallisillekin. Tässä vaiheessa herää sisäinen Hyacinth Bukéeni :). Balmuirin tuotteiden hintaskaala on laaja ja tuotteita löytyy joka lähtöön. Myynnissä on myös Ecocert-kosmetiikkaa, mikä ilahduttaa minua luonnonkosmetiikan ystävänä.

Ennen ostopäätöstäni tutkin Balmuiria yrityksenä ja minulle jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Yrityksen taustalla on suomalainen pariskunta, mutta en tiedä, tuleeko firman toiminnasta rahoja Suomeen. Balmuir mainostaa, että tuotteet ovat eettisiä ja ekologisia, mutta en voi olla tästä ihan varma. Tarvitsisin jonkin muun sertifikaatin tms. todistamaan asiaa kuin yrityksen omat sepustukset nettisivuillaan. Nettisivuilla kerrotaan, että tuotteet valmistetaan perinteisin menetelmin perheyrityksissä ja vaalitaan eettisiä ja ekologisia arvoja. Kriittinen kuluttaja tarvitsee nyt kunnon faktaa tiskiin, kiitos! Ihmettelin Kid mohair -huivin nimeä ja se tulee siitä, että huiviin käytetään kaikkein pehmeintä angoravuohen poikasen ensivillaa, jota se tuottaa vain kerran. Kuulostaa luksukselta, mutta sitten eläintenystävänä kauhistuin, kun aloin ajatella, että keritäänkö pikkuinen vuohivauva ihan nakuksi ja sitten se parka palelee? Ja BTW, millaisissa oloissa nämä eläimet kasvatetaan? Kyselee luomuun luottava eläinrakas henkilö. Sen verran löysin tietoa, että yrityksen omistaja käy itse varmistamassa työolosuhteet ja tukee pienyrityksiä. Mutta nämä kaikki asiat pitäisi ihan ehdottomasti mainita yrityksen omilla nettisivuilla!!! Koska minulla on vain nyt mielikuva siitä alastomasta lammasvauvasta.

Huivin mukana tulleessa saatekirjeessä mainitaan näin: "Balmuir on puhtaasti kotimainen, maailmalla nopeasti suosioon noussut lifestylebrändi..."  Saanko kysyä, millä tavalla puhtaasti kotimainen? Missä avainlippu? Yrityksen omistajat ovat kyllä suomalaisia, mutta missä tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan ja mistä raaka-aineet tulevat? Puhtaasti kotimainen tarkoittaa minun mielestäni tuotetta, joka valmistetaan Suomessa suomalaisista raaka-aineista. Minulla on pakastimessa puhtaasti kotimaisia viinimarjoja - vanhempieni puutarhasta itse keräämiäni ja niistä voi sanoa, että ne ovat puhtaasti kotimaisia! Tiedän, että luksuskuluttajat ja raharikkaat harvoin pohtivat tuotteidensa alkuperää, kunhan on vain komeaa ja kallista eivätkä trendimerkkien perässä juoksevat bloggaajat ja himoshoppaajat osaa kyseenalaistaa senkään vertaa. 

Olen kriittinen kuluttaja ja mielestäni kuluttajilla on oikeus vaatia tietoa tuotteiden alkuperästä. En halua dissata Balmuiria vaan toivoisin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Balmuir kun on mielestäni hieno esimerkki brändin luomisesta ja yrityksen perustajan Heidi Jaaran elämäntarina on mielenkiintoinen ja inspiroiva sekä myös liikuttava. Luin hänen haastattelunsa Kotiliedestä ja olin erittäin vaikuttunut siitä, mitä nainen voi saada tahdolla ja päättäväisyydellä aikaan. Minusta on ihan mieletöntä, että Jaara on lähtenyt luomaan yritystä ihan tyhjästä ja että hänellä on ollut pokkaa marssia suoraan huipulle, tähdätä heti ulkomaan luksusmarkkinoille ja luoda brändi, joka on saanut huomattavaa jalansijaa ulkomailla. Täytyy arvostaa tuollaista asennetta, mitä monella suomalaisella ei ole. Työtä menestymisen eteen on tietysti tehty eikä voi sanoa, että Jaaran elämä olisi ollut helppoa vaan monenlaisia vastoinkäymisiä on ollut. Monesti ostamamme tuotteet ovat jotenkin kasvottomia ja minusta on kiva, että nyt tiedän, millainen ihminen on huivi-ihastukseni taustalla.
Onko Balmuir teille merkkinä tuttu? 

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Huultentäyttö oli aprillipilaa :)

Kuinka moni meni lankaan lukiessaan juttua huultentäytöstäni? Minulla on ollut tapana aprillata joka vuosi. Olen kertonut, että muutan Hollantiin, että meille tulee toinen koira ja viime vuonna kerroin, että lapsen nimeksi tulee Jimi Henrik. Nimipila meni niin täydestä moneen, että vielä ristiäisten jälkeenkin monet oli sitä mieltä, että lapsi on Jimi :D. Pilani ovat olleet aina sellaisia, että ne olisivat voineet olla ihan totta ja siksi monet ovat uskoneetkin niitä. Mielestäni parhaita aprillipiloja ovat sellaiset, joista ei voi olla ihan varma, ovatko ne totta vai ei. Toisaalta taas jos luen huhtikuun ensimmäisenä päivänä sanomalehden, niin minusta tuntuu, että jutuista puolet voisi olla pilaa. Joskus toivon, että monet ikävät uutiset olisivatkin uutisankkoja, mutta valitettavasti ne eivät ole. 

