perjantai 29. heinäkuuta 2016

Uutta tyyliä ja huikeita löytöjä alennusmyynneistä

Tarinamme päähenkilö on 37-vuotias nainen, joka on aiemmin harrastanut shoppailua. Sitten hän pääsi kuiville ja osti vain sitä, mitä tarvitsee eikä välillä edes sitäkään. Hän keskittyi lähinnä myymään pieneksi jääneitä vaatteitaan pois ja äitiyslomalla ja hoitovapaalla hän kulutti vanhoja vaatteita loppuun. Sitten hän huomasi, ettei hänellä ole yksiäkään sopivia ja siistejä farkkuja eikä muitakaan kunnollisia housuja, ei moderneja kesäsandaaleita, ei uimapukua, ei ulkoiluvaatteita, ei t-paitoja ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hän oli siinä tilanteessa, että hän todella tarvitsi jotain ja että häneltä puuttuu käyttövaatteita. Vuodet olivat vierineet niin nopeasti, että hän kauhistui huomatessaan, että edelliset kesäsandaalit oli ostettu viisi vuotta sitten ja hänen paras t-paitansa oli sekin jo neljättä kesää käytössä eikä se enää ollutkaan paras vaan kulunut ja kauhtunut. 

Eräänä kesäisenä lauantaipäivänä hän lähti ihan yksin ostoksille. Ensin hän meni Forumiin, kävi Gina Tricot'n, Vero Modan, BikBokin ja Flashin ostamatta mitään, mutta sitten hän suuntasi Cubukselle. Aiemmin hän on vain kävellyt Cubuksen ohi ja ajatellut, että sieltä ei löydy hänelle mitään, mutta nyt hän oli päättänyt luopua kaikissa asioissa ennakkoluuloistaan ja siksi hän astui liikkeeseen avoimin mielin ja yllättyi monipuolisista valikoimista. Sovituskoppiin lähti monta paitaa, toppia, erikokoisia farkkuja, polvimittaiset joogahousut ja valkoiset sortsit. Sortsit olivat olleet ostoslistalla jo vuosia, koska niillä on erityinen funktio lyhyiden hellemekkojen alla ja hän hämmästyi löytäessään sellaiset sortsit, jotka hän oli mielessään kuvitellut. Sortsit olivat kauniit, ilmavat ja täydelliset helteeseen.

Cubuksella oli kesätarjous "osta 3 maksa 2" ja kolme tuotetta löytyi helposti. Jos hän oli sortseista hämmästynyt, niin vielä enemmän hän oli hämmästynyt siitä, että hän löysi vartalolleen sopivan uimapuvun. Siihen on syynsä, että hänellä ei ole ollut yläasteen jälkeen (siis yli kahteenkymmeneen vuoteen) käyttänyt kokouikkaria vaan aina joitan halpoja, tylsiä bikineitä. Hän oli haljeta hämmästyksestä ja onnellisuudesta nähdessään, miten hyvin uimapuku istui ja hän selosti sitä myyjillekin ihan tohkeissaan. Nyt hän voisi mennä rannalle, kylpylään tai mihin vaan ja pasteerata tyylikkäässä uikkarissa.

Kolmas tuote oli mustat peruspöksyt eli polven alle tulevat, löysät housut, joita voi käyttää puistojumpassa, hiekkalaatikolla, kotipöksyinä ja pitävätpä jotkut sellaisia tyylikkään yläosan ja sandaalien / korkkareidenkin kanssa niin kaupungilla kuin baarissakin. Nuo housut olivat todellinen aarre ja niin monikäyttöiset, että hän on pitänyt niitä nyt joka päivä ja ne ovat olleet arkipukeutumisen pelastaja. Cubuksen kesätarjous oli todellakin hämmästyttävä, sillä kaikille kolmelle tuotteelle jäi hintaa yhteensä vain kolmekymppiä. Sillä summalla ei olisi saanut edes uikkaria ja hän oli tyytyväinen, ettei kesän alussa tilannut vastaavaa uimapukua, jolla oli hintaa seitsemänkymppiä.

Cubukselta löytyi myös vielä yksi hämmästyttävä juttu... Farkut. Farkkuja hänen on ollut vaikeaa ostaa aina, koska lantion malli on aika haastava ja lisäksi vatsa ei siedä mitään, mikä vähänkään puristaa. Kun hän laittoi ensimmäistä kertaa äitiysfarkut jalkaansa, hän oli kuin taivaassa, sillä mikään ei kiristänyt eikä puristanut ja hän päätti, että ei enää koskaan pukisi päälleen tavallisia "pelti"farkkuja. Välillä hän oli sitä mieltä, että ei pukisi päälleen mitään farkkuja, koska sopivia ei löytynyt ja sovituskopissa iski aina turhautuminen. Siksi hän sovitti hyvin skeptisenä Cubuksen Jane-jegginsejä, mutta hämmästyi, koska tuntuivat päällä kuin toiselta iholta ja näyttivätkin vielä hyvältä. Sininen perusfarkku on arkinen perusvaate ja hän mietti, että onko se tylsä  ja arkinen, mutta hänellä ei ole ollut sinisiä farkkuja sitten vuoden 2010, joten hänelle ne olivat kivaa vaihtelua. Jegginsseistä olisi ollut myös musta versio ja ne olisivat olleet tyylikkäät, mutta ne istuivat aivan eri tavalla kuin siniset. 


Kun hän oli jo lähdössä kotiin, niin mies soitti, että taapero oli nukahtanut ja mies kysyi kohtalokkaan kysymyksen: "Viihdytkö vielä siellä?"  "Joo, viihdyn", vastasi äiti, joka nautti siitä, että sai kerrankin koluta kaikki kaupat läpi täysin kiireettä. Hän oli käynyt jo kertaalleen Marks & Spencerillä, kolunnut alusvaateosaston, mutta hän päätti kiertää vielä alerekit ja sieltä löytyikin alle 7 eurolla raidallinen t-paita. Paita on mukava ja menee niin housujen kuin hameiden kanssa ja hän mietti, että juuri tällaisia vaatteita hän tarvitsee. Hän olikin miehelleen sanonut, että tarvitsee pitopaitoja ja mies oli kysynyt, että eikö kaikki paidat ole pitopaitoja. Ei ole, koska monet paidat ovat sellaisia, että niiden päälle tarvitsee neuletakin / boleron tai muun ritlakkeen, jotkut paidat ovat liian lyhyitä, liian tiukkoja tai aina liian jotain sellaista, että niitä ei voi pitää sellaisenaan. 

Viimeinen kohde oli Halonen, josta hän kävi katselemassa kenkiä. Hän on etsinyt kymmenisen vuotta täydellisiä mustia avokkaita, mutta niitä ei ole vielä tullut kohdalle. Halosella hän ei mielellään käy, koska siellä on superyrmeä palvelu, mutta monipuolisten valikoimien vuoksi hän silloin tällöin siellä piipahtaa. Hän kävi sovituskopissa sovittamassa erästä flamingokuvioista kesätoppia, mutta se ei istunut kunnolla. Poislähtiessään hän bongasi mustavalkoraidallisen mekon, joka huusi "osta minut, olen sinun". Tuolla tavalla vaatteet hänelle ennen puhuivat, mutta hän lakkasi puhumasta niiden kieltä ja nyt hän ihmetteli, että eikö hän osannut sulkea mieltään kutsulta, jota pinkkikauluksinen pikeemekko hänelle kuiskutteli. Hänhän ei edes pidä raidoista ja hän oli ostanut jo yhden raitapaidan ja hän ihmettelikin, että mikä raitakausi nyt on iskenyt. Kun hän laittoi mekkoa päälle, niin hän epäili, että näyttää raitapötkylältä, mutta mekko istuikin kivasti ja tuntui heti omalta. Mekko sopisi moneen tilanteeseen ja hän oli onnellinen siitä, että uskalsi ostaa jotain vähän erilaista ja sellaista, mitä hänellä ei ole koskaan aiemmin ollut.

Alerekissä oli eräs toinenkin kiinnostava mekko, jota hän oli himoinnut jo aiemmin, mutta nyt mekko ei näyttänytkään miltään ja hän tiesi, että niin käy monen vaatteen kohdalla. Kaupassa niihin ihastuu ja tulee "pakko saada" -tunne, mutta jonkin ajan päästä vaate alkaakin kyllästyttää. Alelöytötjensä suhteen hän oli varma siitä, että niistä kaikista tulee hänen suosikkejaan, joihin hän ei kyllästy. 

Eräs kesän alussa tehty aleostos on sellainen, joka on ollut jo kovassa käytössä. Hän oli ostanut Savonlinna Prismasta 2000-luvun alussa valkoisen kesäjakun ja kun se kului puhki, niin hän on ollut ilman säädyllistä jakkua ja toivonut, että löytäisi monikäyttöisen jakun. Hän oli pitkään himoinnut vaaleaa nahkatakkia, mutta koska hän ei halunnut maksaa takista paljon ja epäröi, että olisiko vaalea nahkarotsi sittenkään kovin käytännöllinen, niin hän ei koskaan vaivautunut sellaista etsimään. Vaaleita keinonahkatakkeja kaupoissa oli, mutta ne eivät häntä viehättäneet, koska hän ei halunnut muvoikelmulta tuntuvaa hiostavaa takki. Kun hän löysi Nellyllä 25 eurolla keinomokkaisen jakun, niin hän huudahti "Bingo!". Moderni, ohut, vuoreton jakku käy kaikkien vaatteiden kanssa ja vyötärön vetskarit ovat juuri sellainen juju, josta hän vaatteissa tykkää.

Nellyltä hän tilasi samalla uuden kesähatun ja hän ajatteli, että naisten pitäisi käyttää hattuja useammin. Periaatteessa hän ei tarvinnut uutta hattua, mutta joskus voi ostaa jotain ihan vaan siksi, että siihen ihastuu ja se on halpa. Olkihattu piristää kesävaatteita ja tuo ihan uuden lookin!

Kesän ihanin ostos on ollut valkoinen "rakkautta ensi silmäyksellä" -mekko. Mekko oli Helsingin Kampin Mangon myymälässä mallinukella päällä ja kun hän näki mekon, niin hän huudahti: "Tuo on mun!!! Tuo sopii nii-iin hyvin johonkin etelän rantabulevardille" ja hän näki mielessään, miten hän kulkee rantakatua taustallaan huojuvat palmut ja kohiseva, turkoosi meri. Jos bongaat hänet kesällä kaupungilta, niin hänellä on todennäköisesti tuo mekko päällä.

Näiden vaatteiden tuoma täydennys vaatekaappiin on niin kattava, että hänen ei tarvitse vähään aikaan ostaakaan yhtään mitään. Koko viime vuoden hän oli hyvin niukalla ostoslinjalla ja se tuntui toisaalta vapauttavalta, mutta toisaalta ostokielto oli välillä rasittavaa. Uusien vaatteiden ostaminen virkisti häntä ja kun hän kävi kampaajalla ja hankki uudet silmälasit, niin hän arveli, että tässähän on käynyt ihan jonkinlainen stailaus ja muodonmuutos. Uusien vaatteiden osteleminen oli pitkästä aikaa kivaa ja vaikka rahaa tietysti kuluikin, niin alennusmyyntien ansiosta hän sai hyvin edullisesti monta ihanaa vaatetta, joiden ansiosta arkipukeutuminen on helpompaa ja mukavampaa sekä tyylikkäämpää.

Nythän alennusmyynnit alkaa olla jo ohi, mutta toissapäivänä löytyi vielä niin uskomattoman ihana vaate, että siitä tulee myöhemmin ihan oma postauksensa. Onko joku muu tehnyt hyviä alelöytöjä? 

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Mietteitä Humala ja Krapula - viisi taiteilijaa -taidenäyttelystä

Kestättekö vielä yhden kulttuuriaiheisen postauksen? Hyvinkään taidemuseossa avautui 3.6. mielenkiintoisen niminen taidenäyttely: Humala ja Krapula - 5 taiteilijaa. Kävin näyttelyn avajaisissa ja oli aika huippua ensinnäkin olla päivän minilomalla ja toiseksi oli huippua päästä tutustumaan ensimmäisten joukossa upeaan näyttelyyn.

Humala ja Krapula -näyttely on katsaus aikakauteen, joka muutti kotimaista maalaustaidetta ja raivasi polkua uusille tyylisuuntauksille. Taiteilijat eivät itse tainneet aikanaan tietää, mikä merkitys heillä oli maalaustaiteelle, sillä he kokivat vain tekevänsä työtänsä - nykyisin sanottaisiin "omaa juttuaan". Näyttelyn teokset ovat mielenkiintoisia ja jos vähänkin taiteesta jotain ymmärtää ja on historiasta kiinnostunut, niin uskon, että näyttelystä saa paljonkin irti. Jos taas on sitä tyyppiä, jonka mielestä vain esittävä taide on oikeaa taidetta, niin sellaisellekin näyttely sopii, koska maalaukset eivät ole mitään epämääräisiä, abstrakteja syheröitä. En ole tosin koskaan ymmärtänyt argumenttia "eihän tuo taulu edes esitä mitään", sillä olen aina ajatellut, että taiteen ei tarvitsekaan esittää mitään vaan taiteen funktio on aivan muu.

Näyttelyn nimi voi kummastuttaa, mutta sille on luonnollinen selitys. Taiteilijat Tyko Sallinen ja Jalmari Ruokokoski rakennuttivat Hyvinkäälle sata vuotta sitten huvilat, jotka he nimesivät Humalaksi ja Krapulaksi. Nimet annettiin kertoman mukaan vastalauseeksi perinteisille ja kansallisromanttisille taiteilijoiden talojen nimille (kuten Ainola). Sallisen ja Ruokokosken lisäksi taloissa asuivat vuorollaan taidemaalarit Anton "Vorssi" Lindforss ja Paavo Leinonen sekä viimeisenä kuvanveistäjä Terho Sakki, jonka perikunnan omistuksessa talot edelleen ovat.  Vuonna 1957 Humalan ostaneen kuvanveistäjän työt ovat näyttelyssä itseoikeutetusti esillä. Sakki on tehnyt useita tunnettuja julkisia veistoksia ja muistolaattoja ja erityisesti hän on ansioitunut mitalien suunnittelijana ja tekijänä.

