Verkkovalmennuksella voimavaroja vanhemmuuteen

Hei pitkästä aikaa! Katosin blogilinjoilta ja muiltakin linjoilta, koska olen ollut lamaannuttavassa flunssassa. Olen ollut viikon sairaslomalla ja toivottavasti jo pikkuhiljaa paranemaan päin. Viheliäinen tauti on vienyt kaikki voimat ja ajattelukyvynkin ja siksi kaikki kirjalliset jutut on jääneet tekemättä. Ensi viikolla onkin sitten urakkaa, kun teen kaikki viikon aikana tekemättä jääneet hommat ja myös työtyöt. Mutta ajattelen sitä vasta ensi viikolla :)

Nyt tulin vinkkaisemaan eräästä erittäin mielenkiintoisesta verkkovalmennuksesta. Sana verkkovalmennus kalskahtaa joidenkin mielestä huuhaalle, hölmöiltä rahat pois, ei kirjekurssilla mitään opita jne. Kuitenkin verkkovalmennukset ovat hyvin suosittuja ja olen itsekin osallistunut monille kursseille sähköpostin välityksellä ja kokenut ne oikein antoisiksi. Parasta on, että olen saanut edetä omassa tahdissa ja mutustella oppimaani silloin, kun minulle sopii ja siltä tuntuu. 

Olen blogin kautta löytänyt Taikasaappaat-blogin, jota kirjoittaa perhetyön ammattilainen Heli. Hänellä on upea ja monipuolinen  Kasvun Taika -yritys, joka tarjoaa erilaisia perheiden hyvinvointiin ja voimaannuttamiseen liittyviä palveluja: neuvontapalveluja, käytännön touhua kuten sirkusta, luentoja, kotikäyntejä, unikouluohjausta, mindfulness-kursseja, vauvahierontakursseja, satuhierontaa ym. Nyt tarjolla on myös Voimavaroja vanhemmuuteen -verkkovalmennus, jonka tarkoitus on toimia vanhempien hyvinvoinnin tukena ja antaa eväitä arkeen ja jaksamiseen. Valmennus kestää kolme viikkoa ja sen aikana tulee kerran viikossa sähköposti, jonka linkin kautta pääsee valmennussivulle tekemään harjoituksia ja kuuntelemaan äänitteitä. 

Kurssi on erinomainen sijoitus omaan hyvinvointiin ja myös tulevaisuuteen. Monesti vanhemmuutta pidetään itsestäänselvyytenä ja ajatellaan, että kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa. Perheillä on kuitenkin enemmän ongelmia kuin ennen ja vanhemmuus on monilta hukassa. Etenkin äidit kokevat jatkuvaa riittämättömyyden ja syyllisyyden tunnetta, arjessa on pieniä kahnauksia ja hermot kiristyvät. Vanhemmuus voi olla hyvin haastavaa ja mielestäni jokaisen vanhemman olisi tarpeellista joskus pohtia omia voimavarojaan, suhtautumistaan asioihin ja myös sitä, että voiko itse muuttaa asennettaan ja toimintaansa. Uskokaa pois, minä tiedän tästä asiasta aika paljon omien kokemusten kautta. Olen hyvin usein vaihtanut asennettani ja näkökulmia, etsinyt myönteisiä asioita, psyykannyt itseäni vaikeissa tilanteissa ja kappas vaan, vaikka tilanne ei ole muuttunut, niin oman suhtautumisen muutoksen myötä vaikeat tilanteet ovat muuttuneet helpommaksi ajatuksen tasolla. Olen opetellut puhumaan itselleni nätisti ja rakastamaan itseäni ehdoitta sekä olemaan itselleni armollinen. Joka päivässä läsnä oleva myönteisyys, kiitollisuus ja itsen hyväksyminen ovat suuri tai ehkä jopa suurin voimavarani. Kun olen näistä asioista puhunut, niin jotkut ovat kuitanneet kaiken tuon hippihörhöilynä ja sanoneet, että arjessa on ihan turha yrittää leikkiä kiitollista ja että mindfulness on ihan höpöhöpöä ja että ei lastenkasvatusta opita millään kursseilla. Mielestäni on erittäin surullista, että ihmiset eivät ole valmiita menemään itseensä ja käyttämään aikaa oman itsen ja oman toiminnan pohtimiseen. Tietenkään ei koko ajan voi eikä tarvitse olla itsereflektoimassa (ellei satu olemaan sellainen persoona), mutta ihan jokaiselle tekisi hyvää sukeltaa pintaa syvemmälle omaan itseen ja miettiä, millainen on vanhempana. Kun on kyse vanhempana jaksamisesta ja voimavaroista, niin minä ainakin haluaisin oppia jotain uutta ja panostaa siihen, että jaksan arjessa paremmin. 

