Syysaskartelua lapsille

Nyt on ehkä aavistuksen myöhäistä julkaista tämä syysaskartelupostaus, koska on jo tullut lunta ja on marraskuu ja tämä sopisi paremmin syyskuulle, mutta en aio jättää tätä ensi syksyyn :D. 

Olen viime aikoina taas innostunut askartelusta. Käytännössä olen käynyt ostamassa erilaisia tarvikkeita (Sinellin muuttomyynti oli hullaannuttava ja Toimistotukku Karista löytyy vaikka mitä) ja lähinnä vain suunnitellut erilaisia askarteluprojekteja, mutta jotain olen saanut aikaiseksikin. Taapero tykkää askarrella ja kun kysyn häneltä, että mitä tehtäis, niin hän ehdottaa lähes aina, että "akkajjellaan vaikka". Yli kaksivuotias muksu ymmärtää jo ohjeet, mutta eri asia on, noudattaako hän niitä vai haluaako toimia omien toimintamalliensa mukaan, sännätä tutkimaan keittiön laatikoita tai hypätä kurkkaamaan ikkunasta, josko tiellä menisi kaivuri tai roskisauto tai koira. Taapero ei kovin kauan jaksa keskittyä askarteluun, mutta kun esivalmistelut on tehty ja häiriötekijät poistettu, niin lapsi malttaa tehdä sitä, mitä pitääkin ja on aina innoissaan, että saa tehdä pikkukätösillään jotain ja on lopputuloksesta tavattoman ylpeä.

Askartelimme tällaiset syksyiset, helpot ja värikkäät ikkunakoristeet. Viime pääsiäisenä teimme samalla tekniikalla pääsiäismunat ja tätä tekniikkaa voi hyödyntää eri teemoihin. Halloween-kurpitsakoristeet onnistuisi näin ja myös tontut, joulukuuset ja lumiukot ja miksei vaikka Suomen lippukin. Tämä tekniikka sopii hyvin sekä pienillekin että myös isoille. Pienille riittää silkki- ja kreppipapereiden epämääräinen myttäys ja myttyjen liimaaminen ja isommat voivat tehdä itse koko homman alusta loppuun ja sommitella värejä. Tämä onnistuu myös kierrätysmatskuista eli vaikka erilaisista paperisilppusista. 

Mutta miten tämä siis tehdään: aikuisen on ensin leikattava kartongista haluamansa muotoinen, noin sentin leveä, yhtenäinen reunakuvio, "aihio" (aihion voi piirtää vapaalla kädellä tai etsiä netistä sopivan kuvan). Sitten koko aihion päälle liimataan kontaktimuovi ja ylimääräiset reunat leikataan pois. Lapsen tehtävä on rypistellä silkki- ja kreppipapereita ja liimata ne kontaktimuoviin. Jos et ymmärtänyt selostustani, niin katso kuvallinen ohje TÄÄLTÄ.







Ulkoapäin katsottuna lehdet näyttävät vähän kuin mosaiikilta ja ovat ihanan pirteitä ikkunakoristeita. Meillä nämä olivat ikkunassa halloween-juhlissakin ja siirrän nämä syrjään vasta sitten, kun alan laittaa joulukoristeita. Tai siis no, aloin jo tänään valmistella joulua, kerrankin hyvissä ajoin! Hain varastosta valoja ja järjestin tavarat niin, että joulukamat on helposti saatavilla,  ostin kimaltavan lumihiutalekoristeen ja päätin, että hankin olohuoneeseen joulumaton ja olen myös miettinyt joulukorttiasiaa. Lapsen päiväkotikuvat tulivat (ihanat!!!) ja nyt pähkäilen, että päästäisinkö itseni helpolla ja teettäisin niistä kortit vai päädynkö perinteiseen ratkaisuun eli että värkkään kortit itse kaiken muun kiireen keskellä, yleensä silmät ristissä viimeisenä yönä ennen postituspäivää. Voi olla, että tänä vuonna jouluteemana on "päästän itseni helpolla ja nautin". Tuo teema sopii uuteen alkavaan viikkoonkin, eikös vaan? :)

Kommentit