Näyttely on minulle henkilökohtaisesti merkittävä, koska Paavo Leinonen oli äitini isä. Hän oli vaatimaton mies eikä halunnut pitää teoksistaan meteliä, vaikka hänen merkityksensä erityisesti suomalaiselle kirkkotaiteelle on suuri. Leinonen maalasi lasimaalauksia, alttaritauluja ja koristemaalauksia useisiin merkittäviin kirkollisiin kohteisiin. Näyttelyssä on esillä hänen maalauksiaan, joissa tulee esille paavoleinosmainen omaperäinen ja pelkistetty, mutta vahva maalaustyyli enkä ole ainoa, joka on sitä mieltä, että hiljaisen harmonian mestariksi tituleerattu taiteilija olisi jo eläessään ansainnut suuremman arvostuksen. Maaseudulta kotoisin oleva kauppiaan poika valitsi itselleen epätavallisen ammatin, mutta taiteilijasieluna ja jopa boheemiksikin väitettynä hän sulautui hyvin aikansa taiteilijoiden joukkoon ja ystävystyi monien hengenheimolaisten kanssa.

Humala ja Krapula -näyttelyn taidemaalarit kuuluivat Sallisen johdolla perustettuun Marraskuun ryhmään, joka oli saanut inspiraationsa ekspressionismista ja jopa kubismista. Jokaisella taiteilijalla oli tietysti oma tyylinsä, mutta näyttelyn tauluissa voi huomata joitain yhtäläisyyksiäkin. Tauluja katsellessani ajatukset karkailivat vuosisadan alkuun, jolloin Suomen kulttuurielämä oli varsin erilaista kuin nykyisin. Ei ollut some-verkostoja vaan taiteilijat kävivät kirjeenvaihtoa ja tapasivat toisiaan muun muassa Brondan kahvilassa, joka tunnettiinkin taiteilijakahvilana. Kävin kesäkuussa Kansallisgalleriassa tutkimassa isoisäni arkistoa eli toisinsanoen kirjeitä ja jäämistöä ja vanhoista kirjeistä ja korteista selviää, että monet lähetykset oli osoitettu Brondalle. Isoisäni ystävä, taiteilija Kalle Carlstedt oli lähettänyt lokakuussa 1936 Brondaan kortin, jossa lukee: "Hei pojat! Jos joku teistä tietää, missä Paavo Leinonen asuu, ilmoittakoon hänen osoitteensa kortilla minulle."

Kansallisgallerian arkistoja tutkiessani yritin selvittää, milloin isoisäni on Humalassa asunut. Hän on ollut kirjoilla Hyvinkäällä, mutta muuta tietoa ei juurikaan ole. Tuon ajan taiteilijat olivat liikkuvaista sorttia ja asuivat milloin missäkin. Asiat hoidettiin pääasiassa kirjetse ja esim. yhden taulun ostamisessa saattoi kestää pitkään, koska ensin ostaja kyseli, että olisiko taiteilija halukas myymään taulua, sitten taiteilija vastaa ja aloittaa hintaneuvottelun ja sitten kirjeenvaihtoja käydään puolin ja toisin. Toivon, että minulla on joskus aikaa perehtyä vanhoihin kirjeisiin, koska ne ovat ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kurkistamaan vuosisadan alun taiteilijaelämään. Kirjeistä tulee ilmi köyhyyttä ja pulaa, iloisia uutisia, perhetapahtumia, intiimejä yksityiskohtia ja monissa kirjeissä on lystikkäitä juttuja ja yleensä vain peruskuulumisia, joita niitäkin on mielenkiintoista lukea.

Eräästä Mikko Carlstedtin Paavo Leinoselle lähettämästä kirjeestä vuodelta 1933 löytyi aika mehukas kohta liittyen Humala ja Krapula -huviloihin: "Oikein iso kiitoksemme vain viimeisestä! Oli hiton lystiä päästä silloin mukaanne näkemään sitä Kuoppaa, jonka pohjalla sinä ja Sallinen ahertelette. Kyllä oli elämys nähdä itse se päämestarikin, omissa oloissaan. Makeasti olen naureskellut hänen lystikkäille jutuilleen! Erikoisesti minua huvitti hänen rakkautensa siihen omaan mökkiinsä, kaivoonsa y.m. Kun hän silloin illalla otti minut kainaloonsa, vei pihalle ja sanoi, että "Kyllähän perkele sen heti näkee, että "Krapula" on saatana vieköön paljon komiampi kuin Vorssin talo jumalauta, vaikka sitä on ollut arkkitehti laittamassa!" Haa, niin sitä pitää! Oli mukavaa todeta, että omaa kotia sitä rakastetaan, niin itsekkäästi ja pannaan naapuri vallan kelvottomaksi."Sitä en tiedä, mikä tuo kirjeessä mainittu Kuoppa on, sillä se ei tekstistä selvinnyt.

Sallinen aiheutti paheksuntaa olemalla tuon ajan maalaustaiteen "paha poika", joka maalasi miten lystäsi ja aiheutti siksi närää kriitikoissa. Rujot, kaunistelemattomat kuvat Mirri-vaimosta ovat hänen tunnetuimpia teoksiaan. Kun teinityttönä näin ensimmäisen kerran Sallisen maalauksia Mikkelin taidemuseossa, olin vähän hämmentynyt. Muistan hämmentyneeni Mirri-kuvien seksuaalisesta virittyneisyydestä ja etenkin siitä, että miten rumat maalaukset uhkuivat julkeutta ja miettineeni, että millainen ihminen maalaa omasta vaimostaan tuollaisia kuvia. Olen Mirri-kuvien äärellä edelleen vähän häkellyksissä enkä saa tolkkua siitä, että onko kuvat maalattu rakkaudessa vai inhossa, kuvastavatko ne Mirrin mielenlaatua ja syvintä olemusta vai Sallisen tunteita vaimoaan kohtaan. Joka tapauksessa kiehtovia ja arvoituksellisia Mirri-taulut ovat. Näyttelyssä on esillä muitakin Sallisen klassikkoteoksia ja niidenkin äärelle kannattaa pysähtyä.

Taidemuseon suuren salin seinällä ollut Anton Lindforssin omakuva veti minut puoleensa moneen kertaan jostain selittämättömästä syystä. Aivan kuin hän olisi katsonut juuri minua ja minulla oli tunne, että olisin halunnut tuntea tuon ihmisen. Kun näyttelyn jälkeen soitin äidilleni, niin hän kertoi, että Lindforss oli ollu isoisäni hyvä ystävä ja Paavo puhui Vorssista ja myöhemmin Vorssi-vainaasta aina lempeästi, jopa rakkaudella. Myös Jalmari Ruokokoski oli isoisäni ystävä, mutta hänen persoonansa ja taiteensa on jäänyt minulle vähän tuntemattomaksi. Olen hänen taiteeseensa tutustunut aiemmin taidenäyttelyissä, mutta vasta nyt näin niissä jotain itseäni kiinnostavaa ja pysähdyin tauluja katsomaan ihan ajatuksella. Olen aivan varma, että nyt vasta vanhojen kirjeiden tutkimisen myötän olen alkanut ymmärtää sitä, että maalausten takana on erittäin mielenkiintoisia persoonia ja ihmisiä, jotka ovat ihan oikeasti joskus eläneet iloineen ja suruineen. Kuulostaa lapselliselta, mutta oletteko vaikka jonkin maalauksen tai monumentin nähdessänne ajatelleet, että sen on joku suunnitellut, tehnyt ja samalla miettinyt, mitä ostaa serkulleen syntymäpäivälahjaksi ja pahoittiko tuttava mielensä, kun piti pyytää rahaa lainaksi.


Humala ja Krapula -viisi taiteilijaa -näyttely on siitä erityinen, että siellä on tuotu esille myös taiteilijoiden elämää ja talojen historiaa ja näyttelyn oheen on järjestetty mielenkiintoista ja jopa harvinaista ohjelmaa. Osa tapahtumista on jo mennyt, mutta mukaan ehtii vielä! Näyttely on avoinna 4.9. asti ja tuolloin on yleisöopastus näyttelyyn (klo 14). Humala ja Krapula -ateljeetalot ovat avoinna yleisölle ja niihin pääsee tutustumaan 25.7. - 31.7. klo 12-18, 15.- 21.8. klo 12-18 ja 29.8. - 4.9. klo 12-18. Taloihin pääsee tutustumaan myös sopimuksen mukaan ottamalla yhteyden Riikka Sakkiin riikka.sakki@pp.inet.fi / 050 566 2252. Jos haluaa tutustua taloihin ja näyttelyyn ohjatusti, niin kannattaa ilmoittautua kiertoajeluille, jotka järjestetään lauantaina 30.7. klo 13-15 ja sunnuntaina 21.8. klo 13-15. Kiertoajelu lähtee taidemuseolta ja hinta on 15 € / hlö. Ilmoittautumiset taidemuseo@hyvinkaa.fi / 040 480 1644.

Lisäksi taidemuseolla järjestetään luentosarja ja jos tuntuu, että kesä on täynnä menoja, niin ei hätää, koska luennot ovat vasta elokuussa. Amanuenssi Marja-Liisa Linder luennoi sunnuntaina 14.8. klo 14 Tyko Sallisen henkilökuvista ja Kiasman johtaja, emerita Tuula Karjalainen luennoi aiheesta Tyko Sallinen elämäkerran kirjoittajan näkökulmasta. Torstaina 25.8. klo 17.30 - 19.00 Intendentti, FT, Liisa Lindgren luennoi aiheesta Terho Sakki, kuvanveistäjän eisittvän ja abstraktin rajapinnalla.

Elokuun 19. päivä järjestetään Humalassa ja Krapulassa juhlajytkyt, jonka järjestää taidekilta ja ateljeetalojen omistajat. Lauantaina 27.8. taidemuseolla esitetään pienoisnäytelmä Humalan ja Krapulan taiteilijoista, liput 10 € sisältäen näyttelyn pääsymaksun.

Toivottavasti mahdollisimman moni taiteen ystävä innostuisi näyttelystä ja oheistapahtumista! Jos jotain olen tänä kesänä oivaltanut niin sen, että on erittäin virkistävää harrastaa kulttuuria, lähteä erilaisiin tapahtumiin ja antaa kulttuurikärpäisen puraista!

Onko blogini lukijoissa taiteen ystäviä? Olisi kiva kuulla, käyttekö taidenäyttelyissä ja millaisesta taiteesta pidätte. Ja onko joku käynyt Hyvinkään näyttelyssä?

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Seksiä ja väkivaltaa Jyväskylän Kesässä

*Liput esitykseen saatu Jyväskylän Kesältä*

Tässä tulee viimeinen postaus Jyväskylän Kesästä ja täytyy sanoa, että nyt kun kesäloman loppuminen alkoi ahistaa, niin voin olla tyytyväinen siihen, että olen ainakin päässyt kultturoimaan. Kiitos Jyväskylän Kesälle blogiyhteistyöstä - tämä oli huippuhienoa, avartavaa ja virkistävää!

Lauantai-iltana oli vuorossa Marc Gassot: Dark Side of the Mime. Olin esitystä odottanut, mutta olin niin ihastunut hauskaan Circo Aereon Abrakadabra-show'hun, että jo ennen seuraavan illan Wusheng Company: Musashi - miekan tie -esitystä mietin, että haluanko nähdä yhtään mitään synkkää, outoa tai ylipäätään mitään muuta kuin jotain ihanaa ja kevyttä ts. helppoa. Wusheng Companyn esitys oli hyvin vaikuttava ja lauantai-iltana ennen Dark Side of the Mimea aloin tulla jo katumapäälle. Arvelin, että olisin jonkin kepeän tapahtuman tarpeessa ja mietin, että olisiko sittenkin pitänyt mennä kuuntelemaan ja laulamaan kesäisiä lauluja Allsång på Telttaan.

Dark Side of the Mimea kuvailtiin Jyväskylän Kesän esitteessä näin: "Groteski, tajunnanräjäyttävä fyysinen esitys, joka sisältää runsaasti mustaa huumoria ja hätkähdyttävää pornomiimiä". Tuossa on niin tiivistetysti esityksen ydin, että en lähtenyt sitä itse uusiksi muotoilemaan. Suomalais-ranskalainen elokuvista ja tv-sarjoista (esim. Mustat lesket, Käenpesä, Kotikatu) tuttu Marc Gassot on opiskellut mimiikkaa Suomessa ja Ranskassa ja hänet on palkittu mm. Vuoden teatteriteko-palkinnolla (enkä yhtään ihmettele!). Esityksen on ohjannut Akse Pettersson ja lavalla nähtiin Gassot'n lisäksi myös musiikista vastannut Kari Sinkkonen. Musiikilla olikin esityksessä hyvin suuri merkitys, aivan kuten valoillakin, sillä niiden avulla annettiin katsojalle vihjeitä tunnetiloista ja tapahtumista.

Olen aivan varma, että tämä oli Jyväskylän Kesän esityksistä se, jota jännitettiin eniten. Minusta ihan tuntui, että ihmiset olivat erityisen jännittyneessä tilassa odottaessaan teatterisalin ovien aukeamista. Kun Marc Gassot asteli lavalle hyvin perinteisessä miimikon asussa klassisine, mustavalkoisine kasvomaalauksineen, niin tunnelma sähköistyi entisestään. Minulle Gassot'n olemus ja monet eleet olivat tuttuja torstai-iltana nähdystä Abrakadabra-show'sta ja arvelen, että tämän tuttuuden vuoksi olin heti esityksessä aika "inessä" eikä minun tarvinnut äimistellä lavalla liikkuvaa hahmoa.

Kun esitystä mainostetaan sanalla pornomiimi, niin katsojan ennakko-oletuksena on, että lavalla nähdään tunnin verran seksiaktipantomiimiä. Tai no, minun oletukseni oli. Onneksi esitys ei ollut panoliikkeiden imitointia vaan paljon enemmän - pelkkä pornoilu olisi ollut liian helppo ja ilmeinen toteuttamistapa. Esitys rakentui pienistä, juonellisista sketsintapaisista ja pidinkin juuri noista juonikuvioista. Niistä en kuitenkaan kirjoita, koska en halua spoilata, jos joku sattuu olemaan menossa katsomaan esitystä. Sen verran kuitenkin sanon, että sana yllätyksellisyys kuvaa juonta hyvin. Katsoja ei voi päätellä mitä seuraavaksi tapahtuu ja monesti yllättävät kohdat olivat niitä, joille yleisö nauroi kippurassa. Monissa kohdissa ehti juuri rauhoittua ja hengähtää syvään ja sitten taas tunnelma vaihtui nopeasti aiheuttaen katsojalle joko naurunpuuskan tai pöyristyksen. Kun hyvin klassisesta ja kauniista kukanpoimimishetkestä siirrytään rivoon ja liioiteltuun suuseksiin, niin katsojan mielen on syytä kestää äkillinen tunnelmanvaihdos.

Eräs opettajakollegani on sanonut, että yläkoulu on absurdi työpaikka, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu ja mitä hyvänsä voi tapahtua. Sama pätee D.S.O.T.M -esitykseen. Minulla ei ollut aavistusta siitä, että esityksessä miimikoidaan (onko tuo oikea sana?) väkivaltaa. Täytyy tunnustaa, että porno-osasto oli minulle helpompi käsitellä ja se voi johtua siitä, että olen perverssi avarakatseinen skorppari tai siitä, että väkivaltakohtausten aikana mietin sitä, että mitä on soveliasta esittää nykyinen maailmantilanne huomioon ottaen. Onko korrektia esittää ampumista, koska uutisista tulvii joka päivä ampumisia ja terroritekoja? En varmasti ollut ainoa, joka ajatteli noin. Toisaalta taas olen vähän kyllästynytkin siihen, että nykyisin Suomessa mikään ei ole soveliasta, monia asioita paheksutaan ja aina joku loukkaantuu jostakin. Mimiikka on siitä mielenkiintoista, että miimikko vain elehtii ja äännehtii ja kaikki muu tapahtuu vain ja ainoastaan katsojan mielikuvituksessa ja tässä esityksessä nimenomaan mielikuvituksen pimeällä puolella. Mielikuvituksella ei ole rajoja, mutta esityksessä kyllä mentiin mahdottomankin puolelle ja Gassot'n temput haastoivat pohtimaan omia käsityksiä seksistä ja väkivallasta ja esitys sai ainakin minut pohtimaan myös todellisuus-käsitettä. Gassot loi eleillään - jopa pelkällä silmäkulman kohottamisella - meille näkymättömän maailman, jonka hahmojen (siis niiden meidän kuvittelemien näkymättömien) puolesta me katsojat säikähdimme, pelkäsimme ja välillä ehkä ähkäisimme.

Jos pohditaan, että mikä on korrektia ja mikä ei, niin minun näkemykseni on, että elokuvissa, telkkarisarjoissa ja kirjoissakin on pornoa ja väkivaltaa enkä siksi pidä miimikon esittämää splatter-väkivaltaa ja seksieleitä mitenkään eriskummallisina. Aivan kuten mimiikassakin, niin myös kirjoja lukiessa ihmisen mielikuvitus luo voimakkaimmat, pelottavimmat ja omituisimmat mielikuvat. Alkukesällä lukemani Robert Galbraithin Silkkiäistoukka- ja Pahan polku -kirjat olivat paljon karmivampia kuin Dark Side of the Mime, vaikka täytyy sanoa, että yhdessä kohtauksessa miimikon olemus oli tosi pelottava ja vaikka tiesin, että mitään ei oikeasti tapahdu, niin silti tunsin pelkoa ja jopa kauhua. 

Dark Side of the Mime oli kuin Hugleikur Dagssonin sarjakuvat eli luokkaa "saako tälle edes nauraa?" Katsojien joukossa oli sen oloisia ihmisiä, että veikkaan, että heille esitys saattoi olla liian roisi. Minäkin mietin välillä mielessäni, että "ai kauheeta" ja takanani istunut vanhempi rouvashenkilö sanoi sen aina ääneen kun minä vain ajattelin. Ja kuitenkin nauroin överiksi vedetyille kohtauksille ja niin tekivät muutkin ja välillä kohtaukset olivat niin räävittömiä, että kikatin vedet silmissä. Nauru on hyvä keino käsitellä pimeän puolen tunteita ja kuuleman mukaan patologeilla on kaikkein mustin huumori ja tietäisittepä vaan, mistä kaikesta opehuoneissa vitsaillaan! Olen sitä mieltä, että vaikka esitys koetteli hyvän maun rajoja, niin kollektiivinen tabuille nauraminen tekee vain hyvää! Olin yllättynyt siitä, että esitys oli niin hauska, mutta arvelen, että kaikkiin musta huumori ei välttämättä uponnut. Joissain kohdissa en pysynyt ihan kärryillä enkä älynnyt, mille piti nauraa, mutta en ehtinyt sitä murehtia, kun Gassot oli siirtynyt jo elehtimään eteenpäin. 

Pientä jännitystä yleisössä aiheutti se, että taiteilija otti rohkeasti kontaktia yleisöön. Rohkea siinä merkityksessä kuin Hymy-lehden kannessa käytetään sanaa rohkea. Minua ei olisi haitannut joutua lavalle, mutta toisaalta taas vähän pelkäsin, että joudun lähikontaktiin miimikon kanssa. Pahin pelkoni oli se, että mitä jos en ymmärtäisi hänen eleitään. Kun yleisöstä summamutikassa valikoidut henkilöt joutuivat miimikon kumppaneiksi, niin huomasin, että monet muutkaan eivät ihan tajunneet miimikon hienovaraisia tai jopa ihan suoria vihjeitä siitä, mitä pitäisi tehdä. Helpottuneena ajattelin, että onneksi istun neljännen penkkirivin keskellä, että sieltä ei ainakaan tulla hakemaan lavalle eikä Gassot sinne lähde kiipeilemään. Vielä mitä! Siellähän miimikko sukkuloi penkkirivien välissä ja jopa kiipesi riviltä toiselle ihmisten päiden yli! Vaikka minulla ei olisi ollut mitään esitykseen osallistumista vastaan, niin olin silti helpottunut, kun sain istua rauhassa. Näin ajatteli varmasti moni, koska olemmehan suomalaisia. Olisi mielenkiintoista tietää, miten muualla maailmassa yleisö suhtautuu esitykseen ja erityisesti siihen, että saattaa joutua miimikon kohteeksi. Täytyy antaa pisteet sille nuorelle, reippaalle miehelle, joka haettiin lavalle show'n loppuvaiheessa. Hän oli täysillä mukana hulvattomissa kohtauksissa ja hallitsi roolinsa erinomaisesti, vaikka joutuikin tekemään sellaisia (kuviteltuja) asioita, joita ei varmasti muuten tekisi

Tuollaisen esityksen jälkeen on typertynyt olo, mutta hyvällä tavalla. Edellisenä iltana olin fillaroinut kaatosateessa ja syksyisenoloisessa hämäryydessä kiireesti kotiin lämpimään suihkuun ja kuumaa kaakaota nauttimaan, mutta kesäisenä, aurinkoisena lauantai-iltana olisin kaivannut kaveria, jonka kanssa lähteä terassille vaihtamaan ajatuksia siitä kaikesta, mitä päässä pyöri esityksen jälkeen. Olisin todella kaivannut jotakuta, jonka kanssa olisin voinut tuoreeltaan vaihtaa ajatuksia ja sulatella näkemääni ja kokemaani.

D.S.O.T.M ei ollut niin typerryttävä ja hätkähdyttävä kuin olisin olettanut, mutta aivan varmasti monien mielestä se oli ja olihan se härski, rivo ja ennen kaikkea hyvin, hyvin groteski. Esitys rikkoi tabuja ja sukupuolirooleja ja olen aina tykännyt kaikesta sellaisesta, missä kyseenalaistetaan normeja ja siksi tykkäsin täsätkin esityksestä. K-18 -ikäraja on aivan aiheellinen ja on syytä myös mainita, että esitys ei sovi tosikoille eikä mielestäni myöskään herkille. Minäkin jopa mietin, että mahdanko nähdä kieltään lirputtavasta, valkonaamaisesta miimikosta häiritseviä unia esityksen jälkeisenä yönä, mutta en onneksi nähnyt. Sitä seuraavana yönä näin kyllä todella häiritsevää unta. Unessa olin teatterilla ja menossa D.S.O.T.M -esitykseen. Kun piti näyttää ovella lippua, niin en löytänyt sitä ja yritin selittää, että kyllä minulla lippu oli. Soitin eksälleni, joka ei siis unessa ollut eksäni vaan asuin hänen kanssaan (tämä oli se unen häiritsevin teema), ja pyysin häntä etsimään lippua kirjoituspöydältä. Lippu ei ollut siellä, kello kävi ja huolestuin, että en ehdi esitykseen. Lippua ei löytynyt mistään ja olin todella surullinen, pettynyt ja raivoissani, koska olin varma, että kun menen kotiin, niin lippu töröttää juuri siellä, missä sen sanoin olevan, mutta mies ei ollut sitä vain löytänyt. En päässyt esitykseen vaan kuulin teatterin oven läpi salista kaikuvan musiikin ja ihmisten naurunremakat ja olin harmissani. Kun heräsin unesta, niin olin äärimmäisen onnellinen siitä, että kyseessä oli vain uni ja että tosielämässä pääsin näkemään esityksen, jonka veroista en koskaan ole nähnyt enkä todennäköisesti tule koskaan näkemään. 

Kuvia esityksestä ei valitettavasti ole, mutta suosittelen katsomaan trailerin:

Toivon, että nämä kulttuuriaiheiset postaukseni innostavat muitakin lähtemään rohkeasti erilaisiin tapahtumiin, kokeilemaan uudenlaisia kulttuurielämyksiä ja tietysti osallistumaan Jyväskylän Kesään ensi vuonna! Jos joku oli tänä vuonna mukana, niin olisi mielenkiintoista kuulla, missä tapahtumassa olit ja mitä tykkäsit.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Wusheng Company taisteli tiensä hevimimmin sydämeen

*Liput esitykseen saatu Jyväskylän Kesältä*

Jyväskylän Kesä -kaupunkifestivaali on jo ohi tältä vuodelta ja vaikka sade latisti tapahtumia ikävästi - kuten monesti Suomen kesässä käy - niin silti päästiin nauttimaan erittäin monipuolisesta kulttuurikirjosta. Minulle jäi tapahtumista hyvä fiilis ja odotan jo nyt innolla ensi vuoden ohjelmaa! 

Perjantai-iltana olin katsomassa näytöstä Wusheng Company: Musashi - miekan tie, jossa yhdistellään perinteistä samuraiestetiikkaa, itämaista teatteritekniikkaa ja länsimaista hevimusiikkia. Tuo on kombo, josta minulle vain viimeksi mainittu on läheinen ja tuttu. Wusheng Company on kiinalaista teatteritekniikkaa tutkiva ja käyttävä ryhmä, jonka johtaja Antti Silvennoinen on opiskellut teatteritaidetta Kiinassa. Ryhmä on ensimmäinen Euroopassa toimiva Peking-oopperaryhmä ja minun piti ihan googlettaa, mitä Peking-ooppera on ja Wikipediassa sanotaan, että se "perustuu soitinmusiikin, laulun, resitoinnin, akrobatian ja symbolisen liikkeen yhdistelmälle. Kaikkea näyttelijäntyötä ohjaavat tiukat konventiot. Roolihahmon esittäminen voidaan nähdä rituaalisena suorituksena." Jotain tuollaista voi päätelläkin, kun kyse on kiinalaisesta teatterista.

Menin esitykseen avoimin mielin ja ilman ennakko-odotuksia, vaikka toki oletin, että tulen näkemään jotain hyvin erikoista ja sellaista, mitä en ole aiemmin nähnyt. Esitys alkoi tyylikkään eleettömästi ja mietin kuumeisesti, että mitähän kohta tapahtuu. Ihan kuin koko ajan ilmassa leijuisi uhka hyökkäävästä samuraista. Olin olettanut, että heti ensiminuuteista lähtien musiikki jytää ja samuraimiekat heiluvat ja että kyseessä olisi siis pelkkä taisteluesitys. Tavallaan olikin, mutta esitys perustuu Miyamoto Musashin sotastrategiasta kertovaan kirjaan The Book of Five Rings ja siksi esityksessä tuodaan esille monologien avulla kirjan sisältöä. Puheenvuorot olivat erittäin vaikuttavia; paatoksellinen yksinpuhelu voittamattomuudesta, taistelusta ja kuolemasta oli niin vahvaa, että selkäpiitäni alkoi karmia. Melkein aloin uskoa, että lavalla oleva näyttelijä on oikea samurai, joka koulii mieltään taisteluun. Esityksessä käsiteltiin paljon kuolemaa, koska samurain elämässä kuoleman uhka on aina läsnä ja kuolema on hyväksyttävä. 

Esityksen alku oli hieman hidastempoinen ja odotin musiikin alkamista. Taustamusiikkia kyllä soitettiin, mutta ei sitä, mitä odotin. Aloin jopa vähän tylsistyä, mutta esiintyjien tarkoin harkitut ja harjoitellut liikkeet, eleet ja jopa katseet pitivät minut tiukasti mukana lavan tapahtumissa. Torstaina olin käynyt katsomassa Circo Aereon Abrakadabra-shown ja sen aikana oli lapsellisen kepeä olotila. Musashi-esitys veti fiilikset aivan toiseen äärilaitaan ja hyvin synkkiin vesiin. En häpeä tunnustaa, että välillä minua ihan pelotti! Tunteeni ei kerro siitä, että olisin arkajalka-herkkis vaan siitä, että esiintyjät olivat niin syvällä rooleissaan, että mieleni alkoi reagoida kuin oikeassa uhkatilanteessa. Julma ilme päällä hiipivän samurain aggressiivisuus, raivo, tappamisenhimo ja silti psyyken täydellinen hallinta oli ilmennetty täydellisesti. Uhka väijyi myös katsojaa ja uhkan tuntu tuli liian lähelle, ainakin minua. Meitä kun pelottaa aina se, mikä tulee lähelle enkä voinut olla näytöstä katsoessani miettimättä perjantain traagisia tapahtumia. Telkkarista voi aika surutta katsoa mitä vaan itämaista taisteluleffaa eivätkä ne aiheuta noin voimakkaita tuntemuksia. Synkät teemat ovat sellaisia, joita ihminen voi käydä läpi juuri taiteen avulla. Teatterin penkissä istuessa on turvallista ajatella kuolemaa, sillä samuraimiekalla kuoliaaksi hakattu näyttelijä nousee aina uudelleen ylös eikä kuolema kosketa oikeasti.

Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta minun on pakko kertoa, että nykyisin minun on vaikea suhtautua aggressiivisuuteen. Jos esim. televisiossa joku karjuu aggressiivisesti, niin minulle tulee todella ikävä olo ihan kehoon. Samoin jos tässä lähihuudeilla esim. joku juoppo pariskunta tappelee, niin minulle tulee sellainen olo, että en kestä sitä puhumattakaan siitä, että itse joudun riitelemään jonkun kanssa. Tämän "piirteeni" vuoksi samurai-show oli minulle paikoin vähän haastava ja epämukava, mutta ei mitenkään ylitsepääsemätön. Olotilani helpottui huomattavasti, kun orkesteri alkoi soittaa odottamaani hevimusiikkia. Eräs hippiystäväni kysyi minulta jokin aika sitten, että mitä se hevi oikein sinulle edustaa enkä osannut vastata. Nyt osaan: se edustaa minulle rauhaa, hyvää ja kotoisaa sekä rakkaudellista oloa, rentoutumista, sellaista tunnetta kuin olisin oman äidin sylissä. En todellakaan oleta, että kukaan tuotakaan tajuaa, koska en ihan tajua itsekään. Eräs tuttuni oli ladannut Facbookiin kuvan, jossa luki "Music is what feelings sound like" ja tuo lause kuvastaa hyvin suhtautumistani raskaaseen musiikkiin.
Kuva Nina Huisman / Jyväskylän Kesä
Arvoisat samuraiesiintyjät, olen todella pahoillani siitä, että laitoin välillä silmät kiinni ihan pieneksi hetkeksi ja fiilistelin vain ja ainoastaan musiikkia. Teatterin loistava akustiikka heijasti synkät sävelet suoraan sieluuni ja koska juurikin hevimusiikki on minulle rakkainta ja ominta, niin minä todella nautin. Nautintoa lisäsi se, että en ole aikoihin ollut millään keikalla enkä kuullut livemusaa. Musiikki oli aivan liian hyvää paikoillaan kuunneltavaksi. Valtavan taitava kitarointi ja rumpujen jyhkeä pauke meni kehooni enkä tiennyt, hakkaako sydämeni vai rummut.  Mietin, että pitääkö minun istua persiilläni koko esityksen ajan, että enkö voi nousta ylös hytkymään musiikin tahdissa? Aivan refleksinomaisesti olin nostamassa käsiä ja etusormea ja pikkurilliä ylös, niin kuin hevikeikoilla on tapana tehdä. 

Ah, kuinka vanhan koulukunnan hevarin mieltä lämmitti kuulla niin tutunoloiset kitarasoolot ja rumpukompit, joista aavistin jo etukäteen, mitä seuraavaksi tulee, ja jollaisia metallibändit ovat tahkonneet menestyksekkäästi jo vuosikymmeniä. Olin olettanut, että koska kyseessä on kulttuuriesitys, niin musiikki olisi sellaista tasaista perusheviä (esim. tyyliin Metallican Sad but True), mutta orkesteri lähtikin tykittämään oikein kunnon speed metalliakin, jonka tempo sai varmasti kukkahattutätien lierihatuista orvokit irtoamaan. 

Monet sanoivat esityksen jälkeen, että vaikka musiikkilaji ei ollut tuttu tai oma suosikki, niin se sopi hienosti samurai-teemaan ja että he olivat yllättyneet siitä, että raskas musiikki ei kuulostanutkaan pahalta. Minun mielestäni hevi sopii kaikkiin mahdollisiin teemoihin ja tilanteisiin, mutta voi kyllä olla niinkin, että näinkin raju eri tyylilajien yhdisteleminen voisi olla täysi fiasko. Suomi on maailmallakin tunnettu hevimaa ja arvelen, että missään muualla tällaisen esityksen rakentaminen ei olisi mahdollista. Minulle tuli mieleen Timo Rautiaisen Tiernapojat, sillä siinäkin jotain hyvin klassista esitetään perinteisellä tavalla, mutta taustalla soi raskaspoljentoinen hevi. Rautiainen on käyttänyt raskaasta musiikista sanaa, joka tarkoittaa erästä Kuopin kaupunginosaa: "Jynkkä" ja tuo jynkkä kuvastaa myös Musashi-shown taustalla soinutta musiikkia. 
Kuva Nina Huisman / Jyväskylän Kesä
Esitys oli rakennettu hienosti, sillä sen intensiivisyys kasvoi pikkuhiljaa ja reippaiden kohtausten väliin lomittui tyventä, joka sai katsojan hengittämään hitaammin ja jännittyneemmin ja odottamaan uusia taistelukohtauksia, joissa liikuteltiin miekkoja ja keppejä tarkoin harkitusti. Välillä miehet heiluivat niin rivakasti, että aivoni eivät ehtineet mukaan ja videoajan lapsena mietin, että hei onks tässä pause ja voinko kelata taaksepäin. Jos esityksen alussa olinkin tylsistynyt, niin jossain vaiheessa huomasin liimaantuneeni penkkiin ja tuijottavani jokaikistä liikettä täysin keskittyneesti. Esiintyjät hallitsivat itämaiset eleet ja asennot hyvin ja jopa niin sujuvasti, että ihan hätkähdin, kun he alkoivatkin puhua suomea (ja ruotsia). Minulta katosi taas ihmeellisesti ajan ja paikan ja ihan kaiken taju.

Musashi - miekan tie oli hyvin erikoinen ja omaperäinen esitys, joka vaati katsojalta ennakkoluulottomuutta. Se oli juuri sellainen esitys, josta näytetään pätkiä puoli yhdeksän uutisten kulttuuripläjäyksessä ja josta iäkkäämmät ihmiset sanovat: "No kaikkee hullutusta sitä, voe tokkiisa!" Esityksestä olisi voinut saada enemmän irti, jos olisi tuntenut Peking-oopperaa, itämaista teatteria tai taistelulajien perusteita, mutta ihan näin maallikollekin eksoottinen, esteettisesti kaunis ja kiehtova esitys antoi paljon ja se myös avarsi näkemyksiäni. On ihan kohtuutonta ajatella, että taidetta ymmärtääkseen täytyy olla paljon tietoa aiheesta. Ruokaihmisenä ajattelen, että taide ja kulttuuri on makuasia samalla tavalla kuin ruokamakukin. Tiedän tasan tarkkaan, mistä pidän ja mistä en, mutta se ei tarkoita, että söisin aina lempiruokiani tai etten koskaan uskaltaisi kokeilla mitään uutta. Musashi - miekan tie oli minulle aivan uusi kulttuurimakukokeilu ja jatkossakin aion mennä rohkeasti katsomaan tällaisia erilaisempia esityksiä. Niistä jää niin mukavan pöllämystynyt olo!

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Mullistavaa tietoa ruusufinnistä + Konjac Sponge -arvonta +alekoodi

*Konjac Sponge -sieni ja arvontapalkinnot saatu Cosmeryalta* Jos tulit vain alekoodin ja arvonnan vuoksi, niin rullaa jutun loppuun :)

Kirjoitin muutama vuosi sitten jutun otsikolla "Anonyymin iho-ongelmaisen paljastukset: elämää ruusufinnin kanssa" ja nyt täytyy sanoa, että en ole enää anonyymi iho-ongelmainen, koska ruusufinniaiheisia postauksiani on luettu niin paljon ja olen toiminut neuvonantajana ja vertaistukena monelle. Vitsailinkin, että jäänköhän historiaan naisena, joka antoi ruusufinnille kasvot. Tuskinpa, mutta ainakin moni on saanut kirjoituksistani apua ja löytänyt tietoa. On ihan käsittämätöntä, miten kiven alla ruusufinnitieto onkaan ja jokainen sairastunut joutuu itse olemaan salapoliisina ja selvittelemään hoitokeinoja. Ihotautilääkärit kun monesti vain lätkäisevät reseptit antibiootteihin ja voidekuuriin ja toki nekin ovat hoidossa tarpeellisia - kenelle ne sitten sopivatkaan.

Ensimmäinen ruusufinnikirjoitukseni oli täysin henkilökohtainen avautuminen siitä, mitä iho-ongelmaisen elämä on. Tuon jutun myötä tulin ruusufinnikaapista ulos, löysin vertaistukea ja aloin hyväksyä oman ihoni paremmin ja aloin myös hyväksyä identiteettini kroonisesta ihosairaudesta kärsivänä:
http://nainentummissa.blogspot.fi/2013/09/anonyymin-iho-ongelmaisen-paljastukset.html

Toinen postaus aiheesta on pieni tietopaketti, johon koostin väittämiä ja uskomuksia:

Kolmannessa jutussa hehkutin Konjac Spongea, jonka avulla ihohelvettini rauhoittui:
Tässä kirjoituksessa on vähän samoja asioita kuin edellisissä, mutta pyrin välttämään toistoa ja tämän kirjoituksen tarkoitus onkin täydentää aiempi juttuja. Jos kärsit ruusufinnistä tai etenkin jos olet kauppaamassa minulle jotain tuotesarjaa tai kysymässä, että olenko ajatellut, että ruusufinni voi johtua ruokavaliosta / stressistä / meikeistä tms. niin pliiiiis, lue aiemmin kirjoittamani jutut kommentteineen ensin. Olen nimittäin lopen kyllästynyt vastaamaan aina samoihin kysymyksiin ja varsinkin siihen, että joku tyrkyttää edustamaansa tuotesarjaa. Ruusufinniä sairastaville kirjoituksistani on varmasti apua, joten jos tulit etsimään tietoa, niin lue nuo kaikki neljä postaustani.

Ruusufinni eli rosacea on siis KROONINEN, IMMUNOLOGINEN JA TULEHDUKSELLINEN IHOSAIRAUS ja tämä isolla, koska valitettavasti monien - jopa lääkäreiden - mielestä iho-ongelma on vain pieni vaiva eikä mikään oikea sairaus. Ei vähättelyä kiitos! Kesän alussa julkaistu uutinen ruusufinnin ja dementian yhteydestä sai minut huolestumaan, etenkin kun suvussamme on dementiaa,.Ja minua todella ärsyttää se, että joku kehtaa vähätellä iho-ongelmaa! Ihotautilääkäri kirjoitti epikriisiini sanat "merkittävä subjektiivinen haitta" ja sitä ruusufinni todella on. On arvioitu, että maailmassa n. 40 miljoonaa ihmistä sairastaa ruusufinniä, joten en todellakaan ole vaivani kanssa yksin, vaikka jokaisesta sairastuneesta tuntuukin, että juuri se oma iho on kaikkein kamalin, hankalin ja huonoin ikinä. Ruusufinnin hoito on vaativaa, vaikeaa ja haasteellista. Lieville ruusufinnitapauksille saattaa riittää anti-redness voide, mutta monilla muilla kosmetiikkakokeilut käyvät ihan työstä. Ruusufinni-iholla tuntuu olevan ihan oma elämänsä eikä ihon reaktioita voi aina ymmärtää.

Koska olen perehtynyt ruusufinniin ja ihonhoitoon muutenkin ja puhunut ja viestitellyt monien ruusufinniläisten kanssa aiheesta, niin ajattelin koostaa tähän postaukseen ruusufinni-ihon hoitovinkkejä ja toivon, että kommenttikenttään saataisiin vielä lisää hyväksi havaittuja keinoja. Ennen ihonhoitovinkkejä kerron kuitenkin eräästä mullistavasta löydöksestä, jonka ansiosta aloin ymmärtää ihoani paremmin. Viime syksynä ihoni oli huonoimmassa kunnossa ikinä. Ihoni oli turvoksissa ja pahkurainen, huokoset suurentuneet ja jokaikisessä huokosessa pesi mustapää eli kaikki huokoset oli täysin tukossa. Rosaceaanhan ei mustapäät yleensä kuulu ja minulla onkin ilmeisesti jokin epätyypillinen rosaceamuoto. Pahinta oli, että otsani oli täynnä mätäpaiseita! Siis ihkaoikeita, märkiviä, jopa viinirypäleen kokoisia paiseita - hyihyihyi olkoon! Sen lisäksi, että ne olivat iljettäviä ja rumia ja niiden paranemine kesti viikkoja ja niistä jäi arpia, ne olivat myös niin kipeitä, että heräsin yöllä otsassani jomottavaan kipuun ja kuumotukseen. Kun muutenkin heräilin vauvan takia, niin en todellakaan olisi halunnut yhtään ylimääräistä herätystä! Eräänä yönä en saanut unta tuskailultani, aloin nypeltää puhelinta ja kirjoitin Instagramiin hakusanaksi Acne rosacea. Tulokseksi tuli kuvia samanlaisesta ihosta kuin minulla, tuli kuvia punakoista ihoista, selkänäpyistä ja sitten jotain, josta kiinnostuin. Yhdessä kuvassa oli mikroskooppisen pieniä toukkia ja kun luin tekstin, niin minulle tuli tunne, että nyt alan olla jyvällä ja että minun pitää tutkia aihetta lisää... Aloin ahmia tietoa ja luin joka ilta aiheesta Demodex mites eli talipunkit. Talipunkeista olin lukenut aiemminkin uutisia, mutta ohitin ne, koska minulla ei oltu vielä todettu ruusufinniä. Luin sanakirjan kanssa englanninkielisiä ja jopa ruotsinkielisiä lääketieteellisiä artikkeleita (suomalaisista lähteistä löytyy aika vähän tietoa), vertasin tutkimustietoa, googletin ja taas googletin ja vaikka olin aivan puhkiväsynyt, niin tiedonjanoni piti minut tilassa, jossa aivot kykenevät käsittelemään tietoa. Tähän kirjoitan nyt vain kansantajuisen referaatin aiheesta, jotta muiden ei tarvitse selvitellä monimutkaisia sanoja ja lääketieteellisiä termejä sanakirjasta. Lähteitä en tähän kirjoitukseen laita, koska blogikirjoitus ei ole tieteellinen artikkeli. 

Lähdetäänpä siis talipunkkien mielenkiintoiseen maailmaan! Ihan jokaisella ihmisellä on ihossaan talipunkkeja eli juuri sinulla, joka luet tätä, elelee pikkiriikkisiä, pitkulaisia punkkeja ihollasi. Jos haluat nähdä jotain ällöttävää, niin laita Googlen kuvahakuun sanat Demodex mites. Nuo inhat oliot ovat kahdeksanjalkaisia, ne syntyvät ihollasi, syövät kuolleita ihosoluja ja / tai bakteeria / talia ja auttavat siis sillä tavalla ihon "jätteenkäsittelyssä" ja ovat siinä mielessä tärkeitä. Pimeällä eli yöllä ne ryömivät ulos karvatupista parittelemaan ihollasi. Eli kun sinä nukut, niin talipunkit harrastavat seksiä naamasi päällä!!! Kun talipunkki kuolee, niin se tietysti kuolee ihon sisään levittäen bakteerit ympäriinsä ja aiheuttaen ärsytystä ja ihotulehdusta. Aiemmin on epäilty, että talipunkki ulostaa ihoon, mutta nykytutkimuksissa on todettu, että talipunkki ei ulosta vaan kuollessaan "räjähtää" ja levittää bakteerit ympärilleen aiheuttaen tulehdusreaktion.

Talipunkki on yleensä harmiton, mutta ihon puolustusreaktioiden häiriintyessä ja vastustuskyvyn alentuessa talipunkit saattavat riehaantua. Syntyy noidankehä eli kun iho tulehtuu, niin talipunkit saavat enemmän ruokaa ja lisääntyvät entisestään, koska tulehduksen aikana hajoaa soluja ja punkeilla on enemmän syötävää. Tutkimuksissa on todettu, että ruusufinni-iholla ja tulehduskohdissa on huomattavasti normaalia enemmän talipunkkeja. Arvatkaa vaan, mitä mielikuvia minulle syntyi paiseistani enkä voinut olla ajattelematta sitä, että ihoni kuhisee talipunkkeja ja minulle tuli itseinho-/ällötys! Kun talipunkkien määrä iholla on vähentynyt, niin ruusufinnikin on rauhoittunut. Ruusufinnin hoidossa pitäisi siis tähdätä talipunkkien vähentämiseen, mutta pysyvästi niistä ei eroon pääse, koska niitä on kaikkialla ja ne tarttuvat ihmisestä toiseen ja niitä on myös lemmikeissä.

Sitä ei kuitenkaan tiedetä, että aiheuttavatko talipunkit ruusufinnin vai onko ruusufinni-iho talipunkeille hyvä kasvualusta. Tietyt muutokset ihossa, kuten ikääntyminen, vastustuskyvyn alentuminen ja ulkoiset tekijät lisäävät talipunkkien ruokaa eli talia ja kun niiden määrä lisääntyy, niin rosacea saattaa puhjeta. Eräässä tutkimuksessa tultiin siihen johtopäätökseen, että periaatteessa talipunkit eivät aiheuta ruusufinniä, koska muuten ruusufinniä sairastaisivat kaikki, vaan ihon muutokset aiheuttavat ruusufinnin mahdollistamalla talipunkeille hyvät elinolosuhteet. Eli siis noin niinku maalaisjärkisesti minun mielestäni ne talipunkit ovat kuitenkin syyllisiä!

Talipunkit pitävät kosteasta ja lämpimästä elinympäristöstä ja rasvainen iho mahdollistaa niille optimaaliset elinolosuhteet. Rosaceaiho voi olla myös erittäin kuiva ja yhtäaikaa herkkä, mutta joka tapauksessa punotuksen ja muiden oireiden on todettu johtuvan talipunkeista. Olen ihmetellyt pitkään, että miksi järjestään aivan kaikki öljyt ja paksut, rasvaiset voiteet ja monet kasvonaamiot pahentavat ihoni tilaa välittömästi ja saavat aikaan tulehduksen, jonka paranemisessa kestää kauan. Syynä voi olla se, että rasvan ansiosta talipunkit villiintyvät. Olen aina ollut sitä mieltä, että kun ihoni alkaa "mädäntyä", niin kyseessä ei ole puhdistusreaktio ja olen varmasti ollut oikeassa, siis ihan intuitiivisesti, mutta pahahan tuota on selittää kosmetiikkamyyjille, jotka jankkaavat sanaa puhdistusreaktio. Ihoni on myös herkistynyt ja olen allerginen joillekin kosmetiikan ainesosille, mutta aloin pähkäillä sitä, että voiko jokin tietty kosmeettinen ainesosa vaikuttaa talipunkkien lisääntymiseen ja sitä kautta ihon huonontumiseen? Tätä tutkijatkin pohtivat ja syynäävät talipunkkien suolistoa, jotta voitaisiin ymmärtää noita pikku pirulaisia paremmin ja jotta talipunkkien ja ruusufinnin yhteys ratkeaisi ja tutkijat pääsisivät yksimielisyyteen. Minulle tieto talipunkkien olemassaolosta oli ratkaiseva ja mullistava ja sen ansiosta ymmärsin, miksi ihoni on tällainen.

Talipunkit ovat siis osasyyllisiä rosaceaan ja käytännössä ne aiheuttavat tulehdusta, punotusta, silmäoireita, kutinaa, nipistelyä, kihelmöintiä ym. ruusufinnin oireita. Jokaisen ihmisen keho ja iho on yksilöllinen ja siksi on vaikeaa löytää kaikille rosaceaa sairastaville yhtä ainoaa, sopivaa hoitokeinoa. Minun ihoni on ollut ennen kuiva ja superherkkä ja iho on oikein imenyt kaikki hoitotuotteet itseensä. Silti talirauhaset ovat tukkeutuneet eli ihoni on ollut myös rasvainen. Nyt ihoni on muuttunut aivan ihmeellisesti eikä ole enää kuiva vaan pikemminkin rasvainen, koska iholta puskee meikit ja hoitovoiteet ulos ja nyt olen taas tuskissani tällaisen ongelman kanssa ja etsinkin sopivaa meikkiä, joka pitäisi ihon mattapintaisena.

Ruusufinni jaotellaan neljään vaiheeseen tai tyyppiin ja ensimmäinen ja lievin tyyppi on punoitus. Punoitus voi olla jatkuvaa tai lehahtelua, joka johtuu jostain ärsykkeestä, kuten lämpötilan muutoksesta tai voimakkaasta ruoka-aineesta. Kakkostyypin rosacea on papulopustulaarinen rosacea eli "lumps & bumps & postules" eli paiseinen ja tulehduksellinen versio, joka minulla on kiusanani. Kolmosvaiheessa iholla näkyy katkenneita verisuonia ja huokoset ovat laajenneet ja pahimmassa tapauksessa voi tulla talirauhasten suurentumisen aiheuttama nenän turpoaminen eli rinofyyma. Minä pelkäsin, että saan "pekkatiilikais"-nenän, koska nenäni punotti niin pahasti, mutta nyt ihoni tilanne on rauhoittunut. Nelostyypin rosacea käsittää silmäoireet ja oireina on silmien punoitus kuivasilmäisyys ja pahimmillaan silmätulehdus. Ruusufinnipotilailla on usein couperosaa eli ihon hiussuonten laajenemista ja katkeilua. Ruusufinni vaiheet voivat esiintyä päällekkäin tai sitten voi olla vain yksi oire. Joillakin potilailla (esim. minulla) ruusufinniä esiintyy kehossa ja tämäkin on ruusufinnin harvinainen muoto. Teini-ikäisestä asti ihmettelinkin, että miten kummassa näppyjä voi tulla vaikka reisiin tai pohkeisiin. Helposti tulehtuvia alueita ovat korvat, kaula, rinta ja selkä ja minulla juuri selkä on ollut pahin alue. Raskausaikaan selkä alkoi näppylöityä ja synnytyksen lähestyessä tilanne vain paheni ja synnytyksen jälkeen koko selkä tulehtui ja ihan sama mistä kohdasta hipaisi kynnellä, niin kynnen alle pyörähti jokin näppylä tai puhkesi märkäpää (vältin kyllä näppylöiden räpeltämistä!). Selkärangan vieressä oli märkiviä paiseita ja arvatkaa vaan, miten kurja ja epähygieeninen ja suoraansanoen ruma olo minulla oli ja jopa ihan häpesinkin ihoani. Häpeä iski jopa siinä vaiheessa, kun minulle oltiin pistämässä spinaalipuudusta ennen sektiota, selkäni otettiin paljaaksi, desinfiointiaine esiin ja kirurgi sanoi "pyyhi hyvin" ja minua hävetti ihan kamalasti.

Ruusufinniä ei voi poistaa kokonaan ja arvatkaa ottaako pattiin, kun ihmiset tulevat sanomaan, että pitäisi hoitaa syy eikä vain oireita. Tottahan se on, mutta kun tutkijatkaan eivät ole perillä ruusufinnin monimutkaisista aiheuttajamekanismeista! Minulta on monesti kysytty, että olenko hoitanut suolistoani ja on hyvä, että ihmiset osaavat katsoa kehoa kokonaisuutena. Suolistosta kun lähtee sairautemme ja terveytemme ja vatsaongelmaisena kyllä tiedän, että suoliston hyvinvoinnin ylläpitäminen on ihan ykkösjuttu. Ruusufinnin ja helikobakteerin yhteyttä on epäilty pitkään ja helikohan minulla on ollut ja häädetty ja voi olla, että varhain puhjennut rosaceani johtui helikosta. Tosin erään tutkimuksen mukaan helikobakteerilla ei olisikaan vaikutusta ruusufinniin! Joka tapauksessa suoliston vaaliminen kuuluu ruusufinnin hoitoon. Myös stressin välttäminen olisi hyväksi ruusufinnipotilaalle, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty! Monet ruusufinniläiset ovat kyllä sanoneet, että iholla on ihan oma elämänsä ja jonkun stressaantuneen, huonolla ruokavaliolla olevan iho saattaa voida paremmin kuin sellaisen, joka keskittyy hyvään ruokavalioon eikä koe stressiä. Itselläkin on kokemusta tuollaisesta ja myös siitä, että dieeteillä ei ole ollut suurts vaikutusta ihoni kuntoon. Korostan kuitenkin aina sitä, että hyvä ja laadukas ruokavalio on hyvinvointimme perusta ja olen aivan satavarma siitä, että ihoni olisi pahemmassa kunnossa, jos söisin huonosti. Tässä kirjoituksessa en paneudu ruusufinnin ja ruokavalion yhteyteen, mutta tämä Pronutritionist-sivuston juttu aknen ja ruokavalion yhteydestä on mielenkiintoista luettavaa, joten ohjaan sinut sinne.

Ruusufinnissä on tärkeää keskittyä oireiden hoitoon, jotta potilaan elämänlaatu saadaan paremmaksi. Amerikassa tarjotaan jopa terapiaa ruusufinnipotilaille ja vaikka se kuinka jenkkihapatusta olisikin, niin kyllä minäkin olen tarvinnut keskusteluapua ja ymmärrystä, kun olen ollut tuskainen ja itsetuntokin on ollut miinuksen puolella rupinaamani takia. Kun otsani oli paiseinen, niin oli vaikeaa hyväksyä omaa peilikuvaansa ja ihossa vallitsevaa epähygieenisyyttä, huolimatta desinfiointiaineen hölväämisestä.

Miten ruusufinniä sitten hoidetaan? Monin eri tavoin ja koska jokaisen keho ja iho on yksilöllinen, niin sama hoitokeino ei sovi kaikille. On aivan eri asia hoitaa pelkästä punotuksesta kärsivää, ikääntynyttä ja kuivahkoa ruusufinni-ihoa, kun rasvaista ja tulehtunutta nuoren ihoa. Tähän olen nyt kerännyt joitain hoitovinkkejä eikä tämä lista ole kattava, koska tuotteita ja konsteja on pilvin pimein. Koska tämä teksti on niin pitkä, niin olen tummentanut tekstistä tuotemerkit ja muut tärkeät kohdat.


LÄÄKKEET JA LÄÄKEVOITEET
Rosaceaa hoidetaan yleensä antibiooteilla (tertrasykliineillä), mutta monesti antibioottikuureja joutuu syömään useita peräkkäin eikä iho parane sittenkään tai paranee hetkeksi, mutta sitten taas pahenee. Minä en voi antibiootteja syödä ja olenkin valinnut huonon ihon sen sijaan, että pilaisin suolistoni taas antibiooteilla (nimim. synnytyksessä saaduista antibiooteista puoli vuotta ripulilla ja koko kroppa aivan tolaltaan!). Ihotautilääkäreiltä saa yleensä reseptin rosacean hoitoon tarkoitettuun voiteeseen, mutta voiteita myydään myös reseptivapaasti. Minä hönkäisin ostamaan Rosazolia ja onneksi sain testerin, muuten olisi taas mennyt rahat hukkaan. Minulle ei ole mikään ruusufinni voise sopinut vaan ne ovat lisänneet kipua, punotusta ja tulehdusta. Eräs kiinnostava tuote on reseptillä saatava voide Soolantra, jonka vaikuttava aine on ivermektiini. Ivermektiiniä on käytetty lemmikkien loisten häätöön ja arvatkaas mihin tuotteen hoitovaikutus perustuu? Talipunkkien määrän vähentämiseen. Nyt oma ihoni on niin hyvä, että en halua kokeilla voimakasta lääkevoidetta, mutta seuraavan kerran kun paiseennun, niin menen samantien pyytämään reseptin Soolantraan. En voi tietää, toimiiko se, mutta voisin kokeilla, koska tuotteesta on erinomaisia käyttäjäkokemuksia (ja toisaalta kyllä huonojakin, kuten kaikesta). Tosin olen taipuvainen skeptisyyteen, koska tähän mennessä kaikki lääkevoiteet ovat pahentaneet ihoni tilaa.

IHONHOITOSARJAT
Ruusufinni-iholle sopii usein herkän ihon tuotteet, jotka kosteuttavat, rauhoittavat ja vähentävät punoitusta. Ärtyneelle iholle sopii usein geelityyppiset voiteet, mutta itselläni ne eivät kosteuta riittävästi. Tuotteen tulisi pitää iho sopivan kosteana ja tehdä suojakalvo ulkoisia ärsykkeitä vastaan, mutta se ei saa olla liian täyteläinen eikä öljyinen ja olisi suotavaa, että tuotteessa ei olisi alkoholia eikä hajusteita. Joidenkin mukaan täysin synteettiset voiteet toimivat paremmin kuin luonnonkosmetiikka, mutta jotkut ovat saanet ihonsa kuntoon nimenomaan luonnonkosmetiikalla. Luonnonkosmetiikasta ja kosmetiikan ainesosista olen kirjoittanut täällä, joten nyt en paneudu siihen. Koska jokaisen iho on yksilöllinen ja ruusufinnillä on erilaisia esiintymismuotoja, niin yksi tuote ei sovi kaikille ja jokaisen on testattava, mikä käy. Ruusufinni-iholle saattaa sopia mm. seuraavat sarjat: La Roche Posay, Eucerin, Avene, Clinique, Favora, Bion, Forever, Vichy, Lavera (etenkin Basis Sensitive- ja Neutral -linjat), Biotherm, Exuviance, Bion, Dermalogica, Arbutin, Madara, Clarins, Lumene LAB, Lumene Sensitive, ACO ... ja monta muuta! Monet ovat kertoneet, että käyttävät eri tuotesarjoja sekaisin eli esim. meikinpoistoaine yhdestä sarjasta ja kosteusvoide toisesta eikä olekaan mitään pakottavaa syytä käyttää yhtä ainoaa tuotesarjaa, vaikka niin usein kehotetaan. Ruusufinni-ihon tasapaino järkkyy helposti ja jos koko tuotesarjan vaihtaa kerralla, niin joutuu ojasta allikkoon. Minä ostin Tokmannilta L300-sarjan päivävoiteen ja se sopi! Whaaat? Sama hämmästys oli Avonin tuotteiden kanssa ja vaikka yleinen ajatus on, että kalliit tuotteet ovat paljon parempia kun halvemmat, niin minä rohkenen olla eri mieltä. Eräs blogini lukija käyttää Prismasta ostamaansa kolmen euron Himalaya Herbals -voidetta. Monet ovat saaneet apua A-vitamiinivoiteesta (joka ei kylläkään ole ihan ongelmaton) ja jotkut käyttävät finneihin ja tulehdukseen sinkkivoidetta.


AURINKOTUOTTEET
Iho on aina suojattava auringolta, olipa kyseessä ruusufinni tai ei. Ruusufinnistä kärsivän on kuitenkin erityisesti suojattava ihonsa, koska UV-säteily pahentaa oireita. Jos ruusufinnisi tuntuu pahenevan syksyllä, niin se saattaa johtua siitä, että kesällä saatu aurinko vaikuttaa vielä kuukausien päästä. Aurinkosuojatuotteissa on paljon valinnanvaraa ja vaikka itse olen päätynyt käyttämään keholleni tuotteita, joissa on fysikaalinen suoja, niin kasvoille on pakko valita kemiallinen suoja, koska vaihtoehtoa ei ole. Suojakertoimellinen päivävoidekin on parempi kuin ei mitään, mutta suositeltavaa on käyttää suojakertoimen 50 voiteita. Minun on ollut hankalaa löytää sopivaa aurinkovoidetta, koska kaikki aiheuttavat näppylöitä ja rasvoittavat ihoa. Tällä hetkellä käytössäni on
Alissi Bronte ExtremUVA-voide. Aiemmin käytin Dermalogican mattapintaistavaa voidetta, mutta se tukki huokoset. Eräs blogin lukija suosittelin La Roche-Posayn Anthelios Dry Touch -aurinkosuojaa.

MEIKIT
Mineraalimeikit sopivat ruusufinni-iholle hyvin, koska ne eivät tuki huokosia. Itselläni on ongelmana se, että pitäisi löytää a) erittäin vaalea tai siis lähes valkoinen meikki ja b) riittävän peittävä ja kestävä meikkipohja. Sain vähän aikaa sitten suosituksen eräästä vaaleasta meikistä eikä suosittelija ilmeisesti ollut tajunnut, että ihoni on paperinvalkea, koska meikki oli ihollani keltaisenruskea. Mikään pohjustustuote=primer ei ole minulle käynyt vaan ne oikein tuovat huokoset esiin eli vaikutus on täysin päinvastainen. Haluan siis hyvän meikkivoiteen tai mineraalimeikin, joka peittää ihoni virheet kerralla. Everyday Minerals oli hyvä, mutta sen koostumus muuttui enkä ole sen jälkeen löytänyt sopivaa. Kalliissa sarjoissa voisi olla jotain, mutta koska mineraalipuuterirasia kuluu minulla kuukaudessa, niin en kykene maksamaan meikistä montaa kymppiä. Tällä hetkellä paremman puutteessa käytän Lumenen CC-voidetta eikä sekään ole paras mahdollinen, mutta en ole parempaakaan löytänyt. Blascon meikit peittää, mutta minulla ne tukki ihon täysin ja naama lähti kiiltämään.

Mineraalimeikkisarjoista hyväksi on havaittu ainakin Everyday Minerals, Alima Pure, Idun Minerals, Jane Iredale, Youngblood (tätä en ole kokeillut, mutta on seuraavaksi hankinnassa) ja Flow kosmetiikka.

Markettikosmetiikastakin saattaa löytyä hyviä tuotteita ja itselläni on ollut vuosia käytössä Maybellinen FitMe-peitepuikko, joka peittää, pysyy ja jossa on tarpeeksi vaalea sävy. Eräs lukija kertoi käyttäneensä 7 vuotta Max Factorin Miracle Touchia. Kevyet BB-voiteet voivat sopia hyvin, mutta ne eivät välttämättä peitä punotusta ja siksi CC-voide voi olla parempi vaihtoehto.

MUUT HOITOKEINOT
Luin talvella vinkin siitä, että teepuuöljy tappaisi talipunkkeja ja vaikka teepuuöljyn terpentiini on herkistävää ja allergisoivaa, niin päätin ottaa riskin ja kokeilla ainetta kuurina. Laitoin yhden tipan teepuuöljyä pumpulituppoon, kastelin sen vedellä ja pyyhin kasvot, kaulan ja selän. Kehitin ihan henkilökohtaisen vihasuhteen ihollani ryömiviin pikku demodex-nilviäispaskiaisiin, ja olin ihan murhanhimoinen, kun valelin teepuuöljyä kasvoilleni. Ajattelin, että siitäs saatte! Teepuuöljyä jotkut laittavat pari tippaa myös pyykkikoneeseen desinfioimaan vuodevaatteita ja muutakin pyykkiä, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä. Nyt olen pessyt selkää Dr. Bronner's teepuuöljysaippualla ja se tuntuu puhdistavan ihon hyvin. Valitettavasti muut luonnonkosmetiikan suihkusaippuat ja palasaippuat eivät puhdista ihoani tarpeeksi hyvin ja olenkin joutunut luopumaan ekosuihkusaippuoista, mikä on suuri harmi.

Olen kokeillut vuosien tai oikeastaan vuosikymmenien aikana jo aika monet tuotteet ja ihonhoitoniksit ja olen ollut hyvin skeptinen, mutta silti aina kokeillut. Kun ensimmäisen kerran kokeilin Ihonhoidon ihmesientä eli Konjac Spongea, niin olin ihmeissäni. Iho tuntui puhdistuvan heti ja oli kuin olisin kosmetologilla käynyt. Olen nyt tehnyt omalla ihollani empiiristä tutkimusta sienen käytöstä ja käyttämättömyydestä ja kun en ole käyttänyt sientä, niin huokoset alkavat täyttyä mustapäistä. Sieni syväpuhdistaa ja siksi hoitovoiteet imeytyvät paremmin ja sieni myös tasapainottaa ihoa. Aloitin sienikokeiluni Aloe-sienellä, koska Cosmeryasta suositeltiin aloittamaan ihoa rauhoittavalla sienellä, ja se auttoi jonkin verran, mutta Bamboo-sieni oli läpimurto ruusufinnini nujertamisessa ja onneksi uskoin, että  sieni ei kuivata eikä ärsytä. Ihotulehdus alkoi rauhoittua heti ja huokoset puhdistuivat ja iho tuntui paremmalta, voiko sanoa helpottuneelta? Bamboo-sieni on tarkoitettu rasvoittuvalle ja epäpuhtaalle iholle ja olin ihmeissäni, että se ei kuivattanutkaan ihoani vaan palautti tasapainon ja se johtuu todennäköisesti siitä, että bamboo-sieni tasapainottaa talineritystä. Koska olen pitkän yhden blogikirjoituksen Konjac Spongesta laatinut, niin en aio nyt toistaa samoja asioita vaan kehotan lukemaan tämän jutun, jossa kerron sienistä yksityiskohtaisesti.

Suolalla on tunnetusti puhdistavia vaikutuksia ja jotkut rosacea-potilaat ovat vannoutuneita MeineBase -mineraalisuolan käyttäjiä. Minä kokeilin merisuolaa ja ruususuolaa ja selän ihoon ne auttoivat jonkin aikaa, mutta ihon varmaan kyllästyi eikä suola enää tehonnut. Kasvoihin suola ei minulla sopinut. Jos iho ei kestä suolan rakeisuutta, niin kasvoja voi pyyhkiä suolaliuoksella.

Otsonoitu oliiviöljy on tuote, joka on auttanut monia. Minäkin sitä käytin, mutta erittäin huonolla menestyksellä. Öljy pahensi ihon kuntoa rajusti ja lisäksi tuote haisi aivan liian voimakkaalle, mutta monet ovat sanoneet, että haju ei ole heitä haitannut.

Savea käytetään yleisesti monissa puhdistavissa naamioissa ja jos haluaa välttää ylimääräisiä ainesosia, niin voi hankkia luonnosavea ihonhoitoon. Stiä saa siis ihan kaupasta, että ei tarvitse lähteä maata tonkimaan :D. Punainen savi auttaa laajentuneisiin huokosiin ja punotuksiin ja minulla onkin Flow-kosmetiikan vaaleanpunaista luonnosavea, jolla hoidan ihoani silloin tällöin. Ekokaupasta ostin bentoniittisavea ja sillä hoidin selkääni ja on kyllä jännä, miten puhtaaksi iho tulee savihoidon jälkeen.

Ruokasooda+perusvoide on sekoitus, jota monet atoopikot käyttävät ja tämä on halpa konsti kokeiltavaksi myös ruusufinniin.

HYGIENIA
Eräälle ruusufinnistä kärsivälle nuorelle tytölle oli sanottu: "Ootko aatellu pestä kasvojas?" Onneksi kukaan ei ole tullut minulle sanomaan tuollaista koska siitä tulisi sama tunne kuin talipunkkeja kohtaan! Ruusufinni eikä perusaknekaan johdu epähygieenisyydestä, mutta fakta on, että iholla olevat bakteerit lisäävät tulehdusta ja siksi iho on pidettävä puhtaana. Eli näpit tulee pitää irti kasvoista ja jos finni tai paise täytyy tyhjentää, niin se pitää tehdä talouspaperin ja desinfiointiaineen kanssa. Tyynyliinat ja vuodevaatteet on syytä vaihtaa riittävän usein ja jos talipunkkiarmeija on hyökännyt selän ja rinnan iholle, niin yövaatteet on vaihdettava useasti. Myös meikkisiveltimet on pidettävä puhtaina ja olen huomannut, että jos poskipunasivellin tai kabukisiveltimeni on likainen, niin iholle alkaa tulla näppyjä.

Huh, jaksoitko lukea tänne asti? Tästä tuli aivan ylipitkä postaus (tekstitiedostona 9 sivua!) ja minulla on sellainen tunne, että paljon jäi vielä kirjoittamatta, joten täydentäkää juttua tuonne kommentteihin :) Tarkoitukseni ei ollutkaan kirjoittaa tyhjentävää juttua, koska paljon täydentävää tietoa löytyy aiemmista kirjoituksistani ja niiden linkkien takana olevilta sivustoilta.

Se vielä piti kertoa, että ihoni on nyt paremmassa kunnossa kuin vuosiin - ainakin toistaiseksi. En uskalla uskoa, että ihoni olisi pysyvästi rauhoittunut, vaikka tottakai niin toivon. Rosacea on siitä kelju, että se saattaa hyökätä ihan ennalta arvaamatta ja juuri silloin, kun iho alkaa näyttää hyvältä. Nyt kuitenkin keskityn hämmästelemään ihoani ja niin tekevät muutkin, sillä lähes jokainen, joka ei ole minua vähään aikaan nähnyt tai vaikka olisikin, kysyy, että mitä iholleni on tapahtunut. Joudun vastaamaan, että en tiedä, koska en todellakaan tiedä. En voi olla varma siitä, että miksi iho on nyt näin hyvänä - tällainen se on ollut joskus 10 vuotta sitten ja nenän ihon sävy on ollut noin tasainen ja vaalea ennen viimeeksi ennen murkkuikää! Ihohuokoset ovat pienentyneet, iho on tasainen - lukuunottamatta lukuisia näpyistä jääneitä arpia - ja punotus on vähentynyt, vaikka sitä edelleen onkin ja on myös talirauhastukkeumaa. Mutta ihoa ei kiristele, ei kutita eikä kihelmöi eikä se ole turvoksissa ja minulle on sanottu jopa, että iho ihan hehkuu, siis meikin kanssa. Ihoni kunnon kohenemiseen on vaikuttanut monet tekijät. Ihoni alkoi parantua Konjac Sponge Bamboo - sienen käytön aloittamisen jälkeen enkä aio sienestä luopua.