Aprillipäivänä onkin hyvä miettiä, että mitä kaikkea me uskomme. Monesti kaikkein hurjimmat ja absurdeimmat tapahtumat kun ovatkin totta - ainakin minun elämässäni ja "Believe it or not" sopisi elämäkertani nimeksi. Viime aikoina olen pohtinut aihetta "totuus" ja olen ihan joutunut puolustamaankin totuutta. Eräälle ystävälleni tapahtui nimittäin ihan älytön juttu ja minä olin mukana oikomassa asioita ja pitämässä huolta siitä, että totuus tulee julki ja rehellisyys voittaa ja niin kävikin. Uskon, että totuus ja rehellisyys voittaa aina, vaikka valitettavasti nykymaailmassa valehtelulla ja kieroilulla näyttääkin pääsevän pitemmälle kuin rehellisyydellä.

Jokainen meistä näkee maailman omalla tavallaan ja jotkut asiat, mitkä ovat totta minulle, eivät välttämättä ole totta toiselle. Minulla on taipumus nojautua monissa asioissa tieteellisiin faktoihin ja tutkimuksiin, mutta niidenkin anti on monesti häilyvää, koska jatkuvasti tulee uusia tutkimuksia, jotka kumoaa edellisen. Jos otetaan esimerkiksi ravitsemuskeskustelu, niin jokainen tietää, miten älyttömäksi se on mennyt. Minutkin on leimattu "Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kätyriksi", kun olen kertonut olevani kotitalousopettaja ja asiantuntijuuteni on kyseenalaistettu niin monta kertaa, että en enää edes ota osaa mihinkään keskusteluun, vaikka minulla hyviä neuvoja ja tietoa sekä kokemusta olisikin. Jos jossain nettifoorumilla kirjoitan faktaa, niin minut lytätään heti tosi rajusti. On toisaalta hyvä, että ihmiset eivät sulata kaikkea lukemaansa ja kuulemaansa sellaisenaan, mutta kaiken kyseenalaistaminen ja varsinkin faktojen lyttääminen ei ole hyväksi. Tuli yhtäkkiä mieleen Sleepy Sleepersin biisi "On vain kaksi tapaa keittää kahvia: nimittäin oikea ja väärä!"

En tiedä, kuinka moni uskoi huultentäyttöni olevan totta ja täytyy tunnustaa, että se voisi ollakin. Olen aiemmin ollut hyvin ehdoton kaikkien tuollaisten toimenpiteiden suhteen, mutta nykyisin ehdottomuuteni ja mustavalkoisuuteni monien asioiden suhteen on karissut. En voi sanoa "ei koskaan", koska ihmiset muuttuvat, ajatusmaailma muuttuu ja tilanteet muuttuvat. Olen tehnyt elämässäni useita sellaisia asioista, joita minun ei koskaan olisi uskottu tekevän. Huultentäyttöä olisin voinut kokeilla, koska miksi ei? Minusta on tullut varmaan vanha, koska suhtaudun moniin asioihin sanoilla "miksi ei". Jos joitain voi kokeilla ja tehdä niin miksei niin tekisi? Tosin en koe huultentäyttöä tarpeelliseksi, sillä omat huuleni ovat ihan kivat ja rajauskynällä, huulipunilla ja -kiilloilla saa upeat huulet ja jos johonkin kauneustoimenpiteeseen pitäisi lähteä, niin minulla olisi listalla ensimmäisenä aknearpien poishiominen ja sitten luomienkohotusleikkaus, mikä onkin melko varmasti edessä sitten, kun luomet käy niin raskaaksi, ettei niiden roikkuminen ole enää pelkästään kosmeettinen haitta.

Huultentäyttöaihe lähti siitä, että eräänä päivänä laitoin huulipunaa ja se meni vähän yli. Vedin huulet sitten överiksi ja otin kännykällä kuvan ja näytti siltä kuin minulle olisi ruiskutettu täyteainetta huuliin. Otin kuvia myös kameralla ja tarkoitus oli laittaa nekin kuvat blogiin, mutta kamera on hukassa. Tuo ei siis ollut aprillia. Eikä myöskään se, että olen kipeänä todennäköisesti homealtistumisen vuoksi. Eikä sekään ole aprillia, että huulet näyttävät kuvassa hyvältä! En varmastikaan ole ainoa nainen, joka pitää huulipunista ja kokee, että huulipuna on voimatuote eli sen avulla saa kohotettua itsetuntoa ja myös piristettyä väsähtänyttä ilmettä ja naistenlehtien kestovinkki tilanteeseen kuin tilanteeseen on punainen klassikkohuulipuna. Lähdinkin miettimään sitä, että jos pelkkä huulipuna kohottaa itsetuntoa ja sen avulla kohennetaan ulkonäköä, niin millä tavalla täytteiden laittaminen eroaa huulten punaamisesta? Onko ok meikata, mutta rajummat toimeenpiteet ovatkin pinnallisempia? Mihin raja vedetään? Jos käyn laitattamassa hiuspidennykset, koska omat hiukset ei kasva tai jos laitan tekoripset tai mitkä ne ripsienjatkeet onkaan nimeltään, niin onko se vähemmän pinnallista kuin huultentäyttö? Minulla ei ole yksiselitteistä vastausta tuohon, mutta yleensä ottaen olen sitä mieltä, että jos kauneuden parantelu pitäytyy kohtuuden rajoissa, niin se on ok. En siis rummuta kauneusleikkausten ja Botoxin ym. puolesta, mutta en ole täysin niitä vastaankaan.

Jos ihminen ahdistuu kapeista huulistaan tai lattarinnoistaan ja ottaa vähän fyllinkiä ja on sen jälkeen onnellisempi, niin onko se kamalan väärin? Tietysti, siis tietysti sanotaan, että jokainen nainen on upea juuri sellaisena kuin on, mutta kun ei ole. En tarkoita, että naisten tulisi näyttää vahanukeilta ja toistensa klooneilta vaan sitä, että naiset ovat kautta aikain kohennelleet ulkonäköään eri konstein ja noin 99 % tuntemistani naisista meikkaa ja käy kampaajalla. Se loppu 1 % on uskovaisia tai kemikaaliyliherkkiä.

Tästä aiheesta saisi hyvin pitkänkin pohdinnan aikaiseksi, jos lähtisi pohtimaan naisten ulkonäköpaineita ja ympäristön sekä median vaikutusta, mutta koska olen kipeä ja haluan päästä nukkumaan, niin jätän pohdinnat sikseen ja kysyn, että mikä teidän mielipide on? 

Täydelliset huulet huultentäytöllä

Nonni, ei mennyt taaskaan blogisuunnitelmat niin kuin oli tarkoitus... Piti tulla kirjoittamaan kattava postaus aiheesta ulkonäkö ja sen paranteleminen ja kirjoittaa myös itsetunnosta. Nyt en kykene kirjoittamaan oikein mitään, koska olen kipeä. Vissiin jokin homekuume/-kipuilu, ainakin oireet viittaa sellaiseen. Mutta koska olen niin täpinöissäni yhdestä jutusta, niin tulin kertomaan siitä. Mulla on nyt ihan täydelliset huulet! Kävin ottamassa pari päivää sitten vähän täytettä tutussa kauneushoitolassa ja kivuliastahan se oli, mutta lopputulos kyllä palkitsee. 

Kävin aiemmin erään kasvohoidon yhteydessä kokeilemassa, että sopiiko täyteaine minulle ja pelkäsin, että saan kamalat oireet, mutta onneksi oireita ei tullut. Täytettä laitettiin aika vähän, koska en halunnut Tuksu-huulia ja halusin luonnollisen lopputuloksen. Amorinkaari tuli kivasti esille ja nyt huulipunan  laittaminen on paljon kivempaa kuin ennen. Olisin ottanut enemmän kuvia ja tarkoitus oli laittaa ennen/jälkeen -kuvat, mutta kamerani on hukassa! En ikinä hukkaa mitään ja olen varma, että kamera on taaperon jäljiltä jossain, hän kun kuljettelee ja sujauttelee tavaroita milloin mihinkin. Tuo huonolaatuinen Instagram-kuva (joka paljastaa sen, että olen kipeänä, silmät harittaa ja hömötän, pahoittelen!) vääristää hieman ja saa alahuulen näyttämään pulleammalta suhteessa ylähuuleen. 

Kemikaaliyliherkkyyden vuoksi en voi ottaa ripsipidennyksiä, hiusten laatuni on sellainen, että pidennyksiä ei voi laittaa, kestopigmentointi ei sovi ja monet muutkin jutut on poissuljettu ja olin onnellinen siitä, että huultentäyttö onnistui! Tunnen  oloni paljon seksikkäämmäksi ja naisellisemmaksi! Ollaanpa tällaisista toimenpiteistä mitä mieltä hyvänsä, niin jos tällaisesta tulee näin mahtava olo ja tämä kohottaa itstuntoa radikaalisti, niin en ymmärrä, mikä tässä olisi niin kauheaa. Mitä mieltä olette tällaisista kauneustoimenpiteistä? Ja mihin vedetään raja, itse kun pohdin sitä, että onko siinä nyt niin hirveästi eroa, että käykö laitattamassa ripsiä tai kynsiä tai ottaako huuliin täytettä.
MUOKATTU 1.4. ILLALLA: TÄMÄ OLI SIIS APRILLIPILA :D :D