Kuulumiset ja pari kirjavinkkiä

Tervehdys heinäkuiseen sunnuntai-iltaan! Aivan uskomatonta, että nyt on jo heinäkuu! Kesäkuu meni minulta lähes täysin ohi, koska olin niin paljon kipeänä ja iski totaaliuupumuskin sekä fyysisesti että henkisesti - ei hyvä. Kuitenkin kesäkuussa tapahtui kaikkea mielenkiintoista, mukavaa ja yllättävää ja tässä eräänä päivänä mietin, että elämässäni on ihan hurjasti kivoja pieniä juttuja, kaikenlaista jännää tapahtuu ja joskus voisi olla ihan terveellistä koostaa vaikka ihan omaksi iloksi "Mitä viikon aikana tapahtui" -postaus, jotta muistaisi, mitä kaikkea on tullut touhuttua. Aika kuluu niin nopeasti ja on niin paljon kaikkea meneillään, että en kerkiä painaa mieleen oikein mitään ja kaikki tuntuu menevän vaan jossain ihme hötäkässä ohi. Monet bloggaajat kirjoittelevat kuulumishöpötyspostauksia ja niitä on kiva lukea, koska ihmisten elämä ja ihan arkikin kiinnostaa. Nyt tulin kirjoittelemaan pari kirjavinkkiä, mutta tässä samalla kirjoitan kuulumisia, koska on nyt sellainen olo, että haluan niistä kirjoittaa. Monet kaverini lukevat blogia (kiitos heille) ja olen aina ajatellut, että ainakin heille on kiva kirjoitella kuulumisia. Jos tulit lukemaan kirjavinkit, niin skippaa henkilökohtainen hölinä :)

Tähän viikkoon on sisältynyt mummolassa oloa, koska oltiin siellä juhannus ja tultiin maanantaina kotiin. Tiistai meni "tasoitellessa" ja levätessä, keskiviikkona oli HopLopin ennakkoavajaiset, joiden jälkeen sain kemikaaliyliherkkyysoireet ja kärvistelin aivosumuisena pari päivää. Torstaina kävin ystävän kanssa kaupungilla ns. terapiakahveilla eli toisinsanoen höpöttelemässä / juoruilemassa. Vaikka puhutaan puhelimessa joka päivä, niin puhelinmaratonit ei korvaa livetapaamista. Kaupunkireissulla törmäsin myös erääseen miespuoliseen kaveriin aivan yllättäen ja taas kerran pohdin, että mikä on todennäköisyys törmätä juuri tiettyyn henkilöön tietyssä paikassa tiettyyn aikaan - minä kun en usko sattumiin. Viikon aikana olen saanut monia pikkuhommia ja tärkeitä juttuja hoidettua ja enää olisi rästihommista jäljellä tietokoneella istumista eli varmuuskopiointia, kuvien teettämistä ja koneen siivousta. Perjantaina sain kirppiskamat järjestykseen ja sain taas muutamia tavaroita menemään Roskalava JKL -ryhmässä ja nyt kirppiskamaa on jäljellä enää yksi iso kassillinen ja voin milloin vaan napata sen ja vaaterekin ja mennä johonkin kirppikselle myymään. Täällä JKL: ssä kun on tosi kivoja ulkokirppiksiä, kuten Sepänaukion kirppis ja Palokan kirppis ja sitten on satunnaisia tapahtumia, kuten kävelykatukirppis ja nyt viikonloppuna ollut Ikea-kirppis. Viikon kohokohta oli Tarhalehdon eläinpihalla vierailu ja siitä onkin tulossa juttua piakkoin. Eilen illalla sain katsottua ihan rauhassa elokuvan, mikä oli todella luksusta... En ole nimittäin muutamaan kuukauteen katsonut kuin pari leffaa ja nekin sivusilmällä. Illan elokuvana oli Liisa Ihmemaassa, jonka olen joskus käynyt elokuvateatterissa katsomassa. Halusin katsoa sen uudelleen, koska olen menossa elokuviin katsomaan Liisan seikkailut peilimaailmassa. Liisa Ihmemaassa oli minun makuuni turhan synkkä ja jännittävä ja vaikka olen sen aiemmin nähnyt, niin silti säpsähtelin ja jännissä kohdissa kaivauduin miehen kainaloon. Tarkoitus olisi mennä elokuviin yksin, mutta tajusin, että en varmaan kykene hallitsemaan jännitystä ja siksi tarvitsisin mukaan jonkun, jota voisi pitää kädestä kiinni. Mies kun ei elokuviin lähde ja nyt olisi käyttöä varamiehelle. Pohdin eilen, että ehdottomasti pitäisi olla varamiespalvelu, josta voisi hankkia miehiä erilaisia käyttötarkoituksia varten :D 

Tarhalehdon eläinpiha, elokuvailta kotona ja elokuvissa käynti kuuluu kesän to do -listalle, vaikka en oikeastaan edes mitään listaa tehnyt. Nyt kun kesäkuu yhtäkkiä vaihtui heinäkuuksi, niin hokasin, että tässähän tulee hoppu, jos meinaa ehtiä oikein kunnolla lomaillakin ja tehdä jotain kivaa. Aina ei voi ajatella, että myöhemminkin kerkiää, etenkin kun kyse on Suomen lyhyestä kesästä! Pistin hösseliksi myös sen suhteen, että varasin perheellemme pienen reissun Tampereelle. Yhtäkkiä sain päähäni, että hei, mennääks vaikka Tampedeelle, mies sanoi "mikä ettei" ja ennen kuin hän kerkesi sanoa mitään muuta, niin minä olin jo varannut meille hotellin ja suunnitellut alustavanmatkaohjelman ja pakannut mielessäni. Mutta Tampereesta lisää sitten, kun olemme siellä käyneet!

To do -listalla on myös muutaman kirjan lukeminen loppun. Kirjat ovat olleet minulla lainassa monta kuukautta ja koska kyse ei ole ahmittavista romaaneista vaan taapero-opaskirjallisuudesta, niin en ole saanut niitä luettua. Monet superkiinnostavat kirjat luen lähes yhdeltä istumalta ja niin kävi, kun lainasin Robert Galbraithin (eli J.K Rowling) Silkkiäistoukan ja Pahan Polun. Kävin kesäkuun alussa Hyvinkäällä ja junamatkalla aloin ahmia Silkkiäistoukkaa (heh, mikä mielikuva!) . Olen aiemmin lukenut Käen kutsun ja tykästyin siihen ja siitä kerroinkin täällä. Käen kutsu oli erittäin koukuttava eikä kirjaa olisi malttanut laskea käsistään ja kun junassa Silkkiäistoukkaa luin, niin todella toivoin, että matka olisi kestänyt niin pitkään, että olisin saanut kirjan kerralla luettua. Yksityisetsivä Cormoran Strikesta kertovat dekkarit eivät pettäneet tälläkään kertaa, mutta Käen kutsuun verrattuna jatko-osat ovat synkempiä ja raaempia. Silkkiäistoukka kertoo kadonneesta kirjailijasta, joka löytyy raa'asti murhattuna. Epäiltyjä on liuta ja ainakin minä olin jokaisen henkilön kohdalla satavarma syyllisyydestä, mutta Cormoran Strikea ja hänen fiksua sihteerikköä Robinia ei johdetakaan niin helposti harhaan. Pahan polussa Robinin rooli tulee näkyvämmäksi, sillä hänelle lähetetään paketteja, joiden sisältö johtaa jahtaamaan nykyajan Viiltäjä-Jackia. Kirjat on kirjoitettu elävästi, Robert Galbraith tai siis se Rowling hallitsee sanankäytön ja kirjojen lukeminen onkin siksi erittäin nautinnollista ja verbaalisesti tyydyttävää. Kirjohin sisältyy myös huumoria ja jotain niin arkista, että moniin kohtiin on helppo samastua. Kirjojen juonenkääntet ovat uskomattomia ja lukijaa johdatellaan taitavasti harhaan ja tietysti yllättävä loppuratkaisu kruunaa kaiken. Kun olin lukenut Silkkiäistoukan ja Pahan polun, niin päätin, että Cormoran Striken seikkailut saavat minun puolestani jäädä, koska ne aiheuttavat minulle aivan liikaa kauhunväristyksiä enkä pääse eroon mielikuvista jotka olen itse päässäni kehitellyt. Tiedän kyllä, että jos ja kun seuraava kirja ilmestyy, niin sen luen, koska Pahan polussa päähenkilön tarina jäi kutkuttavalla tavalla kesken.

Yleensä luen hyvin kevyttä kirjallisuutta, mutta kun kesän alussa innostuin jännärikirjoista, niin lainasin samaan syssyyn Renée Knightin Kenenkään ei pitänyt tietää. Se ei ole ihan niin elävästi kirjoitettu kuin Galbraithin kirjat, mutta kirja pitää tiukasti otteessaan. Kirjasta ei ihan voi käyttää sanaa piinaava, mutta hyvin jännittävä se on. Kirja kertoo Catherine Ravenscroftista, jonka yöpöydälle on ilmestynyt salaperäisesti kirja. Kirjassa kerrotaan eräästä salaisuudesta, jota Catherine on peitellyt ja jota kenenkään ei pitänyt tietää. Tässä kirjassa lukijaa vasta vedätetäänkin, mutta kirjan viehätys perustuu juuri siihen ja loppuratkaisun jälkeen lukijan olo on pöllämystynyt, mikä on mielestäni vain hyvä juttu!

Tämän kesän jännityskirjallisuuskiintiöni on nyt täynnä ja seuraavaksi luen loppuun pakolliset kirjat ja Harlekiini-romaaneja, joita sain eksältäni. Minusta tuo on mielenkiintoisella tavalla äärimmäisen huvittavaa, mutta kuten sanottu, kesäkuu toi mukanaan kivoja ylläreitä.

Kuuluuko muiden kesään romaanien ahmiminen? 

Kommentit