Teepuuöljy tappoi aivan varmasti talipunkkeja ja lievitti tulehdusta ja jos iholleni uhkaa nousta paise, niin sipaisen siihen laimennettua teepuuöljyä ja tuo onkin ihmekonsti, jonka ansiosta kasvoilleni ei ole enää noussut jättinäppyjä. Keväällä testailin Avonin voiteita ja tehotuotteita ja aloin käyttää niitä ja ne ovat sopineet minulle hyvin. Jonkin lehden välissä tuli alkukeväästä testeri Lumenen Bright Now hyaluronitiivisteestä ja se todella kosteutti ja heleytti ihoani. Tähän mennessä oikein mikään seerumi tai tehotuote ei ole minulle sopinut ja jossain vaiheessa minun piti jättää kaikki naamiot ja kuorinnatkin pois, koska iho ärsyyntyi. Selän iholle uskalsin kokeilla Avonin hoitovoidetta, joka lupasi parantaa finnien jättämiä jälkiä. Riskiostos, koska tuote sisältää salisyylihappoa, jota ei suositella herkkäihoisille eikä ruusufinnisille. Mutta kappas vaan, selkäni iho on nyt kirkastuneempi ja purppuranpunaiset kohdat vaalentuneet, selän ihoa ei kiristele ja melkein ilkeäisin pitää selästä avointa toppia tai mennä uimarannalle. Kosmetologin hoidoissa olen käynyt silloin tällöin ja niistä on ollut apua ja kokeilen mielelläni uutuushoitoja. Vaikka ihoni tila oli koko ajan parantumassa, niin selvä ja ihan suurikin parpanemisharppaus tapahtui sen jälkeen, kun minulle oli tehty Agas-valohoito, jossa hyödynnetään magneettiresonanssia ja valoterapiaa. Olen saanut hyviä tuloksia valoimpulssihoidolla ja olen vakuuttunut siitä, että valohoidoilla saadaan tulehdus talttumaan. Olin kyllä todella skeptinen maatessani hoitosängyllä ja kun kosmetologi laittoi Agas-terapiahoitolampun naamani päälle... Että senkö pitäisi muka tehota? Tehosi se ja vieläpä hyvin!  Eräs syy ihoni kunnon parantumiseen voi olla myös se, että kehoni on nyt vihdoin toipunut sisäilmasairastamisesta, josta kärsin vuosia ja joka vaikutti myös ihooni. Eräs ihminen veikkasi, että mätäpaiseilu on ollut sitä, että myrkyt pukkaavat elimistöstä ulos ja myös sitä, että koska sisäilmasairaus pitää koko ajan tulehdustilaa kehossa ja suolistossa yllä, niin siksi ihokin on oireillut. Ihon kuntoon vaikuttaa myös hormonit ja voi olla, että e-pillereiden käytön, raskauden ja imetyksen jälkeen ihoni on nyt ensimmäistä kertaa vuosiin ihan omassa tasapainossaan

Hyväihoisen mielestä ihoni voi edelleen näyttää huonokuntoiselta, mutta itse olen aivan haltioitunut ihoni heleydestä. Ja katsokaa ihmettä, huokoset ovat putipuhtaat ja myös valkaistuneet! Aiemmin jokaisessa huokosessa on pesinyt jotain, mutta nyt ne ovat puhtaat! Käy katsomassa vertailun vuoksi pari vuotta sitten otetut kuvat täältä. Muutama vuosi sitten ihoni oli aivan rypistynytkin ja ymmärsin omakohtaisesti, mitä tarkoitetaan ennenaikaisella vanhenemisella. Nyt poskeni iho on melkein yhtä siloinen kuin vauvan peppu!

Tässä sitten kuva meikin kassa ja tämä näyttää kyllä hyvältä, vai mitä sanotte? Vielä kun saisi meikin pysymään, niin avot!

Mutta nyt siis se ALEKOODI JA ARVONTA!

 Blogini lukijat saavat Cosmerya-verkkokaupasta 
10 % alennuksen koodilla 
NAINEN1016. 
Alennus on poikkeuksellinen, koska se koskee myös valmiiksi alehintaisia tuotteita. 
Alennus on voimassa 14.8. asti.

Sain Cosmeryalta arvottavaksi kaksi ihonhoidon ihmesientä ja arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin blogin kommenttikenttään. 
Muista kirjoittaa myös sähköpostiosoite, että saan yhteyden voittajaan. 
Arvonta suoritetaan 14.8.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!!

Jos sinulle heräsi joitain ajatuksia, niin jätä kommentti! Olisi tarpeellista saada myös lisää tuote- ja hoitovinkkejä ja vertaistukikokemuksiakin kaivataan aina :)

torstai 14. heinäkuuta 2016

Jyväskylän Kesä: Circo Aereon Abrakadabra-show

*Yhteistyö: Liput esitykseen saatu blogin kautta Jyväskylän Kesältä*

Blogi täyttyy nyt parin päivän ajan Jyväskylän Kesä -postauksista, mutta väliin on tulossa myös eräs erittäin kattava kirjoitus blogini suosituimmasta aiheesta ja lukijoille on luvassa alekoodia ja arvontaa, jee! Jyväskylän Kesän kunniaksi ajattelin sometella ahkerasti tapahtumista, mutta se kasahti heti siihen, että olin tänään pahasti myöhässä kaupungilta, koska silmälasien ostamisessa tuhraantui aikaa silmälasiliikkeen tietokoneongelmien vuoksi. Siinä meni ohi puolenpäivän aikaan keskustan Kompassilla esitetyt ilmaisnäytökset, mutta toisaalta taas tapasin ystäväni kanssa mielenkiintoisen katusoittajan, joka innosti minut laulamaan Let it be: tä ja Proud Marya ja tanssimaan keskellä kävelykatua. 

Ystäväni oli tullut toiselta paikkakunnalta viettämään Jyväskylä-päivää ja olin iloinen, että hän sattui tänne karnevaaliaikaan. Karnevaaliajaksi voi sanoa näitä päiviä, kun menossa on Jyväskylän Kesä ja SuomiPop -festarit. Minun oli tarkoitus tehdä kiva postaus päivästämme ja otattaa myös asukuvia pitkästä aikaa, mutta uppouduimme shoppailuun ja höpöttelyyn ja sekä kännykkä että kamera unohtuivat laukun pohjalle lähes kokonaan.

Vein ystäväni iki-ihanaan Miriam's-kahvilaan välipalateelle ja evästyksen jälkeen lähdimme kiertämään alennusmyyntejä. Jyväskylän kahvila- ja ravintolatarjonta on parantunut ja jopa virkistynyt viime vuosina eikä enää tarvitse miettiä, että mihinkähän vieraansa veisi syömään, koska hyviä paikkoja on yllinkyllin.

Päivällinen syötiin ravintola Taikurissa ja kokeilunhaluisina otimme kauraburgerit, joiden välissä on lihapihvin sijaan muhkea kaurapihvi. Utelimme kokilta, että millä tavalla mehevä kaurapihvi on valmistettu, mutta se jäi ammattisalaisuudeksi. Burgerin kylkeen tuli rapeat ja ihanan ohuet bataattiranskikset ja täytyy kyllä sanoa kahden ruoka-alan ammattilaisen voimin, että Taikuri on iskenyt street food -ja lähiruokabuumin ytimeen ansiokkaasti. Erikoislisäpisteet annamme erittäin ystävällisestä ja rempseästä palvelusta sekä ravintolan siisteydestä. 

Syömisen jälkeen piipahdimme vielä ostoksilla ja sitten suuntasimme teatteria kohti.

Päivän pääohjelmanumero oli Circo Aereon Abrakadabra. Pahoittelen, että esityksestä ei ole kuvia, koska olin väsynyt pöhkö enkä älynnyt pyytää lupaa kuvaamiseen. Ystäväni kyseli, että millainen esitys se mahtaa olla ja heitin vastaukseksi, että se on nykysirkusta. Esityksen alkaessa hoksasin, että teatterin ja elokuvien suurin viehätys piilee siinä, että ei tiedä, mitä on tulossa. Nykysirkus oli kyllä hyvä sana, vaikka Abrakadabran musiikki, valot ja värit ja yleisfiilis vei minut johonkin ajattomaan hetkeen ja esitys yhdistelikin upealla tavalla klassista ja modernia sirkusta. Jos esitys sai aikakäsityksen horjumaan, niin paikaksi esitykselle määrittelisin ehdottomasti Ranskan. Esitys sopisi loistavasti johonkin Pariisin pieneen teatteriin ja koska minulla on ylivilkas mielikuvitus, niin huvitin itseäni kuvittelemalla, että olen Jyväskylän Kaupungiteatterin sijaan jossain Pariisin boheemissa teatterissa. 

Abrakadabra-show'n esiintyjinä olivat musiikista vastaava Tommi Lindell, notkeusakrobaatti Jatta Borg ja miimikko Marc Gassot. Jatta Borg oli huikean taitava akrobaatti ja olin aivan haltioitunut hänen kehonsa notkeudesta ja taituruudesta. Olen aina ihaillut sitä, miten jotkut kykenevät tekemään taikatemppuja kehollaan, vääntymään lähes solmuun ja saamaan katsojan ihmettelemään, että onko tuo esiintyjän käsi vai jalka, joka kääntyy lantion ali ja kumpi olikaan mahapuoli ja kumpi selkä (Borgin selkäranka on varmaan kumia!) Youtubesta löytyy videoita sekä Borgista että Gassotista, joten jos haluat saada maistiaiset heidän osaamisestaan, niin käy kurkistamassa.

Miimikko Marc Gassot loi eleillään ja äänillään illuusioita, joita taustamusiikki syvensi. Esitys siis perustui pääasiassa illuusioihin, jotka katsojille tarjottiin, mutta jotka luotiin lopullisiksi mielikuviksi katsojien mielikuvituksessa. Olen aina ollut viehättynyt mimiikasta, koska siinä vaan on jotain äärimmäisen kiehtovaa. Mimiikka perustuu illuusioiden lisäksi myös merkitysjärjestelmien ymmärtämiseen. Jotta voimme nauraa jollekin miimikon eleelle, tulee meidän ymmärtää siihen liittyvää elekieltä. Tätä asiaa olen pohtinut nyt paljon, kun oma taaperoni kasvaa ja alkaa luoda merkitysjärjestelmiä. Vuoden ja neljän kuukauden ikäinen lapsi osaa jo nauraa pierulle ja maailman vanhin vitsi nauratti Abrakadabra-yleisöäkin! Yleisössä oli jonkin verran lapsiperheitä ja lapsetkin varmasti viihtyivät ihmetellessään touhottamista lavalla ja pääsipä kaksi pientä poikaa mukaan esitykseen. Muutenkin yleisöä huomioitiin, mikä teki tunnelmasta intiimin ja sai katsojan tuntemaan oman olemassaolonsa tärkeäksi.

Esitys oli vauhdikas ja olisin toivonut, että se olisi kestänyt edes vähän pitempään. Toisaalta en taas tiedä, olisivatko naurulihakseni menneet jumiin, jos esitys olisi ollut pidempi, sillä komiikkaa ja huumoria (jopa mustaakin) ja yllättäviä, hauskoja tapahtumia esityksessä riitti ja paikoin se toi koheltamisineen mieleeni vanhan ajan slapstick-komediat. Myös jännitystä riitti ja itsekin henkäisin välillä pienestä säikähdyksestä. 

Oli upeaa päästä seuraamaan kansainvälisestikin tasokasta esitystä. En yhtään ihmettele, että Circo Aereo on Suomen tunnetuin sirkusryhmä ja että se on esiintynyt yli 30 maassa. Tällaista show'ta ei kovin usein tule nähtyä ja olin erittäin iloinen, tyytyväinen, positiivisesti yllättynyt ja myös hykerteleväinen poistuessani teatterista.

Huomenna on ohjelmassa aivan erilainen show eli Wusheng Company: Musashi - Miekan tie ja odotan sitä innolla! Lauantaina pääsen taas mimiikan pariin, koska menen katsomaan Marc Gassotin Dark Side of the Mime K-18 -esitystä. Voisin mennä myös vielä vaikka mihin, koska mieheni oli käsittänyt, että minulla on joka päivä aamusta iltaan menoa ja hän oli varautunut olemaan koti-isänä minun viipottaessa tukka putkella kulttuuririennoissa. Hitsi, kun menin korjaamaan väärinkäsityksen ja sanomaan, että ei minun tarvitse koko ajan olla menossa! Taidan vetää sanani takaisin ja viettää vielä pari ansaittua vapaapäivää kaupungilla ja Jyväskylän Kesän tapahtumissa. Jos bongaat minut, niin nykäise hihasta :) 

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Euforisella minilomalla Tampereella

Käytin vähän aikaa sitten sanaa virike-eksploosio ja tuo sana kuvaa tämänhetkistä elämääni hyvin. Vähän ajan sisään on ollut ja tulee olemaan paljon kaikenlaista häppeninkiä ja tämä viikko tuo mukanaan jos jonkinlaista menoa, kuten Jyväskylän kesä -kaupunkifestivaalin (joko olet varannut liput?) ja vaikka mitä muita juttuja! Vaikka kelit ei olekaan meitä hellineet, niin kesästä on silti otettava kaikki irti ja sunnuntaina laitoinkin Instagramiin selfien tekstillä: "Se on kesä nyt vaikka väkisin!"

Viime viikon keskiviikkona ja torstaina oltiin minilomalla Tampereella ja se onkin ollut toistaiseksi tämän kesän ainoa reissu (mummolareissuja ei lasketa). En ole koskaan laskenut Suomen rajojen sisäpuolella tapahtuvaa matkustamista mitenkään erityisesti reissaamiseksi, mutta nyt täytyy sanoa, että Tampereella olo oli kuin olisi ollut ulkomailla! Enkä olisi koskaan uskonut, että minä, jolla on krooninen ulkomaanreissukaipuu, sanoo noin. Tämä "tuntuu kuin oltais ulkomailla" -ilmiö lienee tuttu monille perheenäideille, jotka ovat kulkeneet lähinnä rataa lastenhuone-keittiö-puisto-neuvola-mummola-vauvakerho-ruokakauppa. Vaikka minulla on ollut vauvavuoden aikanakin ihan kivasti menoja, niin silti tuntui, että olin miniloman ja hotelliyön tarpeessa. En todellakaan tiedä, mistä sain päähäni juuri Tampereen, mutta minulle käy usein niin, että päähäni pälkähtää jotain aika ex tempore ja kaikki järjestyy sitten mutkattomasti. Tampere-hinku nousi yhtäkkiä ja kun kyseessä oli yhden yön hotellireissu, niin sellainen ei vaatinut etukäteissuunnitteluakaan - mitä nyt hotellin joutui varaamaan ja huvikseen kahtelin, että mitä tehtäisiin.

Ensimmäinen kohteemme Tampereella oli eräs musiikkiliike ja kun miehen tutkaillessa kitaroita me pyörimme taaperon kanssa Tammelan torilla. Heitin ihan vitsinä, että tää on varmaan Tammelan tori ja niinhän se olikin. Jokin käsitys minulla Tampereesta ilmeisesti on, kun olen siellä joitakin kertoja käynyt. Tampereella on paljon mielenkiintoisia kohteita ja nähtävyyksiä, joista osa on minulle hyvin tuttuja ja osaan voi mennä uudestaankin, kuten pääkohteeseemme Tallipihalle. Saimme auton kivasti parkkiin ihan alueen viereen ja koska alaraajat olivat puutunet ajomatkan takia, niin ajattelimme vähän käpötellä ennen tallipihailua. Tärkein syy ulkona olemiseen oli kuitenkin: "Nyt on kesä, ei sada ja pitää olla ulkona". Meille sattui kohtuullisen hyvä ilma ja vaikka olikin pilvistä, niin toisaalta se oli parempi kuin paahtava helle. Mutta hei, heinäkuu ja minulla oli tasan samat vaatteet päällä kuin jos olisin ollut liikkeellä lokakuussa eli ei ollut kovin kesäistä, mutta emme valittaneet yhtään, koska saimme olla paljon ulkona. Lähdimme uteliaina ja randomisti kavelemään vehreää mäkeä ja kappas, olimmekin upealla näköalapaikalla, jonne kaikuivat kirkumiset Särkänniemestä.

Näköalapaikka on osa Näsinpuistoa, jota olisi ollut kiva kierrellä enemmänkin, mutta koska aina on ihmeen kiire, niin ei kierrelty. Puistossa olisi ollut Tiitiäisen satupuistokin, joka olisi varmasti kiinnostanut taaperoa. Tossin taapero viihtyi rattaissa ja ihan vaan taaperrellessa. Näsinpuistossa olisi ollut myös Näsilinna, jossa toimii museo ja ravintola.

Tallipihalla olen käynyt vuosia sitten, mutta en muistanut yhtään, että millainen paikka mahtaa olla. Arvelin, että se olisi isompi, mutta Tallipiha on juuri sopivan kokoinen kohde  taaperoperheelle ja vaikka olisi kiirekin, niin pihalla ehtii piipahtaa hyvin. Tallipiha on lyhyen kävelymatkan päässä Finlaysonin alueesta ja päiväreissulla ehtii käydä molemmat kohteet ja tutustua tallipihan kauniissa rakennuksissa sijaitseviin puoteihin ja kahvilaan.

Tallipihan persoonallisista puodeista olisi löytynyt kaikkea kivaa, mutta koska en tarvitse mitään enkä äkkiseltään keksinyt yhtään lahjaideaakaan kellekään, niin en ostanut mitään. 



Suklaapuodista sen sijaan tarttui jotain mukaan ja kun Tampereelle seuraavan kerran menen, niin aion tutkia valikoimia ihan ajan kanssa. Nyt kävin omasta mielestäni niin nopeasti kuin pystyin, mutta olin puodissa niin kauan, että epäilin, että taaperon kanssa kanoja ihmettelemään mennyt mies kysyy, että jäitkö sie tekemään niitä suklaita. Ei kysynyt, koska hän oli aavistanut, että minulla vierähtää tovi herkkutaivaassa. Todellakin, suklaat olivat taivaallisia ja yhden täyteläisen konvehdin nautiskelu riittää taltuttamaan suklaanhimon ja makeanhimon, tasoittamaan mielialaa ja poistamaan ahistuksen!




Tallipiha on ollut muinoin ihan oikeasti tallipiha ja pihalla oli nytkin heppoja vossikkakyytiä ja poniratsastusta varten. Isompi heppa säälitti minua, koska se oli niin masentuneen oloinen ja kun kävin paijaamassa sitä ja juttelemassa sille, niin se  oikein edes ollut kiinnostunut. Väkisinkin mietin, että onkohan sillä kaikki hyvin ja millaisissa oloissa se elää... Elukoista kun näkee heti, että miten ne voivat ja tuo hevonen ei voinut hyvin. Korjatkaa, jos joku tietää paremmin ja olenkin väärässä!


Tallipihalta lähdimme kävelemään Finlaysonin alueelle ja tuivertavassa tuulessa pohdimme rakennusten historiaa ja pähkäilimme, että mennäkö Vapriikkiin vai eikö mennä.


Vapriikin jätimme väliin, koska kello alkoi olla niin paljon ja totesimme, että onpahan hyvä syy tulla Tampereelle uudestaan. Ja minun on tunnustettava, että minulla oli sellainen olo, että aivoni eivät olisi jaksaneet ottaa vastaan mitään museovirikkeitä.

Ehkä kaikkein eniten koko reissulta odotin hotelliin majoittumista. Olen tottunut keskimäärin kolmen tähden hotelleihin ja ulkomaan reissuilla hotelli on paikka, jossa vain nukutaan ja käydään suihkussa eikä huoneessa muuten lorvailla, joten huoneella ei ole hirveästi väliä. Toki huoneen tulee olla siisti ja luteeton, mutta muuten minulla ei ole kummempia kriteerejä. Tampereelta varasin Original Sokos Hotel Ilveksen, koska se vaikutti kivalta, on ihan keskustassa ja siellä on spa-osasto ja koska S-asiakasomistajana sain huippuhyvän tarjouksen. 

Muitakin hotellivaihtoehtoja oli, mutta koska aikaa oli vähän, niin halusimme hotellin ihan keskustasta ja minä hinguin spa-osastoa. Kylpylöiden kohdalla minun täytyy olla varma siitä, että siellä ei ole mitään kosteusvaurioita ja tietysti sama koskee rakennuksia yleensäkin. Ilves oli erinomainen valinta, koska siellä oli hyvä sisäilma eikä nenäni mennyt tukkoon edes ilmastoinnista eikä minulle tullut minkäänlaisia hälytysoireita huonosta sisäilmasta/homeesta. Huone oli erittäin siisti ja taapero löysi sängyn alta lapun, jossa kerrottiin, että siivoojat olivat siivonneet myös sängyn alta. 

Ilves oli hienosti rempattu ja se onkin luokiteltu neljän tähden hotelliksi.

 Hotellin jokainen kerros oli teemoitettu jonkin Tampereeseen liittyvän aiheen mukaan ja meidän kerroksen teema oli Särkänniemi. Pehmoiset kokolattiamatot käytävillä toivat luksusfiilistä ja samoin hissien sormenjäljettömät peiliovet (minkäköhänlaista mikrokuituliinaa siivojat käyttää? Tahtoo samanlaisen!)

Meidän superior king room oli luksusta sekin, oli huikea näköala yli koko kaupungin, jättimäinen, houkutteleva sänky, kahvin- ja teenkeittomahdollisuus, kylppärissä kylpytuotteet ja huoneen varusteluihin kuului myös silitysrauta- ja lauta ja hiustenkuivaaja. Ehkä pikkujuttuja, mutta kun olen kerran Amsterdamissa, hissittömässä hotellissa,  juossut hiukset märkinä hotellin respaan, sitten takaisin huoneeseen ja taas alas hakemaan silitysvarusteita, niin arvostan sitä, että tarvikkeet löytyvät huoneesta. Erityisen ilahtunut olin siitä, että tarjolla kotimaisen Dermosilin kylpytuotteita ja olin ilahtunut myös siitä tiedosta, että respasta olisi saanut hajusteettomia tuotteita. Hotelli onkin allergiaystävällinen ja saanut allergiatunnuksen, mitä ainakin itse arvostan, koska hyvä sisäilma ja puhtaus / raikkaus ei ole itsestäänselvyys. Hotellilla on myös Green Key -merkki eli kansainvälinen ympäristömerkki, joka edistää kestävää matkailua ja mieltä lämmittää, kun voi tuntea tehneensä ympäristön kannalta vähän paremman hotellivalinnan.

Tampereella on paljon kivoja ravintoloita ja meidän olikin ollut tarkoitus mennä erääseen, mutta se meni illalla niin aikaisin kiinni, että emme sinne ehtineet. Ilveksessä on viisi ravintolaa, joista me valitsimme Amarillon. Se oli sopiva valinta, koska alkoi olla jo myöhä (siis taaperoaikaa) emmekä jaksaneet lähteä hienostelemaan hotellin parempiin ravintoloihin. Syömisen jälkeen livahdin spa-osastolle ja kuulkaas, minä itkin onnesta! Siis silleen vaivihkaa, etten sentään itkuhuutoparkunut. Olin niin ylionnellinen, että jokin tunnehana vaan aukesi. Lilluin porealtaassa ylionnellisena ja mietin, että mistä moinen onnellisuuspuuska tuli.

Spa-osasto oli remontoitu houkuttelevaksi ja sanoisinko jopa ylelliseksi. Pukuhuoneessa oli lainauikkareita ja pyyhkeitä, tarjolla vettä ja taustalla soi rauhoittava musiikki. Se oli varmaan se musiikki, joka sai kyynelhanani aukeamaan! Kylpylän yhteydessä oli myös kuntosali ja vieressäni ihmetelleet rouvat sanoivat, että onpa paljon laitteita. Totta, laitteita oli joka lähtöön ja jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin voinut käydä treenaamassa.

Hotellin sänky oli houkuttelevan pehmoinen ja tarkoitus oli nukkua makoisat ja pitkät yöunet, mutta homma karahti siihen kun mies sanoi illalla "Ööö... Kello on jo varttia vaille 12" ja minä siihen vastasin, että häh. Olin tullut spa-osastolta kymmeneltä, sitten oli nautittu hotellihuoneen antimista eli kahvista ja teestä ja näköalasta ja ehkä vähän toisistammekin (koska king size bed) ja yhtäkkiä olikin puoliyö. (Jos katsot tarkkaavaisesti, niin voit huomata, että minulla on Snoopy-pyjama päällä :D)


En malttanut käydä nukkumaan vaan tuijottelin hämärtyvää iltaa ja kaupungin valoja ja olin aivan sekaisin onnesta ja mietin, että tarviiko tässä enää ikinä ulkomaille lähteäkään, kun kotimaassakin pääsee euforisiin reissufiiliksiin. Päivä oli ollut pilvinen, mutta illalla oli kaunis auringonlasku ja mikäs sitä oli ihaillessa. 

Monet pariskunnat valittavat, että lapsen kanssa lomailu on hermoja raastavaa, mutta meidän huippuiloinen ja tyytyväinen reissutaapero on sellainen pakkaus, että hänen kanssaan matkustaminen on hauskaa. Eihän lapsen kanssa kulkeminen tietenkään ole niin helppoa kuin ilman lasta, mutta minä en ainakaan koe muksumatkustamista mitenkään rankaksi. Sitä katsoo asioita ihan uudesta näkökulmasta ja löytää itsensä paikoista, joihin ei olisi koskaan uskonut joutuvansa - kuten hotellin leikkihuoneesta. Minulla on tärkeää, että myös lapselle löytyy reissussa kivoja juttuja ja jos taaperolta kysyttäisiin, niin reissun kohokohta olisi ollut hotellin leikkihuoneessa telmiminen. Ehkä myös hotellihuoneen verhon takana piileskely menisi parhaimpien elämysten joukkoon. 


Olen Tampereella käynyt monesti, mutta en ole aiemmin tajunnut, miten lyhyt ja nopea matka Jyväskylästä sinne on. Koskaan aiemmin Tampere ei ole myöskään näyttänyt näin kivalta. Se voi johtua siitä, että ei ole tullut käytyä pariin vuoteen ulkomailla ja kotimaan kohteetkin alkaa nyt näyttää kivemmilta kuin ennen. Osasyynsä on varmasti myös aivan ihmeellisellä muutoksella, joka minussa on tapahtunut, koska monet asiat, joita en ole ennen osannut arvostaa, näyttäytyvät nyt aivan uudessa valossa. Mutta tuo menee taas niin hippiosastolle, että ei siitä sen enempää!

Torstaiaamuna nautittiin hotellin erittäin runsaasta aamupalasta ja vaikka pitikin kohdistaa keskittymistä taaperon touhuihin, niin silti aamupala oli nautinnollinen ja minäkin söin huomattavasti yli tarpeeni. Ilveksen aamupalalla oli niin laaja valikoima kaikkea, että ihan harmitti, etten jaksanut syödä enempää. Minä suuntasin aamiaispömppömasuineni spa-osastolle nautiskelemaan ja porealtaassa yksin möllötellessäni ajattelin, että en voisi olla yhtään onnellisempi. Allasosastolla ei ollut minun lisäkseni kuin yksi pariskunta ja kun he menivät porealtaaseen, niin minä sain uiskennella uima-altaassa ihan itsekseni. Tuo oli minun tapani heittää talviturkki - minä kun en tykkää järvessä uimisesta.

Kun taapero oli nukkunut aamupäiväpäikkärinsä ja kun olimme kolunneet huoneen joka nurkan, ettei sinen jää mitään lelua, sukkaa, kosmetiikkapurkkia tai muuta, niin kirjauduimme hotellista ulos ja lähdimme kävelemään päämäärättömästi. Kiertelimme kauppoja ja fiilistelimme ja yhtäkkiä kello oli sen verran, että piti jo ryhtyä suunnittelemaan kotiinlähtöä. Tarkoittaa siis noin paria tuntia ennen arvioitua lähtöaikaa. 

Ennen lähtöä halusin käydä syömässä, etten kuolisi nälkään matkalla ja kun etsimme vessaa, niin bongasimme ruokapaikaksi niinkin tavallisen kohteen kuin Stockmannin yhteydessä olevan Robert's Coffeen, mutta enpä voi valittaa! Hyvänmakuinen ja muhkea kinkkupiirakkapala - jossa todella oli kinkkua - ja broilerisalaatti pitivät nälän poissa pitkään ja tuosta annoksesta söi koko meidän perhe. Vaikka en ostoskeskuskahviloista tykkääkään, niin Roberts' Coffee oli meidän tilanteeseemme sopiva valinta. Pöydän ympärillä oli tilaa syöttötuolille, lähellä oli vessat ja vaipanvaihtohuone ja eväsvalikoimaa oli sen verran, että minun ei tarvinnut ämpyillä, mitä ottaisin. Taaperon ruokatouhuja enemmän syömistäni häiritsivät "-40 % ale + lisäale" -kyltit, jotka kiihottivat ex-himoshoppaajan mieltä.

Reissumme ei varmasti kuulosta mitenkään ihmeelliseltä ja monelle hotelliyöt aamiaisineen ovat perussettiä. Minä olin aivan kuin huumaantunut onnesta ja todella tuntui, että pää on ihan pehmeä kaikesta. Nyt kun tuli todettua, että matkustaminen Jyväskylästä Tampereelle käy käden käänteessä, niin Tampereella tulee varmasti käytyä useamminkin. Kun kävelimme Hämeenkatua, niin en voinut olla miettimättä Arman Alizad -tyyliin, että kelaa, nää ihmiset todella asuu täällä. Minun matkakohteeni on jonkun arkinen ja mälsä kotikaupunki, mutta minulle Tampere näyttäytyy hyvänä mahdollisuutena luikahtaa hetkeksi arkea karkuun. Ei sillä, että arkea tarvitsisi mitenkään pakoilla, mutta pienikin irtiotto rentouttaa. Ennen töiden alkamista voisin vielä tehdä jonkin ekskursion ja jos en muuta keksi, niin viipotan Tampereelle ja sukellan Ilveksen spa-osaston onnellisuusaltaaseen.

Kivaa heinäkuista viikkoa kaikille :)