Mottoni kaikille äideille on "Mikään ei ole niin tärkeää kuin äidin hyvinvointi" ja tuo on yksi syy, miksi verkkokurssia mainostan. Haluaisin, että perheissä voitaisiin paremmin, että äidit (ja isät) eivät nuutuisi arjen pyörittämiseen ja että jokainen löytäisi uusia keinoja hyvinvoinnin lisäämiseen. Mainostan kurssia myös siksi, koska itselläni on niin valtavan hyvä kokemus siitä, miten pienetkin oivallukset ja omien ajatusmallien tuulettaminen sekä mindfulness antavat voimavaroja. Tämä ei ole yhteistyöpostaus vaan halusin tukea Heliä ja hänen yritystään ja kasvatusalan ammattilaisena ja nuorten ongelmia työssäni kohtaavana koen, että vanhemmuuden voimavarojen tukeminen on erittäin tärkeää ja oikeastaan ihan ykkösasia. 

Valmennukseen voi ilmoittautua 15.9. klo 21 asti ja voit ilmoittautua täällä. Valmennuksen hinta on vain 22.95 euroa ja mielestäni hinta on erittäin edullinen. Taikasaappaat-blogin lukijat saavat alekoodin, jonka voit käydä nappaamassa blogista! Koodi on voimassa 11.9. asti, joten ole nopea! Monet verkkokurssit ovat törkeän tyyriitä ja ainakin itselläni joillekin kursseille osallistuminen on kaatunut siihen, että en ole halunnut maksaa ylisuurta summaa. Minulle Voimavaroja vanhemmuuteen -kurssin sisällöt näyttävät hyvin tutuilta ja ensin ajattelin, että en tarvitse kurssia mihinkään. Sitten muutin mieleni, koska aloin ajatella, että entäpä jos kurssi tarjoaisikin minulle jotain uutta ja parikymppiä on pieni hinta siitä, että saisin työkaluja hyvinvointiani varten. 

Nyt toivottelen mukavaa viikonloppua kaikille! Nautitaan säätiedotuksen lupaamasta takakesästä :D







Kommentit

  1. Kiitos paljon tästä tekstistä! Mun oma elämänmuutos käynnistyi muutama vuosi sitten nimenomaan verkkovalmennuksen kautta. Sen myötä aloin nähdä elämässä hyviä asioita, aloin kyseenalaistaa omia uskomuksiani ja sain myös uskallusta lähteä tekemään muutoksia. Koko prosessi johti siihen, että irtisanouduin työstä, joka oli liian rankkaa minulle, perustin yrityksen, aloitin mindfulness-ohjaajaopinnot ja vielä myöhemmin Lasten Tunnetaito-ohjaajaopinnot. Todella suuri pyörä lähti pyörimään omien ajattelutapojen muutosten jälkeen.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen itse lähtenyt elämänmuutokseen noin kymmenen vuotta sitten, vähän sattumalta. Verkkovalmennuksesi teemat tuntui niin tutuilta ja kun on omaa kokemusta tuollaisista asioista, niin uskallan suositella.

      Isot pyörät lähtee pyörimään monesti, kun muuttaa ajattelutapaansa. Ja jos ei lähde, niin itsellä on ainakin hyvä olla, koska ajatukset ei junnaa entiseen tapaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :)